Lue keskustelun säännöt.
EROVANHEMMILLE
03.03.2014 |
Hyvät vanhemmat, äiti ja isä,
te keski-ikäiset, avioeroaikakauden uranuurtajat,
Olen jo aikuinen, mutta vieläkin tekonne vaikuttavat minuun ja sisaruksiini. Eronne jälkeen kaikki oli järjestetty “parhaalla mahdollisella tavalla”, lapset saivat olla valitsemansa vanhemman luona ja jatkoivat arkea tutussa kaupungissa, tuttujen kavereiden kanssa. Mikään ei muuttunut, eikö niin, äiti ja iskä vaan muuttivat eri osoitteisiin, eikö niin.
Ei ihan niin. Se satutti, murskasi sisältä, sai pienen ihmisen murtumaan tuhanneksi ja taas tuhanneksi pirstaleeksi. Turvattomuuden ja yksinäisyyden tunne painaa yhä. Vaikka päällisin puolin menee hyvin, mieli on sisältä synkkä.
Isänpäivänä, kun kortissa lukee: “Hyvää isänpäivää!”, se tarkoittaa “Haista ***** itsekäs pihi keski-ikäinen! Ja terkkuja avokille myös ja avokin lapsille”. Kun kirjoitan äitienpäivänä “Ihanaa äitienpäivää!”, se merkitsee “Olet olematon, turha äiti”. Mutta koska olette rikkoneet perheenne ja katkaisseet tunnesiteenne lapsiinne, ei teille tulla sitä koskaan kertomaan ja saatte elää hyväuskoisina siitä, että lapsenne rakastivat teitä.
- Avioerolapsenne
Kommentit (82)
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:08"]
Edellinen jatkaa vielä, olisi ihan mielenkiintoista tietää, miten itsetuntemuksen kehittäminen ihan jokaisen kansalaisen kohdalla vaikuttaisi esimerkiksi avioeroihin, suhteisiin ja ihan kaikkeen. Olen huomannut, että useat ihmiset ovat ihan pihalla siitä, millaista kumppania edes hakevat. Tai arvoasteikolla voi olla jotain todella pinnallisia arvoja esim. varallisuus ja kouluttautuneisuus, mutta puolison muihin taitoihin, kuten sosiaalisiin ja viestinnällisiin taitoihin ei kiinnitetä huomiota. Tai tunteiden käsittelyyn. Tässä tullaan taas tähän muna vai kana- kysymykseen.
Avioituvatko ihmiset väärien ihmisten kanssa, koska eivät tunne itseään ja omia motiivejaan? Eivätkä itse osaa olla tyydyttäviä puolisoina (etäisyys, itsekkyys, joustamattomuus, kiristäminen, kyttääminen yms.)? Johtuvatko erot ihmisten itsekkyydestä, vai yleisestä elämän ja itsentä hallitsemattomuudesta, kun ei tunneta tarpeeksi hyvin edes sitä kaikkein tärkeintä ihmistä, eli itseä?
[/quote]
Aika moni tutustuu kumppaniinsa ollessaan vasta itsenäistymisvaiheessa, nuorena aikuisena, opiskelijana. Kaksikymppisen maailmankuva ei ole vielä kovin kehittynyt. Pitäisikö siis avioliittoon menemiselle asettaa ikäraja, kuten 30 vuotta? Pitäisikö jokaisen naimisiin menevän käydä sitä ennen myös jonkinlaiset psykologiset testit ja arviot aviokypsyydestään sekä yhteensopivuudestaan?
"Ja kipuilevatko lapset erosta, vai aikuisten muista ongelmista, esim. tietoisuuden puutteista?"
Melkoista liirumlaarumia jo tuo, ymmärrätköhän enää itsekään mitä kirjoitat...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:22"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:08"]
Edellinen jatkaa vielä, olisi ihan mielenkiintoista tietää, miten itsetuntemuksen kehittäminen ihan jokaisen kansalaisen kohdalla vaikuttaisi esimerkiksi avioeroihin, suhteisiin ja ihan kaikkeen. Olen huomannut, että useat ihmiset ovat ihan pihalla siitä, millaista kumppania edes hakevat. Tai arvoasteikolla voi olla jotain todella pinnallisia arvoja esim. varallisuus ja kouluttautuneisuus, mutta puolison muihin taitoihin, kuten sosiaalisiin ja viestinnällisiin taitoihin ei kiinnitetä huomiota. Tai tunteiden käsittelyyn. Tässä tullaan taas tähän muna vai kana- kysymykseen.
Avioituvatko ihmiset väärien ihmisten kanssa, koska eivät tunne itseään ja omia motiivejaan? Eivätkä itse osaa olla tyydyttäviä puolisoina (etäisyys, itsekkyys, joustamattomuus, kiristäminen, kyttääminen yms.)? Johtuvatko erot ihmisten itsekkyydestä, vai yleisestä elämän ja itsentä hallitsemattomuudesta, kun ei tunneta tarpeeksi hyvin edes sitä kaikkein tärkeintä ihmistä, eli itseä?
[/quote]
Aika moni tutustuu kumppaniinsa ollessaan vasta itsenäistymisvaiheessa, nuorena aikuisena, opiskelijana. Kaksikymppisen maailmankuva ei ole vielä kovin kehittynyt. Pitäisikö siis avioliittoon menemiselle asettaa ikäraja, kuten 30 vuotta? Pitäisikö jokaisen naimisiin menevän käydä sitä ennen myös jonkinlaiset psykologiset testit ja arviot aviokypsyydestään sekä yhteensopivuudestaan?
"Ja kipuilevatko lapset erosta, vai aikuisten muista ongelmista, esim. tietoisuuden puutteista?"
Melkoista liirumlaarumia jo tuo, ymmärrätköhän enää itsekään mitä kirjoitat...
[/quote]
Tai sitten sinä et vain halua oikeasti pohtia laajemmin ongelmaa, vaan haluat edelleenkin projisoida täällä omia traumojasi ja väittää, että ero on se merkittävä tekiä lapsen kipuilussa ja mitään muuta siihen ei liity. Lallallallallallallaa, silmät kiinni ja korvat tukkoon. Kaikki muu menee yli ymmärryksen, koska olet jo lähtökohtaisesti päättänyt niin.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:36"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:22"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:08"]
Edellinen jatkaa vielä, olisi ihan mielenkiintoista tietää, miten itsetuntemuksen kehittäminen ihan jokaisen kansalaisen kohdalla vaikuttaisi esimerkiksi avioeroihin, suhteisiin ja ihan kaikkeen. Olen huomannut, että useat ihmiset ovat ihan pihalla siitä, millaista kumppania edes hakevat. Tai arvoasteikolla voi olla jotain todella pinnallisia arvoja esim. varallisuus ja kouluttautuneisuus, mutta puolison muihin taitoihin, kuten sosiaalisiin ja viestinnällisiin taitoihin ei kiinnitetä huomiota. Tai tunteiden käsittelyyn. Tässä tullaan taas tähän muna vai kana- kysymykseen.
Avioituvatko ihmiset väärien ihmisten kanssa, koska eivät tunne itseään ja omia motiivejaan? Eivätkä itse osaa olla tyydyttäviä puolisoina (etäisyys, itsekkyys, joustamattomuus, kiristäminen, kyttääminen yms.)? Johtuvatko erot ihmisten itsekkyydestä, vai yleisestä elämän ja itsentä hallitsemattomuudesta, kun ei tunneta tarpeeksi hyvin edes sitä kaikkein tärkeintä ihmistä, eli itseä?
[/quote]
Aika moni tutustuu kumppaniinsa ollessaan vasta itsenäistymisvaiheessa, nuorena aikuisena, opiskelijana. Kaksikymppisen maailmankuva ei ole vielä kovin kehittynyt. Pitäisikö siis avioliittoon menemiselle asettaa ikäraja, kuten 30 vuotta? Pitäisikö jokaisen naimisiin menevän käydä sitä ennen myös jonkinlaiset psykologiset testit ja arviot aviokypsyydestään sekä yhteensopivuudestaan?
"Ja kipuilevatko lapset erosta, vai aikuisten muista ongelmista, esim. tietoisuuden puutteista?"
Melkoista liirumlaarumia jo tuo, ymmärrätköhän enää itsekään mitä kirjoitat...
[/quote]
Tai sitten sinä et vain halua oikeasti pohtia laajemmin ongelmaa, vaan haluat edelleenkin projisoida täällä omia traumojasi ja väittää, että ero on se merkittävä tekiä lapsen kipuilussa ja mitään muuta siihen ei liity. Lallallallallallallaa, silmät kiinni ja korvat tukkoon. Kaikki muu menee yli ymmärryksen, koska olet jo lähtökohtaisesti päättänyt niin.
[/quote]
En siis tarkoittanut asiaa taaskaan noin mustavalkoisesti ja kärjistetysti, mutta kanssasi on turha keskustella, kun et millään halua edes pohtia, mitähän kanssakeskustelija mahtaa tarkoittaa. Luet yhden lauseen ja loppu olikin siinä.
T. 62, 60, 59 yms.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:39"]
En siis tarkoittanut asiaa taaskaan noin mustavalkoisesti ja kärjistetysti, mutta kanssasi on turha keskustella, kun et millään halua edes pohtia, mitähän kanssakeskustelija mahtaa tarkoittaa. Luet yhden lauseen ja loppu olikin siinä.
T. 62, 60, 59 yms.
[/quote]
Kukakohan se täällä se projisoi traumojansa, ja kuvittelee sitä kautta määrävänsä miten muiden tulee suhtautua asioihin?
Voi voi...olisin ollut ikionnellinen jos vanhempani olisivat vain eronneet eikä toinen olisi kuollut kun olin taapero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:45"]
Voi voi...olisin ollut ikionnellinen jos vanhempani olisivat vain eronneet eikä toinen olisi kuollut kun olin taapero.
[/quote]
No sehän on hyvä?
Osaanottoni menetyksesi johdosta silti, vaikka en ihan täysin ymmärtänyt mitä ideaa viestissäsi oli.
Tuntuu, että joillekin on ihan järjettömän tärkeää gaslightata eroperheiden lasten kokemukset, ja viedä red herringeilla keskustelu siihen kenellä on asiat vaikeammin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:42"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:39"]
En siis tarkoittanut asiaa taaskaan noin mustavalkoisesti ja kärjistetysti, mutta kanssasi on turha keskustella, kun et millään halua edes pohtia, mitähän kanssakeskustelija mahtaa tarkoittaa. Luet yhden lauseen ja loppu olikin siinä.
T. 62, 60, 59 yms.
[/quote]
Kukakohan se täällä se projisoi traumojansa, ja kuvittelee sitä kautta määrävänsä miten muiden tulee suhtautua asioihin?
[/quote]
Kuten arvelinkin, sinua ei kiinnosta keskustelu, vaan riidan haastaminen ja muu kipuilu. Saat tämänkin tulkita tavallasi ja vääntää vaikka miksi väittämäksi. Suosittelen kuitenkin sitä keskusteluapua, ihan itsesi parhaaksi. Öitä!
Voi voi, minkä mieheni sille voi, että vaimo päätti vaihtaa varakkaampaan mieheen. Syytä siis äitiä. No, nyt se "täydellisempi" mies petää miehen exää ja mies nauraa partaansa:)
T. Äitipuoli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 01:38"]
Kyllä minulla kiinnostaa, miten eroperheen ja uusperheen lapsi kokee elämänsä. Olen opettaja, opetan pieniä lapsia, joiden suurimman osan perhetaustat ovat hyvin monimutkaisia näiden erojen ym. takia. Ero on meille aikuisille niin normalisoitunut asia, että unohdamme sen miten eri tavalla lapset kokevat asioita. Olen ydinperheen lapsena ja ydinperheessä itsekin olevana suhtautunut eroihin ja uusperhekuvioihin oppilaiden suhteen neutraalisti. Mutta koen, että lapset itse eivät pidä sitä luonnollisena, neutraalina asiana. Puhuessaan perheenjäsenistään, he usein selostavat oman suhteensa ko. henkilöön tarkasti. Ja ne uudet vauvat, kyllä näen usein epävarmuutta omasta sisaruksesta, kaikesta. Se on riipaisevaa.
[/quote]
En sanoisi, että aikuiset kokevat eron mitenkään neutraalisti. Varmasti on useimmissa tapauksissa hyvin raskasta, syyllistää itseään ja miettii, olenko ihan paska vanhempi. Ja tässä kaikessa omassa tunnemyllerryksessä pitäisi kuitenkin toimia ennen kaikkea lasten parhaaksi. Siinäpä stressiä kerrakseen ja pisteet sille, joka hoitaa homman hyvin.
Tekstistäsi jäi nyt vähän epäselväksi, miksi koet lasten tarkat selostukset perheenjäsenistään ongelmaksi?
Mitä näkemykseesi suhtautumisesta uuteen perheenjäseneen tulee, niin eikö muka ydinperheillä sitten ole niin? Eivätkö mielestäsi ydinperheiden lapset samalla tavalla voisi olla hämillään uudesta vauvasta, jopa mustasukkaisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sohaisit muurahaispesää. Saat kamalasti vastauksia joissa epäillään mielenterveyttäsi ja vakuutellaan että ei meillä vaan noin, vaan lapset ovat iloisia kun äiti on taas iloinen.
Eronneet eivät uskalla tunnustaa että lapset kärsivät erossa (ellei ole kyse esim. väkivaltaisesta liitosta tms). Oma napa on kuitenkin tärkeämpi kuin lasten hyvinvointi. Aikamme on itsekeskeinen ja kaikkialla hehkutetaan että jokaisella on vaan yksi elämä ja olen vastuussa omasta onnellisuudestani. Samalla unohdetaan että niillä lapsillakin on vaan yksi lapsuus ja suhteellisen lyhyt aika luoda hyvä perusta myöhemmälle elämälle.
Olin jo aikuinen, kun vanhempani erosivat, ja kyllä se vaan silti teki kipeää. Ehkä pahinta oli kuitenkin se, että paljastui, että kokemani "onnellinen lapsuus onnellisessa ydinperheessä" olikin pitkän aikaa ollut pelkkää harhaa. Omakin elämäni meni vanhempien erossa monella tavalla uusiksi. Enkä vieläkään ole vakuuttunut, että se oli oikea ratkaisu.
Erosta on 10 vuotta, mutta kyllä se edelleen ihan puhtaan itsekkäästi surettaa, että vanhempani eivät enää ole yhdessä. Mielestäni minulla on oikeus tuohon tunteeseen. Kyllä silti pystyn olemaan onnellinen heidän puolestaan, kun nyt ovat tahoillaan uusissa suhteissa.
En suosittele sinnittelemään huonossa liitossa, kunnes lapset ovat aikuisia tai "riittävän isoja". Sen sijaan neuvoisin tekemään kaiken mahdollisen liiton pelastamiseksi ja pitämiseksi hyvänä. Jos se ei auta, niin ihan turhaa pitkittää väistämätöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 12:23"]
Ap, sohaisit muurahaispesää. Saat kamalasti vastauksia joissa epäillään mielenterveyttäsi ja vakuutellaan että ei meillä vaan noin, vaan lapset ovat iloisia kun äiti on taas iloinen.
Eronneet eivät uskalla tunnustaa että lapset kärsivät erossa (ellei ole kyse esim. väkivaltaisesta liitosta tms). Oma napa on kuitenkin tärkeämpi kuin lasten hyvinvointi. Aikamme on itsekeskeinen ja kaikkialla hehkutetaan että jokaisella on vaan yksi elämä ja olen vastuussa omasta onnellisuudestani. Samalla unohdetaan että niillä lapsillakin on vaan yksi lapsuus ja suhteellisen lyhyt aika luoda hyvä perusta myöhemmälle elämälle.
[/quote]Oletko lukenut ketjua tai tarinoita ollenkaan? Tekstisi perusteella et. Sanot, että erovanhemmat eivät uskalla tunnustaa, että lapset kärsivät erossa. Ihan höpönlöpöä, tunnetko yhtäkään erovanhempaa ja oletko kysynyt hänen näkemystään?Totta kai lapset kärsivät erossa, sehän on itsestäänselvyys.
Vanhempani erosivat kun olin 9v. Äitini meni naimisiin alkoholisoituneen ja väkivaltaisen miehen kanssa. Äitini myös tykkäsi juoda. isäni oli etäinen vuosia. Vanhempani riitelivät, haukkuivat toisiaan avoimesti. Eroa ei hoidettu millään lailla hyvin tai lapsia ajatellen. Asuin täysi-ikäisyyteen asti ilmapiirissä joka oli kaikkea muuta kuin onnellinen tai rakentava.
Ja oho, tästä kaikesta huolimatta minusta on tullut aivan täysipäinen aikuinen. Elän onnellista elämää. Samoin veljeni ja siskoni on kasvaneet normaaleiksi ihmisiksi, tosin heistä toisella oli parikymppisenä masennus, joka sekin jo hoidettu ja elää nykyään ihan tavallista elämää täysin terveenä ja tervepäisenä. Kaikki olemme kouluttautuneita, hyvissä ammateissa, lapsia ja puolisotkin löytyy.
Välini vanhempiini ovat hyvät. Eivät erityisen läheiset, mutta en ihnoa heitä tai vihaa heitä tai tunne katkeruutta heitä kohtaan. Uskon että he tekivät parhaansa niillä avuilla mitä heille oli annettu.
Eli kyllä tämän henkilön katkeruus on sisäsyntyistä. Valitan, mutta et saa millään tasolla sympatioitani.
Minä taisin olla 6-7v. kun vanhemmat erosi. Ennen eroa olin vilkas, iloinen, sosiaalinen, paljon kavereita. Eron jälkeen minusta tuli arka, ujo, epäsosiaalinen..kuin toinen ihminen.
75 korjaa vielä että "tämän henkilön" viittauksella tarkoitan ap:tä.
itse olin 17 vuotta kun vanhempani erosivat. Voi sitä onnen päivää!
siskoni olivat 5- ja 6-vuotiaita (he eivät muista mitään tapahtuneesta).
Minä taas olen ydinperheestä, jossa vallitsi vanhempien keskinäinen epäarvostus, viha ja riitelyn ilmapiiri, jossa olin veljeni kanssa kahden tulen välissä. Kaiken pahan olon kippasi toinen vanhemmistamme meihin lapsiin. Uskon, että olisin huomattavasti tasapainoisempi, onnellisempi ja vähemmän masennuskausista kärsinyt jos vanhempani olisivat eronneet ja olisimme jääneet asumaan tasapainoisemman vanhemman luokse. Ydinperhe ei ole automaattisesti onnen tyyssija. Tarinoita on yhtä paljon kuin perheitä - mitään viimeistä totuutta ei ole.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:16"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:11"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:01"][quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 01:38"]
Kyllä minulla kiinnostaa, miten eroperheen ja uusperheen lapsi kokee elämänsä. Olen opettaja, opetan pieniä lapsia, joiden suurimman osan perhetaustat ovat hyvin monimutkaisia näiden erojen ym. takia. Ero on meille aikuisille niin normalisoitunut asia, että unohdamme sen miten eri tavalla lapset kokevat asioita. Olen ydinperheen lapsena ja ydinperheessä itsekin olevana suhtautunut eroihin ja uusperhekuvioihin oppilaiden suhteen neutraalisti. Mutta koen, että lapset itse eivät pidä sitä luonnollisena, neutraalina asiana. Puhuessaan perheenjäsenistään, he usein selostavat oman suhteensa ko. henkilöön tarkasti. Ja ne uudet vauvat, kyllä näen usein epävarmuutta omasta sisaruksesta, kaikesta. Se on riipaisevaa.
[/quote]
Opettajana varmasti näet myös paremmin niitä kokonaisuuksia ulkopuolisena tarkkailijana paremmin? Vai voitko todella väittää, että lapset kärsivät vain sen eron takia, ei siitä syystä, miten vanhemmat avnhempina toimivat? Miten turvallinen ja toimiva lapsen ympäristö muuten on, miten vakaita ihmisiä vanhemmat aikuisina? Onko päihdeongelmaa, alistamista, latsen käyttämistä lyömäaseena entistä puolisoa kohtaan, suoranaista piittaamattomuutta lapsia kohtaan, kun uusi rakkaus sattuu kohdalle? Kyllä minä edelleen väitän, ettei tämä asia ole taaskaan niin yksinkertainen.
[/quote]
Kaikkea tätä on nähty, ja mihinkään ei voi vetää yhtäsuuruusmerkkejä väliin. Ihminen on kokonaisuus ja ihminen on yksilö, joka reagoi eristi asioihin eri tavoin. Mutta kyllä minä myös joskus näen ihan selkeitä asioita.
Enkä syyllistä ketään. Totean vain, että ero ei ole lapsille edes pitkähkön ajan eron jälkeen mikään neutraali, arkipäiväinen asia, vaikka jotenkin yritin uskotella itselleni niin.
[/quote]
"Kaikkea tätä on nähty, ja mihinkään ei voi vetää yhtäsuuruusmerkkejä väliin. Ihminen on kokonaisuus ja ihminen on yksilö, joka reagoi eristi asioihin eri tavoin. "
OT, mutta huh kuinka huonoa suomea 'opettajan' kirjoittamaksi! AV:lla on esiintynyt aika usein koulunkäyntiavustajia, jotka väittävät olevansa opettajia. Olisikohan jälleen kyse yhdestä sellaisesta tapauksesta. Toivon niin, sillä muuten on opetuksen taso jossain koulussa varsin huolestuttavalla tasolla.
[/quote]
Olen tuo toinen keskustelija, mutta hämmästelen tätä pätemisen tarvetta kieliopillisissa asioissa täällä av:lla. Kuvittelevatko kaikki mammat kirjoittavansa täällä jotain väitöskirjaa, tai pitävänsä Nobelin rauhanpalkinnon puhetta vai? Minä miellän av:n suhteellisen rennoksi keskustelukentäksi, jossa jopa opettaja voi löysätä vähän sitä pipoa ja kirjoittaa jopa vähän huolimattomammin. Moni kirjoittaa ipadilla, luurilla ja muilla laitteilla ja joskus tulee ihan niitä inhimillisiä ajatuskatkoksia. Hui ;)!