Paras oivalluksesi tavaran karsimiseen?

Muutto riittävän usein. Varmasti karsiutuu tavaraa. 

Vierailija kirjoitti:

Muutto riittävän usein. Varmasti karsiutuu tavaraa. 

Karsiutuu ja ei: Pahimmillaan, kun muuttoautonkuljettaja jo antaa äänimerkkiä pihalla, sullotaan "kaikki loput" mustiin jätesäkkeihin ja heitetään viimesinä mukaan. Uudessa osoitteessa niihin varovasti kurkataan, viedään kellariin, jonne ne hautautuvat pohjimmaisiksi. Seuraavassa muutossa mustasäkkiklaani kasvaa - ja kasvaa - ja kasvaa... Pelokkaana voi joskus niihin kurkistella ja sitten taas todeta, että nyt ei jaksa. 

Pitäisi varmaan muuttaa niin pieneen koppiin, että sinne ei mahdu yhtä ainoaa säkkiä.

Kun varmistui että parin vuoden päästä pääsen pysyvästi pois suomesta.

Eron jälkeen tuli rahapula. Karsin tarpeetonta, sain rahaa. Karsintaan jäi koukkuun.

Karsin lisää ja sain lisää rahaa.

Aikaa meni ehkä 3 v, kunnes lopputulos oli hyvä.

Viikottain teen lastenvahtikeikkoja. Saan palkaksi vähän rahaa ja perheen tarpeetonta tavaraa. Poikkeuksetta kaikki menee kirppikselle.

Koti on lähes minimalistinen.

Ostan hyvin vähän.

Tilanne: kolmiosta viimeinenkin juniori muutti omilleen.

Itse muutin työn perässä puolta pienempään asuntoon parinsadan kilometrin päähän.

Myin, lahjoitin ja heitin pois tavaraa kuin viimeistä päivää.

Paras oivallukseni: Jätä muistot, tavarat, joilla on tunnearvoa.

Kaikkea muuta saa kaupasta lisää.

Älä osta turhia tavaroita. Toivo aineettomia lahjoja.

Toivoisin pihalle lavaa, johon asukkaat voisivat heittää poistonsa. . Joskus aiemmin se toimi myös kierrätyksenä. Joku haki itseään miellyttävät tavarat.

Nyt ei ole enää ollut lava mahdollisuutta, enkä saa vietyä liikoja huonekaluja ja tavaroita, pois.

Vierailija kirjoitti:

AP:lle:

Riedelin viinilasit joita parikymmentä: Entä jos järjestäisit jotkut juhlat (kun Korona hellittää?), kutsuisit parikymmentä henkeä, jokainen saisi lasin ja jalassa olisi vaikka kauniilla nauhalla kiinnitetty nimilappu. Iloisten ikimuistoisten kutsujen päätteeksi jokaisen tulisi viedä uusi lasinsa mukanaan... =D

Muistoesineet: Voisiko ainakin osasta ottaa kuvan/kuvia ja sen jälkeen luopua itse esineestä? Näin olen joutunut itse tekemään kuolinpesää selvittäessä, kun tavaramäärä on ollut aivan älytön ja tunnearvoa sitäkin enemmän. Samoin esim. lasten piirustukset ym. lukemattomat muut vastaavat.

Ja ne vieraat vie innoissaan sen yhden viinilasin kotiinsa? Not. En todellakaan tarvi yhtä orpoa viinilasia kaappeihini (löytyy haluamaani sarjaa jo ihan tarpeeksi). Veisin konttiin. Sieltä sitten joku halukas voi ne ostaa.

Pintsku kirjoitti:

Käy läpi kohde kerrallaan siivousta. Esim. Keittiön astiakaappi. Ota kaikki tavarat pois ja mieti huolella jokaista astiaa, kuinka paljon se on käytössä. Jos huomaat että tarvitset usein sen paikka on kaapissa ja helposti otettavissa. Jos et ole käyttänyt astiaa pitkään aikaan, voit siirtää sen sivuun ja laittaa hyllylle johon keräät tavarat ikäänkuin varastoon. Jos et tarvitse astiaa vuoteen, niin tuskin se on tarpeellinen ja voit luopua siitä. Tietenkin kaikki rikkinäiset ja huonokuntoiset astiat voi laittaa pois heti. Samalla saat pyyhittyä kaapit kun otat astiat pois. Menetelmä toimii kaikessa, myös vaatekaapin siivouksessa. Miinuksena on kyllä pitkä varastointi aika, mutta jos ei vuoden sisällä tarvitse, niin hyvin voi silloin luopua turhasta tavarasta. Niin ja extra vinkki esim. juuri tähän astiakaappi siivoukseen, mutta pätee myös muuhunkin, on se että jos kaappi on aina sekaisin etkä löydä tarvitsemaasi niin aivan varmasti sinulla on liikaa tavaraa. Onnea siivoukseen, työ kyllä palkitsee tekijänsä.

Huomattavasti parempi olisi, jos pystyisi siivoamaan tavaralaji kerrallaan (konmaritekniikka). Kaappi kerrallaan mennessä voi mennä ohi se, että omistaa 50 erilaista tuikkukippoa, jos ne on ripoteltu eri kaappeihin. Keräämällä kaikki samanlaatuiset tavarat kasaan näkee kokonaisuuden ja ehkä karsiminen on helpompaa. Tämä on toki hidas prosessi ja aiheuttaa melkoisen kaaoksen kotiin, mutta ainakin itsellä toimi hyvin. Karsimisesta on jo useampi vuosi ja edelleen tavaramäärä on pysynyt kohtuullisena.

Vierailija kirjoitti:

Tilanne: kolmiosta viimeinenkin juniori muutti omilleen.

Itse muutin työn perässä puolta pienempään asuntoon parinsadan kilometrin päähän.

Myin, lahjoitin ja heitin pois tavaraa kuin viimeistä päivää.

Paras oivallukseni: Jätä muistot, tavarat, joilla on tunnearvoa.

Kaikkea muuta saa kaupasta lisää.

Ei järjen hiventä, jos sitten heti pitää alkaa ostaa kaupasta lisää.

Minun on nimenomaan helpompi luopua lahjaksi saaduista tavaroista kuin itse hankkimistani. Olen yrittänyt ilmaista, että en ole lahjaihmisiä ja en niitä itse anna.

Kotini ei ole varasto esineille, joita en alunperinkään ole sinne valinnut. Juuri pakkailin poistoon muovikasseihin mm. viime jouluna lahjaksi saatuja, vähän käytettyjä lakanoita ja vaatteita. En tarvinnut niitä silloin, en tarvitse nyt. Moinen epäekologinen rumba harmittaa.

Vierailija kirjoitti:

Se ettei tavara tästä maailmasta lopu. Jos heität jotain pois, aivan taatusti löydät samanlaisen jos jostain syystä kaduttaa.

Kyllä se päätös tavaran tarpeellisuudesta pitää tehdä ennen sen hankkimista ja sen jälkeen miettiä hyvin tarkkaan se tarve. Jos kaikki ajattelisivat, että vanhan voi aina heittää pois, jos ei just sillä hetkellä satu tarvitsemaan, koska tilalle löytyy tarvittaessa korvaava tavara, niin minkään maailman tavara ei lopulta riittäisi.

Hyvää tekevää terapiaa krääsäkulttuurille voisi olla kuvien ja videoiden katsominen siitä, miten Afrikkaan roudattujen valtavien romukasojen seassa kulkevat köyhät polttavat esimerkiksi vanhoja tietokoneita myrkyllisiä kaasuja ilmakehään levittäen saadakseen niistä esiin ne muutaman lantin tuottavat raaka-aineet.

Rikkaat länsimaat ovat tehneet köyhistä maista omia kaatopaikkojaan.

Vierailija kirjoitti:

Hanki mies joka heittää huoletta sinun tavaroitasi pois. Varsinkin tavaroita, joista ei tiedä mihin käytetään, esim keittiötarvikkeita.

Tähän tarkoitukseen sopii myös rajaton anoppi. Voin sanoa, että ei tunnu kivalta kun tajuaa, että monitoimikoneen osia on heitetty menemään kun rajaton ei tajunnut, että niillä "oudoilla jutuilla" on ihan oikea tarkoitus.

Opiskelin muutama vuosi sitten uuden ammatin ja opiskeluvuodet olivat taloudellisesti erittäin tiukkoja. Niihin aikoihin oivalsin, ettei kaikkea kaunista ja ihanaa tarvitse omistaa. Voin edelleen ihastella kauniita (turhia) tavaroita, mutta voin myös jättää ne ostamatta. Ja vaikka nyt olen elänyt jo vuosia ostelematta mitään turhaa (ja välillä jättänyt myös tarpeelliset hankinnat tekemättä) ja samalla raivannut turhaa kamaa kaapeista, tavaraa on silti ihan hirveät määrät edelleen. Siitä, jos mistä, saa lisää voimaa olla ostelematta. 

Vierailija kirjoitti:

Noihin perintökaluihin liittyen: sukulaisten mielestä on ajatuksena kiva, että isoisomummon tai -vaarin kahviastiasto/piironki/ladonovi säilytetään. Mutta vain niin kauan, kun he eivät itse ole siitä vastuussa eivätkä joudu sitä raahaamaan muutosta toiseen. Kun esineestä on konkreettisesti itselle vaivaa, siihen alkaa suhtautumaan neutraalimmin, tai niin käy ainakin minulle.

Tuttu teki vanhasta ovesta aivan käsittämättömän hienon ruokapöydän. Ei se ollu ladonovi, mutta olisi voinut olla. Löytyi jostain ulkomaanreissulta vanha ovi, siihen paksu lasilevy päälle ja tukevat metalliset pukkijalat. Tuli ehkä hienoin pöytä mitä ikinä olen nähnyt. 

Kaikkea ei voi tietenkään säilyttää, mutta voi myös miettiä voiko sen esineen säilyttää jossain muussa muodossa tai käyttötarkoituksessa, kuin mikä se alkuperäinen oli. Vävylläni on tallessa hänen isoisänsä tekemät kirjoituspöydän laatikostot. Hänelle ne ovat tällainen tunneasia ja niistä kunnostetaan yöpöydät. Lakkaus pitää kunnostaa ja lisätä niihin kansilevyt. Ymmärrän hyvin, että haluaa säilyttää ne tunnesyistä ja ne voi ihan ottaa käyttöön. 

Jos on joku valtava kahviastiasto, niin eihän sitä muiston vuoksi tarvitse kokonaisena säilyttää. Siitä voi säilyttää vaikka yksittäisen kupin ja tassin, jonka voi laittaa vitriiniin esille.

Vierailija kirjoitti:

Kun varmistui että parin vuoden päästä pääsen pysyvästi pois suomesta.

Mikä sua siellä nyt pidättelee?  Lähde heti, ei kannata pitkittää kärsimystä 

Vierailija kirjoitti:

Minun on nimenomaan helpompi luopua lahjaksi saaduista tavaroista kuin itse hankkimistani. Olen yrittänyt ilmaista, että en ole lahjaihmisiä ja en niitä itse anna.

Kotini ei ole varasto esineille, joita en alunperinkään ole sinne valinnut. Juuri pakkailin poistoon muovikasseihin mm. viime jouluna lahjaksi saatuja, vähän käytettyjä lakanoita ja vaatteita. En tarvinnut niitä silloin, en tarvitse nyt. Moinen epäekologinen rumba harmittaa.

Mä laitoin suoraan kierrätykseen viime jouluna anopilta saadut pyyhkeet, kun meillä on jo kaapit pullollaan pyyhkeitä. Jos olisi ollut meille sopivan värisiä niin ehkä olisin voinut harkita säästämistä, mutta anoppi ostaa pyyhkeet niissä väreissä, joista itse tykkää (ja joita minä inhoan). Mikään puhe ei auta.

Vierailija kirjoitti:

Esineiden kaaos aiheuttaa kaaosta myös mieleen. Minulla oli kaapissa pitkään bleiseri, joka oli periaatteessa oikean kokoinen, siisti ja tyylikäs. En kuitenkaan käyttänyt sitä kuin muutamia kertoja, ja tunsin oloni epämukavaksi se päällä. Se istui kuitenkin vähän huonosti, väri ei imarrellut ja materiaaliltaankin se oli liian "pehmeä" bleiseriksi. Joka kerta, kun katsoin epäonnistunutta mutta sinänsä virheetöntä ostosta, tunsin harmia. Lopulta lahjoitin sen jonnekin kirpparille, enkä ole kertaakaan kaivannut sitä. 

Minulla oli vähän päinvastainen tilanne. Olin laihtunut 25kg ja varmaan vuoden ajan ne liian suuret vaatteet olivat edelleen kaapissa. Sitten ryhdistäydyin ja aloin käydä niitä läpi. Kaikista muista olin valmis luopumaan, mutta sinne jäi vielä vaalea jakku ja hautajaismekko. Molemmat laadukkaita ja tyylikkäitä, muistin miten tunsin itseni suorastaan fiksuksi ja filmaattiseksi kun minulla oli tuo jakku juhlamekon kanssa tai hautajaismekko hautajaisissa. 100-kiloisena on ylipäätään vaikea löytää vaatetta, joka näyttäisi päällä hyvältä. Molemmista olin maksanut yli 300€ ja kas, niissä luki Made in Turku!

Tuo oli todella hyvä opetus siitä, että kalliita vaateostoksia joutuu harvoin katumaan. Sitten kun lähdin miettimään, mistä ikinä löydän yhtä hyvät tilalle ja kuinka paljon se mahtaa maksaa, niin ei mennyt kauan kun päädyin sille kannalle, että vein ne ompelijalle pienennettäväksi. Maksoikohan se 150€ vai 160€ (sukulainen, joka opiskellut ammatin, mutta jatkanut jo toiselle alalle, niin ei ottanut ihan ammattilaisen hintaa) mutta sain ne taas käyttöön. Tai olisin saanut, jos en olisi lihonut taas, mutta se ei ole niiden vaatteiden vika. 

Ja ei, niistä en luovu, vaikka olen noin 15kg päässä siitä että ne mahtuisivat. Sen tyylikkään hautajaismekon ostin itse asiassa äidin hautajaisiin. Äitini oli esteetikko ja tyylistään tarkka ja tuntui tärkeältä että juuri äidin hautajaisissa olen tyylikkäästi pukeutunut. Ostin myös hautajaiskäsilaukun silloin, sekin palvelee minua vielä pitkään, olen käyttänyt sitä kaikissa hautajaisissa viimeiset 11 vuotta. Hautajaisavokkaat taitavat olla 90-luvun puolelta. Kun ostaa kerralla laadukasta ja ajatonta, niin ei tarvitse jatkuvasti miettiä mitä laittaa hautajaisiin. Kunhan ei liho! :-D

Tää ei ehkä toimi kaikilla ja kaikkiin esineisiin, mutta itsellä pari niksiä toimii tosi hyvin:

1) Ostan aina uuden esineen vanhan, korjauskelvottoman tilalle. Kun uusi esine tulee taloon, korvattava esine myydään tai kierrätetään. Poikkeuksena esineet, joita ei ennestään ole kuten viimeksi esim. naskalit

2) Meillä matkustetaan tosi paljon ja matkoilta kertyy helposti muistoja. Oon pyrkinyt yhdistämään matkamuistot ja käyttöesineet. Meillä on nyt vaikkapa keittiössä pannulaput Portugalista ja Ahvenanmaalta, pöytäliina Tanskasta jne. Ei tule ostettua mitään turhia magneetteja ja turisti-lippiksiä nurkkiin.

Etten osta yhtään mitään muuta kuin välttämättömän. Kaiken tarpeettoman voi jättää kaupan hyllyyn miljonäärikauppialle.