Koulukiusaajien elämä

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 10:11"]

Ja arvaa olenko joutunut tekemään työtä itteni kanssa siinäkin että kun pelkäsin ihan hirveesti että synnytän tytön ja sitten se mun pelko kävi toteen, toinen mun lapsista oli tyttö. En tiennyt oisko mun pitäny iloita, kun olin saanut molemmat sukupuolet vai pelätä.. normaali ihminen olisi pelkästään iloinnut, mutta minussa heräsi myös pelkoa koska pelkäsin kun tyttärellä on äitinä "huora" niin tyttö joutuu kokemaan saman helvetin kuin minä! Eikä se ole vieläkään varmaa että joutuuko, mutta yritän kyllä lapseni kasvattaa paremmin ja olla hyvä vanhempi mitä omat vanhempani eivät mielestäni olleet ja näin ollen toivon että lapsistani ei tule kiusaajia, mutta ei myöskään kiusattuja...

En ikinä ole pystynyt näistä asioista olemaan enää teini-iän jälkeen kunnolla avoin kenellekkään.

Mietin vaan millasia ovat nämä ihmiset jotka sillon nostivat itteään jalustalle ja kiusasivat ja haukkuivat ja nauroivat minulle ja olivat silleen että onneksi en itse ole tuollainen jakorasia! olivatko nämä sitten jotenkin parempia ja viisaampia ihmisiä kuin minä, vaikka eivät olisikaan olleet jakoja (en kyllä ollut minäkään, vaikka muulla tavoin poikien kanssa aktiivinen olinkin..) niin sitten kun kiusasivat ja pilkkasivat? Minä olin lapsi. Ja nyt pitäisi myös ymmärtää että he olivat lapsia.

[/quote]

Ootko käynyt terapiassa puhumassa näistä asioista? Saattaisit hyötyä ammattilaiselle puhumisesta todella paljon.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 13:26"][quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 13:10"][quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 21:54"]

[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 21:42"]

Olen entinen koulukiusaaja ja todellakin let it go. Lapsena sitä tekee yhtä sun toista ajattelemattomuuttaan.

[/quote]

Juuri näin, tai kuten sanonta kuuluu: " Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen."

Terv. kiusattu/kiusaaja

[/quote]Helppo sinun on sanoa kun voit vain jättää kaiken taaksesi. Sama ei ehkä päde siihen kiusaamaasi henkilöön!! Tekstistäsi huomaa ettet ole sisäisesti muuttunut mihinkään, vaan olet sama empatiakyvytön maailmaan tullut surkki. Vähintä mitä voit tehdä on pyytää anteeksi kiusatuiltasi, mutta eipä sinusta taida olla siihenkään!

[/quote] Ai sen pitäs mennä kumartelee jotain perskärpästä. Sori kun tönäisin sua ja sulle jäi traumat pipipää.

[/quote]

Sanoa muuta. Kaikki me ollaan lapsia oltu. Jotkut kiusaajia, jotkut kiusattuja. Turha näitä asioita on aikuisena enää itkeä. Päässä vikaa niillä jotka eivät osaa keskittyä nykyisyyteen, vaan laittavat kaiken jonkun lapsuuden syyksi. Kyvyttömiä loosereita jotka pakoilevat vastuutaan.

Minusta on erittäin surullista että ette voi unohtaa kiusaamista ja mielessämme antaa heille anteeksi. Kauna ja katkeruus syö teitä sisältänne ja pilaa elämäänne. Anteeksianto ei kuulu tekijälle vaan teon kohteelle sanoi eräskin viisas. Tarkoittaen sitä että anteeksiantaminen vaikuttaa ainoastaan uhrin hyvin voitiin. Odottaessasi anteeksipyyntöjä joita ei koskaan tule teet vain omasta elostasi kurjaa. Kaunan kannattelu ei auttanut minuakaan elämäni helpottui heti kun päädyin antamaan kiusaajille anteeksi. En silloin kun he pyysivät tai eivät pyytäneet vaan silloin kun se minulle sopi. omistani voi todeta että usea on ns. Perusduunari usea on työtön ja lähes kaikilla on useampi kuin yksi lapsi. Kolme on alkoholisoitunutta ja kaksi on tehnyt itsemurhan. yksi on linnassa murhasta ja muutama narkkaa.

Minua kiusattiin raa'asti vuosia. Itse olen opiskelemassa unelma alalleni ja ulkomailla vaihdossa. Olen käynistellyt jo uraani ja ollut huomattavan menestyksekäs. Minulla on muutama hyvä ystävä yksi heistä lapsuuden ajalta hänen kanssaan puhumme siitä kiusaajasta joka ei koskaan ole tajunnut tekojaan tai muuttunut. Hän kiusasi ystäviäni myös. Jotenkin kun esim facessa puhuu muille koulukavereille tästä kiusaajasta ystävällisesti kysyy esim. Kuulumisiaan,niin kaikki lähinnä säälivät sekä odottavat että koska kyseinen henkilö löytää aivonsa. Niin nykyään jopa entisistä koulkiusaajista on tullut hyvänpäivän tuttuja. En minä heitä ystäväksi koskaan välttämättä ottaisi. Suurin osa kiusaajista on helpottunut ja onnellinen että en ole katkera. Suurin kiusaajista osa on aidosti onnellinen myenestyksestäni. Kaikkea hyvää teille antakaa anteeksi, unohtakaa, mutta älkää hyväksymä tekojaan nyt eikä tulevaisuudessa.

[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 20:48"]

Mitä mieltä olette siitä, kun entiset koulukiusaajat hekumoivat Facebookissa ja blogeissaan täydellisen ihanasta, terveellisestä ja onnellisesta elämästä, missä kaikki on positiivista ja kaunista. Tekisi mieleni mennä muistuttamaan heitä menneistä ja siitä miten tuhosivat vuosia elämästäni. Että kaiken kauneuden takana voi piileä ruma sisus.

Tiedän, että olen katkera. Tekee vain niin pahaa katsoa, miten toiset voivat olla onnellisia, vaikka taustalla on niin pahoja tekoja.

[/quote]

Ai meinaatko, että kun jotkut hehkuttavat facebookissa onnellisuuttaan, niin se on ehdottomasti totta? Ja että sellainen ihminen on aina joka hetki sataprosenttisen onnellinen eikä ikinä yhtään onneton?

Näet asian nyt vääristävien lasien läpi. Facebook-elämä ei ole mikään absoluuttinen totuus. Me useimmat luemme niitä juttuja sopivalla kriittisyydellä.

Sunkin elämästä saisi samanlaista hehkutusta, kun kirjoittaisi sopivan valikoivasti ja hieman liioitellen ja kaunistellen.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 12:50"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 09:47"]No minäpä nyt kerron oman tarinani, kiinostaisi tietää mitä kiusaajat sanovat tähän.

Eli minua alettiin kiusaamaan kun olin seksuaalisella saralla aktiivinen murrosiässä/teini-iässä. En koe että se oli mitään huoraamista ja lutkaamista tuon ikäiseltä niin kuin monesti sanottiinkin. Minä halusin vaan olla kaunis, mielyttää poikia, olla seksikäs ja saada huomiota. Kuten kuka tahansa tuon ikäinen tyttö, joka alkaa tulla siihen ikään että seurustelu ja pojat tai tytöt alkavat kiinostamaan. Olin kuitenkin vielä tosi kypsymätön ja kokematon ja näin ollen minulle kävi nyt vaan niin että minä töppäilin sitten noiden poikien kanssa. En kuitenkaan koe, että olisin töppäilyt kamalan pahasti, joten mitenkään hirveän suuria asioita ne ei mielestäni ollut kun ei kauheasti kuitenkaan ollut sitä fyysistä kosketusta.. enemmän kaikkea muuta.

Niin sitten minua alettiin kiusaamaan huoraksi, aika rajustikkin ja syyteltiin vaan että oma vika. Ei varmaan ollut mitään kiusaamisen keinoa mitä ei ollut oikeasti käytetty minun kohdalla hyväksi henkisestä väkivallasta - fyysiseen väkivaltaan ja siihen lähti hyvin moni mukaan.

Tein itse toki myös väärin asioita, mm. varattujen poikien kanssa, enkä niistä ole enää aikuisiällä ollut kovin ylpeä mutta en silti koe että olisin ansainnut siitä niin kovaa vuosien henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Koska kuitenkin tämä varattukin poika kenen kanssa pääasiassa säädin, niin se heidän ylä-aste ikäisten teinix suhde loppui kuitenkin 6kk seurustelun jälkeen ja minä en ollut mitenkään syy siihen heidän suhteen päättymiseen, vaan aivan joku muu... ja sen jälkeen kummallakin osapuolella on ollut parisuhteita muiden henkilöiden kanssa, joten eivät ole myöhemmälläkään iällä palanneet takaisin yhteen ja nyt miehellä on lapsia jo toisen naisen kanssa, joten eivät tainneet sittenkään kuitenkaan olla luodut toisilleen. Kuten myöskään ei oltu minä ja hän, vaikka en oikein tehnytkään.

Niin nyt täällä pitäisi sitten ymmärtää näitä kiusaajia, jotka ovat olleet lapsia ja ymmärtää se että kun he aiheuttivat mulle vuosiksi mielenterveysongelmia, joiden kanssa jouduin kamppailemaan useiden vuosien ajan.

Mulla ei myöskään ollut mitkään kovin helpot kotiolot. En esim. saanut niissä minkäänlaista seksuaalikasvatusta, rakkautta, vanhempani eivät huolehtineet niin hain sitä sitten muualta ja väärällä tavalla kun oma seksuaalinen luonteeni vielä mahdollisti sen.

Nyt olen 30-vuotias, täytän lokakuussa 31-vuotta ja tyttäreni täytti juuri 3-vuotta ja poikani täyttää 4-vuotta elokuussa, niin mietin että pitäiskö vaan todella, unohtaa kaikki ihan lopullisesti mitä te sillon teitte ja nyökytellä ja ymmärtää vaan että te olitte sillon lapsia ja teitte mulle vuosiksi mielenterveysongelmia, joista pelkäsin että selviänkö ikinä? pystynkö ikinä esim. olemaan äiti lapsilleni...

Kun ei kai se kuuluis ihan näinkään nyt mennä. Että siis lapsuus aiheuttaa sitä, että toisen ihmisen koko teini-ikä menee pilalle ja aiheuttaa vuosiksi mieleen sairauksia.

[/quote]

Oli niin pitkä ja tylsä tarina etten jaksanut lukea puoliakaan. Tyypillisen häviäjän itkuvirsiä. Ei ihmekään että sinua kiusattiin. TV. Kiusaaja

[/quote]

Haha, salli mun nauraa sulle. :D ei kato tepsi enää. Tossa näkee just sun lapsellisen oman asenteen. Haha haha.

Ihan saarioistenko kinkkukiusaus olet?

Idiootti.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 13:10"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 08:01"]

Kysymys teille kiusatuille. Pidättekö te itseänne sinä samana ihmisenä, kuin mitä olitte vuosikymmeniä sitten? Haluatteko te, että teitä syyllistetään asioista mitä teitte esim. 10-vuoden ikäisenä?

Itse kiusasin ja tönin kaikkia itseäni pienempiä ja muutamaa isompaakin. Eikä se ollut mitään huonoa itseluottamusta tai epävarmuutta, vaan mitä ikinä nyt nuoren pojan päässä liikkuu - ei mitään. Lapsellista kukkoilua, "mulle ei vittuilla"-uhoa.

Jokseenkin absurdia, että joku peilaa tuon käytöksen vaikuttavan vielä tänäkin päivänä. Ainakin omalla kohdallani tuosta pojasta ei ole paljoa jäljellä. Itsevarmuus ja usko omiin tekoihin, mutta iän myötä ns. Turha on jäänyt pois ja aion tehdä kaikkeni, että omat lapseni eivät kiusaisi pienempiään, vaan ottaisivat muut huomioon. Aika näyttää miten käy.:)

[/quote]

Sanotaanko, että olen ja en ole. En enää kanna kiusatun rooliani, ja elän paljon varmempaa elämää nykyään. Mutta seurassa, jossa tunnen itseni hyvin epävarmaksi - saati että päätyisin esim. luokkakokoukseen minua kiusanneiden ihmisten ympärillä - valahdan kyllä siihen samaan arkaan, jo valmiiksi syrjään vetäytyneen muottiin kuin aina ennenkin. Mikä sinänsä on luonnollista, jos on koko kouluikänsä omanikäistensä keskellä siihen muottiin runnottu.

Ja se pelkohan on kintereilläni aina: että ihmiset näkevät minut samana luuserina, millaisena minua silloin pidettiin. Että minua ei suostuta näkemään muunlaisena siinä samassa seurassa. Asia ei ole ajankohtainen nyt toisella paikkakunnalla aikuisena asuessani, mutta erään vanhan kiusaajan ajauduttua samalle paikkakunnalle töihin... en voi väittää, etteikö asia vaikuttaisi. Täytyy taistella vain, että ei suostu enää siihen samaan rooliinsa.




Ymmärrän, että lapsi, varsinkaan ala-asteikäinen, ei aina ymmärrä tekemäänsä, ja ajautuu tekemään tyhmyyksiä ihan ryhmäpaineessakin. Yläasteaika itsessään on vähän oman asemansa hakemista... mutta se ei kyllä siirrä vastuuta kokonaan pois. Kyllä: kiusaajan mahdollistajat (sivustaseuraajat, opettajat, vanhemmat...) jakavat ihan yhtä lailla vastuuta kuin ne lapsetkin, mutta eivät ne yläasteikäisetkään mitään tahdottomia mehiläisiä ole. On hienoa, jos kiusaaja pääsee murtautumaan omasta roolistaan ulos, mutta usein olen nähnyt kun he jatkavat samaa rataa myös työpaikoilla. 

[/quote]

Mistä tiedät että on ajautunut samalle paikkakunnalle töihin? ootko törmänny siihen? Miten isosta paikkakunnasta kysymys? jne.

Itse painin joskus aikanaan näiden samojen pelkojen kanssa.. just kaikkee tollasta olen pelännytkin kuulla. Vaikka mulle on yleensä sanottu että hyvin epätodennäköistä on että törmäisit enää niihin tyyppeihin!

EIHÄN NOIN VOI ELÄÄ MITÄ KERROIT!

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 13:25"]

Kuulostaa todella ristiriitaiselta, kun kiusaajat sanovat että ovat muuttuneet ihmisinä ja samassa yhteydessä mitätöivät tekonsa. 

[/quote]

Näimpä. :D huvittaa saatana miten koomista sakkia ovat omalla tavallaan.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 13:26"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 13:10"][quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 21:54"]

[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 21:42"]

Olen entinen koulukiusaaja ja todellakin let it go. Lapsena sitä tekee yhtä sun toista ajattelemattomuuttaan.

[/quote]

Juuri näin, tai kuten sanonta kuuluu: " Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen."

Terv. kiusattu/kiusaaja

[/quote]Helppo sinun on sanoa kun voit vain jättää kaiken taaksesi. Sama ei ehkä päde siihen kiusaamaasi henkilöön!! Tekstistäsi huomaa ettet ole sisäisesti muuttunut mihinkään, vaan olet sama empatiakyvytön maailmaan tullut surkki. Vähintä mitä voit tehdä on pyytää anteeksi kiusatuiltasi, mutta eipä sinusta taida olla siihenkään!

[/quote] Ai sen pitäs mennä kumartelee jotain perskärpästä. Sori kun tönäisin sua ja sulle jäi traumat pipipää.

[/quote]

Oletko sinä sitten piripää..? :)

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 13:49"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 10:11"]

Ja arvaa olenko joutunut tekemään työtä itteni kanssa siinäkin että kun pelkäsin ihan hirveesti että synnytän tytön ja sitten se mun pelko kävi toteen, toinen mun lapsista oli tyttö. En tiennyt oisko mun pitäny iloita, kun olin saanut molemmat sukupuolet vai pelätä.. normaali ihminen olisi pelkästään iloinnut, mutta minussa heräsi myös pelkoa koska pelkäsin kun tyttärellä on äitinä "huora" niin tyttö joutuu kokemaan saman helvetin kuin minä! Eikä se ole vieläkään varmaa että joutuuko, mutta yritän kyllä lapseni kasvattaa paremmin ja olla hyvä vanhempi mitä omat vanhempani eivät mielestäni olleet ja näin ollen toivon että lapsistani ei tule kiusaajia, mutta ei myöskään kiusattuja...

En ikinä ole pystynyt näistä asioista olemaan enää teini-iän jälkeen kunnolla avoin kenellekkään.

Mietin vaan millasia ovat nämä ihmiset jotka sillon nostivat itteään jalustalle ja kiusasivat ja haukkuivat ja nauroivat minulle ja olivat silleen että onneksi en itse ole tuollainen jakorasia! olivatko nämä sitten jotenkin parempia ja viisaampia ihmisiä kuin minä, vaikka eivät olisikaan olleet jakoja (en kyllä ollut minäkään, vaikka muulla tavoin poikien kanssa aktiivinen olinkin..) niin sitten kun kiusasivat ja pilkkasivat? Minä olin lapsi. Ja nyt pitäisi myös ymmärtää että he olivat lapsia.

[/quote]

Ootko käynyt terapiassa puhumassa näistä asioista? Saattaisit hyötyä ammattilaiselle puhumisesta todella paljon.

[/quote]

Olen. Heti peruskoulun jälkeen, 19-vuotiaaksi asti. Jonka jälkeen jätin sitten sen. Hyödyin siitä ja elämäni tuli vähitellen kuntoon 3 vuoden aikana. Mutta vasta 22-vuotiaana jatkoin toisen asteen opintoihin kun muut olivat valmistuneet jo ammatteihinsa ja sitten jäi niistä asioista kuitenkin ikuiset arvet mieleen vaikka terapiassa saatiinkin ommeltua haavat umpeen...

Koitan siis sanoa ettei minusta enää tullut koskaan sellaista ihmistä mitä olisin 100%sesti halunnut olla jos asiat olisivat menneet toisin.

Haluan kommentoida vielä sen verran tuota omaa kiusaamista, että mulla oli ala-aste ikäisenä lapsena myös sellanen kuva kiusatuista että kiusatut ovat jotenkin tosi rumia tai lihavia tai muuten noloja ja outoja. Minä olin ehkä hieman erikoinen, omasta mielestäni ihan perus nätti ja laiha mutta silti päädyin kiusatuksi... huoran maineeseen.

Joten se kyllä kanssa muutti näkemyksiä aika pahasti. En ollutkaan aina turvassa siltä kiusaamiselta niin kuin kuvittelin, kun ajattelin pysyväni vaan nättinä ja laihana ja en käyttäytymällä hassusti, niin kuin jotkut.

T. 26

Kyllä on katkeraa sakkia. Eipä tulisi pieneen mieleenkään alkaa vatvoa kouluaikoja ja vielä myrkyttää sillä omaa elämää. Sillä kaivaa vaan itselleen kuoppaa.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 16:40"]

Kyllä on katkeraa sakkia. Eipä tulisi pieneen mieleenkään alkaa vatvoa kouluaikoja ja vielä myrkyttää sillä omaa elämää. Sillä kaivaa vaan itselleen kuoppaa.

[/quote]

Katkeraa sakkia?

Otetaampa nyt esimerkiks toisenlainen tapaus. Jos sut ois vaikka raiskattu joskus, niin eikö tämä tapahtuma ois voinu jättää suhun arpia? tai ex kumppani joka on hakannut sua ja haukkunut millon läskiksi ja rumaksi?

Niin pystyisitkö tai pitäiskö olla silleen jos asia tulee puheeks, et eipä tässä mittään? :)) ei vaikka se tyyppi kävelis kadulla vastaan. :))))

Käytä nyt hyvä ihminen järkeä. Ei taida sulla olla kovin normaali ja terve suhtautuminen asioihin.

Sitten kun heti kertoo minkälaisia jälkiä tämmöset asiat on jättäny, niin se leimataan katkeruudeksi.

Please...

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 00:19"]
Ainoa asia, mitä kyllä olen miettinyt. Näistä kiusaajista lähes kaikki kouluttautuvat/kouluttautuivat opettajiksi. Se niin sanottu "pahin kiusaajani" kiertää jopa kaikki mutkat ja mutkan mutkat, että pääsee ehdottomasti opettajaksi. En voi kuin olla ällistynyt tästä ristiriidasta. 
Toisekseen toivon hartaasti, ettei heistä yksikään tule olemaan minun lapseni opettaja. Olkoon muuttuneita tai ei, mutta en halua lähteä testaamaan. 

[/quote]

Yksi minunkin tuntemani nainen, joka on pahin lehmä ikinä, haki väkisin opettajaksi ja pääsi. Minä teen myös kaikkeni, ettei tämä ihminen tule ikinä opettamaan lapsiani. Opettajien kun pitäisi olla fiksuja, eikä muita arvottavia, aivottomia kanoja.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 16:57"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 16:40"]

Kyllä on katkeraa sakkia. Eipä tulisi pieneen mieleenkään alkaa vatvoa kouluaikoja ja vielä myrkyttää sillä omaa elämää. Sillä kaivaa vaan itselleen kuoppaa.

[/quote]

Katkeraa sakkia?

Otetaampa nyt esimerkiks toisenlainen tapaus. Jos sut ois vaikka raiskattu joskus, niin eikö tämä tapahtuma ois voinu jättää suhun arpia? tai ex kumppani joka on hakannut sua ja haukkunut millon läskiksi ja rumaksi?

Niin pystyisitkö tai pitäiskö olla silleen jos asia tulee puheeks, et eipä tässä mittään? :)) ei vaikka se tyyppi kävelis kadulla vastaan. :))))

Käytä nyt hyvä ihminen järkeä. Ei taida sulla olla kovin normaali ja terve suhtautuminen asioihin.

Sitten kun heti kertoo minkälaisia jälkiä tämmöset asiat on jättäny, niin se leimataan katkeruudeksi.

Please...

[/quote]

Elämä on. Asioita saa toki puida, mutta yleinen lynkkausmieli entisiä kiusaajia kohtaan on naurettavaa. Ja ottaen huomioon, että nämä tilanteet tapahtuivat kun olimme lapsia. Eikä puhe ole esim työpaikkakiusaamisesta.

Enemmän minä osoittaisin sormea koulun ja vanhempien suuntaan, kun pienen lapsen suuntaan.

 Kumpi on pahempi. Se, että A on kiusannut henkilöä B kun he olivat lapsia vai kun henkilö B toivoo kaikkea pahaa henkilölle A nyt kun olemme aikuisia?

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 18:09"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 16:57"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 16:40"]

Kyllä on katkeraa sakkia. Eipä tulisi pieneen mieleenkään alkaa vatvoa kouluaikoja ja vielä myrkyttää sillä omaa elämää. Sillä kaivaa vaan itselleen kuoppaa.

[/quote]

Katkeraa sakkia?

Otetaampa nyt esimerkiks toisenlainen tapaus. Jos sut ois vaikka raiskattu joskus, niin eikö tämä tapahtuma ois voinu jättää suhun arpia? tai ex kumppani joka on hakannut sua ja haukkunut millon läskiksi ja rumaksi?

Niin pystyisitkö tai pitäiskö olla silleen jos asia tulee puheeks, et eipä tässä mittään? :)) ei vaikka se tyyppi kävelis kadulla vastaan. :))))

Käytä nyt hyvä ihminen järkeä. Ei taida sulla olla kovin normaali ja terve suhtautuminen asioihin.

Sitten kun heti kertoo minkälaisia jälkiä tämmöset asiat on jättäny, niin se leimataan katkeruudeksi.

Please...

[/quote]

Elämä on. Asioita saa toki puida, mutta yleinen lynkkausmieli entisiä kiusaajia kohtaan on naurettavaa. Ja ottaen huomioon, että nämä tilanteet tapahtuivat kun olimme lapsia. Eikä puhe ole esim työpaikkakiusaamisesta.

Enemmän minä osoittaisin sormea koulun ja vanhempien suuntaan, kun pienen lapsen suuntaan.

 Kumpi on pahempi. Se, että A on kiusannut henkilöä B kun he olivat lapsia vai kun henkilö B toivoo kaikkea pahaa henkilölle A nyt kun olemme aikuisia?

[/quote]

Kuule mitään muuta mä en inhoa enempää kun sellasta sanontaa että elämä on.

Ikään kuin sä oikeutat omat tekemisesi tuolla, kommentoimalla vaan noin kevyesti. :) ikään kuin mikään huono käytös, ei saisi eikä pitäisi jättää koskaan jälkiä kehenkään eikä mihinkään.

Kyllä se ihmisen perusluonteessa se ilkeys säilyy aivan varmasti joillain aikuisenakin.

Että terveisiä vaan sinulle, minä en ikinä tule hyväksymään sitä että vaikka sinä olisit ollut kuinka lapsi niin pistit pilalle minun mielenterveyteni ja minä korjasin niitä jälkiä vuosikausia, kun sinä elit hemmetin helppoa ja hyvää elämää. Joten ymmärrä, pysy etäällä.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 18:24"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 18:09"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 16:57"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 16:40"]

Kyllä on katkeraa sakkia. Eipä tulisi pieneen mieleenkään alkaa vatvoa kouluaikoja ja vielä myrkyttää sillä omaa elämää. Sillä kaivaa vaan itselleen kuoppaa.

[/quote]

Katkeraa sakkia?

Otetaampa nyt esimerkiks toisenlainen tapaus. Jos sut ois vaikka raiskattu joskus, niin eikö tämä tapahtuma ois voinu jättää suhun arpia? tai ex kumppani joka on hakannut sua ja haukkunut millon läskiksi ja rumaksi?

Niin pystyisitkö tai pitäiskö olla silleen jos asia tulee puheeks, et eipä tässä mittään? :)) ei vaikka se tyyppi kävelis kadulla vastaan. :))))

Käytä nyt hyvä ihminen järkeä. Ei taida sulla olla kovin normaali ja terve suhtautuminen asioihin.

Sitten kun heti kertoo minkälaisia jälkiä tämmöset asiat on jättäny, niin se leimataan katkeruudeksi.

Please...

[/quote]

Elämä on. Asioita saa toki puida, mutta yleinen lynkkausmieli entisiä kiusaajia kohtaan on naurettavaa. Ja ottaen huomioon, että nämä tilanteet tapahtuivat kun olimme lapsia. Eikä puhe ole esim työpaikkakiusaamisesta.

Enemmän minä osoittaisin sormea koulun ja vanhempien suuntaan, kun pienen lapsen suuntaan.

 Kumpi on pahempi. Se, että A on kiusannut henkilöä B kun he olivat lapsia vai kun henkilö B toivoo kaikkea pahaa henkilölle A nyt kun olemme aikuisia?

[/quote]

Kuule mitään muuta mä en inhoa enempää kun sellasta sanontaa että elämä on.

Ikään kuin sä oikeutat omat tekemisesi tuolla, kommentoimalla vaan noin kevyesti. :) ikään kuin mikään huono käytös, ei saisi eikä pitäisi jättää koskaan jälkiä kehenkään eikä mihinkään.

Kyllä se ihmisen perusluonteessa se ilkeys säilyy aivan varmasti joillain aikuisenakin.

Että terveisiä vaan sinulle, minä en ikinä tule hyväksymään sitä että vaikka sinä olisit ollut kuinka lapsi niin pistit pilalle minun mielenterveyteni ja minä korjasin niitä jälkiä vuosikausia, kun sinä elit hemmetin helppoa ja hyvää elämää. Joten ymmärrä, pysy etäällä.

[/quote]

Nyt on syvällistä. 

Mitä muuta voi tehdä, kun pahoitella? Sekin tuntuu kummalliselta; Anteeksi kun kiusasin sinua 20 vuotta sitten. Olin 9v.

Ja elämä on.:)

Olin koulukiusaaja ala-asteella. Kotona oli henkistä väkivaltaa ja olin hyvin ahdistunut ja masentunut lapsi. Sittemmin olen pyytänyt anteeksi käytöstäni monta kertaa tältä tytöltä jota kiusasin. Itseasiassa hän on ollut ala-asteelta saakka yksi parhaimmista ystävistäni. Minä en ole unohtanut, hän on. Elän tekojeni kanssa joka päivä ja toivon, että voisin muuttaa menneisyyttä. No en voi. Nykyään kärsin edelleen mielenterveysongelmista. Uskon, että koulukiusaajilla on pahasti elämässä joku pielessä. Eikai kukaan muuten nyt kiusaisi. Minä purin pahaa oloani tähän kyseiseen tyttöön. 

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 16:16"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 13:10"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 08:01"]

Kysymys teille kiusatuille. Pidättekö te itseänne sinä samana ihmisenä, kuin mitä olitte vuosikymmeniä sitten? Haluatteko te, että teitä syyllistetään asioista mitä teitte esim. 10-vuoden ikäisenä?

Itse kiusasin ja tönin kaikkia itseäni pienempiä ja muutamaa isompaakin. Eikä se ollut mitään huonoa itseluottamusta tai epävarmuutta, vaan mitä ikinä nyt nuoren pojan päässä liikkuu - ei mitään. Lapsellista kukkoilua, "mulle ei vittuilla"-uhoa.

Jokseenkin absurdia, että joku peilaa tuon käytöksen vaikuttavan vielä tänäkin päivänä. Ainakin omalla kohdallani tuosta pojasta ei ole paljoa jäljellä. Itsevarmuus ja usko omiin tekoihin, mutta iän myötä ns. Turha on jäänyt pois ja aion tehdä kaikkeni, että omat lapseni eivät kiusaisi pienempiään, vaan ottaisivat muut huomioon. Aika näyttää miten käy.:)

[/quote]

Sanotaanko, että olen ja en ole. En enää kanna kiusatun rooliani, ja elän paljon varmempaa elämää nykyään. Mutta seurassa, jossa tunnen itseni hyvin epävarmaksi - saati että päätyisin esim. luokkakokoukseen minua kiusanneiden ihmisten ympärillä - valahdan kyllä siihen samaan arkaan, jo valmiiksi syrjään vetäytyneen muottiin kuin aina ennenkin. Mikä sinänsä on luonnollista, jos on koko kouluikänsä omanikäistensä keskellä siihen muottiin runnottu.

Ja se pelkohan on kintereilläni aina: että ihmiset näkevät minut samana luuserina, millaisena minua silloin pidettiin. Että minua ei suostuta näkemään muunlaisena siinä samassa seurassa. Asia ei ole ajankohtainen nyt toisella paikkakunnalla aikuisena asuessani, mutta erään vanhan kiusaajan ajauduttua samalle paikkakunnalle töihin... en voi väittää, etteikö asia vaikuttaisi. Täytyy taistella vain, että ei suostu enää siihen samaan rooliinsa.




Ymmärrän, että lapsi, varsinkaan ala-asteikäinen, ei aina ymmärrä tekemäänsä, ja ajautuu tekemään tyhmyyksiä ihan ryhmäpaineessakin. Yläasteaika itsessään on vähän oman asemansa hakemista... mutta se ei kyllä siirrä vastuuta kokonaan pois. Kyllä: kiusaajan mahdollistajat (sivustaseuraajat, opettajat, vanhemmat...) jakavat ihan yhtä lailla vastuuta kuin ne lapsetkin, mutta eivät ne yläasteikäisetkään mitään tahdottomia mehiläisiä ole. On hienoa, jos kiusaaja pääsee murtautumaan omasta roolistaan ulos, mutta usein olen nähnyt kun he jatkavat samaa rataa myös työpaikoilla. 

[/quote]

Mistä tiedät että on ajautunut samalle paikkakunnalle töihin? ootko törmänny siihen? Miten isosta paikkakunnasta kysymys? jne.

Itse painin joskus aikanaan näiden samojen pelkojen kanssa.. just kaikkee tollasta olen pelännytkin kuulla. Vaikka mulle on yleensä sanottu että hyvin epätodennäköistä on että törmäisit enää niihin tyyppeihin!

EIHÄN NOIN VOI ELÄÄ MITÄ KERROIT!

[/quote]

Olen nähnyt, kuljen ohi useamman kerran viikossa. En tiedä tunnistaako... no, tunnistakoot. :) Toivottavasti tekstini ei kuulostanut liian dramaattiselta, pahoittelut jos ruokki omiakin pelkojasi. 

Olenhan minä sitäkin miettinyt, mitä jos ajaudun tämän henkilön kanssa ihan jutuille. Tähän asti olen ajatellut olla vain viileän korrekti: kohtelias, mutta pitää se tietty henkinen etäisyys. Ihminen ei enää vaikuta elämääni, mutta minulla ei ole mitään kiinnostusta informoida häntä siitä, mitä nykyään on. 

Pitää vain noissa tilanteissa muistaa, että on itse jo niiden tilanteiden ja tapahtumien herra. Et enää ole se henkisesti ja fyysisesti poljettu lapsi, vaan aikuinen ihminen, joka osaa puolustautua.