Lue keskustelun säännöt.
Supernirsojen lasten vanhemmat: mitä teidän perheessä oikein syödään ruoaksi?
06.11.2020 |
Alkaa pikkuhiljaa tulla korvista koko ruoanlaitto, kun mitään kivoja reseptejä ei ikinä pääse kokkaamaan. Kun hakee uusia ruokaideoita lapsiperheelle, niin vaihtoehdot ovat aina jotain härkis-avokado-savulohi-pinaatti-curry-ruokia, joita söisin ja kokkaisin itse mieluusti, mutta joita ei saa lapsille syötettyä.
Meidän perheessä on about kolme ruokalajia, joita jokainen perheenjäsen syö, ja niitäkin pitää muokata niin että sopivat varmasti kaikille. Ärsyttää niin paljon, että tekisi mieli syöttää lapsille joka päivä vaan spagettia ketsupilla tai ranskalaisia ja kokkailla meille vanhemmille erikseen oikeaa ruokaa.
Esim. toinen ei syö perunaa missään muodossa, toinen taas karsastaa lihaa, kumpikaan ei syö lämpimiä kasviksia, raakana sopivat tietyt kasvikset... Kyse ei ole pelkästään ruoan mausta vaan lapset ovat myös tarkkoja vaikka siitä, että ruoka-aineet eivät saa koskettaa toisiaan lautasella tai sekoittua.
Ja huom. perheessämme on kaksi erityislasta. Eli ei pliis neuvoja siitä, miten lapsesta saa nirsouden pois pakottamalla tai miten piilotetaan porkkanaa ruokaan, kun ne eivät autisminkirjolaisten kanssa auta pätkän vertaa.
Mitä muissa nirsoilijoiden perheissä syödään ruoaksi?
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Jos meilä on jotain mitä nirso lapsi ei syö, niin hänelle tarjoillaa vaikka kaupan makaronilaatikkoa.
Onneksi nirsoilijalle kelpaa nykyään aika laaja kirjo ruokia, niin että suurimmaksi osaksi selviää yhdellä ruualla tai jollain järkevällä kombolla,
Lisään vielä, että yleensä tehdään yhtä ruokaa ilman, että nirsoilijan vaatimuksiin suostutaan. Emme tee tästä numeroa emmekä pakota syömään. Jos lapsi ei syö, niin ottaa välipalaksi/iltapalaks vaikka karjalanpiirakkaan. Lapsi tuntuu elävän todella pienellä ruokamäärällä. Makaronilaatikkoa tms. tarjoillaan silloin, kun näyttää siltä, että on syönyt pitkään todella vähän tai vaikuttaa hyvin nälkäiseltä.
Ongelmia on tullut esimerkiksi matkoilla, kun lapsi ei suostu syömään mitään ja on ollut selvästi nälkäinen ja kiukkuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun lapseni oli pieni, tein hänelle tavallista ruokaa ja aikuiset söivät erikoisemmin. Aika pian lapsi kysyy, mitä aikuinen syö ja vastasin, että tämä on vain aikuisille, koska ei lapsi kumminkaan tykkää. Seurauksena lapsi alkoi vaatia, että saa maistaa, mitä tietysti muodon vuoksi vastustelin: "ei tästä oikein riitä" ja "et kumminkaan tykkää". Näin lapsi jo pienenä veteli suihinsa etanat, ravut ja blinit mädillä. Aina myös katoin pöydän kauniisti ja laitoin kynttilöitä etc. Nyt kun lapsi on aikuinen, hän leikillään sanoo, että "pilasin" hänet, kun toteutin liian hyvään ruokaan. Kun olisi opiskelijana pitänyt syödä esim. eineksiä. Onneksi sai hyvän ammatin ja pystyy nyt jo jatkamaan herkuttelua omilla rahoillaan.
Tunsin myös lapsen, joka oli hirveän nirso. Söi lähinnä ranskalaisia ja ketsuppia melkein yläasteikään asti. Nyt on kaikkiruokainen aikuinen, joka ei ole nirso.
Itse vihasin lapsena tilliä ja sipulia, joista tuli aikuisena aivan herkkuani.
Luulen, että sillä, että kattaus on kaunis, on kovastikin merkitystä. Näin ruokailusta tulee juhla, johon on etuoikeus osallistua.
Vierailija kirjoitti:
Kun lapseni oli pieni, tein hänelle tavallista ruokaa ja aikuiset söivät erikoisemmin. Aika pian lapsi kysyy, mitä aikuinen syö ja vastasin, että tämä on vain aikuisille, koska ei lapsi kumminkaan tykkää. Seurauksena lapsi alkoi vaatia, että saa maistaa, mitä tietysti muodon vuoksi vastustelin: "ei tästä oikein riitä" ja "et kumminkaan tykkää". Näin lapsi jo pienenä veteli suihinsa etanat, ravut ja blinit mädillä. Aina myös katoin pöydän kauniisti ja laitoin kynttilöitä etc. Nyt kun lapsi on aikuinen, hän leikillään sanoo, että "pilasin" hänet, kun toteutin liian hyvään ruokaan. Kun olisi opiskelijana pitänyt syödä esim. eineksiä. Onneksi sai hyvän ammatin ja pystyy nyt jo jatkamaan herkuttelua omilla rahoillaan.
Tunsin myös lapsen, joka oli hirveän nirso. Söi lähinnä ranskalaisia ja ketsuppia melkein yläasteikään asti. Nyt on kaikkiruokainen aikuinen, joka ei ole nirso.
Itse vihasin lapsena tilliä ja sipulia, joista tuli aikuisena aivan herkkuani.
Luulen, että sillä, että kattaus on kaunis, on kovastikin merkitystä. Näin ruokailusta tulee juhla, johon on etuoikeus osallistua.
Voi kuule, tavallisiin lapsiin tuo voi tehotakin, mutta ei esim. autisteihin. :) On helppo myhäillä tuollaista, että ihan itse on "opettanut" lapsen siihen ja tähän, jos lapsi on normaali.
Itse vihasin lapsena sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa ja pitkää spagettia. Nykyään ovat herkkuani, usein vieläpä yhdistettynä. En koe sitä kenenkään "ansioksi". Hienoa, jos lapselle maistuu elitistiherkut kuten etanat ja mädit, mutta entäs sitten jossei maistukaan? Ruoalle annetaan mielestäni ihan liikaa painoarvoa nykyään.
Ei ole juurikaan nirsoja lapsia, on huonoja ruoanlaittajia.
Itsekin olin nirso lapsena, kunnes aloin itse laittaamaan ruokaa ja huomasin, että useimmat ruoka-aineet ovat itseasiassa loistavia. Sipuli oli yksi inhokki. Nykyisin rakastan sipulia. Kerron siis sipulin tarinan:
Kotona ja koulussa sipuli oli pilkottu isoiksi lohkoiksi ja lisätty esim lihapulliin raakana, jolloin saivat aivan liian merkittävän roolin makuun ja rakenteeseen. Kun itse teen, pilkon pieniksi ja kuullotan huolellisesti - maku ja rakenne on aivan toista. Lisään sipuliin aina myös ripauksen sokeria, tällöin tietyt sipulin hyvät maut korostuvat.
Toinen ongelma sipuliin liittyen oli kypsentäminen pannulla, sitä ei kuullotettu vaan poltettiin - sipuli oli osittain mustunut ja muuten kuivunut. En ole edelleenkään oppinut pitämään poltetusta tai hiillostetusta sipulista, haudutettu ja kuullotettu ovat täysin eri luokkaa.
Myös keitoissa kuullotan sipulin, aina, koska maku vaikuttaa keiton makuun - merkittävästi.
Syön sipulia myös raakana, jos/kun sipulin laatu on hyvä ja se on pilkottu sopivaan kokoon - lapsena pidin ainoastaan raa'an sipulin mausta, jos se oli pilkottu meheväksi eli riittävän pieneen kokoon. Tiedän että moni lapsi on lisäksi ennakkoluuloinen, eikä pidä sipulin mausta edes raakana - on ehkä saanut maistaa vain väärällä tavalla?
Omat lapseni eivät murrosiän tiettyä vaihetta lukuunottamatta ole nirsoilleet ruoan suhteen - ainakaan kotona. Koulussa oli kuulemma pelkkiä näkkäripäiviä, monenkin ruoan takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kans lapset tosi nirsoja. Söisivät vaan leipää ja makaronia. Eivät kyl ole erityislapsia. Kun kyllästyin lopullisesti tähän nirsoiluun, aloin tekemään hyviä normiruokia koko perheelle, vain yhtä sorttia. Lapset saivat syödä tai olla syömättä. Mitään ei pakotettu mutta muutakaan se saanut. Nirsoilu loppui pikkuhiljaa, nyt syövät kaikkea. Tietenkin joku inhokki kummallakin on, jos sitä kuuluu ateriaan niin sitä ei tartte ottaa. Mutta sitä syödään mitä on laitettu. Lapset nyt 6 ja 8, ei enää nurinaa ruoasta.
Mitä ruokia?
Tavallisia kotiruokia. Perunaa, erilaisia kastikkeita, keittoja, laatikoita, patoja, risottoja, kalaa, kanaa, ihan normeja. Joskus tietenkin pizzaa tai nakkeja ja ranskalaisia. Pointti on se että kaikille tarjotaan samaa, pakko ei ole ottaa mutta mitään eri ruokia en ala vääntämään. Ja ylimääräisiä välipaloja ei ole. Nykyisin tosiaan kaikki ruokapulmat poissa, syövät kaikkea ja jos eivät syö niin ovat syömättä. Terveitä ja hyvinvoiva lapsia molemmat:)
Menee vähän aiheen ohi, mutta kysyn ihan vilpittömästi, nirsoillaanko perheissä joissa on ruuasta pulaa? Tee, joilla oli köyhä lapsuus ja vain vähän / "halpaa" ruokaa lapsuudenkodissanne, nirsoilitteko te?
Meidän toinen lapsi on ollut aina hyvin valikoiva. Toisaalta tyttö saattaa yllättää ja maistaa esim. simpukoita, joihin kukaan muu ei suostu koskemaankaan, mutta toisaalta hänellä kestää pitkään tottua joihinkin makuihin tai jonkun aineksen suutuntumaan, ennen kuin alkaa pitää siitä. Esimerkiksi niinkin hyvä ja tavallinen välipala/iltapala kuin pannukakku ei maistunut tytölle tämän ollessa pieni! Varmaan vuoden verran totutteli ja nykyisin syö sitä ihan kuten muutkin. Me ihmiset ollaan tässä suhteessa erilaisia ja vauraassa perheessä on ehkä varaa sitten nirsoilla, kun mahan saa täyteen kuitenkin.
Nirsoja on kaikissa kulttuureissa ja maissa, ei se tulotasoa katso. Myöskään kaikesta ruoasta ei ole mielestäni pakko aikuisenkaan pitää. Minä kasvoin köyhässä perheessä ja jätin silloinkin syömättä mielummin kuin söin jotain, minkä koin epämiellyttäväksi. Tänäkin päivänä, kun rahaa on kivasti, joko syön jotain mistä pidän tai sitten olen nälässä. Joskus kun en jaksa mennä kauppaan vaikkapa sateella vaikka kaapit olisivat tyhjät, syön mielummin pari riisikakkua -joista pidän- kuin tilaisin esim. pitsaa, josta en pidä (tai vaikkapa sushia paikasta, joka ei mielestäni tee hyvää sushia).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teen yhden ruoan ja lapsi 1v. 9kk syö mitä syö. En ala muuttamaan reseptejä vaan luotan, että hän kasvaa ja kehittyy ja makuaisti kypsyy kun altistuu erilaisille mauille vauvasta asti.
Ei olisi voimia, aikaa eikä kiinnostusta kikkailla jokaiselle perheenjäsenelle kustomoituja annoksia, mielestäni se ei kuulu normaaliin elämään.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole juurikaan nirsoja lapsia, on huonoja ruoanlaittajia.
Itsekin olin nirso lapsena, kunnes aloin itse laittaamaan ruokaa ja huomasin, että useimmat ruoka-aineet ovat itseasiassa loistavia. Sipuli oli yksi inhokki. Nykyisin rakastan sipulia. Kerron siis sipulin tarinan:
Kotona ja koulussa sipuli oli pilkottu isoiksi lohkoiksi ja lisätty esim lihapulliin raakana, jolloin saivat aivan liian merkittävän roolin makuun ja rakenteeseen. Kun itse teen, pilkon pieniksi ja kuullotan huolellisesti - maku ja rakenne on aivan toista. Lisään sipuliin aina myös ripauksen sokeria, tällöin tietyt sipulin hyvät maut korostuvat.
Toinen ongelma sipuliin liittyen oli kypsentäminen pannulla, sitä ei kuullotettu vaan poltettiin - sipuli oli osittain mustunut ja muuten kuivunut. En ole edelleenkään oppinut pitämään poltetusta tai hiillostetusta sipulista, haudutettu ja kuullotettu ovat täysin eri luokkaa.
Myös keitoissa kuullotan sipulin, aina, koska maku vaikuttaa keiton makuun - merkittävästi.
Syön sipulia myös raakana, jos/kun sipulin laatu on hyvä ja se on pilkottu sopivaan kokoon - lapsena pidin ainoastaan raa'an sipulin mausta, jos se oli pilkottu meheväksi eli riittävän pieneen kokoon. Tiedän että moni lapsi on lisäksi ennakkoluuloinen, eikä pidä sipulin mausta edes raakana - on ehkä saanut maistaa vain väärällä tavalla?
Omat lapseni eivät murrosiän tiettyä vaihetta lukuunottamatta ole nirsoilleet ruoan suhteen - ainakaan kotona. Koulussa oli kuulemma pelkkiä näkkäripäiviä, monenkin ruoan takia.
Aha. Entäs jos syö lapsena paljon hyvissä ravintoloissa vai perheessä on kokki, eikä ruoka maistu siltikään? Onko silloinkin kyse huonosta ruoanlaittajasta?
..vai olisiko vain sallittua ymmärtää, että ihmiset ovat erilaisia eikä kaikkien tarvitse pitää kaikesta? Mitä se hyödyttää, että ruoka on hyvin valmistettua, jos siinä on maku/raaka-aine, jota inhoat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä syön tulista kasvispainotteista ja hiilariköyhää itse, lapset syö pastaa, riisiä, perunaa. Pikkuhiljaa tottuvat esim noihin tulisiin kastikkeisiin. En lähtisi pakottamaan esim meidän 10h viikossa urheilevaa poikaa syömään samaa kuin minä, tulista kookoskana kastiketta salaattipedillä illalliseksi. Joskus teen ruokaa esim, lohta josta minä otan osuuden salaattiin, lapsille sen kanssa perunamuusia ja seuraavana päivänä lohipastaa lapsille ja itselle jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole juurikaan nirsoja lapsia, on huonoja ruoanlaittajia.
Itsekin olin nirso lapsena, kunnes aloin itse laittaamaan ruokaa ja huomasin, että useimmat ruoka-aineet ovat itseasiassa loistavia. Sipuli oli yksi inhokki. Nykyisin rakastan sipulia. Kerron siis sipulin tarinan:
Kotona ja koulussa sipuli oli pilkottu isoiksi lohkoiksi ja lisätty esim lihapulliin raakana, jolloin saivat aivan liian merkittävän roolin makuun ja rakenteeseen. Kun itse teen, pilkon pieniksi ja kuullotan huolellisesti - maku ja rakenne on aivan toista. Lisään sipuliin aina myös ripauksen sokeria, tällöin tietyt sipulin hyvät maut korostuvat.
Toinen ongelma sipuliin liittyen oli kypsentäminen pannulla, sitä ei kuullotettu vaan poltettiin - sipuli oli osittain mustunut ja muuten kuivunut. En ole edelleenkään oppinut pitämään poltetusta tai hiillostetusta sipulista, haudutettu ja kuullotettu ovat täysin eri luokkaa.
Myös keitoissa kuullotan sipulin, aina, koska maku vaikuttaa keiton makuun - merkittävästi.
Syön sipulia myös raakana, jos/kun sipulin laatu on hyvä ja se on pilkottu sopivaan kokoon - lapsena pidin ainoastaan raa'an sipulin mausta, jos se oli pilkottu meheväksi eli riittävän pieneen kokoon. Tiedän että moni lapsi on lisäksi ennakkoluuloinen, eikä pidä sipulin mausta edes raakana - on ehkä saanut maistaa vain väärällä tavalla?
Omat lapseni eivät murrosiän tiettyä vaihetta lukuunottamatta ole nirsoilleet ruoan suhteen - ainakaan kotona. Koulussa oli kuulemma pelkkiä näkkäripäiviä, monenkin ruoan takia.
Aha. Entäs jos syö lapsena paljon hyvissä ravintoloissa vai perheessä on kokki, eikä ruoka maistu siltikään? Onko silloinkin kyse huonosta ruoanlaittajasta?
..vai olisiko vain sallittua ymmärtää, että ihmiset ovat erilaisia eikä kaikkien tarvitse pitää kaikesta? Mitä se hyödyttää, että ruoka on hyvin valmistettua, jos siinä on maku/raaka-aine, jota inhoat?
Suomessa on vain vähän hyviä ravintoloita ja/tai kokkeja - samaa sipulin ja muidenkin ruoka-aineiden väärää käyttötapaa esiintyy laajalti myös suomalaisissa ravintoloissakin. Ei kaikissa, mutta useimmissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
”kaksi erityislasta”, heheh.
Ettei taas vaan olis erityisäiti kyseessä?
Ei vaan isä on autistinen. Halusitko tietää tuntemattoman elämästä enemmän?
Köyhistä ja nirsoilusta:
Isäni on yli 70 v. Tulee köyhästä, monilapsisesta perheestä, jossa oli kova kuri. Silti isä oli ja on nirso. Isälleni kuilemma hankittiin kermaa, että ei kuihtuisi. Mummo oli oikeasti pelännyt suuren osan isäni lapsuutta, että isä kuolee nälkään, kun ei suostunut syömään.
Poikamme sitten peri tuon nirsouden. Ei todellakaan syönyt myöskään päiväkodissa tai koulussa monipuolisesti. Syö usein vain näkkäriä, salaattia ja vettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin ajattelin, että lapset syövät mitä tarjotaan. Eivätpä syöneet. Tai toinen olisi varmaan syönyt (varsin kaikkiruokainen), mutta esikoinen ei vaan syönyt. Näyttää sitten huonoa mallia myös kuopukselle.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kans lapset tosi nirsoja. Söisivät vaan leipää ja makaronia. Eivät kyl ole erityislapsia. Kun kyllästyin lopullisesti tähän nirsoiluun, aloin tekemään hyviä normiruokia koko perheelle, vain yhtä sorttia. Lapset saivat syödä tai olla syömättä. Mitään ei pakotettu mutta muutakaan se saanut. Nirsoilu loppui pikkuhiljaa, nyt syövät kaikkea. Tietenkin joku inhokki kummallakin on, jos sitä kuuluu ateriaan niin sitä ei tartte ottaa. Mutta sitä syödään mitä on laitettu. Lapset nyt 6 ja 8, ei enää nurinaa ruoasta.
Sama. Ei jakseta miehen kanssa mitään ruokapelleilyjä. Ei pakoteta, ei tuputeta, mutta ei myöskään lähdetä mihinkään erikoisjärjestelyihin. Ruokaa on, mutta sinä päivänä vain sitä. Syö tai ole syömättä.
Nämä on mun mielestä kanssa just niitä asioita joista voi tehdä itselleen just niin vaikeita kun haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi lasta, toinen autisti ja toinen erityisherkkä. Autisti syö monipuolisemmin kuin tuo herkkä!! Autisti maistaa aina kaikkea, tosin on tarkka siitä miten ruoka on tarjolla (kaikki erikseen, vihannekset vain raakoina, ei kastikkeita). Herkkä rypistää naamansa pelkälle tuoksulle, katsoo ruokaa inhoavasti (on oppinut vihdoinkin ettei sille yökitä) ja sanoo "ei kiitos". Yleensä en saa häntä edes maistamaan, ja koska alkaa itkemään hädissään jos painostan, annan olla. Joku voi nyt sanoa että lapsi manipuloi minua, mutta siitä ei ole kyse: tämä hätäitku on aivan samanlaista kuin silloin, jos loukkaa itsensä pahasti vaikka ulkona leikkiessään. Hänellä menee todella kauan rauhoittua näistä tilanteista, ja myöhemminkin ne muistuvat hänellä mieleen ikävinä.
Herkkis syö onneksi paljon raakoja kasviksia (lempivälipalansa on porkkana) ja on muuten ihana luonteeltaan, joten en sinänsä koe asiaa raskaana. Joskus olen huolissani tämän terveydestä kyllä, koska kieltäytyy lähes kokonaan proteiinia sisältävistä ruoista, ja ne vähäiset jotka uppoavat, jäävät pian syömättä jos niitä tarjoaa useammin kuin kerran viikossa. :/ Lapsi on myös aika usein flunssassa/räkäinen.
Ja itse aloituksen kysymykseen, että mitä meillä syödään: aika usein pastaa jossain muodossa, koska lapset pitävät siitä kovasti. Teen sen kanssa kastiketta (erikseen), jota syömme mieheni kanssa, lapset eivät koskekaan siihen. Riisiä laitan myös usein, ihan siksi että kaikki meillä rakastavat sitä (teemme japanilaistyyppisesti) ja koska sen kanssa on helppo tarjota yhteensopivia lisäkkeitä. Jos ruoaksi on vaikkapa tuota riisiä, uunikalaa ja salaattia, autisti ottaa riisiä, kalaa ja noukkii salaatista muuta paitsi itse salaatinlehtiä. Erityisherkkä syö riisiä ja noukkii itsekin salaatista muita kasviksia, kalaa syö suupalan tai kaksi.
Sushibuffet on perheemme suosikkipaikka syödä; erityisherkkä on ainoa joka ei tykkää sushista, mutta syö sitten taas sitä riisiä kasviksilla tai jos on ranskalaisia tai bataattilohkoja, ne kelpaavat hyvin. Käymme harvoin Mäkkärissä, mutta siellä lapset syövät aina näin: autisti ottaa hampurilaisaterian niin, ettei hampurilaisessa ole mitään muuta kuin pihvi ja erityisherkkä ottaa nuggetit, ranskalaiset sekä omenamehun. Joka ikinen kerta. Muissa paikoissa käymme harvakseltaan, mutta silloin koitamme varmistaa että sieltä saa pitsaa: lapset syövät kahta laatua molemmat.
Ps. Joku varmasti ehdottaa, että erityisherkkä tulisi jättää ravinnoitta. Hän tekee näin itse itselleen välillä, jos elämässä tapahtuu suuri muutos. Kun aloitti eskarissa, oli syömättä ja juomatta siellä viikkokausia, myös kesähelteellä. Kotona tankkasi sitten. Kun stressi alkoi väistymään, alkoi ensin juomaan, myöhemmin maistui ruokakin (mutta omilla rajoituksillaan, tietty). Nyt on alakoulussa ja on päiviä, jolloin syö pelkkiä vihanneksia tai näkkäriä, jos ruoaksi on vaikkapa kiusausta tai kastiketta.
Kuulostaa raskaalta.
Ja itse aloituksen kysymykseen, että mitä meillä syödään: aika usein pastaa jossain muodossa, koska lapset pitävät siitä kovasti. Teen sen kanssa kastiketta (erikseen), jota syömme mieheni kanssa, lapset eivät koskekaan siihen. Riisiä laitan myös usein, ihan siksi että kaikki meillä rakastavat sitä (teemme japanilaistyyppisesti) ja koska sen kanssa on helppo tarjota yhteensopivia lisäkkeitä. Jos ruoaksi on vaikkapa tuota riisiä, uunikalaa ja salaattia, autisti ottaa riisiä, kalaa ja noukkii salaatista muuta paitsi itse salaatinlehtiä. Erityisherkkä syö riisiä ja noukkii itsekin salaatista muita kasviksia, kalaa syö suupalan tai kaksi.
Sushibuffet on perheemme suosikkipaikka syödä; erityisherkkä on ainoa joka ei tykkää sushista, mutta syö sitten taas sitä riisiä kasviksilla tai jos on ranskalaisia tai bataattilohkoja, ne kelpaavat hyvin. Käymme harvoin Mäkkärissä, mutta siellä lapset syövät aina näin: autisti ottaa hampurilaisaterian niin, ettei hampurilaisessa ole mitään muuta kuin pihvi ja erityisherkkä ottaa nuggetit, ranskalaiset sekä omenamehun. Joka ikinen kerta. Muissa paikoissa käymme harvakseltaan, mutta silloin koitamme varmistaa että sieltä saa pitsaa: lapset syövät kahta laatua molemmat.
Ps. Joku varmasti ehdottaa, että erityisherkkä tulisi jättää ravinnoitta. Hän tekee näin itse itselleen välillä, jos elämässä tapahtuu suuri muutos. Kun aloitti eskarissa, oli syömättä ja juomatta siellä viikkokausia, myös kesähelteellä. Kotona tankkasi sitten. Kun stressi alkoi väistymään, alkoi ensin juomaan, myöhemmin maistui ruokakin (mutta omilla rajoituksillaan, tietty). Nyt on alakoulussa ja on päiviä, jolloin syö pelkkiä vihanneksia tai näkkäriä, jos ruoaksi on vaikkapa kiusausta tai kastiketta.