Lue keskustelun säännöt.
Älyttömimmät säännöt ja rangaistukset, joita kohtasit kansakoulussa tai peruskoulussa?
En tarkoita mitään julmaa väkivaltaa tai kiusaamista, vaan juttuja, joissa ei ollut mitään järkeä ainakaan nykypäivän näkökulmasta.
Esimerkki: Yläasteen kotitaloustunnilla 13-vuotiaana opeteltiin aamiaisen tekemistä pareittain. Minun ja ystäväni tarkoitus oli keittää kananmunia. Kun munat oli keitetty, kattila vietiin tiskialtaaseen ja valutettiin kylmää vettä päälle. Jostain syystä en tajunnut, että kylmää vettä lisättiin siksi, että munat jäähtyisivät ja ne olisi helpompi kuoria. Laitoin hanan melkein saman tien kiinni, koska meillä kotona vahdittiin melkon neuroottisesti veden käyttöä, säästösyistä. Opettaja huomasi tämän ja sain jonkun miinusmerkinnän johonkin, mutta tietystikään ei selitystä, miten olisi pitänyt toimia. Tämä muna-asia jäi jonnekin takaraivoon asustamaan, sillä vasta muutama vuosi myöhemmin ihan jossain ihan eri yhteydessä tajusin, että hetkinen, se kylmä vesi oli jäähdyttämistä varten.
Kommentit (631)
Olin se kaikkein ujoin lapsi. En tunneilla uskaltanut koskaan puhua mitään, viittaaminen oli aivan mahdottomuus. Kerran vastasin tunnilla kaverilleni jotain kuiskaamalla, kun hän sattui kysymään. Opettaja jyrisi meille aivan hirmuisella huudolla: ''Minnaliisa ja Kaijaonerva, nyt hiljaa''. Eipä tuo oikein kannustanut puhumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisellä luokalla meille opetettiin, että oikea kenkä laitettiin jalkaan ensin ja vasen kenkä seuraavaksi. Kukaan ei selittänyt miksi, mutta tästä säännöstä muistutettiin aina.
Oli myös kiellettyä tehdä kengännauhoihin rusetti "lapsellisella tavalla" eli muodostamalla ensin nauhoista kaksi lenkkiä ja solmimalla ne yhteen.
Miten se sitten pitäisi tehdä?
Siis mitä, etkö osaa tehdä rusettia?
Solmi rusetin pohjaksi yksinkertainen solmu. Tee yhdestä narusta lenkki. Kierrä toinen naru lenkin ympärille. Vedä naru muodostamansa kierteen sisälle niin, että se muodostaa toisen lenkin, vastakkaiselle puolelle ensimmäiseen lenkkiin nähden.
Kävin peruskoulun vv. 1982-1991. Jos ajatellaan, millainen maailma muuten jo oli kasarilla ja ysärillä, niin ei se kyllä kaikissa Suomen kouluissa näkynyt mitenkään. Tällaiset olivat ihan normi mun kouluaikana:
1) ala-asteen liikunnassa tosiaan käveltiin ympyrässä, opettaja löi tamburiiniin eikä liikkunut itse yhtään
2) luokanvalvojan ja musaopen johdolla laulettiin kuorossa laulua jossa itäisen naapurimaan asukkaista käytettiin sanaa r***ä. olen aikuisena tajunnut että se on eräs jatkosodan aikainen laulu. me siis laulettiin tätä vuodet 86-87. ei 44-45.
3) opettajat saattoi saada valkoisen raivon valtaan esim. sellainen asia, että ekaluokkalainen poika käveli ulkoa eteiseen lippis päässä. pää paljaaksi sisällä! lakki pois!
4) koulussa tehtiin paljon näytelmiä, järjestettiin kuoro- ja soittoesityksiä, itsenäisyyspäivänä mentiin sankarihaudoille seisomaan "kunniavartiossa" , mentiin vanhainkoteihin esiintymään jne. no eipä siinä muuten, mutta näihin esityksiin valittiin pääesiintyjäksi aina mahdollisimman vaalea pitkätukkainen tyttö. muistan että joskus joku tyttö ei osannut laulaa eikä soittaa, mutta oli sentään vaalea. muistan myös tytön, joka ei tullut valituksi, koska ripset ja kulmakarvat oli tummat. piti olla ihan suomialbiino.
Meillä oli hölmöt säännöt koulumatkojen kanssa. En muista tarkkoja kilometrimääriä, mutta jos koulumatka oli tarpeeksi pitkä, niin kyydin sai koulun puolesta, ykkösluokalla aina taksilla, ja kakkosluokasta lähtien joko taksilla tai bussilla. Koulukyydin määräävä koulumatkan pituus oli joka luokalle eri, eli ykkösluokkalaisista melkein kaikki saivat kyydin, mutta kuutosluokkalaisista vain kauimpana asuvat.
Minulla koulumatka oli 2 km. Ykkösluokalla minut haki joku erikoistaksi, ja sen jälkeen normaalit taksit hakivat muut, kauempana asuvat oppilaat. Minut vietiin taksilla koulun pihalle aina 1 - 1,5 tuntia ennen koulun alkua, ja tästä ajasta suurimman osan jouduin olemaan tyhjän panttina, tyhjällä koulun pihalla, yhdessä jonkun 3- ja 6-luokkalaisen kanssa, jotka haettiin samalla taksilla. En tajua, miksi minut piti viedä kouluun noin paljon etuajassa, kun minut vieläpä haettiin eri taksilla kuin muut! Miksei se taksi olisi voinut tuoda minua samaan aikaan, kun normaalit taksit hakivat muita oppilaita?
Kakkosluokalla sain bussikortin, kun bussi kulki suoraan vanhempieni talon ohi. Joskus iltapäivisin en olisi halunnut mennä bussilla, kun toisten oppilaiden hien haju laukaisi minulla migreenin, ja olisin joskus halunnut saada levätä rauhassa sen 2 km kävelymatkan ajan ennen, kuin olisi ollut pakko palata vanhempien taloon. Yksi opettaja kuitenkin vahti, että menen bussiin, ja jos jättäydyin sieltä pois, hän vei minut autolla.
Nelos- tai viitosluokalla en enää saanut bussikorttia, vaan koulumatka oli käveltävä kumpaankin suuntaan. Se oli liian raskasta, koska vaikka liikuntavammani salliikin minun kävelevän, niin 4 km päivittäinen kävely on liikaa.
Ymmärrän että nuorempia oppilaita halutaan suojella liikenteen vaaroilta erilaisilla kyytijärjestelyillä, mutta jotenkin minulla oli aina sellainen tunne, että meidän koulussa tämä ei mennyt ihan nappiin.
Ala-asteella meidän luokka nousi ruokalassa ylös kun vimppa oli syönyt ja sanoi: Emännille kiitos !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ala-asteella ihan hirvittävä hulabaloo siitä, että muutama oppilas oli oppinut pitämään kynää väärin kädessä. Itse olin yksi näistä, koska olin oppinut kirjoittamaan ennen koulua. Opettaja kiristi ja uhkaili, jotta muuttaisimme käden asentoa, mutta en pystynyt muuttamaan sitä. En muista, pystyivätkö muut. Opettaja sanoi esim. että kirjoittaminen väärässä asennossa väsyttää käden niin, että kohta en jaksa kirjoittaa enää ollenkaan eikä minua siksi oteta edes yläasteelle.
Kunnon mikromanagerointia !
Kouluajasta kasarilla ja ysärillä on jäänyt mieleen opettajien avoin katkeruus ja vahingonilo. Lapsiviha ja "luulojen ottaminen pois" lapsilta. Tosi paljon heijastivat omia ongelmiaan lapsiin.
Muistan esim. luurangonlaihan kotitalousopettajanaisen, joka opetti meille voileipien tekemistä niin, että leivän valmistuttua ainekset lajiteltiin taas takaisin jääkaappiin. Eli makkarat ja juustot kerättiin takaisin. Sitten käsipesu. Hän vahti ihan silmät kiiluen ja pää täristen, ettei kukaan meistä vain saa atomiakaan niistä leivistä suuhunsa, tuskin haistaakaan. Kerran hän nöyryytti mua kotitalousluokan edessä, kun olimme valmistaneet teeleipiä, kaurakeksejä tms. ja hänen mielestään mä katselin niitä "ahnaasti". Hän arvosteli, että tulen varmaan lihomaan isona, kun noin kehtaan lepuuttaa silmiäni vastapaistetuissa leipomuksissa.
Hyvin usein opettajat kasarilla ja ysärillä ikään kuin lavastivat epäonnistumisia lapsille. Jos olit innostunut jostain asiasta, ope antoi sulle siitä kohtuuttoman vaikean tehtävän. Sitten yllytti muuta luokkaa nauramaan, kun et saanut tehtävää tehdyksi. Vieläkin muistan yhden pojan, joka ei osannut erästä vierasta kieltä mutta halusi oppia, perheensä oli matkustellutkin ko. maassa. Ope ivasi häntä ja laittoi hänet luokan eteen taivuttamaan epäsäännöllisiä verbejä, kunnes poika nöyryytettynä itki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastan lapsia ja niiden kanssa on kiva leikkiä.
Mutta nykylapset luokilla 1...9 ja amis kaipaisivat nyt KOVEMPAA KURIA JA JÄRJESTYSTÄ.
Nyt kouluissa on kuin leikkipuistossa.
Eli pulpetit riviin, seinät luokkiin sekä kuri ja järjestys.
Pelleilyä ja leikkiä voisi jo vähentää.
Suosittelen lukemaan Suomen ekan näitä asioita OIKEASTI suoraan käsittelevän kirjan: "Hävitys", kirjoittanut Iida Rauma. On melko hiljattain julkaistu romaani, jossa päähenkilöllä ollut sairas opettaja. Kirjassa ei siis ole mitään karttakepillä hakkaamista, vaan tää kirjailija on kirjoittanut asiat juuri niin kuin ne Suomessa yleensä tapahtuu, esim. miten hullu opettaja katsoo ja puhuu ja hienovaraisesti alistaa lapsia. Kirjassa on mm. monesti todistamani tapaustyyppi, missä ope valitsee vihansa kohteeksi jonkun ko. aineessa taitavan lapsen, haluten tappaa tämän ilon ja innostuksen. Alkaa sitten tunneilla kehua vuolaasti jotakuta huonompaa, katsoen koko ajan tähän taitavaan vahingoniloisesti. Antaa parempia numeroita sille huonommalle, nostaa tämän lellikikseen. Taitavaa lasta pitää hysteerisenä hikarina, alistaa, nöyryyttää, kuiskuttelee, vilkuilee ivallisesti, päivästä toiseen. Tällaisia opeja on NIIN paljon. Kuinkahan moni onkaan jättänyt hakeutumatta itselleen tärkeälle uralle vain koska ope on kouluaikoina tuhonnut ilon ja itsetunnon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan ymmärrän tämän, mutta tavallaan en kuitenkaan ymmärrä: sain jälki-istuntoa, kun unohdin neulomistyön kotiin (olin niin innoissani neulomisesta, että halusin tehdä sitä myös vapaa-ajallani). En muista veinkö sitä enää kotiin, mutta en ainakaan unohtanut toista kertaa. Oudointa tässä on kuitenkin se ettei minun koskaan tarvinnut jäädä jälki-istuntoon. :D
Kasarilla käsityön opettajalla oli tapana esitellä isoon ääneen koko 3-6-luokkalaisista koostuvalle porukalle tiettyjen oppilaiden töissä olleita virheitä. Koulu oli pieni, joten siksi monta luokkaa yhdessä. Hän itse kutoi ja virkkasi innolla, joten työvaiheiden esittely meni aina vauhdilla eikä yhtään ymmärtänyt miten vasta-alkaja ei pikaesittelystä hahmottanut miten olisi pitänyt virkata tai kutoa. Hänestä nöyryyttäminen oli hyvä keino opettaa. Ahdistuneena tein koulussa huonoa jälkeä ja kotona rauhassa parempaa mistä seurasi syyttelyä äidin auttaneen käsityössä. Sitten en uskaltanut tehdä enää käsityötä kotona, vaikka olisi pitänyt ja homma eteni paljon hitaammin kuin muilla. Yläasteelle siirtyessä pelkäsin etukäteen käsityötunteja, kun kuvittelin entisen opettajan tyylin kuuluvan opetukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aurinkoa ei saanut piirtää siten, että se pilkistää jommasta kummasta kulmasta paperia, vaan kokonaisena keskelle paperia. Oli kuulemma liian lapsellista piirtää pilkistävä aurinko.
No onko se hyvin piirretty että aurinko on kolmio paperin kulmassa? :D
Jos nyt ei auringonlaskua oteta huomioon, aurinko on hyvin harvoin vallitseva elementti luonnossa. Se on taivaalla ja valaisee, mutta sitä ei pysty suoraan katsomaan, ja yleensä sitä peitellään hatuilla, katoksilla tms.
Eli kun lapsi haluaa piirtää auringon - joka noin yleisesti on aika iloinen elementti, ja lapset pitävät sen piirtämisestä - hän piirtää sen yläkulmaan siksi, että siellä silmäkulmassa se normaalistikin on. Peitettynä ja näkyvillä yhtä aikaa. Kokonaisena taivaalle piirretty aurinko "polttaa" muut elementit kuvasta kuten valokuvissa käy, ja korostaa enemmänkin paahteisuutta ja helteisyyttä.
Ylipäätään kuvaamataiteessa pitäisi päästä eroon siitä, miten pitäisi piirtää tai onko joku huono tai hyvä piirtäjä. Ei ole huonoja piirtäjiä, vain huonoja tulkitsijoita.
Perunoita ei saanut muussata haarukalla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
80-luvun alussa kävin koulua ns. viipalekoulussa eli parakissa, jossa molemmissa päissä oli luokat ja keskellä keittiö, vessat ja opettajien taukotila, sekä eteinen. Ruoka ei saanut tietenkään itse ottaa, vaan keittäjä annosteli ja vaikka kuinka piipitti että ihan vähän, ihan vähän, niin annos oli kaikille aina samankokoinen. Itse en pieniruokaisena jaksanut koskaan syödä annosta loppuun vaikka kuinka yritin, joten joka ikinen päivä istuin ruokiksen jälkeisen välitunnin sisällä, kunnes kellon soidessa sain viedä jämät keittiöön opettajan ja keittäjän torujen ja halveksuvien katseiden kera. Mutta tämä ei riittänyt, vaan lisäksi mun piti juosta kolme kertaa parakin ympäri sisävaatteissa, oli kesä tai talvi. Eli joka ikinen päivä ensimmäiset kaksi kouluvuotta juoksin lounaan jälkeen kolme kertaa parakin ympäri, onneksi melkein aina oli joku luokkakaveri, joka joutui samaan hommaan, joten ei tarvinnut yksin juosta. En jostain syystä kertonut asiasta vanhemmilleni, kuin vasta aikuisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aurinkoa ei saanut piirtää siten, että se pilkistää jommasta kummasta kulmasta paperia, vaan kokonaisena keskelle paperia. Oli kuulemma liian lapsellista piirtää pilkistävä aurinko.
No onko se hyvin piirretty että aurinko on kolmio paperin kulmassa? :D
Jos nyt ei auringonlaskua oteta huomioon, aurinko on hyvin harvoin vallitseva elementti luonnossa. Se on taivaalla ja valaisee, mutta sitä ei pysty suoraan katsomaan, ja yleensä sitä peitellään hatuilla, katoksilla tms.
Eli kun lapsi haluaa piirtää auringon - joka noin yleisesti on aika iloinen elementti, ja lapset pitävät sen piirtämisestä - hän piirtää sen yläkulmaan siksi, että siellä silmäkulmassa se normaalistikin on. Peitettynä ja näkyvillä yhtä aikaa. Kokonaisena taivaalle piirretty aurinko "polttaa" muut elementit kuvasta kuten valokuvissa käy, ja korostaa enemmänkin paahteisuutta ja helteisyyttä.
Ylipäätään kuvaamataiteessa pitäisi päästä eroon siitä, miten pitäisi piirtää tai onko joku huono tai hyvä piirtäjä. Ei ole huonoja piirtäjiä, vain huonoja tulkitsijoita.
Ihanasti kirjoitettu. Kunpa tällaista sallivaa ajattelua olisi maailmassa enemmän ihan yleisesti.
Pahaa on tehnyt lukea tämän ketjun monia nöyryytyksiä.
Nuo ei ole mitään verrattuna armeijan älyttömiin sääntöihin. Kainuun Prikaatissa oli ns. "gonapolut", jotka olivat metsäpolkuja. Niitä pitkin pystyi oikaisemaan esim. ruokalasta kasarmille. Alle 6 kk varusmiesten ei ollut lupa käyttää niitä ja virkaintoiset kessut ja vastaavat nosti hirveen äläkän, jos kävelit kyseisiä polkuja. Vieläkin ajattelen, että miten lapsellista voi olla. Koko armeijan touhu tosin perustui epätasa-arvoon ja täysin naurettavaan valtahierarkiaan, joka on pönkitetty sadoilla vastaavilla säännöillä. Eli että jos olet lusinut siellä tietyn ajan, niin sitten saat tehdä jotain mutta muuten et. Nykyisin kaduttaa että haaskasin puoli vuotta elämästäni kyseiseen pelleilyyn.
Tapahtui kyläkoulussa 90-luvulla: Koulussa sai hakea palloja välkän alussa varastosta. Tietyt pojat potkivat palloja tahallaan (tai oikeustermein ainakin törkeää huolimattomuuttaan) koulun katolle. No sitten kävi niin, että koulun talkkaria ketutti, kun joutui niitä palloja alati hakemaan sieltä. Talkkari ärisi toiminnasta rehtorille, rehtori opettajalle. Lopulta opettaja valopäänä päätti kieltää koko luokalta pallojen lainaamisen. Sitten me kiltit ei saatu enää pelata jalkapalloa koko loppukeväänä.
t. katkera edelleen
Meillä oli karmea unohduslista, aina piti vetää taululla olevan oman nimen kohdalle viiva jos oli unohtanut jonkun kotitehtävän tms. Ja 10 merkin jälkeen lähti lappu kotiin. Vieläkin säikähdän töissä, jos joku asia on unohtunut.
Kantelukulttuuri v*tutti silloin ja vieläkin. Kun menin ekaluokalle, oli joku koko ajan kielimässä opettajalle, mitä oli tehty, jätetty tekemättä, unohtunut jne. Kaiken lisäksi joku tyttöpari alkoi keksiä asioita, koska huomasi opettajan tykkäävän kantelemisesta. Sitten tämä opettaja oikein suureen ääneen mylvi kun sai kuulla "luvattomista" asioista, kuten metrin verran koulun alueelta metsään erehtymisestä leikin aikana.
Eli tyyliin jos nouti palloa siitä kielletystä metsästä, niin tytöt menivät kielimään että nyt sejase kävi koulun alueen ulkopuolella.
Hmm. Muistan joskus ihan pienenä, alle kouluikäisenä, olleeni vierailulla jossain, missä oli minua vanhempi, kouluikäinen lapsi. Meidät pistettiin piirtämään aikamme kuluksi ja piirsin tuollaisen auringon. Se toinen lapsi raivostui minulle, että ei tuollaista saa piirtää. Olisikohan joku ääliö sitten koulussa opettanut hänelle noin?
Todella typerää opettaa lapsille, että taiteessa olisi kiellettyjä asioita, tai että lapsena oleminen olisi jotenkin huono asia. Halveksin aikuisia, jotka käyttävät sanaa "lapsellinen" negatiivisena ilmauksena. Tai saahan sitä lapsia vihata, mutta silloin pitäisi ymmärtää olla hankkimatta lapsia ja hakeutumatta virkoihin, joissa joutuu tekemisiin lasten kanssa.