Olen sairaanhoitaja ja vihaan työtäni

Olen lähäri ja voin sanoa että oon aivan kypsä omaan alaani. Minulla on paljon ammattitaitoa ja lisäkoulutusta mutta minkäänlaista palkankorotusta ei ole tiedossa. Tuo juurikin ottaa päästä, että vaikka kuinka kävisi koulutuksissa vapaaehtoisestikin niin ei, palkassa se ei näy. Voi saada tosin vastuunalaisia hommia ja lisämurheita, kiitos.

Mulla on urani aikana tapahtunut muutama harva kerta jolloin potilas tai omainen on oikeasti sydämen pohjasta kiittänyt ja sanonut arvostavansa ammattiani. Se on tuntunut hyvältä. En odota mitään glooriaa tästä työstä mutta avoin halveksunta ammattiani kohtaan ei tunnu kivalta. 

Suurimmaksi osaksi pidän työstäni ja arvostan ammattiani, kolleegoitani ja potilaita. 

En ymmärrä ap:n selittelyä vähäisestä vapaa-ajasta, joka estää muiden töiden hakemisen. Sairaanhoitajilla on tasan saman verran vapaa-aikaa kuin muillakin työläisillä.

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 09:05"]

Eikö ole ketään joka tykkää olla sairaanhoitajana koska niitäkin on.

[/quote]  No en tiedä, voinko vastata, kun olen vanhanajan perushoitajia. Mutta tykkään työstäni ja hoitoala on juuri minulle oikea. Mutta kärsin huonoista työolosuhteista ja johtamisesta, missä jokainen pikkupomo taistelee vallasta ja asiat päätetään kapakan pöydässä, eikä johtoryhmän palavereissa, missä pitäisi. Lisäksi työyhteisöön tulee aina joku, joka haluaa pomottaa muita ja käskyttää ja yrittää pompottaa ja työilmapiiri on sekaisin aina vuoden suurinpiirtein tällaisen jäljiltä.

Kun ihmiset keskittyisi hoitoalalla töihinsä, eikä olemattoman vallan haluamiseen. Monesti olen miettinyt näitä vallanhimoisia ja vittumaisia hoitajia, kun he ovat jääneet eläkkeelle, että onko heille järkytys, kun työpaikka pyöriikin ihan hyvin ilman heitä, eikä kaadu, kuten he luulevat. Lisäksi se, että kukaan ei kaipaa heitä sen päivän jälkeen, kun ovat lähteneet pois.

up

Hmm, ei olisi kannattanut lukea tätä ketjua. Itse olen taas vaihtamassa alaa, kaupallisesta sosiaali- ja terveystyöhön (myyjästä sairaanhoitajaksi). Tätä ketjua, kun luki, alkoi kurkkua kuristamaan :/ Mitä, jos sairaanhoitajan ammattikaan ei ole minua varten? Sairaanhoitajan ammatti on kiinnostanut minua melkeinpä aina, mutta siitä kuulee niin paljon negatiivisia asioita, että lukion jälkeen päätin lukea itseni tradenomiksi (turhistakin turhin koulutus). Nyt nämä samat pelot ammatin sopimattomuudesta minulle nousi pintaan taas. Minulla ei ole varaa kouluttautua enää toiseen väärään ammattiin, vaan siinä on pakko porskuttaa eläkeikään asti. Te sairaanhoitajat, jotka vihaatte työtänne, minkälaisissa hommissa olette? Vuodeosasto, vanhainkoti?

[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 09:22"]

En ymmärrä ap:n selittelyä vähäisestä vapaa-ajasta, joka estää muiden töiden hakemisen. Sairaanhoitajilla on tasan saman verran vapaa-aikaa kuin muillakin työläisillä.

[/quote]

Ei mulla ainakaan ollut, kun tein täyspäiväsesti sairaanhoitajan töitä. Jatkuvasti joutui tekemään ylitöitä. Siis ihan oikeasti tyyliin 6 päivää viikossa oli töitä. Minulle onneksi sentään maksettiin ylityökorvaukset, kun olin yksityisellä puolella töissä, mutta silti. Ja kun olin niin väsynyt kaikesta työstä ja ylityöstä, niin vuosi pari siinä meni ettei ehtinyt edes miettiä mitään muuta, kun että jotenkin pysyi järjissään. Onneksi pääsin pois tuosta oravanpyörästä kun raskauduin ja pääsin äitiyslomalle. Se todellakin tuntui lomalta!!

Haet jo nyt vuorotteluvapaata koko ens kevääksi. Mietit ja haet sinä aikana muita vaihtoehtoja. Voi tosin olla lottovoitto saada sitten vakityöpaikka muulta alalta, ainakin jos ikää kertynyt mutta yrittänyttä ei laiteta! Tsemppiä!

[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 23:08"]Olen työskennellyt vuosia sosiaali - ja terveysalalla, sittemmin vaihtanut alaa teknilliseen miesvaltaiseen ja päivääkään en ole katunut! Sosiaalialalla järkyttävän rankkaa henkisesti ja fyysisesti. Työnantaja ei pahemmin arvostanut vaan kaikki mehut ja tehot irti työntekijästä. Ruokatauoista sai unelmoida, 5 minuutissa joku roiskeläppä mikrossa lämmitettävä ja naamaan hotkaistava lennossa, ahdistavaa! Mitään virkistystoimintaa yms. ei ollut, hah, ei edes ilmaista jouluateriaa. Lomarahatkin vietiin kiitokseksi rankasta työstä ja tuntimääriä vähennettiin vaikka osan töistä joutui tekemään sitten palkatta "vapaa-ajalla", täysin törkeää kyykyttämistä. Hyvästit tollaiselle paskatunkio työpaikalle.

Miesvaltaisella alalla asiat ovat toisin, että aluksi oli suorastaan järkyttynyt olo mihin paskaan oli alistunut vuosien varrella. On rennot työajat, lounastunnit ja kahvihetket, ei mitään paniikissa minuuttiaikataulun perässä juoksemista. Joka penniä ei tosiaan venytetä, on ilmaisia pikkujouluja ravintoloissa, teemailtoja, hauskaa virkistystoimintaa. Ruusuilla tanssimista tämäkään ei aina ole, mutta paremmin palkattua ja vapaampaa:)

[/quote]Kerrot tuossa tosi hyvin miten julkinen sektori on paskaluokassa palkkojen ja työolojen puolesta! Miesvaltainen ala porskuttaa omassa luokassaan. Poliitikot ovat perseestä sekä kunnissa että valtiolla!

Minä pitäisin kovasti siitä sh:n työstä, mutta valitettavasti sh:n palkalla joutuu tekemään muidenkin töitä ja kuormittavin ehdottomasti lääkärin työt! Me hoitajat olemme keskustelleet pomon kanssa monesti, kuinka väärin on, että pari lääkäriä antaa töitään meille, sillä välin, kun he vetävät kahvihuoneessa pullaa. On vaan tullut voivottelua eikä asialle kuulemma voi nyt mitään!? Jos lääkäri valittaa, että hänellä ei ole aikaa avata tietokoneohjelmia ja tekemään röntgenpyyntöjä, niin ne ohjataan sitten hoitajille tai sihteereille!? Se ei voi mennä niin!

Voin ihan rehellisesti sanoa, että meillä hoitajat tekevät paljon enemmän töitä, kuin lääkärit. Ehkä siellä yksityisvastaanotolla sitten huhkitaan, mutta vuodeosastolla jätetään duuni ihan puolitiehen.

Mä en sinänsä vihaa työtäni, en vain jaksa sitä enää. Syitä, miksi en:

a) ei MITÄÄN mahdollisuutta kehittyä ammatillisesti, edetä uralla

b) palkka niin surkea vastuuseen nähden, että itkettää (olen anestesiahoitaja, peruspalkka bruttona 2200e/kk)

c) työilmapiiri on niin kamala, että jokainen päivä töissä on tuskaa -ja mitään muutosta ei ole luvassa, koska naisvaltainen ala ja huonot esimiehet

d) kiire, säästöt, ei arvostusta. Nyttenkin tehdään työt jo kieli vyön alla, mutta se ei riitä. Pitää olla vielä nopeampi ja tehokkaampi! Se ahdistaa, koska koko ajan pelkää tekevänsä kohtalokkaan virheen koska sulla ei ole aikaa tehdä asioita tarkasti ja huolella. Lisäksi lomautukset painaa päälle tälläkin alalla.. Jos meitä ei arvosta "siviilit", niin ei arvosta työnantajakaan. Ei paljon naurata.

En aio jäädä hoitoalalle, vaan etsin koko ajan jotain muuta mitä voisin elämälläni tehdä. Insinöörin hommat kuulostavat loistavalta vaihtoehdolta.

Ai niin. Kohta e) ruokatauko on 20 minuuttia, ei yhtään pitempään etkä tuotakaan saa välttämättä keskeytyksettä pitää. Voin kertoa, että mikäli aiot käydä sekä vessassa että syödä jotain, niin se syöminen on oltava jotain nopeasti juotavaa/hotkittavaa. Mistään lämpimästä ruuasta on turha unelmoida, kun sitä ei ehdi lämmittämään ja syömään kuitenkaan. Ja kyllä, pomo kellottaa tarkkaan tämänkin ajan, koska tuottavuutta ja tehokkuutta on lisättävä! Yksi 10 minuutin kahvitauko kuuluu työpäivään myös, mutta sitä ei ehdi useinkaan edes pitämään.

Lähihoitaja opiskelija joka paloi loppuun jo opiskelu aikana, tajusi millaista työtä se oikeasti on, vielä olisi opintoja jäljellä, hampaat irveessä vedän opinnot loppuun ja vaihdan alaa heti.. Hulluna mietin jatko-opiskeluja sh/th, vaan en enää. Tämä ala ei ole herkkiä ihmisiä varten, saati pienten lasten vanhempien. Ahdistaa jo nyt tuleva syksy :/

T."vain" lh-opiskelija

Ymmärrän täysin tämän ketjun valitukset, ja ymmärrän myös että näitä ajatuksia voi olla ja samalla tehdä työnsä hyvin (yai niin hyvin kuin olosuhteiden puitteissa pystyy). Itse olen tällä hetkellä äitiyslomalla ja mielessäni naurahdan, kun joku vertaa työssäkäynnin olevan lepoa vauvan kanssa oloon verrattuna. Vaikka vauva valvottaa öisin, on tämä työhöni verrattuna lepoa.

Uskon, ettei ulkopuolinen voi käsittää hoitotyöhön liittyvää paineen, vastuun ja kiireen määrää. Itse olin muutaman vuoden työnteon jälkeen aivan loppu, vaikka periaatteessa tykkään sh: n työstä. Usein koko työaika on kellon kanssa kilpajuoksua, ja jo aamupäivällä tiedät ettet kerkeä tehdä kaikkea mitä pitäis. Ja kun kyse ei ole tavaroista vaan potilaista, saa töitä painaa jatkuvalla huonolla omatunnolla. Ja itse potilastyö on vain osa työstä, eikä siihenkään jää aikaa kunnolla.

En haluaisi pelotella ketään sh:ksi haluavaa, ja lämmöllä muistan niitä vuoroja, jolloin potilaita on ollut vähemmän ja työnsä on saanut tehdä rauhassa, kunnolla. Jos hoitajia on potilaiden määrään riittävästi, kaikki on jo ihan toisin. Mutta usein kiireisen työpäivän jälkeen suorastaan hävettää, kuinka huonosti on ehtinyt potilaitaan hoitaa. Ja kuitenkin kun niska limassa on painanut koko vuoron eikä sekään ole riittävästi, on se pidemmän päälle todella kuormittavaa. Mutta jos ei olisi ainaisen kiireen ja paineen alla, olisin alaani huomattavasti tyytyväisempi. Potilaat ovat usein ihania, ja parhaimmat hetket syntyvät heidän kohtaamisestaan. Työyhteisöni on myös ihana, se auttaa kummasti jaksamaan työn kuormaa, ja työpaikan huumori varmasti vaikuttaa, että minua ei suuremmin ahdista töihinpaluu. Ja onneksi työpaikallani on myös niitä rauhallisempiakin päiviä, en voi sanoa että jokainen päivä on aivan karsea. Sitä en kyllä kuitenkaan tiedä, miten jaksan tälläalalla eläkeikään asti...

Sairaanhoitajan vuorotyö on hankalaa jos on pieniä lapsia. Sinkuille sopii mainiosti kun tulee töistä niin voi vaikka alkaa nukkumaan että jaksaa taas painaa. Onhan erivaihtoehtoja, ensiapu, teho, psykiatrinen, sisätauti, lastenosasto, vanhukset jne. En ole Sh mutta mielestäni se on mielenkiintoista työtä.

Mäkin vihaan työtäni! Eikä hajuakaan mitä teen hoitovapaan loputtua, en ikinä pysty tekemään täyspäiväisesti hoitajan hommia tulematta hulluksi!

Vaihtakaa alaa tai tulee ero kuten meillä. Ei kannata rääkätä itseään ja perhettään loppuun.

Alaa en jaksa enää vaihtaa. Pelailen sairaslomilla. Olen lopussa  ja masentunut. Fyysisestikin väsynyt ja hajalla.

Parisuhteen yritän vielä pelastaa epätoivoisesti sääliseksillä ja seksileluilla miehelle. En jaksaisi millään sen pyörimistä ympärillä ja seksin vonkaamista.

Lapsille aika jotenkin lähes riittää.

Ihan helvettiä. 

Seksin vonkaamisesta pääsee eroon. Fleshlight, nukkr,rakastajatar tai jätä puoliso.

Pakko tulla avautumaan. :-( Täälläkin yksi työtään vihaava.

Olen siivooja, joka inhoaa siivoamista, jippii!
Työpaikassa oikeastaan kyrsii kaikki: pieni palkka, ärsyttävät työkaverit, ainainen yötyö, ylimieliset asiakkaan työntekijät and so on. Lista on pidempi kuin nälkävuosi. Ei ole kuitenkaan paljoa varaa valittaa, koska koulutuksena on edelleen toistaiseksi peruskoulu ja se ei juurikaan mahdollisuuksia avaa. Sossupummiksi en halua ryhtyä ja tällä hetkellä talousvaikeudet ovat ainoa syy, miksi pidän kiinni ko. työpaikasta.

Kun aika on kypsä, aion opiskella jotakin ja jättää tämän taakseni. Polla sanoo muuten sopimuksensa irti ennenaikaisesti. :-D

Yhdyn alittajan viestiin ja moniin muihinkin mielipiteisiin.

Burnis tulee tai on jo.

Edes vapaapäiviä ei osaa enää viettää rauhassa. Aina on työ mielessä.

Kotiin päästyä on voimat loppu. Ei jaksa edes lapsia eikä miestä.

Saatikka edes seksiä. Taitaa loppu tulla.

Valitettavasti se, että lääkikseen on niin vaikea päästä tekee siitä eliittialan, jonne hakeutuu ihan tietyntyyppisiä ihmisiä, joiden vahvin puoli ei ole empatiakyky. Suomessakin pitäisi jotenkin karsia ne pahimmat autistit ja narsistit pois jokapäiväisestä potilastyöstä tai ainakin varmistaa, että paikalla on potilasta kohdatessa joku toinekin lääkäri, sillä kuten ketjussa todetaan niin osa lääkäreistä ei kunnioita hoitajia tarpeeksi.

Lisäksi on sitten tämä metatyö joka on levinnyt viruksen tavoin alalle kuin alalle: puolet työajasta raportoidaan mitä tehtiin ja mitä tehdään seuraavaksi, itse tekemiseen jää vain osa ajasta.