Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?

Luin vaan otsikon ja mietin ihan samaa kuin ap. Oma mies ei halua ja muut himoitsee. Se vituttaa ihan älyttömästi. Mies kai ihailee superlaihasta ja itse en ole mutta olen silti hyvännäköinen ja läskit kohdillaan. Muilta miehiltä saan ehdotuksia ja ihailua.

Vierailija kirjoitti:

Se miten käsittämättömän vaikeaa miehen on PUHUA/KOMMUNIKOIDA.

Esim. seksiin liittyvät asiat lähes tabuja, vaikka mies on käynyt mm. seksilelukaupoissa, tumputtanut pornolle, kova flirttailemaan muille naisille… mutta kun pitäisi aikuisten oikeesti keskustella haluista ym. seksin alueella, niin ei onnistu.

Miksi mies on täysin lukossa? En ymmärrä?

Itse olin kaikin puolin lukossa kokemattomuuttani, mutta nainen ei sitä tuntunut ymmärtävän vaikka yritinkin KOMMUNIKOIDA asiasta. Hän oli niin kietoutunut sen murheensa ympärille, ettei saa seksiä ja kaikki muu meni korvien ohitse nähtävästi.

Se, kun mies, jonka kanssa kaikki maailman asiat voi puhua, ja sanoo, että kaikki asiat on parempi puhua, alkaa venkoilemaan ns oikeista asioista puhuttaessa ei jaksakaan just nyt jutella tai ei pysty ajattelemaan elämää "niin pitkälle" kuten muutaman kuukauden päähän. Eikö se tajua että tällä menolla tää suhde on tässä.

Vierailija kirjoitti:

Että kun ehdotan suunnilleen 150 asiaa seksissä, joita mies ei halua edes kokeilla, versus hänen yksi ehdotuksensa, jota kokeillaan ja josta en tykkää...

...ja että minä olen meistä se estoinen. Ilmeisesti.

Heh... kun saa tietää, että parisuhteessa on perverssi ja normaali.

Vierailija kirjoitti:

Se, kun mies, jonka kanssa kaikki maailman asiat voi puhua, ja sanoo, että kaikki asiat on parempi puhua, alkaa venkoilemaan ns oikeista asioista puhuttaessa ei jaksakaan just nyt jutella tai ei pysty ajattelemaan elämää "niin pitkälle" kuten muutaman kuukauden päähän. Eikö se tajua että tällä menolla tää suhde on tässä.

Älkää pilatko suhteitanne käyttämällä toista liikaa psykologin korvikkeena. Säilyttäkää riittävä ero miehen ja naisen välillä.

Vierailija kirjoitti:

En olisi ikinä uskonut, ettei päästä sopimukseen kotitöistä. Tilanne meni niin pahaksi, ettei lopulta ollut enää mitään muuta kuin riitaa ja pahaa mieltä, ja ero tuli. En olisi koskaan uskonut, ettei tuollaisesta asiasta kyetä pääsemään yli.

Ulkomailla tämän asian olisi ratkaissut kotiapulainen. kun kerran molemmat käyvät töissä niin rahaakin on.

Kotitöiden jakaminen oli täysin mahdotonta, asiasta piti säännöllisin väliajoin nostaa kunnon meteli, sitten taas mies teki edes jotain noin puoli vuotta, kunnes sitten taas jätti tekemättä. 

Minun - nyt jo ex-mies  ja mieheni käsitys kotitöistä oli niin eri sfääreissä, että huh. Ja tiedoksi, että minkään en ole mikään himosiivooja, joten mitään turhaa nillitystä en pitänyt. Ymmärrän jos joku nuohoaa joka päivä vessat, imuroi yms, ettei toinen välttämättä ole samatahtinen.

 Mutta meillä siis ihan sellaista normaalia kerran viikossa imurointia, pari kertaa viikossa pyykit, yms. paikat siistiksi siivousta ja harvemmalla tahdilla sitten isompia siivouksia. Mies ei pystynyt mihinkään säännölliseen, vaan minä olin ikäänkuin äiti taloudessa, eli pyytelin vastentahtoista miestä, että voisitko vaikka imuroida - usein vastaus oli, että ei nyt ehdi kun on sitä ja tätä. Sitten yritin sopia, että sun hommasi olisi esim. imurointi ja ihan sama milloni teet, mutta kerta viikossa oman aikataulun mukaan. No vähän aikaa homma toimi, sitten vaan lopahti. Jos muistutin asiasta, niin kuulemma "Aina pitää nalkuttaa asiasta" oli kommentti. Sitten taas sovittiin, että tekee tuon kerran viikossa ja taas lopahti jonkun ajan päästä tahti, kerran jäin odottamaan, että milloin sitten hänen aikatauluunsa sopii se noin 1 tunnin vievä kotihomma, no odotin 6 viikkoa, ja sen jälkeen nalkutin taas kuulemma asiasta. 

Tuo oli ainoa sisällä tehtävät kotihomma, joka miehellä oli, minä tein kaiken muun. Mutta kuulemma pyykinpesukaan ei vie aikaa, kun konehan sen tekee jne. 

Voi siis sanoa, että meidän suhteeseen tällainen kotitöiden jakaminen vaikutti isosti. Toki minusta oikeampi syy oli se, että aviomies käyttäytyi samalla tavalla kuin lapset kotona. Odotti, että minä käskytän kaikesta ja hän sitten tekee jos haluaa. No olemme eronneet.

toisen mielenterveysongelmat

Vierailija kirjoitti:

Mies kiirehtii yhteenmuuttoa rakastumisvaiheessa ja sit yhteenmuutto lässähdyttää suhteen. Kun alkuhuuma mennyt, yhteen muutettu, niin miestä ei kiinnostakaan enää mun seura, paitsi sängyssä. Elellään kuin kämppikset. Kaikki semmoset pienet huomion osoitukset loppuneet; sohvalla ei ota koskaan enää kainaloon, ei suukota tai kosketa ohimennen. Kiusaantuu jos minä vaikka haluan suukottaa ohimennen. Ei kehu ulkonäköä tai mitään enää koskaan vaikka minä kehun miestä samalla tavalla kuin suhteen alussa. Ei tule kotiin tullessaan tervehtimään, saattaa suoraan vetäytyä omiin puuhiinsa. Tunnen olevani miehelle vain ”parisuhdestatus”, tärkeintä on ollut päästä parisuhteeseen ja kun se on onnistunut, ei tarviikaan panostaa enää hitustakaan.

Ko. asia on tapahtunut jokaisessa parisuhteessani. Tunnen itseni turhaksi ja arvottomaksi, ihmiseksi josta ei enää pidetä. Silti nää miehet haluaa olla mun kanssa parisuhteessa... Olenko vaan niin tylsä sitten..? Itse jatkan toisen huomioimista arjessa alkuhuuman jälkeenkin.

Mulla sama mutta toisin päin. Vaimo kiusaantuu jos kehun hänen ulkonäköään, että sun jalat on hyvän näköiset ton mekon kanssa. Tai hipaisut kesken päivää ihan muuten vaan. Ei, kun kaikki muka viittaa seksuaalisuuteen. Vaikkei viittaa. Mutta olisi kiva saada ilmaista jotenkin että pidän toisen ulkomuodosta ja lähellä olosta. Ja tahtoisin puhua just hänelle asioistani ja asian vierestä. 

Vierailija kirjoitti:

Se, miten kylmä mies voi ollakaan.Alussa näin ei tienkään ollut, tai en vain rakastumisen huumassa sitä tajunnut. Mies ei koskaan halaa, ota syliin tai kosketa. Seksi on sitä että tulee päälle ja kun himma on ohi niin menee suihkuun, ei puhettakaan että jatkaisi. On kyllä kohtelias kaikille muille paitsi minulle. Kotona vaan valittaa, on huonotuulonen ja aina stressaantuneen oloinen vaikka kaikki asiat on hyvin. Ei koskaan snonmitään positiivista, päinvastoin n sitä mieltä että minulla on huono maku kun en pukeudu/pidä smoista asioista kuin mistä hän pitää.

Ero on näin lähellä.

Voisi olla mun kirjoittama. Olen myös yrittänyt konfrontoida miestä siitä, että tunnun nykyään olevan hänestä suorastaan vastenmielinen, kun minua ei haluta koskea mitenkään, ei seksuaalisesti, eikä varsinkaan halaten ja suudellen. Kerran tässä isomman riidan aikana murruin ja tilitin aivan suoraan tunteeni, miten olen kuin joku kodinkone, miltä odotetaan vaan mekaanisia kodin ja lasten hoitoon liittyviä toimenpiteitä, mutta nainen ja kumppani en ole ollut pitkään aikaan. Silloin pari kertaa mies yhtäkkiä skarppasi se ksi n suhteen, mutta yllättäen samaan kylmään uraan ollaan palattu senkin jälkeen, kuin asia olisi parilla var villa hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Meillä hyvä ja intohimoinen suhde katkesi kuin seinään tullessani raskaaksi, sen jälkeen olen miehelleni ollut ainoastaan äiti.

Ja olen täysin samoissa mitoissa kuin ennen suhdetta, enkä usko, että kukaan ulkopuolinen voisi ikinä arvata, että tilanne on tällainen. Mies ei myöskään käy vieraissa.

Nyt viimeisin on ollut, että on avoimesti puhunut jopa illanvietossa muiden kuullen, että ihmisten pitäisi suhtautua suhteisiin niin, että yksi suhde on esimerkiksi perhettä ja toinen romantiikkaa varten, tarkoittaen siis, että jos jonkun kanssa on tehty se perhe, niin sitten kun sen suhteen osalta on homma täytetty, niin ihmiset voisivat vaan riidoitta jatkaa eteenpäin. Myöhemmin otin asian puheeksi, että aletaanko täyttää sitten eropapereita, niin tämä juttu ei kuulemma koskenut mitenkään meitä.

Ylipäätään tuntuu, ettei miehelläni ole mikään vikana, vaikka peitto ei heilu, nukumme eri huoneissa, emmekä arjessa edes koske toisiamme. Ainoa yhteinen, osoitteen ja lasten lisäksi, on television katselu omilta sohvilta ja senkin aikana valitetaan, jos käytän omaa puhelinta, vaikka emme siinä edes mitään juttele.

Kyllä minä sanon, että elämässä täytyy olla vielä jotain muutakin.

Se, että vika on aina miehessä. Mikään vika mitä naisesta nostaa esiin saa vastauksen "ei ole niin", "olet tuollainen ylireagoija" jne. No niitä minun ongelmia on nyt työstetty. Kohta alkaa olla mitta täynnä ja olen alkanut ymmärtää, että ehkä en itse ole ollenkaan se isoin vikatekijä suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa haukkua:

Nainen, joka synnytti meille 3 ihanaa (välillä hermoja raastavaa) tenavaa, on kertakaikkiaan hankala.

Nuorena ajattelin jopa ritarillisesti, että rakkaus voittaa kaiken. Hänen kroonininen sairautensa (ja olen muuten ambulanssin soittanu aika hiton monta kertaa) on epätasapainossa, eikä tunnu välittävän.

Lasut, joissa jouduin puolustelemaan vaimoa tietäen, että tein väärin ajatellan lasten parast "ydinperhe" -ajattelulla.

Ja hänellä on myös hyviä päiviä ja on silloin lapsiaan rakastava, pusutteleva äiti.

Mutta kun laitetaan nämä vaakakuppiin, niin miiinukselle menee ja pahasti.

Ei ehkä sovi tähän, mutta laitoinpahan kuitenkin.

Loppujen lopuksi, en halua häntä, en yhtään. Ei ns. nouse. Testot kunnossa ja muutenkin hyvännäköinen nainen saa hormoonit hyrräämään. Ei hän. Terapiassa käyty. Lasten vuoksi tässä ollaan, isejä ei hyväksyt yh:ksi

Kylläpä hyväksytään. Ei eletä enää 1900- luvulla. Joten tee jotain, äläkä marise. Äläkä puolustele sitä vaimoa sossuille.

Nähty on miten täysin tasapainoton narsistiäiti valehteli huoltajuuskiistassa ummet ja lammet sossutädeille. Ei auttanut vaikka muijalla oli huoltajuusongelmaa ja huostaanottoa jo ennestään vanhempien lastensa kanssa. Lapsi määrättiin äidille vaikka isä ja lapsi yrittivät kaikkensa että lapsi jäisi isälle. Vaan ei. Tasapainottoman äidin kanssa lapsi alkoi itse kärsiä psyykkisistä ongelmista.

Tosielämän huoltajuuskiistoissa lapsen ilmaisemalla selkeällä toiveella on iso merkitys jota ei noin vain ohiteta.

Terv. sossusetä

Sama kuin ap:lla. Ja se, että mikään, mitä teen, ei vaikuta yhtään asiaan. Seksin puute ei silti ole pahinta. Kamalinta on se, että mies ei koskaan vapaaehtoisesti kosketa minua. Ei halaa, ei mitään.

Hän ei huomaa ulkonäköni muutoksia, ei vaatteita, kampausta, ei mitään. Vuosia jatkunut hellyyden puute on jättänyt jälkensä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa haukkua:

Nainen, joka synnytti meille 3 ihanaa (välillä hermoja raastavaa) tenavaa, on kertakaikkiaan hankala.

Nuorena ajattelin jopa ritarillisesti, että rakkaus voittaa kaiken. Hänen kroonininen sairautensa (ja olen muuten ambulanssin soittanu aika hiton monta kertaa) on epätasapainossa, eikä tunnu välittävän.

Lasut, joissa jouduin puolustelemaan vaimoa tietäen, että tein väärin ajatellan lasten parast "ydinperhe" -ajattelulla.

Ja hänellä on myös hyviä päiviä ja on silloin lapsiaan rakastava, pusutteleva äiti.

Mutta kun laitetaan nämä vaakakuppiin, niin miiinukselle menee ja pahasti.

Ei ehkä sovi tähän, mutta laitoinpahan kuitenkin.

Loppujen lopuksi, en halua häntä, en yhtään. Ei ns. nouse. Testot kunnossa ja muutenkin hyvännäköinen nainen saa hormoonit hyrräämään. Ei hän. Terapiassa käyty. Lasten vuoksi tässä ollaan, isejä ei hyväksyt yh:ksi

Kylläpä hyväksytään. Ei eletä enää 1900- luvulla. Joten tee jotain, äläkä marise. Äläkä puolustele sitä vaimoa sossuille.

Nähty on miten täysin tasapainoton narsistiäiti valehteli huoltajuuskiistassa ummet ja lammet sossutädeille. Ei auttanut vaikka muijalla oli huoltajuusongelmaa ja huostaanottoa jo ennestään vanhempien lastensa kanssa. Lapsi määrättiin äidille vaikka isä ja lapsi yrittivät kaikkensa että lapsi jäisi isälle. Vaan ei. Tasapainottoman äidin kanssa lapsi alkoi itse kärsiä psyykkisistä ongelmista.

Tosielämän huoltajuuskiistoissa lapsen ilmaisemalla selkeällä toiveella on iso merkitys jota ei noin vain ohiteta.

Terv. sossusetä

Mitenköhän tässä on otettu huomioon se, että narsistivanhempi voi manipuloida lasta varsin helposti?

Se ettei mies tee ikinä aloitetta seksiin ja asia ei muuksi muutu, vaikka asiasta on jo 15 vuotta puhuttu ja yritetty ratkoa yhdessä, välillä riideltykin. Seksi on siis vain minun harteillani ja silloin se on oikein hyvää molempien mielestä. Mutta kuka jaksaa pitää yksin seksielämää yllä jos toinen ei tee sen eteen mitään? Mies kyllä tyydyttää itseään usein joten ei ole halutonkaan. Itsekin saan huomiota muilta miehiltä joten en tiedä mikä sakkaa. Meillä on mahtava parisuhde mutta tätä asiaa ei vaan saada ikinä kuntoon, se on ollut vaan pakko hyväksyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, kun mies, jonka kanssa kaikki maailman asiat voi puhua, ja sanoo, että kaikki asiat on parempi puhua, alkaa venkoilemaan ns oikeista asioista puhuttaessa ei jaksakaan just nyt jutella tai ei pysty ajattelemaan elämää "niin pitkälle" kuten muutaman kuukauden päähän. Eikö se tajua että tällä menolla tää suhde on tässä.

Älkää pilatko suhteitanne käyttämällä toista liikaa psykologin korvikkeena. Säilyttäkää riittävä ero miehen ja naisen välillä.

Ei meidän suhteessa mies ole se psykologi vaan HÄN, jonka kanssa pitäisi elää normaalia parisuhdetta, keskustella elämästä, nykyisyydestä,tulevaisuudesta, seksuaalisista tarpeista ja haluista, etsiä yhdessä yhteistä suuntaa ja elämää.

Onko se liikaa vaadittu, jos yhdessä on tarkoitus olla ja elää?

Jos mies ei halua yhteistä kommunikointia ja elämää AIKUISTEN OIKEASTI, kertokoon sen REHELLISESTI. Parempi miehen elää sitten sinkkuna, jos yhteisistä aikuiselämään syvällisesti vaikuttavista asioista ei kykene puhumaan ja ratkaisuja yhdessä sopimaan.

No mä en olis uskonut ikinä, että erirytmisyys vuorotyöstä johtuen onkin oma syyni ja oikeuttaa jatkuvaan arvosteluun. Sen lisäksi tapani laittaa verhot yöksi kiinni tai mielisarjan säännöllinen seuraaminen ovat sairaita tapoja. Ja mikä on minusta ihmeellisintä, nämä ovat olleet kaikissa pitkissä parisuhteissani kumppaneilleni ylipääsemättömiä asioita.

Olenkin jo kuudetta vuotta sinkku. Teen töitäni, elelen yksin, nukun hämärässä ja katson mielisarjani jakson silloin kun ehdin.

Vierailija kirjoitti:

Luin vaan otsikon ja mietin ihan samaa kuin ap. Oma mies ei halua ja muut himoitsee. Se vituttaa ihan älyttömästi. Mies kai ihailee superlaihasta ja itse en ole mutta olen silti hyvännäköinen ja läskit kohdillaan. Muilta miehiltä saan ehdotuksia ja ihailua.

Tämä meilläkin! Mies itse mahakas, kalju ym. mutta, osoittaa mulle usein vihjailevasti esim. tuijottamalla parikymppisiä fitnesbeibejen takapuolia, flirttailee avoimesti muille naisille mun läsnäolessa, kommentoi mun vaatteita mummotyyliseksi, koska en kulje persetrikoissa ja tissivako esillä kaupungilla kuten em. beibet. Tällaista settiä, vaikka itse olen häneen verrattuna paremmassa kunnossa, pukeudun asiallisesti ja siististi.

Niin, jotenkin keskenkasvuisen miehen kuva näistä syntyy. Mies kuitenkin jo 55+ ja ei todellakaan ole mikään adonis.

Sama. Kaikki päätökset piti tehdä yksin. Sitten myöhemmin kun erottiin, mies syytti siitä, etten häneltä kysynyt toiveita, esim.lomasta tai harrastuksista. Yhdessä ollessa mistään ei hän pystynyt päätöstä tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Se ettei mies tee ikinä aloitetta seksiin ja asia ei muuksi muutu, vaikka asiasta on jo 15 vuotta puhuttu ja yritetty ratkoa yhdessä, välillä riideltykin. Seksi on siis vain minun harteillani ja silloin se on oikein hyvää molempien mielestä. Mutta kuka jaksaa pitää yksin seksielämää yllä jos toinen ei tee sen eteen mitään? Mies kyllä tyydyttää itseään usein joten ei ole halutonkaan. Itsekin saan huomiota muilta miehiltä joten en tiedä mikä sakkaa. Meillä on mahtava parisuhde mutta tätä asiaa ei vaan saada ikinä kuntoon, se on ollut vaan pakko hyväksyä.

Oletko sinäkin suuttunut miehelle, kun muutamat kerrat mies tehnyt aloitteen mielestäsi aivan väärällä hetkellä tai väärällä tavalla, jolloin yllättäen ei jatkossa kauheasti enää miestä kiinnosta aloitteita tehdä? Minulla ainakin kävi näin ja päätin, että tehköön sitten nainen ne aloitteet kun ei koskaan minun hetki kelpaa.