Jos saisit antaa vain yhden neuvon synnyttämiseen liittyen, mikä se olisi?

Varo ettei v*ttu repee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies on herkkä ja häntä selvästi jännittää kovasti synnytys, ja sanoo että ei halua mukaan, kannattaa antaa jäädä pois. Ekaan synnytykseen en antanut vaan sanoin että kun olet itse lapsen halunnut ja alulle laittanut niin saat luvan kestää sen synnytyksenkin. No, miehen pelko ja hössötys sitten vaan stressasi minua koko ajan ja kätilökin joutui paljon rauhoittelemaan miestä. En voinut esim näyttää kipuani mitenkään, en esim voihkia tai huutaa, miehen suojelemiseksi paniikilta. Toka synnytys sitten ilman miestä ja oli paljon helpompaa.

Ei kuitenkaan kannata lähteä yksin. Kannattaa ottaa mukaan joku johon voi luottaa ja joka osaa pitää puoliasi ja tukea vaikka itse et enää osaisi.

Itselleni yksin oli ainoa oikea ratkaisu, monella muulla varmaan toisin. En kaivannut missään vaiheessa tukea enkä puolien pitoa, upposin tokassa synnytyksessä jossa sain olla yksin omaan transsiini jossa oli vain automaatiolla toimivaa kehoa ja vaistojen noudattamista. Ajatteleva mieli oli täysin hiljaa ja katselin kuin ulkopuolisena todistajana miten luonto vei asiat eteenpäin itsekseen. En myöskään ollut mitenkään heikko tai avuton tarvittaessa pitämään puoliani itse.

Mutta toki jos asiat olisi menneet vaikeaksi olisi se tukihenkilön tarve voinut tulla minullekin. Hyvä onni oli että tuo toinen synnytykseni oli äärimmäisen helppo ja tapahtui 3 tunnissa sairaalaan tulosta.

Esikoisen synnytyksessä kätilö kävi ovella klo 23 ja silloin pyysin häneltä jotain kivunlievitystä. "Ei vielä epiduraalia, vaan jotain lievempää" pyysin. Ajattelin, että hän asiantuntijana neuvoo. Vastaus oli, että "lievempää ei ole". Ovi pamahti kiinni. Olin sinnitellyt siinä vaiheessa jo monta tuntia ilman mitään lääkitystä. Seuraavan kerran näin kätilön klo 7 aamulla, kun vuoro vaihtui. Synnytys kesti 22 h. Ei aviomiehestä mitään apua siellä synnärillä ollu, mutta oli siellä huoneessa mukavampi istua kuumeiseina ja oksentaa, kun oli edes joku, vaikka suurimman osan ajasta se nukkui.

Älä suunnittele liikoja. Kroppa ja kätilöt tietää mitä tehdä.

Valehtele painosi yläkanttiin, jotta saat kunnolla puudutusta.

Laihduin raskauden aikana reilusti (n.15 kg) ja sain odotuspainoani vastaavan puudutuksen. Synnytys tuntui kuin olisi chillaillut Karibian lämpimässä merivedessä. Synnytin ulkomailla ja jalat sidottiin tiukasti remmeillä gyne-telineisiin. Sain happiviikset ja kätilöt tsemppasivat hengittämään alppi-ilmaa. En tuntenut minkäänlaista kipua, mutten kyllä noussut omin jaloin pedistäkään.

Kaksi aikaisempaa synnytystä Suomessa olivat saatanallista tuskaa, kärvistelyä ja yksin olemista.

Pitää ajatella, että tämä on elämäni juhlahetki, nyt elän niin täysillä kuin se on mahdollista ja muistan tämän loppuelämäni.

Huutaminen ei vie kipua vaan voimat.

Ota kaikki lääkkeet.

Keskity hengitykseen.

Suonenvetoon ei kuole vaikka se on kauheeta siis lujaa vetää , hengitä älä välitä muista . Hengitä vaan . Kun on kovat kivut unohtaa hengittää tai liian lujaa . Eli älä tee mitään äkkiliikkeitä . Kivut yltyy siitä .

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.theric…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsensä tunnottomaksi puuduttaminen ei kannata. Tein tämän. En tuntenut supistuksia enkä sitä että ponnistin väärään aikaan ja revin itseni.

Mulla epiduraali teki jalat tunnottomaksi, mutta ei vienyt supistuskipuja. Mulla puudutteet ja ilokaasu toimi paremmin kuin epiduraali. Olin niillä kivuttomampi. Ja ponnistusvaiheessa olisi esikoisen kanssa pitänyt ottaa synnytysjakkara kuten kuopuksella. Esikoinen jouduttiin vetämään imukupilla. Kuopus syntyi pitkän ponnistusvaiheen jälkeen heti, kun pääsin jakkaralle.

Mulla ihan sama. Lisäksi se heikensi supistuksia niin, ettei lapsi meinannut syntyä ollenkaan. Mulla tuntui sellainen kipu takapuolessa, mutta muuten en tuntenut supistuksia niin tarkasti, että olisin osannut ponnistaa oikeassa kohdassa. Oli kauheaa säheltämistä eka synnytys.

Sama täällä. En tuntenut mitään niin en osannut ajoittaa ponnistamista enkä ilmeisesti muutenkaan tekemään mitään oikein. Imukupilla kiskaistiin vauva lopulta ulos tunnin ja 40 minuutin yrittämisen jälkeen.

Vähän off topic mutta tee sinnikkäästi ja säännöllisesti lantionpohjaa vahvistavia lihasliikkeitä ennen synnytystä ja varsinkin sen jälkeen. On aika yleistä, että pissa alkaa lirahdella esim. aivastaessa pöksyihin, kun on synnyttänyt alakautta, jos ei huolehdi asiasta. Suosittelen erittäin lämpimästi, todella monen olen kuullut katuvan, että unohti koko jutun tai ei välittänyt ohjeista.

Ponnista ylhäältä alaspäin ja pidä alakerran lihakset rentoina. Olet synnyttämässä vauvaa, et kakkaamassa.

3 alatiesynnytystä ja 0 repeämää

Tarvitaan kiukkua siinä ponnistamisvaiheessa. Siihen saakka se on vain kärvistelyä, mutta ponnistamisesta selviät kiukulla.

Vierailija kirjoitti:

Vältä sektiota. Kivut ja rajoitteet leikkauksen jälkeen voi kestää monta viikkoa kuten minulla. Lisäksi sektio on vauvallekin 'epäluonnollinen' joten vauvalle tulee todennäköisemmin esim koliikkia ja vatsavaivoja

Lisäksi sektiossa suuremmat riskit äidille. Mutta jos oma kuolema synnytyksessä ei haittaa niin valitse sektio.

Höpöhöpö. 😂 Sektio oli oikein leppoisa kokemus ja palauduin nopeasti. Lapsellakaan ei ollut mitään ongelmia.

Vastauksena alkuperäiseen kysymykseen: ota omia vaatteita synnärille. Ne sairaalakoltut alkaa tympiä parissa päivässä. Aina voi käydä niin, ettei sieltä pääsekään muutamassa päivässä kotiutumaan.

Ota kaikki kipulääkitys vastaan, mitä tarjotaan.

Vierailija kirjoitti:

Kivun kestää, kun miettii mistä se tulee ja mistä johtuu. Joka poltolla olet lähempänä hetkeä, jolloin saat vauvan syliisi. Itse tein ennen synnytystä mielikuvasynnytyksen eri vaiheineen, ja itse synnytyksessä toteutin itsesuggestion tyyliin "minä kestän, ei tämä kipu mitään haittaa".

Mulla nopeat synnytykset, eka n neljä tuntia toka kolme.

Synnytys kesti 2 vuorokautta, ja käynnistettiin. Aivan helvetilliset kivut, ja kipulääke tuli taivaanlahjana.

Vierailija kirjoitti:

Tarvitaan kiukkua siinä ponnistamisvaiheessa. Siihen saakka se on vain kärvistelyä, mutta ponnistamisesta selviät kiukulla.

Tästä tulikin mieleeni, että ponnistaminen on enemmän tekniikka- kuin voimalaji.

Ota ilokaasu kivunlievitykseksi. Synnyttäminen oli kivutonta enkä kokenut menettäneeni mitään vaikken kipua tuntenutkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tärkein neuvo mitä voin antaa: synnytys menee sillä lailla kun se menee, et ole yhtään huonompi äiti vaikka sinun synnytyksesi ei menisikään niin kuin toivot.

Itse uskoin synnytyspropagandaan kuinka naisen keho on suunniteltu synnyttämään ja kaikenmaailman puuttumiset siihen heikentävät synnytyksen kulkua. Muistan kuinka kammottavaa oli tajuta että ei, en pärjää tämän kivun kanssa (oksitosiinitipat täysillä käynnistyksessä, mutta lantio ei antanut periksi ennen kuin murtui) ja siinä vaiheessa muserruin niin kammottavalla tavalla henkisesti kun tajusin ettei minusta ollut luomusynnytykseen siinä synnytyksessä. Hätäsektioonhan se lopulta meni. Tunsin olevani epäonnistunut ja huono ja vaikka mitä. Keski monta vuotta nousta sieltä ylös ja pystyä iloitsemaan terveestä vauvasta ja siitä, että minä olin kantanut hänet ja synnyttänyt hänet onnistuneesti = vauva tuli ulos terveenä ja elävänä, minä jäin henkiin. Synnytys oli hurja kokemus ja uskon että se olisi mennyt huomattavasti paremmin oman psyykkeeni kannalta jos en olisi ollut niin jumissa synnytyspropagandassa, vaan osannut mennä tilanteen mukana ja todeta että hei, tämä synnytys nyt ei vain onnistu niin ja se ei ole kiinni siitä ettenkö minä tai minun vartaloni olisi osannut jotain tai että olisin ollut jotenkin huonompi.

Tsemppiä ja avointa mieltä! Kokemus se joka tapauksessa tulee olemaan <3

Synnytyksesi ei ollut luomusynnytys kos se oli käynnistetty ja oksitosiinit täysillä.

Ei todellakaan ollut sinun vika enkä syyllistä, mutta luomusynnytys on eri kuin oksitosiinilla tehty. Kaikille ei synnytys lähde itsekseen joten silloin oikea-aikainen keisarinleikkaus on tarpeen.

Mutta

Älä turhaan aloita ponnistelua liian aikaisin, anna vauvan valua itsestään ulospäin pikkuhiljaa. Kerro kätilölle tai hoitajalle kun tunnet vauvan liukuvan ulospäin ja kysy heidän neuvoaan että mitä missäkin vaiheessa pitäisi tehdä. Kun vauva tuntuu liukuvan ulospäin niin se saattaa sitten syntyä nopeastikin joten sairaalaan kipin kapin jos alkaa jo kotona tuntua. Voi toisaalta kestää 2-3 tuntiakin siitä ensimmäisestä liukumisen tunteesta ennen kuin syntyy.