Koulukiusaajien elämä

Koulukiusaaja=työpaikkakiusaaja=kotikiusaaja

Kysymys teille kiusatuille. Pidättekö te itseänne sinä samana ihmisenä, kuin mitä olitte vuosikymmeniä sitten? Haluatteko te, että teitä syyllistetään asioista mitä teitte esim. 10-vuoden ikäisenä?

Itse kiusasin ja tönin kaikkia itseäni pienempiä ja muutamaa isompaakin. Eikä se ollut mitään huonoa itseluottamusta tai epävarmuutta, vaan mitä ikinä nyt nuoren pojan päässä liikkuu - ei mitään. Lapsellista kukkoilua, "mulle ei vittuilla"-uhoa.

Jokseenkin absurdia, että joku peilaa tuon käytöksen vaikuttavan vielä tänäkin päivänä. Ainakin omalla kohdallani tuosta pojasta ei ole paljoa jäljellä. Itsevarmuus ja usko omiin tekoihin, mutta iän myötä ns. Turha on jäänyt pois ja aion tehdä kaikkeni, että omat lapseni eivät kiusaisi pienempiään, vaan ottaisivat muut huomioon. Aika näyttää miten käy.:)

[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 20:48"]Mitä mieltä olette siitä, kun entiset koulukiusaajat hekumoivat Facebookissa ja blogeissaan täydellisen ihanasta, terveellisestä ja onnellisesta elämästä, missä kaikki on positiivista ja kaunista. Tekisi mieleni mennä muistuttamaan heitä menneistä ja siitä miten tuhosivat vuosia elämästäni. Että kaiken kauneuden takana voi piileä ruma sisus.

Tiedän, että olen katkera. Tekee vain niin pahaa katsoa, miten toiset voivat olla onnellisia, vaikka taustalla on niin pahoja tekoja.

[/quote]

Koulukiusaus on toki aika ikävää, mutta yleensä sille on ihan oikea syykin. Lapsilla kuitenkin on samalla tavalla oma hierarkiansa kun meillä aikuisilla. Rumemmat, tyhmemmät,

Ja oudot nyt vaan saavat vähän rökitystä paremmiltaan. Siitä vaan täytyy sen kiusatunkin osata oppia, eikä jäädä itkemään ja leikkimään marttyyriä. Kiusattukin kun voi muuttaa olemustaan ja elämäänsä niin, ettei putoa sinne kiusattujen kastiin.

Muutenkin on aika lapsellista vielä aikuisena tuntea kaunaa jotain lapsuuden juttuja kohtaan. Aika menee, ihmiset muuttuvat. Ota lapsuus osana lapsuutta vaan ja jatka elämääsi aikuisena itkemättä jotain lapsuuden aikaisia juttuja.

Olin ala-asteella kiusaaja, ja elän nyt aikuisena varsin "täydellistä" elämää. Olen terve, hyvässä fyysisessä kunnossa, minulla on ihania ystäviä, innostava työ, täydellinen parisuhde jne jne. Näillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa mitä tein tai en tehnyt kun olin lapsi. Lapsena tehdyt hölmöilyt eivät myöskään määritä minua ihmisenä, minusta kasvoi kuitenkin hyvin empaattinen ja suoraselkäinen ihminen.

Lakatkaa demonisoimasta ihmisiä siitä mitä he joskus lapsena ovat tehneet, eläkää elämäänne ja antakaa toisten elää omaansa. Menneisyyteen takertumalla ja katkeroitumalla vahingoitatte vain itseänne. Lapsena me kaikki olimme lapsellisia ja typeriä, joidenkin teot olivat typerämpiä kuin toisten. Kaikki me olemme joskus varmasti tehneet vääryyttä jotakuta kohtaan. Aikuisena pitää jo osata olla ihmisiksi, lapsena vasta opetellaan.

Toivon hyvää kaikille entisillekiusatuille ja kiusaajille.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 00:19"]Samaa mieltä: let it go. :) 

Itse jätin menneet, ei mitään kaunoja vanhoja kiusaajiani kohtaan, olivat jonkin aikaa jopa kaverilistallani. Tai no, korjaan: minulla ei ole mitään vanhoja kiusaajiani kohtaan. Tehköön mitä tekevät, se ei minua hetkauta. Poistin toki heidät kaverilistaltani ihan puhtaasti siksi, että haluan jättää tyystin sen elämän taakseni. 

Pari tapausta on, joita kohtaan on jotakin jäljellä. Toinen valitettavasti työskentelee nykyisellä kotipaikkakunnallani, mutta olen vain ajatellut että työskennelkööt - eipä minun tarvitse sitä palvelua käyttää. Eikä edes mennä juttuihin. 
Toisesta taas tiedän tuttavien kautta missä menee ja mitä tekee näin suurin piirtein, ja aina tekisi mieli äyskäistä että ei voisi vähempää kiinnostaa. Mutta ehkä jonakin päivänä hänkin jää vain ihmiseksi, jota kohtaan ei ole mitään jäljellä. 

Noh, pointti: mitä ikinä tekevätkään, se ei vaikuta minuun. Minä poljen tätä tietäni, menestyn sen mitä menestyn ja epäonnistun mitä epäonnistun. Minun ei elämälläni täydy näyttää kenellekään yhtään mitään. He polkekoot sitä tietä mitä polkevat, missä polkevatkaan, eikä heidän tekemisensä heijastu minuun. 

Minun ei tarvitse saada heiltä oikeutta. En kaipaa anteeksipyyntöä, ei ole enää mitään mitä pyydellä anteeksi. En kaipaa mitään ylempää voimaa, mikä tekisi heidän elämästään omaani kurjempaa. Minusta parasta mitä voin tehdä menneisyyteni kanssa, on juuri tämä: olen elänyt menneisyyteni, mutta se ei kulje enää mukanani. He eivät enää vaikuta minuun mitenkään. 

*

Ainoa asia, mitä kyllä olen miettinyt. Näistä kiusaajista lähes kaikki kouluttautuvat/kouluttautuivat opettajiksi. Se niin sanottu "pahin kiusaajani" kiertää jopa kaikki mutkat ja mutkan mutkat, että pääsee ehdottomasti opettajaksi. En voi kuin olla ällistynyt tästä ristiriidasta. 
Toisekseen toivon hartaasti, ettei heistä yksikään tule olemaan minun lapseni opettaja. Olkoon muuttuneita tai ei, mutta en halua lähteä testaamaan. 

[/quote]

Sittenhän sä voit kostaa, jos entinen kiusaajasi päätyy lapsesi opettajaksi. Lähettele turhia Wilma-viestejä, soittele iltaisin, laita tekstareita, tee valituksia rehtorille...

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 08:08"]

[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 20:48"]Mitä mieltä olette siitä, kun entiset koulukiusaajat hekumoivat Facebookissa ja blogeissaan täydellisen ihanasta, terveellisestä ja onnellisesta elämästä, missä kaikki on positiivista ja kaunista. Tekisi mieleni mennä muistuttamaan heitä menneistä ja siitä miten tuhosivat vuosia elämästäni. Että kaiken kauneuden takana voi piileä ruma sisus.

Tiedän, että olen katkera. Tekee vain niin pahaa katsoa, miten toiset voivat olla onnellisia, vaikka taustalla on niin pahoja tekoja.

[/quote]

Koulukiusaus on toki aika ikävää, mutta yleensä sille on ihan oikea syykin. Lapsilla kuitenkin on samalla tavalla oma hierarkiansa kun meillä aikuisilla. Rumemmat, tyhmemmät,

Ja oudot nyt vaan saavat vähän rökitystä paremmiltaan. Siitä vaan täytyy sen kiusatunkin osata oppia, eikä jäädä itkemään ja leikkimään marttyyriä. Kiusattukin kun voi muuttaa olemustaan ja elämäänsä niin, ettei putoa sinne kiusattujen kastiin.

Muutenkin on aika lapsellista vielä aikuisena tuntea kaunaa jotain lapsuuden juttuja kohtaan. Aika menee, ihmiset muuttuvat. Ota lapsuus osana lapsuutta vaan ja jatka elämääsi aikuisena itkemättä jotain lapsuuden aikaisia juttuja.

[/quote]

Ai, mä olin / olen kyllä huomattavasti kauniimpi kuin yksikään kiusaajista, hyvä koulussa myös. Olen nyk malli ja minulla on harvinainen hienona pidettävä ammatti. Onko se syy kiusata? Ei ole kyllä rumuus tai outouskaan.

En myöskään ymmärrä miksi ihmisen pitäisi muuttaa itseään kiusaajia miellyttääkseen. Kun kiusaajat ovat ne jotka mokaavat. Toki nykyään annan takaisin vähintään samalla mitalla jos joku vittuilee, niin että se loppuu alkuunsa mutta en minä persoonaani tai ulkonäköäni muuttaisi.

Kiusaaminen tapahtui teini-iässä, oli myös jatkuvaa fyysistä väkivaltaa mukana ja sairastuin paniikkihäiriöön joka jatkuu vielä nykyäänkin. Kiusaajia oli varmaan 20, tasan 1 on pyytänyt anteeksi. Ei heru kunnioitusta multa noille muille kiusaajille lainkaan. 

Let it go, täältäkin. Ei auta vatvoa tai olla katkera. Etenkin yläkoulu on niin oma maailmansa, ettei siellä tehty kerro ihmisestä sen jälkeen.

Itse kiusaaja & kiusattu.

No minäpä nyt kerron oman tarinani, kiinostaisi tietää mitä kiusaajat sanovat tähän.

Eli minua alettiin kiusaamaan kun olin seksuaalisella saralla aktiivinen murrosiässä/teini-iässä. En koe että se oli mitään huoraamista ja lutkaamista tuon ikäiseltä niin kuin monesti sanottiinkin. Minä halusin vaan olla kaunis, mielyttää poikia, olla seksikäs ja saada huomiota. Kuten kuka tahansa tuon ikäinen tyttö, joka alkaa tulla siihen ikään että seurustelu ja pojat tai tytöt alkavat kiinostamaan. Olin kuitenkin vielä tosi kypsymätön ja kokematon ja näin ollen minulle kävi nyt vaan niin että minä töppäilin sitten noiden poikien kanssa. En kuitenkaan koe, että olisin töppäilyt kamalan pahasti, joten mitenkään hirveän suuria asioita ne ei mielestäni ollut kun ei kauheasti kuitenkaan ollut sitä fyysistä kosketusta.. enemmän kaikkea muuta.

Niin sitten minua alettiin kiusaamaan huoraksi, aika rajustikkin ja syyteltiin vaan että oma vika. Ei varmaan ollut mitään kiusaamisen keinoa mitä ei ollut oikeasti käytetty minun kohdalla hyväksi henkisestä väkivallasta - fyysiseen väkivaltaan ja siihen lähti hyvin moni mukaan.

Tein itse toki myös väärin asioita, mm. varattujen poikien kanssa, enkä niistä ole enää aikuisiällä ollut kovin ylpeä mutta en silti koe että olisin ansainnut siitä niin kovaa vuosien henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Koska kuitenkin tämä varattukin poika kenen kanssa pääasiassa säädin, niin se heidän ylä-aste ikäisten teinix suhde loppui kuitenkin 6kk seurustelun jälkeen ja minä en ollut mitenkään syy siihen heidän suhteen päättymiseen, vaan aivan joku muu... ja sen jälkeen kummallakin osapuolella on ollut parisuhteita muiden henkilöiden kanssa, joten eivät ole myöhemmälläkään iällä palanneet takaisin yhteen ja nyt miehellä on lapsia jo toisen naisen kanssa, joten eivät tainneet sittenkään kuitenkaan olla luodut toisilleen. Kuten myöskään ei oltu minä ja hän, vaikka en oikein tehnytkään.

Niin nyt täällä pitäisi sitten ymmärtää näitä kiusaajia, jotka ovat olleet lapsia ja ymmärtää se että kun he aiheuttivat mulle vuosiksi mielenterveysongelmia, joiden kanssa jouduin kamppailemaan useiden vuosien ajan.

Mulla ei myöskään ollut mitkään kovin helpot kotiolot. En esim. saanut niissä minkäänlaista seksuaalikasvatusta, rakkautta, vanhempani eivät huolehtineet niin hain sitä sitten muualta ja väärällä tavalla kun oma seksuaalinen luonteeni vielä mahdollisti sen.

Nyt olen 30-vuotias, täytän lokakuussa 31-vuotta ja tyttäreni täytti juuri 3-vuotta ja poikani täyttää 4-vuotta elokuussa, niin mietin että pitäiskö vaan todella, unohtaa kaikki ihan lopullisesti mitä te sillon teitte ja nyökytellä ja ymmärtää vaan että te olitte sillon lapsia ja teitte mulle vuosiksi mielenterveysongelmia, joista pelkäsin että selviänkö ikinä? pystynkö ikinä esim. olemaan äiti lapsilleni...

Kun ei kai se kuuluis ihan näinkään nyt mennä. Että siis lapsuus aiheuttaa sitä, että toisen ihmisen koko teini-ikä menee pilalle ja aiheuttaa vuosiksi mieleen sairauksia.

Minä olin koulussa luokan parhaimmistoa, en kuitenkaan ihan hikipinko. paitsi matikassa jaettu ylivoimainen ykkössija yhden pojan kanssa, ja normaalin näköinen, mutta ei minua näistä kiusattu. Minua kiusattiin vanhempieni paikkakunnalla tunnetun aseman (yrittäjiä) ja vammaisen veljeni takia. Miten nämä voi olla oma vikani? En minä näitä asioita ole sen kummemmin vatvonut, pärjään hyvin ja olen onnellinen. Minulle on ihan yksi lysti mitä kiusaajat tekevät, mutta hyvä itsetunto-juttu on vaikea niellä, kun yksi koulun pahimmista kiusaajista tappoi itsensä kun tyttöystävä jätti. 

26: ei kiusaajia "tarvitse ymmärtää". vatvominen ei vain auta, vaan katsetta eteenpäin kukin parhaansa mukaan.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 09:56"]

26: ei kiusaajia "tarvitse ymmärtää". vatvominen ei vain auta, vaan katsetta eteenpäin kukin parhaansa mukaan.

[/quote]

No sitähän mä olen tehnytkin. Nyt mulla 2 ihanaa lasta ja 27-vuotias mies. Mutta ne mun teot ihan rehellisesti sanottuna verrattuna siihen mimmosta paskaa minä sain sieltä toiselta puolelta niskaani, niin ei enää kulje tekojen kanssa kyllä käsikädessä. Kuten sanoin, että fyysistä kosketustakin oli harvoin.. ja sitä suuremmalla syyllä, kun alettiin kiusaamaan huoraksi, niin minä aloin pelätä kaikkea fyysistä kosketusta! mm. seksiä! ei enää ollut kovin terve suhtautuminen siihenkään pitkään aikaan...

Niin mietin vaan että millä helvetillä tuollasen maksaa koskaan takasin. Anteeksipyynnöllä? no joo, en tiedä auttaako se. Auttaa varmaan osittain, mutta toisaalta tulisi mieli että joku vetelisi sellasia ihmisiä pitkin korvia koska on se nyt ihan hullua ja sairasta et suuri joukkio ihmisiä pilaa yhden ihmisen elämästä yhden kokonaisen ajan jakson. Mm. teini-iän. Kun sekin kestää kuitenkin sen 6-vuotta niin on siinä aika pitkä kakku kärsittävänä...

Ja arvaa olenko joutunut tekemään työtä itteni kanssa siinäkin että kun pelkäsin ihan hirveesti että synnytän tytön ja sitten se mun pelko kävi toteen, toinen mun lapsista oli tyttö. En tiennyt oisko mun pitäny iloita, kun olin saanut molemmat sukupuolet vai pelätä.. normaali ihminen olisi pelkästään iloinnut, mutta minussa heräsi myös pelkoa koska pelkäsin kun tyttärellä on äitinä "huora" niin tyttö joutuu kokemaan saman helvetin kuin minä! Eikä se ole vieläkään varmaa että joutuuko, mutta yritän kyllä lapseni kasvattaa paremmin ja olla hyvä vanhempi mitä omat vanhempani eivät mielestäni olleet ja näin ollen toivon että lapsistani ei tule kiusaajia, mutta ei myöskään kiusattuja...

En ikinä ole pystynyt näistä asioista olemaan enää teini-iän jälkeen kunnolla avoin kenellekkään.

Mietin vaan millasia ovat nämä ihmiset jotka sillon nostivat itteään jalustalle ja kiusasivat ja haukkuivat ja nauroivat minulle ja olivat silleen että onneksi en itse ole tuollainen jakorasia! olivatko nämä sitten jotenkin parempia ja viisaampia ihmisiä kuin minä, vaikka eivät olisikaan olleet jakoja (en kyllä ollut minäkään, vaikka muulla tavoin poikien kanssa aktiivinen olinkin..) niin sitten kun kiusasivat ja pilkkasivat? Minä olin lapsi. Ja nyt pitäisi myös ymmärtää että he olivat lapsia.

[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 22:17"]

[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 21:42"]

Olen entinen koulukiusaaja ja todellakin let it go. Lapsena sitä tekee yhtä sun toista ajattelemattomuuttaan.

[/quote]

Mutta osa ei kasva aikuiseksi, vaan jatkaa samaa lapsellista käytöstä työelämässäkin. 

[/quote]

Stä kutsutaan persoonallisuushäiriöksi. Siitä ei parane vaikka kasvaisi aikuiseksi. 

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 08:08"][quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 20:48"]Mitä mieltä olette siitä, kun entiset koulukiusaajat hekumoivat Facebookissa ja blogeissaan täydellisen ihanasta, terveellisestä ja onnellisesta elämästä, missä kaikki on positiivista ja kaunista. Tekisi mieleni mennä muistuttamaan heitä menneistä ja siitä miten tuhosivat vuosia elämästäni. Että kaiken kauneuden takana voi piileä ruma sisus.

Tiedän, että olen katkera. Tekee vain niin pahaa katsoa, miten toiset voivat olla onnellisia, vaikka taustalla on niin pahoja tekoja.

[/quote]

Koulukiusaus on toki aika ikävää, mutta yleensä sille on ihan oikea syykin. Lapsilla kuitenkin on samalla tavalla oma hierarkiansa kun meillä aikuisilla. Rumemmat, tyhmemmät,

Ja oudot nyt vaan saavat vähän rökitystä paremmiltaan. Siitä vaan täytyy sen kiusatunkin osata oppia, eikä jäädä itkemään ja leikkimään marttyyriä. Kiusattukin kun voi muuttaa olemustaan ja elämäänsä niin, ettei putoa sinne kiusattujen kastiin.

Muutenkin on aika lapsellista vielä aikuisena tuntea kaunaa jotain lapsuuden juttuja kohtaan. Aika menee, ihmiset muuttuvat. Ota lapsuus osana lapsuutta vaan ja jatka elämääsi aikuisena itkemättä jotain lapsuuden aikaisia juttuja.

[/quote]

Olen aina ollut sievä ja hyväkroppainen (hoikka tiimalasivartalo ja isot tissit) ja voin rehellisesti sanoa olleeni, ja olevani edelleen, kauniimpi kuin yksikään kiusaajistani. Olin myös hyvä koulussa ja sain erinomaisia numeroita aineessa kuin aineessa, mutta ei minua sen takia kiusattu. Minua kiusattiin kehitysvammaisen siskoni takia. Joka päivä sain katsella imitaatioita ja pilkkaa hänestä, minua kampiteltiin ja tönittiin ja haukuttiin ties millä siskoni vammaisuuteen viittaavilla nimillä. Voisitko kertoa kun kerran olet niin fiksu, miten olisin voinut tilanteeseeni vaikuttaa?

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 10:45"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 08:08"][quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 20:48"]Mitä mieltä olette siitä, kun entiset koulukiusaajat hekumoivat Facebookissa ja blogeissaan täydellisen ihanasta, terveellisestä ja onnellisesta elämästä, missä kaikki on positiivista ja kaunista. Tekisi mieleni mennä muistuttamaan heitä menneistä ja siitä miten tuhosivat vuosia elämästäni. Että kaiken kauneuden takana voi piileä ruma sisus.

Tiedän, että olen katkera. Tekee vain niin pahaa katsoa, miten toiset voivat olla onnellisia, vaikka taustalla on niin pahoja tekoja.

[/quote]

Koulukiusaus on toki aika ikävää, mutta yleensä sille on ihan oikea syykin. Lapsilla kuitenkin on samalla tavalla oma hierarkiansa kun meillä aikuisilla. Rumemmat, tyhmemmät,

Ja oudot nyt vaan saavat vähän rökitystä paremmiltaan. Siitä vaan täytyy sen kiusatunkin osata oppia, eikä jäädä itkemään ja leikkimään marttyyriä. Kiusattukin kun voi muuttaa olemustaan ja elämäänsä niin, ettei putoa sinne kiusattujen kastiin.

Muutenkin on aika lapsellista vielä aikuisena tuntea kaunaa jotain lapsuuden juttuja kohtaan. Aika menee, ihmiset muuttuvat. Ota lapsuus osana lapsuutta vaan ja jatka elämääsi aikuisena itkemättä jotain lapsuuden aikaisia juttuja.

[/quote]

Olen aina ollut sievä ja hyväkroppainen (hoikka tiimalasivartalo ja isot tissit) ja voin rehellisesti sanoa olleeni, ja olevani edelleen, kauniimpi kuin yksikään kiusaajistani. Olin myös hyvä koulussa ja sain erinomaisia numeroita aineessa kuin aineessa, mutta ei minua sen takia kiusattu. Minua kiusattiin kehitysvammaisen siskoni takia. Joka päivä sain katsella imitaatioita ja pilkkaa hänestä, minua kampiteltiin ja tönittiin ja haukuttiin ties millä siskoni vammaisuuteen viittaavilla nimillä. Voisitko kertoa kun kerran olet niin fiksu, miten olisin voinut tilanteeseeni vaikuttaa?

[/quote]

Ohis. Ei persoonallisuushäiriöiset tuollaista tajua. Eivät kasva aikusiksi.

On se hassua että joka-ikinen kiusaaja kuittaa vuosien jälkeen vaan että "niitä ei muistella", "menneet on menneitä" jne eli painetaan vaan villaisella. En usko että yksikään yläasteikäinen on niin penska ettei tiedä mitä tekee, omia päätöksiä ne pään aukomiset ja tekemiset on silloinkin. Kotikasvatus pahasti mennyt vikaan jos ei voi omista teoistaan vastuuta ottaa. Aikuisena olisi kiusaajan hyvä tunnustaa se tosiasia millainen hirviö on ollut toisille ihmisille. Edes se että myöntää asian tekisi hyvää myös tietää kiusatulle, sillä normaalilla ihmisellä on oma-tunto. Voi sitten elämässään pohtia jatkaako kasvatuksessaan samoja perinteitä lapsilleen ja miten suhtautuu jos vaikka omia lapsia kiusataan. Pystyykö kohtaamaan kiusaamista lainkaan siltä kantilta.

Onhan se kiusatulle nannaa kun näkee parin kymmenen vuoden päästä kuinka kurjassa tilassa jotkut kiusaajat ovat, tulee se karman laki -fiilis, että ansaitsevat sen. Valitettavan moni kiusaaja vaan elää tavallista elämää, perheineen ja harrastuksineen tuottaa uusia veronmaksajia. Mitenköhän heidän lapsensa suhtautuisivat äitinsä tai isänsä julmaan kiusaamistaustaan? Että he ovat olleet kiusaajia? Tuskin ne kiusaajat myöntää sellaisia asioita perheilleen tai kumppaneilleen, niitä kun ei muistella.. Säälittävää.

Rukoilen että kun lapseni ovat kouluiässä, he uskaltavat aina tulla puhumaan mulle, mistä tahansa. Silloin ei tarvitse olla yksin asioiden kanssa ja pönkittää itseään muiden silmissä olemalla jokin kovis kiusaaja...

26, perheesi vuoksi sinä teininä käytäydyit typerästi, kun kerjäsit huomiota ja rakkautta, luulit, että seksiä antamalla susta tulee rakastettu, haluttu. Mutta, koska elämänkokemusta sulla ei ollut, teit kuten teit, ikävä juttu. Hiton ymmärrettävää, että sait huoran maineen, huoran maineen voi saada, vaikka ei olis yhdenkään kundin kanssa teininä ollut...

Eli sun pitää työstää lapsuutesi traumat, sitten teini-iän typeryydet ja voit nauttia elämästäsi tulevaisuudessa jatkossakin.

Niin ja edelleen te, jotka asiaa vähättelette: usein se kiusaaminen on siis pikkuisen enemmän kuin naljailu kymmenvuotiaana. Kiusaaminen siis usealla voi kestää jopa koko peruskouluajan, ja kurjimmissa tapauksissa ihan seuraavaan kouluun asti jos sama ryhmä pysyy koulusta kouluun. Hurjimpia olen kuullut että kiusaaminen on alkanut ihan päiväkodista. 

Kiinnostaisi kyllä vieläkin se, miksi nämä kiusaajat ajautuvat nimenomaan opettajaksi. Minun yksi kiusaajani siis kiersi kaikki mutkat että pääsisi aivan ehdottomasti opettajaksi. Muutkin kiusaajani päätyivät opettajiksi. 

Enkä edes mieti tätä kaunaisena, vaan näen melkoisen ristiriidan. Taisi tälle jossakin oma keskustelunsakin olla. 

Mutta miksi nimenomaan opettajaksi?

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 19:29"]Kiinnostaisi kyllä vieläkin se, miksi nämä kiusaajat ajautuvat nimenomaan opettajaksi. Minun yksi kiusaajani siis kiersi kaikki mutkat että pääsisi aivan ehdottomasti opettajaksi. Muutkin kiusaajani päätyivät opettajiksi. 

Enkä edes mieti tätä kaunaisena, vaan näen melkoisen ristiriidan. Taisi tälle jossakin oma keskustelunsakin olla. 

Mutta miksi nimenomaan opettajaksi?

[/quote]

Kiusaajallehan koulu ei ole ikävä paikka, jos hän on kiusaamisella saanut suosiota, jopa hyvän aseman koululaisten hierarkia. Koulu ei välttämättä puutu kiusaamiseen, tai puuttuu vain pintapuolisesti. Osa kiusaajista on hyvin suosittuja sekä oppilaiden että opettajien keskuudessa. Tällainen kiusattu on saanut koulussa kasvattaa itsetuntoaan ja kuvittelee ehkä aikuisenakin olleensa lapsena erityisen hyvä ihminen ja lahjakas. Ehkä hän viihtyi koulussa näistä syistä niin hyvin, että hän haluaa työskennellä koulussa. Aika karmeaa, mutta saattaa osittain selittää sitä, miksi monessa koulussa ei puututa kiusaamiseen. Kiusattu ehkä harvemmin haluaa palata kouluun, ei edes opettajana.