Katuuko kukaan että jätti sen viimeisen lapsen vielä tekemättä?

Minäkin haluaisin kolmannen. Tyttö ja poika jo on, joten sitä "puuttuvaa" sukupuolta en kaipaile. Enkä niinkään vauvaa, sillä vauva-aika ei mielestäni ole mitään herkkua. :) Mutta se yksi tuntuu vielä jotenkin puuttuvan. Raha-asiat ja jaksaminen vaan huolestuttaa hieman...en osaa päättää!!?? :(

[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 11:53"]

Monta vuotta mietittiin ja vuorotellen "kuumeiltiin" kolmannesta lapsesta. Lopulta annoimme itsellemme periksi ja vauva on tulossa, olen yli 40. Kaksi ekaa saimme hyvin nuorina. Olemme todella onnellisia. Tuntuu, että tämä oli hyvä ratkaisu ja hyvä, että väliä sisaruksiin on paljon. On kuin uusi sivu elämässä.

[/quote]

Hyvä jos olette onnellisia, niin pitääkin. Hassua on ajattelutapa, että kääntäisitte uuden sivun elämässä. Eikö tuo iltatähden tekeminen ole pikemminkin paluu taas lähtöruutuun ja pelkoa uuden elämänvaiheen (lapset isoja, kohta ehkä jo lähdössä kotoa ja olisitte taas kaksin) edessä?

Haluaisin kolmannen, mutta kolme lasta pienillä ikäeroilla pelottaa. Meillä ei tukijoukkoja. Vanhin on haastavanluonteinen 3v, nuorempi huonosti nukkuva 1v. Ikää niin, ettei voi odottaa.

[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 15:39"]

Haluaisin kolmannen, mutta kolme lasta pienillä ikäeroilla pelottaa. Meillä ei tukijoukkoja. Vanhin on haastavanluonteinen 3v, nuorempi huonosti nukkuva 1v. Ikää niin, ettei voi odottaa.

[/quote]

Muakin kiinnostaisi kokeneilta kuulla mahdollisimman rehellisiä vastauksia siitä, miten paljon elämä muuttuu sen kolmannen myötä erityisesti jos pienellä ikäerolla kaikki kolme? Siis kolme pientä verrattuna kahteen?

[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 09:52"]

[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 08:53"]

Päinvastoin. Helpommalla pääsisi jos olis jättänyt kahteen. Nyt on aina rahat loppu.

Ihan totta..kaikki maksaa ihan helvetisti, ruoka, vaatteet, harrastukset....mitään ei jää ja aina mennään miinuksen puolelle. Sori rehellisyyteni.

[/quote]

Hyvä että joku on rehellinen. Aion olla minäkin. Tempaistiin se viimeinen sitten siihen minun vanhuudenpelkooni. Silloin oli vielä nousukausi ja toiveita, että tavallinen duunarikin pärjää.

Nyt eletään tosi tiukilla, koska se viimeinen ei mene siinä sivussa, vaan kaikki maksaa. Lisäksi hänellä on pieniä ongelmia, joiden takia kuljetaan toimintaterapiassa ja muutenkin on jatkuva huoli rinnan alla ja puristaa, kun miettii, miten selviää. Illat menee auttaessa läksyissä, että pärjää.

En tietenkään kadu. On ollut ihana vauva ja kaikkien söpöläinen ja blaa blaa. Mutta tosiasia on, että tiukille vetää ja haaveilen vain ajasta, että poika on aikuinen ja joskut toivottavasti pärjää elämässä ja saan vihdoin oman elämän takaisin.

Saa kivittää. Tilanne ei siitä miksikään muutu.

[/quote]

En minäkään nyt varsinaisesti kadu (joskus kyllä, heh), tänään oli huono päivä ;D. Totuus on kuitenkin se, että kolme kasvavaa koululaista kuluttaa ihan tolkuttomasti. Mitään ei jää säästöön. Kyllä mä voin sanoa, että kahden kanssa oli helpompaa. Tietysti! Miten kolmas ihminen menisi siinä sivussa?? Jokainen kaipaa kuitenkin yksilöllistä huomiota, harrastukset maksaa, ruokaan kuluu enemmän jne. Todellakin miettisin muuta kuin sitä pelkkää vauva-aikaa. Ja nyt on taloudessa myös teinejä niin on kyllä omat hermot piukalla toisinaan ;). Kuopus on meillä haastava luonteeltaan, joten sekin vaikuttaa. Kannattaa miettiä asiaa monelta kantilta siis. Meillä lapset 14v, 13v ja 8v.

Hyvä kysymys.. Mietin itse viikoittain samaa. Että kadunko jos en tee sitä viimeistä. Pitäisi päättää,kun olen vielä alle kolmekymmentä.

Tosi onnellinen olen "vahigostamme", ihana mussukka

No mies ei enempää halunnut, harmittaahan se. Katua en voi, koska kaikkeni yritin, että miehen mieli olisi muuttunut. Mutta mihinkään "vahinkoon" en ryhtynyt, mielestäni se jo jotenkin petturuutta.

Tosi onnellinen olen "vahigostamme", ihana mussukka

En kadu edes sitä, että jätin sen ensimmäisenkin tekemättä ja ikää on 40v.

minä kadun - tavallaan. Tai ainakin aika-ajoin tunnen pientä haikeutta. Ikää on nyt 40 + ja tuossa 35 vuoden iässä puntaroitiin pitkään yritetäänkö vielä vauvaa, ja päätös sitten oli että ei. Tavallaan ihan ok ja eihän sitä tiedä olisiko saanutkaan lasta enää, mutta tosiaan olen nyt herännyt siihen ettei enää ikinä omia pieniä ole ja hieman kaduttaa. Tosin voi tämä haikeus liittyä myös ihan vanhenemiseen yleensä ja siihen että "lapset lentävät pesästä" jne.. Vaikea selittää.

En katunut. Vauvakuume iski nelikymppisenä, mutta otin järjen käteen ja parin vuoden päästä se oli ohi ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin olen todella tyytyväinen, että en tehnyt sitä viimeistä vauvaa.

Montako teillä entuudestaan on? Jotenkin jos on monta niin varmaan helpompaa tehdä se päätös että ei enää... Meillä aika moni tuttavaperhe tehny iltatähden. Meillä mies ei enää valmis. Kaksi lasta ja itse olisin kolmannen vielä halunnut.

Ap:lla kolme lasta. Vuosia olen ollut tyytyväinen lapsilukuun ja varma että en halua enää yhtään lasta kunnes nyt. Pääseekö tästä yli vai uskaltaako vielä yrittää?

Onko neljä lasta jo liikaa?

suostuttelin miestä pitkään nyt tulossa olevaan viimeiseen. Loppuraskaudesta olen väkisin alkanut pohtia, että jos lapsi ei olekaan terve, ja pistää arkemme kokonaan uusiksi, katuisinkohan sitten. On kuitenkin monia asioita, joita perheenä tykkäämme yhdessä tehdä, ja joita vammainen tai pitkäaikaissairas lapsi vaikeuttaisi huomattavasti. Uskon, että lapsi on varmasti rakas ihan sellaisena kuin on, mutta paljonko on kohtuullista vaatia muuta perhettä sopeutumaan siksi, että ensisijaisesti minä halusin vielä yhden lapsen.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 10:51"]Montako teillä entuudestaan on? Jotenkin jos on monta niin varmaan helpompaa tehdä se päätös että ei enää... Meillä aika moni tuttavaperhe tehny iltatähden. Meillä mies ei enää valmis. Kaksi lasta ja itse olisin kolmannen vielä halunnut.

[/quote]

Kolme on entuudestaan. Tiedostan kyllä hyvin, että neljä olisi jo todella paljon. 2

Meillä kolmannesta puhuttiin. Emme olleet varmoja. Arki oli helpottanut. No, yllätysvauva sitten ilmoitti tulostaan. Abortti ei ole meidän juttu, joten tietysti saa tulla :)

Tavallaan kadun mutta meillä on kahdessakin lapsessa ollut työtä :) Siksi emme enempää tehneet. Toinen lapsista kun omalla tavallaan tosi haastava pakkaus ollut. Hänen kasvatuksensa on vaatinut varmaan kolmikertaisen panostuksen verrattuna "normi"lapseen.

Seiskalla kaksi lasta ja ovat aikuisia ja olen tyytyväinen, etten tehnyt enää kolmatta vauvakuumeeseen. Vauvakuume meni ohi parissa vuodessa ja siinä vaiheessa oli isommilla lapsilla jo niin erilainen vaihe elämässä, että elämä vei mennessään.

Lisäksi itsellekin aukesi eräällä tavalla uusi vaihe elämään ja olemme miehen kanssa tyytyväisiä ratkaisuumme.

7

Neljä oli ennestään ja vanhimmat jo aikuisiässä, kun sain viidennen. Olin 40 v, kun nuorin syntyi. Poika nyt 2 vuotias ja aivan ihana taapero :) Vielä voisin tekasta lisääkin lapsia, mutta synnytykset ollu kaameita ja viimenen oli kaikista vaikein. En enää ala moiseen rumbaan.