Vaikeasti kehitysvammaiset

Näettekö te muka vaikeasti kehitysvammaiset tasavertaisina osallistujina yhteiskunnassa? En tarkoita nyt toisenlaisten frendien tasoisia tyyppejä vaan huomattavasti vaikeampia, esim niitä joilla on VAIKEA/SYVÄ kehitysvamma ja diagnoosina joku Rett, Angelman, AGU-taudin loppuvaihe, INCL yms. Jotka ei osaa puhua eikä välttämättä kävelläkään, äännellä vain. Ja jotka kuolaa ja mölisee ja jotka on arvaamattomia, pitelemättömiä ja vaikeasti hallittavissa olevia ja joilla lisänä vaikeaa autismia ja kypärän tarve yms ja jotka asuu laitoksissa ja ottaa kontaktia esim nappasemalla nenästä kiinni yms tosi pelottavaa.

Kysyn, koska täällä joku käytti minun nimeä ja sanoi, että kyllä vaikeasti/syvästi kehitysvammaisellakin on yhtäläinen oikeus HALUTA tehdä asioita kuin minulla, eri asia sitten on, annetaanko meistä kummankaan niitä tehdä...

Minä en mielestäni ole täällä sorsinut enkä syrjinyt vaikeasti tai syvästi kehitysvammaisia enkä ymmärrä mitä vahinkoa kommenttini aiheutti vaikeavammaisille. En usko, että ne vaikeasti vammaiset itse edes osaavat pahoittaa kommentistani mieltään, kun muutenkaan eivät älyä tästä maailmasta yhtään mitään.

Vaikeasti tai syvästi kehitysvammaisen perustarpeista ja virikkeistä pitää huolehtia ja käsitellä ja hoitaa heitä hyvin, mutta eivät he pysty itsenäiseen elämiseen eivätkä päättämään asioistaan itse millään tavalla eikä heille ole merkitystä sillä, mitä minä heistä sanon kun eivät edes ymmärrä asian merkitystä.

Ja jos olen täällä kertonut kehitysvammaisista mitkä kuvakorteilla näyttäen ilmaisevat haluavansa tehdä jotakin yms niin en ole koskaan oikeasti niitä tavannut, ovat vain itse keksimiäni mielikuvitushahmoja. Ei tarvitse niitä alkaa puolustelemaan, kun jos sanon ettei ne jotakin osaisi, sanon vaan tosiasian, minun pointtina on todeta tosiasia, ei esim mustamaalata diagnoosin perusteella ketään.

Miksi minut aina leimataan syrjijäksi? onko niin, että en ole osannut ilmaista asiaani riittävän empaattisesti ja että aikuiselta ihmiseltä odotetaan empaattisempaa otetta jo siinä kun puhutaan vaikeavammaisista? eikö muka riitä, että vaikeavammaisen kohdatessa kohtelee vammaista hyvin? minulle on sanottu että kun kohtaan vaikeavammaisen, kohtelen sitä kuulemma hyvin ja kunnioittavasti. Eikö se muka riitä? pitääkö puheenkin tasolla ilmetä joku arvostava lähestymistapa? jos sanoo tosiasiana sen, että esim Matti ei osaisi jotakin asiaa tehdä koska on ääniyliherkkä, niin toivon että siihen suhtaudutaan tosiasiana eikä syytellä minua siitä että tuomitsen toisen ihmisen esim diagnoosin perusteella. Kun en edes ole terveydenhuollon ammattilainenkaan eikä minun käsissä ole mitä jonkun Angelmanin syndroomaa sairastavan Matin tai autistisen Liisan tai Downin syndroomaisen Enni tai Rettin syndroomaisen Tyynen annetaan tehdä. Minun puolesta saa tehdä mitä vaan mitä hänen hoitajat antavat hänen tehdä, en minä siitä päätä. Mutta totean vain tosiasian ja jos tosiasian toteaminen on noin suuri loukkaus, niin minun pitää nähtävästi vaieta koko vammais-aiheesta kun en osaa käsitellä puheissani asiaa oikein, on ilmeisesti liian tunnepohjainen asia minulle siinä määrin että heti herää jollakin reaktiot.