Onko sinulla värjäämätön tukka?
Onko värjäämätön tukka (naisilla) miten yleistä?
Kommentit (88)
On oma väri. Aika monella on värjätyt hiukset, mutta ei kai tämä värjäämättömyys nyt sentään ihan tavatontakaan ole. Oikeastaan luulen, että yhä useammat eivät enää värjää hiuksiaan, kun hiusvärien haitoista tullaan tietoisiksi.
Toistaiseksi on, mutta olen ajatellut alkaa värjätä, koska harmaita alkaa olla aika paljon enkä halua vielä 37 v:nä näyttää mummolta.
On! Lopetin värjäämisen pari vuotta sitten, kun täytin 40v. Hiukset muuttuivat kihariksi. Siis sellainen hormoneista johtuva muutos. Nyt olen oma itseni, mutta silti niin erinäköinen kuin ennen.
Olen ollut yli viisi vuotta värjäämättä hiuksia. Aluksi pelkäsin, että tuleeko hiirenharmaa, koska sellaiset suomalaisten hiusten hoetaan olevan, mutta on nätti vaalea kullanruskea. Nyt hiukset ovat aina kiiltävät, kun värjätessä ne kiilsivät vain jonkin aikaa värjäyksen jälkeen.
Välillä oli, mutta sitten alkoi taas ahkera värjääminen. Kohta ei oo tukkaa.
Olin pitkään värjäämättä.. Kunnes ihmiset alkoivat huomauttelemaan harmaista hiuksista. Se oli todella masentavaa.
T. 25v mummo
Ennen olib platinablondi, mutta nyt kolmisen vuotta ollut värjäämättä. Oma väri on sellainen haalean maantien värinen vaalea.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 23:33"]Olin pitkään värjäämättä.. Kunnes ihmiset alkoivat huomauttelemaan harmaista hiuksista. Se oli todella masentavaa.
T. 25v mummo
[/quote]
:( höh
On, syöpähoitojen jälkeen. Hiukseni ovat ruskeat ja kiharat. Aiemmin minulla oli punertavanvaaleat suorat hiukset. Lääkäri on kieltänyt värjäämisen syöpäriskin vuoksi.
Varsin vaalea oma, en ole ikinä värjännyt. Ei viitsi, en halua vaihtelua ja sitäpaitsi tukan harvinaisempi väri on niitä ominaisuuksia joita pidän itsessäni kauniina (ei niitä kovin paljon nimittäin olekaan).
Nuorempana olin ainoa tuntemani nainen, jolla oli oma väri. Nykyisin tunnen muutamia muitakin, kai värjääminen on hiukan vähentynyt ikää myöten? Silti mun tuttavapiirissä vähintään 8/10 värjää hiukset. Monella olisi varmaan ihan hyvä omakin väri.
On värjäämätön. Aika tarkkaan tämän väriset kuin tässä kuvassa nuo After-hiukset
En oikein tykkää ja olen ajatellut, että laittaisinko vaikka edes raitoja... Tykkään kuitenkin luonnollisuudesta, niin en ole vielä uskaltanut laittaa.
6 lisää vielä, että en kyllä monta tunne omassa tuttavapiirissä, jotka eivät värjäisi. Samoin arvioisin, että noin 8/10 värjää.
On värjätty. Nyt tosin kasvatan omaa väriä takaisin, opiskelijana kun pitää jostain tinkiä :)
Taisin värjätä elokuussa, värjäsin omalla värillä kun latvat olivat niin haalistuneet auringossa (eivät kivasti vaan kulahtaneesti). Mulla siis tummanruskea tukka luonnostaan, en tiedä onko väriä vielä päässä vai onko jo peseytynyt pois eikä juurikasvustakaan voi mitään päätellä.
On, enkä ikinä voisi enää aloittaa värjäämistä! Nyt taitaa olla 10 v värjäämättä.
Juu, ihan aito suklaanruskea on.