Paras oivalluksesi tavaran karsimiseen?

Olen joutunut tyhjentämään kuolinpesää missä kaikkea oli monin kappalein, ehjät ja rikkinäiset sekaisin. Ei siinä ollu aikaa testata jokaista trimmeriä ja ruohonleikkuria, mikä toimii ja mikä ei, tai minkä saisi helposti korjattua. Kaikki oli säilytetty, Aamulehdistä alkaen päättyen 20 vuotta sitten rekisteristä poistettuun autonraatoon. Itse haluan elää melko minimalistisesti; inhoan siivoamista, ja entistä raivostuttavampaa siitä tekee kaikenlaiset tasot täyttävät roinat. Mieheni taas on hamsteri, toki tuo kuolinpesän siivous sai hänellekin järkeä päähän, mutta elämme sellaisessa kauhun tasapainossa. Oma elämäntapani on kaikkea muuta kuin ekologinen, mutta ahdistun kaikenlaisesta vuosikausien tavaroiden säilömisestä. Mieluummin etsin jonkun loppusijoituspaikan, on se sitten roskis tai kierrätys, ja ostan uuden jos joskus satunkin tavaraa tarvitsemaan. Yleensä kyllä jos jokin on pysynyt kaapissaan käyttämättömänä pari vuotta, ei sille tulevaisuudessakaan käyttöä ole.

Käy läpi kohde kerrallaan siivousta. Esim. Keittiön astiakaappi. Ota kaikki tavarat pois ja mieti huolella jokaista astiaa, kuinka paljon se on käytössä. Jos huomaat että tarvitset usein sen paikka on kaapissa ja helposti otettavissa. Jos et ole käyttänyt astiaa pitkään aikaan, voit siirtää sen sivuun ja laittaa hyllylle johon keräät tavarat ikäänkuin varastoon. Jos et tarvitse astiaa vuoteen, niin tuskin se on tarpeellinen ja voit luopua siitä. Tietenkin kaikki rikkinäiset ja huonokuntoiset astiat voi laittaa pois heti. Samalla saat pyyhittyä kaapit kun otat astiat pois. Menetelmä toimii kaikessa, myös vaatekaapin siivouksessa. Miinuksena on kyllä pitkä varastointi aika, mutta jos ei vuoden sisällä tarvitse, niin hyvin voi silloin luopua turhasta tavarasta. Niin ja extra vinkki esim. juuri tähän astiakaappi siivoukseen, mutta pätee myös muuhunkin, on se että jos kaappi on aina sekaisin etkä löydä tarvitsemaasi niin aivan varmasti sinulla on liikaa tavaraa. Onnea siivoukseen, työ kyllä palkitsee tekijänsä.

Vierailija kirjoitti:

Aitanraivaaja, roolisi kuulostaa hirveältä, epäreilulta ja todella epäterveelliseltä. Voitko palkata siivojan tai tilata kuolinpesän ostajan? Jos saisit osankin kerralla pois, ne tölkit ja romut, siitä kannattaisi maksaakin.

Minä olen perheelleni sanonut, että kun minusta aika jättää, toivon että he säästävät korkeintaan yhden-kaksi tavaraani muistona. Etteivät sitoisi muistojaan tavaraan ja pystyttäisi nurkkiinsa äidin/puolison/sisaren muistomuseota. Eivät halua kuullakaan koko aiheesta, koska kuulemma kuolemapuhe on tabu ja varmaan manaa kuolemaa lähelle. Joopajoo.

Tämä onkin ollut hirveää.

Kuolinpesä/tilukset ovat minun sukuni. Siihen on kuulunut jokunen merkkihenkilö ja heidän jäämistönsä muistiinpanoineen, henkilökohtaisine lahjoineen(esim. omistuskirjoituksella varustetut kanssataiteilijoiden teokset), päiväkirjoineen, sksilehtineen. Erittäin henkilökohtaista materiaalia siis! Hyvin paljolti sekaisin ja mullin mallin, sullottu aittaan, navettoihin niin että ovesta romahtaa ulos kun sen avaa.

Ei siinä mitään jos vain kaikki arvokas, sukukalleudet ja päiväkirjat olisi järjestyksessä jätetty, mutta kun kaikki oli sikin sokin roskan kanssa säästetty kun mitään vaikka olisi rikki tai käyttökelvoton ei ole saanut laittaa pois.

Kaikki on siis pitänyt käydä läpi. Roskan keskeltä erotella arvokas, henkilökohtainen ja miettiä loppusijoituspaikka(arkistot, yliopisto, kaatis, SKS jne.). Näitä ei olisi missään nimessä voinut antaa jollekin juoruavalle paikalliselle kirpparijobbarille antaa siivottavaksi. Sukuani tuntematon ihminen ei olisi osannut eritellä mikä säästetään ja minne menee. Tilukset oli niin kaukana saaristossa, sinne ei meinannut saada edes kiinteistövälittäjää ja siitäkin piti maksaa että edes tulee paikalle.

Nyt on tilukset myyty, romut myös saatu kaatopaikalle. Jäljellä on kaikki millä on arvoa, niiden myymiseen ja loppusijoitteluun uskon menevän parisen vuotta. Nämä esineet ovat helposti liikuteltavia. Osa menee arkistoihin osa huutokauppoihin osan  myyn netissä. 

Olen työskennellyt itsekin siivoojana, siinä oli tuntipalkka parempi kuin tässä hommassa vaikka moni kateellisena minulle katkeroikin kun "saan nämä myytävät esineet ilmaiseksi".

aitanraivaaja

En ole kaivannut yhtäkään esinettä, jonka olen laittanut kiertoon. Suurinta osaa en edes muista. Edes omaan historiaani liittyviä esineitä en ole kaivannut, eivät hyvät muistot ole mihinkään hävinneet. Joidenkin kohdalla teki jopa hyvää päästää irti; esimerkiksi monet nuoruusajan paperit hävitin, koska ne olivat vaikeita aikoja ja silloin oli hankalia ihmissuhteita.  Kevensi oloa, kun en enää säilö materiaalisia todisteita niistä tunnelmista, tapahtumista ja ihmisistä.

Suurimman urakan sain päätökseen reilu vuosi sitten. Tavaroita jäi tuolloin ehkä n. 1.600 (juu, huvikseni laskin ne) jos oikein muistan ja sen jälkeen on lähtenyt vielä lisää parisensataa esinettä. Kaapit ja varastot ovat nyt paljon väljemmät ja siten helppokäyttöisemmät, siivoaminen on nopeaa ja olo hyvä, kun tiedän, että turhaa ei enää (toivottavasti) kauheasti ole. Saan myös siitä hyvän mielen, että joku muu on ilahtunut minun vanhoista tavaroistani ja ne ovat muuttuneet turhista tarpeellisiksi.

Oivalsin vasta hiljakkoin yhden:  Ostin siis kolme paitaa, otin vain yhden käyttöön, loput vein varastoon pakkauksessaan.  Haen sitten joskus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viiden sekunnin sääntö.

Jos en siinä ajassa keksi syytä, mihin tavaraa tarvitsen ja mihin sitä käyttäisin heitän sen roskiin.

Samoin toimin kysyessäni perheenjäseniltäni. Jos ei syytä tule, lienee tavara turha.

Tämä , erilailla muotoiltuna eli anna palaa !

Hylly, kaappi, laatikko kerrallaan.

Olen varmaan niksahtanut, mutta tyhjä hylly tai laatikko saa minussa aikaan hyvänolon tunteen.

Hieman ohi aiheen,te vanhemmat henkilöt jotka olette vielä ihan toimintakykyisiä, käykää niitä tavaroitanne läpi teette palveluksen jälkeen jääville. Älkää kuitenkaan edes yrittäkö dumpata niitä lapsillenne tms.

Ja vielä yksi ei hyväksytty neuvo kaikille ,heittäkää menemään , jäteasemalle jne.älkää kerätkö tyyliin myyn torilla tai jossain.

Tämä on kaikkein paras ohje ikäisilleni selkävaivaisille mummoille jotka eivät oikein raski poistaa mitään.  Kylmästi heitin hukkaan tai kierrätykseen.

Vierailija kirjoitti:

Olen joutunut tyhjentämään kuolinpesää missä kaikkea oli monin kappalein, ehjät ja rikkinäiset sekaisin. Ei siinä ollu aikaa testata jokaista trimmeriä ja ruohonleikkuria, mikä toimii ja mikä ei, tai minkä saisi helposti korjattua. Kaikki oli säilytetty, Aamulehdistä alkaen päättyen 20 vuotta sitten rekisteristä poistettuun autonraatoon. Itse haluan elää melko minimalistisesti; inhoan siivoamista, ja entistä raivostuttavampaa siitä tekee kaikenlaiset tasot täyttävät roinat. Mieheni taas on hamsteri, toki tuo kuolinpesän siivous sai hänellekin järkeä päähän, mutta elämme sellaisessa kauhun tasapainossa. Oma elämäntapani on kaikkea muuta kuin ekologinen, mutta ahdistun kaikenlaisesta vuosikausien tavaroiden säilömisestä. Mieluummin etsin jonkun loppusijoituspaikan, on se sitten roskis tai kierrätys, ja ostan uuden jos joskus satunkin tavaraa tarvitsemaan. Yleensä kyllä jos jokin on pysynyt kaapissaan käyttämättömänä pari vuotta, ei sille tulevaisuudessakaan käyttöä ole.

Olet ostanut led polttimoita tuplapakkauksen ja joudut heittämään toisen pois kun ei ole käyttöä?????? Hullu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kuolinpesiä tyhjennellessä monelle tullut oivallus: kaikki nämä "miljoona kiloa krääsää kerätty ja mene nyt kaatopaikalle", tätä samaa en halua omille lapsilleni

Juuri näin. Olen ollut reilun kahden vuoden aikana mukana kolmen kuolinpesän tyhjennyksessä, enkä halua lapsilleni (tai kuka ikinä taloni tyhjentää) sellaista taakkaa.

Ihmiset keräävät vuosikymmenien aikana aivan uskomattoman määrän tavaraa, ja kaiken surun ja hautajaisjärjestelyiden ja perunkirjoituksen jne. keskellä pitää käydä vielä läpi toisen omaisuus, ja keksiä mitä sille kaikelle tavaralle tehdään.

Mä taas en yhtään tykkää tästä että syyllistetään kuollutta, että olisi pitänyt hänenkin eläessään tehdä sitä ja tätä. Vainaja saattoi saada hyvää mieltä siitä että hänellä on rakkaita asioita ja esineitä ympärillään. Perintöä ei ole mikään pakko ottaa vastaan, eikä perillisenä asuntoja tyhjennellä. Sen saa hyvin helposti ulkoistettua, joten kitinä vainajan perään siitä että sekään ei minun takiani viitsinyt edes siivota ja hävittää tavaroitansa ennen kuin kehtasi kuolla!!-mentaliteetti on jotain ihan kamalaa. Miten tuollaisia ihmisiä voi edes olla. Kaikki pitäisi olla itselle mahdollisimman helppoa. Varmaan parasta olisi että vainaja olisi viimeisenä elon päivänään myynyt kaiken omaisuutensa jotta arvon perillisen ei muuta tarvitsisi tehdä kuin tuhlata saamansa perintörahat.

Minä taas ajattelen että toisen ihmisen näännyttäminen ja ajaminen loppuun tavarahelv3tin avulla on pahinta henkistä väkivaltaa.

Minulla on toinen vanhempi kuollut ja toinen ollut jo 20 vuotta vaikeasti sairas ja huonokuntoinen. Meillä on säilytetty kaikki. En ymmärrä tätä miten joku voi ajatella että toisen suvun henkilökohtaisia papereita, esineitä, muistiinpanoja, päiväkirjoja ym. voisi antaa jollekin epämääräiselle ja epäluotettavalle ja pahantahtoiselle juoruaja kirpparijobbarille. Varsinkin kun suvussa on ollut merkkihenkilöitä ja on määrännyt esim. päiväkirjansa ym. salatuksi ulkopuolisilta.

Olen 20 vuotta tyhjennellyt tiluksia(tavaraketjussa nimimerkillä aitanraivaaja) ja sairastunut sitä myötä itsekin. Kaikki on jätetty minun kontolleni. Mitään ei ikinä ole saanut heittää pois, kaikki on säilytetty tölkkejä ja purkkeja lähtien 1900-luvun alusta lähtien. Olen kantanut ja raatanut kärrypolkuja pitkin ja soutanut veneellä tavaraa tuntikausia, päiväkausia, vuosikausia. Tavara ei vaan lopu. Minulla ei ole ketään auttamassa. Ennen syöpää jaksoin kantaa jopa kaapin itse. 

Kaikki aikani, jonka jaksan olla aktiivinen menee tavarah3lvettiin. Tuon ajan voisin käyttää terveellisen ruoan laittamiseen, omiin harrastuksiin, rentoutumiseen ja ennen kaikkea voisimme tehdä sairaan vanhempani kanssa jotain mukavaa meidän viimeisinä elinvuosina! Voisin käyttää häntä ajelulla, jäätelöllä, syömässä jne. Mutta ei, hän on minulle jättänyt niin paljon tavaraa että en raivaamiselta jaksa muuta!

Kohtuuton urakka sinulla, eikö oikeasti ole ketään joka voisi auttaa, vaikka pientä korvausta vastaan? Olisi pitänyt aloittaa se karsiminen jo silloin 20v sitten, vaikka vastoin omaisen tahtoa. ja en halua ilkeillä, auttaisin jos olisin lähellä. Onhan tuo niin väärin.

Vierailija kirjoitti:

En ole kaivannut yhtäkään esinettä, jonka olen laittanut kiertoon. Suurinta osaa en edes muista. Edes omaan historiaani liittyviä esineitä en ole kaivannut, eivät hyvät muistot ole mihinkään hävinneet. Joidenkin kohdalla teki jopa hyvää päästää irti; esimerkiksi monet nuoruusajan paperit hävitin, koska ne olivat vaikeita aikoja ja silloin oli hankalia ihmissuhteita.  Kevensi oloa, kun en enää säilö materiaalisia todisteita niistä tunnelmista, tapahtumista ja ihmisistä.

Suurimman urakan sain päätökseen reilu vuosi sitten. Tavaroita jäi tuolloin ehkä n. 1.600 (juu, huvikseni laskin ne) jos oikein muistan ja sen jälkeen on lähtenyt vielä lisää parisensataa esinettä. Kaapit ja varastot ovat nyt paljon väljemmät ja siten helppokäyttöisemmät, siivoaminen on nopeaa ja olo hyvä, kun tiedän, että turhaa ei enää (toivottavasti) kauheasti ole. Saan myös siitä hyvän mielen, että joku muu on ilahtunut minun vanhoista tavaroistani ja ne ovat muuttuneet turhista tarpeellisiksi.

Ratkaisevan tärkeä oivallus myös minulle että mitään en oikeasti ole kaivannut enkä enää edes muista mistä olen luopunut. Joskus kuvia katsoessa muistaa että "minulla oli tuollainen" ja se unohtuu yhtä nopeasti kun kuvat pistää pois tai koneen sulkee. 

Vierailija kirjoitti:

Ap vastaa kysymyksiin: tässä koonti, toivottavasti muistan vastata kaikkiin. Olen päälle 30v. Kahden pienen lapsen (3 ja 5v.) äiti, naimisissa. Eli en asu yksin ja asumme rivarissa, missä maailman surkeimmat säilytystilat, näin jälkiviisaana voin todeta...

Jotenkin vain lähes kaiken kanssa mietin säilytyspaikkaa tms, ei vain edes lähtökohtaisesti tule asioista luopuminen ”luonnostaan” mieleen.. Olen kuulemma ollut pienestä asti samanlainen, äitini tuskaillut aina asian kanssa.. nyt sitten olen luopunut myymällä/lahjoittamalla/heittämällä roskiin jne. Valehtelematta 70% omaisuudestani, mutta SIlTI tämä on jotenkin hankalaa.. ei vain naksahda päässä asiat kunnolla niin että osaisin hyvillä mielin luopua asioista.. uusien tulo on aika pitkälti pysähtynyt, tosin poislukien lasten tavarat kun kuitenkin koko ajan vaihtuu vaatekoko/kenkäkoko you name it..

Kaikki astiat on esimerkiksi käytössä, samoin pannut, kattilat.. Meikkejä ja vastaavia mulla on vain ne mitä käytän, samoin hygieniatuotteita, siivouspesuaineita.. vaatteita on varmaan aika paljon mutta toisaalta lasten kanssa tarvitsee kunnon ulkoiluvaatteita eri säille, kotioloihin on omansa, töissä pitää olla hyvin pukeutunut, harrastusvaatteet.. lapsilla vaatteita ei ole mitenkään turhan paljon, mahtuvat hyvin kaappiin ja kiertävät selkeästi eli ei ongelmaa..

Mutta sitten nämä ihan ihme tavarat.. Hyvänä esimerkkinä olen saanut parikymmentä Riedelin viinilasia.. en mitenkään pysty luopumaan niistä vaikka meillä ei edes juoda viiniä... älytöntä.. tiedän. Ainoana lapsena mulla on myös sellaista perintökamaa mikä on vain pakko säästää. Niitä ei ole edes tarkoitettu mulle lopullisesti vaan mun kuuluu antaa ne lapsilleni ja heidän eteenpäin.... Tällaisten takia yritän sitten minimoida kaiken muun extran mutta tökkii vaan jotenkin tosi pahasti. Muistoesineet on ihan mahdottomia, ja ne on varmaan mun pahin kompastuskivi.. Ja ne on ne mitkä oikeastaan ovat enää edes ”turhana” jäljellä. Enkä todella kaikkea ole siis hävittämässä, mutta jotenkin kun tietää tai on kuullut tarinat tavaroiden takana, niistä luopuminen on todella vaikeaa.

Ota viinilasit arkikäyttöön, menevät pian rikki yksi kerrallaan. Tai sitten myyt ne.

Helppo tapa vähentää tavaraa väsymättä on päättää hävittää joka päivä tietty määrä turhia esineitä, vanhoja lehtiä tai vaikka turhia papereita. Esim 5 kpl päivässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohtuuton urakka sinulla, eikö oikeasti ole ketään joka voisi auttaa, vaikka pientä korvausta vastaan? Olisi pitänyt aloittaa se karsiminen jo silloin 20v sitten, vaikka vastoin omaisen tahtoa. ja en halua ilkeillä, auttaisin jos olisin lähellä. Onhan tuo niin väärin.

Kiitos myötätunnosta. Olen näiden 20 vuoden aikana saanut osakseni ilkeitä kommentteja paljon. Aloitin tosiaan karsimisen noin 20 vuotta sitten kun elossa oleva vanhempani oli ensimmäistä kertaa sairaalassa. Sain karsittua paikkoja kun hänen valvova silmänsä oli muualla. Tilanne oli jo tuolloin hirveä, palokuormat, home, elukat. Sain osakseni moitetta "toisen ihmisen tavaroita ei saa hävittää ilman lupaa". 

Mutta tavallaanhan ne olivat minunkin perintöäni samalla lailla ja aiheuttivat loppujen lopuksi vaaratilanteita omaiselleni. Tämän jälkeen sain myös omaiseltani vuosikausia moitetta siitä kuinka heitän pois tavaroita. Minua on mollattu monelta taholta: kuinka raatsit, raskit luopua, älä myy pidä itselläsi, toisaalta joku taas on jopa blogissaan ihmetellyt tiluksiemme ihmeellisiä säästettyjä virityksiä

(nämä uteliaat ja juoruilevat ihmiset ovat säännöllisesti käyneet tiluksillamme tutkimassa ja ottaneet jopa valokuvia blogiinsa) on syytelty ties mistä mm. kun en pidä tiluksia kunnossa(käytin kaiken ylimääräisen rahan kiinteistöveroihin, katonkorjauksiin). Omaiseni oli pitkään sitä mieltä että tiluksia ei saa myydä sillä ne ovat merkkihenkilön jäämistöä. Onneksi suostui joitakin vuosia sitten siihen että

myymme koko pskan. Mikä helpotus!

Kerroinkin tuossa toisessa tekstissä että tuonne saaristoon oli tosi vaikea saada ketään tekemään edes remonttia tai kiinteistöarviointia. Halvimmillaan 4-h yhdistyksen nuoret yrittäjät ovat jotain 10-16 euroa tunti eli 8 tunnin päivä olisi 80. Näitä kesässä 10 olisi jo 800 euroa. Minulla ei ole varaa tällaiseen. Nuorempana olin myös hyväkuntoinen itse. Lisäksi olisi joutunut vierestä seuraamaan: tuo menee roskiin, 

tuo tähän laatikkoon, tuo tuonne kasaan, tosiaan kun vieras ihminen ei meidän perheen asioita tunne, ei henkilöitä ei historiaa. Toiset ihmiset ymmärtävät tosi hyvin miten tähän ei oikein voi ulkopuolisia, juoruilevia jobbareita ainakaan voi ottaa. Mutta monet kuittaavat vaan että hanki apua. Monesti sellaisten on myös vaikea ymmärtää joilla on mies jolta pyytää apua, iskä tai veli tai sisaruksia. Minä olen ihan 

yksin hoitanut tätä ja käynyt itse läpi 3 vakavaa sairautta samalla, syöpä viimeisin, samalla olen läheiseni hoitanut sairastellessaan, kuljettanut lääkäreissä, pelännyt heidän menettämistään ja lopulta menettänyt heidät. Samoin olen omat sairauteni yksin käynyt läpi ilman tukea.

Minulle materiaalilla ei ole enää väliä. Haluan ennen kuolemaani käydä läpi lähiomaiseeni päiväkirjat ja valokuvat, ne kertovat omasta lapsuudestanikin. Arvokkaita esineitä en tarvitse, artek, hopea, antiikkihuonekalut, taide. Haluan tehdä loppuelämästäni itseni näköisen, tehdä omaa taidettani. Myös omaiseni asuu palvelukodissa ja on kiitollinen vihdoin ja viimeini siitä miten hoidan asiat. Hänellä on mukava ja helppo asunto jossa on vain kaikki tarvittava, ei tarvitse tavarakasojen keskellä taiteilla kulkea rollaattorilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kaivannut yhtäkään esinettä, jonka olen laittanut kiertoon. Suurinta osaa en edes muista. Edes omaan historiaani liittyviä esineitä en ole kaivannut, eivät hyvät muistot ole mihinkään hävinneet. Joidenkin kohdalla teki jopa hyvää päästää irti; esimerkiksi monet nuoruusajan paperit hävitin, koska ne olivat vaikeita aikoja ja silloin oli hankalia ihmissuhteita.  Kevensi oloa, kun en enää säilö materiaalisia todisteita niistä tunnelmista, tapahtumista ja ihmisistä.

Suurimman urakan sain päätökseen reilu vuosi sitten. Tavaroita jäi tuolloin ehkä n. 1.600 (juu, huvikseni laskin ne) jos oikein muistan ja sen jälkeen on lähtenyt vielä lisää parisensataa esinettä. Kaapit ja varastot ovat nyt paljon väljemmät ja siten helppokäyttöisemmät, siivoaminen on nopeaa ja olo hyvä, kun tiedän, että turhaa ei enää (toivottavasti) kauheasti ole. Saan myös siitä hyvän mielen, että joku muu on ilahtunut minun vanhoista tavaroistani ja ne ovat muuttuneet turhista tarpeellisiksi.

Ratkaisevan tärkeä oivallus myös minulle että mitään en oikeasti ole kaivannut enkä enää edes muista mistä olen luopunut. Joskus kuvia katsoessa muistaa että "minulla oli tuollainen" ja se unohtuu yhtä nopeasti kun kuvat pistää pois tai koneen sulkee. 

Itse juuri kaipailin yhtä ihanaa hiuspantaa jonka laitoin jo vuosia sitten pois. Hetken kaipailtuani muistin, että se panta olikin niin liukaspintainen ettei pysynyt päässä. Mitään muuta en ole ikinä kaivannut, enkä enää tuota pantaakaan kun muistin miksi sen pistin pois.

Miksi tavaroita pitää karsia? Trendikästä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohtuuton urakka sinulla, eikö oikeasti ole ketään joka voisi auttaa, vaikka pientä korvausta vastaan? Olisi pitänyt aloittaa se karsiminen jo silloin 20v sitten, vaikka vastoin omaisen tahtoa. ja en halua ilkeillä, auttaisin jos olisin lähellä. Onhan tuo niin väärin.

Kiitos myötätunnosta. Olen näiden 20 vuoden aikana saanut osakseni ilkeitä kommentteja paljon. Aloitin tosiaan karsimisen noin 20 vuotta sitten kun elossa oleva vanhempani oli ensimmäistä kertaa sairaalassa. Sain karsittua paikkoja kun hänen valvova silmänsä oli muualla. Tilanne oli jo tuolloin hirveä, palokuormat, home, elukat. Sain osakseni moitetta "toisen ihmisen tavaroita ei saa hävittää ilman lupaa". 

Mutta tavallaanhan ne olivat minunkin perintöäni samalla lailla ja aiheuttivat loppujen lopuksi vaaratilanteita omaiselleni. Tämän jälkeen sain myös omaiseltani vuosikausia moitetta siitä kuinka heitän pois tavaroita. Minua on mollattu monelta taholta: kuinka raatsit, raskit luopua, älä myy pidä itselläsi, toisaalta joku taas on jopa blogissaan ihmetellyt tiluksiemme ihmeellisiä säästettyjä virityksiä

(nämä uteliaat ja juoruilevat ihmiset ovat säännöllisesti käyneet tiluksillamme tutkimassa ja ottaneet jopa valokuvia blogiinsa) on syytelty ties mistä mm. kun en pidä tiluksia kunnossa(käytin kaiken ylimääräisen rahan kiinteistöveroihin, katonkorjauksiin). Omaiseni oli pitkään sitä mieltä että tiluksia ei saa myydä sillä ne ovat merkkihenkilön jäämistöä. Onneksi suostui joitakin vuosia sitten siihen että

myymme koko pskan. Mikä helpotus!

Kerroinkin tuossa toisessa tekstissä että tuonne saaristoon oli tosi vaikea saada ketään tekemään edes remonttia tai kiinteistöarviointia. Halvimmillaan 4-h yhdistyksen nuoret yrittäjät ovat jotain 10-16 euroa tunti eli 8 tunnin päivä olisi 80. Näitä kesässä 10 olisi jo 800 euroa. Minulla ei ole varaa tällaiseen. Nuorempana olin myös hyväkuntoinen itse. Lisäksi olisi joutunut vierestä seuraamaan: tuo menee roskiin, 

tuo tähän laatikkoon, tuo tuonne kasaan, tosiaan kun vieras ihminen ei meidän perheen asioita tunne, ei henkilöitä ei historiaa. Toiset ihmiset ymmärtävät tosi hyvin miten tähän ei oikein voi ulkopuolisia, juoruilevia jobbareita ainakaan voi ottaa. Mutta monet kuittaavat vaan että hanki apua. Monesti sellaisten on myös vaikea ymmärtää joilla on mies jolta pyytää apua, iskä tai veli tai sisaruksia. Minä olen ihan 

yksin hoitanut tätä ja käynyt itse läpi 3 vakavaa sairautta samalla, syöpä viimeisin, samalla olen läheiseni hoitanut sairastellessaan, kuljettanut lääkäreissä, pelännyt heidän menettämistään ja lopulta menettänyt heidät. Samoin olen omat sairauteni yksin käynyt läpi ilman tukea.

Minulle materiaalilla ei ole enää väliä. Haluan ennen kuolemaani käydä läpi lähiomaiseeni päiväkirjat ja valokuvat, ne kertovat omasta lapsuudestanikin. Arvokkaita esineitä en tarvitse, artek, hopea, antiikkihuonekalut, taide. Haluan tehdä loppuelämästäni itseni näköisen, tehdä omaa taidettani. Myös omaiseni asuu palvelukodissa ja on kiitollinen vihdoin ja viimeini siitä miten hoidan asiat. Hänellä on mukava ja helppo asunto jossa on vain kaikki tarvittava, ei tarvitse tavarakasojen keskellä taiteilla kulkea rollaattorilla.

Olen elämässäni raivannut kolmen hamstraajan (varakkaan sellaisen) kuolinpesän. Yksin. Se on yksinkertaisesti helv***listä puuhaa. Rakkaus ja velvollisuudentunto ovat joskus todellisia loukkuja. :(

Kun puhutaan sukutilasta / perheyrityksestä / jne. on raivaus aivan omaa luokkaansa mitä kerrostalokolmion raivaaminen. Ainoastaan vastaavan kokenut tietää mitä eroa niillä on. Itselläni on edelleen yksi raivaus kesken. Pahin pelkoni on, että en saa kaikkea raivattua ennen kun itse kuolen ja tämä viimeisin urakka jää lapsilleni. Itselläni raivausta takana vuodesta 2007 lukien. Onneksi minulla pitäisi olla vielä keskimäärin noin 40 vuotta elinaikaa jäljellä...

Vierailija kirjoitti:

Miksi tavaroita pitää karsia? Trendikästä?

Tämä kysymys on käyty useammankin kerran jo tässä keskustelussa. Kannattaa lukea aiemmilta sivuilta.

Laitoin naisen tuikkukippoineen asumaan eri osoitteeseen. Koti on nyt paljon viihtyisämpi ilman turhaa krääsää ja mietelauseita.

Lisää vinkkejä?

Vierailija kirjoitti:

Neliömenetelmä. Tosin tuskin ap:n tapauksessa toimii. Joka päivä kun järjestää neliön alan niin alkaa kummasti paikat mennä järjestykseen.

Tämä pitää kyllä kokeilla.

Onko täällä ketään muuta ASKARTELIJAA/käsillä tekijää/värkkääjää...? 

Tarkoittaa käytännössä, että jos jonkinlaista kangasta, tilkkua, lankaa, puikkoa, kalikkaa ja työkalua on joka lähtöön... ja kaikkialla näkee potentiaalista lisämateriaalia! 

Ongelma on, että NAUTIN värkkäämisestä ja väkisinkin kaappini pursuavat: Jos heittäisin kaiken sen tavaran menemään, mitä tekisin? Istuisin sohvalla ja pyörittelisin peukaloita? No, kyllä mä lisäksi mm. luen, katson uutiset ja näpytän koneella, mutta ei niistä saa samanlaisia kicksejä!

Olisi kiva, kun olisi minimalistinen koti ja aina siistiä, mutta erinäiset materiaalit pölyää ja ne on pakko säilöä - miljoonalaatikoissa, laatikoissa, hyllyillä, kaapeissa... ynnä pöydillä ja siellä sun täällä mm. ompelukone, silityslauta ja -rauta... Huushollimme onkin tavarakarsijan helvetti. Onneksi mies ei vielä ole lempannut mua =D

Olisi kiva kuulla muiden vastaavien ajatuksia, miten selviydette skitsofrenisessa tilanteessa?

AP:lle:

Riedelin viinilasit joita parikymmentä: Entä jos järjestäisit jotkut juhlat (kun Korona hellittää?), kutsuisit parikymmentä henkeä, jokainen saisi lasin ja jalassa olisi vaikka kauniilla nauhalla kiinnitetty nimilappu. Iloisten ikimuistoisten kutsujen päätteeksi jokaisen tulisi viedä uusi lasinsa mukanaan... =D

Muistoesineet: Voisiko ainakin osasta ottaa kuvan/kuvia ja sen jälkeen luopua itse esineestä? Näin olen joutunut itse tekemään kuolinpesää selvittäessä, kun tavaramäärä on ollut aivan älytön ja tunnearvoa sitäkin enemmän. Samoin esim. lasten piirustukset ym. lukemattomat muut vastaavat.