Koulukiusaajien elämä

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 23:45"]Tietæäkö kiusaajat olleensa kiusaajia? Miksei heitä silloin laitettu vastuuseen?

Viime syksynä oli tilanne, kun vaadin poikani kiusaamisen loppumista. Istuttiin koulullka alas, kiusaavat vanhempineen, me opettaja ja kuraattori. Se oli hyvä ja hedelmällinen tapaaminen. Kaikki vanhemmat olivat tarvittavalla vakavuudella mukana ja pojatkin.

Kaksi niistä selitti, ettei ollut ajatellut, että jatkuva nimittely on kiusaamista "kaikkihan sitä tekee, kaikille".

Nää oli kuitenkin jo 14 vuotiaita.. Siis pitivät huonona käytöksenä, muttei kiusaamisena. Pyysivät anteeksi ja lupasivat muuttaa tapansa.

Tuosta on nyt viitisen kuukautta ja ennen talvilomaa otettiin samalla porukalla uusi istunto.

Pojat on olleet hyvin. Kiusaaminen loppui kuin seinään. Kolmos niistä pojista harrasti turhanpäiväistä huitomista, ohimennen läpsintää ja nekin oli vähentyneet huomattavasti.

Oma poika on voinut paremmin, kun voi olla nyt koulussa rauhassa.

Yksi haukkuja poika on ollut todella nolona, häntä on hävettänut oma käytöksensä todella paljon.

Luokka on rauhoittunut huomattavasti, kun pojat ymmärsivät hölmöilynsä. Opetkin kiistelleet.

Ihan tavallisia poikia, tavis perheistä Vantaalta.

Tässä valossa mua on kovasti mietityttänyt, että eikö noihin kiusaamisiin oikeasti edes puututa. Vai onko muissa tilanteissa kiusaavat sitten niin erilaisista perheistä, ettei suostuta ymmärtämään/näkemään tilanteita, laput silmillä.

[/quote]

Pojallasi kävi onni, kun kiusaajien vanhemmat olivat fiksuja. Näin ei aina ole ja silloin kiusaajat jatkavat ja kiusaaminen pahenee, jos opettajatkin laistavat vastuustaan. Jos muiden poikien vanhemmat olisivat vähätelleet tai kieltäneet kiusaamista tapahtuneen, opettajien olisi ollut helpointa mennä heidän puolelleen tai 'pysyä neutraalina'. Kumpikin näistä asenteista johtaa vääjäämättä siihen, että kiusaaminen jatkuu. Tämä johtuu siitä, että silloin vain kiusattu perheineen haluaa muutosta. Muut hyväksyvät nykytilan, eli kiusaamisen.

Ja kyllä niin ilmeisesti on, että usein kiusaaja ei tajua kiusaavansa, ellei häntä voimakkaampi ja enemmän valtaa omaava puutu asiaan. Tämä johtuu mm seuraavista asioista:

- kiusaajat määrittelevät kiusatun erilaiseksi ja oudoksi, ja perustelevat tekijän oletetulla erilaisuudella

- myös muu kouluyhteisö alkaa ajatella kiusatun olevan erilainen

- ilmiö vähän sama kuin vaikkapa natsi-Saksassa, jossa 'aivan tavallisetkin' kansalaiset alkoivat uskoa juutalaisvainojen olevan oikeutettua

Minä toivon tyttäreni kiusaajan alimpaan helvettiin.

Vaikka kuinka olen aikuinen ja tämä otus nuori, niin siltikin.

Tuo paska joutaisi tappaa itsensä viimeistään siinä vaiheessa, kun ymmärtää mitä on lapselleni tehnyt ikiajoiksi.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 13:25"]Kuulostaa todella ristiriitaiselta, kun kiusaajat sanovat että ovat muuttuneet ihmisinä ja samassa yhteydessä mitätöivät tekonsa. 

[/quote] mä en ole tähän ketjuun aiemmin vastannut mut mitä mun pitäis tehdä, vetää itseni hirteen vai? Olin olemattomalla itsetunnolla varustettu lapsi jota kiusattiin ekalla luokalla. Kun sosiaaliset kuviot vaihtuivat parin vuoden päästä tuli musta luokan koviksen kaveri ja hänen mukanaan aloin itse kiusaamaan erästä. Olin siis vielä ala-asteella ja muutaman vuoden olin tosi ilkeä tälle raukalle samalla kun kärsin itsekin todella pahasta olosta.

Vasta yläasteiässä ymmärsin tekoni ja olen kärsinyt syyllisyydestä siitä asti. Myöhemmin olen pyytänyt uhrilta anteeksi mutten oleta saavani. Toivon että hänellä sujuisi kaikki elämässään hyvin. Itse olen joutunut työstämään lapsuuteni traumoja terapiassa ja kärsinyt masennuksesta. Nykyään olen ihan menestynyt mutta koskaan en tule olemaan ehjä sisältä. Otan vastuun teoistani mutta tarvitseeko jokaista kiusaajaa ylenmäärin demonisoida?

Mua kiusattiin ja monesta syystä: ulkonäkö, vähävaraisuus ja sen mukana tulevat ilmiöt kuten kehnot vaatteet, omalaatuisuus - mä olen vähän "taiteellinen". Sattuihan se. Onnenksi oli edes yksi hyvä ystävä.

Allekirjoitan täysin tuon "let it go". Kun mä päätin lopettaa katkeruuden, vihan ylläpidon mulle hupsahtikin mieleen ihan metkoja juttuja. Tavallaan se kiusaaja kiusasi mua edelleen, vaikka oli varmaan jo itse unohtanut koko jutun. Minä olin edelleen uhri ja annoin tavallaan kiusaamisen jatkua.

Eihän se niin helppoa ole luopua osasta identiteettiään "minä kiusattu". Mun piti alkaa ensiksi todella vihata kiusaajaani. Toivotin hänet alimpaan helvettiin mielessäni ja haukuin mielikuvissani aivan pataluhdaksi. Tein harjoituksen joka päivä. Ja sitten se vaan alkaa kyllästyttää. Halu katsoa eteenpäin ja tehdä elämästä mielekästä houkuttaa niin paljon, että vihdoin sitä toteaa että antaa olla. Että oikeastaan mulla on nasta elämä ja kiusaaja ja sen sanat ja teot eivät kuulu elämääni enää millään tavoin. Amen. Let it go.

Se on kiusattujen oma vika, että heitä kiusataan. Eikai kukaan kiusaisi komeita ja cooleja tyyppejä. Valintojen maailma.

[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 02:05"]

Se on kiusattujen oma vika, että heitä kiusataan. Eikai kukaan kiusaisi komeita ja cooleja tyyppejä. Valintojen maailma.

[/quote]

No johan oli tärkeä kommentti, häpeäisit!

18 jatkaa: 

Monet muistuttavat täällä, että "sillä kiusaajallakin on ollut rankkaa". Minun kiusaajani olivat keskivertoperheestä, keskivertotallaajia, keskiverto-ongelmineen. On harhakuvitelmaa, että jokainen kiusaaja olisi moniongelmainen väkivaltaisesta yh-perheestä lähtevä lapsi (sitäpaitsi: on ikävää leimata yksinhuoltajaperheen lapsi mahdolliseksi ongelmaksi, vaikka hän ei sellainen missään määrin olisi!). 

Kiusaajani olivat kouluaikana niitä opettajien lemmikkejä: he niittivät hyviä arvosanoja, olivat tunneilla kiltisti, suunnistivat yläasteen jälkeen lukioon ja yliopistoon. Ja silti he kiusasivat. Ehkä siksi opettajien oli vaikea puuttua? Eihän sellaiset kiltit tytöt kiusaa. Lisäksi on helppo maalata itse kiusattu ongelmaksi: hänellä on huonot sosiaaliset taidot, hän itse on niin v**un taukki. Sellaista saakin kiusata. 

Enkä puhu muutamasta naljailusta 9-vuotiaana. Minua kiusattiin koko peruskouluni ajan. Toki myönnän, että sen yhdeksän vuoden aikana opin itse vetäytymään, taantumaan siihen kiusatun rooliin (mistä on helppo sanoa, että itse kiusattu on se ongelma huonoine sosiaalisine taitoineen). Voin vain kysyä: muna vai kana? Miten olisin koskaan voinut oppia sosiaalisia taitoja, koska minut sysättiin systemaattisesti pois sosiaalisista tilanteista? 

[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 21:33"]

Aika laidasta laitaan meidän koulun kiusaajat, on itsemurhan tehneitä, linnakundi, tavallisia duunareita ja jopa erityisopettaja. Toivon totisesti, että erityisopettajaksi opiskellut on viisastunut. 

[/quote]

No ei välttämättä, erityisopettajat käyttävät usein hajojta ja hallitse-tekniikkaa, ovat luonnevikaisia, useinkin. Mikä on harvinaista opettajissa, jotka tutkitusti tunnollisia puurtajia jotka vaativat itseltäänpaljon.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 23:45"]

Tietæäkö kiusaajat olleensa kiusaajia? Miksei heitä silloin laitettu vastuuseen?

Viime syksynä oli tilanne, kun vaadin poikani kiusaamisen loppumista. Istuttiin koulullka alas, kiusaavat vanhempineen, me opettaja ja kuraattori. Se oli hyvä ja hedelmällinen tapaaminen. Kaikki vanhemmat olivat tarvittavalla vakavuudella mukana ja pojatkin.

Kaksi niistä selitti, ettei ollut ajatellut, että jatkuva nimittely on kiusaamista "kaikkihan sitä tekee, kaikille".

Nää oli kuitenkin jo 14 vuotiaita.. Siis pitivät huonona käytöksenä, muttei kiusaamisena. Pyysivät anteeksi ja lupasivat muuttaa tapansa.

Tuosta on nyt viitisen kuukautta ja ennen talvilomaa otettiin samalla porukalla uusi istunto.

Pojat on olleet hyvin. Kiusaaminen loppui kuin seinään. Kolmos niistä pojista harrasti turhanpäiväistä huitomista, ohimennen läpsintää ja nekin oli vähentyneet huomattavasti.

Oma poika on voinut paremmin, kun voi olla nyt koulussa rauhassa.

Yksi haukkuja poika on ollut todella nolona, häntä on hävettänut oma käytöksensä todella paljon.

Luokka on rauhoittunut huomattavasti, kun pojat ymmärsivät hölmöilynsä. Opetkin kiistelleet.

Ihan tavallisia poikia, tavis perheistä Vantaalta.

Tässä valossa mua on kovasti mietityttänyt, että eikö noihin kiusaamisiin oikeasti edes puututa. Vai onko muissa tilanteissa kiusaavat sitten niin erilaisista perheistä, ettei suostuta ymmärtämään/näkemään tilanteita, laput silmillä.

[/quote]

No sulla on äärimmäisen hyvä tuuri. Yleensä kiusaajat reagoivat sillä tavalla että jonkun muun vika se on, eli yleensä kiusatun. Ei kun etsitään hänestä syitä ja virheitä. Poikasi kiusaajat ovat fiksuista perheistä, joilla on kuitenkin moraali ja kunnollisuus tallella. Jos se kiusaaminen on kotoa opittu, niin eipä siihen paljon auta puuttua.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 19:00"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 18:24"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 18:09"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 16:57"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 16:40"]

Kyllä on katkeraa sakkia. Eipä tulisi pieneen mieleenkään alkaa vatvoa kouluaikoja ja vielä myrkyttää sillä omaa elämää. Sillä kaivaa vaan itselleen kuoppaa.

[/quote]

Katkeraa sakkia?

Otetaampa nyt esimerkiks toisenlainen tapaus. Jos sut ois vaikka raiskattu joskus, niin eikö tämä tapahtuma ois voinu jättää suhun arpia? tai ex kumppani joka on hakannut sua ja haukkunut millon läskiksi ja rumaksi?

Niin pystyisitkö tai pitäiskö olla silleen jos asia tulee puheeks, et eipä tässä mittään? :)) ei vaikka se tyyppi kävelis kadulla vastaan. :))))

Käytä nyt hyvä ihminen järkeä. Ei taida sulla olla kovin normaali ja terve suhtautuminen asioihin.

Sitten kun heti kertoo minkälaisia jälkiä tämmöset asiat on jättäny, niin se leimataan katkeruudeksi.

Please...

[/quote]

Elämä on. Asioita saa toki puida, mutta yleinen lynkkausmieli entisiä kiusaajia kohtaan on naurettavaa. Ja ottaen huomioon, että nämä tilanteet tapahtuivat kun olimme lapsia. Eikä puhe ole esim työpaikkakiusaamisesta.

Enemmän minä osoittaisin sormea koulun ja vanhempien suuntaan, kun pienen lapsen suuntaan.

 Kumpi on pahempi. Se, että A on kiusannut henkilöä B kun he olivat lapsia vai kun henkilö B toivoo kaikkea pahaa henkilölle A nyt kun olemme aikuisia?

[/quote]

Kuule mitään muuta mä en inhoa enempää kun sellasta sanontaa että elämä on.

Ikään kuin sä oikeutat omat tekemisesi tuolla, kommentoimalla vaan noin kevyesti. :) ikään kuin mikään huono käytös, ei saisi eikä pitäisi jättää koskaan jälkiä kehenkään eikä mihinkään.

Kyllä se ihmisen perusluonteessa se ilkeys säilyy aivan varmasti joillain aikuisenakin.

Että terveisiä vaan sinulle, minä en ikinä tule hyväksymään sitä että vaikka sinä olisit ollut kuinka lapsi niin pistit pilalle minun mielenterveyteni ja minä korjasin niitä jälkiä vuosikausia, kun sinä elit hemmetin helppoa ja hyvää elämää. Joten ymmärrä, pysy etäällä.

[/quote]

Nyt on syvällistä. 

Mitä muuta voi tehdä, kun pahoitella? Sekin tuntuu kummalliselta; Anteeksi kun kiusasin sinua 20 vuotta sitten. Olin 9v.

Ja elämä on.:)

[/quote]

Elämä ei todellakaan ole.

Koska jokaisella on vastuu omasta käytöksestään, kai sinä sen tiesit rakas kultapieni?

Ei sua ohjaile mitkään kosmiset voimat ja horoskoopit. Ainakaan toivon mukaan.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 19:15"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 16:16"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 13:10"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 08:01"]

Kysymys teille kiusatuille. Pidättekö te itseänne sinä samana ihmisenä, kuin mitä olitte vuosikymmeniä sitten? Haluatteko te, että teitä syyllistetään asioista mitä teitte esim. 10-vuoden ikäisenä?

Itse kiusasin ja tönin kaikkia itseäni pienempiä ja muutamaa isompaakin. Eikä se ollut mitään huonoa itseluottamusta tai epävarmuutta, vaan mitä ikinä nyt nuoren pojan päässä liikkuu - ei mitään. Lapsellista kukkoilua, "mulle ei vittuilla"-uhoa.

Jokseenkin absurdia, että joku peilaa tuon käytöksen vaikuttavan vielä tänäkin päivänä. Ainakin omalla kohdallani tuosta pojasta ei ole paljoa jäljellä. Itsevarmuus ja usko omiin tekoihin, mutta iän myötä ns. Turha on jäänyt pois ja aion tehdä kaikkeni, että omat lapseni eivät kiusaisi pienempiään, vaan ottaisivat muut huomioon. Aika näyttää miten käy.:)

[/quote]

Sanotaanko, että olen ja en ole. En enää kanna kiusatun rooliani, ja elän paljon varmempaa elämää nykyään. Mutta seurassa, jossa tunnen itseni hyvin epävarmaksi - saati että päätyisin esim. luokkakokoukseen minua kiusanneiden ihmisten ympärillä - valahdan kyllä siihen samaan arkaan, jo valmiiksi syrjään vetäytyneen muottiin kuin aina ennenkin. Mikä sinänsä on luonnollista, jos on koko kouluikänsä omanikäistensä keskellä siihen muottiin runnottu.

Ja se pelkohan on kintereilläni aina: että ihmiset näkevät minut samana luuserina, millaisena minua silloin pidettiin. Että minua ei suostuta näkemään muunlaisena siinä samassa seurassa. Asia ei ole ajankohtainen nyt toisella paikkakunnalla aikuisena asuessani, mutta erään vanhan kiusaajan ajauduttua samalle paikkakunnalle töihin... en voi väittää, etteikö asia vaikuttaisi. Täytyy taistella vain, että ei suostu enää siihen samaan rooliinsa.




Ymmärrän, että lapsi, varsinkaan ala-asteikäinen, ei aina ymmärrä tekemäänsä, ja ajautuu tekemään tyhmyyksiä ihan ryhmäpaineessakin. Yläasteaika itsessään on vähän oman asemansa hakemista... mutta se ei kyllä siirrä vastuuta kokonaan pois. Kyllä: kiusaajan mahdollistajat (sivustaseuraajat, opettajat, vanhemmat...) jakavat ihan yhtä lailla vastuuta kuin ne lapsetkin, mutta eivät ne yläasteikäisetkään mitään tahdottomia mehiläisiä ole. On hienoa, jos kiusaaja pääsee murtautumaan omasta roolistaan ulos, mutta usein olen nähnyt kun he jatkavat samaa rataa myös työpaikoilla. 

[/quote]

Mistä tiedät että on ajautunut samalle paikkakunnalle töihin? ootko törmänny siihen? Miten isosta paikkakunnasta kysymys? jne.

Itse painin joskus aikanaan näiden samojen pelkojen kanssa.. just kaikkee tollasta olen pelännytkin kuulla. Vaikka mulle on yleensä sanottu että hyvin epätodennäköistä on että törmäisit enää niihin tyyppeihin!

EIHÄN NOIN VOI ELÄÄ MITÄ KERROIT!

[/quote]

Olen nähnyt, kuljen ohi useamman kerran viikossa. En tiedä tunnistaako... no, tunnistakoot. :) Toivottavasti tekstini ei kuulostanut liian dramaattiselta, pahoittelut jos ruokki omiakin pelkojasi. 

Olenhan minä sitäkin miettinyt, mitä jos ajaudun tämän henkilön kanssa ihan jutuille. Tähän asti olen ajatellut olla vain viileän korrekti: kohtelias, mutta pitää se tietty henkinen etäisyys. Ihminen ei enää vaikuta elämääni, mutta minulla ei ole mitään kiinnostusta informoida häntä siitä, mitä nykyään on. 

Pitää vain noissa tilanteissa muistaa, että on itse jo niiden tilanteiden ja tapahtumien herra. Et enää ole se henkisesti ja fyysisesti poljettu lapsi, vaan aikuinen ihminen, joka osaa puolustautua. 

[/quote]

Ok. :) no mä en tiedä kyllä mitenkä kykenisin puolustautumaan... en oo ainakaan koskaan väkivalloin kyenny, en oo vaan semmonen ihminen... ja muutenkin tuo on jättäny muhun aikamoiset jäljet kun joka päivä oltiin kimpussa ja haukuttiin niin mut poljettiin niin maan rakoon tai koin sen siltä puolelta tulleen paineen niin kovana että olin vaan hiljaa ja en uskaltanu vastata mitään. Ihan kauhulla ajattelen jos pitäis tänä päivänä ryhtyä semmoseen paskaan että täytyy joka päivä olla niskat jäykkänä ja puolustus asemassa..

Minä sekoaisin.

Mulla meni jo oma mielenterveys tarpeeks sekasin sillon sen homman takia, et en tienny mitä tehdä kun tuntu et ulospääsyä ei näkyny missään, mustimmat ajatukset pyöri jossain itsemurhan tiennoilla jota en kuitenkaan ois uskaltanu varmaan tehdä...

Joten aika jumissa olin. Ihan järkyttävä tilanne, ei sitä pysty sanoin kuvailemaan miltä se tuntu. Toivottavasti kuitenkin välitty tästä tekstistä ees joillekin ihmisille se tunne. Parhaani mukaan yritin.

[quote author="Vierailija" time="28.02.2014 klo 23:36"]Vain kiusaajat voi sanoa let it go. Se on heidän velvollisuutensa pakoilua.

[/quote]

Olen entinen kiusattu, ja kyllä minäkin sanon let it go. Ihmisen täytyy osata kasvaa ulos lapsuuden asioista.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 21:34"]

Hei kiusatut, syyllisiä piinaanne ovat välinpitämättömät aikuiset(opettejat, vanhemmat, hoitotädit) jotka eivät ole puuttuneet kiusaamiseen, eivät ole ehkä "huomanneet" mitään tai ovat vain välinpitämättömiä.

Jos lapsi kiusaa toista, hän ei ole kypsä kasvattamaan itseään, vaan aikuisen tulee puuttua, tai jos lapsi kiusaa toista siksi, että hänen omassa elämässään on ongelmia niin aikuisen on jälleen puututtava.

[/quote]

Niin tai vanhemmat ovat itse sitten niitä pääjehuja. Pääperkeleitä. Joilla on paskamainen luonne ja joka on tarttunut niihin lapsiinkin ja ovat vähän niinku opettaneet että ilkeydellä ja töykeydellä pärjää. Että kyllä minä tiiän tällästäkin.

Kaikki ei mee noin hellanlettas, että kaikki vanhemmat puhuis kiusaamisen puolesta ja vastustais sitä. Kyllä se on myös luonne kysymys. Kai sullekin on opetettu jo pienenä, et tänne maailmaan mahtuu hyviä ihmisiä ja huonoja? joissain on todellakin enemmän sitä huonoa.. ja nää on just ihmisinä niitä.

Ihmisperkeleitä.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 22:41"]

Tuntuu todella ylimielisiltä nämä "let it go" -kommentit. Kiusaaminen on saattanut kestää useita vuosia - mitä luulette millainen helvetti se on voinut olla? Joka päivä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Ja seuraavanakin vuonna...ja taas seuraavana. Ja sitten yhtäkkiä; antaa olla, annan anteeksi!

Vuosien kiusaamisesta toipumiseen menee vastaavasti kyllä useita vuosia. Ja jotkut ei toivu kokonaan koskaan. Riippuu siitä, kuinka herkkä ihminen on, millaista tukea hän on saanut kotoaan, vai onko saanut tukea ollenkaan jne jne. Tuntuu oudolta, ettei sen verran ole älliä tai empatiakykyä ymmärtää tätä. Tarjoillaan vaan jotain pinnallista let it go -meininkiä haavoihin, jotka voivat vielä sielussa vuotaa. Vaikka jollekin tämä voi sopia, niin kaikki eivät ole samanlaisia!

Miltähän mahtaisi entisestä kiusaajasta tuntua, jos hänen lapsensa joutuisi piinatuksi koulussaan - ja joka vielä jatkuisi vuosia. Sanoisiko entinen kiusaaja lapselleen: Kuule se on let it go vaan! 

[/quote]

Tämä oli hyvä! :D

Oon sun kanssa aivan samaa mieltä. :)

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 23:39"]

Oishan se hienoo jos siitä kiusaamisesta pääsee kasvamaan yli. Oppii antamaan anteeksi ja keskittyä tulevaisuuteen menneisyydessä vellomisen sijaan. Mun koulukiusaajalla näyttää menevän oikein hyvin, melkein niin hyvin että tekisi mieleni vähän näpäyttää sabotoimalla hänen liiketoimintaansa. Varsinkin sen jälkeen kun kerran sattumoisin kohdattiin ja viesti oli kyllä erittäin selvästi se, ettei mitään menneistä hän ole oppinut. Minä kun jo melkein olin kasvanut aikuiseksi. Huohh...

[/quote]

Mun on pakko sanoa tähän: miks vanhemmat neuvoo lapsilleen että kiusaajat on ne joiden elämässä käy loppujen lopuksi huonosti ja kiusatut tulee myöhemmin pärjäämään?

Sehän on täyttä paskaa.

Itelläkin samanlaiset kokemukset. Mulla kiusattuna meni elämä päin persettä, kiusaajat menesty. Yksikin luki ylioppilaaksi. Ei ollut fiksu ihminen vaikka lukioon menikin.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 23:43"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 23:29"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 23:02"]Tähän ketjuun on jo muutama rakentava kommenttikin naljailujen sijaan eksynyt. Olen pahoillani kaikkien kiusattujen puolesta, uskon että sellainen voi tosissaan jättää syvät arvet. En tiedä, itseäni ei pahemmin kiusattu, enkä ollut kiusaaja. Haluan vain kertoa pojasta joka oli luokallani ja jonka käytös oli ajoittain muiden mielestä pelottavaa ja hän oli luokan pahin kiusaaja, hän johti usein kiusattujen kiusaamista. Inhosin häntä paljon tuolloin, kun näin miten kiusatut kärsivät. Sittemmin äitini on kertonut minulle, kuinka tämän pojan isä luokkakokouksissa käyttäytyi aina hyökkäävästi ja tulistui milloin mistäkin. Kuulin myös toista kautta että tämän pojan isä olisi kasvattanut poikaansa hakkaamalla häntä ja koko perhettä. Tämä pisti minut miettimään ja "inho" muuttui sääliksi ja ymmärrykseksi. Hän ei saanut elää samanlaista turvallista elämää kotona, mitä esimerkiksi itse sain. Tämän kun tajusin, oli paljon helpompi katsoa asiaa uudesta, aikuisemmasta näkökulmasta. Nähdä se pieni poika, joka oireili. Tulin jopa iloiseksi, kun näin hänet FB:ssa, eikä hän ollut päätynyt katuojaan, vaan oli löytänyt hyvän ammatin ja näytti voivan hyvin. Halusin tässä nyt vain sanoa teille kiusatut, että olisiko teidän helpompi antaa anteeksi jos tietäisitte että kiusaajilla on itsellään ollut todella paha olla. Koskaanhan me ei voida täysin tietää, mitä siellä kulisseissa onkaan kotona ollut meneillään. Voi olla yllättäviäkin asioita. Toivottavasti löydätte vielä rauhan menneisyytenne kanssa, jotta voisitte jatkaa eteenpäin ja unohtaa, antaa jopa anteeksi ja alkaa voida itse vihdoin paremmin. Kaikilla meillä on taakkamme, yritetään silti nauttia siitä mitä meillä on tässä ja nyt.

[/quote]

Kiusaajan oma huono olo ei oikeuta häntä kiusaamaan. Yleensä kiusaajat ovat niitä, joita muut oppilaat ja opettajat kunnioittavat, koska heillä on valtaa ja siksi hyvät mahdollisuudet kiusata. Kukaan ei myöskään kiusaa yksin, vaan pidempään jatkuneessa kiusaamisessa on aina mukana iso joukko, usein lähes koko kouluyhteisö.

[/quote]

Ei se oikeutakaan, ei tietenkään. Mutta jos ei lapsi muuta osaa kuin purkaa ahdistuksensa koulussa häiriköimällä muita? Lapsi harvoin osaa eritellä tunteitaan niin selvästi. Normaali kasvu ja kehitys on häiriintynyt. Kouluyhteisössä kiusaaminen leviää, kun siihen lähtee mukaan myös ne pelkurit jotka eivät halua tulla kiusatuiksi itse...

[/quote]

Tämäkin on tullut huomattua! :)

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 23:47"]

Mutta, onhan näitä. Narsistit menestyvät elämässä tallomalla muita, siksi heistä tulee johtajia ja menestyneitä työelämässä. Sitten taas voitaisiin kysyä että mitä on hyvä elämä? Tarkoittaako se vain ja ainoastaan statusta? Jos on kuitenkin henkisesti köyhä?

[/quote]

Näimpä.

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 23:51"]

No olen kuullut että opettajat saavat jopa uhkailuja, kun ovat puuttuneet kiusaamiseen (kiusaajien vanhemmat siis uhkailleet).

[/quote]

Lol... miten noloja.

[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 08:48"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 19:00"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 18:24"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 18:09"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 16:57"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 16:40"]

Kyllä on katkeraa sakkia. Eipä tulisi pieneen mieleenkään alkaa vatvoa kouluaikoja ja vielä myrkyttää sillä omaa elämää. Sillä kaivaa vaan itselleen kuoppaa.

[/quote]

Katkeraa sakkia?

Otetaampa nyt esimerkiks toisenlainen tapaus. Jos sut ois vaikka raiskattu joskus, niin eikö tämä tapahtuma ois voinu jättää suhun arpia? tai ex kumppani joka on hakannut sua ja haukkunut millon läskiksi ja rumaksi?

Niin pystyisitkö tai pitäiskö olla silleen jos asia tulee puheeks, et eipä tässä mittään? :)) ei vaikka se tyyppi kävelis kadulla vastaan. :))))

Käytä nyt hyvä ihminen järkeä. Ei taida sulla olla kovin normaali ja terve suhtautuminen asioihin.

Sitten kun heti kertoo minkälaisia jälkiä tämmöset asiat on jättäny, niin se leimataan katkeruudeksi.

Please...

[/quote]

Elämä on. Asioita saa toki puida, mutta yleinen lynkkausmieli entisiä kiusaajia kohtaan on naurettavaa. Ja ottaen huomioon, että nämä tilanteet tapahtuivat kun olimme lapsia. Eikä puhe ole esim työpaikkakiusaamisesta.

Enemmän minä osoittaisin sormea koulun ja vanhempien suuntaan, kun pienen lapsen suuntaan.

 Kumpi on pahempi. Se, että A on kiusannut henkilöä B kun he olivat lapsia vai kun henkilö B toivoo kaikkea pahaa henkilölle A nyt kun olemme aikuisia?

[/quote]

Kuule mitään muuta mä en inhoa enempää kun sellasta sanontaa että elämä on.

Ikään kuin sä oikeutat omat tekemisesi tuolla, kommentoimalla vaan noin kevyesti. :) ikään kuin mikään huono käytös, ei saisi eikä pitäisi jättää koskaan jälkiä kehenkään eikä mihinkään.

Kyllä se ihmisen perusluonteessa se ilkeys säilyy aivan varmasti joillain aikuisenakin.

Että terveisiä vaan sinulle, minä en ikinä tule hyväksymään sitä että vaikka sinä olisit ollut kuinka lapsi niin pistit pilalle minun mielenterveyteni ja minä korjasin niitä jälkiä vuosikausia, kun sinä elit hemmetin helppoa ja hyvää elämää. Joten ymmärrä, pysy etäällä.

[/quote]

Nyt on syvällistä. 

Mitä muuta voi tehdä, kun pahoitella? Sekin tuntuu kummalliselta; Anteeksi kun kiusasin sinua 20 vuotta sitten. Olin 9v.

Ja elämä on.:)

[/quote]

Elämä ei todellakaan ole.

Koska jokaisella on vastuu omasta käytöksestään, kai sinä sen tiesit rakas kultapieni?

Ei sua ohjaile mitkään kosmiset voimat ja horoskoopit. Ainakaan toivon mukaan.

[/quote]

Jokainen onkin vastuussa omista teoistaan, mutta nyt oli kyse pienistä lapsista. Ja kysyinkin, että mitä näin jälkikäteen voi enää tehdä? Minkähän takia laissakin on määritelty alle 15-vuotiaat  rikosoikeudellisesti eri asemaan, kun aikuiset.

No, onneksi te kiusatut ette tehneet lapsena mitään virheitä ja olette tänä päivänä ajatuksineen ja tekoineen samoja ihmisiä kuin tuolloin.

Elämä on.:)

[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 00:06"]

[quote author="Vierailija" time="01.03.2014 klo 23:45"]Tietæäkö kiusaajat olleensa kiusaajia? Miksei heitä silloin laitettu vastuuseen?

Viime syksynä oli tilanne, kun vaadin poikani kiusaamisen loppumista. Istuttiin koulullka alas, kiusaavat vanhempineen, me opettaja ja kuraattori. Se oli hyvä ja hedelmällinen tapaaminen. Kaikki vanhemmat olivat tarvittavalla vakavuudella mukana ja pojatkin.

Kaksi niistä selitti, ettei ollut ajatellut, että jatkuva nimittely on kiusaamista "kaikkihan sitä tekee, kaikille".

Nää oli kuitenkin jo 14 vuotiaita.. Siis pitivät huonona käytöksenä, muttei kiusaamisena. Pyysivät anteeksi ja lupasivat muuttaa tapansa.

Tuosta on nyt viitisen kuukautta ja ennen talvilomaa otettiin samalla porukalla uusi istunto.

Pojat on olleet hyvin. Kiusaaminen loppui kuin seinään. Kolmos niistä pojista harrasti turhanpäiväistä huitomista, ohimennen läpsintää ja nekin oli vähentyneet huomattavasti.

Oma poika on voinut paremmin, kun voi olla nyt koulussa rauhassa.

Yksi haukkuja poika on ollut todella nolona, häntä on hävettänut oma käytöksensä todella paljon.

Luokka on rauhoittunut huomattavasti, kun pojat ymmärsivät hölmöilynsä. Opetkin kiistelleet.

Ihan tavallisia poikia, tavis perheistä Vantaalta.

Tässä valossa mua on kovasti mietityttänyt, että eikö noihin kiusaamisiin oikeasti edes puututa. Vai onko muissa tilanteissa kiusaavat sitten niin erilaisista perheistä, ettei suostuta ymmärtämään/näkemään tilanteita, laput silmillä.

[/quote]

Pojallasi kävi onni, kun kiusaajien vanhemmat olivat fiksuja. Näin ei aina ole ja silloin kiusaajat jatkavat ja kiusaaminen pahenee, jos opettajatkin laistavat vastuustaan. Jos muiden poikien vanhemmat olisivat vähätelleet tai kieltäneet kiusaamista tapahtuneen, opettajien olisi ollut helpointa mennä heidän puolelleen tai 'pysyä neutraalina'. Kumpikin näistä asenteista johtaa vääjäämättä siihen, että kiusaaminen jatkuu. Tämä johtuu siitä, että silloin vain kiusattu perheineen haluaa muutosta. Muut hyväksyvät nykytilan, eli kiusaamisen.

Ja kyllä niin ilmeisesti on, että usein kiusaaja ei tajua kiusaavansa, ellei häntä voimakkaampi ja enemmän valtaa omaava puutu asiaan. Tämä johtuu mm seuraavista asioista:

- kiusaajat määrittelevät kiusatun erilaiseksi ja oudoksi, ja perustelevat tekijän oletetulla erilaisuudella

- myös muu kouluyhteisö alkaa ajatella kiusatun olevan erilainen

- ilmiö vähän sama kuin vaikkapa natsi-Saksassa, jossa 'aivan tavallisetkin' kansalaiset alkoivat uskoa juutalaisvainojen olevan oikeutettua

[/quote]

Yhtä sairasta vainoamistahan se kiusaaminen onkin! ihan totta.