Mikä on pahin loukkaus narsistille?
Kertokaa, mikä on pahin loukkaus, mitä narsisti voi kokea?
Kommentit (1115)
Oma kokemukseni on vaatia avioeroa lasten ollessa pieniä. En kestänyt hänen tapaansa kasvattaa lapsia. Tämän jälkeen mikään ei mennyt kauniisti. Hän teki kaikkensa mustamaalatakseen minua. Ikävästi lasten hyvinvoinnin kustannuksella. Myöhemmin lapset ovat kiittäneet minua avioerostamme ja aikuistuttuaan katkaisivat välit häneen kokonaan.
Miksi pitää yrittää loukata monin eri tavoin? Se on täysin hukkaan menetettyä aikaa itseltäsi, olet jo koukussa. häviät aina kuitenkin. Lopeta ajoissa, älä tee lapsia hänen kanssaan.
Lopeta kaikki yhteydenpito, älä vastaa viesteihinkään.
Minulta meni 27 vuotta, sain nollattua hänet vihdoin.
Koveta itsesi, äläkä kuvittele muuttasi häntä "rakkauden" avulla.
Vierailija kirjoitti:
Julkinen nolaaminen. Esim. jos jossain työporukan illanvietossa alkaa kiusoitella narsistia jollakin hänen aiemmalla mokallaan, joka on sekä huvittava että kiusallinen ja josta osa porukasta tietää jo valmiiksi.
Silloin narsisti ei voi väittää etteikö asiaa oikeasti ole tapahtunut, vaan joutuu nauramaan muiden mukana säilyttääkseen kasvonsa. Ja sekös niitä korpeaa.
komppaan tätä, heille yksi pahimmista asioista mitä voi tehdä.
Mutta jos näin tekee, niin he kyllä kostavat tai ainakin hautovat kostoa.
Vierailija kirjoitti:
Pahin loukkaus narskulle on se, kun uhri pääsee hänestä irti, tervehtyy narskun tekemistä sairaista asioista, on aidosti välinpitämätön narskua kohtaan, ignooraa narskun, sekä jatkaa omaa elämäänsä menestyen siinä, ja toteuttaen omia unelmiaan joita narsku epätoivoisesti yritti sabotoida.
Paras kommentti. Välit poikki, puhelimeen estot ja jos yrittää yhteyttä niin ilmoitus että tämä on kielletty, ja jatkossa tulee ilmoitus poliisille jos toistuu.
Mihinkään leikkiin tai ärsytykseen ei kannata lähteä, ne on suorastaan bensaa noiden tulipaloon.
Terveys ,ura ja terveet ihmissuhteet ontuhottu ja koko elämäni siis varastettu. Oikeasti vaarallisten kanssa ovat koko ajan uhka uhrin terveydelle ja hengellekin:( Kostavat mitättömimmätkin asiat(esim. jos yrität tuoda niiden todellisen luonteen ja väki vall an teot julki),olet vaarassa loppuikäsi.
Digitaalinen väkivalta ja seuranta todella huono juttu uhreille nykypäivänä:( mitenpä katoat vaikka ulkomaille asti karkuun jättämättä yhtäkään digitaalista jälkeä minnekään?! Aivan. Nim. loukussa loppuikäni, eikä se liene pitkä näiden kiusan ja tuhovoimien alla:(
Vierailija kirjoitti:
Välinpitämättömyys
Lukekaa puolueettomia uutisiamme. Emme ikinä koskaan ikinä yritä manipuloida lukijoitamme.
Ihan oikeasti emme, uskokaa jo!!!!!
En lukenut kaikkia vastauksia, varmaan samoja vastauksia, mutta narsistille pahin rangaistus on jättää ne kokonaan huomiotta. Mitäpä tästä seuraa.. narsisti ei pysty käsittelemään totuutta, että hänet torjutaan.
Kehuu kaikkea sitä mitä narsku ei ole. Jos on supersuorittaja urheilija blondi niin sanoo että ei onni tule suorittamisesta, sohvalla on kivaa ja läski tekee ihmisen leppoisaksi ja muuten tumma tukka on tosi kiva.
Tsiisus että ärsyttää se, että jotkut käyttää sanaa "narsku". Tulee totaalisen outo viba siitä että oikeasti "narskut" on jonkun elämän keskipiste ja tarkoitus. Hankkikaa elämä.
Narisisti on se joka eron jälkeen ensimmäisenä toipuu.
Narsisti voi olla eron alullepanija tai se, josta on haluttu erota. Hän muuttuu narsistiksi sillä hetkellä kun hän ei enää välitä suhteesta, erosta tai Sinusta, saatika Sinun hyvinvoinnistasi. Tyrmistyt tavasta jolla hän taistelee lapsista, asunnosta, perintöosuudesta.
Hän on siirtynyt eteenpäin. Vellot itse vielä suhteessa, ja siksi koet exän tunnekylmäksi, ja valitat kaikille kavereille että se sika oli lopultakin naristi, eipä ihme ettet jaksanut.
Jos joku kutsuu eksäänsä narsistiksi, en halua yritellä hänen kanssaan mitään. En halua myöhemmin osoittautua narsitiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narskut ovat teflonia, ei heitä ole mahdollista loukata.
Päinvastoin!
Narsistihan loukkaantuu jopa sellaisesta, mitä hän kuvittelee sinun ajattelevan.
Ja suuttuu siitä.Narsistin seurassa tietää olleensa, kun on lopen uuvuksissa, kerta kaikkiaan finaalissa.
Narsismin ydin on määräily, ja se että kun yrität saada kerrottua mielipiteesi, narsisti huutaa että aina sun pitää väittää mulle vastaan!Narsisti käytöstä on tämäkin: olette olleet yhdessä kotosalla koko päivän. Narsisti ei ole kaivannut seuraasi, totta puhuen olet ollut hänelle ilmaa. Söitte päivällistä metrin päässä toisistanne. Narsisti vain söi ja tuijotteli ohitsesi.
Yritit virittää juttelua, mutta ei tullut vastakaikua. Puuhailitte siis kumpikin omia juttujanne.
Sitten tuli aika mennä nukkumaan, aamulla varhainen herätys. Olet jo unen rajamailla, kun narsisti aloittaa korvasi juuressa monologin. Sanot, että olet melkein unessa, hyvää yötä.
Narsisti jatkaa häiriintymättä, mulle tuli mieleen tämmönen asia... hänen johdantonsa ovat pitkiä, ajatuskuviot mutkikkaita ja niiden käsittelyssä sinulla on vain yksi rooli - kuunnella ja lausahtaa kohteliaita kannustavia repliikkejä, jotta hän huomaa että kuuntelet, ja jatkaa.
Hän saattaa hieman naurahtaa, kun sanot että väsyttää, puhutaan huomenna.
Ei kun hän vaan sanoo nyt tämän, kun se on nyt hänellä mielessä....
Sulta menee unet ohi. Riitakin siitä voi tulla.
Yksi asia on varma: narsisti on loukkaantunut, koska Sinä Et Ikinä Kuuntele Kun Hän Haluaa Jutella!Olenko ainoa, jota on kiusattu olemalla päivällä omissa sfääreissä (eli niin tylsää seuraa kuin olla voi) ja yöllä estämällä nukkumasta?
No tuommonen ihminenhän on biologisesti ihan vajaa ja aivoista puuttu se mitä normaalilta aikuisilta. Miten helvetissä te menette parisuhteeseen hullujen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Kehuu kaikkea sitä mitä narsku ei ole. Jos on supersuorittaja urheilija blondi niin sanoo että ei onni tule suorittamisesta, sohvalla on kivaa ja läski tekee ihmisen leppoisaksi ja muuten tumma tukka on tosi kiva.
Eli olet kateellinen blondeille ja itsekin narskuttaa? :D
Osta hirttoköysi.
Usein narsisti voi olla yllättävänkin joviaali ja lämmin ihminen ystävilleen ja työkavereilleen. SIlti samaan aikaan olo kotona voi olla muille perheenjäsenille täysi helvetti. Eron tullessa narsisti itse usein myös väittää eron toista osapuolta narsistiksi. Hän ei kerta kaikkiaan näe omassa toiminnassaan mitään huomautettavaa, puolison ja lasten syyttäminen kaikesta on aina perusteltua ja kaikki ikävä on heidän vikansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ignoraa se
Olla väittämättä se on savonmurteella, mitä läpsit finenglanniksia, häh
Eepähän oo. Olla välittämätä, se on savoks.
Johan on markkinat, kun ei täällä kukaan ossoo ees savvoo. :D
Joha´ om markkinat, ku ee tiällä kukkaa ossoo ies savvoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julkinen nolaaminen. Esim. jos jossain työporukan illanvietossa alkaa kiusoitella narsistia jollakin hänen aiemmalla mokallaan, joka on sekä huvittava että kiusallinen ja josta osa porukasta tietää jo valmiiksi.
Silloin narsisti ei voi väittää etteikö asiaa oikeasti ole tapahtunut, vaan joutuu nauramaan muiden mukana säilyttääkseen kasvonsa. Ja sekös niitä korpeaa.Kyllä tässä tapauksessa se nolaaja on se, jolla ei ole kaikki kunnossa. Julkinen nolaaminen on todella raukkamainen teko. Oma työnantajani on usein hieman outo. Hän harrastaa myös tätä, että nöyryyttää ihmisiä muiden kuullen. En väitä, että hän on narsisti, mutta jokin mättää joka tapauksessa.
Julkinen nolaaminen on kyllä todella ilkeän ihmisen temppuja. Sellainen ei tyydy vain kiusaamaan, vaan haluaa maksimoida uhrin kärsimyksen tekemällä hänestä koko seurueen silmätikun.
Jos tunnet halua häpäistä jonkun ihmisen julkisesti, tajunnet, että se on merkki siitä että inhoat kyseistä ihmistä syvästi.
Se on merkki myös siitä, että olet kusipää.
Onneksi yleisö yleensä reagoi tekoon menemällä uhrisi puolelle ja inhoamalla sinua. Jokainen käsittää, että saattaa itse olla seuraava uhrisi.
Julkisesti nolaavat saavat jossain vaiheessa todeta, että kukaan ei halua olla heidän kanssaan.
Narsisteja on vaikea voittaa mitenkään. Jos edes yrittää, itsessäkin pitää olla melko paljon narsistia, tai oma narsismi pitää kaivaa sieltä esiin ja aloittaa sota. Jos on pokkaa, ala vähätellä narsistia rajusti ja aina, sano sille tunteetta ja kylmästi rumia asioita, hoksaa sen heikkous ja iske siihen säälimättä, usein. Mutta parempi kun liukenet pois sen elämästä kauas. Tosin kostonhimoinen narsisti etsii uhrinsa käsiinsä mistä vain. Tai ainakin yrittää. Sit kaikki tiedot vaan salaisiksi ja katoat muille maille. Jos lapsia,tilanne on tosi huono. Siihen auttaa sitten vain lasten aikuistuminen. Sen jälkeen kokonaan välit poikki.
Olet ruma ja käytät suku elintä väkivaltaan etkä tiedä mitään hyvästä tai rakkaudesta .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ignooraaminen, ns. grey rock -menetelmä, googlatkaa. Valitettavasti tulokset ovat englanniksi, Suomessa ilmeisesti tullaan vähän jälkijunassa mitä tulee puolustautumiskeinoihin narskua vastaan. Itse ajattelin pitkään, ettei kivimenetelmä voi toimia, mutta psyykkasin itseni kokeilemaan sitä. Narsku on sukulainen, jota on melkolailla pakko tavata säännöllisesti, onneksi ei kovin usein. Hän on rikkonut mielenterveyttäni vuosikaudet.
Yhden, noin vuorokauden mittaisen tapaamisen aikana tapahtui selvä muutos. Toimin välinpitämättömästi, tylsästi, enkä niellyt hänen syöttejään ja myrkyllisiä huomautuksia. Olin hiljaa tai naurahdin niille tylsämielisesti, vaikka sisällä kiehui. Olin hänelle emotionaalisesti täysin katatoninen.
Tapaamisen lopulla narsku alkoi seurata kintereilläni selvästi hämmentyneenä. Hän tuli viereeni ja alkoi käskyttää minua hätääntyneenä. Minun piti katsoa hänen tuomaansa esinettä, "Hanna, katso tätä kynää, katso, nyt katsot sitä Hanna!!" Hymähdin ja lähdin pois. Hän oli pois tolaltaan, vaikka älykkäänä ihmisen peittää sen hyvin.
Odotan innolla seuraavaa tapaamistamme. Olen saanut itse hämmästyttävän määrän energiaa, kun sitä ei valunutkaan narskulle kuten aiemmin.
Miten aiot reagoida sinun ja narskun yhteisiin läheisiin, jotka alkavat käyttäytyä omituisesti ja välttävät seuraasi? Narsku mustamaalaa sinua selkäsi takana ja on leimannut sinut muille sellaiseksi jota et ole.
Tämä. Narsku mustamaalaa uhrinsa pääasiassa sellaiseksi jota ITSE on. Jos narsku on juoppo se valehtelee jonkun muun (sinut) olevan. jos se varastaa/valehtelee tms se valehtelee jonkun muun olevan.
Sanoisin myös että tämä. Tuo ihmistyyppi elää huomiosta ja draamasta ja vihaavat yli kaiken sitä että eivät sitä saa.