Mistä tiesit että olet kohdannu oikean?

No mitä. 40 vuotta ollaan yhdessä oltu. Mistäpä sen tietää, onko tuo mies minulle se oikea. Voihan joku olla vielä oikeampi, mutta eipä olla tavattu.

Ja hyvin on mennyt.

Pari kertaa olen luullut kohdanneeni, mutta vikaan meni sittenkin.

Näin sattumalta miehen vahingossa auki jääneestä verkkopankista tämän tilitiedot ja sijoitukset. Mies onkin rikkaampi kuin osasin kuvitellakaan:)

Pelkäsin häntä helkkaristi ja väistelin viimeiseen asti, kunnes vihdoin menin tekemään avauksen kantapaikassamme opiskelijaravintolassa. Menimme puolen vuoden jälkeen naimisiin. Liitto kesti 39 v. miehen kuolemaan saakka.

Kun yhdstyy "sen oikean" kanssa, se ei tarkoita välttämättä uppo-onnellista liittoa, mutta mielekästä kyllä.

Suru on rakkauden hinta.

Viimeistään sitten kun se rakas ihminen on lopullisesti pois, niin tajuaa, että miten oikea se oli.

Naksahti vaan kaikki kohdalleen. Jo viesteillessä ennen näkemistä läppä lensi ja huumori oli samanlaista. Nähdessä ensitreffit kesti lähes kuusi tuntia kun juttua riitti. 

Tuli vaan sellainen olo, että tähän ihmiseen haluan tutustua tarkemmin ja lisää. Sillä tiellä ollaan vielä.

Meillä kaikki klikkasi tosi nopeasti, tajuttiin että meillä on samanlaiset arvot, samanlaiset ajatusmaailmat, molempia viehätti toisen ulkonäkö erityisen paljon, meillä oli samanlainen huumori. Ensimmäinen tunne ei ollut perus-ihastuminen, vaan samaan aikaan sellainen vahva kiintyminen ihastuksen ohella.

Kyllä siinä yhdessä tai kahdessa päivässä jo tajusi, että tässä on se oikea. (Ja joo, uskon että niitä 'oikeita' voi olla useampiakin kuin yksi, mutta sen yhden kohtaaminen riittää onneksi). Naimisissa 15 vuotta.

Turvallisuuden tunne. Pitkän ajan jälkeenkin halu jatkuvasti olla toisen lähellä fyysisesti. Ja kuulostaa tyhmältä, mutta välillä katson kumppaniani ja kyyneleet tulee silmiin onnesta, miten näin ihana ihminen on vierelläni. Aiemmissa suhteissa ei ole ollut vastaavia tunteita.

Yli 20 vuotta toisiamme katseltiin, mutta molemmilla oli oma elämä, puolisot ja lapset. Molemmat tahoillamme erosimme ja sitten kohdattiin sattumalta. Se oli menoa.

Tykkäsin heti. Nyt yli 19v jälkeen tuntuu että joo, oikea on.

Lukiosta löytyi ensi näkemältä. Ehkä ujous oli tärkein kriteeri. Osuin oikeaan, hän oli herkkä, fiksu, ujo, avarakatseinen, lahjakas ja hyvää tarkoittava tuleva puolisoni. Ei päihdeongelmia.

Ei ole olemassa se oikea.

Oikea on se jonka laskelmoi järjen kautta oikeaksi.

Sydän sanoo.

Television parisuhdeohjelmissa tuntuu olevan muodikasta hokea: Hänen kanssaan on helppo olla. Että olisiko se sitten yksi merkeistä ns. oikean löytymiseen. Itsellä oli ammoisina lukioaikoina samalla luokalla tyttö, joka olisi halunnut minun kanssa alkaa seurustelemaan. Minäkin pidin hänestä, mutta muitakin ihastuksia minulla oli. Lopulta en seurustellut kenenkään kanssa. Ujous oli yksi syy, mutta tärkein oli se, että pelkäsin seurustelun heikentävän koulumenestystä, koska käytin kaiken aikani ja voimavarani opiskeluun. Mitään vastaavia ihastuksia ei ole lukion jälkeen tullut enkä ole vieläkään - vaikka olen jo viisikymppinen - koskaan seurustellut.

Sitä olen itsekin tässä 15 vuotta ihmetellyt, että mikä ihme on, kun toisen kanssa ei vaan voi olla olematta. Kaikki tuntuu paremmalta hänen kanssaan. Vissiin se on sitten sitä rakkautta. Ja ei todellakaan ole mistään täydellisestä tyypistä kyse enkä täydellinen ole itsekään. Hei ehkä se kaikki sisältyykin just siihen! 

Työpaikalla, itse rakastuin heti-ensimmäinen mies joka kunnioitti minua. 28 vuotta jo takana..

-samanlaiset elämänarvot, 1 poika meillä

-sama huumori, nauretaan samoille asioille

Luulin että kohtasin kunnes totuus lävähti päin kasvoja ei ole olemassakaan "sitä oikeaa" on vain pettäviä pettureita.

Itse luulin ja kohdanneeni sen oikean ja hyvin menikin 21v mutta nyt sitten tänä jouluna ollaankin eroamassa :(

Ensitapaamisesta asti tuntui heti että ollaan tunnettu aina, toisen läsnäolo tuntui tutulta ja turvalliselta. Fyysinen ja henkinen vetovoima myös oli ja on suurta. Ollaan oltu yhdessä yli 20 vuotta ja tunnettu teineistä asti, nyt jo myös lapsia useampia. Meinasimme kadottaa jossain vaiheessa toisemme mutta löysimme uudelleen. Tämä tunne palaa aina kun olemme toistemme lähellä ja tuntuu että yhdessä saamme rauhan. Teinirakkaus siis edelleen <3 

En puhuisi oikeasta, sillä helposti se johtaa ajatukseen, että on vain yksi oikea. Uskon, että on olemassa enemmän tai vähemmän sopivia. Ja omasta kyvystä mukautua erilaisuuden sietämiseen riippuu se, miten sopivalta se toinen tuntuu. Yleensä ihmisellä on taipumus rakastua ihmisiin, jotka muistuttavat jollain tavoin omia vanhempiaan, se kun luo heti sellaisen tuttuuden ja turvallisuuden väreen suhteeseen. Mutta jos haluaa haastaa itseään ja omaa ajatteluaan, kannattaa valita vierauden kentästä ja tutustua uuteen ja ihmeelliseen.