"Jokainen ihminen on arvokas" - kuinka niin?

Vierailija kirjoitti:

Eikö toi 1900-luku sano sinulle mitään? Ajatus siitä, että kaikki eivät ole arvokkaita, johti miljoonien massamurhaamiseen hyvin nopeasti.

Ovatko ne murhaajatkin arvokkaita?

Moi Ap! Yritän selittää sinulle tällaisen tarinan avulla, miten ristinkuolema toimii.

Kuvittele, että on armeija 1800-luvun Venäjällä, Siperiassa. Armeijan mukana siihen aikaan matkustivat myös sotilaiden perheet. Olosuhteet olivat karut ja ruokavarastot oli tiukasti säännöstelty, jotta ruokaa riitti kaikille. Eräänä päivänä havaitaan, että joku varastaa ruokaa yleisestä varastosta. Kenraali kuuluttaa, että varas on otettava kiinni ja rangaistava ruoskimalla, sillä jos tilannetta ei saada loppumaan, ruokaa ei riitä kaikille. Tällöin ihmiset ovat nälissään ja voivat alkaa riidellä ruoasta, seuraa kaikkea hankalaa,  armeijan taistelukyky heikentyy jne.

Jonkin ajan kuluttua eräs sotilas tulee kenraalin luo ja kertoo, että hänellä on sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvä uutinen on, että varas on saatu kiinni. Huono uutinen taas on, että varas on... kenraalin äiti.

Kenraali on nyt hankalassa tilanteessa. Hän rakastaa äitiään, eikä halua rangaista häntä. Äiti saattaisi jopa kuolla ruoskimiseen, koska hän on jo vanha. Kenraali on jo kuitenkin kuuluttanut rangaistuksen. Jos hän peruuttaa sen, hän menettää auktoriteettinsä armeijan edessä.

Ruoskimisen päivä koittaa. Äitiä marssitetaan paikalle, jossa ruoskimisen on määrä koittaa. Paikalla on koko armeija. Juuri kun ruoskija kohottaa ruoskan ensimmäistä iskua varten ja on valmiina lyömään, kenraali huutaa "Seis! Lopeta!". Sitten hän riisuu oman takkinsa ja paitansa ja asettuu ruoskittavaksi ja ottaa rangaistuksen vastaan äitinsä puolesta.

Jumalalla on tämä tilanne meidän kanssamme. Hän rakastaa meitä ja haluaa meille hyvää, mutta koska hän on oikeudenmukainen, hän ei voi jättää syntiä rankaisematta. Sen takia hän päätti tulla itse ihmiseksi ja kärsiä rangaistuksen meidän puolestamme. Raamattu sanoo, että synti erottaa meidät Jumalasta, mutta ne, jotka uskovat ja haluavat ottaa vastaan sen, että Jeesus on sovittanut juuri heidän syntinsä, saavat yhteyden Jumalaan ja ikuisen elämän hänen kanssaan.

Haluatko Ap kysyä tästä jotain?

Luomis ihme ja ihmeellisesti tehty . Ihminen on tehty hienommin kuin eläimet ja kasvit ,kaikki on luotua . Eli olet siis ihme. Jos osaat kutoa kudo jos osaa soittaa soita . Se on luomista. Sillai ihmeellistä . Eikä kukaan ole kuin sinä . Vain sinä voit olla sinä . Jeesus rakastaa aina .

up

Jaha, joku nostelee minun keskustelunaihettani täällä. En olekaan vielä nähnyt muutamaa näistä viimeisimmistä kirjoituksista. Täytyypä lukaista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Moi Ap! Yritän selittää sinulle tällaisen tarinan avulla, miten ristinkuolema toimii.

Kuvittele, että on armeija 1800-luvun Venäjällä, Siperiassa. Armeijan mukana siihen aikaan matkustivat myös sotilaiden perheet. Olosuhteet olivat karut ja ruokavarastot oli tiukasti säännöstelty, jotta ruokaa riitti kaikille. Eräänä päivänä havaitaan, että joku varastaa ruokaa yleisestä varastosta. Kenraali kuuluttaa, että varas on otettava kiinni ja rangaistava ruoskimalla, sillä jos tilannetta ei saada loppumaan, ruokaa ei riitä kaikille. Tällöin ihmiset ovat nälissään ja voivat alkaa riidellä ruoasta, seuraa kaikkea hankalaa,  armeijan taistelukyky heikentyy jne.

Jonkin ajan kuluttua eräs sotilas tulee kenraalin luo ja kertoo, että hänellä on sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvä uutinen on, että varas on saatu kiinni. Huono uutinen taas on, että varas on... kenraalin äiti.

Kenraali on nyt hankalassa tilanteessa. Hän rakastaa äitiään, eikä halua rangaista häntä. Äiti saattaisi jopa kuolla ruoskimiseen, koska hän on jo vanha. Kenraali on jo kuitenkin kuuluttanut rangaistuksen. Jos hän peruuttaa sen, hän menettää auktoriteettinsä armeijan edessä.

Ruoskimisen päivä koittaa. Äitiä marssitetaan paikalle, jossa ruoskimisen on määrä koittaa. Paikalla on koko armeija. Juuri kun ruoskija kohottaa ruoskan ensimmäistä iskua varten ja on valmiina lyömään, kenraali huutaa "Seis! Lopeta!". Sitten hän riisuu oman takkinsa ja paitansa ja asettuu ruoskittavaksi ja ottaa rangaistuksen vastaan äitinsä puolesta.

Jumalalla on tämä tilanne meidän kanssamme. Hän rakastaa meitä ja haluaa meille hyvää, mutta koska hän on oikeudenmukainen, hän ei voi jättää syntiä rankaisematta. Sen takia hän päätti tulla itse ihmiseksi ja kärsiä rangaistuksen meidän puolestamme. Raamattu sanoo, että synti erottaa meidät Jumalasta, mutta ne, jotka uskovat ja haluavat ottaa vastaan sen, että Jeesus on sovittanut juuri heidän syntinsä, saavat yhteyden Jumalaan ja ikuisen elämän hänen kanssaan.

Haluatko Ap kysyä tästä jotain?

Jopa on sairas tarina. Totta kai maailmassa tapahtuu kaikenlaista, mutta tuollaisen jutun keksiminen uskonnon järjettömyyksien puolustelemiseksi on sairasta.

Roolihahmot eivät nyt ihan käyneet selviksi. Ovatko leirin vangit siis ihmiskunta, kenraali Jeesus ja kenraali myös Jumala? Jeesuksen äiti jäi vähän hämäräksi, mutta hän lienee joku ihmiskunnan edustajista. Ja kaikki kuvattu siis tapahtuu siksi, että kenraalilla oli kova motiivikonflikti, kun piti pitää omasta sanastaan kiinni, jotta ei menettäisi kunniaansa omissa silmissään?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoisia käsityksiä ja näkökulmia.

Monen esittämiä ajatuksia ja kysymyksiä ihmisarvosta on pohdittu maailman sivu, eikä netistäkään puutu luettavaa siitä kiinnostuneilta. Ihmisarvo kuitenkin pitää sisällään sen yksinkertaisen ajatuksen, että kaikilla on ihmisarvo tai ei ole, ja välimuodoistakin sopii kiistellä. Ihmisarvo ei kuitenkaan ole sama asia kuin se, että sanotaan jonkun (tai jokaisen) olevan arvokas.

Minua kiinnostaa nimenomaan väite "sinä olet arvokas", kun sitä käytetään kovia kokeneen ihmisen lohdutuksena. Mitä siitä pitäisi saada irti? Millä tavalla siitä pitäisi tulla parempi mieli (muuten kuin tietona siitä, että sen sanoja haluaa olla kiltti)?

Annan kärjistetyn esimerkin tilanteesta, jollaisesta tällainen ihmettely saa alkunsa. On juuri käsitelty sitä, että kovia kokeneella ihmisellä ei enää ole työtä, kotia, rahaa, autoa tai kavereita, mutta upouusi sairaus on. Keskustelukumppani katsoo kelloaan ja sanoo, että nyt ei saa mennä ylitöiksi, kun puoliso tulee hakemaan ja täytyy ehtiä käydä kaupassa ostamassa ruoat ja juomat perinteisiä saunakekkereitä varten ja lenkilläkin pitäisi käydä, mutta hyvää viikonloppua sinulle ja muista, että sinä olet arvokas ihminen.

Mitä viisasta kovia kokeneen pitäisi pystyä uuttamaan tuosta viimeisestä väitteestä (kun kyse ei suoranaisesti ole esimerkiksi kateudesta, joka on hyvin ymmärrettävä tunne)? Se sanotaan poikkeuksetta niin vakuuttavalla äänenpainolla, että se ei voi olla tyhjä lause. Se, mitä sen sanoja omassa mielessään tarkoittaa, on se kiinnostava asia. Ja kun on kunkin omasta tarkoittamisesta kyse, mikään vastaushan ei ole väärin, vaikka siitä voi olla voimakkaasti eri mieltä.

Ap

Esitit kiinnostavan esimerkin. Arvelisin itse, että tällainen auttamisalalla oleva ihminen, joka oletettavasti on valinnut ammattinsa juuri sen toisten auttamisen takia, kykenee kokemaan oman elämänsä aidosti merkitykselliseksi ja tärkeäksi. Onhan hänellä puoliso, ne saunakekkerit, harrastuksia, ystäviä jne. Todennäköisesti hän aidosti haluaisi auttaa sinua ja lähestyy tilannettasi omasta näkökulmastaan: Hän kokee oman elämänsä arvokkaana, ja sen seurauksena todennäköisesti vilpittömästi haluaisi, että sinäkin pystyisit sellaisen elämän jonakin päivänä saavuttamaan.

Se, onko huono-osaisella ihmisellä mitään realistisia mahdollisuuksia rakentaa tuollaista onnellista elämää, on sitten tästä erillinen kysymys. Ehkä auttajasi ajattelee/uskoo, että sinä voisit joskus olla omista lähtökohdistasi onnellinen, mahdollisesti jollakin erilaisella tavalla kuin hän. Mutta valitettavasti totuus on se, että usein ulkoiset puitteet vaikuttavat onnellisuuteen, ja niitä puitteita ei ole mahdollista kaikkien aina saavuttaa. Esimerkiksi siksi, että ei ole sellainen ihminen, jonka toiset haluaisivat valita ystäväksi/kumppaniksi, tai ei ole mitään mitä pystyisi tarjoamaan työnantajille jne.

Sitten siihen, miksi auttajaihminen esittää tuollaisen naiivin lauseen. Olen havainnut, että melko suuri osa ns. empaattisista ja tunnetaitavista ihmisistä ei välttämättä ole kovin analyyttisia, ja vastaavasti hyvin analyyttiset ihmiset eivät aina ole "tunne-ihmisiä". Toki pienellä osalla on nuo molemmat ominaisuudet, mutta kärjistäen. Sinä ap vaikutat viiltävällä tavalla analyyttiseltä, kun taas tuo auttajaihminen ei ehkä ole samanlainen. Hän mahdollisesti omista lähtökohdista vilpittömästi uskoo tuohon kaikkien ihmisten arvokkuuteen, jos hän omassa elämässään pystyy sellaista kokemaan. Tai ehkä hän ei yksinkertaisesti ole niin analyyttinen ihminen, että kykenisi analysoimaan pidempiä jos-jos-jos-ketjuja. Sosiaalialalla työskentely on myös monella tavalla vaativaa, voi olla että hänellä on työrooli päällä. Sosiaalialalla tarvitaan ns. sitkeää optimismia, jossa kaikkein pahimmillekin tapauksille on tietoisesti yritettävä tarjota toivoa tulevaisuudesta, ja hän on siksi päättänyt valita tuollaisen lähestymistavan.

Olen itsekin usein turhautunut auttajien naiiviuteen, tai siihen että yrittämisestä huolimatta apu ei tule. Ehkä tähän kysymykseen ei ole mitään yksiselitteistä ratkaisevaa vastausta: Huono-osainen ja auttaja yksinkertaisesti ovat erilaisissa tilanteissa elämässään, ja vaikka auttaja haluaakin auttaa, se ei välttämättä kohtaa autetun tarpeiden kanssa.

Ap on katkera ja masentunut. Ei se hänen ihmisarvoaan muuta tai vähennä. Hän ei vain itse sitä näe ja ilkkuu kaikki, jotka yrittävät hänelle tästä kertoa.

En just ymmärrä itse sitä yhtään, että eutanasiaa ei voisi nykyaikana saada, jos itsekin kokee elämänsä enää sietämättömäksi kärsimykseksi (vaikka "vain"henkisestikin), niin miksi ei voitaisi humaanisti päästää toista kärsimyksistään, siististi ja turvallisesti?! Kuorossa silti Suomessa huudetaan miten olet vain turha kuluerä muille, tuet pois jne. Ja jos iste alkaa jotain räpeltää, että pääsisi pois, helposti epäonnistuu ja siitä tulee taas vain lisäkuluja yhteiskunnalle ja kärsimystä itselle, jos esim .vammautuukin vain. En ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoisia käsityksiä ja näkökulmia.

Monen esittämiä ajatuksia ja kysymyksiä ihmisarvosta on pohdittu maailman sivu, eikä netistäkään puutu luettavaa siitä kiinnostuneilta. Ihmisarvo kuitenkin pitää sisällään sen yksinkertaisen ajatuksen, että kaikilla on ihmisarvo tai ei ole, ja välimuodoistakin sopii kiistellä. Ihmisarvo ei kuitenkaan ole sama asia kuin se, että sanotaan jonkun (tai jokaisen) olevan arvokas.

Minua kiinnostaa nimenomaan väite "sinä olet arvokas", kun sitä käytetään kovia kokeneen ihmisen lohdutuksena. Mitä siitä pitäisi saada irti? Millä tavalla siitä pitäisi tulla parempi mieli (muuten kuin tietona siitä, että sen sanoja haluaa olla kiltti)?

Annan kärjistetyn esimerkin tilanteesta, jollaisesta tällainen ihmettely saa alkunsa. On juuri käsitelty sitä, että kovia kokeneella ihmisellä ei enää ole työtä, kotia, rahaa, autoa tai kavereita, mutta upouusi sairaus on. Keskustelukumppani katsoo kelloaan ja sanoo, että nyt ei saa mennä ylitöiksi, kun puoliso tulee hakemaan ja täytyy ehtiä käydä kaupassa ostamassa ruoat ja juomat perinteisiä saunakekkereitä varten ja lenkilläkin pitäisi käydä, mutta hyvää viikonloppua sinulle ja muista, että sinä olet arvokas ihminen.

Mitä viisasta kovia kokeneen pitäisi pystyä uuttamaan tuosta viimeisestä väitteestä (kun kyse ei suoranaisesti ole esimerkiksi kateudesta, joka on hyvin ymmärrettävä tunne)? Se sanotaan poikkeuksetta niin vakuuttavalla äänenpainolla, että se ei voi olla tyhjä lause. Se, mitä sen sanoja omassa mielessään tarkoittaa, on se kiinnostava asia. Ja kun on kunkin omasta tarkoittamisesta kyse, mikään vastaushan ei ole väärin, vaikka siitä voi olla voimakkaasti eri mieltä.

Ap

Esitit kiinnostavan esimerkin. Arvelisin itse, että tällainen auttamisalalla oleva ihminen, joka oletettavasti on valinnut ammattinsa juuri sen toisten auttamisen takia, kykenee kokemaan oman elämänsä aidosti merkitykselliseksi ja tärkeäksi. Onhan hänellä puoliso, ne saunakekkerit, harrastuksia, ystäviä jne. Todennäköisesti hän aidosti haluaisi auttaa sinua ja lähestyy tilannettasi omasta näkökulmastaan: Hän kokee oman elämänsä arvokkaana, ja sen seurauksena todennäköisesti vilpittömästi haluaisi, että sinäkin pystyisit sellaisen elämän jonakin päivänä saavuttamaan.

Se, onko huono-osaisella ihmisellä mitään realistisia mahdollisuuksia rakentaa tuollaista onnellista elämää, on sitten tästä erillinen kysymys. Ehkä auttajasi ajattelee/uskoo, että sinä voisit joskus olla omista lähtökohdistasi onnellinen, mahdollisesti jollakin erilaisella tavalla kuin hän. Mutta valitettavasti totuus on se, että usein ulkoiset puitteet vaikuttavat onnellisuuteen, ja niitä puitteita ei ole mahdollista kaikkien aina saavuttaa. Esimerkiksi siksi, että ei ole sellainen ihminen, jonka toiset haluaisivat valita ystäväksi/kumppaniksi, tai ei ole mitään mitä pystyisi tarjoamaan työnantajille jne.

Sitten siihen, miksi auttajaihminen esittää tuollaisen naiivin lauseen. Olen havainnut, että melko suuri osa ns. empaattisista ja tunnetaitavista ihmisistä ei välttämättä ole kovin analyyttisia, ja vastaavasti hyvin analyyttiset ihmiset eivät aina ole "tunne-ihmisiä". Toki pienellä osalla on nuo molemmat ominaisuudet, mutta kärjistäen. Sinä ap vaikutat viiltävällä tavalla analyyttiseltä, kun taas tuo auttajaihminen ei ehkä ole samanlainen. Hän mahdollisesti omista lähtökohdista vilpittömästi uskoo tuohon kaikkien ihmisten arvokkuuteen, jos hän omassa elämässään pystyy sellaista kokemaan. Tai ehkä hän ei yksinkertaisesti ole niin analyyttinen ihminen, että kykenisi analysoimaan pidempiä jos-jos-jos-ketjuja. Sosiaalialalla työskentely on myös monella tavalla vaativaa, voi olla että hänellä on työrooli päällä. Sosiaalialalla tarvitaan ns. sitkeää optimismia, jossa kaikkein pahimmillekin tapauksille on tietoisesti yritettävä tarjota toivoa tulevaisuudesta, ja hän on siksi päättänyt valita tuollaisen lähestymistavan.

Olen itsekin usein turhautunut auttajien naiiviuteen, tai siihen että yrittämisestä huolimatta apu ei tule. Ehkä tähän kysymykseen ei ole mitään yksiselitteistä ratkaisevaa vastausta: Huono-osainen ja auttaja yksinkertaisesti ovat erilaisissa tilanteissa elämässään, ja vaikka auttaja haluaakin auttaa, se ei välttämättä kohtaa autetun tarpeiden kanssa.

Erinomainen kirjoitus. Minun täytyy mietiskellä tuota näkökulmaa ennen kuin kommentoin. Toivottavasti palaat vielä lukemaan.

Ensimmäisestä kirjoituksestani on puolisen vuotta ja asiat ovat tasaantuneet siten, että jokaiselle osapuolelle on selvää, että tilanne ei tästä parane. Minä en elä, vaan olen enää olemassa. Ammattilaisten aikataulu on harventunut, ja olen jonkin aikaa ollut rutiinisti viikkokausia täysin ilman ihmiskontakteja. Minulla ja ammattilaisilla on yhteisymmärrys siitä, että minä en valehtele heille, mutta en myöskään kerro heille kaikkea; olen saanut hienovaraisia vihjeitä siitä, että he eivät edes halua tietää, mitä en heille kerro. Hölmöllä tavalla kiinnyin heihin, ja aikataulun muuttuminen teki selväksi sen, että heidän kiinnostuksensa oli oikeasti vain sosiaalialan sääntöjen noudattamista. Tottahan minä tämän tiesin, mutta kieltämättä tämäkin kokemus on antanut oman mausteen jokaisen ihmisen elämän arvokkuudesta puhumisen pohtimiselle.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tuntuu olevan aika kova v*ttuilemaan ainakin uskonnollisille ihmisille :D Itse en miellä itseäni ehkä kristityksi, mutta olen hengellisistä asioista kiinnostunut. Ap:n on vaikea ymmärtää ihmisten arvokkuutta, koska torjuu ja halveksuu hengellisyyttä. Sen kautta voisit ymmärtää.

Ja kaksinaismoralismi loistaa. Huomasitko edes itse painavasi ei-hengellisiä ihmisiä alas? Miten hengellisyys liittyy sanahelinään?

eri

Ikävää, jos loukkaannuit mutta minä kyllä pidän kaikkia ihmisiä arvokkaina, myös sinua  : D

Tässäpä oikein hyvä esimerkki siitä sanahelinästä. Ensin sanotaan, että pidetään kaikkia ihmisiä arvokkaina, mutta perään laitetaan nauruhymiö. Kai ymmärrät, että vaikka sanot toista arvokkaaksi, tuo pilkkasi mitätöi sanomasi. 

Älä ota niin tosissaan : ) Ja tuossa aiemmin en painanut ei-hengellisiä ihmisiä alas mitenkään.

Mielestäni kärsimystä on elämässä, jotta oppii empatiaa ja kasvaa hyväksi ihmiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kärsimystä on elämässä, jotta oppii empatiaa ja kasvaa hyväksi ihmiseksi.

Eivätkös kaikki ihmiset ole hyviä syntyessään? Mikä niistä tekee pahoja ja missä iässä tämä tapahtuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoisia käsityksiä ja näkökulmia.

Monen esittämiä ajatuksia ja kysymyksiä ihmisarvosta on pohdittu maailman sivu, eikä netistäkään puutu luettavaa siitä kiinnostuneilta. Ihmisarvo kuitenkin pitää sisällään sen yksinkertaisen ajatuksen, että kaikilla on ihmisarvo tai ei ole, ja välimuodoistakin sopii kiistellä. Ihmisarvo ei kuitenkaan ole sama asia kuin se, että sanotaan jonkun (tai jokaisen) olevan arvokas.

Minua kiinnostaa nimenomaan väite "sinä olet arvokas", kun sitä käytetään kovia kokeneen ihmisen lohdutuksena. Mitä siitä pitäisi saada irti? Millä tavalla siitä pitäisi tulla parempi mieli (muuten kuin tietona siitä, että sen sanoja haluaa olla kiltti)?

Annan kärjistetyn esimerkin tilanteesta, jollaisesta tällainen ihmettely saa alkunsa. On juuri käsitelty sitä, että kovia kokeneella ihmisellä ei enää ole työtä, kotia, rahaa, autoa tai kavereita, mutta upouusi sairaus on. Keskustelukumppani katsoo kelloaan ja sanoo, että nyt ei saa mennä ylitöiksi, kun puoliso tulee hakemaan ja täytyy ehtiä käydä kaupassa ostamassa ruoat ja juomat perinteisiä saunakekkereitä varten ja lenkilläkin pitäisi käydä, mutta hyvää viikonloppua sinulle ja muista, että sinä olet arvokas ihminen.

Mitä viisasta kovia kokeneen pitäisi pystyä uuttamaan tuosta viimeisestä väitteestä (kun kyse ei suoranaisesti ole esimerkiksi kateudesta, joka on hyvin ymmärrettävä tunne)? Se sanotaan poikkeuksetta niin vakuuttavalla äänenpainolla, että se ei voi olla tyhjä lause. Se, mitä sen sanoja omassa mielessään tarkoittaa, on se kiinnostava asia. Ja kun on kunkin omasta tarkoittamisesta kyse, mikään vastaushan ei ole väärin, vaikka siitä voi olla voimakkaasti eri mieltä.

Ap

Esitit kiinnostavan esimerkin. Arvelisin itse, että tällainen auttamisalalla oleva ihminen, joka oletettavasti on valinnut ammattinsa juuri sen toisten auttamisen takia, kykenee kokemaan oman elämänsä aidosti merkitykselliseksi ja tärkeäksi. Onhan hänellä puoliso, ne saunakekkerit, harrastuksia, ystäviä jne. Todennäköisesti hän aidosti haluaisi auttaa sinua ja lähestyy tilannettasi omasta näkökulmastaan: Hän kokee oman elämänsä arvokkaana, ja sen seurauksena todennäköisesti vilpittömästi haluaisi, että sinäkin pystyisit sellaisen elämän jonakin päivänä saavuttamaan.

Se, onko huono-osaisella ihmisellä mitään realistisia mahdollisuuksia rakentaa tuollaista onnellista elämää, on sitten tästä erillinen kysymys. Ehkä auttajasi ajattelee/uskoo, että sinä voisit joskus olla omista lähtökohdistasi onnellinen, mahdollisesti jollakin erilaisella tavalla kuin hän. Mutta valitettavasti totuus on se, että usein ulkoiset puitteet vaikuttavat onnellisuuteen, ja niitä puitteita ei ole mahdollista kaikkien aina saavuttaa. Esimerkiksi siksi, että ei ole sellainen ihminen, jonka toiset haluaisivat valita ystäväksi/kumppaniksi, tai ei ole mitään mitä pystyisi tarjoamaan työnantajille jne.

Sitten siihen, miksi auttajaihminen esittää tuollaisen naiivin lauseen. Olen havainnut, että melko suuri osa ns. empaattisista ja tunnetaitavista ihmisistä ei välttämättä ole kovin analyyttisia, ja vastaavasti hyvin analyyttiset ihmiset eivät aina ole "tunne-ihmisiä". Toki pienellä osalla on nuo molemmat ominaisuudet, mutta kärjistäen. Sinä ap vaikutat viiltävällä tavalla analyyttiseltä, kun taas tuo auttajaihminen ei ehkä ole samanlainen. Hän mahdollisesti omista lähtökohdista vilpittömästi uskoo tuohon kaikkien ihmisten arvokkuuteen, jos hän omassa elämässään pystyy sellaista kokemaan. Tai ehkä hän ei yksinkertaisesti ole niin analyyttinen ihminen, että kykenisi analysoimaan pidempiä jos-jos-jos-ketjuja. Sosiaalialalla työskentely on myös monella tavalla vaativaa, voi olla että hänellä on työrooli päällä. Sosiaalialalla tarvitaan ns. sitkeää optimismia, jossa kaikkein pahimmillekin tapauksille on tietoisesti yritettävä tarjota toivoa tulevaisuudesta, ja hän on siksi päättänyt valita tuollaisen lähestymistavan.

Olen itsekin usein turhautunut auttajien naiiviuteen, tai siihen että yrittämisestä huolimatta apu ei tule. Ehkä tähän kysymykseen ei ole mitään yksiselitteistä ratkaisevaa vastausta: Huono-osainen ja auttaja yksinkertaisesti ovat erilaisissa tilanteissa elämässään, ja vaikka auttaja haluaakin auttaa, se ei välttämättä kohtaa autetun tarpeiden kanssa.

Erinomainen kirjoitus. Minun täytyy mietiskellä tuota näkökulmaa ennen kuin kommentoin. Toivottavasti palaat vielä lukemaan.

Ensimmäisestä kirjoituksestani on puolisen vuotta ja asiat ovat tasaantuneet siten, että jokaiselle osapuolelle on selvää, että tilanne ei tästä parane. Minä en elä, vaan olen enää olemassa. Ammattilaisten aikataulu on harventunut, ja olen jonkin aikaa ollut rutiinisti viikkokausia täysin ilman ihmiskontakteja. Minulla ja ammattilaisilla on yhteisymmärrys siitä, että minä en valehtele heille, mutta en myöskään kerro heille kaikkea; olen saanut hienovaraisia vihjeitä siitä, että he eivät edes halua tietää, mitä en heille kerro. Hölmöllä tavalla kiinnyin heihin, ja aikataulun muuttuminen teki selväksi sen, että heidän kiinnostuksensa oli oikeasti vain sosiaalialan sääntöjen noudattamista. Tottahan minä tämän tiesin, mutta kieltämättä tämäkin kokemus on antanut oman mausteen jokaisen ihmisen elämän arvokkuudesta puhumisen pohtimiselle.

Ap

Olen itse elänyt elämääni täysin yksin vailla ulkopuolisia kontakteja, lukuunottamatta ammattilaisten yrityksiä auttaa, jo noin 30 vuotta. Ei tässä ole mitään ihmeellistä ja ymmärrän, että nuo ihmiset eivät ole ystäviäni, tuttaviani eivätkä yhtään mitään muutakaan. He tekevät työtään. Heidän kiinnostuksensa on ammatillista, ei yhtään mitään muuta. Hehän kaatuisivat kaiken sonnan alle, jos henkilökohtaiselle tasolle menisivät.

Määrittele itse itsellesi arvo, et sinä tai kukaan muukaan siihen toisia ihmisiä tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moi Ap! Yritän selittää sinulle tällaisen tarinan avulla, miten ristinkuolema toimii.

Kuvittele, että on armeija 1800-luvun Venäjällä, Siperiassa. Armeijan mukana siihen aikaan matkustivat myös sotilaiden perheet. Olosuhteet olivat karut ja ruokavarastot oli tiukasti säännöstelty, jotta ruokaa riitti kaikille. Eräänä päivänä havaitaan, että joku varastaa ruokaa yleisestä varastosta. Kenraali kuuluttaa, että varas on otettava kiinni ja rangaistava ruoskimalla, sillä jos tilannetta ei saada loppumaan, ruokaa ei riitä kaikille. Tällöin ihmiset ovat nälissään ja voivat alkaa riidellä ruoasta, seuraa kaikkea hankalaa,  armeijan taistelukyky heikentyy jne.

Jonkin ajan kuluttua eräs sotilas tulee kenraalin luo ja kertoo, että hänellä on sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvä uutinen on, että varas on saatu kiinni. Huono uutinen taas on, että varas on... kenraalin äiti.

Kenraali on nyt hankalassa tilanteessa. Hän rakastaa äitiään, eikä halua rangaista häntä. Äiti saattaisi jopa kuolla ruoskimiseen, koska hän on jo vanha. Kenraali on jo kuitenkin kuuluttanut rangaistuksen. Jos hän peruuttaa sen, hän menettää auktoriteettinsä armeijan edessä.

Ruoskimisen päivä koittaa. Äitiä marssitetaan paikalle, jossa ruoskimisen on määrä koittaa. Paikalla on koko armeija. Juuri kun ruoskija kohottaa ruoskan ensimmäistä iskua varten ja on valmiina lyömään, kenraali huutaa "Seis! Lopeta!". Sitten hän riisuu oman takkinsa ja paitansa ja asettuu ruoskittavaksi ja ottaa rangaistuksen vastaan äitinsä puolesta.

Jumalalla on tämä tilanne meidän kanssamme. Hän rakastaa meitä ja haluaa meille hyvää, mutta koska hän on oikeudenmukainen, hän ei voi jättää syntiä rankaisematta. Sen takia hän päätti tulla itse ihmiseksi ja kärsiä rangaistuksen meidän puolestamme. Raamattu sanoo, että synti erottaa meidät Jumalasta, mutta ne, jotka uskovat ja haluavat ottaa vastaan sen, että Jeesus on sovittanut juuri heidän syntinsä, saavat yhteyden Jumalaan ja ikuisen elämän hänen kanssaan.

Haluatko Ap kysyä tästä jotain?

Jopa on sairas tarina. Totta kai maailmassa tapahtuu kaikenlaista, mutta tuollaisen jutun keksiminen uskonnon järjettömyyksien puolustelemiseksi on sairasta.

Roolihahmot eivät nyt ihan käyneet selviksi. Ovatko leirin vangit siis ihmiskunta, kenraali Jeesus ja kenraali myös Jumala? Jeesuksen äiti jäi vähän hämäräksi, mutta hän lienee joku ihmiskunnan edustajista. Ja kaikki kuvattu siis tapahtuu siksi, että kenraalilla oli kova motiivikonflikti, kun piti pitää omasta sanastaan kiinni, jotta ei menettäisi kunniaansa omissa silmissään?

Ap

Kaiken lisäksi tämä kenraali tiesi koko ajan, että ruokavaras oli hänen äitinsä. Kenraali siis oli ensin pitänyt äitiään nälässä ja sitten pani tämän odottamaan ruoskimista ilmeisesti päiväkausia siihen saakka, kun ruoska jo viuhui ensimmäistä iskua varten. Ja kenraaliko on tämän tarinan sankari? Uppoavatko nämä tarinat uskovaisiin?

Vierailija kirjoitti:

Ihmisarvo.

Kuuntele kappale "Jokainen ihminen on laulun arvoinen".

Jammu oli laulun arvoinen

Siltavuoren elämä oli tärkeää

Jammu eli vain hetken sen

Sen jonka kohtalo oli hälle määräävä

????

Roskaa. Taitaa kuulua samaan kategoriaan kuin "hyvyys kannattaa", "rakkaus voittaa" ja mitä näitä nyt onkaan.

Näillä ajatuksilla ei ole vaan mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Luulisin, että nämä kauniit sanat ovat kotoisin jostain tarinain kertojien herkkyydestä, jotka ovat tunteneet tämän karun maailman raskaan painon harteillaan. Heillä on ollut visioita ihanne-todellisuudesta sekä henkilökohtainen tarve luoda ympärilleen kauneutta satujen, elokuvien ja kirjojen muodossa.

Ja kun useat tarinoiden kuulijat samaistuvat siihen samaan visioon niin siitä tulee heille uusi "totuus", ja niitä lauseita ripotellaan arjen keskelle, sinne tänne.

Eikä siinä mitään, oikein kauniita ajatuksiahan nuo ovatkin, mutta eivät oikein toimi brutaalissa todellisuudessa, joka on pullollaan epätasa-arvoisuutta, vihaa, kostoa, ahneutta, köyhyyttä, orjuutta, epärehellisyyttä, hyväksikäyttöä, juonittelua, petosta, sotimista, itsekkyyttä, korruptiota, kaltoinkohtelua, julmuutta, kilpailemista, jne...

Kieltämättä maailma olisi kurjempi paikka ilman näitä "kauniides sanojen lähettiläitä", sillä joillekin nuo sanat voivat olla ok kuultavaa, mutta hierarkian järjestys on ihmiskunnassa päivänselvä:

Heikot ja köyhät syödään, eikä ketään se todellisuudessa kiinnosta. Sosiaalinen- ja yhteiskunnallinen status on se mikä määrittää ihmisarvon.

Kyseinen sossu-täti lausui Sinulle ne kauniit sanat, mutta tekikö hän mitään muuta Sinun hyväksesi? Järjestikö hän Sinulle asunnon ja toimeentulon? Toivottiko Sinut tervetulleeksi kotiinsa kunnes asiasi saadaan kuntoon? Kaikesta päätellen ei.

Vähän niinkuin Siskonpeti sketsissä se yksi tyhjän jauhaja, joka jakoi jouluaattona kodittomille puuroa, ja meni sanomaan kodittomalle miehelle jotain että "jos on mitään mitä voin tehdä hyväksesi ennen kuin lähden tästä joulua viettämään perheen kanssa notkuvien jouluherkkujen eteen", ja mies sitten kysyi että "pääsisinkö teille vaikka eteiseen pariksi tunniksi lämmittelemään, kun on niin kylmä ilma ulkona?"

niin tämä meni aivan vaikeeksi ja alkoi lässyttämään, että "ööö.. Siis kotiini en voi ottaa. Mutta sydämeni eteiseen olet aina tervetullut. Sinne voit aina tulla lämmittelemään".

Kyseinen sketsi on omiaan tuomaan esiin ihmisen todellisen luonnon: Vaikka olisikin halua auttaa, niin auttamisen rajat ovat todellisuudessa hyvin kapeat, koska oma etu menee yleensä toisen etujen edelle, eikä näin ollen toteudu se väite että me olemme kaikki yhtä arvokkaita.

Eli: Ei tuo lause merkitse yhtään mitään, vaikka miten kauniisti sanottaisiin. Teot puhuvat, eikä pelkät sanat, ja itsearvostus tuo arvoa kantajalleen.