Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää kun isovanhemmat eivät auta lastenhoidossa
02.03.2014 |
Siis koskaan. Tiedän että hoitoapu ei ole mikään velvollisuus mutta silti ärsyttää ja varsinkin suhtautuminen meidän ongelmiin.
Meillä on ollut monesta syystä raskasta, esimerkisi sen takia että kolme pientä lastamme ovat sairastelleet todella paljon ja en ole sen takia nukkunut moneen kuukauteen enemmän kuin tunnin pätkän.
Vanhempani asuvat lähellä ja heillä on kaikki hyvin, ovat eläkkeellä, nuorehkoja, hyvässä kunnossa, varakkaita. Jos joskus kerron että meillä on ollut raskas kuukausi niin vastaus on vaan että voi kun en käsitä miksi teillä on niin vaikeaa, kun te olitte tuon ikäisiä veljesi kanssa miellä oli hauskaa! Olen pari kertaa sanonut että olen liian väsynyt että pelkään esimerkiksi ajaa autoa kun olen nukahtahtamaisillaan rattiin, että voisiko heittää pojan lätkäharrastukseen ja isä sitten hakisi, no ei koskaan sovi, on sitä ja tätä tapaamista. Olen kerran pyytänyt hoitoapua yhdeksi illaksi ja vastaus oli että olemme jo lapsemme hoitaneet.
Sitten vielä ihmettelevät miksi ei ole lämpimiä välejä lapsiimme. No, koska ette koskaan vietä heidän kanssa aikaa! Tuskin tulevat synttäreille kun kutsutaan. Oma on valintansa laittaa matkustelu ja ystävien tapaaminen lasten edelle mutta ei ole oikeutta sitten odottaa että lapset kokevat heidät läheisiksi ihmisiksi.
Sori, piti vaan vuodattaa.
Kommentit (256)
Minulla on 3 lastenlasta, joista en koskaan puhu muille. Työkavereilla ei ole näistä lapsista tietoa eikä edes esim. serkkuni tiedä, että lapsillani on lapsia. Minua ei siten voi syyllistää isoäidiksi, joka kyllä kehuu muille olevansa mummi ja paljon lastenlasten kanssa, mutta todellisuudessa ei välitä.
Ne pienokaiset eivät ole minun lapsiani, en ole niistä vastuussa eikä minulta voi edellyttää, että olisin hoitoapuna sillä varjolla, että lapsenlapset jäävät jotain paitsi, jos en heitä hoida. Olen sanonut, että lapsenlapset ovat koska tahansa meille tervetulleita, mutta koska luonani asuu dementoitunut anoppi (tarvitsee valvontaa 24/7), häntä päivällä kaitseva appi ja miehen lievästi kehitysvammainen sisar, niin jostain syystä ei ole ollut isompaa tunkua meille lapsenlapsia tuoda.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä kuulla, ap. Kyllä minuakin ärsyttäisi, harmittaisi. Jotkut ihmiset eivät enää nykypäivänä tajua, mitä tarkoitetaan tukiverkostolla. Sen huomaa tälläkin palstalla (itsepä olet lapsesi tehnyt ja muuta lätinää)
Isäni on juuri tällainen itsekäs isojen ikäluokkien edustaja, eikä se koske vain lasten hoitoa. Itse maksattaa äidillään kaikenlaista elämässään, äitinsä, eli mummini kun sattuu olemaan varakas. Kun isäni oli nuori ja perheellinen, äitinsä maksoi hänelle kesämökin ja tilavan perheasunnon. Nyt kun minulla on perhe ja isäni omistaa useita sijoitusasuntoja, lahjaksi saatuja kaikki, niin ei puhettakaan, että auttaisi minua mitenkään.
Jos yövymme heillä muutaman yön, isäni myös muistaa toivoa, että toisimme vähän ruokaa mukanamme, esim. tomaattia ja leipää, ettei hänen tarvitse kustantaa kaikkea.
Ei olisi aikoinaan tullut kuuloonkaan, että hän olisi vienyt äidilleen tomaatteja ja leipää, päinvastoin, tänäkin päivänä kun mummini käy isälläni hän kuskaa sinne "tuomisia."
Samaa edellyttää isäni sitten lapseltaan eli minulta.
On se kätevää kun palvellaan kahdesta suunnasta ja tämä on isäni mielestä vielä ihan oikein.
Ainoa hyvä seuraus tästä on se, että olen oppinut varallisuudesta huolimatta ajattelemaan, että se ei tule kuin manulle illallinen, en siis ole hemmoteltu itse.
Tapaako 68 koskaan lapsiaan ja heidän perheitään? Ikävä tilanne, että on tuolla tavalla sulkenut jälkipolvien tuoman ilon elämästään. Ilmeisesti eläminen jatkuvaa vahtimista tarvitsevan anopin ja vammaisen kälyn kanssa on tehnyt kyyniseksi.
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 16:46"]
Jännä juttu, että meidän lapsilla on erittäin lämpimät ja läheiset välit mieheni vanhempiin vaikka eivät ole siellä päivääkään olleet hoidossa.
[/quote]
Samoin minun äitiini, vaikka kertaakaan ei ole äitini heitä hoitanut. Soittelevat äidilleni usein ja nyt aikuisinakin menevät mielellään käymään äitiäni katsomaan ihan keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 19:32"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 18:59"]
Kurjaa tosiaan, jos isovanhempia ei kiinnosta lapsenlapset. Mutta eipä sitten tarvitse ihmetelllä myöhemmin, kun heitä odottaa yksinäinen vanhuus. En myöskään ymmärrä miksi näissä aina pitää kääntää asia sellaiseksi, että vanhemmat eivät hoitaisi lapsiaan. Tottakai hoitavat, mutta voisi se apu joskus olla silti tervetullutta. Luulisi, että lapsenlapset olisivat tärkeitä ja heidän kanssaan haluaisi viettää aikaa. Sapettaa myös keskustelu vanhusten hoidosta, kun osa suuresta ikäluokasta on tosi itsekästä.
[/quote]
Suomessa on tänäänkin yli 200 000 yksinäistä vanhusta, joista suuri osa on aikanaan eli noin 25 vuotta sitten hoitanut lapsenlapsia. Kun terveys on mennyt, ei kukaan sukulainen kuitenkaan ennätä apuun. Isovanhemmat muistetaan vain niin kauan kuin he auttavat, sen jälkeen unohdetaan.
[/quote]
Kuten naapurini. Hänen ollessa vielä työelämässä, hoisi esim. eikoista kesälomat ja viikonloput, kun vauva oli tullut taloon. Heti, kun vauvan sai rinnalta pois, tuotiin kumpikin lapsi mummille, vaikka mummi olisi kyllä tarvinnut lepoakin joskus. Nyt kun mummi on leski ja huonossa kunnossa, kukaan ei käy katsomassa häntä.
Olisi naapurin mummon kannattanut satsata kavereihin nekin työvuodet, kävisi edes vieraita.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 13:13"]Tapaako 68 koskaan lapsiaan ja heidän perheitään? Ikävä tilanne, että on tuolla tavalla sulkenut jälkipolvien tuoman ilon elämästään. Ilmeisesti eläminen jatkuvaa vahtimista tarvitsevan anopin ja vammaisen kälyn kanssa on tehnyt kyyniseksi.[/quote]
68 kyllä kirjoitti aika selkeästi, että lapsenlapset ovat tervetulleita, mutta heitä ei tuoda, koska (arvailen) dementikkomummo koetaan pelottavaksi. Tai sitten lapset ja puolisonsa pelkäävät, että saavat vastalahjaksi sen kehitysvammaisen tädin heille kyläilemään - mitä toki olisi kaikille kiva juttu, koska sillä tavalla omat lapset oppisi suvaitsevaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 11:40"]Normaaleissa väleissä olevat lähisukulaiset tapaavat auttaa toisiaan puolin ja toisin ja ovat silläkin lailla osa toistensa elämää. [/quote]
Mieheni on aikuisten lapsiensa kanssa normaaleissa väleissä, mutta koska nämä asuvat hajallaan eri puolilla Suomea, tapaavat he harvoin ja lapsenhoitoapua ei mieheltäni irtoa. Minulla ei ole omia lapsia, enkä ole kiinnostunut olemaan varamummo kenellekään.
Mies pitää yhteyttä lapsiinsa muuten viikoittain soittamalla. Lapsenlapsiakin siis on, mutta mies ei kestä heitä tuntia pitempää aikaa. Ovat niin villejä ja levottomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos aikuistuneet lapset ovat sulkeneet vanhempansa vuosikausiksi pois elämästään, ja vanhemmat muistuvat mieleen taas vasta sitten, kun lastenhoitoapua tarvitaan, eivät isovanhemmat välttämättä aina heti ole kovin innokkaasti valmiita lastenhoitajiksi. Yhteiselon pitäisi olla jatkuvaa normaalia kanssakäymistä sukupolvien välillä ihan niin kuin muittenkin aikuisten kesken niin, ettei vanhempia käytettäisi pelkästään tarpeen vaatiessa hoitoapuna ja lahja-automaattina syntymäpäivillä.
Jos minä saisin lapsia, hoitaisin ne kyllä itse. En ymmärrä tuttujakaan, jotka sellaisen aarteen saa, kuin lapsen ja sitten itketään, kun sitä ei saada hoitoon jonnekin.
Miettisivät, miltä tuntuu, kun lasta ei saa ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielelläni itsekin olen tietysti suurimmaksi osaksi lasten kanssa, nautin siitä. Mutta joskus olisi mukava että isovanhemmat ottaisivat yökylään. Edes yhden tai kaksi kertaa vuodessa, sen enempää en itse alkaisi vaatimaan. Ja kun meidän äiti olettaa ainekin samantien että kun saadaan lapset pois jaloista niin pää täyteen, näin ei todellakaan menisi. Ihan vaikka syömään, muutamalla ehkä kyllä joo ja sitten kotiin rentoutumaan kahden kesken.
Miksi kirjoitat, etta sinun "pitaa" tehda lapset? Ihan oma valintasi, jata tekematta, jos ja kun on jo nyt noin vaikeaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelen vaan etten ole vielä kertaakaan lukenut kenenkään sanoneen isovanhemmille, että turha sitten odottaa mitään apua meiltä tai lapsenlapsilta aikanaan. Kukin huolehtikoon omat lapsensa, asiansa ja vaivansa, eikö niin?
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 16:04"]
Suuret ikäluokat ovat itsekkäitä, minkäs teet. Ovat tosiaan valinneet oman elämänsä, surullista mutta itse he siinä menettävät. Arvaan kuitenkin että on teidät omilla vanhemmillaan hoidattanut? :D
[/quote]siis mitäh? mä tunnen kyl aika paljonkin suureen ikäluokkaan kuuluvi ihmisiä, sekä naisia et miehiä eikä yksikään ole itsekäs vaan päinvastoin ovat hyvinkin epäitsekkäitä.
Ymmärrän ap:tä, vaikka periaatteessa tiukan paikan tullen minä saisinkin sitä hoitoapua (ja olen saanutkin). Ymmärrän siksi, että on jotenkin musertavaa tajuta, ettei omia vanhempia kiinnosta enää lapsensa elämä eikä hänen hyvinvointinsa. Minullakaan kyse ei ole siitä, että haluaisin omaa aikaa miehen kanssa ja lykätä lapsia hoitoon sen takia. Vauvavaiheessa kaipasin vain tukea, henkilöä, joka olisi kuunnellut ja ehkä hyssyttänyt vauvaa, antanut minun nukkua vaikkapa 20 minuuttia niin, että olisi pidellyt vauvaa siinä vieressä sylissä. Tämän jälkeen olen toivonut, että isovanhempia kiinnostaisi lapsenlapseet niin paljon, että haluaisivat viettää aikaa heidän kanssaan.
Meillä isovanhemmat ovat ulkokultaisia. Synttäreille tullaan ja lapsenlapsista puhutaan paljon muille ihmisille mutta yhtään vapaaehdoista hetkeä ei näiden kanssa vietetä. Kun menemme kylään, lapsille on laitettu lelut viereiseen huoneeseen, että eivät häiritse aikuisia. Kun tulevat meille, istuvat pylly kiinni sohvassa eivätkä vahingossakaan kysy lapsilta, mitä näille kuuluu. Ne muutamat kerrat, kun olemme 10 vuoden aikana hoitoapua tarvinneet, ovat lapsemme istuneet mummolassa pitkästyneinä, kun mitään ei ole saanut tehdä eikä mihinkään heitä viedä. Vieressä on kolme leikkipuistoa mutta kun vaatteet saattavat likaantua. On kiva piha, mutta kun tuulee liikaa. Lyhyen automatkan päässä on Hoplopit yms. mutta eihän nyt lasten kanssa voi mihinkään lähteä. Olen ehdottanut jopa Ikean leikkipaikkaa, kun pääsisivät helpolla, mutta eihän nyt sinne kukaan jaksa lähteä. Ei vain kertakaikkiaan kiinnosta tehdä lasten kanssa yhtään mitään.
En kaipaa isovanhemmilta mitään suurta hoitokeikkaa, en edes kerran vuodessakaan, toivoisin vain kiinnostusta ja innostusta meidän elämäämme, halua olla lasten kanssa vaikka sitten tuossa meidän pihalla tai heidän pihallaan. Olisi ihanaa, jos edes yhden kerran kysyisivät lapsilta, mitä kuuluu ja vaihtaisivat pari sanaa. Kaikki kun alkavat olla jo koululaisia, niin ei olisi edes vaikeaa kommunikoida. Mutta eiväthän he tosiaan kysy sitä minultakaan, omalta lapseltaan. Jos puhe kääntyy jaksamiseen, niin samantien - oli kyse lapsista, työstä tai muusta tahansa - vaihdetaan puheenaihetta. Ei vain kiinnosta.
Omat vanhempani kuuluvat suuriin ikäluokkiin, molemmat ovat syntyneet 1949 ja saaneet minut 25-vuotiaina. Minä olen saanut omat lapseni 30-vuotiaasta alkaen, joten edelleen suuret ikäluokat ovat isovanhempia alle kouluikäisillekin. Ystävilläni on pieniä lapsia, ja he ovat kanssani samaa ikäluokkaa.
Meillä kanssa tilanne että isovanhemmat eivät auta tässä että saisimme hieman kahden keskistä aikaa. Itse asiassa eilen tuli juuri äitini kanssa riita tästä asiasta mikä kehkeytyi loppujen lopuksi siihen että me ei olla annettu arvoa hänelle siitä kun on antanut rahaa, ostanut vaatteita yms. Ja sitten käänsi asian yks kaks niin päin että hän ei jaksa koko viikonloppua katsoa vaikka en ole ikinä tätä häneltä pyytänyt ja hän ei ala lapsia katsomaan sen takia että lähtisimme mieheni kanssa juhlimaan. Hän ei vain halunnut ymmärtää, että haluaisimme joskus kahden keskistä aikaa esim yhden tai kaksi kertaa vuodessa mikä on hänelle ilmeisesti maailmanloppu.
Alkoi jopa uhittelemaan että hän jättää mies ystävänsä jotta sitten voi keskittyä meihin ja lapsenlapsiin kun minä painostin häntä kuulemma niin ja hän kuulemma lopettaa oman elämänsä. En painostanut vaan kerroin faktoja. Nuorimmainen täytti juuri vuoden ja hän on muutenkin ties kuinka kauan luvannut ottaa nuorimmaista yökylään mutta eipä ole tapahtunut mtn. Onhan hän ottanut tuota vanhimmaista kyllä vkolla yökylään mutta se on vaan kun seuraavana päivänä töihin. Sanoin hänelle että hän on ainut tukiverkosto ketä pystyisi ottamaan lapset viikonloppuna niin että käytäisin vaan syömässä mutta samantien olettaa että menemme ryyppäämään mikä ei enää kiinnosta meitä kumpaakaan samanlailla.
Monet ystäväni ovat ihmetelleet ties kuinka kauan asiaa. Yrittänyt puolustella jopa äitiäni yhdessä vaiheessa että kun mies ystävä rekka kuski niin eivät näe kovin usein. Vain viikonloppuisin.
Säälittää vain lapset kun eivät pääse mumminsa kanssa viettämään aikaa, nuorimmainen jopa vierastaa vähän väliä omaa mummiinsa mitä äitini ei näemmä huomaa. Nytkin jouduin itse asiassa turvautumaan ystäviini että saan miehelleni järkättyä yllärin synttäripäivänään. Eli ystävät tulevat katsomaan lapsia että päästään syömään tai jtn.
Riita äitini kanssa lähti itse asiassa siitä kun laitoin vahingossa hänelle viestin kun piti mennä toiselle. Tässä nimenomaisessa viestissä kirosin sitä kun äitini alkoi sanomaan ettei tarvitse koko ajan olla lasten kanssa menossa johonkin (kun sanoin hänelle ettei jakseta stadiin lähteä sittenkään). Mutta hän ei huomaa sitäkään tosiasiaa että olemme koko ajan kotona...
Kyselyn olen lopettanut koska en jaksa aina sitä ei vastausta ja jos olen kysynyt niin siitä nostetaan kauhea meteli pystyyn samantien... inhottava tilanne vain tällä hetkellä ja inhottavaa että näin sai selville mutta parempi ehkä koska en uskaltaisi näitä asioita ikinä hänelle sanoa. Mutta hän alkoi jälleen marttyyriksi ja alkoi tosiaan uhittelemaan ihme asioilla. Lopuksi sanoin että on sitten parempi ehkä että maksetaan vain lainoja pois ja velkoja mutta siihen sitten jääkin.
Vierailija kirjoitti:
Kun näitä juttuja lukee, en ihmettele että maa on masentuneita ihmisiä pullollaan. Jos edes oma perhe ei auta "kun ei minun ole pakko" , on kyllä arvomaailma ja asenteet todella vinkasallaan. Ei ole pakko, ei. Mutta olisiko inhimillistä ja ystävällistä auttaa läheistä ihmistä edes joskus kun on hätä? Ihmiset on ihan sikamaisen itsekkäitä nykyään. Suututtaa ap:n puolesta todella rankasti.
Monta kertaa olen joutunut itsekin miettimään miksi apua ei ole tarjolla... vaikka isovanhemmat ovat eläkkeellä ja hyvässä kunnossa... ja asutaan melko lähellä. Mutta kun ei niin ei...
Normaaleissa väleissä olevat lähisukulaiset tapaavat auttaa toisiaan puolin ja toisin ja ovat silläkin lailla osa toistensa elämää.