"Jokainen ihminen on arvokas" - kuinka niin?

Maailmaa pitää katsoa todella laajasta kulmasta. Uskomukseni on että olemme kaikki samaa ainesta ja pulpahtelemme tänne fyysiseen maailmaan kokeilemaan fyysistä olotilaa. Tarkoitus ei ole saavuttaa mitään, ei ansaita mitään, ei tehdä yhtään mitään jos ei huvita. Olemme kuin saippuakuplia veden pinnalla ja poksahdamme kohta pois ja palaamme alkulähteeseen. Olemme samanarvoisia koska olemme "samaa". Ja joku ihmishirviökin on olemassa pelkästään kontrastin takia, ilman pahaa emme erottaisi hyvää, ilman kylmää kuumaa. Ja niin edelleen.

Jättäisin nyky-yhteiskunnan "arvon mittapuut" ihan täysin huomioimatta.

Mieti miten monimutkaisen kehityksen tulos ihmiskeho on. Miten outoa, että tähdissä syntyneet alkuaineet voivat järjestäytyä näin ja luoda tietoisuuden. Fiksuinkaan ihminen ei osaisi luoda sinua.

Olen varma, että sinäkin voit valita edes vähän, tuotko maailmaan hyvää vai pahaa. Nostatko roskan roskiin, puhutko muille mukavasti, yritätkö auttaa itseäsi? Vaikka olet vain hiukkasia, tahtosi voi siis muuttaa maailmaa ja sysätä eteenpäin hyvän kierroksia.

Kummallista löytää täältä mielenkiintoistakin keskustelua. Ap on arvokas ap. Oletko miettinyt vaikka blogin perustamista? 

Vierailija kirjoitti:

"Jokainen on arvokas" juontaa juurensa nimen omaan kristinuskosta. Se ei tarkoita kristinuskossa, että jokainen olisi täydellinen juuri sellaisena kuin on, vaan että jokainen on katuojaan nuijittu paska, jota Jumala etsii parantaakseen. Jokainen on Jumalalle arvokas, mutta Jumalalta kadonnut. Jokainen on "pilalle mennyt taideteos", jonka Jumala haluaa restauroida. Ihminen on juuri tässä mielessä arvokas: kadonnut aarre, jota valmistaja etsii.

Humanismi on ominut ajatuksen ihmisarvosta kristinuskolta, mutta poistaen siitä Jumalan. Niinpä heillä ei ole perusteita tälle väitteelleen... ihminen nyt vaan on tärkeä... siksi kun se on tärkeä... onko tässä mitään järkeä?

Luulen että ihmisarvo perustuu ihan vain siihen, että sen halutaan olevan olemassa. Pohjimmiltaan jokaisen itsekkyyteen, siihen, että voi nukkua yönsä rauhassa, kun kukaan ei ole tulossa kohtelemaan kuin arvotonta roskaa. Holokaustin jälkeenhän se ihmisoikeusjulistuskin kirjoitettiin...

Mitään ihmisen absoluuttista arvoa ei voi havaita = tieteen näkökulmasta sellaista ei ole. Mm. uskonnon näkökulmasta ja omastakin näkökulmastani on.

Mutta jos nyt oikein filosofiseksi ryhdytään, niin millä perusteella joku elämässään menestyvä olisi ap:ta arvokkaampi? Raha on vain rahaa ja työ vain työtä, ja miksi muiden ihmisten tai yhteiskunnan hyödyttäminenkään (tai muilta saatu kunnioitus) olisi arvokasta, jos ne muut ihmiset eivät olisi arvokkaita?

Arvo on sama, kyseessä on vain käyttämätön resurssi. Seteleidenkin arvo on edelleen sama, vaikka ne sullottaisiin jonnekin patjaan ja unohdettaisiin sinne.

Mielenkiintoisia käsityksiä ja näkökulmia.

Monen esittämiä ajatuksia ja kysymyksiä ihmisarvosta on pohdittu maailman sivu, eikä netistäkään puutu luettavaa siitä kiinnostuneilta. Ihmisarvo kuitenkin pitää sisällään sen yksinkertaisen ajatuksen, että kaikilla on ihmisarvo tai ei ole, ja välimuodoistakin sopii kiistellä. Ihmisarvo ei kuitenkaan ole sama asia kuin se, että sanotaan jonkun (tai jokaisen) olevan arvokas.

Minua kiinnostaa nimenomaan väite "sinä olet arvokas", kun sitä käytetään kovia kokeneen ihmisen lohdutuksena. Mitä siitä pitäisi saada irti? Millä tavalla siitä pitäisi tulla parempi mieli (muuten kuin tietona siitä, että sen sanoja haluaa olla kiltti)?

Annan kärjistetyn esimerkin tilanteesta, jollaisesta tällainen ihmettely saa alkunsa. On juuri käsitelty sitä, että kovia kokeneella ihmisellä ei enää ole työtä, kotia, rahaa, autoa tai kavereita, mutta upouusi sairaus on. Keskustelukumppani katsoo kelloaan ja sanoo, että nyt ei saa mennä ylitöiksi, kun puoliso tulee hakemaan ja täytyy ehtiä käydä kaupassa ostamassa ruoat ja juomat perinteisiä saunakekkereitä varten ja lenkilläkin pitäisi käydä, mutta hyvää viikonloppua sinulle ja muista, että sinä olet arvokas ihminen.

Mitä viisasta kovia kokeneen pitäisi pystyä uuttamaan tuosta viimeisestä väitteestä (kun kyse ei suoranaisesti ole esimerkiksi kateudesta, joka on hyvin ymmärrettävä tunne)? Se sanotaan poikkeuksetta niin vakuuttavalla äänenpainolla, että se ei voi olla tyhjä lause. Se, mitä sen sanoja omassa mielessään tarkoittaa, on se kiinnostava asia. Ja kun on kunkin omasta tarkoittamisesta kyse, mikään vastaushan ei ole väärin, vaikka siitä voi olla voimakkaasti eri mieltä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap:n viestistä huokuu ihmisarvon käsittäminen lähinnä rahan ja tuottavuuden kautta, tätä nykyajan kapitalismia mihin meitä jo pienestä pitäen aivopestään.

Vaikka minä itse ja moni muukin näkee ihmisarvossa jotain muutakin, tuntuu silti ristiriitaiselta. Olen vähän samassa tilanteessa kuin ap. Jos nyt olisin leikisti hyppäämässä sillalta alas, saattaisi joku henkilö x minut pysäyttää sillä perusteella että kaikilla on ihmisarvo. Mutta samaan aikaan toisaalla sama henkilö x voi puhua esim. työttömistä hänen verorahoillaan eläjistä tai vaikka omista lapsistaan ikään kuin heillä ei olisi mitään arvoa elleivät ole yhteiskunnan näkökulmasta tuotteilijaita.

Yhteiskunta arvottaa ihmiset raha edellä. raha tulee aina ensimmäiseksi, mutta myös viimeiseksi. Sinuun kiinnitetty hintalappu kertoo, kuinka touttava (arvokas) olet ja mikä on arvioitu käyttöikäsi (kuinka kauan sinusta saa niistettyä maksimihyödyn ja -tehot irti). Sinun tehtäväsi on kilpailla valosta auringossa ja paremmuudestasi muiden kanssa. ei kannata väsyä tässä, koska allasi aukeaa sontaluukku saman tien, kun tuottavuutesi heikkenee. Sinne kun tippuu, niin se ihmisarvo oli sitten siinä.

Sama homma kuin ap:lla paitsi etten vielä ollut koditon, tätä menoa kyllä pian edessä ja sain vielä vakavan mt-diagnoosin tässä eli olen yhä kauempana tuottavasta ja seuraan haluttavasta yksilöstä ja edes normi-menestyjäksi pääsevästä:( haluisin enää vaan euta nasian

Vierailija kirjoitti:

Sama homma kuin ap:lla paitsi etten vielä ollut koditon, tätä menoa kyllä pian edessä ja sain vielä vakavan mt-diagnoosin tässä eli olen yhä kauempana tuottavasta ja seuraan haluttavasta yksilöstä ja edes normi-menestyjäksi pääsevästä:( haluisin enää vaan euta nasian

Toivottavasti saat oikeanlaista apua. Minulle on ehdoteltu, että esimerkiksi jonkin mielenterveyden ammattilaisen neuvot voisivat auttaa, mutta minun mielestäni minä tarvitsen vain kodin ja töitä. Tätä ongelmaa ei suunpieksennällä ratkaista. Eikä tyhjillä rohkaisulauseilla.

En tiedä mt-diagnoosin saamisen vaikutuksista työnhakuun ja -saantiin, mutta pääasia kai on se, että tuntee itsensä työkykyiseksi ja haluaa päästä töihin. Toivottavasti sinua vielä onnistaa.

Ap

Kuinka tässä yhteiskunnassa voi joutua asunnottomaksi, kun kela maksaa toimeentulot ja asumiset puolestasi jos olet tuloton?

Vierailija kirjoitti:

Kuinka tässä yhteiskunnassa voi joutua asunnottomaksi, kun kela maksaa toimeentulot ja asumiset puolestasi jos olet tuloton?

Putoamalla kaikkien suojaverkkojen ohi/läpi ja poikkeuksellisen huonolla tuurilla.

Ap

On kyllä erittäin masentavaa huomata, että tässä ketjussa on puolet viesteistä jotain lässytystä satukirjan typerästä mielikuvitushahmosta.

Se kertoo, että ihminen nyt ei ole hirveän arvokas, jos sitä ei muuten voida perustella kuin, se nyt vaan on niiin ja satukirjassakin sanotaan nönnön nöö.

MInä ajattelen niin, että jokaisen elämä on lähtökohtaisesti yhtä arvokas. Tämähän ei käytännön elämässä aina toteudu, eikä ihmisillä ole samanlaisia mahdollisuuksia, mutta se ihminen joka maailmaan syntyy on lähtökohaisesti tasan samalla viivalla elämänsä kanssa kuin muutkin. 

Toinen asia miten tuon kysymyksen näen on, että todellinen arvo lähtee sisältäpäin. Tässä taas ollaan kohtalon armoilla- ihminen joka ei lapsena saa osakseen riittävästi huolenpitoa, rakkautta ja sitä arvostusta, ei opi yleensä arvostamaan itseään, vaan kohtelee itseään arvottomasti. Ja maailma on siitä kurja paikka, että aina on niitä jotka lyövät lyötyä ja arvottomuuden tunne sitten vain lisääntyy. Ja se heijastuu koko elämään isosti jos ei itse itseään arvosta. Silloin ei yleensä osaa pitää omia puoliaan ja noidankehä on valmis ja mielenterveyden ongelmat lisääntyvät. Ja ihminen joka ei arvosta itseään, useimmiten ei aidosti pysty arvostamaan muitakaan- ja hyvät ihmissuhteet jäävät muodostumatta ja yksinäisyys taas vaan lisää arvottomuuden kokemusta. 

Arvostetuksi tuleminen on psykologinen perustarve. Ja tosiaan sen suuri puute saa aikaan noidankehän. 

Uhriutuminen pahentaa tilannetta myös ja siksi kysynkin onko ap sulla mahdollisuutta hakeutua terapiaan? Sillä ei kukaan yksin pääse jaloilleen syvästä arvottomuuden kokemuksesta.  Kun hyvän terapian avulla omanarvontuntosi paranee- se alkaa vaikuttaa hyvinvoitina elämääsi. Ja mahdollisuudet nauttia ja tehdä elämässä mitä oikeasti haluat, paranevat.  Se, että odottaa arvostusta vain itsensä ulkopuolelta, ei varmasti tilannetta ratkaise. Se todellinen arvo on että sinä arvostat itseäsi ja elämääsi.  Ja vaikka ulkoinen elämäsi ei muuttuisikaan sellaiseksi kuin haluat, se, että arvostat elämääsi ja löydät elämääsi asioita joista pidät ja koet mielekkääksi, parantaa oloasi varmasti ja auttaa löytämään sen "paikan maailmassa". Ja vielä kerran- kukaan muu ei voi sitä sun puolesta tehdä. Etkä sinäkään todennäköisesti ilman tukea. 

Vierailija kirjoitti:

Terveydenhuollossa on hyvin nähtävissä tuon toteamuksen olevan pelkkää sanahelinää. Muut kuin työikäiset eniten veroja maksavat nähdään vain ylimääräisinä menoerinä, joista olisi mukavinta päästä eroon. Tämä näkyy mm. hoitoonpääsymahdollisuuksina ja hoidon laatuna, minkä lisäksi vähintäänkin passiivista eutanasiaa kohdistetaan esim. puolustuskyvyttömiin vanhuksiin.

Minun mielestäni tämä ei ole todiste siitä, että nuo ihmiset ovat arvottomia, vaan ongelma on siellä terveydenhuollossa.

Ei kai näihin mitään yleismaailmallisesti pätevää vastausta ole. Kyse on vain siitä, mitä kukin tuntee, uskoo ja ajattelee. Ap, sanoit, että "Elämälläni oli minulle suurtakin arvoa silloin, kun minulla oli työtä, koti ja mielekästä tekemistä. Ei ole enää, eikä tule." Joku toinen taas kokee elämänsä arvokkaaksi ilmankin noita asioita. Minun mielestäni ihmisellä on arvoa ihan vain siksi, että syntyi. Ei olisi syntynyt, jos ei olisi arvokas. En osaa tätä sen kummemmin selittää, miksi näin tunnen. Näin se vain mulle on.

Tämähän on kokkarin toteamus toisesta - ja nimenomaan toisesta - kokkarista, eli porvariston retoriikkaa.

Vierailija kirjoitti:

MInä ajattelen niin, että jokaisen elämä on lähtökohtaisesti yhtä arvokas. Tämähän ei käytännön elämässä aina toteudu, eikä ihmisillä ole samanlaisia mahdollisuuksia, mutta se ihminen joka maailmaan syntyy on lähtökohaisesti tasan samalla viivalla elämänsä kanssa kuin muutkin. 

Toinen asia miten tuon kysymyksen näen on, että todellinen arvo lähtee sisältäpäin. Tässä taas ollaan kohtalon armoilla- ihminen joka ei lapsena saa osakseen riittävästi huolenpitoa, rakkautta ja sitä arvostusta, ei opi yleensä arvostamaan itseään, vaan kohtelee itseään arvottomasti. Ja maailma on siitä kurja paikka, että aina on niitä jotka lyövät lyötyä ja arvottomuuden tunne sitten vain lisääntyy. Ja se heijastuu koko elämään isosti jos ei itse itseään arvosta. Silloin ei yleensä osaa pitää omia puoliaan ja noidankehä on valmis ja mielenterveyden ongelmat lisääntyvät. Ja ihminen joka ei arvosta itseään, useimmiten ei aidosti pysty arvostamaan muitakaan- ja hyvät ihmissuhteet jäävät muodostumatta ja yksinäisyys taas vaan lisää arvottomuuden kokemusta. 

Arvostetuksi tuleminen on psykologinen perustarve. Ja tosiaan sen suuri puute saa aikaan noidankehän. 

Uhriutuminen pahentaa tilannetta myös ja siksi kysynkin onko ap sulla mahdollisuutta hakeutua terapiaan? Sillä ei kukaan yksin pääse jaloilleen syvästä arvottomuuden kokemuksesta.  Kun hyvän terapian avulla omanarvontuntosi paranee- se alkaa vaikuttaa hyvinvoitina elämääsi. Ja mahdollisuudet nauttia ja tehdä elämässä mitä oikeasti haluat, paranevat.  Se, että odottaa arvostusta vain itsensä ulkopuolelta, ei varmasti tilannetta ratkaise. Se todellinen arvo on että sinä arvostat itseäsi ja elämääsi.  Ja vaikka ulkoinen elämäsi ei muuttuisikaan sellaiseksi kuin haluat, se, että arvostat elämääsi ja löydät elämääsi asioita joista pidät ja koet mielekkääksi, parantaa oloasi varmasti ja auttaa löytämään sen "paikan maailmassa". Ja vielä kerran- kukaan muu ei voi sitä sun puolesta tehdä. Etkä sinäkään todennäköisesti ilman tukea. 

Minulla oli mahtava lapsuus ja mukavasti meni muutenkin viisikymppiseksi asti. Kun työt loppuivat, vähitellen liukui käsistä kaikki, mikä oli tehnyt elämästä elämisen arvoista. Terapiaa en tarvitse, koska kysymys on vain rahasta, jolla pystyin pitämään yllä juuri sitä elämää, jota olin aina halunnut. En ole tarvinnut muiden arvostusta ennenkään, ja oman itseni arvostus on nollassa vain sen vuoksi, että en pysty elättämään itseäni.

Mainitset asiat, joista voisin pitää ja jotka kokisin mielekkäiksi. Ne ovat juuri ne asiat, jotka pitkittynyt työttömyys minulta vei: oma koti, työ ja liikkumisvapaus, välillisesti myös terveys. Niitä ei teekupposia ja lumihiutaleita ihastelemalla korvata - jos sallit näin kyynisen mielipiteen. Kiitos kuitenkin kirjoituksestasi. Työn puolesta ilmaistuja mielipiteitä en oikein ota tosissani, mutta vapaaehtoisesti omistettu aika on kiittämisen arvoista.

Ap

Kyllä olen arvokas huolimatta siitä että työkyvytön ,sairas kauan.

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa tulee kyllä mieleen, miten paljon yhteiskunta haluaa meidän ajattelevan toisiamme pelkän välinearvon kautta. Se on sääli sillä se tuntuu tekevän meistä lähinnä onnettomia.

Ei kiinnosta. Ole hyvä ja tee lopullinen ratkaisu,

Sanoma Oy

Kaikki ihmiset ovat täysin turhia

Ap tuntuu olevan aika kova v*ttuilemaan ainakin uskonnollisille ihmisille :D Itse en miellä itseäni ehkä kristityksi, mutta olen hengellisistä asioista kiinnostunut. Ap:n on vaikea ymmärtää ihmisten arvokkuutta, koska torjuu ja halveksuu hengellisyyttä. Sen kautta voisit ymmärtää.