Lue keskustelun säännöt.
Koulukiusaajien elämä
28.02.2014 |
Mitä mieltä olette siitä, kun entiset koulukiusaajat hekumoivat Facebookissa ja blogeissaan täydellisen ihanasta, terveellisestä ja onnellisesta elämästä, missä kaikki on positiivista ja kaunista. Tekisi mieleni mennä muistuttamaan heitä menneistä ja siitä miten tuhosivat vuosia elämästäni. Että kaiken kauneuden takana voi piileä ruma sisus.
Tiedän, että olen katkera. Tekee vain niin pahaa katsoa, miten toiset voivat olla onnellisia, vaikka taustalla on niin pahoja tekoja.
Kommentit (118)
Let it go, let it goo~
Onpa ylimielinen ja älliö kommentti. Taidat olla joku ex-kiusaaja, jolla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä kiusaaminen aiheuttaa kiusatussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Let it go, let it goo~
Onpa ylimielinen ja älliö kommentti. Taidat olla joku ex-kiusaaja, jolla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä kiusaaminen aiheuttaa kiusatussa.
Olen entinen tosi rajusti koulukiusattu. Mutta en kanna kaunaa kiusaajille enkä toivo heille pahaa. Lapsiahan he hyvänen aika olivat, kun kiusasivat, eikä lapset ole täysin vastuussa teoistaan.
Entisistä omista pääkiusaajistani yksi meni heti koulun jälkeen huonoille raiteille, epämääräistä miesseuraa, huumeita, ja kun näin hänet kolmikymppisenä hän näytti viisikymppiseltä. Mutta toisaalta toinen on kunnallispolitiikassa ja menestyy hyvin elämässään, on perheellinen, ja uskon että on oikeasti viisastunut lapsuuden touhuistaan (minusta hänen kiusaamisensa taustalla jotenkin olikin aina heikko itsetunto, täytyi korottaa itseään pilkkaamalla "vielä rääpäleempiä").
Koen jonkinlaista mielihyvää, kun näen oman kouluaikani kiusaajia ja muita nirppanokkia. He nimittäin ovat pudonneet alempaan sosiaaliluokkaan. Tekivät lapsensa nuorina ja nyt löntöstelevät wt-lookeissaan pitkin pientä kotikaupunkia tupakka suussa. Itse olen korkeakoulututkinnon hankkinut, minulla on kunnon mies, mahtavia ystäviä ja ulkomaan matkoja.
18 jatkaa taas:
Lapsi on lapsi, eikä lapselta aina voi odottaa aikuisen kykyä toimia. Että kyllä se vastuu on yhtä lailla kaikissa heissä aikuisessa, jotka kääntävät katseensa eivätkä kykene syystä tai toisesta asioihin puuttumaan.
Mutta missä menee raja lapsen ajattelemattomuuden ja systemaattisen, tarkoitushakuisen kiusaamisen välillä? Yhdestä vinosta sanasta kenenkään ei soisi menevän rikki, mutta entä kun saa niitä naljailuja pitkin päivää, vuodesta toiseen? Kaikkien kaveri ei voi olla, mutta entäs kun yksi tietty henkilö sysätään sivuun kerta toisensa jälkeen, jätetään ryhmätöistä, hylätään koulumatkoilla, kieltäydytään ottamasta leikkiin? Lapset hölmöilevät, mutta riittääkö "hölmöily" selittämään, että yhden tietyn lapsen tavarat katoilevat, kengät löytyvät roskiksesta, jumppavaatteet katoavat kaapista, kynät on katkottuna harva se päivä, kirjat on heitelty repusta ja tilalle tungettu lunta?
Ehkä kiusattu sitten kokee myöhemmin olleensa vain lapsi, joka pari kertaa sanoi rumasti jollekin onnettomalle ihmisparalle. Unohdetaan ryhmäpaine, jonka alaisuuteen on yksi pieni lapsi asetettu useaksi vuodeksi, jopa yhdeksäksi, kymmeneksi, kahdeksitoista vuodeksi. Sitten on asiantuntijoidenkin helppo päivitellä, että kylläpä tuo kiusattu itsekin käyttäytyy kummallisesti, ja ehdottelee hänelle sosiaalistavia kursseja että oppisi toimimaan ryhmässä paremmin - ajattelematta, että ihmisen on vaikea muovautua muiden kanssa pärjääväksi, jos on jo alusta asti poljettu tiettyyn muottiin.
Lisäksi: vetotatte, että kiusaaja on vain lapsi. Muistattehan, että myös kiusattu itse on lapsi. Jos verrataan työpaikkakiusaamiseen, jossa aikuinen joutuu samanlaisen paineen alle eikä sitä kestä: miettikää pientä lasta tai kehityskaarensa mullistavimmissa vaiheissa olevaa nuorta, jotka joutuvat jopa vielä pahemman paineen alle.
Kannatan itse irti päästämistä ja menneisyytensä hyväksymistä, mutta ymmärrän todella että se ei ole mikään sormia napsauttaen tapahtuva asia. Minulla kesti toipuminen monta vuotta, ja lopullisesti irti pääsin vain lääkityksen avulla. Ja soisin jokaisen ymmärtävän, että "yksi pieni naljailu" ei aja yhtäkään ihmistä lähes itsemurhan partaalle. Kyse on jostakin paljon muusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika laidasta laitaan meidän koulun kiusaajat, on itsemurhan tehneitä, linnakundi, tavallisia duunareita ja jopa erityisopettaja. Toivon totisesti, että erityisopettajaksi opiskellut on viisastunut.
Jaa, entiset kiusaajani on suunnilleen kaikki jotain mielenterveys- ja päihdeongelmaisia, luottotiedottomia sossuluusereita.
Eipä käy kateeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen entinen koulukiusaaja ja todellakin let it go. Lapsena sitä tekee yhtä sun toista ajattelemattomuuttaan.
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 08:54"]
--
Ok. :) no mä en tiedä kyllä mitenkä kykenisin puolustautumaan... en oo ainakaan koskaan väkivalloin kyenny, en oo vaan semmonen ihminen... ja muutenkin tuo on jättäny muhun aikamoiset jäljet kun joka päivä oltiin kimpussa ja haukuttiin niin mut poljettiin niin maan rakoon tai koin sen siltä puolelta tulleen paineen niin kovana että olin vaan hiljaa ja en uskaltanu vastata mitään. Ihan kauhulla ajattelen jos pitäis tänä päivänä ryhtyä semmoseen paskaan että täytyy joka päivä olla niskat jäykkänä ja puolustus asemassa..
Minä sekoaisin.
Mulla meni jo oma mielenterveys tarpeeks sekasin sillon sen homman takia, et en tienny mitä tehdä kun tuntu et ulospääsyä ei näkyny missään, mustimmat ajatukset pyöri jossain itsemurhan tiennoilla jota en kuitenkaan ois uskaltanu varmaan tehdä...
Joten aika jumissa olin. Ihan järkyttävä tilanne, ei sitä pysty sanoin kuvailemaan miltä se tuntu. Toivottavasti kuitenkin välitty tästä tekstistä ees joillekin ihmisille se tunne. Parhaani mukaan yritin.
[/quote]
Sen voin sanoa, että ellet osallistu luokkakokoukseen tai vastaavaan niin on aika epätodennäköistä, että törmäisit koko kiusaajaryhmään. Yksittäiseen kiusaajaan törmääminen on todennäköisempää. Ja useinhan kiusaajat toimivat ryhmissä, se pahinkin kiusaaja pärjää yleensä vain, jos saa oman hännystelijäkaartinsa puolelleen.
Toisekseen: en tiedä elämänkaartasi, mutta ehkäpä olet jo voinut vaihtaa paikkakuntaa, olet saanut koottua ihan uudet tukiverkostot ympärillesi, olet saanut elää vapaammassa ympäristössä kuin kouluaikanasi. Ehkäpä sinussa kuitenkin piilee uusi vahvempi voima, jos vielä jonakin päivänä joutuisit samankaltaisiin tilanteisiin? Ehkä sinulla on uusia ihmisiä, jotka pystyisivät tukemaan sinua entistä paremmin?
Minä jouduin valitettavasti turvautumaan lääkitykseen, vaikka sinänsä pystyinkin antamaan kiusaajilleni anteeksi... en vain pystynyt antamaan anteeksi itselleni, kun kouluaika dominoi niin vahvasti elämääni ja vei minut aivan pohjalle. Mutta nykyään pystyn suhtautumaan koko kiusaamiseen paljon objektiivisemmin, joten kukaan ei saisi minusta enää valtaa samoin tavoin kuin kouluaikoinani. Esim. se paikkakuntani vanha kiusaaja saa kyllä oloni vielä tuoreudessaan epämukavaksi, mutta saisiko hän minut tuntemaan itseni heikoksi? Ei. En nauttisi hänen kanssaan asioimisesta, mutta nykyään hänellä olisi vastassa aikuinen, tasapainoinen ja menneisyytensä kanssa sinut oleva aikuinen.
Toivon sinulle paljon hyvää, että pääsisit peloistasi. :) Ymmärrän tuntemuksiasi, ja pahoittelen että olet sellaisia joutunut kokemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 21:42"]
Olen entinen koulukiusaaja ja todellakin let it go. Lapsena sitä tekee yhtä sun toista ajattelemattomuuttaan.
[/quote]
Juuri näin, tai kuten sanonta kuuluu: " Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen."
Terv. kiusattu/kiusaaja
Minä olin valitettavasti myös kiusaajakin. Ja kadun sitä syvästi. Alkoi siitä että minut itseni pahoinpideltiin koulussa, ja kasvatin niin "kovan kuoren" ettei kukaan enää uskaltanut.
Olen vilpittömästi pahoillani, mutta en saa tehtyä tekemättömäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 21:42"]
Olen entinen koulukiusaaja ja todellakin let it go. Lapsena sitä tekee yhtä sun toista ajattelemattomuuttaan.
[/quote]
Mutta osa ei kasva aikuiseksi, vaan jatkaa samaa lapsellista käytöstä työelämässäkin.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 22:17"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 21:42"]
Olen entinen koulukiusaaja ja todellakin let it go. Lapsena sitä tekee yhtä sun toista ajattelemattomuuttaan.
[/quote]
Mutta osa ei kasva aikuiseksi, vaan jatkaa samaa lapsellista käytöstä työelämässäkin.
[/quote]
Onko yhtään sen kypsempää demonisoida toista sen takia mitä on lapsena tehnyt? Itse pyysin aikuisiällä anteeksi kaikilta keitä kiusasin, eikä kukaan ole katkeroitunut. Jos joku haluaa vatvoa vielä vuosikymmeniä myöhemmin lapsena tehtyjä asioita, niin otan osaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nimen omaan minua vaivaakin se, ettei kiusaajat ole missään vaiheessa pyytäneet anteeksi kiusatuiltaan. Mikä siinä on niin vaikeaa? Hehän ne tekivät väärin!
Jossain vaiheessa on vaan siirryttävä elämässä eteenpäin, eikä jäädä vatvomaan menneitä. Joten let it go täältäkin.
Miksi ylipäänsä ap:lla on facebook-kavereina ex-kiusaajiaan ja käy lukee heidän blogejaan?? Jätä heidät jo omaan arvoonsa, ja lopeta asioilla märehtiminen.
Vain kiusaajat voi sanoa let it go. Se on heidän velvollisuutensa pakoilua.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 22:32"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 22:17"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 21:42"]
Olen entinen koulukiusaaja ja todellakin let it go. Lapsena sitä tekee yhtä sun toista ajattelemattomuuttaan.
[/quote]
Mutta osa ei kasva aikuiseksi, vaan jatkaa samaa lapsellista käytöstä työelämässäkin.
[/quote]
Onko yhtään sen kypsempää demonisoida toista sen takia mitä on lapsena tehnyt? Itse pyysin aikuisiällä anteeksi kaikilta keitä kiusasin, eikä kukaan ole katkeroitunut. Jos joku haluaa vatvoa vielä vuosikymmeniä myöhemmin lapsena tehtyjä asioita, niin otan osaa.
[/quote]
Olet ihailtava esimerkki!
kiusaajat tajuaan kun oma lapsi joutuu kiusatuksi
Samaa mieltä: let it go. :)
Itse jätin menneet, ei mitään kaunoja vanhoja kiusaajiani kohtaan, olivat jonkin aikaa jopa kaverilistallani. Tai no, korjaan: minulla ei ole mitään vanhoja kiusaajiani kohtaan. Tehköön mitä tekevät, se ei minua hetkauta. Poistin toki heidät kaverilistaltani ihan puhtaasti siksi, että haluan jättää tyystin sen elämän taakseni.
Pari tapausta on, joita kohtaan on jotakin jäljellä. Toinen valitettavasti työskentelee nykyisellä kotipaikkakunnallani, mutta olen vain ajatellut että työskennelkööt - eipä minun tarvitse sitä palvelua käyttää. Eikä edes mennä juttuihin.
Toisesta taas tiedän tuttavien kautta missä menee ja mitä tekee näin suurin piirtein, ja aina tekisi mieli äyskäistä että ei voisi vähempää kiinnostaa. Mutta ehkä jonakin päivänä hänkin jää vain ihmiseksi, jota kohtaan ei ole mitään jäljellä.
Noh, pointti: mitä ikinä tekevätkään, se ei vaikuta minuun. Minä poljen tätä tietäni, menestyn sen mitä menestyn ja epäonnistun mitä epäonnistun. Minun ei elämälläni täydy näyttää kenellekään yhtään mitään. He polkekoot sitä tietä mitä polkevat, missä polkevatkaan, eikä heidän tekemisensä heijastu minuun.
Minun ei tarvitse saada heiltä oikeutta. En kaipaa anteeksipyyntöä, ei ole enää mitään mitä pyydellä anteeksi. En kaipaa mitään ylempää voimaa, mikä tekisi heidän elämästään omaani kurjempaa. Minusta parasta mitä voin tehdä menneisyyteni kanssa, on juuri tämä: olen elänyt menneisyyteni, mutta se ei kulje enää mukanani. He eivät enää vaikuta minuun mitenkään.
*
Ainoa asia, mitä kyllä olen miettinyt. Näistä kiusaajista lähes kaikki kouluttautuvat/kouluttautuivat opettajiksi. Se niin sanottu "pahin kiusaajani" kiertää jopa kaikki mutkat ja mutkan mutkat, että pääsee ehdottomasti opettajaksi. En voi kuin olla ällistynyt tästä ristiriidasta.
Toisekseen toivon hartaasti, ettei heistä yksikään tule olemaan minun lapseni opettaja. Olkoon muuttuneita tai ei, mutta en halua lähteä testaamaan.
Let it go, let it goo~