Hei vanhus, mitä ajattelet eletystä elämästäsi?

Luuletko että täällä on vanhuksia?

Olen 76. Elämä ollut täysi fiasko. Ymmärrän nyt vanhojen kreikkalaisten viisauden: "Parasta on olla syntymättä".

Olen 80.  Tyypillinen naisen  elämä itä-suomen torpissa syntyneelle suurperheen lapselle matalapalkkahommissa .  Mutta ihan hyvä kuitenkin, kolme pärjäävää lasta.

Aivan turhaan täällä on joutunut tallustelemaan ja taistelemaan. Elämästä ei ole jäänyt mitään käteen. Parasta tosiaan jos en olisi koskaan syntynyt.

Vierailija kirjoitti:

Luuletko että täällä on vanhuksia?

Riippuu kuka mielestäsi on vanhus?  

Ihan ok. Monenlaista oppia on kertynyt, opiskellen tai kantapään kautta kokien.  Kun aika koittaa lähteä, olen sujut. N74.

Minä suren 67-vuotiaana hukkaan mennyttä elämääni.    Parhaani yritin niillä eväillä mitä sain mutta nyt köyhänä yksinäisenä eläkeläisenä pelottaa tulevaisuus.

No sairas olen, ehkä elä kovin vanhaksi.   Järkyttävää on ollut havahtua ja todeta: tässäkö tämä elämä oli.   Kaksi veljeäkin kuollut aikaa sitten.   Minä vain raahustan päivästä päivään vailla päämäärää. 

Täällä 75+ vaikka en koe olevani mikään vanhus. Voin allekirjoittaa kaikki teidän kommenttinne ennen tätä omaani.

Mulla on ollut ihan hyvä elämä, olen saanut asua monessa maassa mieheni työn takia. Nyt viihdyn parhaiten meidän rakkaalla mökillämme. Täällä on niin rauhallista ja kaunista. Rauha kyllä järkkyi tänä aamuna, kun hirvimiehet tulivat näyttämään saalistaan. Komea uroshirvi ammuttiin meidän taimikon reunalla kilometrin päässä. Hirvipaistia on luvassa! 

 N.75v

Kirjoita omaelämänkerta. Se on tie itsensä tuntemiseen ja ties minkä kaikkien asioiden ymmärtämiseen omasta elämästäsi. Älä ajattele että ketään ei kiinnosta vaan teet sen itseäsi varten. Kirjoita noin viiden vuoden jaksoissa ja käsin (kaunolla jos osaat) jolloin aivon ja käden toiminta yhteistyössä..

 

En koe itseäni ihan vielä vanhukseksi, mutta vastaan kuitenkin. Eläkkeellä olen jo. 

Mukavaa ollut!  Olen matkustellut paljon, 57 maata käytynä, monessa useampaan kertaan. Ja edelleen reissaan. 

Kolme hienoa, pärjäävää lasta. Mukava mies, kymmeniä vuosia oltu yhdessä. 

Tykkäsin kovasti myös työstäni, josta ollaan minuun edelleen jonkin verran yhteyksissä. Sen verran, että tunnen itseni tarpeelliseksi:)

Minulla oli pitkään päiväkirjat tallella.  Pidin noin 20-vuotiaaksi.  Pari vuotta sitten hävitin ne paitsi ihan lapsena kirjoitetut noin 12-vuotiaaksi.

Lukekoon lapset ne, heidän ei tarvitse tietää sitä elämäntuskaa ja vaikeuksia mitä 15 v koki tultuaan kaupunkiin töihin elättämään itsensä. Ei kurjia tanssireissuja  jos ei alkaneita lyhyitä seurustelujakaan.  (Siveitä 60-luvulla.)

Vierailija kirjoitti:

Luuletko että täällä on vanhuksia?

No mikä nyt lasketaan missäkin kontekstissa vanhukseksi?

Olen 71-vuotias. 

Kaikki ei putkeen ole mennyt.  Kaksi hyvin menestyvää lasta on ja yksi lapsenlapsi. Sitten on yksi ongelmatapaus. Käyttää huumeita,  on työtön ja kaikki opiskelut lahjakkuudesta huolimatta ovat jääneet kesken.

Itse olen luonnollisesti tässä iässä eläkkeellä. Minulla on miesystävä . Lasten isä on kuollut. 

Jännä, et jotkut luulevat, ettei monikin vanhempi käytä nettiä.

Tetris-peli on elämän hyvä vertauskuva: erheet tuppaavat kasaantumaan, ja taannoiset onnistumiset vajoavat unholaan.

Lapset  korostuvat  elämänkaaressa. 

Mitä veloilla on sanottavaa? Eipä niitä taida olla vanhoissa ihmisissä.

Vierailija kirjoitti:

Kannatti panna aikanaan 530 naista. Nyt ei kykene 

ja lapsia tuli yhteensä. . . ? 😆

Vierailija kirjoitti:

Aivan turhaan täällä on joutunut tallustelemaan ja taistelemaan. Elämästä ei ole jäänyt mitään käteen. Parasta tosiaan jos en olisi koskaan syntynyt.

Jopas on katkeraa settiä.  Jokainen voi päättää päivänsä ihan milloin haluaa,  ei tarvitse täällä valittaa. 

Itse olen kiitollinen jokaisesta päivästä,  jolloin saan elää. 

Mä oon vasta 60 eli nuorisoa. Kaikenlaista kivaa vielä edessä, elämä maistuu ja mä näytän hyvältä. Kaikki toimii. On rakkautta, on terveyttä, on uteliaisuutta, on nautintoa, jumalauta tää on hieno vaihe elämässä.

Olen kiitollinen! Jos elämäni päättyisi nyt, lähtisin onnellisena lapsista ja lapsenlapsista. Olen elänyt! Kiertänyt maita ja mantuja, rakastanut, pettynyt ja myös pettänyt. En jää historiaan, mutta toivottavasti jälkipolvet muistavat miten olen heitä rakastanut. 

Hei vain toinen ikätoveri. Olen luonteeltani sellainen hetkessä eläjä ja unohdan ne ikävät asiat.

Sairauksista huolimatta olen kaikenkaikkiaan tyytyväinen elämääni js koen, että nyt vasta on ne mukavimmat vuodet meneillään puolisonkin kanssa.

Ensi viikolla pakkoavioliittommekin täyttää 53vuotta (ei olis uskonut).

Lapsiin olen enemmän kuin tyytyväinen ja ylpeä lapsenlapsistani. 

Mielenkiintonen työura ihan tavisduuneissa. Hyviä harrastuksia on ollut.

(Noh unohdin jo mitä kysyttiin.)