Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
EROVANHEMMILLE
03.03.2014 |
Hyvät vanhemmat, äiti ja isä,
te keski-ikäiset, avioeroaikakauden uranuurtajat,
Olen jo aikuinen, mutta vieläkin tekonne vaikuttavat minuun ja sisaruksiini. Eronne jälkeen kaikki oli järjestetty “parhaalla mahdollisella tavalla”, lapset saivat olla valitsemansa vanhemman luona ja jatkoivat arkea tutussa kaupungissa, tuttujen kavereiden kanssa. Mikään ei muuttunut, eikö niin, äiti ja iskä vaan muuttivat eri osoitteisiin, eikö niin.
Ei ihan niin. Se satutti, murskasi sisältä, sai pienen ihmisen murtumaan tuhanneksi ja taas tuhanneksi pirstaleeksi. Turvattomuuden ja yksinäisyyden tunne painaa yhä. Vaikka päällisin puolin menee hyvin, mieli on sisältä synkkä.
Isänpäivänä, kun kortissa lukee: “Hyvää isänpäivää!”, se tarkoittaa “Haista ***** itsekäs pihi keski-ikäinen! Ja terkkuja avokille myös ja avokin lapsille”. Kun kirjoitan äitienpäivänä “Ihanaa äitienpäivää!”, se merkitsee “Olet olematon, turha äiti”. Mutta koska olette rikkoneet perheenne ja katkaisseet tunnesiteenne lapsiinne, ei teille tulla sitä koskaan kertomaan ja saatte elää hyväuskoisina siitä, että lapsenne rakastivat teitä.
- Avioerolapsenne
Kommentit (82)
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 00:11"]
Joo mutta kyllä ihmisillä pitäisi olla jotain suhteellisuudentajua. Kannattaisi käydä vierailemassa vaikka lastenkodissa tai muussa, jos kuvittelee, että elämä erolapsena olisi ollut niin kammottavan kamalaa.
[/quote]
Oletko ihan tosissasi, tiedätkö edes, että suurin osa lapsista, jotka on huostaanotettu, ja sijoituksessa, on eroperheistä? Tiedätkö, että eroperheiden lapsia on yliedustettuna psykiatrisessa hoidossa, vankiloissa, ja päihdeongelmaisina?
Mielestäsi eroperheiden lapsilla on vain vähän paha mieli, kun äiti ja iskä erosi, eikä ne osaa suhteuttaa asioita, ja eroperheissä lapsia rakastetaan ja niillä on perusturva, äiti ja iskä vaan erosi, tuhmat lapset ei vaan ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.03.2014 klo 21:38"]
Jostain syystä tämänkin ketjun viesteistä huomaa, että vanhempien eron aiheuttamasta tuskasta ei saisi puhua. Ymmärtäähän sen, sillä varmasti se syyllisyys musertaa, mutta täytyisi siitä silti voida puhua ääneen.
[/quote]Miten se syyllisyys voi musertaa erovanhempaa, joka ei valinnut eroa? Kertoisitko minulle? Jos toinen osapuoli lyö minua ja jään silti. Hän pettää minua ja jään. Lopulta lähtee, kerrotko mitä siinä tilanteessa olisin voinut vielä tehdä? Kun lapset joskus itkevät minulle sitä, että miksi erositte, paijaan heidän hiuksiaan ja kerron kauniin valheen - teillä on ihana isä, jonka kanssa erosimme, koska emme tulleet toimeen. En missään olosuhteissa, heidän kuullen, syytä heidän isäänsä. Totuuden he saavat tietää vasta aikuisina. Teen kaikkeni, että lapseni selviävät erosta suhteellisen vähin henkisin vammoin. Tuen heidän isäsuhdettaan. Uhraudun heidän vuoksensa monin tavoin, koska rakastan heitä suunnattomasti. Syyllisyyttä en tunne, mutta kipua ja surua heidän puolestaan kyllä. Oma suruni jäi jalkoihin jo kauan sitten, en edes muista enää minne sen laitoin. Kun luen täältä olevani pohjasakkaa, sellainen huono eronnut nainen, yh joka on melkein sama kuin wt mietin missä on ihmisen inhimillisyys ja kyky asettua toisen asemaan. Mistä kumpuaa se loputon viha, joka saa lyömään lyötyä kovin käsin ja niin maahan kuin mahdollista. Omasta onnellisesta avioliitostako se kumpuaa vai kenties kuitenkin omasta pahasta olosta? Millaisen kodin ja ilmapiirin lapsilleen tarjoaa ihminen, joka lyö verbaalisesti netissä sellaisia, jotka joko tahtomattaan erosivat tai rohkeasti uskaltaen valitsivat avioeron?
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 00:18"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 00:11"]
Joo mutta kyllä ihmisillä pitäisi olla jotain suhteellisuudentajua. Kannattaisi käydä vierailemassa vaikka lastenkodissa tai muussa, jos kuvittelee, että elämä erolapsena olisi ollut niin kammottavan kamalaa.
[/quote]
Oletko ihan tosissasi, tiedätkö edes, että suurin osa lapsista, jotka on huostaanotettu, ja sijoituksessa, on eroperheistä? Tiedätkö, että eroperheiden lapsia on yliedustettuna psykiatrisessa hoidossa, vankiloissa, ja päihdeongelmaisina?
Mielestäsi eroperheiden lapsilla on vain vähän paha mieli, kun äiti ja iskä erosi, eikä ne osaa suhteuttaa asioita, ja eroperheissä lapsia rakastetaan ja niillä on perusturva, äiti ja iskä vaan erosi, tuhmat lapset ei vaan ymmärrä.
[/quote]
Jos ymmärrät lukemaasi, tajuat, että en puhunut eroperheistä, joissa on muutakin vikaa kuin se ero. Ne eroperheen lapset, jotka ovat psykiatrisessa hoidossa, alkoholisteja, lastenkodeissa ja muissa, näiden lasten vanhemmilla on todella suuria ongelmia muutenkin. Se ero ei ole niitä lapsia tuohon tilaan ajanut, vaan turvaton lapsuus, ero on ollut siinä vain yksi tapahtuma.
Projisoit täällä nyt jotain ihme traumojasi ja luet kuin piru raamattua. Koita ensi kerralla yrittää harjoittaa myös sitä luetun ymmärtämistä, niin ei tarvitse turhaan vängätä ja jankata.
Ap puhui pelkästään vanhempiensa erosta ja katkeruudesta ja minä ihmettelen, että todellako VAIN se ero on yksinään aiheuttanut ap:n katkeruuden?
Ero on usein seurausta perheessä olevasta vaikeasta elämäntilanteesta ja juuri ne vaikeat olosuhteet ja niissä kasvamaan joutuminen on asia, joka lopulta traumatisoi, eikä ainoastaan se että erotaan. Lapset on ennen eroa saattaneet joutua vuosien ajan kuuntelemaan ja katselemaan vanhempien välistä henkistä tai fyysistä väkivaltaa, pettämistä, päihdeongelmia tai muuta turvattomuutta.
Eroperheiden lasten syyllistäminen muuten todistetusti lisää syrjäytymisriskiä. Jos lapselle toistellaan että "sinusta ei voi tulla muuta kuin rikollinen tai alkoholisti, koska olet eroperheen lapsi" tai "perheesi on huonompi kuin muilla, koska vanhempasi ovat eronneet" niin varmasti hän alkaa ennen pitkää uskoa siihen.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 00:47"]
Ero on usein seurausta perheessä olevasta vaikeasta elämäntilanteesta ja juuri ne vaikeat olosuhteet ja niissä kasvamaan joutuminen on asia, joka lopulta traumatisoi, eikä ainoastaan se että erotaan.
[/quote]
Osaatko selittää sen minkä takia myös syntymästä asti yksinhuoltajaperheisiin syntyneillä on eniten ongelmia?
Senhän ei pitäisi pitää paikkaansa, jos oletetaan, että eroperheiden lapsilla on enemmän ongelmia, koska ennen eroa elämä oli traumatisoivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 00:54"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 00:47"]
Ero on usein seurausta perheessä olevasta vaikeasta elämäntilanteesta ja juuri ne vaikeat olosuhteet ja niissä kasvamaan joutuminen on asia, joka lopulta traumatisoi, eikä ainoastaan se että erotaan.
[/quote]
Osaatko selittää sen minkä takia myös syntymästä asti yksinhuoltajaperheisiin syntyneillä on eniten ongelmia?
Senhän ei pitäisi pitää paikkaansa, jos oletetaan, että eroperheiden lapsilla on enemmän ongelmia, koska ennen eroa elämä oli traumatisoivaa.
[/quote]
Osaatko sinä? Tai miksi ydinperheen lapsilla on myös ongelmia? Miksi hyvien perheiden lapsilla on ongelmia? En siis ole tuo, ketä lainasit, varmasti kukaan psykologi, tutkija tai muu ei osaa täysin selittää, miksi jotkut oireilevat jostakin ja toiset eivät. Mutta jos aikuisena oireilee mistä tahansa, kannattaa sitä apua itselleen hakea, ihan oman hyvinvoinnin ja omien mahdollisten lasten vuoksi eikä jakaa ongelmia eteenpäin. Aikuisella on vastuu omasta hyvinvoinnista ja onnellisuudesta.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 01:00"]
Osaatko sinä? Tai miksi ydinperheen lapsilla on myös ongelmia?
[/quote]
Kaikilla voi olla ongelmia, mutta joillakin on niitä todennäköisesti enemmän, ja se on faktaa, että ydinperheiden lapsilla on vähemmän ongelmia, ja yksinhuoltaja/eroperheiden lapsilla niitä on enemmän. Esim. usan vankiloiden vangeista yli 90% on kasvaneet ilman toista vanhempaa.
Nämä ovat sellaisia asioita, joista lapsen tehtyään joutuu kantamaan vastuun, vaikka ei haluaisikaan.
Jos on sellainen ihminen, joka kuvittelee elämän olevan jotain disneysatua, ja asioiden maagisesti vain järjestyvän, ja lasten vain maagisesti itsestään kasvavan tasapainoisiksi, kannattaa ihan suosiolla jättää ne lapset tekemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 01:06"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 01:00"]
Osaatko sinä? Tai miksi ydinperheen lapsilla on myös ongelmia?
[/quote]
Kaikilla voi olla ongelmia, mutta joillakin on niitä todennäköisesti enemmän, ja se on faktaa, että ydinperheiden lapsilla on vähemmän ongelmia, ja yksinhuoltaja/eroperheiden lapsilla niitä on enemmän. Esim. usan vankiloiden vangeista yli 90% on kasvaneet ilman toista vanhempaa.
Nämä ovat sellaisia asioita, joista lapsen tehtyään joutuu kantamaan vastuun, vaikka ei haluaisikaan.
Jos on sellainen ihminen, joka kuvittelee elämän olevan jotain disneysatua, ja asioiden maagisesti vain järjestyvän, ja lasten vain maagisesti itsestään kasvavan tasapainoisiksi, kannattaa ihan suosiolla jättää ne lapset tekemättä.
[/quote]
Ymmärräthän sinä, että toteamus yksinhuoltajaperheen/eroperheen lapsilla on enemmän ongelmia ei varsinaisesti kerro vielä mitään? Vähän sama, kun tehtäisiin tilasto siitä, miten moni vedenjuoja kuolee vaikka tapaturmaisesti. Ovatko syyt olemassa jo ennen eroa/yksinhuoltajuutta, onko oireilun aiheuttanut esim. toisen vanhemman kuolema josta syystä lapsetkin reagoivat, vai mistä mikin johtuu. Noin ylimalkainen syy-seuraussuhteiden vetäminen ei vain kerro vielä puoliakaan totuudesta. Muna tulee kanasta, mutta kumpi oli ensin?
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 01:06"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 01:00"]
Osaatko sinä? Tai miksi ydinperheen lapsilla on myös ongelmia?
[/quote]
Kaikilla voi olla ongelmia, mutta joillakin on niitä todennäköisesti enemmän, ja se on faktaa, että ydinperheiden lapsilla on vähemmän ongelmia, ja yksinhuoltaja/eroperheiden lapsilla niitä on enemmän. Esim. usan vankiloiden vangeista yli 90% on kasvaneet ilman toista vanhempaa.
Nämä ovat sellaisia asioita, joista lapsen tehtyään joutuu kantamaan vastuun, vaikka ei haluaisikaan.
Jos on sellainen ihminen, joka kuvittelee elämän olevan jotain disneysatua, ja asioiden maagisesti vain järjestyvän, ja lasten vain maagisesti itsestään kasvavan tasapainoisiksi, kannattaa ihan suosiolla jättää ne lapset tekemättä.
[/quote]
usan vangeista sama 90% koostuu etnisistä vähemmistöistä, pääasiassa siirtolaisten lapsista...
Siitäkin faktasta huolimatta usassa on nykyisin presidentti, joka on sekä tummaihoisen siirtolaisen lapsi että eroperheessä kasvanut.
Lasten syrjäytymisriskiä lisäävät myös muut seikat kuin vanhempien eroaminen, esim. isän korkea ikä.
"Sekä isän korkea (yli 30 vuotta) että nuori (alle 25 vuotta) ikä lisäsivät riskiä sairastua skitsofreniaan. Isän nuoruus näytti lisäävän riskiä ainoastaan pojilla. Yleisväestössä isän korkea ikä oli naisilla yhteydessä lisääntyneeseen kokonaiskuolleisuuteen ja itsemurhiin. Miehillä vastaavaa yhteyttä ei havaittu.
Psykoosia sairastavilla naisilla isän yli 40 vuoden ikä oli yhteydessä lisääntyneeseen kokonaiskuolleisuuteen ja luonnollisiin kuolemiin. Yleisväestössä ja psykoosia sairastavilla isän korkea ikä oli yhteydessä äidin skitsofreniaan.
Skitsofreniaa sairastavilla isän korkea ikä liittyi hoitamattoman psykoosin pitempään kestoon, huonompaan sosiaaliseen ja ammatilliseen toimintakykyyn sekä lisääntyneeseen päihteiden käyttöön."
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=11270/type=1
Ja ennen kuin ehdit haukkua mut, niin lisään vaan että en ole eroperheestä enkä vielä itse naimisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä uutta juttua siitä kuinka isän ikä vaikuttaa lasten tulevaisuuteen! Eli fiksu nainen valitsee nuoren ja terveen puolison, joka ei koskaan jätä eikä petä, ei sairastu esim. muistisairauteen joka voi muuttaa persoonan, ei menehdy onnettomuudessa, eikä muutenkaan!
"Vanhojen isien lapset kärsivät autismista, ADHD:sta, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja skitsofreniasta enemmän kuin aiemmin on luultu. Näin siksi, että iän myötä miehen sperman laatu heikkenee. Mitä enemmän isällä on ikää, sitä todennäköisempiä ovat lapsen ongelmat.
JAMA Psychiatry -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta kertoi muun muassa ruotsalainen Dagens Nyheter -lehti.
Tutkijat havaitsivat, että 45-vuotiaana isäksi tulevan lapsella on 3,5 kertaa suurempi riski sairastua autismiin kuin lapsella, jonka isä on 24-vuotias. Todennäköisyys saada ADHD-lapsi oli 13-kertainen verrattuna nuorempien isien lapsiin. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja psykoosiin sairastumisen riski todettiin 25 kertaa suuremmaksi.
Dagens Nyheterin haastattelema geneettisen epidemiologian professori
Paul Lichtenstein Karoliinisesta instituutista kertoo, että tutkimuksessa on otettu huomioon perinnölliset tekijät, koulutustaso ja sosioekonominen asema.
- Näin voimme olla varmoja, että juuri isän iällä on merkitystä, Lichtenstein toteaa lehdessä.
Riskin lisääntyminen johtuu tutkijoiden mukaan siitä, että sperman laatu heikkenee iän myötä ja siittiöihin tulee geneettisiä mutaatioita. Fysiologian professori Jorma Toppari Turun yliopistosta toteaa, että autismin ja isän korkean iän välillä on jo pitkään tiedetty olevan yhteys.
Kyllä minulla kiinnostaa, miten eroperheen ja uusperheen lapsi kokee elämänsä. Olen opettaja, opetan pieniä lapsia, joiden suurimman osan perhetaustat ovat hyvin monimutkaisia näiden erojen ym. takia. Ero on meille aikuisille niin normalisoitunut asia, että unohdamme sen miten eri tavalla lapset kokevat asioita. Olen ydinperheen lapsena ja ydinperheessä itsekin olevana suhtautunut eroihin ja uusperhekuvioihin oppilaiden suhteen neutraalisti. Mutta koen, että lapset itse eivät pidä sitä luonnollisena, neutraalina asiana. Puhuessaan perheenjäsenistään, he usein selostavat oman suhteensa ko. henkilöön tarkasti. Ja ne uudet vauvat, kyllä näen usein epävarmuutta omasta sisaruksesta, kaikesta. Se on riipaisevaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 01:38"]
Kyllä minulla kiinnostaa, miten eroperheen ja uusperheen lapsi kokee elämänsä. Olen opettaja, opetan pieniä lapsia, joiden suurimman osan perhetaustat ovat hyvin monimutkaisia näiden erojen ym. takia. Ero on meille aikuisille niin normalisoitunut asia, että unohdamme sen miten eri tavalla lapset kokevat asioita. Olen ydinperheen lapsena ja ydinperheessä itsekin olevana suhtautunut eroihin ja uusperhekuvioihin oppilaiden suhteen neutraalisti. Mutta koen, että lapset itse eivät pidä sitä luonnollisena, neutraalina asiana. Puhuessaan perheenjäsenistään, he usein selostavat oman suhteensa ko. henkilöön tarkasti. Ja ne uudet vauvat, kyllä näen usein epävarmuutta omasta sisaruksesta, kaikesta. Se on riipaisevaa.
[/quote]En allekirjoita ollenkaan sitä, että erot olisivat meille aikuisille normalisoitunut asia. Ne ovat yleisiä, mutten tunne yhtäkään avioeron kokenutta, joka olisi siihen suhtautunut kevyesti. Moni kuten minä ottaa avioeron raskaasti ja kantaa huolta siitä, miten lapset erosta selviytyvät ja tekevät aktiivisesti töitä lasten hyvinvoinnin eteen.
Kuten sinäkin, minä olen alunperin ydinperheestä. On jokin erikoinen suojelumekanismi selittää avioerot perittynä tapana, joka kulkee vain tietynlaisissa perheissä. Et näin sanonut, mutta näin moni avioerot kuittaa ja rajaa itsensä ja perheensä avioerojen ulkopuolelle.
51 lisää: se, että olen ydinperheessä yhä, ei tarkoita sitä, että se olisi ollut helppoa. En pidä tätä lähellekään itsestäänselvänä.
Mutta huomaan aliarvioineeni sen tuskan minkä avioero VOI lapselle aiheuttaa. Olen samaa mieltä siitä, että erojen negatiivisista vaikutuksista ei oikein saa puhua. Mutta sehän on selvä: mikään ei voi ottaa niin lujille henkisesti, sehän on aika massiivinen pettymys, epäonnistuneisuus, häpeä. Kuitenkin. Kipeä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 01:38"]
Kyllä minulla kiinnostaa, miten eroperheen ja uusperheen lapsi kokee elämänsä. Olen opettaja, opetan pieniä lapsia, joiden suurimman osan perhetaustat ovat hyvin monimutkaisia näiden erojen ym. takia. Ero on meille aikuisille niin normalisoitunut asia, että unohdamme sen miten eri tavalla lapset kokevat asioita. Olen ydinperheen lapsena ja ydinperheessä itsekin olevana suhtautunut eroihin ja uusperhekuvioihin oppilaiden suhteen neutraalisti. Mutta koen, että lapset itse eivät pidä sitä luonnollisena, neutraalina asiana. Puhuessaan perheenjäsenistään, he usein selostavat oman suhteensa ko. henkilöön tarkasti. Ja ne uudet vauvat, kyllä näen usein epävarmuutta omasta sisaruksesta, kaikesta. Se on riipaisevaa.
[/quote]
Opettajana varmasti näet myös paremmin niitä kokonaisuuksia ulkopuolisena tarkkailijana paremmin? Vai voitko todella väittää, että lapset kärsivät vain sen eron takia, ei siitä syystä, miten vanhemmat avnhempina toimivat? Miten turvallinen ja toimiva lapsen ympäristö muuten on, miten vakaita ihmisiä vanhemmat aikuisina? Onko päihdeongelmaa, alistamista, latsen käyttämistä lyömäaseena entistä puolisoa kohtaan, suoranaista piittaamattomuutta lapsia kohtaan, kun uusi rakkaus sattuu kohdalle? Kyllä minä edelleen väitän, ettei tämä asia ole taaskaan niin yksinkertainen.
Ei ne erot periydy, eikä myöskään ne johdu aina siitä että ei yritetä tarpeeksi. Mä olen kasvanut erittäin onnellisessa ydinperheessä, mutta silti oma avioliittoni päättyi eroon vaikka elin miehen kanssa joka oli myös kasvanut erittäin onnellisessa ydinperheessä. Menimme naimisiin kaksikymppisinä, lapset syntyivät opiskeluaikoinamme, valmistuimme molemmat maisteriksi ja saimme hyvät työpaikat. Yli 20 vuoden avioliiton jälkeen mies pudotti pommin ja kertoi että on rakastunut, mieheen. Hän alkoi kyseenalaistaa seksuaalisuuttaan kunnolla vasta kolmenkympin tienoilla, eli ei salannut sitä minulta kun menimme naimisiin. Mun eroni syy on niitä harvinaisimpia, mutta myös minulla on kohtalotovereita. Mä en syytä itseäni, en syytä miestäni ja aikuiset lapsemme eivät syytä meistä kumpaakaan.
Edellinen jatkaa vielä, olisi ihan mielenkiintoista tietää, miten itsetuntemuksen kehittäminen ihan jokaisen kansalaisen kohdalla vaikuttaisi esimerkiksi avioeroihin, suhteisiin ja ihan kaikkeen. Olen huomannut, että useat ihmiset ovat ihan pihalla siitä, millaista kumppania edes hakevat. Tai arvoasteikolla voi olla jotain todella pinnallisia arvoja esim. varallisuus ja kouluttautuneisuus, mutta puolison muihin taitoihin, kuten sosiaalisiin ja viestinnällisiin taitoihin ei kiinnitetä huomiota. Tai tunteiden käsittelyyn. Tässä tullaan taas tähän muna vai kana- kysymykseen.
Avioituvatko ihmiset väärien ihmisten kanssa, koska eivät tunne itseään ja omia motiivejaan? Eivätkä itse osaa olla tyydyttäviä puolisoina (etäisyys, itsekkyys, joustamattomuus, kiristäminen, kyttääminen yms.)? Johtuvatko erot ihmisten itsekkyydestä, vai yleisestä elämän ja itsentä hallitsemattomuudesta, kun ei tunneta tarpeeksi hyvin edes sitä kaikkein tärkeintä ihmistä, eli itseä? Ja kipuilevatko lapset erosta, vai aikuisten muista ongelmista, esim. tietoisuuden puutteista?
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:01"][quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 01:38"]
Kyllä minulla kiinnostaa, miten eroperheen ja uusperheen lapsi kokee elämänsä. Olen opettaja, opetan pieniä lapsia, joiden suurimman osan perhetaustat ovat hyvin monimutkaisia näiden erojen ym. takia. Ero on meille aikuisille niin normalisoitunut asia, että unohdamme sen miten eri tavalla lapset kokevat asioita. Olen ydinperheen lapsena ja ydinperheessä itsekin olevana suhtautunut eroihin ja uusperhekuvioihin oppilaiden suhteen neutraalisti. Mutta koen, että lapset itse eivät pidä sitä luonnollisena, neutraalina asiana. Puhuessaan perheenjäsenistään, he usein selostavat oman suhteensa ko. henkilöön tarkasti. Ja ne uudet vauvat, kyllä näen usein epävarmuutta omasta sisaruksesta, kaikesta. Se on riipaisevaa.
[/quote]
Opettajana varmasti näet myös paremmin niitä kokonaisuuksia ulkopuolisena tarkkailijana paremmin? Vai voitko todella väittää, että lapset kärsivät vain sen eron takia, ei siitä syystä, miten vanhemmat avnhempina toimivat? Miten turvallinen ja toimiva lapsen ympäristö muuten on, miten vakaita ihmisiä vanhemmat aikuisina? Onko päihdeongelmaa, alistamista, latsen käyttämistä lyömäaseena entistä puolisoa kohtaan, suoranaista piittaamattomuutta lapsia kohtaan, kun uusi rakkaus sattuu kohdalle? Kyllä minä edelleen väitän, ettei tämä asia ole taaskaan niin yksinkertainen.
[/quote]
Kaikkea tätä on nähty, ja mihinkään ei voi vetää yhtäsuuruusmerkkejä väliin. Ihminen on kokonaisuus ja ihminen on yksilö, joka reagoi eristi asioihin eri tavoin. Mutta kyllä minä myös joskus näen ihan selkeitä asioita.
Enkä syyllistä ketään. Totean vain, että ero ei ole lapsille edes pitkähkön ajan eron jälkeen mikään neutraali, arkipäiväinen asia, vaikka jotenkin yritin uskotella itselleni niin.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:11"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:01"][quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 01:38"]
Kyllä minulla kiinnostaa, miten eroperheen ja uusperheen lapsi kokee elämänsä. Olen opettaja, opetan pieniä lapsia, joiden suurimman osan perhetaustat ovat hyvin monimutkaisia näiden erojen ym. takia. Ero on meille aikuisille niin normalisoitunut asia, että unohdamme sen miten eri tavalla lapset kokevat asioita. Olen ydinperheen lapsena ja ydinperheessä itsekin olevana suhtautunut eroihin ja uusperhekuvioihin oppilaiden suhteen neutraalisti. Mutta koen, että lapset itse eivät pidä sitä luonnollisena, neutraalina asiana. Puhuessaan perheenjäsenistään, he usein selostavat oman suhteensa ko. henkilöön tarkasti. Ja ne uudet vauvat, kyllä näen usein epävarmuutta omasta sisaruksesta, kaikesta. Se on riipaisevaa.
[/quote]
Opettajana varmasti näet myös paremmin niitä kokonaisuuksia ulkopuolisena tarkkailijana paremmin? Vai voitko todella väittää, että lapset kärsivät vain sen eron takia, ei siitä syystä, miten vanhemmat avnhempina toimivat? Miten turvallinen ja toimiva lapsen ympäristö muuten on, miten vakaita ihmisiä vanhemmat aikuisina? Onko päihdeongelmaa, alistamista, latsen käyttämistä lyömäaseena entistä puolisoa kohtaan, suoranaista piittaamattomuutta lapsia kohtaan, kun uusi rakkaus sattuu kohdalle? Kyllä minä edelleen väitän, ettei tämä asia ole taaskaan niin yksinkertainen.
[/quote]
Kaikkea tätä on nähty, ja mihinkään ei voi vetää yhtäsuuruusmerkkejä väliin. Ihminen on kokonaisuus ja ihminen on yksilö, joka reagoi eristi asioihin eri tavoin. Mutta kyllä minä myös joskus näen ihan selkeitä asioita.
Enkä syyllistä ketään. Totean vain, että ero ei ole lapsille edes pitkähkön ajan eron jälkeen mikään neutraali, arkipäiväinen asia, vaikka jotenkin yritin uskotella itselleni niin.
[/quote]
"Kaikkea tätä on nähty, ja mihinkään ei voi vetää yhtäsuuruusmerkkejä väliin. Ihminen on kokonaisuus ja ihminen on yksilö, joka reagoi eristi asioihin eri tavoin. "
OT, mutta huh kuinka huonoa suomea 'opettajan' kirjoittamaksi! AV:lla on esiintynyt aika usein koulunkäyntiavustajia, jotka väittävät olevansa opettajia. Olisikohan jälleen kyse yhdestä sellaisesta tapauksesta. Toivon niin, sillä muuten on opetuksen taso jossain koulussa varsin huolestuttavalla tasolla.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:11"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 02:01"][quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 01:38"]
Kyllä minulla kiinnostaa, miten eroperheen ja uusperheen lapsi kokee elämänsä. Olen opettaja, opetan pieniä lapsia, joiden suurimman osan perhetaustat ovat hyvin monimutkaisia näiden erojen ym. takia. Ero on meille aikuisille niin normalisoitunut asia, että unohdamme sen miten eri tavalla lapset kokevat asioita. Olen ydinperheen lapsena ja ydinperheessä itsekin olevana suhtautunut eroihin ja uusperhekuvioihin oppilaiden suhteen neutraalisti. Mutta koen, että lapset itse eivät pidä sitä luonnollisena, neutraalina asiana. Puhuessaan perheenjäsenistään, he usein selostavat oman suhteensa ko. henkilöön tarkasti. Ja ne uudet vauvat, kyllä näen usein epävarmuutta omasta sisaruksesta, kaikesta. Se on riipaisevaa.
[/quote]
Opettajana varmasti näet myös paremmin niitä kokonaisuuksia ulkopuolisena tarkkailijana paremmin? Vai voitko todella väittää, että lapset kärsivät vain sen eron takia, ei siitä syystä, miten vanhemmat avnhempina toimivat? Miten turvallinen ja toimiva lapsen ympäristö muuten on, miten vakaita ihmisiä vanhemmat aikuisina? Onko päihdeongelmaa, alistamista, latsen käyttämistä lyömäaseena entistä puolisoa kohtaan, suoranaista piittaamattomuutta lapsia kohtaan, kun uusi rakkaus sattuu kohdalle? Kyllä minä edelleen väitän, ettei tämä asia ole taaskaan niin yksinkertainen.
[/quote]
Kaikkea tätä on nähty, ja mihinkään ei voi vetää yhtäsuuruusmerkkejä väliin. Ihminen on kokonaisuus ja ihminen on yksilö, joka reagoi eristi asioihin eri tavoin. Mutta kyllä minä myös joskus näen ihan selkeitä asioita.
Enkä syyllistä ketään. Totean vain, että ero ei ole lapsille edes pitkähkön ajan eron jälkeen mikään neutraali, arkipäiväinen asia, vaikka jotenkin yritin uskotella itselleni niin.
[/quote]
Eihän kukaan niin ole väittänytkään, että ero olisi neutraali asia. Mutta jos lapsi kipuilee aikuisena vanhempiensa erosta niin pahasti, että tekee tällaisen aloituksen AV:lle, kyllä se herättää vähän muitakin kysymyksiä. Jos edes minä, väkivaltaisen alkoholistiperheen lapsi en kykene vihaamaan vanehmpiani samalla tavalla. Tosin olen kyllä aktiivisesti työstänyt traumojani ja harjoittanut sitä tietoisuuden lisäämistä itsestäni, motiiveistani, tunteistani, kivuistani. Suosittelen, jos tuntee syvää katkeruutta ja pahaa oloa!
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 00:04"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2014 klo 00:01"]
Hah hah, hauska vitsailla asiasta, josta itsellä ei ole kokemusta.
[/quote]
Ei se ollut mikään vitsi, vaan yritys saada ihmiset ymmärtämään miten typerää on kuvitella joidenkin vempeleiden korvaavan turvallisen kasvuympäristön.
Ja myös arvostella niitä, joiden mielestä eroperheiden lapsilla ei ole oikeutta puhua kokemuksistaan, ja aina pitäisi olla kiitollinen vanhemmilleen, oli ne millaisia paskoja vaan.
Ei sullakaan ole oikeutta arvostella eroperheiden lasten ongelmia, sen takia, että itse olet myös kärsinyt paskavanhemmista.
[/quote]
Joo mutta kyllä ihmisillä pitäisi olla jotain suhteellisuudentajua. Kannattaisi käydä vierailemassa vaikka lastenkodissa tai muussa, jos kuvittelee, että elämä erolapsena olisi ollut niin kammottavan kamalaa. Jos kyse on vain pelkästään siitä erosta, vanhemmat ovat muuten olleet rakastavia ja hyviä, niin jotain häikkää on sen aikuisen korvien välissä, jos aikuisena jaksaa kiukutella vielä toisten erosta. Tosin jotain vikaa on ollut silloin kasvatuksessakin, kun lapsi ei osaa olla kiitollinen saamastaan rakkaudesta ja turvasta (jos turvaa ja rakkautta on ollut). Minulla oli traumaattinen lapsuus ja työstän asioita edelleen, olen valinnut elämän ennen katkeruutta ja en jaksa edes vihata vanhempiani. Menee OMA elämä ihan hukkaan vihatessa ja katkeruudessa rypiessä.
Ystäväni on joutunut pedofiilin uhriksi, joten hassun hauska heittosi siitäkin oli erittäin mauton.
Jos tulet eroperheestä ja kannat suurta kaunaa ja vihaa vanhemmillesi, niin kannattaisiko hakea apua ja työstää niitä omia vihan ja katkeruuden tunteita? Enkä sano tätä ivallisesti.