Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kun äidin rakkaus loppuu lapseen?
22.02.2014 |
Onko se edes mahdollista? että vanhemmat lakkaa välittämästä ja rakastamasta lastaan ja harjoittaa esim. sitä kohtaan henkistä väkivaltaa? pitää kotona vankina? katkomalla kierolla tavalla elämässä siltoja poikki. sulkee puhelinliittymät ettei saa yhteyttä ulkomaailmaan yms?
Eilen minulle taas suututtiin yhtäkkiä ja alettiin vittuilemaan ihan ilman syytä, kun isä oli juonut kaljaa ja oli kännissä. Sillä oli oikein sellanen vittumainen ilme naamalla ja puhu mulle vittuilen. Sai taas miettiä että mitä oikein olen tehnyt... sitä ennen oli ihan normaalisti ja oli kivaa. Tänä päivänä jatku tuo sama homma, kumpikaan vanhemmista ei puhu mulle taas yhtään mitään tai sitten kommentit on vaan jotain hyvin negatiivistä "älä tiputa sitä tietokonetta!" tai muuta paskaa... ja en muuten kertaakaan ole tiputtanut tätä konetta.
Taisi eilen alkaa tuo isän vittuilu siitä kun huomasi että googlettelin netistä opiskelupaikkoja. Kun minä en saisi ilmeisesti menestyä, se suuttuu siitä heti. Jos minusta tulisi onneton siivooja, sitten hän olisi tyytyväinen. Koska hän ite painaa työtä paskalla palkalla tehtaalla ja äiti on työtön, niin minäkään en saisi sitten menestyä ja mun tulisi myös olla onneton, jotta vanhempani voisivat olla onnellisia kun olisin aina vähän niitä huonommassa asemassa ja ehkä apua pyytämässä tai en ainakaan yläpuolella. Ei tunnu kivalta, kun ei voi vapautuneesti kotona kertoa: että minä haluaisin lähteä opiskelemaan sitä tai tätä. Kun vaistoaa ja haistaa, että täällä on heti kielteinen ilmapiiri. Saa pelätä sitä kertomista.
Olen tosi rikki ja väsynyt tähän kaikkeen. Minulla ei ole edes siskoja tai veljiä ja jos olisi.. en haluaisi edes kuvitella miten huonossa jamassa nekin olisi kun olisi syntyneet tähän perheeseen. Isä on mm. kommentoinut joskus että jos olisin poika, hän olisi kasvattanut minut aivan toisella tavalla. Esim. väkivalta on sillon isän mielestä hyväksyttyä. Tukiverkostoni ovat siis tosi huonot, minulla ei oikeasti ole KETÄÄN kehen voisin turvautua. En taida jaksaa yksin enää...
Olen hyvin katkera ja nyt tietysti tämä kaikki on kääntynyt niin päin, että minua syyllistetään siitä että tämä perhe on tämmönen ja tällä perheellä on ongelmia. Vaikka monta vuotta se oli vanhempieni vika, nyt kaikki on kääntynyt minun viaksi. Mikä tätä perhettä oikein vaivaa? täällä riidellään aina. On huono ilmapiiri jne... kukaan ei eroa. Ei ilmeisesti ajattele minua, välitä minusta. Nykyään tuntuu et noille ois parempi ja ehkä ollu ookoompi jopa ettei ne ois hankkinu ees yhtä lasta. :)) paremmin niillä menee hitto soikoon kahdestaan. <3
Kommentit (66)
Mitkä kohdat sinusta kuulostaa muka sitten karuilta? ja miksi valehtelisin? olen kertonut just niinku tunnen ja nämä asiat nään ja en usko että näitä muullakaan tavalla voi nähdä ja tuntea joku ulkopuolinen ihminen.. paitsi tietysti nämä omat vanhemmat. Rupeavat sanomaan ettei meillä oo mitään ongelmia.
Kyllähän meillä niitä "hyviäkin" hetkiä välillä on, mutta on myös niin paljon tätä kaikkea huonoa.. ettei näin ois pitäny musta olla.
Missä näet ristiriitaa?
Ja kyllä mä tiedän et oon aikuinen ja pitää ottaa vastuuta, mutta kun tuntuu et miun pitäis olla koko ajan rajaton ihminen ja vaan painaa, painaa, painaa eteenpäin. Ikinähän se Maija ei voi hajota. :) mikään ei riitä koskaan kellekään. Mun kohdalla. Tuntuu näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mitkähän asiat mun vanhemmilla ois sit ollu huonosti? eikö heillä ois ollu velvollisuus hoitaa asiansa kuntoon ennen mun syntymää tai sitten jos liitossa tullu ongelmia niin hoitaa ne keinolla millä hyvänsä ennen kun ne on vesittyny 20 vuotta!?
Joten eihän siinä helvetti kukaan välittäny musta... edes ukki ja mummo, kun mua mummolaan aina pakottivat ja löivät, jos meni hermot ja en tehny niiden mielen mukaan. Fyysinen kuritus oli ihan in ja sallittua, kun niin kuulemma heillekin on tehty.
Mut näiden mielestä: MINÄ EN MILLÄÄN TAVALLA OO VOINU SAIRASTUU TÄMÄN TAKIA! JA SE ON IHAN HÖPÖ HÖPÖ JUTTU ET MIULLA VOIS OLLA MIELENTERVEYSONGELMIA!
Tai jos on. Niin se tyttö on sairastunu muuten vaan, mitään vikaa ei ole meissä. Näinhän ne sanois. :)
Mun mielestä tässä on selvästi kyseessä nuori, joka on jäänyt vaille tarvitsemaansa huolenpitoa lapsena, eikä siksi osaa kantaa nyt vastuuta itsestään samalla tavalla kuin joku paremman lapsuuden omaava henkilö. Sen takia minusta on turhaa syytellä ja suomia ap:tä, hänellä on selvästi jo ihan tarpeeksi paha olo henkisesti ilmankin näitä kommentteja.
AP:lle: nyt olisi tärkeää että pysty tunnustamaan itsellesi tosiasiat. Nimittäin sen, etteivät vanhempasi osaa huolehtia sinusta, ja että ainut ihminen joka todella huolehtii, olet sinä itse. Tämä on epäreilua ja väärin, ja sinulla on kaikki oikeus olla asiasta vihainen. Vihasta pitää kuitenkin päästä eroon jotta elämä voi jatkua, ja paras keino tähän on ottaa etäisyyttä vanhempiin. Jos/kun et pysty tähän, saat kyllä apua yhteiskunnalta kunhan vain lähdet sitä hankkimaan. Ihan ensimmäinen paikka olisi mielestäni paikallinen terveyskeskus, mielenterveyststo tai vastaava, josta varmasti saisit lähetteen terapiaan. Sen jälkeen voit alkaa järjestelemään sosiaalitoimiston kanssa muita asioitasi ja etsimään sopivaa opiskelupaikkaa.
Ihan oikeasti 65 syyllistät täysikäisen vanhempia siitä etteivät he osaa huolehtia aikuisesta lapsestaan. Missä iässä jälkikasvu on tarpeeksi vanha että hänen olisi aika alkaa huolehtimaan itse itsestään? 25v? 40v? Eläkeiässä?
Eikö pikemmin täysikäisen tulisi auttaa omia vanhenevia vanhempiaan.
Se että aikuinen tekee ja kantaa vastuun omista asioista eikä vaadi että muut kokoajan ovat auttamassa ja kannustamassa on normaalia eikä millään tavoin väärää ja vihaan oikeuttavaa.
Vaikka taitaa se toisista olla julmaa kun ihan itse joutuu omat asiat tekemään eikä vanhemmat enää passaa ja maksa.
No jos luette noita tekstejä niin minusta ihan selvästi välittyy kuva siitä, että lapsuus on mennyt perheessä jossa vanhemmat ovat selvästi mielenterveysongelmaisia/syrjäytyneitä eivätkä ole siksi osanneet tai pystyneet kasvattamaan lastaan. Toki aina voi sanoa että 18 vee on aikuinen ja pitäisi pystyä huolehtimaan itsestään, mutta mielestäni tähän pätee vähän sanonta että jos on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia... Ei ihminen ykskaks muutu pärjääväksi, omatoimiseksi, fiksuksi aikuiseksi täyttäessään 18, vaan sitä ennen nuorta pitäisi opastaa, tukea ja kasvattaa aika lailla. Tämä on nyt selvästi jäänyt tekemättä.
Tilanne ei parane sillä, että syyllistetään ap:tä vielä lisää, vaan sillä, että etsitään tilanteeseen toimivia ratkaisuja. Yksi toimiva ratkaisu on se, että ap myöntää tilanteen itselleen ja etsii tukea esim. terapian muodossa, jossa voi sitten paremmin käsitellä tätä vaille jäämistään ja päästä jaloilleen ja itsenäistyä.
Alue: Aihe vapaa
Jos tosiaan puhut totta, niin kuulostaa jotkut kohdat viesteistäsi aika karuilta. Syyttely ei kuitenkaan auta mitään. Ja sinun pitää yrittää ymmärtää myös vanhempiasi, hekin ovat vain ihmisiä ja heilläkin voi olla asiat huonosti. Ei se tietysti oikeuta sinuun purkamaan turhautumista ja pahaa oloa.
Viestisi ovat vähän ristiriitaisia joissain kohdin.
Kuten monet muutkin ketjun vastaajista sanovat, olet jo aikuinen ihminen ja sinun täytyy alkaa ottamaan vastuuta itsestäsi. Soita heti maanantaina oman paikkakuntasi terveyskeskukseen ja kerro että olet masentunut ja että sinulla on itsetuhoisis ajatuksia. Saat ajan psykiatrille varmasti jo ensi viikolle.
Siihen asti kannattaa tehdä jotain, vaikka ulkoilla, että saat muuta ajateltavaa. Ikävien asioiden vatvominen ja ihmisten syyttely ei TODELLAKAAN auta.