Katuuko kukaan että jätti sen viimeisen lapsen vielä tekemättä?

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 12:19"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 11:49"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 11:47"]

Minä jätin tekemättä, eikä kaduta. Nyt jälkeenpäin huomaan, samoin kuin tuo yksi edellinen kirjoittaja, että halusin vauvaa lähinnä siksi,

että pelkäsin omaa vanhenemistani ja biologisen kellon tikitystä. Koin myös, että olisi ollut hienompaa olla isompi perhe. Ei kovin hyviä syitä mitkään!

Olisihan vauva tietysti ollut ihana, ja isompikin lapsi, en sitä kiellä. Mutta olen kuitenkin niin iloinen, että pystymme toimimaan nyt yhtenä perheenä, eikä niin että "äiti katsoo nyt vauvan kanssa täällä sivussa". En myöskään tiedä, olisinko jaksanut täysillä panostaa lapseen koko lapsuusiän, rehellisesti sanottuna. Siinä kun on paljon muuta, sen vauvaiän jälkeen ja Se kaikki on jo nähty. Olen itse Iltatähti, ja koin kyllä monta kertaa sen, ettei mua jaksettu viedä paikkoihin yms.

[/quote]

Täällä komppaa toinen iltatähti, joka ei ensin viitsinyt vastata ketjuun. Mutta oman kokemuksen pohjalta en todellakaan halunnut iltatähteä.

[/quote]

Minkä ikäisiä vanhempanne ovat olleet kun olette syntyneet? Entä isommat sisarukset?

Itse ajattelen, että jos meille nyt tulisi iltatähti niin miksi hän ei muka saisi kaikkea sitä samaa kuin muutkin. Olemme aktiivinen perhe ja vietämme paljon aikaa yhdessä, osallistumme lasten harrastuksiin, viihdymme yhdessä.

[/quote]

Nro 32:n vanhemmat olivat 35 kun synnyin, sisarukset 7 ja 9 v.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 12:19"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 11:49"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 11:47"]

Minä jätin tekemättä, eikä kaduta. Nyt jälkeenpäin huomaan, samoin kuin tuo yksi edellinen kirjoittaja, että halusin vauvaa lähinnä siksi,

että pelkäsin omaa vanhenemistani ja biologisen kellon tikitystä. Koin myös, että olisi ollut hienompaa olla isompi perhe. Ei kovin hyviä syitä mitkään!

Olisihan vauva tietysti ollut ihana, ja isompikin lapsi, en sitä kiellä. Mutta olen kuitenkin niin iloinen, että pystymme toimimaan nyt yhtenä perheenä, eikä niin että "äiti katsoo nyt vauvan kanssa täällä sivussa". En myöskään tiedä, olisinko jaksanut täysillä panostaa lapseen koko lapsuusiän, rehellisesti sanottuna. Siinä kun on paljon muuta, sen vauvaiän jälkeen ja Se kaikki on jo nähty. Olen itse Iltatähti, ja koin kyllä monta kertaa sen, ettei mua jaksettu viedä paikkoihin yms.

[/quote]

Täällä komppaa toinen iltatähti, joka ei ensin viitsinyt vastata ketjuun. Mutta oman kokemuksen pohjalta en todellakaan halunnut iltatähteä.

[/quote]

Minkä ikäisiä vanhempanne ovat olleet kun olette syntyneet? Entä isommat sisarukset?

Itse ajattelen, että jos meille nyt tulisi iltatähti niin miksi hän ei muka saisi kaikkea sitä samaa kuin muutkin. Olemme aktiivinen perhe ja vietämme paljon aikaa yhdessä, osallistumme lasten harrastuksiin, viihdymme yhdessä.

[/quote]

Jos et ymmärrä, sitä on turha alkaa selittämään. Kun asenne on jo tuo, että me kyllä, niin tiedän jo vanhastaan vastaukset, mitä tulee omiin kokemuksiin.

Mutta sen tietää vain toinen iltatähti, mitä se oli. Omat vanhempanikin voisivat vaikka käsi raamatulla vannoa, että kyllä he jaksoivat jne...

Mutta kuten sanoin, omiin kokemuksiin perustuen en halunnut itse iltatähteä.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 12:31"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 12:19"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 11:49"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 11:47"]

Minä jätin tekemättä, eikä kaduta. Nyt jälkeenpäin huomaan, samoin kuin tuo yksi edellinen kirjoittaja, että halusin vauvaa lähinnä siksi,

että pelkäsin omaa vanhenemistani ja biologisen kellon tikitystä. Koin myös, että olisi ollut hienompaa olla isompi perhe. Ei kovin hyviä syitä mitkään!

Olisihan vauva tietysti ollut ihana, ja isompikin lapsi, en sitä kiellä. Mutta olen kuitenkin niin iloinen, että pystymme toimimaan nyt yhtenä perheenä, eikä niin että "äiti katsoo nyt vauvan kanssa täällä sivussa". En myöskään tiedä, olisinko jaksanut täysillä panostaa lapseen koko lapsuusiän, rehellisesti sanottuna. Siinä kun on paljon muuta, sen vauvaiän jälkeen ja Se kaikki on jo nähty. Olen itse Iltatähti, ja koin kyllä monta kertaa sen, ettei mua jaksettu viedä paikkoihin yms.

[/quote]

Täällä komppaa toinen iltatähti, joka ei ensin viitsinyt vastata ketjuun. Mutta oman kokemuksen pohjalta en todellakaan halunnut iltatähteä.

[/quote]

Minkä ikäisiä vanhempanne ovat olleet kun olette syntyneet? Entä isommat sisarukset?

Itse ajattelen, että jos meille nyt tulisi iltatähti niin miksi hän ei muka saisi kaikkea sitä samaa kuin muutkin. Olemme aktiivinen perhe ja vietämme paljon aikaa yhdessä, osallistumme lasten harrastuksiin, viihdymme yhdessä.

[/quote]

Jos et ymmärrä, sitä on turha alkaa selittämään. Kun asenne on jo tuo, että me kyllä, niin tiedän jo vanhastaan vastaukset, mitä tulee omiin kokemuksiin.

Mutta sen tietää vain toinen iltatähti, mitä se oli. Omat vanhempanikin voisivat vaikka käsi raamatulla vannoa, että kyllä he jaksoivat jne...

Mutta kuten sanoin, omiin kokemuksiin perustuen en halunnut itse iltatähteä.

[/quote]

En mitätöi sinun kokemaasi eikä kyse ole siitä etten ymmärtäisi. Tottakai ymmärrän että perheitä on erilaisia, jotkut uupuvat yhden lapsen kanssa ja toiset jaksavat suurperheen arkea ihan hyvin.

Pohdin asiaa vain oman perheeni kannalta, millä tavalla se vaikuttaisi omaan perheeseeni. En usko että yhden lapsen myötä muuttuisimme passiivisiksi sohvaperunoiksi jotka eivät jaksa tehdä lasten kanssa enää yhtään mitään.

Minä olen iltatähdestäni maailman onnellisin, koska hän on ainoa lapsistani, joka haluaa omia lapsia. Minusta ei olisi koskaan tullut mummoa, ellen olisi itse iltatähteä tehnyt. Ikäeroa vanhempiin lapsiin on noin 10v ja ovat kyllä sisaruksetkin kaikki läheisiä keskenään ikäerosta huolimatta.

En kadu missään nimessä. t. Yhden lapsen äiti

Kadun sitä, että yritin tehdä sitä "viimeistä", olisi pitänyt tyytyä niihin ihaniin lapsukaisiin, jotka meillä jo oli. Uuden raskauden takia jouduin käymään läpi helvetilliset kärsimykset sekä fyysisesti että henkisesti, kaikki ei mennytkään putkeen eikä lopputuloksena ollut elävää vauvaa. Epäonnisen raskauden jälkeen jäin sitten lillumaan johonkin ihmeelliseen välitilaan, etten oikein tiedä enää itsekään haluanko ja uskallanko enää yrittää.

Itse kaipasin sitä viimeistä lasta 8 vuotta, onneksi miehenkin mieli muuttui ja saimme vielä neljännen kun olin 41v. Heti oli tunne, että nyt on kaikki lapset kotona.

Poika on 3,5v ja koko perheen lemmikki ja paapottu =)

Minä olin perheeni iltatähti- äitini 45 kun synnyin. Sisarukset teinejää jaa aikuisia tuolloin. Loistovanhemmat ne oli ja on!

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 12:52"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 12:31"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 12:19"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 11:49"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 11:47"]

Minä jätin tekemättä, eikä kaduta. Nyt jälkeenpäin huomaan, samoin kuin tuo yksi edellinen kirjoittaja, että halusin vauvaa lähinnä siksi,

että pelkäsin omaa vanhenemistani ja biologisen kellon tikitystä. Koin myös, että olisi ollut hienompaa olla isompi perhe. Ei kovin hyviä syitä mitkään!

Olisihan vauva tietysti ollut ihana, ja isompikin lapsi, en sitä kiellä. Mutta olen kuitenkin niin iloinen, että pystymme toimimaan nyt yhtenä perheenä, eikä niin että "äiti katsoo nyt vauvan kanssa täällä sivussa". En myöskään tiedä, olisinko jaksanut täysillä panostaa lapseen koko lapsuusiän, rehellisesti sanottuna. Siinä kun on paljon muuta, sen vauvaiän jälkeen ja Se kaikki on jo nähty. Olen itse Iltatähti, ja koin kyllä monta kertaa sen, ettei mua jaksettu viedä paikkoihin yms.

[/quote]

Täällä komppaa toinen iltatähti, joka ei ensin viitsinyt vastata ketjuun. Mutta oman kokemuksen pohjalta en todellakaan halunnut iltatähteä.

[/quote]

Minkä ikäisiä vanhempanne ovat olleet kun olette syntyneet? Entä isommat sisarukset?

Itse ajattelen, että jos meille nyt tulisi iltatähti niin miksi hän ei muka saisi kaikkea sitä samaa kuin muutkin. Olemme aktiivinen perhe ja vietämme paljon aikaa yhdessä, osallistumme lasten harrastuksiin, viihdymme yhdessä.

[/quote]

Jos et ymmärrä, sitä on turha alkaa selittämään. Kun asenne on jo tuo, että me kyllä, niin tiedän jo vanhastaan vastaukset, mitä tulee omiin kokemuksiin.

Mutta sen tietää vain toinen iltatähti, mitä se oli. Omat vanhempanikin voisivat vaikka käsi raamatulla vannoa, että kyllä he jaksoivat jne...

Mutta kuten sanoin, omiin kokemuksiin perustuen en halunnut itse iltatähteä.

[/quote]

En mitätöi sinun kokemaasi eikä kyse ole siitä etten ymmärtäisi. Tottakai ymmärrän että perheitä on erilaisia, jotkut uupuvat yhden lapsen kanssa ja toiset jaksavat suurperheen arkea ihan hyvin.

Pohdin asiaa vain oman perheeni kannalta, millä tavalla se vaikuttaisi omaan perheeseeni. En usko että yhden lapsen myötä muuttuisimme passiivisiksi sohvaperunoiksi jotka eivät jaksa tehdä lasten kanssa enää yhtään mitään.

[/quote]

Kyse nyt ei ole siitä, että muuttuisi sohvaperunaksi. Mutta kyse on pikemminkin siitä, että kaikki on jo koettu ja kun menee muutama vuosi, ennen kuin se iltatähti kasvaa, alkaa vanhemmilla tulla tunne, että voi kun se kasvais ja saisi jo astua siihen vaiheeseen, että ollaan kahdestaan.

Se tunne, kun tunsi olevansa "tiellä". Kun oli jokin oma juttu, mihin ei kiinnitetty huomiota, kun paljon vanhemmat sisarukset tekivät ihan muita juttuja. Heillä oli uusia opiskeluja ja tuli lapsenlapsia. Ne jutut, mitkä minä lapsena koin ensimäistä kertaa oli jo koettu, joten minun piti vain ilahtua vanhempien sisarusten uusista jutuista.

Lisäksi oli paljon sitä, että vanhemmille tuli ikää ja paikkojakin kolotti ja töiden jälkeen väsytti ja kyllä se siinä joukon jatkona menee. Ja rajojakin puuttui ja ei ne minun jutut enää niin kiinnostaneet.

Lisäksi iltatähden tunne, että kun lähtee kotoa viimeisenä, sitä odotetaan, mutta toisaalta jäi painostamaan, että nyt ne jää kahdestaan, kun kuntokin huononee. Ripustautuminen iltatähteen siinä vaiheessa, kun se lähtee.

Kun omia lapsia syntyi, ei saanut enää apua, kun olivat jo sen ikäisiä. Ja toisaalta kiinnosti enemmän sisarusten isommat lapset, joita ei tarvinnut enää hoitaa.

Sisaruksiin jäi välit etäisiksi ikäeron vuoksi. Ja siksikin, että olivat hoitaneet minua niin paljon, että oli enemmänkin hoitosuhde, kuin sisarussuhde.

Kyllä minulla oli vaatteita ja ruokaa ja koti, minne tulla. Mutta kukaan ei oikein enää jaksanut olla kiinnostunut minun elämästä.

Nyt sitten huomattavasti nuorempana vanhempien hoito on tietenkin minun vastuulla, koska olenhan nuorin ja muiden mielestä saanut olla lellittynä kuopuksena.

Niin monia salaisia ja syviä virtoja ja syyllisyyttä omasta syntymisestä tai syyllisyyttä siitä, että lähti ja syyllisyyttä siitä, että oli vielä kotona, vaikka työelämä jo väsytti ja vanhemmilla halutti omaa aikaa.

Ja eivät olleet mitään sohvaperunoita tai reporankoja.

Se iltatähti

48, niin hyvin kirjoitettu, tuttuja tunteita. T: Iltatähti minäkin

Niin ja minut on tehty siihen todelliseen vauvakuumeeseen. Olen jopa ainoa lapsi, joka oikein tekemällä tehtiin, kun haluttiin vielä nauttia vauva-ajasta.

Mutta vauva kasvoi ja opin murrosiässäkin siihen, että vanhempia ei saa enää vaivata, kun ikääkin on tullut ja on vaivoja ja väsyttää ja selkäkin kipeä ja haluttaisi lähteä kahdestaan jonnekin, mutta minulle ei enää ollut vahtijaa, kun mummot ja papat oli niin vanhoja.

Joten opin olemaan paljon valittamatta yksin kotona, että isä ja äiti pääsi kahdestaan kavereidensa kanssa lomailemaan ja iltoja viettämään. Kun heidän kavereillaan ei enää ollut pieniä lapsia, kuten meillä.

Se iltatähti

Omituisesti asetettu kysymys. Eikös se viimeinen lapsi ole se kuopus? Miten olisit voinut jättää tekemättä sen viimeisen?

Itsellä vain yksi lapsi, kuten oli aina suunnitelmakin. Enempää en ole koskaan halunnut. Varsinaista vauvakuumetta ei ole koskaan ollut, ja ajatuskin kaiken alusta aloittamisesta on kyllä niin painajaismainen että ei kiitos. Näin on hyvä.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 10:48"]En kadu edes sitä, että jätin sen ensimmäisenkin tekemättä ja ikää on 40v.

[/quote]

Taas tämä. Eikö sulla ole muuta puuhaa kun roikkua täällä?

48: juuri näin

Jos on suurempi ikäero niin olisi reilumpaa tehdä kaksi iltatähteä jotta on läheisiä sisaruksia. Kannattaa myös miettiä tulevaa jaksamistaan. Olin 40v kun nuorin syntyi ja hyvin jaksaa. Vanhempani ovat 18v minua vanhempia mutta eivät ole koskaan "jaksaneet"lapsiani hoitaa. Tämän tiesin jo lapsia tehdessäni joten ei ole ahdistanut .

Mulla oli jo nuorena selvää, että haluan 4 lasta. Onneksi löysin miehen (tosin vasta lähempänä 3-kymppiä), joka jakoi tämän haaveeni. Laitoimme sitten tuulemaan, ja vuoden välein pykäsimme kolme muksua. Sitten tuli uskonpuute, kun kolmonen valvotti ekan vuoden. Meinasimme jo jättää leikin sikseen, mutta tiedän, että olisin katunut sitä viimeistä tekemätöntä lasta. Siksi teimme vielä yhden, joka onneksi osoittautui hyväksi nukkujaksi ja muutenkin helpoksi tapaukseksi. Sterilisaation teetin samantein, sain mitä olin toivonut, ja perhe tuntuu kokonaiselta.

Vastaus 27:lle

Olenko sanonut että en jaksa murkkuja...ei...vaan sanoin että näissä murkuissa on ihan tarpeeksi hommaa varsinkin kun molemmat harrastaa tosissaan urheilua niin ettei ehdi mamin tai isin perse sohvalla homehtua.

Siinä osuit kyllä oikeaan että viiniä voisi vaikka juoda vähemmän mutta minkäs teet kun olen niin nautinnonhaluinen ihminen ja harrastamme viiniä ja hyvää ruokaa.

Kun on isot lapset niin onhan se helppo lähteä viininmaisteluiltaan herkuttelemaan.

Niin ja tuo työelämäkään ei rasita kun olen kotiäiti/rouva eli on aikaa hoitaa itseäkin ja harrastaa mitä haluaa.

Tiedän kyllä että tämä helppo elämä oli osaltaan syy ettei tehty sitä kolmatta koska saavuteista eduista on vaikea luopua.

Ja toki sekin riski sai epäröimään jos lapsi olisikin ollut vaikka sairas koska eihän sitä koskaan tiedä ja olisin ollut kuitenkin melkein 4kymppinen. Siinä olisi koko perheen elämä muuttunut kertaheitolla vaikka toki ihminen selvii ihan mistä vaan jos on pakko. Mutta kun ei ollut pakko!

Minä jätin tekemättä, eikä kaduta. Nyt jälkeenpäin huomaan, samoin kuin tuo yksi edellinen kirjoittaja, että halusin vauvaa lähinnä siksi,

että pelkäsin omaa vanhenemistani ja biologisen kellon tikitystä. Koin myös, että olisi ollut hienompaa olla isompi perhe. Ei kovin hyviä syitä mitkään!

Olisihan vauva tietysti ollut ihana, ja isompikin lapsi, en sitä kiellä. Mutta olen kuitenkin niin iloinen, että pystymme toimimaan nyt yhtenä perheenä, eikä niin että "äiti katsoo nyt vauvan kanssa täällä sivussa". En myöskään tiedä, olisinko jaksanut täysillä panostaa lapseen koko lapsuusiän, rehellisesti sanottuna. Siinä kun on paljon muuta, sen vauvaiän jälkeen ja Se kaikki on jo nähty. Olen itse Iltatähti, ja koin kyllä monta kertaa sen, ettei mua jaksettu viedä paikkoihin yms.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 11:47"]

Minä jätin tekemättä, eikä kaduta. Nyt jälkeenpäin huomaan, samoin kuin tuo yksi edellinen kirjoittaja, että halusin vauvaa lähinnä siksi,

että pelkäsin omaa vanhenemistani ja biologisen kellon tikitystä. Koin myös, että olisi ollut hienompaa olla isompi perhe. Ei kovin hyviä syitä mitkään!

Olisihan vauva tietysti ollut ihana, ja isompikin lapsi, en sitä kiellä. Mutta olen kuitenkin niin iloinen, että pystymme toimimaan nyt yhtenä perheenä, eikä niin että "äiti katsoo nyt vauvan kanssa täällä sivussa". En myöskään tiedä, olisinko jaksanut täysillä panostaa lapseen koko lapsuusiän, rehellisesti sanottuna. Siinä kun on paljon muuta, sen vauvaiän jälkeen ja Se kaikki on jo nähty. Olen itse Iltatähti, ja koin kyllä monta kertaa sen, ettei mua jaksettu viedä paikkoihin yms.

[/quote]

Täällä komppaa toinen iltatähti, joka ei ensin viitsinyt vastata ketjuun. Mutta oman kokemuksen pohjalta en todellakaan halunnut iltatähteä.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 10:53"]

Ap:lla kolme lasta. Vuosia olen ollut tyytyväinen lapsilukuun ja varma että en halua enää yhtään lasta kunnes nyt. Pääseekö tästä yli vai uskaltaako vielä yrittää?

Onko neljä lasta jo liikaa?

[/quote]

Minulla myös 3 lasta ja olen kuukausikaupalla miettinyt että tekiskö neljännen. Mieskin olisi suostuvainen.

Joo jännä tuo identiteettikysymys. Olisi hienoa olla iso perhe, miksi olemme vain tavallisen kokoinen perhe ta  pieni perhe... Toivottavasti kukaan ei kasvata perhettä vain statuksen vuoksi.