Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Paras oivalluksesi tavaran karsimiseen?
Eli mikä oivallus on auttanut sinua eniten kun olet karsinut tavaroita? Olen siis toki lukenut konmarit ja muut alan tuoreet teokset ja seuraan aiheeseen liittyviä instatilejä jne, mutta haluaisin kuulla minkä asian ymmärtäminen on auttanut juuri sinua eniten?
Kommentit (550)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös sellainen vaihe, että uutta tulee ostettua lähinnä vanhan tilalle, kun vanha hajoaa.
Tosin muutamien vaatteiden kohdalla on todella hankala heittää vanhaa pois. Esim. kevyttoppatakin vetoketju on rikki, mutta kangas on ehjä. Uusi takki on jo tilalla, mutta ei vain ole tullut heitettyä tuota takkia pois sen kankaan takia.
Miksi et vaihdat siihen uutta vetoketjua ja ota käyttöön?
Maksaa ihan liikaa viedä jonnekin vetoketjun vaihtoon. Lähin paikka missä vaihdetaan on 50 kilometrin päässä. Ei mulla ole ompelukonetta saati että osaisin sellaista käyttää.
Aika hyvin voi onnistua myös kasin ompelu. Itse en aina viitsi ottaa ompelukonetta esille, siksi ompelen vetoketjut käsin. Ulkoiluvaatteisiin ihan välttävä jälki.
Okei, mä olen aina jotenkin ajatellut että se kangaskerros olisi liian paksu käsin ommeltavaksi. En siis ole lainkaan käsityöihminen, napin ompelu juuri onnistuu mutta siitäkin tulee aina ihan kauhean näköinen solmukasa. Mikään siis tarkkuutta vaativa ei minun kömpelöillä käsilläni onnistu, jonkinlainen hahmotuskyky ja tarkkuus puuttuu. Liittynee autismiini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
440/mitä teen Aku Ankka sarjakuvalehtien kanssa.. Joko laitat ne myyntiin, monet rakastavat vanhoja Aku Ankkoja tai jätät ne Punaisen Ristin tai vastaavan myymälään. Ja jos se tuntuu vaikealta tai pahalta niin parasta vielä jatkaa niiden säilytysta itsellään :) . Voit myös tietenkin katsoa onko suvussa ketään sopivan ikäistä jolle haluaisit ne antaa,,
Jos ne on oikeasti vanhoja, niillä on kyllä rahallistakin arvoa.
Kuvittelen olevani kaksi tytärtäni.
Heidän ohjeillaan ja asenteillaan arvioin tunnearvojeni pysyvyyttä suhteessa esineisiin.
Hehän sen karsimisen joutuvat tekemään jälkeeni, jos en itse tee tai ehdi tehdä.
Uhkavaatimus, että lähtee joko roina tai akka. Molempien kanssa ei jatketa.
Tavararakkaus on sairaus.
Kaksi oivallusta yli muiden:
1. Muistojen laatikko
Jokaisella perheenjäsenellä on oma, kannellinen muistojen laatikko johon voi säilöä sellaisia tavaroita, valokuvia sun muuta jota arvelee haluavansa säilyttää koko elämän. Muutaman vuode välein näitä käydään läpi ja päivitetään.
2. Karavaanarielämän simulointi
Kun mietin jonkun esineen kohdalla säilyttääkö vaiko ei kysyn itseltäni ottaisinko tämän mukaan jos koko elämä pitäisi saada mahdutettua matkailuautoon.
Suurin vaikutus tällä on ollut meidän suihkun hyllyssä - joitakin vuosia sitten oli vaikka mitä purkkia ja purnukkaa mutta nyt yksi suihkugeeli, yksi shampoo, yksi intiimipesuneste ja yksi kasvojen puhdistustuote.
Verhoja on vain ne mitkä ovat paikallaan plus joulunpunainen kappaverho keittiöön. Astioita ja sisustustavaroita en osta, nykyisillä kyllä pärjätään. Kun karsin tavaraa pyrin samalla vähentämään myös kalusteita ja olen vaihtanut esim. laatikollisen sohvapöydän pienempään jossa ei voi säilyttää mitään.
Vähemmän on enemmän :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos todella haluat karsia, olennaista on että tavara siirtyy nopeasti hallinta-alueesi ulkopuolelle. Ei varastoon, kellariin tms.
Mitä enemmän tavaran jatkokäyttö huolestuttaa, sitä vaikeampaa tästä tulee. Siksi kierrätän, minkä järkevästi ja helposti pystyn. En myy. Roskiin jos risaa.
Ja toisesta päästä, estä uuden tavaran tulo sisään.
Määrien hallintaan käytän container conceptia. Kunkin tavaratyypin täytyy mahtua sille varattuun tilaan. Jos esim lasit eivät mahdu enää lasihyllylle, niitä on liikaa. Ylimääräiset poistoon, parhaat jääköön.
Mun paras oivallus tähän on ollut, että pitää luopua paljosta, jotta saa sen mitä haluaa.
Eli esimerkkinä: koska haluan harmonista ja selkeää, minun on luovuttava kaikista riemunkirjavista ihanista kahvikupeista, ja jättää jäljelle yhden ja saman sarjan kupit. Lopputulos on aivan täydellinen, vaikka yksittäisten kauniiden kuppien luopuminen tuntuu todella kirpeältä.
Olen myös päättänyt, että olen ihminen, joka ei vain kiinny tavaraan. Ja tämä on aivan silkka päätös. Jos kuuntelen tunnettani, tavaroista on todella vaikea luopua.
Ja jos joskus kadun jotain luopumista, mietin isäni sanoja: jos kyseinen menetys olisi läheinen ihminen, voisi ehkä muutaman kerran kunnolla surra. Rojun kohdalla ei varmasti maksa vaivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua käyttää rahojani tavaroihin ja varsinkaan niiden säilyttämiseen. Haluan elää ja kokea asioita, reissata, harrastaa. En halua käyttää aikaan siivoamiseen sen jälkeen kun olen ensin tuntikausia raivanut tavarat pois lattioilta yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies pois ikiajoiksi. Ihan turhaa menee aikaa asioiden selvittämiseen miehelle. Joku itki täällä, että miten sitten kun vanhenee, sairastuu, sairaskohtaus....ei se mies siinä kotona välttämättä ole, vaan lääryää juoruilemassa jossain. Parisuhteen ovat nykyään vielä kummallisempia kuin ennen, aivan kummallisia. Puhua ei osata, asioita ei kysytä, yhdessä ollaan koska raha. Lapsia on, mutta jonkun muun tulis ne hoitaa. Lapsetkin on ihan turha hankkia. Konmarittakaa oman näköinen elämä.
Jäätävästä hamsteriudesta suurten inventaarion kautta olen tilanteessa, jossa ajattelen
1. Laadukkaita kestäviä tarve-esineitä ei kannata juurikaan karsia.
-Itselläni se on tarkoittanut urheiluvälineiden säästämistä, matkalaukun, poran, soittimien, lautapelien, TEKEMISEN EDELLYTYSTEN säilyttämistä.
2. Sisustusesineitä ja fun to be tavaroita, kuten vaatteita ja laukkujen kavalkadia kannattaa karsia voimakkaasti.
-itselläni se on tarkoittanut noin 15 kenkien, 10 laukun ja noin kahden sadan vaatteen poistamista, 10 pyyhkeen, kolmannen kylpytakin, koriste-esineiden ja useimpien muistoesineiden poistamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras oivallus on ollut yksikertaistaa karsittavista eroon pääsy: heitän ROSKIKSEEN ihan hyvällä omalla tunnolla.
Että minä näen punaista sun kaltaisten laiskureiden vuoksi. Melkein suoni katkeaa päästä 😡. Kaikelle käyttökelpoiselle tavaralle löytyy ottaja/ostaja. EI IKINÄ MITÄÄN ROSKIKSEEN JOS SITÄ VIELÄ VOI KÄYTTÄÄ!! Itse olen innokas puutarhuri ja tarvitsen ruukkuja joka kesä paljon. Olen kerännyt niitä roskalaatikoista. Miksi ei voida järjestää hyllykköä/paikkaa mihin saa jättää itselle tarpeetonta jos ei varsinaista kierrätyskeskusta ole lähiseudulla??
Mulla ainakin on mennyt liian moneen kertaan hermo kun yrittää antaa tavaraa pois. Sitä pitäisi olla ilmaiseksi kuljettelemassa ties minne 500 kilometrin säteellä, tai ilmaiseksi postittamassa. Mä heitän huoletta tavaraa roskiin en sen takia, että olisin liian laiska etsiäkseni ottajaa, vaan siksi, että ottajat on liian laiskoja hakeakseen tavaran.
Höpö höpö. Olen konmarittanut jaksoissa jo vuosia, ja kodistani on lähtenyt vähintään useita satoja, luultavammin tuhansia tavaroita. Lähes kaikki on haettu kotoa. Minulla on kaikissa ilmoituksissani "vain nouto" enkä jousta siitä. Kun tavara on hyvää ja sopivan hintaista, ja käyttää oikeita myyntikanavia, se haetaan kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Mun paras oivallus tähän on ollut, että pitää luopua paljosta, jotta saa sen mitä haluaa.
Eli esimerkkinä: koska haluan harmonista ja selkeää, minun on luovuttava kaikista riemunkirjavista ihanista kahvikupeista, ja jättää jäljelle yhden ja saman sarjan kupit. Lopputulos on aivan täydellinen, vaikka yksittäisten kauniiden kuppien luopuminen tuntuu todella kirpeältä.
Olen myös päättänyt, että olen ihminen, joka ei vain kiinny tavaraan. Ja tämä on aivan silkka päätös. Jos kuuntelen tunnettani, tavaroista on todella vaikea luopua.
Ja jos joskus kadun jotain luopumista, mietin isäni sanoja: jos kyseinen menetys olisi läheinen ihminen, voisi ehkä muutaman kerran kunnolla surra. Rojun kohdalla ei varmasti maksa vaivaa.
Hienosti kirjoitettu.
Olen yrittänyt samaa! Yksittäisten ihanien astioiden poistamista. Se selkeyttää hurjasti tilapäisestä kivusta huolimatta.
Sisustustavarat, astiat ja vaatteet, siinä lienee monen minimalismin järkevimmät kohteet.
Niistä vähentämällä ei joudu ongelmiin, eikä puille paljaille.
Sen ymmärtäminen, että voin sitten ostaa vastaavan tuotteen jos alkaa kovasti kaduttaa jälkeen päin. Vielä en ole kertaakaan ostanut!
Muistoesineistä, valokuvista yms vain muutaman tärkeimmän säilyttäminen: sen yhden kautta voin muistaa ne muutkin, vaikka olen luopunut niistä.
Vierailija kirjoitti:
Mun paras oivallus tähän on ollut, että pitää luopua paljosta, jotta saa sen mitä haluaa.
Eli esimerkkinä: koska haluan harmonista ja selkeää, minun on luovuttava kaikista riemunkirjavista ihanista kahvikupeista, ja jättää jäljelle yhden ja saman sarjan kupit. Lopputulos on aivan täydellinen, vaikka yksittäisten kauniiden kuppien luopuminen tuntuu todella kirpeältä.
Olen myös päättänyt, että olen ihminen, joka ei vain kiinny tavaraan. Ja tämä on aivan silkka päätös. Jos kuuntelen tunnettani, tavaroista on todella vaikea luopua.
Ja jos joskus kadun jotain luopumista, mietin isäni sanoja: jos kyseinen menetys olisi läheinen ihminen, voisi ehkä muutaman kerran kunnolla surra. Rojun kohdalla ei varmasti maksa vaivaa.
Mun tärkein oivallukseni puolestaan on ollut, ettei kaiken tarvitse olla selkeää ja harmonista, vaikka sisustuslehdissä sellaista ihannetta tarjoillaankin.
Vaikka jokainen kahvikuppi voi olla erilainen. Tai meidän parisängyllä voi olla päiväpeitteenä miehen teini-ikäisenä saama Karvinen-huopa. Ei se päiväpeite tai mikään muukaan esine määritä mua ihmisenä.
Kun tämän oivalsin, huomasin ettei mun tarvitse ostaa ehkä enää koskaan mitään uutta. Sen kun käytetään miehen ja mun ja molempien vanhempien rojut loppuun. Jos haluan kauneutta, soittelen musiikkia tai menen taidenäyttelyyn tai poimin luonnonkukkia.
En tiedä auttaako tämä tavaran vähentämisessä. Mutta ainakaan ei tarvitse ostaa mitään uutta ellei jokin vanha mene rikki.
Alue: Aihe vapaa
Yhdessä elämänvaiheessa oli helppoa kun sitä vain oli onnellinen ilman sen kummempaa syytä. Ei tarvinnut mitään roinaa. Kirpparilta sai mitä tarvitsi ja sinne sai myös viedä jos jotain ei tarvinnut. Rahaa ei ollut paljon eikä haitannut yhtään.
Kerran menin sitten kauppaan ja maksoin ostokset kortilla. Maksu ei mennyt läpi. Kassahenkilö meni jotenkin oudoksi ja yritin maksaa uudestaan. Tilillä ei ollut tarpeeksi katetta. Maksoin sitten käteisellä. Vilkaisin taakse päin jonoon niin siinä joku kauluspaitamies katseli säälien. Ai saa ta na että kirpaisi. En tajunnut tilanteen "vakavuutta" ennen näiden kahden reaktioita. Köyhyys oli häpeällistä. Ja olin siis 30+ aikuinen.
Sanoisin, että tavaran vähyys on hyvin luonnollista jos on vähän rahaa ja JOS oikeasti haluaa ei-materialistisen elämän. Ei tarvitse miettiä miten sitä pääsee roinasta eroon, kun sitä vaan ei kerry. Mutta se vaatii aika paksua nahkaa ja jonkunlaista kyvyttömyyttä tiedostaa (ja antaa arvoa) ympäröivälle arvomaailmalle. Ihmiset pitää köyhyyttä nolona, vaikka se - valintana - voi olla todella elähdyttävää.