Minkä takia tuntemasi 25-v.+ pitkäaikaissinkut ovat yhä yksin

Eivät ole löytäneet sopivaa kumppania. Kaikki heistä on iloisia kivannäköisiä ja avoimia tyyppejä. Harmittaa heidän puolestaan tietysti

Rima on tolkuttoman korkealla. Vaatimukset täysin epärealistiset.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 18:57"]

Rima on tolkuttoman korkealla. Vaatimukset täysin epärealistiset.

[/quote]

Esimerkkejä?

Ykin on paljon mukavampaa.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2014 klo 00:01"]

Rupesin seurustelemaan mieheni kanssa hänen ollessaan 32-vuotias. Ensimmäinen vakava suhde yhden epämääräisen teini-iän kokemuksen jälkeen.

Hän oli ollut yksin puhdasta ujouttaan. Ja on nyt maailman rakastavin mies ja isä.

[/quote]
Ihanaa kuulla :))
Se on hyvä jos kaksi introverttia löytävät toisensa. Kun on samalla viivalla, ei tarvitse esittää toiselle mitään.
Liian usein sitä vaan katsellaan sellaisia unelma hahmoja, joiden kanssa ei loppujen lopuksi ole mitään yhteistä.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2014 klo 19:45"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2014 klo 19:19"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2014 klo 10:59"]

26 v mies asuu äitin ja iskän luona ja äiti pakkaa aamusin eväät töihin

[/quote]

Em. asumisjärjestelyihin en puutu koska siinä voi olla varsin järjellisiä selityksiä, esim. rahan säästäminen oman asunnon ostoon.

Jos taas äiti pakkaa eväät mukaan omasta vapaasta tahdostaan niin mitäpä tuosta - lienee heidän oma asiansa. Tuskinpa kukaan ihmettelisi isää joka vaihtaa talvi-/kesärenkaat tyttärensä autoon.

[/quote]

Kyllä mulle kolmikymppinen, joka asuu vanhemmillaan ja jolle äiti pyykkää pyykit ja tekee eväät, on ehdoton ei. Tuollainen kaveri on lähes poikkeuksetta menetetty tapaus. Ei ole oppinut perus kotitöitä, johon kuuluu myös ruoan teko ja pyykkihuolto. Odottaa samalaista passaamista ja palvelua tulevalta puolisoltaan kuin on äidiltäänkin saanut (koska pitää sitä normaalina). Kenellekään en ala piiaksi, joten tuollaisiin päin en vilkaisekaan.

En päivittäistä eväiden tekoa rinnastaisi renkaiden vaihtoon. Renkaiden vaihdon kanssa sopivampi vertailukohta olisi esim. verhojen lyhennys äidillä, jonka hyvin ymmärtäisin.

[/quote]

Hyvä että meillä on sinunkaltaisia ihmisiä täällä muistuttamassa elämän realiteeteista ja luokittelemassa ihmisiä menetettyihin ja - ilmeisesti myös ei-menetettyihin tapauksiin.

[quote author="Vierailija" time="24.03.2014 klo 19:30"]

Miehillä riittää sukupuoli. Naisten kohdalla asioita selittää enemmänkin yleinen vetelyys, frigidiys ja itsekeskeinen seksuaalisuus ("miehen pitää tehdä aloite") tai keskivertoa rumempi naama.

-Mies 28v-

[/quote]

Jälleen totuus saman nimimerkin takaa. Mies kakskasilla on niin paljon elämänkokemuksen tuomaa realismia, että aina osuu oikeaan näillä kommenteilla.

Miehillä tosiaan riittää sukupuoli syyksi siihen, että on ikisinkku ja sellaisena pysyy. Naiset aina mainostavat olevansa se empaattisempi ja ihmisläheisempi sukupuoli, mutta eihän tuo empaattisuus koskaan ylety niihin todellisiin sosiaalisten ympyröiden hylkiöihin, yksin jääneisiin miehiin.

Niillä ei ihan oikeasti ole ketään eikä mitään: ei ystäviä, ei naista, ei toivoa, ei seksiä. Väitän, että naisella ei koskaan voi mennä aivan näin huonosti.

Up

Aika ilkeästi kuvailette kavereittenne puutteita täällä. Loppujen lopuksi kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, miksi joku on yksin.

Keski-ikää lähestyttäessä ihminen huomaa, että pärjäilee yksinkin ja siksi kriteerit puolisolle saattavat olla melkoiset. Mutta huomaatteko, että näissä viesteissä on suurin piirtein sama sisältö: On hirveän näköisiä naisia, joilla on suhteettomat vaatimukset. Ikään kuin nainen ei saisi vaatia mitään, mutta kuitenkin täytyy näyttää mallilta... Todellisuus kuitenkin on, että kaiken näköiset ihmiset pariutuvat, myös ylipainoiset naiset, toivottavasti.

Ja joku kysyi aikaisemmin ketjussa "kelpuuttaisiko vierailija kumppanikseen psykoottisesti masentuneen ihmisen", heitän tähän vastakysymyksen: "Tiedätkö millainen ihminen on psykoottisen masennuksen sairastanut ihminen?".
 Tuskin alkaisin seurustelemaan psykoottisen henkilön kanssa, mutta jos ihmisen henkilöhistoriassa on  psykoottinen masennus, se ei kerro ihmisestä paljoakaan. Hän voi olla vaikka jumalaisella kropalla varustettu DI, tunnen yhden sellaisen (ja se en ole minä).

Vierailija

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 22:33"]

Minusta 25v on vielä nuori, ja aikaa löytää kumppani on vaikka kuinka. Mutta jos ei ole yhtään vakavaa seurustelusuhdetta takana, VOI jokin asia olla pielessä.

Yleensä taustalla on joku läheisyysongelma, ei osaa vaan päästää ketään toista ihmistä lähelle, ei siis pääse seurusteluasteelle kenenkään kanssa. Yhden illan juttuja voi silti harrastaa. Toisaalta se rima voi olla liian korkealla, saa olla max 2 vuotta nuorempi tai vanhempi, pitää olla blondi, ei saa olla sitä tätä ja tota...

Pelätään epäonnistumista. Ajatellaan niin että pitäisi tietää ennen kuin alkaa seurustella että kestääkö suhde, onko mies/nainen se oikea. Eihän sitä voi tietää, ennen kun on seurustellut jonkin aikaa, sitä vartenhan sitä tehdään!

Tuntemani pitkäaikaissinkut ovat yli 30v. Kaksi heistä on miestä. Molemmat ovat pitkäaikaistyöttömiä, todella ylipainoisia ja mielenterveysongelmista kärsiviä. Heistäkin molemmat varmaan saisivat naisen, jos kelpuuttaisivat "oman tasoisen", mutta heilläkin rima jostain kumman syystä jossain taivaissa. Katselevat vaan sellaisia 10 vuotta nuorempia, kauniita, sporttisia naisia.

Tunnen myös yhden pitkäaikaissinkun naisen, joka myös yli 30v. Hän myös erittäin nirso miesten suhteen, ollut aina. Nuorempana ottajia olisi ollut vaikka muille jakaa, mutta kaikista löytyi jotain vikaa... Joten kyllä sanoisin että se nirsous on suurin syy.

[/quote]

Miksi sinä luulet että tuntemasi miehet saisivat naisen? Luuletko että yli 30v naiset ovat niin epätoivoisia että heille kelpaa mt-ongelmainenkin mies?

omasta halusta, haluaa olla vapaa tekemään mitä vaan ja kokeilemaan eri miehiä seksisuhteissa.

Kolmella syynä on mielenterveysongelmat. Neljännestä en oikein tiedä. Hän rakastuu aina johonkuhun silmittömästi ja kuvitteleeä se ntoisenkin rakastavan häntä,vaikka mitään merkkiä ei ole.Sitten hän käyttää vuosia aina yhteen mieheen ja aikaa on mennyt hukkaan. On jo vissiinnelisenkymmentä. asui pitkään yhden Pohjois-Afrikkalaisen kanssa, mutta se muslimi haki jonkun kokemattoman nuoren tytön entisestä kotimaastaan itselleen tänne vaimoksi.Jonkinlainen järjestetty avioliitto. Kauhea järkytys kaverilleni.

Yksi ikisinkkuystäväni (naispuolinen) ei seurustele, koska omien sanojensa mukaan ei ole löytänyt sellaista miestä kuin etsii. Vain tietynlaiset miehet kelpaa. Ei saa olla missään nimessä nuorempi (kaverini on 29). Ammatin tulisi olla mieluiten humanistiselta tai luonnontieteen alalta. Tai taiteenalalta (esim. kirjailija, muotoilija, näyttelijä, muusikko). Myös urheilija kuulemma kävisi, kunhan ei ole jääkiekkoilija eikä moottoriurheilija. :D Ei pidä kauppatieteilijöistä. Pitää olla tietyn näköinen. Ei saa olla "söpö" vaan miehekkään komea tai sitten erikoisen näköinen, mutta tietysti karismaattinen. :D Lisäksi pitää tykätä samanlaisesta musiikista (ei saa missään nimessä kuunnella iskelmää tai suomiräppiä). Lisäksi arvot täytyy olla samat kuin hänellä (ei saa olla maahanmuuttovastainen, homovastainen, jne). Taloudellisella tilanteella ei kuulemma väliä. Että onnea vaan etsintään...:)

Itse olen 25v. En ole tapaillut ketään yli puolta vuotta pidempää. En kaipaa parisuhdetta, korkeintaan sillä tasolla, että ei tarvitsisi kuunnella kyselyjä ja ihmettelyjä. Onnekseni ystävistäni on sinkkuja varmaan puolet, joten sieltä suunnalta ei tule paineita. En tiedä mikä tilanne on sitten kun kaikki muut ovat pariutuneet, tuleeko sitten itsellekin paineet "tyytyä"?

Niin, "ongelma" (itse en tosin edes koe tätä sinkkuutta minään ongelmana) on se, että en halua tyytyä ihan ok mieheen.  Olen korkeastikoulutettu, ulospäinsuuntautunut, hyvännäköinen, hauska ja mukava - en todellakaan mikään dramaqueen, pikemminkin sen välttelijä. Miehiä pyytelee ulos joka viikko ja käynkin aika paljon treffeillä. Joskus tapailen montaa samaan aikaan, ja nautin siitä, kun on monta rautaa tulessa. Tykkään tutustua uusiin ihmisiin ilman mitään ajatusta parisuhteesta. Jonkin aikaa on kivaa deittailla, mutta sitten kun mies tuntuu todella ihastuneelta, tulee kyllästyminen omalta osaltani. Parisuhde edustaa minulla usein tylsyyttä ja ylimääräistä draamaa, ystävien ongelmat miestensä kanssa jne. Lisäksi alkujännitys ja ensimmäiset suudelmat sekä seksikerrat ovat niin kutkuttavia...

Nautin seikkailusta. Nautin ajatuksesta, ettei koskaan tiedä kenet tapaa juhlissa ja kaikki on mahdollista. Lisäksi ajatuskin yhteisasumisesta miehen kanssa ahdistaa ja ajatus siitä, että olisin jatkuvasti velvollinen kertomaan menoistani jollekin. Olen niin tottunut vapauteen ja tekemään miten mieli tekee.

Lisäksi olen lievästi läheisyyskammoinen ja koskettaminen on vaikeaa, jos olen ihastunut. Pelkään olevani huono. Mikäli haluan miehestä vain fyysistä kontaktia, ei läheisyydessä ole mitään vaikeaa, mutta heti kun tunteet on mukana kaikesta tulee vaikeampaa ja peräännyn... Olen siis ihastuessani melko epävarma, koska ajattelen niin paljon mitä ihastukseni kohde minusta ajattelee. Lisäksi seksi ei ole minulle mitenkään kovin tärkeää, ihan mukavaa se on, mutta pystyn olemaan ilmankin.

Sinkkuna on helppoa. En myöskään usko, että pystyisin olemaan uskollinen parisuhteessa, koska aina löytyy jotain parempaa... Haluan kyllä myöhemmin parisuhteen ja lapsia, mutta vasta joskus viiden vuoden päästä. Nautin elämästäni nyt niin paljon näin, etten ole valmis luopumaan vapaudestani. Ainoa pelko tässä onkin se, että entä jos en sitten enää löydäkään ketään ja kaikki hyvät miehet on viety.

Siinäpä niitä syitä tuli omalta kohdaltani, ja väittäisin monen ystäväni jakavan saman mentaliteetin.

Itselläni ilmeisesti jonkunasteinen sitoutumiskammo, jota en kuitenkaan täysin tunnista. Ihastun aina vain niihin joita en voi saada. Pahimmassa tapauksessa jos vaikuttaa siltä että "mahdottomasta" voisi tulla mahdollista, niin enää ei kiinnosta. Haluaisin kuitenkin parisuhteen. Miten tästä pääsee eroon???

Olen itse 39 v pitkäaikaissinkku, nuorempana olen pari kertaa seurustellut mutta esim. yhdessä asumiseen asti ne eivät ole koskaan johtaneet. Itselläni tämä on oma valinta, olen introvertti ja tarvitsen paljon omaa rauhaa ja tilaa voidakseni hyvin. En haluaisi esim. asua toisen kanssa samassa asunnossa. Onneksi minulla ei myöskään ole kovin voimakas seksuaalivietti, joten pystyn ongelmitta olemaan vuosikausia ilman seksiä, nyt jo 9 vuotta viime kerrasta. 

Ulkonäön puolesta varsinkin nuorempana olisin saanut miehiä vaikka kuinka. Torjuakseni miesten lähestymisyritykset kehitinkin jo nuorena ylimielisen, viileän ja etäisen ulkokuoren, koska en halunnut tutustua heihin tai vaivautua edes sanomaan "ei". Parempi torjua jo olemuksellaan.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:13"]Vähän korkeat standardit, joiden perusteella hylkää mahdolliset ehdokkaat ennen kuin edes yhtään ehtii tutustua. Tämä minun tuttuni vaatii mieheltä erittäin sporttista kroppaa, eikä suostu juttusille edes ns. tavallisten kanssa. Tavallisella tarkoitan kuitenkin siis ihan normaalipainoista ja liikuntaa harrastavaa, joka ei ehkä ole kuitenkaan mikään lihaskimppu. Monta kivaa ehdokasta on varmasti mennyt ohi, kun tällaisilla kummallisilla ulkokultaisilla seikoilla tyrmää heti kättelyssä monet.

[/quote]minun ystävälläni sama homma!

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 21:34"]

Itselläni ilmeisesti jonkunasteinen sitoutumiskammo, jota en kuitenkaan täysin tunnista. Ihastun aina vain niihin joita en voi saada. Pahimmassa tapauksessa jos vaikuttaa siltä että "mahdottomasta" voisi tulla mahdollista, niin enää ei kiinnosta. Haluaisin kuitenkin parisuhteen. Miten tästä pääsee eroon???

[/quote]

Minulla on tismalleen sama juttu. Ihastuin juurikin varattuihin (tai muuten saavuttamattomissa oleviin, esim. ulkomailla asuviin) miehiin, koska ovat "turvallinen" kohde tunteille, sillä tiedän ettei heidän kanssa tarvitse olla mitään enempää. Sitten jos käy niin, että ihastukseni kohde astuukin sinkkumarkkinoille ja osoittaa kiinnostusta, minä peräännyn ja kiinnostukseni lopahtaa. En tajua, koska minäkin haluaisin olla parisuhteessa, mutta näin vain käy.

Ensinnäkin, mielelstäni 60+ on pitkäaikaissinkku. 

Kaikki eivät halua parisuhdetta. 

Monet suhtautuvat työhönsä intohimoisesti ja kunnianhimoisesti. Varsinkin naisten kohdalla tämä yhä edelleen tarkoittaa sitä, että on luovuttava parisuhteesta ja lapsista. Tuollainen nainen tarvitsee itsenäisen ja omanarvontuntoisen miehen. Sellaisen löytäminen ei ole ihan yksinkertaista. On siis tehtävä valinta.

Rakastaa/ on pitkään rakastanut miestä jonka kanssa yhdessä eläminen on  mahdotonta: mies ei jostakin syystä voi vapautua edellisestä parisuhteestaan, asutaan eri mantereilla ja yhteen muuttaminen vaatisi liian suuria elämänmuutoksia jommaltakummalta/ molemmilta tms..   

Huono luonne: itsekeskeinen ja tympeä. Tällaisella ei kyllä ole ystäviäkään. Tai tyhmyys - eihän kukaan tyhmää jaksa. 

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 22:28"]

[quote author="Vierailija" time="23.03.2014 klo 19:53"]

Kolme ystavaani kaikki 50+ viehattavia alykkaita hyvin koulutettuja miellyttavan nakoisia ja huumorintajuisia naisia. Kaikilla vain lyhytaikaisia seurustelusuhteita. Kaikilla hirvean kovat vaatimukset miehen suhteen. On listattu ulkonako, koulutus, tyo, ansiotaso, harrastukset ym. Jos mies ei tayta naita vaatimuksia (ja harva tayttaa) niin ei toiveitakaan seurustelusta, Ja kaikkia miehia katsotaan potentiaalisena seurustelukumppanina. (Mita jarkea olla tutustumatta johonkin kivantuntuiseen mieheen vain siksi etta han harrastaa postimerkkien kerailya?)

Niin monta ihanaa miesta on takuulla mennyt ohi kun krantut naiset eivat ole edes halunneet tutustua heihin.

[/quote]

Kirjoittaja jatkaa: Unohdin mainita etta kaikki kolme naista ovat koko aikuisen ikansa halunneet naimisiin.

[/quote]

Mielenkiintoista olisi tietää millä tavalla esim. mainitsemasi postimerkkien keräily näiden naisten mielestä latistaa avio-onnea....

nim. "Itsekin postimerkkejä keräillyt"