Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää kun isovanhemmat eivät auta lastenhoidossa
02.03.2014 |
Siis koskaan. Tiedän että hoitoapu ei ole mikään velvollisuus mutta silti ärsyttää ja varsinkin suhtautuminen meidän ongelmiin.
Meillä on ollut monesta syystä raskasta, esimerkisi sen takia että kolme pientä lastamme ovat sairastelleet todella paljon ja en ole sen takia nukkunut moneen kuukauteen enemmän kuin tunnin pätkän.
Vanhempani asuvat lähellä ja heillä on kaikki hyvin, ovat eläkkeellä, nuorehkoja, hyvässä kunnossa, varakkaita. Jos joskus kerron että meillä on ollut raskas kuukausi niin vastaus on vaan että voi kun en käsitä miksi teillä on niin vaikeaa, kun te olitte tuon ikäisiä veljesi kanssa miellä oli hauskaa! Olen pari kertaa sanonut että olen liian väsynyt että pelkään esimerkiksi ajaa autoa kun olen nukahtahtamaisillaan rattiin, että voisiko heittää pojan lätkäharrastukseen ja isä sitten hakisi, no ei koskaan sovi, on sitä ja tätä tapaamista. Olen kerran pyytänyt hoitoapua yhdeksi illaksi ja vastaus oli että olemme jo lapsemme hoitaneet.
Sitten vielä ihmettelevät miksi ei ole lämpimiä välejä lapsiimme. No, koska ette koskaan vietä heidän kanssa aikaa! Tuskin tulevat synttäreille kun kutsutaan. Oma on valintansa laittaa matkustelu ja ystävien tapaaminen lasten edelle mutta ei ole oikeutta sitten odottaa että lapset kokevat heidät läheisiksi ihmisiksi.
Sori, piti vaan vuodattaa.
Kommentit (256)
Kiitetäänpä taas joukolla ET-lehteä hyvin hoidetusta sukupolvien vieroitustyöstä.
Normaalit ihmiset välittävät läheisistään yleensä sen verran, että auttavat, kun toinen apua tarvitsee, puolin ja toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika erilaisia kokemuksia.
Omat vanhempani hoitivat meidät lapset itse, koska heidän vanhempansa eivät halunneet auttaa ollenkaan. Tämän vuoksi omat vanhempani ja minä olimme sitä mieltä, että autetaan tietenkin. Tuo ajatus on kuitenkin alkanut ainakin omalta osaltani muuttumaan, koska sisareni on käyttänyt meitä silmittömästi hyväksi ja kiitosta ei ole koskaan tullut, ainoastaan valitusta.
Oma äitini on todella väsynyt töiden ja lastenhoitojen takia. Valitettavasti ei osaa sanoa ei ja burn out on lähellä.
Itse puolestaan olen alkanut irtautua auttamisesta, koska itsellenikin iski väsymys. Myös viha on alkanut nostaa päätään.
Tämän kaiken p*skan ja hyväksikäytön vuoksi minun "autetaan tietysti" on muuttunut "kaikki tekee lapset itselleen" ajatteluksi.
Jos sisareni olisi kohtuullistanut hoidot eli pyytänyt välillä eikä joka viikko (itseltäni joskus pyysi jopa 6 päivänä viikossa), niin tilanne on eri.
Itselleni on tullut tästä kaikesta sekä vanhemmilta kuulluista valituksista sellainen kuva, että lapsia halutaan mutta niitä ei haluta itse hoitaa.
Toinen kuva mikä on tullut, että ihmiset olettavat, että jos sulla ei ole lapsia, niin totta kai sulla on aikaa hoitaa lapsia. Ihan kun lapsettomalla ei olisi omaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 3 lastenlasta, joista en koskaan puhu muille. Työkavereilla ei ole näistä lapsista tietoa eikä edes esim. serkkuni tiedä, että lapsillani on lapsia. Minua ei siten voi syyllistää isoäidiksi, joka kyllä kehuu muille olevansa mummi ja paljon lastenlasten kanssa, mutta todellisuudessa ei välitä.
Ne pienokaiset eivät ole minun lapsiani, en ole niistä vastuussa eikä minulta voi edellyttää, että olisin hoitoapuna sillä varjolla, että lapsenlapset jäävät jotain paitsi, jos en heitä hoida. Olen sanonut, että lapsenlapset ovat koska tahansa meille tervetulleita, mutta koska luonani asuu dementoitunut anoppi (tarvitsee valvontaa 24/7), häntä päivällä kaitseva appi ja miehen lievästi kehitysvammainen sisar, niin jostain syystä ei ole ollut isompaa tunkua meille lapsenlapsia tuoda.
Aikamoista.. eikö olisi helpompaa laittaa anoppi hoitokotiin kuin valvoa häntä 24/7.
Vierailija kirjoitti:
Jos minä saisin lapsia, hoitaisin ne kyllä itse. En ymmärrä tuttujakaan, jotka sellaisen aarteen saa, kuin lapsen ja sitten itketään, kun sitä ei saada hoitoon jonnekin.
Miettisivät, miltä tuntuu, kun lasta ei saa ollenkaan.
Se, että ei saa lasta, on ihan eri asia kuin väsyminen lasten sairastelun aikana, kun ei ole aikaa hoitaa itseään eikä edes nukkua. Todennäköisesti kaikki muutkin väsyisivät ja haluaisivat/tarvitsisivat apua, jos kolme lasta sairastellessaan valvottaa kuukauden ja nukkuminen olisi hyvin satunnaisia pätkiä. Myös te "buhuu, mä en saa lapsia, mutta jos saisin, niin olisin superihminen, joka voi olla vaikka vuoden nukkumatta" -ihmiset.
Vielä väännän rautalangasta. Ap on väsynyt, kenties jopa uupunut. Tässä tilanteessa avun pyytäminen on nimenomaan sitä lasten (ja oman) hyvinvoinnin edistämistä. Vielä kun sitä apua saisi!
Tosi kurja tilanne. Ymmärrän tosi hyvin harmituksen siitä, etteivät isovanhemmat haluat viettää aikaa lastenlastensa kanssa.
Sitä puolestaan en ymmärrä, miksi Suomessa ei kukaan tunnu haluavan palkata lastenhoitoapua. Auttaa oikeasti suunnattomasti ruuhkavuosissa, eikä lopulta ole edes kovin kallista. Meillä käy mukava ja luotettava hoitaja ihan säännöllisesti kahtena iltana kuussa ja se tekee tosi hyvää. Välillä käydään silloin miehen kanssa syömässä tai leffassa, mutta yleensä tehdään ihan vaan rästiin jääneitä kotihommia tai käydään vaikka juoksulenkillä.
Lasten harrastuksien kuljetukset hoidetaan kimppakyydeillä joukkueiden vanhempien kanssa luotujen whatsap rinkien kautta. Meillä on 4 lasta enkä ikinä repeäisi kaikkiin kuskaamisiin itse. Kannattaa itse olla aktiivinen ja luoda näitä kimppakyytirinkejä, jos niitä ei joukkueessa ennestään ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanteesi on ihanteellinen.
Oma äitini tuppaa kylään lupaa kysymättä. Ja on todellinen huomion keskipiste minne ikinä meneekin.
Mitään hyvää sanottavaa hänellä ei ikinä ole. Vaikka olisin juuri siivonnut, hän löytää liikaa ja törkyä, jota ei jätä mainitsematta.
Vaikka olen pyytänyt ettei hän toisi joka kerta jotain tuliaista, niin joka kerta hän tuo jotain täyttää roskaa mukanaan. Olen saanut häneltä mm. risoja lakanoita ja ruuan jämiä.
Joskus harmittaa kun edes tein lapsia, ennen heidän syntymäänsä en ollut äitini kanssa missään tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Tosi kurja tilanne. Ymmärrän tosi hyvin harmituksen siitä, etteivät isovanhemmat haluat viettää aikaa lastenlastensa kanssa.
Sitä puolestaan en ymmärrä, miksi Suomessa ei kukaan tunnu haluavan palkata lastenhoitoapua. Auttaa oikeasti suunnattomasti ruuhkavuosissa, eikä lopulta ole edes kovin kallista. Meillä käy mukava ja luotettava hoitaja ihan säännöllisesti kahtena iltana kuussa ja se tekee tosi hyvää. Välillä käydään silloin miehen kanssa syömässä tai leffassa, mutta yleensä tehdään ihan vaan rästiin jääneitä kotihommia tai käydään vaikka juoksulenkillä.
Lasten harrastuksien kuljetukset hoidetaan kimppakyydeillä joukkueiden vanhempien kanssa luotujen whatsap rinkien kautta. Meillä on 4 lasta enkä ikinä repeäisi kaikkiin kuskaamisiin itse. Kannattaa itse olla aktiivinen ja luoda näitä kimppakyytirinkejä, jos niitä ei joukkueessa ennestään ole.
Missä ”joukkueessa”? Kai käsität että on muunlaisiakin harrastuksia kuin joukkuelajeja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi kurja tilanne. Ymmärrän tosi hyvin harmituksen siitä, etteivät isovanhemmat haluat viettää aikaa lastenlastensa kanssa.
Sitä puolestaan en ymmärrä, miksi Suomessa ei kukaan tunnu haluavan palkata lastenhoitoapua. Auttaa oikeasti suunnattomasti ruuhkavuosissa, eikä lopulta ole edes kovin kallista. Meillä käy mukava ja luotettava hoitaja ihan säännöllisesti kahtena iltana kuussa ja se tekee tosi hyvää. Välillä käydään silloin miehen kanssa syömässä tai leffassa, mutta yleensä tehdään ihan vaan rästiin jääneitä kotihommia tai käydään vaikka juoksulenkillä.
Lasten harrastuksien kuljetukset hoidetaan kimppakyydeillä joukkueiden vanhempien kanssa luotujen whatsap rinkien kautta. Meillä on 4 lasta enkä ikinä repeäisi kaikkiin kuskaamisiin itse. Kannattaa itse olla aktiivinen ja luoda näitä kimppakyytirinkejä, jos niitä ei joukkueessa ennestään ole.
Missä ”joukkueessa”? Kai käsität että on muunlaisiakin harrastuksia kuin joukkuelajeja?
Aika vähän taitaa olla harrastuksia, joissa ollaan ihan yksin, ainakaan vielä lapsena. Esimerkiksi suunnistus, baletti tai kokkikerho on juttuja, joissa ei ole joukkoetta, mutta joissa ollaan yhdessä - ilman sitä joukkoetta. Silloinkin etua on siitä, että osaa avata suunsa ja jutella muiden vanhempien kanssa kyydeistä.
Elämä on tismalleen niin kamalaa kuin itse haluat sen olevan! Apu on yhden puhelinsoiton päässä, mutta iso osa haluaa ilmaisen lastenhoitajan, koska ei itsekään arvosta lasten kanssa vietettyä aikaa eikä pidä sitä palkanmaksun arvoisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi kurja tilanne. Ymmärrän tosi hyvin harmituksen siitä, etteivät isovanhemmat haluat viettää aikaa lastenlastensa kanssa.
Sitä puolestaan en ymmärrä, miksi Suomessa ei kukaan tunnu haluavan palkata lastenhoitoapua. Auttaa oikeasti suunnattomasti ruuhkavuosissa, eikä lopulta ole edes kovin kallista. Meillä käy mukava ja luotettava hoitaja ihan säännöllisesti kahtena iltana kuussa ja se tekee tosi hyvää. Välillä käydään silloin miehen kanssa syömässä tai leffassa, mutta yleensä tehdään ihan vaan rästiin jääneitä kotihommia tai käydään vaikka juoksulenkillä.
Lasten harrastuksien kuljetukset hoidetaan kimppakyydeillä joukkueiden vanhempien kanssa luotujen whatsap rinkien kautta. Meillä on 4 lasta enkä ikinä repeäisi kaikkiin kuskaamisiin itse. Kannattaa itse olla aktiivinen ja luoda näitä kimppakyytirinkejä, jos niitä ei joukkueessa ennestään ole.
Missä ”joukkueessa”? Kai käsität että on muunlaisiakin harrastuksia kuin joukkuelajeja?
Aika vähän taitaa olla harrastuksia, joissa ollaan ihan yksin, ainakaan vielä lapsena. Esimerkiksi suunnistus, baletti tai kokkikerho on juttuja, joissa ei ole joukkoetta, mutta joissa ollaan yhdessä - ilman sitä joukkoetta. Silloinkin etua on siitä, että osaa avata suunsa ja jutella muiden vanhempien kanssa kyydeistä.
Elämä on tismalleen niin kamalaa kuin itse haluat sen olevan! Apu on yhden puhelinsoiton päässä, mutta iso osa haluaa ilmaisen lastenhoitajan, koska ei itsekään arvosta lasten kanssa vietettyä aikaa eikä pidä sitä palkanmaksun arvoisena.
Ja kaikki varmaan sit just kulkee aina samasta paikasta? Ei meillä ainakaan. Ja esim mun kuopukseni harrastaa kuvataiteita ja arkkitehtuuria, eikä niissä ole joukkuetta. Ja on tasan ainoa täältäpäin.
Ja meillä mies tekee matkatöitä ja nuorin sairastaa astmaa, joten ei, ei meillä soitella enää minkään leffareissun takia yhtään ketään hoitajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ollut 4-vuotias, kun vanhempani erosivat. Muistan kaiken. Olin isin tyttö ja olihan niin raskas kokemus, joka on ollut läsnä koko elämän.
Ja vielä ikävämmäksi homma kävi, kun äitini alkoi metsästää uutta miestä itselleen. Olin milloin mummolassa, milloin hänen siskonsa luona, ja ihan tuoreeltaan eron jälkeen. Olin turvaton ja yksinäinen, ainoa lapsi kun olin.
Huomasin, kuinka vastenmielistä itse kullekin oli ottaa minut varavaatteineni vastaan yökylään, vaikka olin maailman kiltein ja hiljaisin pikkutyttö. Ainoa ääni lähti varmaan askartelusaksistani, kun äidille kortteja väsäsin lehdistä leikkaamistani kuvista.
Eipä jääneet mukavat muistot.
Nykyään olen mummi. Mulla on ollut lapsenlapset useinkin hoidossa ja heistä tykkään niin paljon, mutta se tyrkyttäminen ja "vaatimukset" ottaa hoitoon ihan yllättäen (ei siis suunniteltua, vaan on taas joku pyytänyt mamia kaljalle) ovat todella raskasta kestää.
Lasten kanssa olisi muuten aivan mahtavaa (huumorintajuisia ja kivaa juttuseuraa ym.), mutta kun ei ole tapoja, vaan tehdään kuten tykätään.
Sohvat olisivat jo mennyttä ilman paksuja suojapeittoja, kun sotketaan ja liataan ihan surutta, pissaillaan pytyn viereen, kaadetaan mehut lattioille ja matoille ja roskakori on täysin tuntematon käsite.
Nukkumaan ihmisten aikaan? No ei, vaan saa jatkuvasti tapella noiden hemmetin luurien ja kannettavien kanssa ja selittää miksi ei ja takavarikoida, vaikka lapset ovat jo aika vanhoja. Kauhea jankutus asiasta. Kun ei ole meikäläisen tehtävä kasvattaa. (Muistan, kun aikoinaan mua pyydettiin vieroittamaan heitä näistä laitteista ja sitä aiemmin myös telkun katselusta!)
Ruuan syönti ilman hanskaamista? No ei, kun ei maistu, kun pitää päästä pelaamaan. Ja eihän se maistu, kun kotona syödään kermaista ja juustokuorrutteista (ranskis, majoneesi, lasagne, pitsa, hamppari, nuggetit ym.) ja mummi suosii terveellistä ( nakkisoosi, muusi, kalakeitto, jauhelihamakaronilaatikko, lihapullat ym. vaikka totta kai myös herkutellaan, kun ovat kylässä!!!)
Ulkoilua? No ei, kun ei jaksa ja on peli kesken, väsyttää ja mun kaveri just soittaa.
Lisäksi kokkaaminen ja säännöllinen välipalojen tarjoaminen, SEKÄ tuo raivaaminen ja siivoaminen on todella rankkaa ja kuntoa vaativaa.
Kyse on siis aika usein jaksamisesta, ei rakkauden puutteesta.
Vierailija kirjoitti:
Tilanteesi on ihanteellinen.
Oma äitini tuppaa kylään lupaa kysymättä. Ja on todellinen huomion keskipiste minne ikinä meneekin.
Mitään hyvää sanottavaa hänellä ei ikinä ole. Vaikka olisin juuri siivonnut, hän löytää liikaa ja törkyä, jota ei jätä mainitsematta.
Vaikka olen pyytänyt ettei hän toisi joka kerta jotain tuliaista, niin joka kerta hän tuo jotain täyttää roskaa mukanaan. Olen saanut häneltä mm. risoja lakanoita ja ruuan jämiä.
Joskus harmittaa kun edes tein lapsia, ennen heidän syntymäänsä en ollut äitini kanssa missään tekemisissä.
Mulla sama tilanne anopin kanssa. Ja ihan väkisin haluaisi hoitaa, mutta hoitaminen on sitä, että lapset keskenään yhdessä huoneessa ja anoppi toisessa huoneessa juoruamassa puhelimeen. Kirsikkana kakussa: anoppi selän takana puhuu, että kun käytetään vanhaa ihmistä hyväkseen. Ja siis vielä korostan, hän siis tuppautuu meille, me emme pyydä häntä apuun.
Tavaramäärää olen saanut hillittyä sillä, että kaiken epäkelvon ja rikkinäisen (eli n. 95% "lahjuksista") lykkään anopin kera ovesta ulos. Sanonut, että meidän kotimme ei ole kaatopaikka. Emme ole rikkaita, mutta sen verran rahaa kuitenkin, että esim. jos tarvitsemme uudet lakanat, niin käymme kaupasta ostamassa. Emme tarvitse anopin puhkinukuttuja avustuksia. Tai rikkinäistä leivänpaahdinta. Tai anopin itse tekemää karviaishilloa, josta ei itse tykkää.... (ja meillehän kelpaa???)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä kommentteja lukiessa en voi ihmetellä muuta kuin sitä että miten ihmeessä se lukutaito ja lukemisen ymmärtäminen on monella todella hukassa.
Ap:n vanhemmat ovat olleet itsekkäitä koko elämänsä kun kerta ap:kin on lykätty johonkin hoitoon jotta vanhemmilla olisi hauskaa. Ja sama itsekkyys toistuu kun lapsenlapsista on kyse ja satunnaisesta avun tarpeesta.
Ap. Katkaise välit vähäksi aikaa kokonaan vanhempiisi. Äläkä laita synttärikutsuja koska mikään ei velvoita heitä juhliin kutsumaan jos ei muutenkaan lapsenlapset kiinnosta.
Perhetyöntekijä voisi olla ratkaisu tähän hoitoapuun. Ota asia puheeksi neuvolassa tai ota suoraan yhteys paikkakuntasi perhetyöntekijään.
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei selvästi osata lukea. Aloittaja kirjoittaa että on pari kertaa pyytänyt kyytiapua ettei nukahda rattiin-> palstalla luetaan että jatkuvaa kuskausapua tarvitaan kun ei osata järjestää omaa taloutta ja ajankäyttöä.
Aloittaja kirjoittaa että on kerran pyytänyt hoitoapua illaksi-> palstalla luetaan että ap on jatkuvasti ruinaamassa apua, ei vietä lainkaa aikaa lastensa kanssa ja isäkään ei osallistu lainkasn. En tajua tämän palstan ihmisten ajatuksenjuoksua. Ihan kuin itse ei IKINÄ olisi tarvinnut kenenkään apua....
Eivät ymmärrä lukemaansa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi kurja tilanne. Ymmärrän tosi hyvin harmituksen siitä, etteivät isovanhemmat haluat viettää aikaa lastenlastensa kanssa.
Sitä puolestaan en ymmärrä, miksi Suomessa ei kukaan tunnu haluavan palkata lastenhoitoapua. Auttaa oikeasti suunnattomasti ruuhkavuosissa, eikä lopulta ole edes kovin kallista. Meillä käy mukava ja luotettava hoitaja ihan säännöllisesti kahtena iltana kuussa ja se tekee tosi hyvää. Välillä käydään silloin miehen kanssa syömässä tai leffassa, mutta yleensä tehdään ihan vaan rästiin jääneitä kotihommia tai käydään vaikka juoksulenkillä.
Lasten harrastuksien kuljetukset hoidetaan kimppakyydeillä joukkueiden vanhempien kanssa luotujen whatsap rinkien kautta. Meillä on 4 lasta enkä ikinä repeäisi kaikkiin kuskaamisiin itse. Kannattaa itse olla aktiivinen ja luoda näitä kimppakyytirinkejä, jos niitä ei joukkueessa ennestään ole.
Missä ”joukkueessa”? Kai käsität että on muunlaisiakin harrastuksia kuin joukkuelajeja?
Aika vähän taitaa olla harrastuksia, joissa ollaan ihan yksin, ainakaan vielä lapsena. Esimerkiksi suunnistus, baletti tai kokkikerho on juttuja, joissa ei ole joukkoetta, mutta joissa ollaan yhdessä - ilman sitä joukkoetta. Silloinkin etua on siitä, että osaa avata suunsa ja jutella muiden vanhempien kanssa kyydeistä.
Elämä on tismalleen niin kamalaa kuin itse haluat sen olevan! Apu on yhden puhelinsoiton päässä, mutta iso osa haluaa ilmaisen lastenhoitajan, koska ei itsekään arvosta lasten kanssa vietettyä aikaa eikä pidä sitä palkanmaksun arvoisena.
Ja kaikki varmaan sit just kulkee aina samasta paikasta? Ei meillä ainakaan. Ja esim mun kuopukseni harrastaa kuvataiteita ja arkkitehtuuria, eikä niissä ole joukkuetta. Ja on tasan ainoa täältäpäin.
Ja meillä mies tekee matkatöitä ja nuorin sairastaa astmaa, joten ei, ei meillä soitella enää minkään leffareissun takia yhtään ketään hoitajaa.
Kuten: elämä on juuri niin kamalaa kuin sen haluaa olevan. Sinä olet valinnut tuollaisen ruikutuselämän, jossa mikään ei ole oikein hyvin.
Minunkin lapseni harrastaa kuvataiteita ja on ainoa tällä suunnalla, matkaa 15 km harrastuspaikkaan, mutta yllättäen hän meneekin sinne joka toinen viikko naapurin kanssa, jonka lapsilla on samaan aikaan pianotunnit melkein vieressä. Ja joka toinen viikko kuljettajana olen minä.
Sinä teet itse oman elämäsi.Jos näet pelkkiä ongelmia, niin sitten saat pelkkiä ongelmia.Minä näen ratkaisuja ja siitä seuraa se, että minulla on paljon helpompaa kuin sinulla.
En ymmärrä yhtään tätä epäitsenäistä sukupolvea! Otatteko te lemmikinkin oletuksena että vanhempanne osittain huolehtii niistä? Teidän vanhempanne eivät ole valinneet tulla isovanhemmiksi. Isovanhemmuus ei tarkoita uutta vastuurumbaa teidän valinnoistanne. Voitte kiukutella asiasta vaikka maailman tappiin. Hoitakaa laiskat kersanne!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosi kurja tilanne. Ymmärrän tosi hyvin harmituksen siitä, etteivät isovanhemmat haluat viettää aikaa lastenlastensa kanssa.
Sitä puolestaan en ymmärrä, miksi Suomessa ei kukaan tunnu haluavan palkata lastenhoitoapua. Auttaa oikeasti suunnattomasti ruuhkavuosissa, eikä lopulta ole edes kovin kallista. Meillä käy mukava ja luotettava hoitaja ihan säännöllisesti kahtena iltana kuussa ja se tekee tosi hyvää. Välillä käydään silloin miehen kanssa syömässä tai leffassa, mutta yleensä tehdään ihan vaan rästiin jääneitä kotihommia tai käydään vaikka juoksulenkillä.
Lasten harrastuksien kuljetukset hoidetaan kimppakyydeillä joukkueiden vanhempien kanssa luotujen whatsap rinkien kautta. Meillä on 4 lasta enkä ikinä repeäisi kaikkiin kuskaamisiin itse. Kannattaa itse olla aktiivinen ja luoda näitä kimppakyytirinkejä, jos niitä ei joukkueessa ennestään ole.
Missä ”joukkueessa”? Kai käsität että on muunlaisiakin harrastuksia kuin joukkuelajeja?
Aika vähän taitaa olla harrastuksia, joissa ollaan ihan yksin, ainakaan vielä lapsena. Esimerkiksi suunnistus, baletti tai kokkikerho on juttuja, joissa ei ole joukkoetta, mutta joissa ollaan yhdessä - ilman sitä joukkoetta. Silloinkin etua on siitä, että osaa avata suunsa ja jutella muiden vanhempien kanssa kyydeistä.
Elämä on tismalleen niin kamalaa kuin itse haluat sen olevan! Apu on yhden puhelinsoiton päässä, mutta iso osa haluaa ilmaisen lastenhoitajan, koska ei itsekään arvosta lasten kanssa vietettyä aikaa eikä pidä sitä palkanmaksun arvoisena.
Ja kaikki varmaan sit just kulkee aina samasta paikasta? Ei meillä ainakaan. Ja esim mun kuopukseni harrastaa kuvataiteita ja arkkitehtuuria, eikä niissä ole joukkuetta. Ja on tasan ainoa täältäpäin.
Ja meillä mies tekee matkatöitä ja nuorin sairastaa astmaa, joten ei, ei meillä soitella enää minkään leffareissun takia yhtään ketään hoitajaa.
Kuten: elämä on juuri niin kamalaa kuin sen haluaa olevan. Sinä olet valinnut tuollaisen ruikutuselämän, jossa mikään ei ole oikein hyvin.
Minunkin lapseni harrastaa kuvataiteita ja on ainoa tällä suunnalla, matkaa 15 km harrastuspaikkaan, mutta yllättäen hän meneekin sinne joka toinen viikko naapurin kanssa, jonka lapsilla on samaan aikaan pianotunnit melkein vieressä. Ja joka toinen viikko kuljettajana olen minä.
Sinä teet itse oman elämäsi.Jos näet pelkkiä ongelmia, niin sitten saat pelkkiä ongelmia.Minä näen ratkaisuja ja siitä seuraa se, että minulla on paljon helpompaa kuin sinulla.
Minkä ruikutuselämän?
Pudotin vain sinut sieltä opettajan pöydän takaa saarnaamasta. Ei kaikki aina ole niin yksinkertaista, vaikka sinä olisitkin yksinkertainen.
Ei meidän lapsen harrastuspaikan lähellä ole myöskään kenenkään naapurin lapsen harrastusta. Ja vaikka oliskin, se ei auttaisi mitään, kun hän on ihan eri koulussa eri kaupunginosassa kuin naapurien lapset. Ja se harrastus (keskusta-alueella) on niin, että sinne mennään jo koululta (keskusta-alueella toisaalla kymmenen kilsan päässä). Me asutaan sitten ihan muualla.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ollut 4-vuotias, kun vanhempani erosivat. Muistan kaiken. Olin isin tyttö ja olihan niin raskas kokemus, joka on ollut läsnä koko elämän.
Ja vielä ikävämmäksi homma kävi, kun äitini alkoi metsästää uutta miestä itselleen. Olin milloin mummolassa, milloin hänen siskonsa luona, ja ihan tuoreeltaan eron jälkeen. Olin turvaton ja yksinäinen, ainoa lapsi kun olin.
Huomasin, kuinka vastenmielistä itse kullekin oli ottaa minut varavaatteineni vastaan yökylään, vaikka olin maailman kiltein ja hiljaisin pikkutyttö. Ainoa ääni lähti varmaan askartelusaksistani, kun äidille kortteja väsäsin lehdistä leikkaamistani kuvista.
Eipä jääneet mukavat muistot.
Nykyään olen mummi. Mulla on ollut lapsenlapset useinkin hoidossa ja heistä tykkään niin paljon, mutta se tyrkyttäminen ja "vaatimukset" ottaa hoitoon ihan yllättäen (ei siis suunniteltua, vaan on taas joku pyytänyt mamia kaljalle) ovat todella raskasta kestää.
Lasten kanssa olisi muuten aivan mahtavaa (huumorintajuisia ja kivaa juttuseuraa ym.), mutta kun ei ole tapoja, vaan tehdään kuten tykätään.
Sohvat olisivat jo mennyttä ilman paksuja suojapeittoja, kun sotketaan ja liataan ihan surutta, pissaillaan pytyn viereen, kaadetaan mehut lattioille ja matoille ja roskakori on täysin tuntematon käsite.
Nukkumaan ihmisten aikaan? No ei, vaan saa jatkuvasti tapella noiden hemmetin luurien ja kannettavien kanssa ja selittää miksi ei ja takavarikoida, vaikka lapset ovat jo aika vanhoja. Kauhea jankutus asiasta. Kun ei ole meikäläisen tehtävä kasvattaa. (Muistan, kun aikoinaan mua pyydettiin vieroittamaan heitä näistä laitteista ja sitä aiemmin myös telkun katselusta!)
Ruuan syönti ilman hanskaamista? No ei, kun ei maistu, kun pitää päästä pelaamaan. Ja eihän se maistu, kun kotona syödään kermaista ja juustokuorrutteista (ranskis, majoneesi, lasagne, pitsa, hamppari, nuggetit ym.) ja mummi suosii terveellistä ( nakkisoosi, muusi, kalakeitto, jauhelihamakaronilaatikko, lihapullat ym. vaikka totta kai myös herkutellaan, kun ovat kylässä!!!)
Ulkoilua? No ei, kun ei jaksa ja on peli kesken, väsyttää ja mun kaveri just soittaa.
Lisäksi kokkaaminen ja säännöllinen välipalojen tarjoaminen, SEKÄ tuo raivaaminen ja siivoaminen on todella rankkaa ja kuntoa vaativaa.
Kyse on siis aika usein jaksamisesta, ei rakkauden puutteesta.
Jos ei jaksa, niin silloin pitää siitä sanoa. Eihän se ole lapsenkaan etu, että on mummulla hoidossa, joka ei jaksa hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään tätä epäitsenäistä sukupolvea! Otatteko te lemmikinkin oletuksena että vanhempanne osittain huolehtii niistä? Teidän vanhempanne eivät ole valinneet tulla isovanhemmiksi. Isovanhemmuus ei tarkoita uutta vastuurumbaa teidän valinnoistanne. Voitte kiukutella asiasta vaikka maailman tappiin. Hoitakaa laiskat kersanne!
Oletko sinä pärjännyt koko elämäsi täysin ilman apua?
Eipä meidänkään lasten mummo hoida. Meidät kyllä hoidatti anopilla, päivät oltiin siellä hoidossa kun äiti töissä. Muistan että vanha isoisäni haki mua hevostallilta vielä viimeisenä iltanaan ennen kuolemaansa. Minulla on nyt kaksi pientä lasta, hyvin me pärjätään miehen kanssa, mutta kummalliselta tuntuu kun apua ei tarjota koskaan. Sitten vielä äitini haukkuu tätä edesmennyttä anoppia sietämättömäksi ihmiseksi jne. Mikä tuossa meidän vanhempien ikäluokassa on vikana?
Missä isän hoitovastuu? Jos äiti valvoo arkea ja viikonloppua eikä jaksa niin eikö silloin isä auta eikä ensimmäisenä isovanhemmat?