Lue keskustelun säännöt.
Olenko paska äiti? Teiniä vaivaa selvästi jokin, mutta ei siitä joko halua tai uskalla minulle avautua. Surettaa!
20.11.2020 |
Taustatietoa: Kyseessä siis energinen kahdeksasluokkalainen poika. Meillä on (ollut) läheiset ja hyvät välit. Aina on poika pystynyt niin minulle kuin miehellekin puhua, jos joku on painanut. Toki myös kaikista mukavista jutuista. Poika on hyvin menevää sorttia ja hänellä on paljon ystäviä. Liikunnallinen on myös ja ennen on syöny kuin hevonen.
Viimesen viikon aikana poika on ollut kuitenkin tosi vetäytynyt ja hiljainen. Meillä on ollut tapana päiväruoalla puhua päivän kuulumiset, mutta nyt poika ei ole puhunut mitään. Huokailee kaikkeen vaan "joo joo". Koulusta tuli viestiä, että poika ei ollut useasta kehotuksesta huolimatta suostunut tekemään tehtäviä. Kun kysyin tuosta, poika sanoi ettei huvittanut. Jätin asian siihen. Eilen jätti menemättä futikseen, vaikka ennen on käyny siellä mielellään. Ei kuulema huvittanu.
Eilen sitten huolestuin kunnolla, kun illalla poika sulkeutui huoneeseensa muutamaksi tunniksi ja kun tuli hakemaan ruokaa näin, että silmät oli itkusta punaiset. Mies kävi juttelemassa pojan kanssa, mutta ei ollut saanut mitään irti. Ei kuulema vaivaa mikään.
Tänään oli lähtenyt kesken päivän kotia. Oli kuulema tullut pää kipeäksi. Kuitenkin kun tulin kotiin, poika voi ihan normaalisti ja sanoi ettei vaan huvittanu mennä musiikkiin. Ruokakaan ei pojalle oikein maistu. Kyselee kyllä, että eikö oo mitään hyvää. Tälläkin hetkellä on yksin huoneessaan. Harmittaa kovin kun selvästi toista joku vaivaa, mutta se ei sitä meille vanhemmille joko halua tai uskalla sanoa.
Meillä on kaksi vanhempaakin poikaa, eikä kumpikaan heistä ole koskaan muuttunut yhtä radikaalisti noin lyhyessä ajassa.
Kommentit (86)
Ensimmäisenä tulee mieleen, että koulussa on sattunut jotain. Eihän poikaa oo kiusattu? Vaikutat hyvältä ja huolehtivalta äidiltä! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sille on tehty jotain pahaa, henkistä tai fyysistä. Ehkä uhkailtu. :(
Toivottavasti ei ole tästä kyse. Poika on niin reipasta sorttia, etten usko, että häntä ensimmäisenä koulussa kiusattaisiin. Toisaalta eihän sitä ikinä tiedä. Pitää seurata tilannetta vähän aikaa. En uskalla hirveästi kysellä, ettei poika sulkeudu lisää. Toki toivoisin, että jos tästä olisi kyse, poika tulisi tästä kertomaan niin voitaisiin auttaa. Kiitos sinulle kuitenkin näkökulmasta!
ap
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisenä tulee mieleen, että koulussa on sattunut jotain. Eihän poikaa oo kiusattu? Vaikutat hyvältä ja huolehtivalta äidiltä! :)
Kiitos sanoistasi! :) Kieltämättä käy mielessä, että koulussa olisi jotain sattunut. Kiusaamiseen en (haluaisi) usko, mutta ei sitä voi ikinä tietää.
Itse mietin, että olisiko kavereiden kanssa mennyt suhteet solmuun, mutta sekään ei vaikuta todennäköseltä, kun tällä hetkellä taitaa niiden kanssa pelata.
Toivotaan, että on jokin vaihe vain, eikä mitään vakavampaa!
ap
Oisko pojalla sydänsuruja? Muistan ensimmäiset omat sydänsuruni. Tuntui, että koko maailma loppuu siihen. Jos on kyse tästä niin ei auta kuin aika. Voithan käydä kaupassa ja ostaa jotain pojan lempiherkkua sieltä. Se voi vähän piristää!
Joko koulukiusaaminen tai pieleen mennyt rakastuminen tulee mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paineita menestyä? Jos on monta rautaa tulessa ja haluaa kaikessa onnistua hyvin, ni nuorikin saattaa väsyä. Mulla kävi kouluaikoina juurikin noin. Ensin olin energinen, sit tuli väsy, kiinnostus meni kouluun ja arvosanat laski.
Veikkaan että häntä hävettää puhua asiasta. Kehottaisin varovaisesti lähestymään mutta vakuuttamaan samalla että hän voi kyllä puhua asioistaan ilman pelkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai ihan vain hormonit heittelevät. Viikko on lyhyt aika ja varsinkin energisillä yksilöillä saattaa tasot romahtaa äkisti ja kestää hetki, että nousevat takaisin. Kerro, että jos haluaa jutella niin olet valmis kuuntelemaan. Älä pakota apua, koska se saattaa lisätä ahdistusta ja hämmentää enemmän. Iso poika, oma elämä, omat kriisit, ole läsnä kun tarvitaan, mutta älä ainakaan aja nurkkaan niin kuin monet tekevät. Jos on aiemmin avoimet välit olleet, ne tuskin sulkeutuvat äkisti tai yllättäen, ainakaan pysyvästi.
Oman lapsen kiusaaminen paljastu just noin. Kun asiaa selvitettiin, selvis että kiusaaminen oli jatkunut jo pitkään, lapsi oli vaan meiltä sen hyvin peittänyt. Jossain välissä tilanne kuitenkin meni niin pahaksi, että lapsen olemus muuttu täysin. Siitä suosta oli vaikea nousta. Vuosien terapiakierre yms...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pahoillani!
Juttelisin ja yrittäisin puristaa ongelman ulos.
Toivottavasti menee ohi ikävä olo.
Lapset (myös teinit) yrittää säästää vanhempiaan omilta ikäviltä asioiltaan, välillä myös vanhempien ikäviltä asioilta. Eivätkä myöskään usko, että vanhempi voi oikeasti auttaa tai muuttaa asioita, ja siinähän he ovat oikeassa. Se on sisällä koodistossa, varmaan ihan DNA:ssa asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä vaikuttaa selvästi sosiaalisilta jutuilta, eli jotain sattunut kaveripiirissä, jokin draama saattaa kohdistua häneen (teinit on ihan uskomattoman hyviä näissä ja kohteena voi olla se kiva ja reipaskin!) tai jopa sydänsurusta voisi olla kyse.
Ei välttämättä edes osaa avautua, tai sitten pelkää huolestuttavansa teidät, tai pelkää joutuvansa vaikeuksiin tai häpeää tai tai...
Syitä voi olla monia miksi ei puhu asiasta vaikka te vanhempina olettekin hänelle turvalliset ja läheiset. Ne teinin murheet ovat todella suuria ja siinä nuorten maailmassa saavat uskomattomia mittasuhteita. Tehkää selväksi että kiinnostaa kuunnella ja olette avoimia jos ikinä tarvitsee tai tuntuu siltä että haluaisi selventää oloaan kanssanne. Osaksi kyse voi myös olla orastavasta itsenäistymisestä, ajatellaan että nyt on niitä ensimmäisiä juttuja joista selviää yksin ja itsekseen. Etenkin silloin on hyvä tietää että isä ja äiti on sitten turvatyynynä jos kuppi meneekin nurin.
Ja unohdat tyystin ajatuksen siitä että olet huono äiti. Jos minulla olisi ollut edes yksi noin välittävä vanhempi en ehkä olisi ihan näin latvakakkonen.
Vierailija kirjoitti:
Tai ihan vain hormonit heittelevät. Viikko on lyhyt aika ja varsinkin energisillä yksilöillä saattaa tasot romahtaa äkisti ja kestää hetki, että nousevat takaisin. Kerro, että jos haluaa jutella niin olet valmis kuuntelemaan. Älä pakota apua, koska se saattaa lisätä ahdistusta ja hämmentää enemmän. Iso poika, oma elämä, omat kriisit, ole läsnä kun tarvitaan, mutta älä ainakaan aja nurkkaan niin kuin monet tekevät. Jos on aiemmin avoimet välit olleet, ne tuskin sulkeutuvat äkisti tai yllättäen, ainakaan pysyvästi.
Kiitos kaikille vastauksista! Tuli paljon parempi olo itsellekin. Etenkin tämän viestin kirjoittajalle suurkiitos. Sitä niin sokaistuu oman lapsen kasvulle. Ajattelee, että lapsi on pieni ja tarvitsee koko ajan tukea, mutta hyvin kirjoitettu tuo "oma elämä, omat kriisit". Kyllä mun poika varmasti pärjää.
Totta kai sitä silti äitinä toivoo, että lapsi uskaltaisi aina tulla sanomaan jos jokin painaa. Mutta siihen varmasti auttaa eniten juurikin tuo, että kertoo olevansa läsnä, vaikka ei tuppaudukaan liikaa pojan asioihin. Taidankin mennä kauppaan ostamaan hieman viikonloppuherkkuja koko perheelle. Jospa sitä nuorimmaisenkin olo hieman paranisi! :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai ihan vain hormonit heittelevät. Viikko on lyhyt aika ja varsinkin energisillä yksilöillä saattaa tasot romahtaa äkisti ja kestää hetki, että nousevat takaisin. Kerro, että jos haluaa jutella niin olet valmis kuuntelemaan. Älä pakota apua, koska se saattaa lisätä ahdistusta ja hämmentää enemmän. Iso poika, oma elämä, omat kriisit, ole läsnä kun tarvitaan, mutta älä ainakaan aja nurkkaan niin kuin monet tekevät. Jos on aiemmin avoimet välit olleet, ne tuskin sulkeutuvat äkisti tai yllättäen, ainakaan pysyvästi.
Kiitos kaikille vastauksista! Tuli paljon parempi olo itsellekin. Etenkin tämän viestin kirjoittajalle suurkiitos. Sitä niin sokaistuu oman lapsen kasvulle. Ajattelee, että lapsi on pieni ja tarvitsee koko ajan tukea, mutta hyvin kirjoitettu tuo "oma elämä, omat kriisit". Kyllä mun poika varmasti pärjää.
Totta kai sitä silti äitinä toivoo, että lapsi uskaltaisi aina tulla sanomaan jos jokin painaa. Mutta siihen varmasti auttaa eniten juurikin tuo, että kertoo olevansa läsnä, vaikka ei tuppaudukaan liikaa pojan asioihin. Taidankin mennä kauppaan ostamaan hieman viikonloppuherkkuja koko perheelle. Jospa sitä nuorimmaisenkin olo hieman paranisi! :)
ap
Oispa mun vanhemmat olleet yhtä kiinnostuneita mun asioista kuin sinä poikasi. Kuten täällä sanottu, olet hyvä äiti. Mun korvaan myös kuulostaa, että olis kavereiden kanssa ongelmia tai sydänsuruja. Tsemppiä! Toivottavasti asiat selviää. Ole myös itsellesi armollinen ja ymmärrä, että kaikilta elämän kolhuilta et voi poikaasi suojella.
Oisko poika voinut tehdä ite jotain "kiellettyä", josta tullut nyt katumapäälle? Kokeillut viikonloppuna alkoholia kavereiden kanssa tai muuta vastaavaa. Häntä harmittaa, ettei ole ollut luottamuksen arvoinen, mutta ei uskalla sitä teille kertoa, ettette suutu.
Tai sitten ystäväpiirissä jotain erimielisyyksiä. Nää teinien asiat saa aina niin käsittämättömän isot mittasuhteet!
Oma kahdeksasluokkalainen on ollut itkua lukuunottamatta tuollainen jo pari vuotta. Synkistely kuuluu teinin elämään. Ei siitä kannata huolta kantaa
Eihän ole vaan lähettänyt mitään alastonkuvia/dick picejä tytöille, jotka lähtenyt leviämään? Siitä tuskin ensimmäisenä haluaa teille kertoa. Kun itse olin yläasteella oli meidän koulussa alastonkuvaskandaali. Yhden tytön kuvia oli liimailtu kaikkialle + läheteltiin wapissa ryhmästä toiseen.. Toivotaan ettei sun pojalle oo käynyt samoin
Vierailija kirjoitti:
Oma kahdeksasluokkalainen on ollut itkua lukuunottamatta tuollainen jo pari vuotta. Synkistely kuuluu teinin elämään. Ei siitä kannata huolta kantaa
Sama täällä. En edes muista, milloin oltaisiin viimeksi puhuttu. Kaikkeen vastaus on vaan "mhh"
Antaisin lapun, jossa on lasten/nuorten palvelevien puhelimien numerot. Tuntemattomalle voi olla helpompi kertoa. Esim. poikien puhelin ja mitä niitä onkaan.
Sille on tehty jotain pahaa, henkistä tai fyysistä. Ehkä uhkailtu. :(