Lue keskustelun säännöt.
Supernirsojen lasten vanhemmat: mitä teidän perheessä oikein syödään ruoaksi?
06.11.2020 |
Alkaa pikkuhiljaa tulla korvista koko ruoanlaitto, kun mitään kivoja reseptejä ei ikinä pääse kokkaamaan. Kun hakee uusia ruokaideoita lapsiperheelle, niin vaihtoehdot ovat aina jotain härkis-avokado-savulohi-pinaatti-curry-ruokia, joita söisin ja kokkaisin itse mieluusti, mutta joita ei saa lapsille syötettyä.
Meidän perheessä on about kolme ruokalajia, joita jokainen perheenjäsen syö, ja niitäkin pitää muokata niin että sopivat varmasti kaikille. Ärsyttää niin paljon, että tekisi mieli syöttää lapsille joka päivä vaan spagettia ketsupilla tai ranskalaisia ja kokkailla meille vanhemmille erikseen oikeaa ruokaa.
Esim. toinen ei syö perunaa missään muodossa, toinen taas karsastaa lihaa, kumpikaan ei syö lämpimiä kasviksia, raakana sopivat tietyt kasvikset... Kyse ei ole pelkästään ruoan mausta vaan lapset ovat myös tarkkoja vaikka siitä, että ruoka-aineet eivät saa koskettaa toisiaan lautasella tai sekoittua.
Ja huom. perheessämme on kaksi erityislasta. Eli ei pliis neuvoja siitä, miten lapsesta saa nirsouden pois pakottamalla tai miten piilotetaan porkkanaa ruokaan, kun ne eivät autisminkirjolaisten kanssa auta pätkän vertaa.
Mitä muissa nirsoilijoiden perheissä syödään ruoaksi?
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata ryhtyä tekemään lapselle eri ruokia, hän ei opi siitä mitään hyödyllistä. Minulla on tuttavapiirissä ihminen, joka oli lapsena nirso ja äitinsä teki hänelle omat ruoat. Nyt on aikuisena edelleen samanlainen eikä voi ikinä käydä missään ravintolassa syömässä, koska ei tykkää mistään normaaleista ruoista. Sitäkö te lapsillenne haluatte? Että kun aikuisena lastenne ystävät lähtevät jonnekin syömään, he eivät voi lähteä mukaan?
Meillä on yksi supernirso, aistiyliherkkä lapsi ja olemme aina tehneet ihan niitä ruokia mitä itse haluamme syödä. Lapsi joko syö sitä tai ei, mutta asiasta ei tehdä suurta numeroa. Lisäksi hän saa leipää kun on edes vähän yrittänyt maistella ns. kunnon ruokaa. Laitan hänen lautaselleen aina valikoiman kaikkea sitä mitä muillekin, jos ei muuta niin koristeeksi, ja jotta hän tottuu niihin ja ylipäänsä näkee niitä lautasellaan. Esimerkiksi yksi herne, yksi viipale porkkanaa, yksi minikokoinen parsakaalin kukinto, ja kaikki toisistaan erillään jotta eivät sekoitu. Tätä enemmän ei kannata laittaa koska roskiinhan ne lopulta menevät. Mutta tällä metodilla hän on (hyvin hitaasti) oppinut syömään uusia ruokia. Aina välillä tulee sellainen ihmeellinen hetki kun nirsoilija on erityisen hyvällä tuulella ja sanoo että hei minä taidan vähän maistaa tätä hernettä. Sitten hän puraisee sitä ja sylkee sen pois, mutta se on kuitenkin aina alku jollekin. Seuraavalla kerralla saattaa mennä jo puolikas herne vatsaankin. Olennaista tässä on aina ollut se että lapsi on itse aloitteellinen tässä maistamisessa. Pyydetään ja ehdotetaan mutta ei pakoteta. Syö lautaselta ne jutut jotka pystyy. En ole enää vuosiin ottanut mitään stressiä tai ahdistusta siitä että tämän lapsen lautanen lähtee pöydästä pois lähes yhtä täytenä kuin sinne tulikin.
Ja kyllä olisi aika hirveää jos olisimme aina tarjoilleet vain niitä ruokia joista lapsi pitää. Siis pelkkiä nugetteja ja kalapuikkoja joka ikinen päivä, vuodesta toiseen? Eihän hänellä olisi silloin mitään mahdollisuutta laajentaa makumaailmaansa.
Nykyään lapsemme on jo koululainen ja hän on edelleen pieniruokainen ja tosi hoikka, mutta syö kuitenkin jo useimpia tavallisia suomalaisia perusruokia, joten olen alkanut laajentaa aasialaisen ja lähi-idän ruokien suuntaan. Niihin hän suhtautuu taas tuttuun tapaansa äärimmäisen epäluuloisesti, mutta sama juttu kuin ennenkin - me teemme niitä ruokia joita itse haluamme syödä. Kyllä lapsikin niihin tottuu, lopulta.
Mä taas en halua ryhtyä siihen, että lapsi syö puolikkaan falafelin ja sitten kuusi palaa leipä veden kera. Sillä niin se meidän 16 v tekisi. Päivästä toiseen. Vuodesta toiseen. Pakko on tarjota ruokaa, josta saa monipuolisesti ravintoa.
T. 38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on myös kaksi erityistä. Molemmilla sama geenivirhe, mutta toinen asperger ja puhevaikeuksia ja toinen lievästi kehitysvammainen ja adhd.
Lievästi kehitysvammainen söisi mitä vaan, mutta toinen ei mitään. Ja se, että ottaa ruoat pois, jos ei kelpaa on täysin p-ska neuvo, kun lapsella ei ole näläntunnetta ja on alipainoinen. Mutta ei tätä osa tajua. Meillä menee jotkut ruoat, mutta ei ikinä keittoja tai kastikkeita. Ruoat ei tarvitse olla erillään toisistaan, mutta selkeästi lautasella.
Riisi ei kelpaa. Makaroni laatikkona, Peruna kelpaa ranskalaisina, lohkoperunoina, ja keitettyinä. Makkaraperunat, kalapuikot, munakas, pinaatti ja verilätyt, Lihapullat, paistettu kala (vaalea). Kana ei kelpaa. Kurkku ja porkkana raasteena ja tikkuina. Hedelmistä banaani. Maitoa juo mielellään.
Herkuista kelpaa suklaa ja vanilja vanukkaat ja osa sipseistä (vain peruna).
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata ryhtyä tekemään lapselle eri ruokia, hän ei opi siitä mitään hyödyllistä. Minulla on tuttavapiirissä ihminen, joka oli lapsena nirso ja äitinsä teki hänelle omat ruoat. Nyt on aikuisena edelleen samanlainen eikä voi ikinä käydä missään ravintolassa syömässä, koska ei tykkää mistään normaaleista ruoista. Sitäkö te lapsillenne haluatte? Että kun aikuisena lastenne ystävät lähtevät jonnekin syömään, he eivät voi lähteä mukaan?
Meillä on yksi supernirso, aistiyliherkkä lapsi ja olemme aina tehneet ihan niitä ruokia mitä itse haluamme syödä. Lapsi joko syö sitä tai ei, mutta asiasta ei tehdä suurta numeroa. Lisäksi hän saa leipää kun on edes vähän yrittänyt maistella ns. kunnon ruokaa. Laitan hänen lautaselleen aina valikoiman kaikkea sitä mitä muillekin, jos ei muuta niin koristeeksi, ja jotta hän tottuu niihin ja ylipäänsä näkee niitä lautasellaan. Esimerkiksi yksi herne, yksi viipale porkkanaa, yksi minikokoinen parsakaalin kukinto, ja kaikki toisistaan erillään jotta eivät sekoitu. Tätä enemmän ei kannata laittaa koska roskiinhan ne lopulta menevät. Mutta tällä metodilla hän on (hyvin hitaasti) oppinut syömään uusia ruokia. Aina välillä tulee sellainen ihmeellinen hetki kun nirsoilija on erityisen hyvällä tuulella ja sanoo että hei minä taidan vähän maistaa tätä hernettä. Sitten hän puraisee sitä ja sylkee sen pois, mutta se on kuitenkin aina alku jollekin. Seuraavalla kerralla saattaa mennä jo puolikas herne vatsaankin. Olennaista tässä on aina ollut se että lapsi on itse aloitteellinen tässä maistamisessa. Pyydetään ja ehdotetaan mutta ei pakoteta. Syö lautaselta ne jutut jotka pystyy. En ole enää vuosiin ottanut mitään stressiä tai ahdistusta siitä että tämän lapsen lautanen lähtee pöydästä pois lähes yhtä täytenä kuin sinne tulikin.
Ja kyllä olisi aika hirveää jos olisimme aina tarjoilleet vain niitä ruokia joista lapsi pitää. Siis pelkkiä nugetteja ja kalapuikkoja joka ikinen päivä, vuodesta toiseen? Eihän hänellä olisi silloin mitään mahdollisuutta laajentaa makumaailmaansa.
Nykyään lapsemme on jo koululainen ja hän on edelleen pieniruokainen ja tosi hoikka, mutta syö kuitenkin jo useimpia tavallisia suomalaisia perusruokia, joten olen alkanut laajentaa aasialaisen ja lähi-idän ruokien suuntaan. Niihin hän suhtautuu taas tuttuun tapaansa äärimmäisen epäluuloisesti, mutta sama juttu kuin ennenkin - me teemme niitä ruokia joita itse haluamme syödä. Kyllä lapsikin niihin tottuu, lopulta.
Eli lapsella olisi tavisaikuisia kavereina, ja menisivät vapaaehtoisesti ulos syömään. Ei tavikset ala erityisiä aikuisenakaan, vaan omat ihmiset löytyvät toisista erityisistä.
Minun nirso poikani alkoi syödä monipuolisemmin vasta armeijassa.
Ja loppu hoitui sitten terveellistä ruokaa suosivan tyttöystävän opissa.
Olin itse hyvin nirso lapsena ja äitini teki minulle usein omat ruuat. Nyt aikuisena olen lähes kaikkiruokainen eikä ole ongelmia käydä ravintoloissa. Aina on löytynyt ruokalistasta sopiva vaihtoehto minullekin. Nuorena aikuisena opin syömään monia sellaisia ruoka-aineita, joita lapsena inhosin. Oppiminen tapahtui ihan itsestään kun ikä oli tuonut joustavuutta ja uteliaisuus laittoi maistamaan.
Olen tyytyväinen, että kotonani ruuasta ei tehty koskaan mitään valtataistelua. Suhteeni ruokaan ja syömiseen on terve. Näin aikuisena ymmärrän, että äitini ei olisi tarvinnut tehdä erikseen ruokia minulle, mutta olen hyvin kiitollinen että hän teki. Koen että se oli rakkautta ja ymmärrystä minua kohtaan. En todellakaan odota mitään erityiskohtelua ruokien kanssa enää näin aikuisena. Lähinnä ihmettelen miksi eri ruokien tekeminen lapselle ja lapsen ominaispiirteiden huomiointi nähdään niin negatiivisessa valossa.
Olen nyt normaalipainoinen aikuinen eikä ole ongelmia syömisen suhteen. Kannattaa miettiä myös sitä, että teettekö te aikuiset nirsoilusta ongelman vai voisiko olla, että nirsoistakin kasvaa ihan tavallisia aikuisia? Älkää ainakaan tuhotko lapsenne suhdetta ruokaan tekemällä siitä valtataistelua ja ylen vakavaa kasvatustilannetta. Ei ole sen väärti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kans lapset tosi nirsoja. Söisivät vaan leipää ja makaronia. Eivät kyl ole erityislapsia. Kun kyllästyin lopullisesti tähän nirsoiluun, aloin tekemään hyviä normiruokia koko perheelle, vain yhtä sorttia. Lapset saivat syödä tai olla syömättä. Mitään ei pakotettu mutta muutakaan se saanut. Nirsoilu loppui pikkuhiljaa, nyt syövät kaikkea. Tietenkin joku inhokki kummallakin on, jos sitä kuuluu ateriaan niin sitä ei tartte ottaa. Mutta sitä syödään mitä on laitettu. Lapset nyt 6 ja 8, ei enää nurinaa ruoasta.
Mitä ruokia?
Tavallisia kotiruokia. Perunaa, erilaisia kastikkeita, keittoja, laatikoita, patoja, risottoja, kalaa, kanaa, ihan normeja. Joskus tietenkin pizzaa tai nakkeja ja ranskalaisia. Pointti on se että kaikille tarjotaan samaa, pakko ei ole ottaa mutta mitään eri ruokia en ala vääntämään. Ja ylimääräisiä välipaloja ei ole. Nykyisin tosiaan kaikki ruokapulmat poissa, syövät kaikkea ja jos eivät syö niin ovat syömättä. Terveitä ja hyvinvoiva lapsia molemmat:)
Teillä, joilla lasten ruokavalio ei ole allergioiden takia rajallinen, vaan lapset eivät syö nirsouden/vastaavan syyn takia sitä ruokaa mitä tarjotaan, taitavat lapset olla aika hoikkia/laihoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teillä, joilla lasten ruokavalio ei ole allergioiden takia rajallinen, vaan lapset eivät syö nirsouden/vastaavan syyn takia sitä ruokaa mitä tarjotaan, taitavat lapset olla aika hoikkia/laihoja?
Kyllä meillä ainakin. Oliko siitä jotain kysyttävää?
Poika oli taaperona huolestuttavan laiha. Olimme jatkuvassa painoseurannassa. Ravitsemusterapeutin ja lääkärin mukaan oli tärkeää saada syömään jotain, ihan mitä tahansa, että paino nousisi. Edelleen siis nyt 16 v hoikka.
Olisi niin paljon helpompaa pitää lasta nälässä, jos olisi pullea. Teinin kanssa myös minusta on järkevää tehdä maistuvaa ja terveellistä ruokaa. Jos kotona ei saisi ruokaa, ostaisi kaupasta vaikka mehua ja sipsejä ruoaksi.
T. 38
Jännä juttu, että koulussa nämä autistit maistaa nurisematta kaikkea, mitä tarjolla on. Ekaluokalla vielä yrittävät nirsoilla, mutta kun koulussa on sääntö, että kaikki maistaa kaikkea, ei tästä pitkään tarvitse vääntää. Säännöt ja rutiineista kiinni pitäminen tehoaa myös syömisessä, sen olen näiden parinkymmenen vuoden aikana havainnut, minkä autisminkirjolaisten kanssa olen työskennellyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opetetaan ne lapset olemaan nirsoilematta ja syödään normaaleja terveellisiä ruokia. Ei pitäisi hankkia lapsia jos ei osaa niitä kasvattaa ja luulisi aikuisen ihmisen ymmärtävän mitä ;
Tuossa oli vastaus kysymykseen eli mene tosiaan harjoittelemaan.
Vanhemmat näyttävät lapsilleen esimerkkiä kuinka ollaan nirsoilematta ja syödään kaikkea mitä tarjotaan jos se on ruuaksi tarkoitettu. Todella helppoa.
**. ****
Kun aina ei asiat hoidu esimerkin voimalla.Tunnen hyvin lapsia, joilla on niin paha refluksi, että siinä karsiintuu ruoka-aineita & allergiat siihen lisäksi.
Kun lapsi oppii, että siitä syömisestä tulee hiton pahaolo, on kierre valmis.Omista lapsenlapsista toinen syö lähes mitä vain ja toinen on selvästi kasvispainotteista ruokavaliota suosiva, mutta ”huono ” syömään.
Ja nämä lapset on samasta perheestä. Vanhemmat on kaikkiruokaisia.Itse tarjoan huonolle syöjälle maistiaisia, jota hän maistaa pikkuisen ennenkuin tuomitsee sen pahaksi ruuaksi.
Muuten laitan hänen suosimaansa ruokaa.
Kunhan nyt syö.Olemme myös puhuneet mihin sitä ruokaa=ravintoa elimistö tarvitsee.
Siitä miksi pitäisi syödä terveellisesti.Jos hän syö mielellään kuitenkin marjoja, hedelmiä, tomaatteja ja vihanneksia( raakana), niin olen tyytyväinen , vaikkei se jauhelihakeitto niin maistu.
Autismin kirjo on uusi musta. Tai uusi adhd. Dignoosin saa, jotta yksityiseltä puolelta julkiselle ostopalvelua myyvä terveydenhoitorumpu pysyy pyörimässä.
Noita kirjoisia lapsia on koko 2000-luvun putkahdellut kuin sieniä sateella ihmisille, joille en antaisi koiraakaan kasvatettavaksi. Kissasta puhumattakaan.
Uskallan väittää, että yli puolet ns. erityslapsiksi lapsiaan kutsuvista vanhemmista ovat yksinkertaisesti kädettömiä eikä perheessä olla sitä ns. maalaisjärkeä kahteen sukupolveen enää nähty. Ja kyllä, tiedän hyvin, että poikkeavia lapsia on ja tunnen melko hyvin omakohtaisesti lähipiiristäni kasvatyustyön haasteet niissä tapauksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata ryhtyä tekemään lapselle eri ruokia, hän ei opi siitä mitään hyödyllistä. Minulla on tuttavapiirissä ihminen, joka oli lapsena nirso ja äitinsä teki hänelle omat ruoat. Nyt on aikuisena edelleen samanlainen eikä voi ikinä käydä missään ravintolassa syömässä, koska ei tykkää mistään normaaleista ruoista. Sitäkö te lapsillenne haluatte? Että kun aikuisena lastenne ystävät lähtevät jonnekin syömään, he eivät voi lähteä mukaan?
Meillä on yksi supernirso, aistiyliherkkä lapsi ja olemme aina tehneet ihan niitä ruokia mitä itse haluamme syödä. Lapsi joko syö sitä tai ei, mutta asiasta ei tehdä suurta numeroa. Lisäksi hän saa leipää kun on edes vähän yrittänyt maistella ns. kunnon ruokaa. Laitan hänen lautaselleen aina valikoiman kaikkea sitä mitä muillekin, jos ei muuta niin koristeeksi, ja jotta hän tottuu niihin ja ylipäänsä näkee niitä lautasellaan. Esimerkiksi yksi herne, yksi viipale porkkanaa, yksi minikokoinen parsakaalin kukinto, ja kaikki toisistaan erillään jotta eivät sekoitu. Tätä enemmän ei kannata laittaa koska roskiinhan ne lopulta menevät. Mutta tällä metodilla hän on (hyvin hitaasti) oppinut syömään uusia ruokia. Aina välillä tulee sellainen ihmeellinen hetki kun nirsoilija on erityisen hyvällä tuulella ja sanoo että hei minä taidan vähän maistaa tätä hernettä. Sitten hän puraisee sitä ja sylkee sen pois, mutta se on kuitenkin aina alku jollekin. Seuraavalla kerralla saattaa mennä jo puolikas herne vatsaankin. Olennaista tässä on aina ollut se että lapsi on itse aloitteellinen tässä maistamisessa. Pyydetään ja ehdotetaan mutta ei pakoteta. Syö lautaselta ne jutut jotka pystyy. En ole enää vuosiin ottanut mitään stressiä tai ahdistusta siitä että tämän lapsen lautanen lähtee pöydästä pois lähes yhtä täytenä kuin sinne tulikin.
Ja kyllä olisi aika hirveää jos olisimme aina tarjoilleet vain niitä ruokia joista lapsi pitää. Siis pelkkiä nugetteja ja kalapuikkoja joka ikinen päivä, vuodesta toiseen? Eihän hänellä olisi silloin mitään mahdollisuutta laajentaa makumaailmaansa.
Nykyään lapsemme on jo koululainen ja hän on edelleen pieniruokainen ja tosi hoikka, mutta syö kuitenkin jo useimpia tavallisia suomalaisia perusruokia, joten olen alkanut laajentaa aasialaisen ja lähi-idän ruokien suuntaan. Niihin hän suhtautuu taas tuttuun tapaansa äärimmäisen epäluuloisesti, mutta sama juttu kuin ennenkin - me teemme niitä ruokia joita itse haluamme syödä. Kyllä lapsikin niihin tottuu, lopulta.
Mä taas en halua ryhtyä siihen, että lapsi syö puolikkaan falafelin ja sitten kuusi palaa leipä veden kera. Sillä niin se meidän 16 v tekisi. Päivästä toiseen. Vuodesta toiseen. Pakko on tarjota ruokaa, josta saa monipuolisesti ravintoa.
T. 38
Ei tietenkään kuutta palaa leipää aterian korvikkeeksi. Tuossa on juuri se virheajatus johon moni sortuu. Että lapsen nirsoilu tulee jatkumaan vuodesta toiseen muuttumattomana, ja leivän syönti jatkumaan aikuisikään asti, joten turha edes yrittää mitään. Juuri yllä selitin kuinka tilanne on meillä radikaalisti muuttunut ja nyt voimme käydä koko perheen kesken ulkona syömässä, koska myös nirson lapsen makumaailma on laajentunut. Ei tarvitse enää kysyä ravintolan ovella että onko teillä lihapullia.
Ja hidastahan se on. Jos lapsesi on jo 16-vuotias eikä vieläkään syö, olet jo auttamattomasti myöhässä asian kanssa. Hän ei nähtävästi ole iänkään myötä oppinut syömään monipuolisemmin. Sinuna luovuttaisinkin jo, mutta yritän vähän valaa uskoa niihin joiden lapsi on alle kouluikäinen ja jotka pystyvät vielä vaikuttamaan asiaan.
- tuo jolle kommentoit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata ryhtyä tekemään lapselle eri ruokia, hän ei opi siitä mitään hyödyllistä. Minulla on tuttavapiirissä ihminen, joka oli lapsena nirso ja äitinsä teki hänelle omat ruoat. Nyt on aikuisena edelleen samanlainen eikä voi ikinä käydä missään ravintolassa syömässä, koska ei tykkää mistään normaaleista ruoista. Sitäkö te lapsillenne haluatte? Että kun aikuisena lastenne ystävät lähtevät jonnekin syömään, he eivät voi lähteä mukaan?
Meillä on yksi supernirso, aistiyliherkkä lapsi ja olemme aina tehneet ihan niitä ruokia mitä itse haluamme syödä. Lapsi joko syö sitä tai ei, mutta asiasta ei tehdä suurta numeroa. Lisäksi hän saa leipää kun on edes vähän yrittänyt maistella ns. kunnon ruokaa. Laitan hänen lautaselleen aina valikoiman kaikkea sitä mitä muillekin, jos ei muuta niin koristeeksi, ja jotta hän tottuu niihin ja ylipäänsä näkee niitä lautasellaan. Esimerkiksi yksi herne, yksi viipale porkkanaa, yksi minikokoinen parsakaalin kukinto, ja kaikki toisistaan erillään jotta eivät sekoitu. Tätä enemmän ei kannata laittaa koska roskiinhan ne lopulta menevät. Mutta tällä metodilla hän on (hyvin hitaasti) oppinut syömään uusia ruokia. Aina välillä tulee sellainen ihmeellinen hetki kun nirsoilija on erityisen hyvällä tuulella ja sanoo että hei minä taidan vähän maistaa tätä hernettä. Sitten hän puraisee sitä ja sylkee sen pois, mutta se on kuitenkin aina alku jollekin. Seuraavalla kerralla saattaa mennä jo puolikas herne vatsaankin. Olennaista tässä on aina ollut se että lapsi on itse aloitteellinen tässä maistamisessa. Pyydetään ja ehdotetaan mutta ei pakoteta. Syö lautaselta ne jutut jotka pystyy. En ole enää vuosiin ottanut mitään stressiä tai ahdistusta siitä että tämän lapsen lautanen lähtee pöydästä pois lähes yhtä täytenä kuin sinne tulikin.
Ja kyllä olisi aika hirveää jos olisimme aina tarjoilleet vain niitä ruokia joista lapsi pitää. Siis pelkkiä nugetteja ja kalapuikkoja joka ikinen päivä, vuodesta toiseen? Eihän hänellä olisi silloin mitään mahdollisuutta laajentaa makumaailmaansa.
Nykyään lapsemme on jo koululainen ja hän on edelleen pieniruokainen ja tosi hoikka, mutta syö kuitenkin jo useimpia tavallisia suomalaisia perusruokia, joten olen alkanut laajentaa aasialaisen ja lähi-idän ruokien suuntaan. Niihin hän suhtautuu taas tuttuun tapaansa äärimmäisen epäluuloisesti, mutta sama juttu kuin ennenkin - me teemme niitä ruokia joita itse haluamme syödä. Kyllä lapsikin niihin tottuu, lopulta.
Eli lapsella olisi tavisaikuisia kavereina, ja menisivät vapaaehtoisesti ulos syömään. Ei tavikset ala erityisiä aikuisenakaan, vaan omat ihmiset löytyvät toisista erityisistä.
Ei nirsous yksinään tee lapsesta mitään erityislasta, ihan tavallisia kavereita heillä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu, että koulussa nämä autistit maistaa nurisematta kaikkea, mitä tarjolla on. Ekaluokalla vielä yrittävät nirsoilla, mutta kun koulussa on sääntö, että kaikki maistaa kaikkea, ei tästä pitkään tarvitse vääntää. Säännöt ja rutiineista kiinni pitäminen tehoaa myös syömisessä, sen olen näiden parinkymmenen vuoden aikana havainnut, minkä autisminkirjolaisten kanssa olen työskennellyt.
En tiedä, missä koulussa sinä olet, mutta väitteesi ei pidä lainkaan paikkansa. Meillä autismikirjolaisilla on joillain jopa kokonaan oma ruokavalionsa, eikä kenelläkään ole maistamispakkoa. Se on todettu hyödyttömäksi keinoksi. Tärkeintä on, että lapsi syö edes jotain suht terveellistä.
Tavisluokillakin on selkeästi aistiyliherkkiä, joille joidenkin ruokien syöminen on hankalaa niiden koostumuksen vuoksi. Lisäksi meillä Vantaalla kouluruuan taso ja maku ovat aivan järkyttävän ala-arvoisia, itsekin jätän joskus suosiolla ruuat syömättä.
T: erkkaope
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kans kovin nirso lapsi. Nyt jo teini. Laittaa onneksi myös itse ruokaa nykyään.
Miettikää asiaa siltä kannalta, että miten nuo lapset olisivat selvinneet nälänhädkstä ja pulakausista. Uskonpa, että silloin kyllä olisivat syöneet nälkäänsä sitä, mitä on saatavilla.
Eli liian runsas ja monipuolinen tarjonta kasvattaa nirsoja lapsia.
Meillä on nyt menty perusruokiin. Kypsennän kauhelihaa ja keitän perunoita. Laitan jauhelihaan lievästi mausteita. Kukin lisää sitten, mitä haluaa. Teini saattaa esim haluta vielä paistaa jauhelihan, tehdä siitä pyttipannua jne.
Hmm... Mun veljen lapsi, josta kerroin aiemmin tässä ketjussa, oli taaperona niin laiha, että sellaisena aikana, kun ei ollut terveydenhuoltoa, hän olisi voinutkin kuolla ainakin välillisesti nälkään. Jos sairastuu pahasti, eikä elimistössä ole mitään vararavintoa, voi kuolla nälkään. Mä näin kerran tämän lapsen, kun hän oli sairastanut jonkun flunssan, ja hän oli ihan luuta ja nahkaa.
Oli ja on edelleen todella nirso. Kiinteiden ruokien syömisen aloittaminen oli aivan tuskaa. Hän söi todella vähän kerralla ja oli niin pieni ja laiha.
Sitä en voi ymmärtää, että aikuiset ihmiset suhtautuvat näin aggressiivisesti, kuin tässäkin ketjussa näkyy, lasten nirsouteen ja valikoivuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu, että koulussa nämä autistit maistaa nurisematta kaikkea, mitä tarjolla on. Ekaluokalla vielä yrittävät nirsoilla, mutta kun koulussa on sääntö, että kaikki maistaa kaikkea, ei tästä pitkään tarvitse vääntää. Säännöt ja rutiineista kiinni pitäminen tehoaa myös syömisessä, sen olen näiden parinkymmenen vuoden aikana havainnut, minkä autisminkirjolaisten kanssa olen työskennellyt.
En tiedä, missä koulussa sinä olet, mutta väitteesi ei pidä lainkaan paikkansa. Meillä autismikirjolaisilla on joillain jopa kokonaan oma ruokavalionsa, eikä kenelläkään ole maistamispakkoa. Se on todettu hyödyttömäksi keinoksi. Tärkeintä on, että lapsi syö edes jotain suht terveellistä.
Tavisluokillakin on selkeästi aistiyliherkkiä, joille joidenkin ruokien syöminen on hankalaa niiden koostumuksen vuoksi. Lisäksi meillä Vantaalla kouluruuan taso ja maku ovat aivan järkyttävän ala-arvoisia, itsekin jätän joskus suosiolla ruuat syömättä.
T: erkkaope
Tulee tästä mieleen, mitä ystäväni, joka on puhe- ja theraplay-terapeutti, kertoi. Hän sanoi, että kun vain päiväkodissa siirryttäisiin vähän erilaiseen filosofiaan ruuan tarjoilun kanssa, sillä voitaisiin auttaa monia lapsia, joilla on ruuan suhteen vaikeaa, tavalla tai toisella. Hänen ehdotuksensa on, että monille valikoiville lapsille voitaisiin tarjota ruokaa erikseen pienissä kulhoissa (että ruuat eivät kosketa toisiaan), josta saisi sitten ottaa tai olla ottamatta. Kun moni sitten on syömättä koko päivän, vain jotain leipää menee.
Minulla oli mielenterveys mennä mirsoilun kanssa kun kahden hengen taloudessa piti olla sina 3 pääruokaa tarjolla. Eilisen herkku saattoi olla tämän päivän nirsoilu. Ratkaisin asian niin että kerroin lapselle että tästä lähin syödään mitä teen ja on syömättä jos ei kelpaa. Teen annoksen eteen ja kaadan vain miettimättä roskiin jos ei ole kelvannut. Olkoon nälissään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opetetaan ne lapset olemaan nirsoilematta ja syödään normaaleja terveellisiä ruokia. Ei pitäisi hankkia lapsia jos ei osaa niitä kasvattaa ja luulisi aikuisen ihmisen ymmärtävän mitä se tarkoittaa ennen kuin levittää jalkansa. N28v
Nyt vähän luetun ymmärtämistä harjoittelemaan.
Tuossa oli vastaus kysymykseen eli mene tosiaan harjoittelemaan.
Vanhemmat näyttävät lapsilleen esimerkkiä kuinka ollaan nirsoilematta ja syödään kaikkea mitä tarjotaan jos se on ruuaksi tarkoitettu. Todella helppoa.
Ei auta esimerkit kaikkien lasten kanssa. Meillä toinen lapsi nirso, toinen ei. Ei-nirson kanssa kokkaillaan ja maistellaan kaikkea uutta ja toinen käy vain ennakkoluuloisesti katsomassa vierestä. Myös miehellä samaa vikaa, vaikka suostuukin maistamaan meidän ruokia, ei yleensä pidä niistä ja syö enempää. Eli mä olen ratkaissut klikkaamalla itselleni mitä haluan ja muut saavat syödä vaikka einesmakaronilaatikkoa, jos ei kelpaa.
Ei meillä harrasteta mitään reseptejä.
Pihvi syödään pihvinä (marmoriulkofilee tai muu murea, yleensä lihakaupasta). Kala syödään kalana: kuhaa, merilohta, ilman mitään sötkötyksiä. Salaattiin valitaan niin hyvät ainekset, ettei ole mitään sonnan makua, jota pitäisi peitellä kastikkeilla. Ja niin edelleen.
Hyvät raaka-aineet ja mahdollisimman yksinkertainen valmistustapa - kaikki muu on pelkkää makuasiaa. Samat ravinteet tulee lihasta valmistit sen aasialaisittain tai suomalaisittain. Ellei jokin ole lapsen makuun, ei se sitä pakottamallakaan ole... ainkaan ilman kovaa hintaa jossain muussa asiassa, kun opetat, ettei lapsen maulla ole väliä.
Kokeilet vain, mistä ruuasta lapsi tykkää, ja tarjoat sitä.
Ei kannata ryhtyä tekemään lapselle eri ruokia, hän ei opi siitä mitään hyödyllistä. Minulla on tuttavapiirissä ihminen, joka oli lapsena nirso ja äitinsä teki hänelle omat ruoat. Nyt on aikuisena edelleen samanlainen eikä voi ikinä käydä missään ravintolassa syömässä, koska ei tykkää mistään normaaleista ruoista. Sitäkö te lapsillenne haluatte? Että kun aikuisena lastenne ystävät lähtevät jonnekin syömään, he eivät voi lähteä mukaan?
Meillä on yksi supernirso, aistiyliherkkä lapsi ja olemme aina tehneet ihan niitä ruokia mitä itse haluamme syödä. Lapsi joko syö sitä tai ei, mutta asiasta ei tehdä suurta numeroa. Lisäksi hän saa leipää kun on edes vähän yrittänyt maistella ns. kunnon ruokaa. Laitan hänen lautaselleen aina valikoiman kaikkea sitä mitä muillekin, jos ei muuta niin koristeeksi, ja jotta hän tottuu niihin ja ylipäänsä näkee niitä lautasellaan. Esimerkiksi yksi herne, yksi viipale porkkanaa, yksi minikokoinen parsakaalin kukinto, ja kaikki toisistaan erillään jotta eivät sekoitu. Tätä enemmän ei kannata laittaa koska roskiinhan ne lopulta menevät. Mutta tällä metodilla hän on (hyvin hitaasti) oppinut syömään uusia ruokia. Aina välillä tulee sellainen ihmeellinen hetki kun nirsoilija on erityisen hyvällä tuulella ja sanoo että hei minä taidan vähän maistaa tätä hernettä. Sitten hän puraisee sitä ja sylkee sen pois, mutta se on kuitenkin aina alku jollekin. Seuraavalla kerralla saattaa mennä jo puolikas herne vatsaankin. Olennaista tässä on aina ollut se että lapsi on itse aloitteellinen tässä maistamisessa. Pyydetään ja ehdotetaan mutta ei pakoteta. Syö lautaselta ne jutut jotka pystyy. En ole enää vuosiin ottanut mitään stressiä tai ahdistusta siitä että tämän lapsen lautanen lähtee pöydästä pois lähes yhtä täytenä kuin sinne tulikin.
Ja kyllä olisi aika hirveää jos olisimme aina tarjoilleet vain niitä ruokia joista lapsi pitää. Siis pelkkiä nugetteja ja kalapuikkoja joka ikinen päivä, vuodesta toiseen? Eihän hänellä olisi silloin mitään mahdollisuutta laajentaa makumaailmaansa.
Nykyään lapsemme on jo koululainen ja hän on edelleen pieniruokainen ja tosi hoikka, mutta syö kuitenkin jo useimpia tavallisia suomalaisia perusruokia, joten olen alkanut laajentaa aasialaisen ja lähi-idän ruokien suuntaan. Niihin hän suhtautuu taas tuttuun tapaansa äärimmäisen epäluuloisesti, mutta sama juttu kuin ennenkin - me teemme niitä ruokia joita itse haluamme syödä. Kyllä lapsikin niihin tottuu, lopulta.