Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotitöiden jakaminen oli täysin mahdotonta, asiasta piti säännöllisin väliajoin nostaa kunnon meteli, sitten taas mies teki edes jotain noin puoli vuotta, kunnes sitten taas jätti tekemättä. 

Minun - nyt jo ex-mies  ja mieheni käsitys kotitöistä oli niin eri sfääreissä, että huh. Ja tiedoksi, että minkään en ole mikään himosiivooja, joten mitään turhaa nillitystä en pitänyt. Ymmärrän jos joku nuohoaa joka päivä vessat, imuroi yms, ettei toinen välttämättä ole samatahtinen.

 Mutta meillä siis ihan sellaista normaalia kerran viikossa imurointia, pari kertaa viikossa pyykit, yms. paikat siistiksi siivousta ja harvemmalla tahdilla sitten isompia siivouksia. Mies ei pystynyt mihinkään säännölliseen, vaan minä olin ikäänkuin äiti taloudessa, eli pyytelin vastentahtoista miestä, että voisitko vaikka imuroida - usein vastaus oli, että ei nyt ehdi kun on sitä ja tätä. Sitten yritin sopia, että sun hommasi olisi esim. imurointi ja ihan sama milloni teet, mutta kerta viikossa oman aikataulun mukaan. No vähän aikaa homma toimi, sitten vaan lopahti. Jos muistutin asiasta, niin kuulemma "Aina pitää nalkuttaa asiasta" oli kommentti. Sitten taas sovittiin, että tekee tuon kerran viikossa ja taas lopahti jonkun ajan päästä tahti, kerran jäin odottamaan, että milloin sitten hänen aikatauluunsa sopii se noin 1 tunnin vievä kotihomma, no odotin 6 viikkoa, ja sen jälkeen nalkutin taas kuulemma asiasta. 

Tuo oli ainoa sisällä tehtävät kotihomma, joka miehellä oli, minä tein kaiken muun. Mutta kuulemma pyykinpesukaan ei vie aikaa, kun konehan sen tekee jne. 

Voi siis sanoa, että meidän suhteeseen tällainen kotitöiden jakaminen vaikutti isosti. Toki minusta oikeampi syy oli se, että aviomies käyttäytyi samalla tavalla kuin lapset kotona. Odotti, että minä käskytän kaikesta ja hän sitten tekee jos haluaa. No olemme eronneet.

Ei hitto, ku kuulostaa niin tutulta! Ero mielessä päivittäin.

Mitäs otatte niitä ukkoja suoraan kotoaan äidin helmasta, te otatte sen äidin paikan luonnollisestikin näillä miehillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rajaton pilkuntarkkuus joka ikisessä asiassa. Ennen sitä suhdetta, ennen siihen naiseen tutustumista en olisi mistään arvannut, että sellainenkin ihminen voi olla olemassa. Nainen edusti jotain sellaista, mitä en ollut koskaan ennen kohdannut.

Tiskauksen jälkeen saattoi tulla hirveä palauteryöppy siitä, että kaapissa oli musta ja vaalea muki väärin päin. Mustan olisi pitänyt olla vaalean oikealla puolella eikä just niin kuin olin ne sinne laittanut. Jokin jos oli millin vinossa, niin voi jeesus. Riidan sai aikaiseksi tosi herkästi. Kauhean tarkkaa, minkä värisenä, mallisena tms. mikäkin sai olla. Kun itselleen vaatetta osti, piti valitessa miettiä erityisesti siltä kantilta, kuinka se on vaimonkin mieleen. Niin paljon kaikenlaisia koukeroita siinä suhteessa, että kirjan, elokuvan ja draamasarjan saisi siitä aikaiseksi.

Kuulostaa as-naiselta.

Tai OCD-naiselta

Että semmonen vetovoima omaa kumppania kohtaan ja romanttinen rakkaus voi loppua vaikka ei itse tahtoisi ett ne loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Kotitöiden jakaminen oli täysin mahdotonta, asiasta piti säännöllisin väliajoin nostaa kunnon meteli, sitten taas mies teki edes jotain noin puoli vuotta, kunnes sitten taas jätti tekemättä. 

Minun - nyt jo ex-mies  ja mieheni käsitys kotitöistä oli niin eri sfääreissä, että huh. Ja tiedoksi, että minkään en ole mikään himosiivooja, joten mitään turhaa nillitystä en pitänyt. Ymmärrän jos joku nuohoaa joka päivä vessat, imuroi yms, ettei toinen välttämättä ole samatahtinen.

 Mutta meillä siis ihan sellaista normaalia kerran viikossa imurointia, pari kertaa viikossa pyykit, yms. paikat siistiksi siivousta ja harvemmalla tahdilla sitten isompia siivouksia. Mies ei pystynyt mihinkään säännölliseen, vaan minä olin ikäänkuin äiti taloudessa, eli pyytelin vastentahtoista miestä, että voisitko vaikka imuroida - usein vastaus oli, että ei nyt ehdi kun on sitä ja tätä. Sitten yritin sopia, että sun hommasi olisi esim. imurointi ja ihan sama milloni teet, mutta kerta viikossa oman aikataulun mukaan. No vähän aikaa homma toimi, sitten vaan lopahti. Jos muistutin asiasta, niin kuulemma "Aina pitää nalkuttaa asiasta" oli kommentti. Sitten taas sovittiin, että tekee tuon kerran viikossa ja taas lopahti jonkun ajan päästä tahti, kerran jäin odottamaan, että milloin sitten hänen aikatauluunsa sopii se noin 1 tunnin vievä kotihomma, no odotin 6 viikkoa, ja sen jälkeen nalkutin taas kuulemma asiasta. 

Tuo oli ainoa sisällä tehtävät kotihomma, joka miehellä oli, minä tein kaiken muun. Mutta kuulemma pyykinpesukaan ei vie aikaa, kun konehan sen tekee jne. 

Voi siis sanoa, että meidän suhteeseen tällainen kotitöiden jakaminen vaikutti isosti. Toki minusta oikeampi syy oli se, että aviomies käyttäytyi samalla tavalla kuin lapset kotona. Odotti, että minä käskytän kaikesta ja hän sitten tekee jos haluaa. No olemme eronneet.

Minä imuroin suunnilleen kerran kuukaudessa, ellei nyt joku jauhopussi putoa lattialle siinä välissä. Ihan siistiä kotonani on, vieraita kehtaan kutsua jne. Kerran viikossa imurointi kuulostaa aika extreemiltä. Tulee mieleen siskoni, joka kuulemma vaihtaa lakanat viikoittain. Olin järkyttynyt. 

M43

Vierailija kirjoitti:

Kovin suurena yllärinä se oli tulevinaan tällaiselle pöljälle, että ihminen johon olin hyvin ihastunut ja halusin tukea häntä ongelmissaan (hänellä oli fyysisiä ja henkisiä vaivoja), kanssa suhde oli alusta sakka vaikeaa ja se tukena oleminen alkoi vaatimaan veronsa. Kävin hänelle itsestäänselväksi eikä hän hetken kuluttua enää kauheasti tuntunut arvostavan, päinvastoin vaatimukset vaan tiukentuivat ja jos vähänkään horjahdin, niin siitä seurasi massiivinen henkinen löylytys. Minua ei kuulemma yhtään kiinnostanut enkä kuunnellut, vaikka alusta saakka en ollut muuta tehnytkään kun ollut tukena, kysellyt vointia ja kuunnellut ongelmia. Se väheksyminen alkoi suututtamaan ja koko hommasta jäi vähän katkera maku ja opin ainakin sen, että kumppanilla olisi hyvä olla terveen paperit parisuhdetta ajatellen. Ja opin arvostamaan niitä jotka tällaista "hoitotyötä" työkseen tekee, ei ole helppoa.

Niinpä. Tuettu ja neuvottukin on, vaikka ei olla pyydettykään, mutta mielestäni sekin kuuluu parisuhteeseen. Takaisinpäin ei ole saanut ihan sitä samaa, ja alunperin suurin osa kotitöistä, metatöistä jne. kuului itselleni, kunnes myös työuuvuin ja kaikkea muutakin kurjaa saanut kokea. Sitten ei kunnolla kotia ole siivonnut oikein kukaan, paitsi viimeisen kahden vuoden aikana pakosta ja itse sen verran, mitä pystyy. Pikku hiljaa näistäkin syistä terveys meni, ja vielä ihmetellään, miksi en enää jaksa.

Vierailija kirjoitti:

20 vuoden avioliiton kokemuksella se kuinka paljon mies miettii ja elää sek sin kautta. Koko ajan puhuu siitä, koko ajan sitä pitäisi olla , koko ajan pitäisi räplätä sieltä.

Kaikki asiat linkittyy sek siin. Jos ostan uudet alusvaatteet niin mies luulee että se on kutsu sek siin. Jos hymyilen, mies luulee että olen puutteessa. Jos menen suihkuun yksin, mies näkee sen mahdollisuutena sek siin.

Voisko olla vaikka viikon hiljaa ja selibaatissa!?!? Tässä elämässä on muutakin tekemistä ja ajateltavaa.

Voi luoja kun olisi tuollainen ihana mies!

No kyllä kerran viikkoon imurointi on aika minimi, varsinkin jos on kotieläimiä.. että ihan normaalia tuppaa olemaan.

No asiaan

Minulle tuli myös yllätyksenä, se että kun minulla meni huonosti ja oli huolia, en saanutkaan yhtään tukea mieheltä, en yhtäkään halausta tai edes kysymystä että miten menee. Itsehän kuitenkin annoin täyden tukeni, kun mies sairastui masennukseen tai kun on ollut työttömänä. Se myös laittaa väsyttämään, että minun pitää olla aina se johtaja ja alulle paneva voima, oli kyse sitten mistä asiasta tahansa. Nurmikko ei leikkaannu, jollen komenna, eikä juuri mitään muutakaan tapahdu, jollen patista ja sano. Ja sitten olenkin se nalkuttaja. Jossain vaiheessa mies ehdotteli lapsen tekemistä ja omakotitaloa. Mutta jos tämä normaalikin elämä on näin saakelin hankalaa, niin entäs sitten lapsen ja talon kanssa. Tai no, kai se helppo elämä jatkuisi miehellä, minähän ne kaikki mut asiat hoitaisin. Taitaa olla sanomattakin selvää, että taloa ja lasta ei olle tullut.

Oliskohan suhde naisen kanssa helpompaa ja sujuvampaa...?

En olisi ikinä uskonut, että olisin valmis vaikka eroamaan tarvittaessa rakastamastani miehestä päästäkseni rauhaan appivanhemmiltani.Sitä ei kuitenkaan tarvinnut tehdä, koska mieheni ymmärsi lopulta laittaa rajat vanhemmilleen.

Tietty paljasjalkaisen perusrehellisyyden puute... suhteen alkuvuosina tuleva rva kysäisi, pidänkö ketään toista naista kauniina ja viehättävänä. No, valitettavasti niitä on silmissäni satoja ja tuhansia ja erehdyin vastaamaan myöntävästi. Oli aivan hiuskarvan päässä, etei se styylailu loppunut siihen paikkaan...

Valitettavasti sattunut on varjostanut jo vuosikymmeniä. Tiettyihin kysymyksiin ei näköjään kannata vastata ainbakaan rehellisesti, vaan diplomaatisesti...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosielämän huoltajuuskiistoissa lapsen ilmaisemalla selkeällä toiveella on iso merkitys jota ei noin vain/ ohiteta.

Terv. sossusetä

Mitenköhän tässä on otettu huomioon se, että narsistivanhempi voi manipuloida lasta varsin helposti?

Jos multa ja sisaruksilta olisi vanhempien muuttaessa erilleen kysytty, halutaanko asua narsistivanhemman kanssa, ei olisi kyllä kukaan halunnut. Kaikille 6-17v lapsista oli jo selvää, minkälainen vanhempi hän oli. 

Vierailija kirjoitti:

20 vuoden avioliiton kokemuksella se kuinka paljon mies miettii ja elää sek sin kautta. Koko ajan puhuu siitä, koko ajan sitä pitäisi olla , koko ajan pitäisi räplätä sieltä.

Kaikki asiat linkittyy sek siin. Jos ostan uudet alusvaatteet niin mies luulee että se on kutsu sek siin. Jos hymyilen, mies luulee että olen puutteessa. Jos menen suihkuun yksin, mies näkee sen mahdollisuutena sek siin.

Voisko olla vaikka viikon hiljaa ja selibaatissa!?!? Tässä elämässä on muutakin tekemistä ja ajateltavaa.

Sonni ottaa sen mikä sonnille kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisen saamattomuus. Tavarat jää niille sijoilleen, joihin hän ne jättää. Kahvikuppeja löytyy sohvan alta, vessasta, makkarista, milloin mistäkin...

Seksin vähyys. Hän voisi hyvinkin olla kuukauden tai pari ilmankin. Minä haluaisin vaikka päivittäin, tai edes kerran viikossa...

Minä käyn kaupassa, teen ruoat, pesen pyykit ja astiat, vien ja haen lapset... Koska nainen ei niitä tee. Jos vie lapset joskus aamulla, niin siitä nousee kauhea show ja kaikki on silloin myöhässä.

Kotiorjaksiko minä tässä jouduinkin, kun parisuhteeseen lähdin ja perheen perustin..?

Rehellinen kysymys: mitä tällaisella naisella tekee? Ihan oikeasti.

Niinpä. Olet sen kysymyksen äärellä jota 98% parisuhteessa miehen kanssa olevista naisista miettii päivittäin.

Keksiä saa vähemmän kuin sinkkuaikoina. Näin se vaan on. Enpä olisi uskonut.

Vierailija kirjoitti:

Se, että kaikkea ei voikaan selvittää puhumalla. Ja että päin vastoin, keskusteluyritykset saattavat pahentaa tilannetta entisestään, vaikka esittäisi asiansa kuinka rakentavasti ja 'minusta tuntuu' -henkisesti tahansa.

Minun parisuhteessani juuri tämä. Kaikki keskusteluyritykset olivat miehen mielestä riitelyä, vaikka miten yritin saada aikaan keskustelua, asiallisesti, nätisti, toista syyllistämättä. Vaikka mitä olisi tapahtunut, niin siitä puhuminen oli hänen mielestään riitelyä, esimerkiksi, että mies oli ollut kaksi viikkoa tavoittamattomissa. Usein oli myös valehtelua, että muka oli kaveriporukan kanssa mökillä, todellisuudessa entisen eukkonsa luona (tämä selvisi myöhemmin). Mutta ei siitä saanut puhua mitään eikä sopia pelisääntöjä tulevaisuuden varalle, kuten että ilmoittaisi minulle sen sijaan että jättää vastaamatta puhelimeen tai valehtelee. Ei millään mennyt kaaliin, että pitää lähettää vaikka pienen pieni tekstiviesti, ettei minun tarvitsisi olla huolissani. Olisi riittänyt tekstari tyyliin: olen poissa pari viikkoa/muutaman päivän. Erottu ollaan tietenkin. 

Olen projisoinut omien vanhempieni suhteen ja vanhempieni ja minun suhteeni dysfunktioita omaan parisuhteeseeni ja tuntenut olevani ihmisperse tämän takia. Eli aika paljon on tullut kohdattua myös omia demoneita.

Eli ehkä se on yllättänyt, että miten perseestä minäkin voin olla. Ja toisaalta se havainto, että miten päin persettä minuakin on kohdeltu.

Eli... Olenpahan ainakin oppinut asioita. Jos en muusta, niin itsestäni.

Mitä kaikkea sattuukaan eteen pitkässä suhteessa. Ja miten niistä selviääkin. Miten paljon tahto vaikuttaa sen rakkauden lisäksi. Yhdessä mennään vaikka kiven läpi.

Vierailija kirjoitti:

Mitä kaikkea sattuukaan eteen pitkässä suhteessa. Ja miten niistä selviääkin. Miten paljon tahto vaikuttaa sen rakkauden lisäksi. Yhdessä mennään vaikka kiven läpi.

Jos käy henkisesti usein raskaaksi, olisi kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään ettei kyseessä ole jonkinlainen epäterve riippuvuussuhde. Minäkin yhden kanssa kituutin ja vaikeutta vain tuntui olevan, selvittiin nippa nappa ja nurkan takana pilkotti taas uusi kriisi. Ei siitä kukaan mitään mitallia anna, jos henkisesti hajottaa itsensä suhteessa vaikka sitä tahtoa olisikin.

Että parisuhteen hoitaminen on minun vastuullani. Välillä tulee tunne ettei mies rakasta minua enää.. meillä on kuitenkin 3 alle kouluikäistä lasta enkä halua rikkoa perhettämme. mutta on tosi raskasta kun toinen muuttuu etäisemmäksi ja etäisemmäksi, enkä tiedä mistä se johtuu kun hän ei puhu. Parisuhdeterapiasta sanoi että sinne ei suostu menemään :/ eli yllätti miten vaikeaa on yksin kannatella suhdetta, kyllä siihen kaksi tarvitaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotitöiden jakaminen oli täysin mahdotonta, asiasta piti säännöllisin väliajoin nostaa kunnon meteli, sitten taas mies teki edes jotain noin puoli vuotta, kunnes sitten taas jätti tekemättä. 

Minun - nyt jo ex-mies  ja mieheni käsitys kotitöistä oli niin eri sfääreissä, että huh. Ja tiedoksi, että minkään en ole mikään himosiivooja, joten mitään turhaa nillitystä en pitänyt. Ymmärrän jos joku nuohoaa joka päivä vessat, imuroi yms, ettei toinen välttämättä ole samatahtinen.

 Mutta meillä siis ihan sellaista normaalia kerran viikossa imurointia, pari kertaa viikossa pyykit, yms. paikat siistiksi siivousta ja harvemmalla tahdilla sitten isompia siivouksia. Mies ei pystynyt mihinkään säännölliseen, vaan minä olin ikäänkuin äiti taloudessa, eli pyytelin vastentahtoista miestä, että voisitko vaikka imuroida - usein vastaus oli, että ei nyt ehdi kun on sitä ja tätä. Sitten yritin sopia, että sun hommasi olisi esim. imurointi ja ihan sama milloni teet, mutta kerta viikossa oman aikataulun mukaan. No vähän aikaa homma toimi, sitten vaan lopahti. Jos muistutin asiasta, niin kuulemma "Aina pitää nalkuttaa asiasta" oli kommentti. Sitten taas sovittiin, että tekee tuon kerran viikossa ja taas lopahti jonkun ajan päästä tahti, kerran jäin odottamaan, että milloin sitten hänen aikatauluunsa sopii se noin 1 tunnin vievä kotihomma, no odotin 6 viikkoa, ja sen jälkeen nalkutin taas kuulemma asiasta. 

Tuo oli ainoa sisällä tehtävät kotihomma, joka miehellä oli, minä tein kaiken muun. Mutta kuulemma pyykinpesukaan ei vie aikaa, kun konehan sen tekee jne. 

Voi siis sanoa, että meidän suhteeseen tällainen kotitöiden jakaminen vaikutti isosti. Toki minusta oikeampi syy oli se, että aviomies käyttäytyi samalla tavalla kuin lapset kotona. Odotti, että minä käskytän kaikesta ja hän sitten tekee jos haluaa. No olemme eronneet.

Ei hitto, ku kuulostaa niin tutulta! Ero mielessä päivittäin.

Suomalaisista miehistä suuri osa on juuri noin lapsellisia. Puolisosta tulee niille hetikohta uusi mutsi joka nalkuttaa tekemään kotitöitä. Ne tykkää siitä kun saa siirtyä oman äidin helmoista uuden "äidin" helmoihin suoraan. Plus uudelta äidiltä  saa myös seksiä.

Tuohon ei auta muu kuin että tekee kylmästi kristallinkirkkaaksi heti seurustelun alussa sen että kotitöistä lusmuilu on eron paikka heti. Ja myös yksityiskohtaisesti kertoo missä menee hyväksyttävän ja ei-hyväksyttävän raja niissä  hommissa. Esim kerran viikossa imurointi OK, mutta jos imurointikertojen välillä on yli 13 päivää, se on ongelma. Koska ei ne tollot tajua/ole tajuavinaan tai väkittää surkeita tekosyitä vastaan jos sitten myöhemmin selittää ettet ole  tehnyt sitä mitä sovittiin. Ne lusmuilee koska ne odottaa että nainen lopulta väsyy huomautteluun ja alkaa tehdä kaiken itse.

Harvalla miehellä on tarjota naiselle mitään niin ainutlaatuista että ilmaiseksi piiaksi kannattaa ruveta, saati että alkaa aikuiselle (?) ihmiselle jatkuvasti muistuttamaan että tehdyt sopimukset ei ole pitäneet. Ei tuollaista työpaikallakaan katsota hyvällä jos yksi tyyppi aina jättää tiimikumppanit tekemään kaikki työt ja lusmuilee. Kavionkuva persuksiin tulee sielläkin pikaisesti.

Helpompi elää sinkkuna ja hakea huvitukset Tinderistä tai baarista. Ei tuollaisista miehistä juuri muuta iloa ole.

Miks oot tuon miehen kanssa?