Mistä tiesit että olet kohdannu oikean?

en mä oikein rakastu enää. mies haluaa nähdä ja on valmis vakavaan. :(

Hänen viereltään oli suloista herätä. Olo oli että tää on se oikea. Ei tarvinnut keksiä valeita päästäkseen eroon tyypistä joka aamulla tuntui täysin väärältä.

Vierailija kirjoitti:

Kun näin työkaverini ensimmäisen kerran.

Siinä oma vaimo unohtui hyvin nopeasti

Antti?

Olipa kivaa lukea muiden mietteitä tästä.

Tiesin heti ensisilmäyksellä kahvilassa, että tässä hyvä mies. Tunsin heti, että olin tullut kotiin. Ihan jännä juttu oli kokonaisuudessaan. Se oli jotenkin selviö, että tuo vieras mies on tuttu minulle vaikka ei ollutkaan.

Kuulemma mies myös sanoi kaverilleen vkon päästä siitä kun olimme tavanneet, että taisi löytää itselleen vaimon :) Nyt olemme naimisissa ja lapsia on myös.

Tapasimme ulkomailla ja asuimme ensin siellä muutaman vuoden. Kaikenlaisia haasteita on ollut, muutto Suomeen, pikkulapsiarki, ei tukiverkkoja, ei parisuhdeaikaa jne. Mutta, yhdessä puhallamme ns. yhteen hiileen. Realismia ja rakkautta. Toiv. pysymme yhdessä aina.

Sinällään vähän hassuja nämä, koska varmasti jokaisesta on tuntunut ihan samalta "oikealta" ihan jokaisen kohdalla, vaikka ero sitten tullutkin hetken päästä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ne olettaa olevansa oikeita kunnes pääsee makuukammariin.

Eivät kyllä oleta ja mua on ihan siellä makuukammarissa kosittu, että ei se niin paha paikka ole.

Kaikki oli aivan helv helppoa, ei vääntöä. Yhdessä yli 20 vuotta. 

Tuli sellainen tunne, että hänet voisin ottaa mukaan synnytykseen. Koin myös, että hänen kanssaan voisi jakaa vanhemmuuden. Ei pelottaisi jättää omia lapsia hänen hoidettavaksi. (Joskus jonkun eksän kanssa oli aika päinvastaiset fiilikset.)

Silloin minulla ei ollut lapsia enkä edes pitänyt lasten saamista ajankohtaisena. Mutta se tunne hänen luotettavuudestaan oli niin voimakas, että siitä tiesin hänen olevan se oikea.

Nykyään meillä on lapsia, ja hän on hyvä isä lapsilleen. On hän toki myös hyvä puoliso.

Vierailija kirjoitti:

Niin. Tyttäreni kysyi tätä minulta. "Isi, mistä tiesit". Tytär oli silloin varmaan 18 tai 19. Äitinsä kuoli rintasyöpään kun tyttö oli 14 ja minusta tuli kolmen lapsen yksinhuoltaja. En ehkä osannut varsinkaan tyttöjä opettaa, äitiä olisi kaivattu moneen asiaan. Mutta lohdullista on, että he näkivät, miten paljon me rakastimme toisiamme ja siksi jopa tyttäreni kysyi minulta neuvoa.

Mutta mitäpä sitä vastaisi.

Meillä meni niin moni asia nappiin. Huumorintaju, suhtautuminen ihmisiin, elämään, työhön, eläimiin, erotiikkaan, seksiin. Minulla oli yhdessä ja samassa henkilössä vaimo, paras ystävä ja rakastajatar. Poismenostaan on nyt seitsemän vuotta mutta edelleen käyn haudallaan pari kertaa viikossa. Nykyisin pääsen jo (yleensä) itkemättä pois.

Mutta mitäpä isänä olisin osannut vastata. Sen vain tiesi.

Ihana kirjoitus. Olet ollut oikea aarre vaimollesi ja vaimosi on sinun ansiostasi elänyt varmaan upean elämän, vaikka elämä jäikin kesken. Kunpa sinunlaisia miehiä olisi enemmän olemassa.

Heti kun halattiin ensimmäisen kerran se vaan tuntui jotenkin oikealta.  Vaikka en vielä tuntenut häntä ollenkaan tuntui heti turvalliselta ja kotoisalta. Ja huomasin jo silloin ensimmäisellä halauksella että hänen tuoksunsa on mulle jotenkin sellanen tosi rauhoittava. Voin olla hänen seurassaan täysin oma itseni eikä tarvitse jännittää mitään. Voidaan molemmat jakaa myös murheet ja pelot ja kertoa jos joku asia häiritsee. Ollaan itketty yhdessä ja naurettu yhdessä. Meillä on samanlaiset arvot ja samat kiinnostuksen kohteet. Kaikki on jotenkin vaan tosi luontevaa. 

Vierailija kirjoitti:

Heti kun halattiin ensimmäisen kerran se vaan tuntui jotenkin oikealta.  Vaikka en vielä tuntenut häntä ollenkaan tuntui heti turvalliselta ja kotoisalta. Ja huomasin jo silloin ensimmäisellä halauksella että hänen tuoksunsa on mulle jotenkin sellanen tosi rauhoittava. Voin olla hänen seurassaan täysin oma itseni eikä tarvitse jännittää mitään. Voidaan molemmat jakaa myös murheet ja pelot ja kertoa jos joku asia häiritsee. Ollaan itketty yhdessä ja naurettu yhdessä. Meillä on samanlaiset arvot ja samat kiinnostuksen kohteet. Kaikki on jotenkin vaan tosi luontevaa. 

joo näin mullakin  kunnes mies petti ja jätti täysin puskasta

Ei mitään "oikeaa" ole olemassa. On vain enemmän ja vähemmän kumppaniksi sopivia ja kaikkea siltä väliltä.

Näin hänet kaveriporukan illanvietossa. Esittäytyessään minulle tuli kiinnostuneena kaino virne. Kuvasin häntä illan mittaan kännykällä samalla kun hänen kaveri yritti suotta iskeä. Mies kiinnostui myös ja kysyi numeroani

Nyt vasta,kolmenkymmenen vuoden jälkeen alan uskoa, että hän on ae oikea, kun on pysynyt koko matkan vierelläni.

Hän oli kotonani. Hän oli kaikki. Mutta en tiennyt, että hän oli narsisti ja naisten hyväksikäyttäjä. Hän esittelee erittäin hyvin ulkomaailmalle.

Ne on ne feromonit:)

Olisin toivonut ettei hehkutettaisi niin tolkuttomasti siitä oikeasta ja räjähtävän ihanista ja huikeista onnen tunteista. Eikä elämän suurista rakkauksista.

Niitä ei tule kaikille ja siksi olisi hyvää varautua siihen alusta alkaen. Ettei mielikuvitus alkaisi liitämään ja loisi suurempia tunteita kuin mitä onkaan.

Arvostettaisiin enemmän kumppanuutta, yhteisiä tavoitteita, perheen ja omaa hyvinvointia, luottamusta, mukavaa yhdessäoloa, huolenpitoa, arkea ja tavallista elämää.

Tiesin sen kun kohdattiin 1996. Naimisiin mentiin 1998, kunnes kuolema meidät erottaa. Ei se kestänytkään loppuelämää, ei me oltukaan oikeita toisillemme. Hän päätti keväällä muuttaa pois ja ottaa avioeron. Vieläkin sulattelen sitä uutista.

Olin varattu ja seurustelin toisen kanssa mutta kun näin hänet, ulkonäkö miellytti heti. Samoin kaikki mitä hän teki ja sanoi. Ja kun ensimmäisen kerran kätemme koskettivat, tuntui kuin olisi sähkö olisi kulkenut kropan läpi. Ihan mieletön veto toisiamme kohtaan, ei sille olisi mitään voinut. Nyt ovat lapsemme jo aikuisia ja olemme edelleen yhdessä. Hän on elämäni rakkaus ja olen onnellinen, että hän on edelleen elämässäni.

Elämässä voi olla monta  oikeaa ja kukin ajallaan