Paras oivalluksesi tavaran karsimiseen?

Vierailija kirjoitti:

Viiden sekunnin sääntö.

Jos en siinä ajassa keksi syytä, mihin tavaraa tarvitsen ja mihin sitä käyttäisin heitän sen roskiin.

Samoin toimin kysyessäni perheenjäseniltäni. Jos ei syytä tule, lienee tavara turha.

Tämä , erilailla muotoiltuna eli anna palaa !

Hylly, kaappi, laatikko kerrallaan.

Olen varmaan niksahtanut, mutta tyhjä hylly tai laatikko saa minussa aikaan hyvänolon tunteen.

Hieman ohi aiheen,te vanhemmat henkilöt jotka olette vielä ihan toimintakykyisiä, käykää niitä tavaroitanne läpi teette palveluksen jälkeen jääville. Älkää kuitenkaan edes yrittäkö dumpata niitä lapsillenne tms.

Ja vielä yksi ei hyväksytty neuvo kaikille ,heittäkää menemään , jäteasemalle jne.älkää kerätkö tyyliin myyn torilla tai jossain.

Olen myynyt kirppareilla tavaroita ja otan joka viikko eteiseen yhden laatikon, jonka täytän käymällä komeroita ja laatikostoja läpi. Nyt on menossa laukut, reput, meikkilaukut tms teema. Ostoskassejakin on kertynyt isot kasat, jotka vien kierrätyskeskukseen.

Mittailin aikani kertynyttä tavaramäärää ja aloin keräämään turhaa pois pahvilaatikoihin (jos menee kierrätykseen) tai nakkasin suoraan roskiin. Hankalat esim kosmetiikan keräsin yhteen laatikkoon ja haen sieltä mitä tarvitsen, loput voi surutta heittää pois. Nyt on helpompi käydä vielä kerran jäljellä olevat tavarat läpi.

Iso osa asioista mitä omistan on jäännös entisestä minästäni. Sellasesta miellyttämisen haluisesta, hyvin epävarmasta, ujosta ja joka ei saanut kasvaa omaksi itsekseen.

Eli menneisyyden painolastiksi tuota rojumäärää vois kutsua. Siittäkö pääsee eroon niin luulen, että paljon kevyempi olo.

Ongelmana aina on ollut vain se, että en raaski mitään heittää pois, jospa vaikka joskus tarttee tms .. tms..

Älä shoppaile, osta vain tarpeeseen.

Vierailija kirjoitti:

Kun tavarat karsii minimiin, eipä jää tosiaan lapsille ja tuleville sukupolville mitään muistoja eikä tavaraperintöjä. Säälittävää sekin.

Kun tavaran karsii minimiin, sinne edelleen jää ne isoäidiltä saadut Kalevala korvikset käätyineen juhlakäyttöön, mitkä halutessaan lapsi voi itselleen myöhemmin saada. Eivät ne lapset tee mitään isän ja äidin vanhalla sohvalla, varastossa vuosia pidetyillä kausiurheiöu- ja retkeilyvälineillä tai meidän vaatteillaan. Kun aika jättää, lapsilla on ollut jo vuosia tarvitsemansa. Kun lähtivät opiskelemaan, silloin kaiveltiin alkuun kaapista starttipaketti ja loput kaupasta matkaan. Loput on sitten löytynyt heidän talouteensa elämän varrelta omaan elämäntilanteeseensa sopivaksi.

Mielestäni järjenkäytlssä tavaran hamstraamisessa ja turhasta luopumisessa ei ole mitään säälittävää. Niiden säilyttämisestä turhan panttina ajatellen, että lapset varmasti tässä nopeasti kehittyvässä maailmassa - on.

Ohjeeksi sanon kysyjälle, että vie varastoon, mitä et tarvitse. Kausivaatteet karsi viimeistään kahden vuoden päästä, erityisesti liian isot, pienet tai lajiin enää soveltumattomat, tai kun hankit uuden. Jatkuvassa käytössä olevat vie varastoon kausivaatteiden syrjään ja karsi vuoden päästä. Ellet ole käyttänyt jotain näiden aikojen sisällä, tuskin käytät sitä enää lainkaan.

Ja vaikket halua kuulla sitä ilmeisintä täällä ollutta ohjetta, harkitse ostohetkellä.

Osta siltä konmarin keksijältä lisää. Sehän myy nyt netissä.🤦‍♀️🤷‍♀️

Minä taas saan nautintoa siitä, kun saan jotain. Eron jälkeen olen pysynyt järjissäni ostelemalla kaikenlaista vanhaa ja selvittelemällä mikä mikin on ja kuinka arvokas esine on . Saan tyydytystä kun olen löytänyt, jonkun aarteen. Ostan läjän tavaraa ja myyn osan pois voitolla, mikä ei tuo oikeita fiboja, tällä tavalla toimien saan tavaraa ilmaiseksi. Tykkään katsella kaikkea kaunista.

Olen rakastunut tavaroihin joita haalin, nälkä kasvaa syödessä, aina vaan parempaa ja erikoisempaa. Olen köyhä, jolloin minun on tehtävä edullisesti löytöjä ja myytävä tavaroitani saadakseni haluamani.

Jokin 70 luvun ja sitä vanhemmissa tavaroissa kiehtoo. 80 luvulla alkoi usea tavara menettää sielunsa esim.autot rumia jne...

Joskus aiemmin hävitin myös ympäriltäni lähes kaiken ja yritin elää minimalistin elämää, mutta se ei antanut minulle onnea ja iloa.

Avioero. Lähti kaikki roina pois häiritsemästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viiden sekunnin sääntö.

Jos en siinä ajassa keksi syytä, mihin tavaraa tarvitsen ja mihin sitä käyttäisin heitän sen roskiin.

Samoin toimin kysyessäni perheenjäseniltäni. Jos ei syytä tule, lienee tavara turha.

Tämä , erilailla muotoiltuna eli anna palaa !

Hylly, kaappi, laatikko kerrallaan.

Olen varmaan niksahtanut, mutta tyhjä hylly tai laatikko saa minussa aikaan hyvänolon tunteen.

Hieman ohi aiheen,te vanhemmat henkilöt jotka olette vielä ihan toimintakykyisiä, käykää niitä tavaroitanne läpi teette palveluksen jälkeen jääville. Älkää kuitenkaan edes yrittäkö dumpata niitä lapsillenne tms.

Ja vielä yksi ei hyväksytty neuvo kaikille ,heittäkää menemään , jäteasemalle jne.älkää kerätkö tyyliin myyn torilla tai jossain.

Näin kun toimii, niin voi helposti säilöä edelleen kaapeissaan 30 kpl saksia, 7 juustohöylää ja 50 kpl kylpypyyhkeitä. Niitähän aina tarvitaan!

Ihmisten ongelma harvoin on mitkään käyttökelvottomat ja tunnistamattomat esineet vaan se, että hyödyllistä käyttötavaraa on liikaa. Siksi tavarat pitää käydä läpi kategorioittain, jotta näkee kokonaisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kuolinpesiä tyhjennellessä monelle tullut oivallus: kaikki nämä "miljoona kiloa krääsää kerätty ja mene nyt kaatopaikalle", tätä samaa en halua omille lapsilleni

Juuri näin. Olen ollut reilun kahden vuoden aikana mukana kolmen kuolinpesän tyhjennyksessä, enkä halua lapsilleni (tai kuka ikinä taloni tyhjentää) sellaista taakkaa.

Ihmiset keräävät vuosikymmenien aikana aivan uskomattoman määrän tavaraa, ja kaiken surun ja hautajaisjärjestelyiden ja perunkirjoituksen jne. keskellä pitää käydä vielä läpi toisen omaisuus, ja keksiä mitä sille kaikelle tavaralle tehdään.

Mä taas en yhtään tykkää tästä että syyllistetään kuollutta, että olisi pitänyt hänenkin eläessään tehdä sitä ja tätä. Vainaja saattoi saada hyvää mieltä siitä että hänellä on rakkaita asioita ja esineitä ympärillään. Perintöä ei ole mikään pakko ottaa vastaan, eikä perillisenä asuntoja tyhjennellä. Sen saa hyvin helposti ulkoistettua, joten kitinä vainajan perään siitä että sekään ei minun takiani viitsinyt edes siivota ja hävittää tavaroitansa ennen kuin kehtasi kuolla!!-mentaliteetti on jotain ihan kamalaa. Miten tuollaisia ihmisiä voi edes olla. Kaikki pitäisi olla itselle mahdollisimman helppoa. Varmaan parasta olisi että vainaja olisi viimeisenä elon päivänään myynyt kaiken omaisuutensa jotta arvon perillisen ei muuta tarvitsisi tehdä kuin tuhlata saamansa perintörahat.

Minä taas ajattelen että toisen ihmisen näännyttäminen ja ajaminen loppuun tavarahelv3tin avulla on pahinta henkistä väkivaltaa.

Minulla on toinen vanhempi kuollut ja toinen ollut jo 20 vuotta vaikeasti sairas ja huonokuntoinen. Meillä on säilytetty kaikki. En ymmärrä tätä miten joku voi ajatella että toisen suvun henkilökohtaisia papereita, esineitä, muistiinpanoja, päiväkirjoja ym. voisi antaa jollekin epämääräiselle ja epäluotettavalle ja pahantahtoiselle juoruaja kirpparijobbarille. Varsinkin kun suvussa on ollut merkkihenkilöitä ja on määrännyt esim. päiväkirjansa ym. salatuksi ulkopuolisilta.

Olen 20 vuotta tyhjennellyt tiluksia(tavaraketjussa nimimerkillä aitanraivaaja) ja sairastunut sitä myötä itsekin. Kaikki on jätetty minun kontolleni. Mitään ei ikinä ole saanut heittää pois, kaikki on säilytetty tölkkejä ja purkkeja lähtien 1900-luvun alusta lähtien. Olen kantanut ja raatanut kärrypolkuja pitkin ja soutanut veneellä tavaraa tuntikausia, päiväkausia, vuosikausia. Tavara ei vaan lopu. Minulla ei ole ketään auttamassa. Ennen syöpää jaksoin kantaa jopa kaapin itse. 

Kaikki aikani, jonka jaksan olla aktiivinen menee tavarah3lvettiin. Tuon ajan voisin käyttää terveellisen ruoan laittamiseen, omiin harrastuksiin, rentoutumiseen ja ennen kaikkea voisimme tehdä sairaan vanhempani kanssa jotain mukavaa meidän viimeisinä elinvuosina! Voisin käyttää häntä ajelulla, jäätelöllä, syömässä jne. Mutta ei, hän on minulle jättänyt niin paljon tavaraa että en raivaamiselta jaksa muuta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahja on tehnyt tehtävänsä siinä vaiheessa, kun se on annettu ja saatu. Sen jälkeen sen voi laittaa kierrätykseen.

Ihmettelen myös noita "muistoesineitä" ja "perintötavaroita", joita täytyy säilyttää jälkipolvillekin, vaikkei niillä mitään tee, muuta kuin säilyttää. Mitä ihmettä nämä ovat?

Mummon tekemä ryijy - jos se ilahduttaa sinua seinällä, ok. Jos se pölystyy kaapissa, pois.

Isoisän pokaalit - sama juttu, ne ovat tehtävänsä täyttäneet siinä vaiheessa kun ne on saatu.

Joku vanha kahvikalusto - vie julmetusti tilaa. Siitä on nautittu ja sitä on toivoakseni käytettykin aikoinaan, mutta miksi säilyttää pelkän säilyttämisen vuoksi?

Perintöhopeat - jos käytät, kivoja. Jos et käytä, niin miksi säilyttää. Nämä ovat menneiden aikakausien juttuja, nykyään ei ole sellaisia koteja, joihin nämä sujuvasti mahtuisivat, eikä sellaisia tilaisuuksia, joissa näytä käyttäisi. Jos on, niin ok toki!

Aikansa kutakin. Vaikka Liisa-täti olisi hartaudella sitä asiaa x kerännyt, se on ilahduttanut Liisa-tätiä, meillä ei ole velvollisuutta sitä säilyttää. Ja muisto Liisa-tädistä säilyy kyllä mielessäni ilman muistoesinettäkin. Ne asiat, mitkä ovat oikeasti tärkeitä, kyllä muistaa.

Saako kysyä miten omat lapsesi "muistavat" liisatädin, jos eivät ole häntä koskaan edes kerenneet nähdä? Suvun esineet ovat muitakin varten kuin sinua. Jos et halua mitään sukuusi kuuluneita esineitä, niin olethan kiltti ja kysyt jos joku muu sukulainen, ehkä kaukaismpikin haluaisi, ennen kuin heität kaatopaikalle? Joku voi ymmärtää arvon, vaikka se sinulle roskaa onkin.

Äitini on heittänyt kaiken pois mitä lapsuudessaan on ollut. Kuulemma roskaa ja  ei niitä kukaan olisi huolinut. Onneksi hänen sisarensa on säästänyt omaa lastaan, mutta myös siinä samalla minua, ja minun aikuista lastani, ja hänen vielä vatsassa olevaa lasta varten esineitä, kirjeitä jne. 

Minulla ei ole mitään velvollisuutta toimia sukuni museona ja maksaa neliöitä siitä. Jos esim. tätini tavarat eivät kelpaa hänelle itselleen tai hänen lapsilleen, ei ole minun velvollisuuteni niitä hillota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kuolinpesiä tyhjennellessä monelle tullut oivallus: kaikki nämä "miljoona kiloa krääsää kerätty ja mene nyt kaatopaikalle", tätä samaa en halua omille lapsilleni

Juuri näin. Olen ollut reilun kahden vuoden aikana mukana kolmen kuolinpesän tyhjennyksessä, enkä halua lapsilleni (tai kuka ikinä taloni tyhjentää) sellaista taakkaa.

Ihmiset keräävät vuosikymmenien aikana aivan uskomattoman määrän tavaraa, ja kaiken surun ja hautajaisjärjestelyiden ja perunkirjoituksen jne. keskellä pitää käydä vielä läpi toisen omaisuus, ja keksiä mitä sille kaikelle tavaralle tehdään.

Mä taas en yhtään tykkää tästä että syyllistetään kuollutta, että olisi pitänyt hänenkin eläessään tehdä sitä ja tätä. Vainaja saattoi saada hyvää mieltä siitä että hänellä on rakkaita asioita ja esineitä ympärillään. Perintöä ei ole mikään pakko ottaa vastaan, eikä perillisenä asuntoja tyhjennellä. Sen saa hyvin helposti ulkoistettua, joten kitinä vainajan perään siitä että sekään ei minun takiani viitsinyt edes siivota ja hävittää tavaroitansa ennen kuin kehtasi kuolla!!-mentaliteetti on jotain ihan kamalaa. Miten tuollaisia ihmisiä voi edes olla. Kaikki pitäisi olla itselle mahdollisimman helppoa. Varmaan parasta olisi että vainaja olisi viimeisenä elon päivänään myynyt kaiken omaisuutensa jotta arvon perillisen ei muuta tarvitsisi tehdä kuin tuhlata saamansa perintörahat.

Minä taas ajattelen että toisen ihmisen näännyttäminen ja ajaminen loppuun tavarahelv3tin avulla on pahinta henkistä väkivaltaa.

Minulla on toinen vanhempi kuollut ja toinen ollut jo 20 vuotta vaikeasti sairas ja huonokuntoinen. Meillä on säilytetty kaikki. En ymmärrä tätä miten joku voi ajatella että toisen suvun henkilökohtaisia papereita, esineitä, muistiinpanoja, päiväkirjoja ym. voisi antaa jollekin epämääräiselle ja epäluotettavalle ja pahantahtoiselle juoruaja kirpparijobbarille. Varsinkin kun suvussa on ollut merkkihenkilöitä ja on määrännyt esim. päiväkirjansa ym. salatuksi ulkopuolisilta.

Olen 20 vuotta tyhjennellyt tiluksia(tavaraketjussa nimimerkillä aitanraivaaja) ja sairastunut sitä myötä itsekin. Kaikki on jätetty minun kontolleni. Mitään ei ikinä ole saanut heittää pois, kaikki on säilytetty tölkkejä ja purkkeja lähtien 1900-luvun alusta lähtien. Olen kantanut ja raatanut kärrypolkuja pitkin ja soutanut veneellä tavaraa tuntikausia, päiväkausia, vuosikausia. Tavara ei vaan lopu. Minulla ei ole ketään auttamassa. Ennen syöpää jaksoin kantaa jopa kaapin itse. 

Kaikki aikani, jonka jaksan olla aktiivinen menee tavarah3lvettiin. Tuon ajan voisin käyttää terveellisen ruoan laittamiseen, omiin harrastuksiin, rentoutumiseen ja ennen kaikkea voisimme tehdä sairaan vanhempani kanssa jotain mukavaa meidän viimeisinä elinvuosina! Voisin käyttää häntä ajelulla, jäätelöllä, syömässä jne. Mutta ei, hän on minulle jättänyt niin paljon tavaraa että en raivaamiselta jaksa muuta!

Voimia sinulle hurjan paljon. Auttaisin niin mielelläni sinun tilanteessa olevia. Minua kiinnostaisi hurjasti ammattijärjestäjän työt muutenkin (vaikka nyt on omakin koti rempallaan).

Unohtui sanoa että tavaran hilloaminen oikeasti voi aiheuttaa terveyshaittoja jos niitä hillotaan aitoissa ja navetoissa vuosikymmenet. Ne sotkeutuvat hiiren- ja lepakonsontaan sekä kuolleisiin hiiriin ja lepakkoihin. Kauhealta nyt jälkikäteen tuntuu ajatella miten paljon siivosin näitä, onneksi oli hengityssuojain.

Myös nykyaikaisiin asuntoihin pesiytyy ötököitä sisälle jos huoneet täyttyvät roinasta niin että siivoamaankaan ei pääse. Oon näitäkin vastaan taistellut. Mitään eläinperäistä ei asunnossa ole, villaa tms. silti aina muutama ötökkä edelleen löytyy. Nyt huomasin että taulu johon on käytetty temperaa(eikös se ole munaa) siellä löytyi raatoja. Huoh. 

Lisäksi tavara menee huonoksi ja pilaantuu.

t. aitanraivaaja

p.s. kiitos empatisoijalle

Tavarat ovat mukavia, ja kaikilla on jokin tarkoitus. Tavaraa on kiva olla ympärillä. Esineet ovat ystäviä. Muistoja, väriä, vaihtelua. Minulla ei ole yhtään turhaa tavaraa kotona. Lasipurkkrihin teen hilloa. Vanhat vaatteet käytän siivousrärtteinä tai teen tilkuutäkin. Sanomalehdet laitan puutarhaan katteeksi. Rikkinäisistä sukkahousuista tein joulukuusenkoristeet. Astioita ei ikinä ole liikaa, koska on erilaisia vieraita ja eri kattaukset. 20 hengen astiasto on hyvä kokousvieraille., saisi olla isompikin.485 Vanhoista kengistä voi tehdä kukkakodin terassille. Kerään vanhoja koruja, voi aina vaihdella ja kiva vitriini. Kotona on hyvä järjestys, sillä tavaroita on hauska järjestellä.

Aitanraivaaja, roolisi kuulostaa hirveältä, epäreilulta ja todella epäterveelliseltä. Voitko palkata siivojan tai tilata kuolinpesän ostajan? Jos saisit osankin kerralla pois, ne tölkit ja romut, siitä kannattaisi maksaakin.

Minä olen perheelleni sanonut, että kun minusta aika jättää, toivon että he säästävät korkeintaan yhden-kaksi tavaraani muistona. Etteivät sitoisi muistojaan tavaraan ja pystyttäisi nurkkiinsa äidin/puolison/sisaren muistomuseota. Eivät halua kuullakaan koko aiheesta, koska kuulemma kuolemapuhe on tabu ja varmaan manaa kuolemaa lähelle. Joopajoo.

Heittäydy työttömäksi. Puoli vuotta ja huomaat, ettet omista enää edes kenkiä. Tämä on tehokkain tapa karsia tavaraa, muut tavat ovat vain näyttelyä.

Muutettiin 6kk sitten. Edelleen 80% muuttokuormasta purkamatta. Eiköhän noi laatikot ja vaatesäkit vois jo kohta viedä sellasenaan kierrätykseen tai jätelavalle.

Osasta huonekaluikin vois samalla luopua, kun säilytystilaa ei tarvitakaan niin paljoa. Meil on kotona tyhjiä lipastoi, kaappei, kirjahyllyi. Lastenhuonees kaik kaapit tyhjänä ku käyttölelut mahtuu yhteen sängynalus laatikkoon.

Realismi ja tunteiden irrottaminen tavarasta. Onko jollekin oikeasti käyttöä näkyvissä vai ei. Jos ei ole, poistoon.

Tavara ei tuo onnea. Tavara ei myöskään takaa sitä, että selviän jostain tilanteesta. Tavaralla ei ole tunteita, vaan minulla, ja luon tavaraan tunnesiteen.

Meni vuosia ymmärtää tämä, ja samaan aikaan elin henkisesti ja osin fyysisesti väkivaltaisessa suhteessa. Yksi keinoni lisätä turvallisuudentunnetta oli hamstraaminen. Kaikki käytetty mutta ilmainen ja käyttökelpoinen lähti mukaani esimerkiksi roskakatoksista. 

Terapian ja ajan myötä löysin terveen suhteen itseeni, lopetin suhteen ja karsin tavaroistani pois noin neljä viidesosaa. Nyt, vakaammassa elämäntilanteessa, tavaraa on kertynyt hieman lisää, mutta aiempaa terveemmällä periaattella.