Kuinka pitkään menee, että nukahdat?
Itselläni vähintään puoli tuntia. Yöllä herään 2-3 kertaa. Kaikille tutuille ei uppoa, että vaikka menisin sänkyyn 21:00 ja heräisin 6:00, en nuku läheskään koko yhdeksää tuntia
Kommentit (221)
Kuuntele puhetta. Vaikka radiosta YLE Arkiston puhetta. Tai Youtubesta. Jotain johon pystyt edes vähän keskittymään sekä tarpeeksi yksitoikkoista.
Mitään muuta keinoa minulla ei ole antaa kenellekään.
T. Se vaikeasti uneton.
-------
Voi tuossa ollakin perää. Ei luonnossakaan ole koskaan täysin hiljaista yöllä kun apinat nukkuvat.
Kun lapseni, varsinkin ensimmäinen, oli pieni, laitoin aina radion päälle (hiljaiselle) kun hän nukkui päiväunet. Ajattelin etten opeta häntä siihen että pitää olla hiirenhiljaista kun nukutaan. Oli helpompi tehdä kotihommia lapsen päiväunien aikana, kun ei ihan kauheesti tarvinnut varoa että herää jokaiseen risahdukseen. 672
Vierailija kirjoitti:
2-5 tuntia joskus kauemmin.
On turha odottaa nukahtamista noin kauan. Jos ei uni tule niin on turhaa jäädä sänkyyn pyörimään moneksi tunniksi. Nouse ylös ja tee jotain ja kokeile uudelleen jonkun ajan päästä. Ja mene lääkäriin.
Tunteja. Paitsi silloin kun olen juonut.
Hiljattain valvoin 3 vuorokautta, ja oli kyllä jännä tunne siinä vaiheessa kun alkoi tuntua että nukahtaa ihan just.
Kadehdin niin niitä läheisiä joiden olen huomannut nukahtavan muutamassa minuutissa sen jälkeen kun ovat esim. puhuneetkin jotain.
En oikein tiedä, en osaa arvioida? Ehkä noin puolituntia, joskus vähemmän joskus enemmän.
Yleensä noin puoli minuuttia.
Aiemmin saatoin pyöriä sängyssä tunteja, mutta nykyään laitan toiseen korvaan nappikuulokkeen ja äänikirjan kuulumaan; uni tulee välittömästi. (Vinkki: ei haittaa, jos olet kuunnellut saman kirjan jo läpi - päinvastoin!)
Jos joskus harvemmin en nukahda heti, järeämpinä keinoina laitan napin toiseenkin korvaan, selän+niskan alle piikkimaton ja ehkä jalkojen alle koroketyynyn.
Nämä toimet auttavat myös yöllisten stressiheräämisten kanssa, uni jatkuu enkä jää ajatusten oravanpyörään.
Vierailija kirjoitti:
Olen ikäni ollut vaikeasti uneton. Lopulta keksin keinon. Laitan kuulumaan puhetta. Nukahdan joskus muutamassa minuutissa. Takuuvarma keino. Musiikki vain piristää joten se on hyödytöntä.
Suosikkejani ovat kammottavat salaliittoteoriat. Ja maailmanlopun ennustukset ym.
Mitä kaameammat jutut, sen makeammat yöunet.
Tositarina.
Minäkin olen saanut paremmin unen päästä kiinni kun siirryin musiikista kuuntelemaan kauhutarinoita.
Niiden kanssa nukahdan parhaimmillaan alle puolessa tunnissa.
Sellainen noin 50 minuutin video harvoin pääsee loppuun hereillä ollessani ja aamulla kuulokkeet löytyvät aina jostakin tyynyltä tai peiton sisältä.
Ehkä puoli minuuttia. Sitä ennen katson aina jotain ”uni” sarjaa joka on hyvä, mutta ei liian hyvä eli alkaa väsyttämään, puhelin pois ja silmät kiinni. Seuraavan kerran herään yleensä aamulla.
Vuosien unettomuus ja unilääke kierteen jälkeen tämä on luksusta.
Mutta tarkkana saa olla, päivän pitää olla touhukas, liikuntaa, riittävästi hiilihydraatteja illalla, magnesium ja tärkeimpänä ei saa olla mieltä painavia asioita, ne vie kyllä yö unet heti. Kun aivot saa rentoutumaan, rentoutuu myös kroppa.
Max vartti. Tärkeintä on olla sängyssä kun ”uni-ikkuna” on auki, minulla n klo 22-23. Jos menee pidempään, on vaikea nukahtaa. Äänikirjat ovat mahtava apu nukahtamiseen.
Argh, jouduin lopettamaan kiinnostavan ketjun lukemisen kesken, kun tuo puheenkuuntelujankkaaja alkoi ärsyttää niin pahasti.
Alle 30 s.
Olen illalla aina todella väsynyt. Alan ajatella jo pari tuntia ennen sänkyyn menoa, voisipa jo mennä nukkumaan, mutta olen yh ja lapset... Pakotan itseni vielä lukemaan sängyssä yhden luvun kirjaa, koska tykkään lukea. Kun lasken kirjan, ehdin miettiä, "ah, nyt saa nukkua". Herään 8-9 tunnin päästä.
Tutkimusten mukaan parisuhteessa olevat yhdessä nukkuvat saavat unta paremmin kuin yksinnukkujat. Jännä tulos, mutta tavallaan ihan uskottava.
Yleensä hyvin nopeasti, meneekö viittä minuuttiakaan.
Nousen aamulla neljältä. Illalla menen kasilta sänkyyn ja nukahdan noin vartissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus, kun olen juuri sopivan väsynyt ja tähdet sattuvat olemaan sopivassa asennossa, menee muutama minuutti että nukahdan ja herään seuraavan kerran aamulla levänneenä.
Yleensä nukahdan 30min-tunnissa, ja heräilen muutaman kerran yön aikana ja herätessä olo ei ole mainittavasti levänneempi, kuin nukkumaan mennessä.
Ajoittain, kun olen todella väsynyt, pyörin sängyssä puoli yötä, kun nukahtaminen ei vain tapahdu ja kaikki pienetkin äänet ja tuntemukset tuntuu häiritsevän, jopa raastavan, voimakkailta. Vähän hämmentävästi olo saattaa olla silloin aamulla jopa virkeämpi kuin tavallisesti.
Tuttua. Kokeile tätä. Kuuntele puhetta.Samantekevää, mitä. Sellaista mikä edes vähän kiinnostaa. Jos heräät, laita sinnikkäästi taas puhe kuulumaan. Jos stressaa ettei saa unta, uni ei varmasti tule. Puheen kuuntelu on ainakin itselleni takuuvarma keino, se on myös unirituaali. Unirituaalit auttavat ihmistä nukahtamaan.
Kertoisitko konkreettisesti, miten toimit.
Siis laitan vaikka puheradiokanavan päälle tai jonkun nauhoituksen, podkastin.
Mutta jos sitten nukahdan, puhe jää päälle aamuun asti, tai kunnes podkast loppuu?
Todennäköisesti herään puheääneen (jos nyt oletetaan että olen ylipäätään nukahtanut).
Laitan normisti yöksi kaikki laitteet pois päältä tai lentokonetilaan. (Modeemia en voi, koska poikani toisessa huoneessa saattaa ladata yöllä jotain.)
Terveisin, lähes epätoivoinen yökukkuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina nukkunut ja nukahtanut huonosti, yleistä suvussa. Osaatteko sanoa mikä tuossa puheen kuulemisessa rauhoittaa? Kun asuin asunnossa jossa makuuhuoneen patteri piti koko ajan pientä kohinaa, nukuin hieman paremmin. Samoin tykkään hotellissa ilmastointi tms. laitteen äänestä.
Itsekin olen miettinyt sitä. Olen melkein täysin varma että se liittyy aivoihin. Joku aivotutkija voisi tietää.
Olin jo keksinyt keinon nukahtamiseen, siis puheen kuuntelun.
Kerran satuin mainitsemaan asiasta eräälle maallikolle. Hän sanoi heti että joo, se auttaa jos kuuntelee yksitoikkoista puhetta.
En sitten tiedä, onko asia laajemminkin tiedossa tavallisten ihmisten parissa.
Ihmettelen vieläkin, että jos esim. unitutkijat tietävät tämän niin miksi he eivät kerro asiasta?
Musiikin kuunteleminen ei auta. Sitä vaan piristyy kun alkaa analysoida musiikkia, eli sekin liittyy aivoihin
Se mitä kukakin analysoi, on yksilöllistä. Mun taas on mahdoton kuunnella puhetta, koska jään kuuntelemaan sitä ja kiinnostun enkä pysty nukkumaan, oli miten "tylsää" hyvänsä. Sen sijaan monotoninen musiikki saa mun aivot siihen sumeaan tilaan, jossa ei tapahdu mitään.
Millainen musiikki on monotonista?
Digeridoon ääni. Eikä sekään tarkkaan ottaen ole monotonista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus, kun olen juuri sopivan väsynyt ja tähdet sattuvat olemaan sopivassa asennossa, menee muutama minuutti että nukahdan ja herään seuraavan kerran aamulla levänneenä.
Yleensä nukahdan 30min-tunnissa, ja heräilen muutaman kerran yön aikana ja herätessä olo ei ole mainittavasti levänneempi, kuin nukkumaan mennessä.
Ajoittain, kun olen todella väsynyt, pyörin sängyssä puoli yötä, kun nukahtaminen ei vain tapahdu ja kaikki pienetkin äänet ja tuntemukset tuntuu häiritsevän, jopa raastavan, voimakkailta. Vähän hämmentävästi olo saattaa olla silloin aamulla jopa virkeämpi kuin tavallisesti.
Tuttua. Kokeile tätä. Kuuntele puhetta.Samantekevää, mitä. Sellaista mikä edes vähän kiinnostaa. Jos heräät, laita sinnikkäästi taas puhe kuulumaan. Jos stressaa ettei saa unta, uni ei varmasti tule. Puheen kuuntelu on ainakin itselleni takuuvarma keino, se on myös unirituaali. Unirituaalit auttavat ihmistä nukahtamaan.
Kertoisitko konkreettisesti, miten toimit.
Siis laitan vaikka puheradiokanavan päälle tai jonkun nauhoituksen, podkastin.
Mutta jos sitten nukahdan, puhe jää päälle aamuun asti, tai kunnes podkast loppuu?
Todennäköisesti herään puheääneen (jos nyt oletetaan että olen ylipäätään nukahtanut).
Laitan normisti yöksi kaikki laitteet pois päältä tai lentokonetilaan. (Modeemia en voi, koska poikani toisessa huoneessa saattaa ladata yöllä jotain.)
Terveisin, lähes epätoivoinen yökukkuja.
Olen eri kirjoittaja enkä koskaan ollut varsinaisesti uneton, mutta sitten valitettavasti sain tinnituksen (ilman mitään syytä, kiitos tästä). En siis enää voi nukkua hiljaisuudessa. Käytän kahta keinoa päällekäin, white noise ja puhe. Eli white noise joko videolta (Youtube on täynnä 8-10 tunnin videoita, kohinaa, sadetta, aaltoja, lentokoneen taustaääntä, astiapesukoneen ääntä... voi valita itselleen parhaan) tai jokin tuuletin/ilmansuodatin päälle huoneeseen. Tämän lisäksi puhetta, eli äänikirja tai podcast hyvin hiljaiselle. En käytä kuulokkeita vaan minulla on pään kummallakin puolella pieni kaiutin. Näin nukahdan alle puolessa tunnissa enkä kuule tinnitusta lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen ikäni ollut vaikeasti uneton. Lopulta keksin keinon. Laitan kuulumaan puhetta. Nukahdan joskus muutamassa minuutissa. Takuuvarma keino. Musiikki vain piristää joten se on hyödytöntä.
Suosikkejani ovat kammottavat salaliittoteoriat. Ja maailmanlopun ennustukset ym.
Mitä kaameammat jutut, sen makeammat yöunet.
Tositarina.
Voitko yst. kertoa mitä ne puheet ovat, mitä kuuntelet. Linkkiä, kiitos!
Nukahdan muutamassa minuutissa, eilisestä illastakaan ei ole mitään muistikuvia. Muistan että menin sänkyyn ja sammutin valot, sitten olen varmaan simahtanut samantien.
Ilman lääkkeitä 2-6 tuntia, yleensä nukahdan kahden jälkeen jos olen mennyt klo 22 sänkyyn.
Lääkkeillä menee n. 1-15min. Käytän väsyttävää masennuslääkettä nyt pari vuotta, että saadaan 15 vuoden univaje korjattua.
En osaa arvioida, nukahdan aina heti. Muutama minuutti, luulisin.