Mieheni alakouluikäinen poika isänsä ja mumminsa ylpeyden aihe.

Pienet murheet, olet tainnut tehdä kärpäsestä härkäsen!

Siis. Kiva että kannustavat ja kehuvat poikaa. Mutta poika parka, "ei paineita" ja silleen. Mitä jos tuo kotiin kasin?

Miksi miehesi ja anoppisi ei saisi olla onnellisia OMAN lapsensa ja lapsenlapsensa hyvistä numeroista ? Taitaa aloittajaa ottaa vaan pattiin se, että miehen poika menee hänen edelleen. Kuvottavaa, että aikuinen nainen on mustasukkainen lapsen saamasta huomiosta. Parempi onkin että eroat, mies ei tee tuollaisella naisella mitään.

Murrosiässä poika kyllästyy tuohon itsekin ja alkaa huonoksi. Aikuisena hänestä tulee köyhä. Ihan vain kiusaksi kun ei merkinnyt mitään muuta.

Kerran noinkin päin.

On täällä saanutkin lukea palstamammojen kertomuksia, miten jo lapsena haukuttiin ja painettiin itsetunto alas.

Tuo kuulostaa upealta. Ja mistä ap tietää mikä tuossa taustalla on. Ja miten paljon tai pahasti lapsi on erosta kärsynyt.

Hyvä koulumenestys saattaa olla lapsen "sijaistoiminta" eron käsittelemiseen, hän saa hyväksyntää ja huomiota pärjäämällä koulussa hyvin.

Uskomatonta, että aikuinen ihminen paheksuu tuollaista ja vielä viitsii postata siitä valitusvirren.

Tuntuu, että olet kateellinen pojalle kun hän saa kehuja ja on keskipiste isälleen ja mummolle.

Mitä p.skaa sitten kirjoittelisit, jos poika olisi ongelmalapsi, eikä välittäisi läksyistä p.skan vertaa?

Ocatko vanhempasi itse kehuneet sinua? Entä sinä lapsiasi?

Mitä h/ttoa ap?:DD

Hanki se oma asunto.

Lääkkeet!

Mietin et kuulostaako tylyltä sanoa miehelleni et ei mulle tarvi jokaista koenumeroa kertoa. Ei kuitenkaan niin paljon kiinnosta. Riittää kun kuulen lukukauden lopussa miten koulu on sujunut. Mieheni tietysti kertoo kaikki äidilleen ja yhdessä kummastelevat miksi en halua kuulla pojan jokaisesta numerosta. Ap

Aamu provohan se siinä tulla tupsahti.

Ei kai kukaan aikuinen nainen tuollaista tekstiä tosissaan kirjoita?

taas ap porvoosta.

hups hups.

kymppi tai nelonen aivan sama. ei silti ole takuu menestymisestä/ei menestymisestä.

uskoo ken haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeet!

Samaa olin sanomassa!

Väsähtänyt provo maanantai aamuna, ap:n kannattaisi mennä nukkumaan, että edes hiukkasen rauhoittuisi.

Pojanpojan koulumenestys voi olla mummon ainoa ilo elämässä, joten annetaan hänen hössöttää. Isällä on tietysti enemmän vastuuta, ettei aseta pojalle liikaa paineita. Vaatii sinulta diplomatiaa osata esittää asiasi ketään loukkaamatta. Mikä lie omassakin tunnemaailmassasi, jos annat heidän käytöksensä ärsyttää? Mieti vähän sitäkin.

Mutta jos olisin sinä jutustelisin kaiken muun sivussa onkohan pojalla paineita ja miten mies arvelee voiko numerohehkutuksesta syntyä ajan yötä pojalle kapinamieltä? Nyt on kiva ilahduttaa isää ja mummoa, mutta jossakin vaiheessa kirjat saattavat lentää seinään pojan halutessa itsenäistyä. 

Ei kai mummolla ole kouluikäisen kanssa paljon muua puhuttavaa. Se sama asia yhdistää mukavasti myös äidin ja aikuisen pojan.Hienoa että he verisuklaiset pitävät yhtä ja kannustavat poikaa jolle ero on ollut ehkä kova kokemus.  Tunnet itsesi ulkopuoliseksi.  Isän  tehtävä on  oikeasti poikansa  kasvatus.  Ehkä et lainkaan sovi joukkoon jos sinua ärsyttää mies joka tykkää äidistäänkin. Jos kiellät soittamasta  olet selvästi lapselle kade. Olet aika inhottava.   Jos avokki yrittää erottaa lasuudenperheetä se      yleensä johtaa eroon.

Asenteesi on hieman outo, jokainen lähisukulainen ihanteellisesti on innoissaan lapsesta ja hänen asioistaan. Numeroiden hehkuttaminen ei ole kovin iso ärsyttävä asia - eihän noin pienillä ole edes kuin jokunen koe lukukaudessa. Sen sijaan kyllä tuota pidän vaarallisena että lasta määritellään noin paljon suoritustensa kautta. Omasta kokemuksesta tiedän että se tulee kääntymään aika todennäköisesti lasta vastaan myöhemmin. Jos oppii että suoritus ja erinomainen tulos on tärkein asia eli asia josta saa eniten huomiota ja kiitosta, ihminen ei pidemmällä aikavälillä voi hyvin, etenkään lapsi.

Minkälaisia numeroita olet itse saanut, entä omat lapsesi? Onko sinua kehuttu? Onko lastesi isä kehunut lapsiaan, entä isovanhemmat? Voisiko ärsytyksen syy löytyä täältä? Koetko jääväsi itse jostain paitsi? Kehuvatko he sinua koskaan?

Mun miehen tytär romahti lukiossa, syynä kouluarvosanojen liika painotus, ja se että kehuja tuli niin valtoimenaan kun koko kouluajan veti kymppejä kaikesta, ja lukiossa se ei enää onniestunutkaan joka kerta. 

Koki arvostuksensa ja ihmisyytensä riippuvan koulunumeroista, ja luuli ettei hänestä välitetä jos hän ei kykene koko ajan samaan tasoon. Toisaalta oli pk-aikoinaan välillä aika ärsyttäväkin kakara omine luuloineen omasta paremmuudestaan, kun "kaikki" pitivät häntä niiiin älykkäänä ja hienona ihmisenä. 

Kannattaa pitää mielessä että ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Oma tätini kehuu lapsenlastaan niin paljon ja epärealistisesti että hän on yksinkertaisesti tylsää ja piinaavaa seuraa. Kehuu vielä suoritusten kautta, ekaluokkalainen on huippuhyvä koulussa ja urheilumestari. Suoritusten liika painottaminen ei tuo rentoa lapsuutta.

Kehuskelua se kuitenkin on vaikka olisi kuinka rakas lapsenlapsi. Tulee mieleen aina vain kissastaan puhuva työkaveri, pakoreaktio kun hän kaivaa katin kuvan esiin.

Luulin et tässä oli näkökulma lapsessa ja lapsen edussa, mut eipä tietenkään. Ajattelin, että olet huolissasi, miltä lapsesta mahtaa tuntua, tai miten tuo vaikuttaa hänen kehitykseensä.

Tuo kehuminen on kyllä vähän kakspiippunen juttu. Toisaalta, totta kai, on hyvä lasta kehua. Mutta kun lapsi tuppaa rakentamaan identiteettinsä sen pohjalle mitä palautetta ympäristönsä hänelle antaa, niin niin... Saako lapsi muutenkin hyväksyntää ja kehuja muista asioista kuin menestyksestä? Lisäksi tuossa on se vaara, että alkaa pitämään itseään parempana kuin muut. Ja vielä sekin vaara, että jos ja kun se kymppien putki katkeaa jossain vaiheessa....