Älyttömimmät säännöt ja rangaistukset, joita kohtasit kansakoulussa tai peruskoulussa?

Antoivat jälki-istuntoa röökin poltosta

Meillä oli ruotsin ja englannin kielen opettajana 80-luvulla erittäin originelli vanha herra. Jos ruotsin tunnilla jäi kiinni purkan syömisestä, piti koko luokan seuratessa viedä purkka luokan toiselle puolelle roskikseen, osoitettava roskista ja sanottava ”här vilar”. Sitten piti kävellä omalle paikalle, osoittaa kaukana olevaa roskista ja sanottava ”där vilar”. Jos taas jäi kiinni nenän kaivamisesta, koko luokan piti kuunnella tarina ”Gamla gubbens tragiska öde”, joka meni jotenkin niin, että runsaan nenänkaivelun takia nenästä jäi lopulta vain tynkä jäljelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joulu- ja kevätjuhlan näytelmässä päärooliin valittiin aina kaunis vaaleatukkainen tyttö. Muut esittivät jotain tonttuja ja puita ja kiviä. En usko, että enää tehtäisiin näin vaan yritettäisiin olla tasapuolisempia.

Anna mun nauraa. Jatkuu yhä. Pojat on varsinkin saa tanasta. (Mulla molempia)

Myös stipendit menee vaan tytöille jos ei ole kummallekin sukupuolelle varattu omaa.

Pulleana poikana mun rooli oli olla sika jossain näytelmässä. Konttasin ja röhkin.

M47

Järkyttävää. En muuta voi sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Yläasteella eräs jälki-istuntovalvoja piirsi taululle rastin jota piti tuijottaa. Jos valvoja havaitsi katseen harhailevan siitä tuli lisää jälki-istuntoa. Ensimmäisestä 15 minuuttia, toisesta 30 minuuttia jne. Ei kuitenkaan yhteensä yli kahta tuntia.

Sadistista touhua.

Vierailija kirjoitti:

Aloitin koulun 90-luvulla ja kerkesin oppimaan, että kun opettaja tulee luokkaan(vaikka kesken tunnin naapuriluokan ope) niin pitää nousta ylös. Ylös piti myös nousta kun vastattiin.

Tätä toteutettiin vain yhden opettajan toimesta joten ei varmaan enää kuulunut opetussuunnitelmaan.

Meillä oli lukiossa 80-luvulla periaatteessa ja teoriassa sääntö, että open luokkaan tullessa piti nousta. Käytännössä valtaosa opettajista ei välittänyt pätkääkään koko säännöstä, mutta muutama sitä vaati. Äkkiähän tietenkin opittiin muistamaan, kenen tunneilla sääntöä piti noudattaa. Yksi näistä oli matemaattisten aineiden opettaja, ja hänellä oli asiasta aika mielenkiintoinen tulkinta. Meillä oli jonain aamuna kolme tuntia putkeen hänen opetustaan. Ensin oli 2 tuntia matemikkaa ja sitten vielä tunti kemiaa. Eka tunnilla piti nousta. Sitten oli välitunti, ja kun hän palasi pitämään toista matikan tuntia, niin "ei sentään toista kertaa tarvitse nousta". Mutta sitten oli taas välitunti, ja sen jälkeen alkoi saman opettajan pitämä kemia. Sittenpä taas pitikin nousta, koska "tämä nyt on toinen aine, niin minähän olen ikään kuin eri opettaja."

Pikkukaupunkimme kilometriraja koulukyydin myöntämiseksi oli 5 km.

Kaukana koulusta maaseudulla asuvat tulivat aina linja-autolla kouluun. Samassa linja-autossa kulki myös muita kylien ihmisiä asioille kaupungin keskustaan.

Sellaisilta alueilta, missä ei liikkunut linja-autoja, lapset haettiin taksilla kouluun.

Itselläni koulumatkaa oli 4 km. Sen todellakin joutui kulkemaan ihan omin neuvoin edestakaisin.

Se oli varsinkin pienelle koululaiselle liikaa, painavaa koululaukkua raahaten. Onneksi osan vuotta pystyi kulkemaan polkupyörällä, mutta kun liukkaat tulivat, joutui pyörän jättämään kotiin, ei siinä lumessa ja jäätiköllä voinut ajaa.

Pidin kyllä kohtuuttomana tuota 5 km rajaa ja edelleen pidän.

Meille ei kynän pitämistä kädessä ei opetettu, mutta kynän piti aina olla oikeassa kädessä, olit sittnen vasenkätinen tai ei.

Koulun ruokalassa opettaja vahti, että haarukka pidetään vasemmassa ja veitsi oikeassa kädessä. Minä pidin päin vastoin. Opettaja uhkasi jälki-istunnolla jos en vaihda aseiden paikkaa. Vaihdoin haarukan vasempaan ja aina kun opettajan silmä vältti, vaihdoin takaisin. Olen jo 5- kymppinen ja ruokailen edelleen haarukka oikeassa ja veitsi vasemmassa. Vasenkätisyyttä pidettiinvielä 80-luvulla sairautena

Vierailija kirjoitti:

Muistui mieleen yksi  viidenneltä luokalta.  

Olen aina ollut todella huono piirtämään. Silloinkin olin varmaan luokkamme huonoin.  Kuvaamataidon tunnilla piti piirtää maapallo ( ainakin suunnilleen kartan mukaisesti) ja sitä ympäröimään lapsilauma.

Miedän luokalla oli yksi oppilas, joka taas oli todella hyvä ja tarkka teoksissaan ja ne piirustukset oikeasti näytti siltä, mikä milloinkin oli aiheena.

Tämä armas opettajamme sitten päätti arvostella teokset pareittain koko luokan edessä.

Voitte vain kuvitella, että kenen teos aseteltiin taululle oman rustaukseni viereen ja niitä tarkasteltiin erittäin kriittisesti.

Muistan ikuisesti opettajan pilkalliset sanat osoittaessaan omaa teostani :" näyttääkö tämä todella maapallolta? Käsi ylös, kenen mielestä tämä on parempi kuin vieressä oleva".  Niinpä, ei noussut yksikään käsi, mutta naurua sen sijaan kyllä kuului.  Ja kuten arvata saattaa, tämä toinen teos sai kaikki kehut ja oppilaiden kädet nousemaan kohti kattoa.

Oli hän muuten ihan hyvä opettaja, mutta henkinen nöyryytys ilmeisesti kuului hänen opetussuunnitelmaansa.

Olen pahoillani sadistisesta opettajastasi. Tuo on aivan sairasta nöyryyttää lasta tuolla tavalla koko luokan edessä. 

Kynän olen jostain syystä aina pitänyt kädessä oikein, mutta  oli aina kirjoitettava oikealla kädellä. Vasen kätisyys oli rangaistavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajaa ei saanut sinutella, piti sanoa lehtori Laaksoksi.

Tossahan ei oo mitään älytöntä. Ihan normaalia toimintaa kun on kyse auktoriteetista paikoissa jossa sinä istut, olet hiljaa kuuntelemassa ja vastaat vain kun kysytään. Samaa kuria tarvittaisiin kouluihin jälleen.

Meinaatko, että armeijassa kapteenia saa kutsua etunimellä vaikka olisit ollut siellä 5 vuotta, jos hän on ylempiarvoinen?

Kyllä nykyisin intissä useimmiten kapiaiset sinuttelevat ja kutsuvat toisiaan etunimillä natsoista riippumatta mutta ei varusmiesten kuulleen

Nyt varmaankin ikäni paljastuu, mutta ei sen väliä. 

Kansakoulussa vaadittiin opettajan teitittelyä ehdottomasti. Opettaja sai kutsua meitä aivan mielivaltaisin nimityksin. 

Minuakin yksi opettaja nimitteli isäni ammatin perusteella. Koetuloksesi ei ole mikään ihme, koska isäsi on peltiseppä. 

Tätä voisi jatkaa loputtomiin, mutta se on mennyttä ja minä selvisin ja moni muukin lapsuuden ystäväni. Eikä tätä pidä sotkea mihinkään nykyajassa. 

Minun opettajani olivat sodan käyneitä veteraaneja ja jotkut heistä hermonsa menettäneitä. 

Se ei saisi olla selitys. 

Onneksi nyt on toisin, mutta ollaanko menty toiseen äärilaitaan?

Suun peseminen saippualla luokan edessä olevassa pesupaikassa

Sain tukevan korvapuustin kun seurasin voimistelusalin lattialla olevia suoraviivaista pelikenttäkuvioita ympärikäveltäessä. Voimisteluopettaja oli lukukauden alussa antanut meidän valita joko pikarangaisus tai kirjallinen muisturus. Kaikki valitsivat pikarangaistuksen.

Tämä oli 1960-luvun alkupuolella.

Ala-asteella oli vanha nainen englannin opettajani. Oli opettanut jo vanhempiani. Englannin tunneilla annettiin läksyksi tehtäväkirjasta tehtäviä, ja lisäksi tekstikirjasta piti kopioida yksi luku ja sanalistat. Nämä olivat usein aika pitkiä tai ainakin kolmasluokkalaisesta ne tuntuivat siltä.

Tunnin alussa opettaja kiersi joka oppilaan läpi ja tarkasti, että joka sana on kopioitu. Tähän kuluikin suuri osa tunnista. Joskus sain lapun kotiin jossa rikkomuksena oli "kaksi sanaa puuttui".

Isäni, jolla ei ollut kovin hyviä muistoja opettajasta kirjoitti lappuun vain :"mitkä sanat? Ei ole kasvattavaa". Sen jälkeen en saanut lappuja, vaikka sanoja puuttuikin.

Sama opettaja söi ruokalassa aivan uskomattoman pahanhajuista kalakeittoa joka päivä. Onnekseni hän ei ollut luokanvalvojani, joten minun ei tarvinnut istua hänen lähellään. Säälin kovasti poikaa, joka joutui istumaan hänen vieressään.

Toinen vanha naisopettaja tuli luokanvalvojakseni kuudennella luokalla, kun osa B-luokasta jossa olin yhdistettiin säästösyistä hänen A-luokkansa kanssa.

Toinen puoli luokasta sai kalakeittomummon kuokanvalvojakseen.

Uusi luokanvalvojani erotteli meidät kylmästi a- ja b-luokkalaisiksi, vaikka olimmekin nyt samalla luokalla. Hänen "omat" oppilaat olivat aina ensin kaikessa, ja me B-luokkalaiset sitten lopuksi. Onneksi hän jäi eläkkeelle kesken vuoden ja saimme normaalin opettajan, joka kohteli kaikkia tasavertaisesti.

Yläasteella (!) kuvataiteen tunnilla piirsimme jotain kukkasia. Kävin näyttämässä opettajalle piirrostani, jossa oli siinä vaiheessa ääriviivat muttei vielä värejä. Opettaja käski värittää kukat sinisellä ja punaisella. Väritin sitten osan kukista sinisiksi ja osan punaisiksi. Kun kävin näyttämässä työtä uudelleen, opettaja alkoi huutoraivota, että hän tarkoitti että kukkien terälehdet ovat keskeltä siniset ja ulkoreunoilta punaiset! Ja miten typerä voikaan oppilas olla, ettei tällaista asiaa tajua! Mitään ohjeistustahan hän ei tosiaan ollut antanut, muuta kuin määrännyt nuo kaksi väriä. Sitäkin jo pidin erikoisena, että 7. luokalla opettaja määrää, mitä värejä pitäisi käyttää...

Asuin eskari-ikäiseksi asti pääkaupunkiseudulla ja muutimme haja-asutusalueelle Keski-Suomeen kouluun mennessäni (1990-luvun alussa). Tässä pikkuruisessa kyläkoulussa oli sääntö, että 1. ja 2. luokkien oppilaat eivät saaneet pyöräillä kouluun vaan piti kävellä (ja joillakin oli matkaa todella paljon, maalla kun olimme - mitään busseja ei todellakaan kulkenut). Ei siinä, ymmärrän kyllä että koulumatka ei ole hyvä tilanne pyöräilemisen opetteluun tai jos lapsi on vielä epävarma liikenteessä, mutta itse olin avainkaulalapsena pyöräillyt pääkaupungissa eskariin ja sieltä kotiin suvereenisti, ja siellä on kuitenkin huomattavasti enemmän vaaroja ja liikennettä kuin maaseudun sorateillä, jossa harvoin näkyi yhtäkään autoa. Ei auttanut, piti kävellä. Toivottavasti nykyään tässä asiassa on edes vähän joustoa tai harkinnanvaraa. Eikä se valaisemattomien maanteiden reunassa jalan talsiminenkaan mitään superturvallista hommaa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se nurkassa seisominen tuli tutuksi, mutta kyllä opettaja kurin hyvin piti ja taisipa sitä jotain oppiakkin.

Ei se kova kuri hyvää oppimista takaa.

Setäni kävivät kansakoulun, missä opettajana oli vanha sodankäynyt kapiainen. Kuri oli kova, mutta opetus jäi muuten siihen, että opettaja kertoi luokalle sotajuttuja.

Kuulostaa erittäin hyvältä opettajalta. Itsellä oli vastaava tapaus uskonnonopettajana, oli oikeasti historian opettaja. Häntä ei uskonasiat niin paljoa kiinnostaneet joten tunneilla keskusteltiin ihan mistä tahansa aiheista ja tunnit kuluivat mukavasti.

Se vaan antaa vähän heikon pohjan jatko-opiskelulle, jos matematiikan tunnit menevät Syväriä muistellessa.

Isäni oli kolmesta veljestä nuorin. Hän kirjoitti ylioppilaaksi. Sedilläni opiskelut jäivät kansa- ja kansalaiskouluun, vaikka päät olivat yhtä terävät kuin isälläni. Erona se, että isäni kouluvuosina oli opettaja ehtinyt vaihtua ja ohjelmassa oli muutakin kuin sotajuttuja.

Pöydästä ei saa nousta ennen kuin lautanen on tyhjä. Keittäjä täytti sen lautasen, ei oppilas.

Itä-Helsinki 1980.

Olin todella kiltti. Yritin aamunavauksessa pidätellä aivastusta, en pystynyt ja pääsi. Kaikki väittivät minun nauraneen ja sain jälki-istuntoa tunnin verran. Se ei oli aivastus!