Lue keskustelun säännöt.
Miesystäväni jätti minut juuri
23.02.2014 |
Olemme seurustelleet reilu vuoden. Kummallakin on omat asunnot. Vietämme enemmän aikaa minun luonani. Hän on välillä aikaisemminkin sanonut riidan päätteeksi lähtevänsä omaan asuntoonsa. Kerroin hänelle tuon olevan epäreilua, koska minä en voi lähteä mihinkään. Minulla on kaksi lasta, jotka asuvat luonani. Hänellä on aina takaportti ja hän voi mennä omaan asuntoon ihan milloin haluaa ja myös tulla luokseni milloin haluaa.
Hiihtolomaviikko on ollut rankka. Meillä on ollut kunnon flunssa ja ilmeisesti A-virus. Sairastellessa siis menny ja jopa sairaalassa vietetty yksi päivä. On ollut myös miehen yövuoro viikko. Kisoja katsellessa on mennyt oma-aikansa kullakin. Väkisinkin vähemmälle jää parisuhde.
Tänään illalla hän sai herneet jostain nenäänsä. Päätti etten häntä enää rakasta ja sanoi lähtevänsä. Totesi, että taitaa pakata saman tein ja ei aio tulla enää takaisin. Yritin sanoa jotain, mutta hän puhui päälle ja loukkauksia sateli. Kun oli tavarat pakannut niin lähti. Kysyi vielä olenko nyt tyytyväinen. Minä en ole eroa halunnut. En viitsinyt lähteä tappelemaan hänen kanssaan, jos haluaa lähteä niin sitten lähtee.
Emme mitenkään selvittäneet tilannetta puhumalla. Hän vain lähinnä ilmoitti, että minä en anna tarpeeksi rakkautta hänelle. Hän rakastaa ja yrittää tehdä asioita parisuhteen eteen, mutta minä en. Sitten kävi ovi ja mies on poissa.
Vanhempi lapsistani tuli kainalooni itkemään. Hänestä se tuntui niin pahalta.
Minä olen lähinnä turtu. Miten joku voi päättää suhteen vain ilmoittamalla? Ei mitään keskustelu, missä mättää tai pitäisikö jollekin asialle tehdä jotain.
Nyt mies on laittanut muutaman viestin. Esim, että haluaa puhua. Ei haluaisi koskaan minua satuttaa, mutta silti sellaisia sanoja illalla lateli, jotka väkisilläkin loukkaavat. Kertoo rakastavansa minua ja että on ikävä. Sekä kuinka kaikki menee nyt v.tuiksi. Saan kuulemma rauhassa miettiä jatkoa.
Minäkö se nyt olinkin joka hänet pihalle heitti ja halusi erota?? Sellainen olo näistä viesteistä tulee.
Kiitos kun luit purkautumiseni.
Kommentit (89)
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 22:29"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 11:44"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 11:29"]
Eikös tuo ole jokaisen naisen unelmamies, sanoo mitä ajattelee ja näyttää tunteesa.
[/quote]
Kuvauksesta päätellen, mies ei nimenomaan osaa näyttää tunteitaan, vaan katkerana pullottaa kaiken sisäänsä ja sitten poksahtaa koko potti hallitsemattomasti jossain tiukassa tilanteessa.
Ap ja miehen suhteen kompastuskivi taitaa olla ap:n lapset. Ei ole harvinaista, että jopa isät saattavat tuntea mustasukkaisuutta lapsiaan kohtaan äidin/puolison huomiosta. Veikkaan että tässä kuviossa on sama ongelma. Mies kokee ulkopuolisuutta. Jollain tavalla se tasapaino olisi löydettävä ilman, että mustiksena ruvetaan esittämään uhkavaatimuksia lasten äidille. Miehen on pystyttävä hyväksymään, että loppupeleissä lapset menevät edelle. On valmiiksi tuhoontuomittu kampanja ruveta haastamaan äitiä valitsemaan miehen ja lasten välillä.
Mies ei todennäköisesti ole tarpeeksi kypsä jakamaan tilaa naisen lasten kanssa. Hänen kannattaa etsiä itselleen nainen, jolla ei ole lapsia.
[/quote]
Jos rupeaa seurustelemaan niin silloin sitoutuminen pitää olla 100%. Se että naisella on lapsia ei tarkoita että hän voi olla toiseen sitoutunut vaan 80%:sesti.
Jos lapset menevät edelle niin sellaisen ihmisen ei edes kannata seurustella toisen ihmisen kanssa. Miksi joku haluaisi mennä yhteen sellaisen ihmisen kanssa joka ei ole valmis käymään vaikka helvettiä lävitse toisen kanssa?
Jos menee yhteen toisen kanssa niin siihen lähdetään iäksi ja täysillä. Ollaan valmiita jakamaan KAIKKI omaisuus ja koko elämä toisen kanssa. Jos ei tuohon ole valmis niin olkott sinkkuna
[/quote]ai että kaikki omaisuus jakamaan, avioehto kannattaa tehdä varakkaamman osapuolen koska ero voi tulla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 22:39"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 22:31"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 22:12"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 19:53"]
Ihan näin sivuhuomautuksena, kyllä suuttuminen itsessään on ihan normaali ja inhimillinen reaktio, josta ei automaattisesti seuraa traumoja kellekään. Ja parisuhdedynamiikka aina yksilöllinen asia. On eri asia pakata laukkuja riidan ohessa jääden kuitenkin sohvalle mököttämään (varsinkin jos puolisokin lähinnä nauraa), kuin oikeasti lähteä jättäen kumppanin epätietoisuuteen siitä, mistä se suuttui noin paljon. Erityisesti lapset tarkkailevat paljon enemmän eleitä ja rivien välejä kuin itse sanoja: Jos lapsi tekee jotain niin hölmöä, että sinun vaikea esittää vihaista koska pidättelet naurua, lapsi tajuaa sen silmänräpäyksessä. Samoin lasta ei ahdista itse riitely tai riitelytapa, vaan se jos tajuavat jonkin olevan aikuisten välillä pielessä. Eroavien parien lasten oireilu on tavallista silloinkin, kun aikuiset pyrkivät välttämään konfliktejaan lasten nähden. Mikäli aikuisten näennäisellä käytöksellä olisi oikeasti niin paljon väliä, näin ei tapahtuisi.
[/quote]
Kyllä se riitelytapakin vaikuttaa lapseen. Tiedän perheen, jossa toinen aikuisista saa ihan käsittämättömiä raivokohtauksia pienistä asioista harva se päivä ja käyttäytyy todella impulssiivisesti ja agressiivisesti. Tämä näkyy lapsissa todella vahvasti turvattomuutena ja häiriökäyttäytymisenä, ahdistuksena.
[/quote]
No tuossa ei varmaan olekaan kyse pelkästä riitelytavasta, vaan siitä että aikunen saa raivonpuuskia pienistä asioista harva se päivä, ennalta-arvaamatta ja on niiden aikana oikeasti agressiivinen?
[/quote]
Sehän siinä onkin pointtina. Riidellä voi hillitystikin ja hallitsematon raivo, tavaroiden heittely ja uhkailu, että jättää, ei kuulu normaaliin riitelyyn, mitä lapsen on millään tavalla suotavaa katsoa. Lapsen on nimenomaan tärkeä saada terve malli siitä, että vaikka raivostuttaa, ei silti ole mikään pakko vetää hommaa ihan överiksi, vaan keskustelemalla ja rauhoittumalla saadaan paljon enemmän aikaiseksi. Se ei auta ketään, että ihminen menettää malttinsa ja itsehillintänsä, heittelee tavaroita ja uhkailee. Se ei ole terve toimintatapa edes tekijälle itselleen.
[/quote]
Mä olen ikäni piilottanut tunteeni, koska raivoaminen ei vaan ole sallittua.
Tunnelukkojen avaamiseen tarvittiin loppujen lopuksi terapiaa.
Hillitsemätön raivo on vielä aika kaukana siinä kohtaa, kun turhautuneena karjuu sille toiselle, että ei jaksa enää ja toinen ei edes välitä tms.
Mun parisuhde voi nykyään hyvin ja mä itse voin hyvin, koska viimein näytän tunteeni. Joskus vituttaa typerät asiat, entäs sitten? Miksi aina pitäisi olla niin hiton viileä ja keskustella ja keskustella, kun todellisuudessa tekee mieli kirkua? Kyllä maailmaan ääntä mahtuu ;-)
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 22:39"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 22:31"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 22:12"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 19:53"]
Ihan näin sivuhuomautuksena, kyllä suuttuminen itsessään on ihan normaali ja inhimillinen reaktio, josta ei automaattisesti seuraa traumoja kellekään. Ja parisuhdedynamiikka aina yksilöllinen asia. On eri asia pakata laukkuja riidan ohessa jääden kuitenkin sohvalle mököttämään (varsinkin jos puolisokin lähinnä nauraa), kuin oikeasti lähteä jättäen kumppanin epätietoisuuteen siitä, mistä se suuttui noin paljon. Erityisesti lapset tarkkailevat paljon enemmän eleitä ja rivien välejä kuin itse sanoja: Jos lapsi tekee jotain niin hölmöä, että sinun vaikea esittää vihaista koska pidättelet naurua, lapsi tajuaa sen silmänräpäyksessä. Samoin lasta ei ahdista itse riitely tai riitelytapa, vaan se jos tajuavat jonkin olevan aikuisten välillä pielessä. Eroavien parien lasten oireilu on tavallista silloinkin, kun aikuiset pyrkivät välttämään konfliktejaan lasten nähden. Mikäli aikuisten näennäisellä käytöksellä olisi oikeasti niin paljon väliä, näin ei tapahtuisi.
[/quote]
Kyllä se riitelytapakin vaikuttaa lapseen. Tiedän perheen, jossa toinen aikuisista saa ihan käsittämättömiä raivokohtauksia pienistä asioista harva se päivä ja käyttäytyy todella impulssiivisesti ja agressiivisesti. Tämä näkyy lapsissa todella vahvasti turvattomuutena ja häiriökäyttäytymisenä, ahdistuksena.
[/quote]
No tuossa ei varmaan olekaan kyse pelkästä riitelytavasta, vaan siitä että aikunen saa raivonpuuskia pienistä asioista harva se päivä, ennalta-arvaamatta ja on niiden aikana oikeasti agressiivinen?
[/quote]
Sehän siinä onkin pointtina. Riidellä voi hillitystikin ja hallitsematon raivo, tavaroiden heittely ja uhkailu, että jättää, ei kuulu normaaliin riitelyyn, mitä lapsen on millään tavalla suotavaa katsoa. Lapsen on nimenomaan tärkeä saada terve malli siitä, että vaikka raivostuttaa, ei silti ole mikään pakko vetää hommaa ihan överiksi, vaan keskustelemalla ja rauhoittumalla saadaan paljon enemmän aikaiseksi. Se ei auta ketään, että ihminen menettää malttinsa ja itsehillintänsä, heittelee tavaroita ja uhkailee. Se ei ole terve toimintatapa edes tekijälle itselleen.
[/quote]
Olenko sanonut että kyseiset asiat on hyväksyttäviä? En.
Sen olen sanonut, että pelkkä laukun pakkaaminen tai vastaava viitatussa viestissä selitetty tilanne ei ole vielä ns. hallitsematonta raivoa, joka olisi verrannollinen antamaasi esimerkkiin, tai ongelma jota voisi verrata ap:n tilanteeseen. Sen uskallan kyllä väittää, että ihminen ei ole aina hillitty, ja tokene kaikesta pelkällä keskustelulla ja rauhoittumisella, oli kyse kiukusta, pelosta,surusta, ilosta, innosta kuin väsymyksestäkään.
Kerrotaanpa tilastollinen esimerkki, eli onnettomuuspaikalle sattuneista todistajista VAIN 15% kykenee toimimaan "hillitysti", eli rauhallisesti, johdonmukaisesti ja nopeasti. 15% menee täysin toimintakyvyttömäksi ja 70% tekee öö...jotain, mutta ei välttämättä mitään sellaista joka edistäisi tai nopeuttaisi pelastustöitä. Ja jottei kukaan tuntisi oloaan tämän luettuaan liian turvalliseksi, tämä koskee myös pelastusalan ammattilaisia - jos sattuvat paikalle siviilinä, ei esiohjeistettuna työntekijänä.
Ja syy miksi teille tällaisia kammotuksia iltamyöhään kerron on se, ettei ihminen nyt vaan toimi pelkän järjen varassa. Se ei ole mahdollista. Ihmisellä on myös vaistot ja tunteet, niitä ei voi sammuttaa synnytyksen tai riidan yhteydessä. Ja paras olisikin käyttää noita kaikkea kolmea ominaisuuttaan eikä mennä äärimmäisyyksiin akselilla ilman banaania jäänyt apina-pierua pidättävä kanttori kesken sunnuntaisaarnan.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 23:10"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 22:39"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 22:31"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 22:12"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 19:53"]
Ihan näin sivuhuomautuksena, kyllä suuttuminen itsessään on ihan normaali ja inhimillinen reaktio, josta ei automaattisesti seuraa traumoja kellekään. Ja parisuhdedynamiikka aina yksilöllinen asia. On eri asia pakata laukkuja riidan ohessa jääden kuitenkin sohvalle mököttämään (varsinkin jos puolisokin lähinnä nauraa), kuin oikeasti lähteä jättäen kumppanin epätietoisuuteen siitä, mistä se suuttui noin paljon. Erityisesti lapset tarkkailevat paljon enemmän eleitä ja rivien välejä kuin itse sanoja: Jos lapsi tekee jotain niin hölmöä, että sinun vaikea esittää vihaista koska pidättelet naurua, lapsi tajuaa sen silmänräpäyksessä. Samoin lasta ei ahdista itse riitely tai riitelytapa, vaan se jos tajuavat jonkin olevan aikuisten välillä pielessä. Eroavien parien lasten oireilu on tavallista silloinkin, kun aikuiset pyrkivät välttämään konfliktejaan lasten nähden. Mikäli aikuisten näennäisellä käytöksellä olisi oikeasti niin paljon väliä, näin ei tapahtuisi.
[/quote]
Kyllä se riitelytapakin vaikuttaa lapseen. Tiedän perheen, jossa toinen aikuisista saa ihan käsittämättömiä raivokohtauksia pienistä asioista harva se päivä ja käyttäytyy todella impulssiivisesti ja agressiivisesti. Tämä näkyy lapsissa todella vahvasti turvattomuutena ja häiriökäyttäytymisenä, ahdistuksena.
[/quote]
No tuossa ei varmaan olekaan kyse pelkästä riitelytavasta, vaan siitä että aikunen saa raivonpuuskia pienistä asioista harva se päivä, ennalta-arvaamatta ja on niiden aikana oikeasti agressiivinen?
[/quote]
Sehän siinä onkin pointtina. Riidellä voi hillitystikin ja hallitsematon raivo, tavaroiden heittely ja uhkailu, että jättää, ei kuulu normaaliin riitelyyn, mitä lapsen on millään tavalla suotavaa katsoa. Lapsen on nimenomaan tärkeä saada terve malli siitä, että vaikka raivostuttaa, ei silti ole mikään pakko vetää hommaa ihan överiksi, vaan keskustelemalla ja rauhoittumalla saadaan paljon enemmän aikaiseksi. Se ei auta ketään, että ihminen menettää malttinsa ja itsehillintänsä, heittelee tavaroita ja uhkailee. Se ei ole terve toimintatapa edes tekijälle itselleen.
[/quote]
Mä olen ikäni piilottanut tunteeni, koska raivoaminen ei vaan ole sallittua.
Tunnelukkojen avaamiseen tarvittiin loppujen lopuksi terapiaa.
Hillitsemätön raivo on vielä aika kaukana siinä kohtaa, kun turhautuneena karjuu sille toiselle, että ei jaksa enää ja toinen ei edes välitä tms.
Mun parisuhde voi nykyään hyvin ja mä itse voin hyvin, koska viimein näytän tunteeni. Joskus vituttaa typerät asiat, entäs sitten? Miksi aina pitäisi olla niin hiton viileä ja keskustella ja keskustella, kun todellisuudessa tekee mieli kirkua? Kyllä maailmaan ääntä mahtuu ;-)
[/quote]
On minullakin ollut tunnelukko juuri vihan ja turhautumisen tunteiden suhteen. Kun opettelin näiden tunteiden ilmaisemista, se meni juurikin siihen toiseen ääripäähän, että sitten se raivo tulikin ja voimalla. Ei sekään ollut minulle hyväksi, ei auttanut minua eteenpäin ihmissuhteissani eikä ollut millään tavalla tervettä. En rehellisesti sanottuna koe hyötyväni enää millään tavalla huutamisesta, vaikka aikaisemmin puolustelin huutamistani juuri tuolla tavalla, että minua on aikoinaan vaadittu piilottamaan tunteeni. Totuus on, ettei se toinenkaan ääripää tehnyt minua yhtään sen onnellisemmaksi, vaan aiheutin itselleni hankaluuksia, koska en hallinnut tunteitani, vaan ne hallitsivat minua. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, mutta onko huutamisesta todellakaan mitään hyötyä? Kuunteleeko toinen ihminen minua yhtään paremmin, jos huudan? Auttaako se asiaani, viekö ongelmaa eteenpäin, vai aiheutanko raivoamisella itselleni lisää hankaluuksia, pahaa mieltä itselleni ja muille?
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 23:37"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 22:39"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 22:31"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 22:12"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 19:53"]
Ihan näin sivuhuomautuksena, kyllä suuttuminen itsessään on ihan normaali ja inhimillinen reaktio, josta ei automaattisesti seuraa traumoja kellekään. Ja parisuhdedynamiikka aina yksilöllinen asia. On eri asia pakata laukkuja riidan ohessa jääden kuitenkin sohvalle mököttämään (varsinkin jos puolisokin lähinnä nauraa), kuin oikeasti lähteä jättäen kumppanin epätietoisuuteen siitä, mistä se suuttui noin paljon. Erityisesti lapset tarkkailevat paljon enemmän eleitä ja rivien välejä kuin itse sanoja: Jos lapsi tekee jotain niin hölmöä, että sinun vaikea esittää vihaista koska pidättelet naurua, lapsi tajuaa sen silmänräpäyksessä. Samoin lasta ei ahdista itse riitely tai riitelytapa, vaan se jos tajuavat jonkin olevan aikuisten välillä pielessä. Eroavien parien lasten oireilu on tavallista silloinkin, kun aikuiset pyrkivät välttämään konfliktejaan lasten nähden. Mikäli aikuisten näennäisellä käytöksellä olisi oikeasti niin paljon väliä, näin ei tapahtuisi.
[/quote]
Kyllä se riitelytapakin vaikuttaa lapseen. Tiedän perheen, jossa toinen aikuisista saa ihan käsittämättömiä raivokohtauksia pienistä asioista harva se päivä ja käyttäytyy todella impulssiivisesti ja agressiivisesti. Tämä näkyy lapsissa todella vahvasti turvattomuutena ja häiriökäyttäytymisenä, ahdistuksena.
[/quote]
No tuossa ei varmaan olekaan kyse pelkästä riitelytavasta, vaan siitä että aikunen saa raivonpuuskia pienistä asioista harva se päivä, ennalta-arvaamatta ja on niiden aikana oikeasti agressiivinen?
[/quote]
Sehän siinä onkin pointtina. Riidellä voi hillitystikin ja hallitsematon raivo, tavaroiden heittely ja uhkailu, että jättää, ei kuulu normaaliin riitelyyn, mitä lapsen on millään tavalla suotavaa katsoa. Lapsen on nimenomaan tärkeä saada terve malli siitä, että vaikka raivostuttaa, ei silti ole mikään pakko vetää hommaa ihan överiksi, vaan keskustelemalla ja rauhoittumalla saadaan paljon enemmän aikaiseksi. Se ei auta ketään, että ihminen menettää malttinsa ja itsehillintänsä, heittelee tavaroita ja uhkailee. Se ei ole terve toimintatapa edes tekijälle itselleen.
[/quote]
Olenko sanonut että kyseiset asiat on hyväksyttäviä? En.
Sen olen sanonut, että pelkkä laukun pakkaaminen tai vastaava viitatussa viestissä selitetty tilanne ei ole vielä ns. hallitsematonta raivoa, joka olisi verrannollinen antamaasi esimerkkiin, tai ongelma jota voisi verrata ap:n tilanteeseen. Sen uskallan kyllä väittää, että ihminen ei ole aina hillitty, ja tokene kaikesta pelkällä keskustelulla ja rauhoittumisella, oli kyse kiukusta, pelosta,surusta, ilosta, innosta kuin väsymyksestäkään.
Kerrotaanpa tilastollinen esimerkki, eli onnettomuuspaikalle sattuneista todistajista VAIN 15% kykenee toimimaan "hillitysti", eli rauhallisesti, johdonmukaisesti ja nopeasti. 15% menee täysin toimintakyvyttömäksi ja 70% tekee öö...jotain, mutta ei välttämättä mitään sellaista joka edistäisi tai nopeuttaisi pelastustöitä. Ja jottei kukaan tuntisi oloaan tämän luettuaan liian turvalliseksi, tämä koskee myös pelastusalan ammattilaisia - jos sattuvat paikalle siviilinä, ei esiohjeistettuna työntekijänä.
Ja syy miksi teille tällaisia kammotuksia iltamyöhään kerron on se, ettei ihminen nyt vaan toimi pelkän järjen varassa. Se ei ole mahdollista. Ihmisellä on myös vaistot ja tunteet, niitä ei voi sammuttaa synnytyksen tai riidan yhteydessä. Ja paras olisikin käyttää noita kaikkea kolmea ominaisuuttaan eikä mennä äärimmäisyyksiin akselilla ilman banaania jäänyt apina-pierua pidättävä kanttori kesken sunnuntaisaarnan.
[/quote]
Kyllä laukun pakkaaminen varsinkin nuoremmasta lapsesta voi tuntua todella pelottavalta ja uhkaavalta. Siinähän aikuinen ihminen uhkailee lähdöllä. Teini-ikäinen osaa lukea vanhempiaan hieman paremmin ja osaa varmasti joten kuten erottaa, milloin aikuinen on tosissaan lähtemisaikeidensa kanssa, mutta ei pieni lapsi eikä pienien lasten kuullen tule missään nimessä tällaista tehdä eikä puolustella sellaista käytöstään yhtään millään normaaliudella. Ei se ole normaalia, että lasten edessä sanotaan, että tämä oli tässä, kun joku pikku riita on päällä. Ei lapset osaa tehdä eroa turhautumisen ja oikean lähtemisen välillä, vaan tuollainen tilanne luo todella epävarman kasvuympäristön ja lapsi oppii, ettei aikuisiin pysty luottamaan, aikuiset ovat hallitsemattomia ja ikinä ei tiedä, mitä todellisuudessa tapahtuu. Näitä asioita on ihan turha vähätellä ja kuvitella, että lapset ymärtäisivät aikuisten mielenmaisemasta ja suhteista niin paljon, että ymmärtäisivät tehdä eron oikean lähtemisen ja uhkailun välille.
Ja shokkitilanne ei ole verrattavissa arkipäivän tapahtumiin ja normaaleihin erimielisyyksiin. On turha vedota tilastoihin, joissa valtaosa ihmisistä menee kriisitilanteissa toimintakyvyttömiksi, riidat eivät ole mitään shokeeraavia onnettomuuksia (normaali kotiriidat joista nyt puhumme). On turha puolustella omaa hallitsematonta käytöstä normaalissa riitatilanteessa sillä, että kriisitilanteissa x määrää ihmisistä menee shokkiin. Kyllä ihmisen arjen ja tunteidenhallinnassa on jotain todella pahasti pielessä, jos normi riita saa sellaiset mittasuhteet toisen päässä, että menee shokkiin ja toimintakyvyttömäksi.
Ja normaaleissa riitatilanteissa tasapainoisella ihmisellä on työkaluja toimia järkevästi ja jotenkin hallitusti ilman, että toimii vaistojen varassa tai menettää järkensä. Jos puhumme toimintahäiriöisestä ihmisestä, on tilanne eri, mutta silloin kyse on toimintahäiriöstä, ei siitä, että on normaalia menettää itsehillintänsä riitatilanteessa.
Riehutteko te työpaikallakin, yleisissä tiloissa esim. uimahalleissa, jos joku asia hermostuttaa ja sattuu joku ristiriitatilanne? Vai kykenettekö hillitsemään tunteitanne ja reaktioitanne? Jos vastaatte, että kykenette, niin kykenette silloin myös parisuhteissanne. Se on eri asia, jos haluatte paeta omaa vastuutanne omasta käytöksestänne tekosyiden taakse, että parisuhde olisi muka jotenkin erilainen tilanne, mitä riidat ja konfliktit muiden ihmisten kanssa. Silloin kyse on tekosyystä, jolla oikeutatte omaa huonoa ja epäreilua käytöstänne, vaikka todellisuudessa teillä olisi työkaluja toisenlaiseen käytökseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on oppikirjamainen, sairaalloisen omistushaluisen miehen luonnekuvaus, hyytävää:
[/quote]
Jos rupeaa seurustelemaan niin silloin sitoutuminen pitää olla 100%. Se että naisella on lapsia ei tarkoita että hän voi olla toiseen sitoutunut vaan 80%:sesti.
Jos lapset menevät edelle niin sellaisen ihmisen ei edes kannata seurustella toisen ihmisen kanssa. Miksi joku haluaisi mennä yhteen sellaisen ihmisen kanssa joka ei ole valmis käymään vaikka helvettiä lävitse toisen kanssa?
Jos menee yhteen toisen kanssa niin siihen lähdetään iäksi ja täysillä. Ollaan valmiita jakamaan KAIKKI omaisuus ja koko elämä toisen kanssa. Jos ei tuohon ole valmis niin olkott sinkkuna
[/quote]
No tuossa tapauksessahan me emme edes tiedä oliko lapsia, mutta nimenomaan ne pienet lapset erottaa hyvin, kuinka tosissaan aikuinen on sanoessaan jotain, sillä lapset eivät kuuntele niinkään sanoja kuin eleitä ja äänenpainoa. Joten jos puolisokin huomaa ettei nyt olla tosissaan, niin tuskin lapsikaan saa sellaista päähänsä (varsinkaan jos tilanne jatkuu niin, että vanhempi vie laukun kaappiin ja jää sohvalle mököttämään). Tai jos lapsi hätääntyy, hän normaalisti ihan ilmaisee hätänsä - ellei sitten kotona ole erikseen opetettu ettei sellainen ole sopivaa...
Et nyt ihan ymmärtänyt, mitä esimerkilläni hain - sitä, että ihminen on kokonaisuus joka ei toimi vain järjen varassa tai kykene erottelemaan tilanteita, joissa toimitaan järjellä, tunteella TAI vaistolla. Onnettomuus on ääritilanne siitä, miten laajalla skaalalla ihminen voi reagoida tunneärsykkeisiin, ja se kyllä pätee pienemmässä mittakaavassa siihen, miten reagoimme arkisempiin ärsykkeisiin.
Se miten riidat ja konfliktit ratkaistaan ja eritoten koetaan kunkin parisuhteessa, on loppujen lopuksi hyvin henkilökohtainen asia, johon ulkopuolinen voi vetää rajoja vain tiettyyn pisteeseen asti. Jos on selvää ettei parisuhteen osapuolet tai ulkopuoliset kärsi tavastaan selvittää asioitaan, se on vähän sama kuin menisit neuvomaan sitä palomiestä että väärin sammutettu.
Henkilökohtaisesti minulla ei muuten ole tapana riehua. Mutta alkaa jo hieman kuulostaa siltä että sinä olisit päättänyt näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 00:52"]
No tuossa tapauksessahan me emme edes tiedä oliko lapsia, mutta nimenomaan ne pienet lapset erottaa hyvin, kuinka tosissaan aikuinen on sanoessaan jotain, sillä lapset eivät kuuntele niinkään sanoja kuin eleitä ja äänenpainoa. Joten jos puolisokin huomaa ettei nyt olla tosissaan, niin tuskin lapsikaan saa sellaista päähänsä (varsinkaan jos tilanne jatkuu niin, että vanhempi vie laukun kaappiin ja jää sohvalle mököttämään). Tai jos lapsi hätääntyy, hän normaalisti ihan ilmaisee hätänsä - ellei sitten kotona ole erikseen opetettu ettei sellainen ole sopivaa...
Et nyt ihan ymmärtänyt, mitä esimerkilläni hain - sitä, että ihminen on kokonaisuus joka ei toimi vain järjen varassa tai kykene erottelemaan tilanteita, joissa toimitaan järjellä, tunteella TAI vaistolla. Onnettomuus on ääritilanne siitä, miten laajalla skaalalla ihminen voi reagoida tunneärsykkeisiin, ja se kyllä pätee pienemmässä mittakaavassa siihen, miten reagoimme arkisempiin ärsykkeisiin.
Se miten riidat ja konfliktit ratkaistaan ja eritoten koetaan kunkin parisuhteessa, on loppujen lopuksi hyvin henkilökohtainen asia, johon ulkopuolinen voi vetää rajoja vain tiettyyn pisteeseen asti. Jos on selvää ettei parisuhteen osapuolet tai ulkopuoliset kärsi tavastaan selvittää asioitaan, se on vähän sama kuin menisit neuvomaan sitä palomiestä että väärin sammutettu.
Henkilökohtaisesti minulla ei muuten ole tapana riehua. Mutta alkaa jo hieman kuulostaa siltä että sinä olisit päättänyt näin.
[/quote]
Höpö höpö, ei pienet lapset tuollaista asiaa erota, kun pienillä lapsilla ei ole vielä taitoa erottaa todellista vaaraa ja uhkausta toisistaan. Ei minulla ainakaan ollut eikä siskoillanikaan. Toinen vanhempi perheessäni uhkasi lapsuudessani (olin silloin teini-ikäinen, nuorempi sisarukseni joku 7-vuotias) lähteä lätkimään isäni juomisen takia, ja sisarukseni meni aivan pois tolaltaan. Minä teini-ikäisenä tajusin, että siinä aikuinen vain purki omaa turhautumistaan toisen juomisesta, mutta ei pieni lapsi tällaisia asioita voi tajuta. Sisarukseni otti kaikki sanat ihan todesta ja itki hysteerisesti että äiti älä lähde, vaikka toinen ei ollut ikinä mihinkään lähdössä. Ja näitä esimerkkejä on useita, olen nähnyt ja kuullut vastaavista tapauksista useita kertoja. Samoin isäni humalassa saattoi sanoa jotain, mitä ei tarkoittanut, enkä minä osannut erottaa todellisuutta ja uhkausta toisistaan ennekuin siinä teini-iässä. Jotenkin uskomatonta, miten kukaan aikuinen voi edes tosissaan väittää, että pieni lapsi kykenisi erottamaan toisistaan oikean hylkäämistilanteen ja sen, kun toinen vain vähän uhkailee.
Ihminen on kokonaisuus ja aikuisuuteen kuuluu, että hallitsemme normaaleja arkitilanteita (kuten riitelyjä ja konflikteja) ilman, että menetämme malttiamme täysin. Kuten sanoin ja mitä et varmaankaan ymmärtänyt, normaalit riitatlanteet kuuluvat kyllä niihin tilaisuuksiin, jossa aikuiselta ihmiseltä voidaan jo varsin perustellusti odottaa tiettyä hillintää ja itsekontrollia. Kriisitilanteet ovat asia erikseen eikä normiarki normaalineen riitoineen ole millään tavalla verrannollista kriisiin ja shokkiin. On suorastaan naurettavaa edes keinotekoisesti yrittää rinnastaa näitä asioita keskenään.
Voin ihan mielenkiinnosta kysyä psykiatrian erikoislääkäriltä, kuuluuko itsehillintä ja tunteiden hallinta normaaliin arkeen, vai onko se normaalia ja täysin hyväksyttyä aikuiselta ihmiseltä käyttäytyä pienessä riitatilanteessa kuten ap:n miesystävä esimerkiksi :). Kumpi on normaalimpaa: jonkinlainen itsehillintä ja tunteiden hallinta, vai tavaroiden paiskominen, huutaminen ja jättäminen pikkuriidan takia?
Olen kanssasi samaa mieltä, että jokaisessa parisuhteessa sovitaan ne yhteiset pelisäännöt ja jos toinen sallii aikuisen ihmisen raivokohtaukset, kiukuttelun ja tavaroiden paiskomisen/uhkailun, niin se on tavallaan jokaisen oma asia. Mutta siinä vaiheessa se ei enää ole pariskunnan oma henkilökohtainen asia, kun kuvioissa on lapsia, sillä itsehillinnän puute ja huono tunteiden hallinta vaikuttaa todella voimakkaasti myös lapsiin.
En voi tietää, onko tapanasi riehua, mutta jos puolustelet riehumista tällä tavalla, mitä nyt teet, herättää se kysymään, miksi ihmeessä, oletko kenties itse riehuja?
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 22:33"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 13:35"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 10:05"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 09:34"][quote author="Vierailija" time="23.02.2014 klo 09:30"]
Miksi olette lasten edessä riidelleet? Miksi mies on edes ollut sun luona lasten aikana? Mikä naisia vaivaa?! Mä olen eronnut lasteni isästä eikä kävisi mielessäkään roudata uutta miestä kotiin! Tapaillaan silloin kun lapset on isällään.
[/quote]
Tuomitsetko uusperheet? Entäpä jos ei ole mitään isää, jolle laittaa lapset? Jos tämä on kuollut tai kelvoton kaitsemaan ketään? ohis
[/quote]
Joo, tuomitsen oikeastaan silloin, jos se lasten toinen vanhempi on aktiivisesti mukana lasten elämässä. Eli viikko/viikko tai joka toinen viikonloppu. Siinä ehtii kyllä heilastella. Ei lasten elämään ole tarve tuoda uusia ja vaihtuvia tyyppejä! Ymmärrän, että jos on seurusteltu jo vuosia ja ollaan vankalla pohjalla, niin sitten voidaan pikku hiljaa tutustuttaa. Mutta vuosi seurustelua ja on jo pitempään luuhattu lapsiperheen nurkissa? En voi ymmärtää. Kyllä lasten etu tulee ennen äidin tai uuden kumppanin etua!
Ja jos tilanne on se, että on totaaliyh ja löytyy uusi, sitten pitää vähän miettiä etenemistä. Saako lapsia hoito jonnekin tapaamisten ajaksi? Onko muita kuin ex puoliso, jonka luona lapset voi joskus olla? Täysin turvaverkoton totaaliyh lienee melko harvinainen.
[/quote]
Olen samaa mieltä että uusia, vaihtuvia tyyppejä ei ole syytä tuoda lasten elämään. Me ollaan seurusteltu 8kk ja on aika tutustuttaa mies ja lapset. Ei ole vuosia aikaa, olen lähes 40 ja raskaana:) Ja kyllä sen tietää milloin on sellainen ihminen jonka kanssa on tarkoitettu yhteen, jos jokin tuntuu oikealta ja erillään asuminen väärältä niin tietenkin tekee niin kuin on oikein. Vankalla pohjalla voi olla muutoinkin kuin vuosien seurustelun jälkeen. Mielestäni se että pitää vuosikausia miettiä ja vatuloida jotta voi olla varma että suhde on vankalla pohjalla on merkki siitä että se ei ole, tai ainakaan ei yhdessä olla rakkaudesta.
Miten muuten määrittelet lasten edun? Miksi uusperhe olisi huonompi vaihtoehto kuin yksinhuoltajuus? Kumpaakin kokeneena olen ihan mieltä. Yksinhuoltajana on vähemmän aikaa lapsille, vähemmän mahdollisuuksia tehdä työtä ( esim ilta-, vuoro-, muu epäsäännöllinen työ) ja vain yhden ihmisen palkka joten pienemmät tulot, vain yksi ihminen kasvattamassa eikä sitä toisen sukupuolen roolimallia, kun kaiken hoitaa yksin on se henkisesti ja fyysisesti väsyttävämpää. Olen itse parempi ja jaksavampi vanhempi parisuhteessa kun kaikki ei ole yhden ihmisen harteilla. Se uuspuoliso voi olla rakas ja tärkeä myös lapsille ja tuoda uusia asioita ja mahdollisuuksia myös lasten elämään oman elämänsä, harrastustensa, työnsä, ihmissuhteidensa Ym kautta.
[/quote]
99% varmuudella suteenne kaatuu. Näin ollen lapsenne menettävät taas uuden ihmisen elämässään ja joutuvat opettelemaan taas uuden ihmisen.
Minä en ainakaan hyväksyisi edes että kukaan muu kuin lapsen biologinen isä, minä tai meidän sukulainen määräisi lapsiamme koskaan.
[/quote]Kyllä toisen lapselle voi sanoa myös jos käy viikonloppuisin ja röhöttää jalat pöydällä, ei pese käsiä yms.