Miehestä ei ollutkaan isäksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi voi olla täysin tyytyväinen. Hänelle isä on rakas, vaikka ei vietä kahdenkeskeistä aikaa lapsen kanssa. Missä on määritelty että vain tällainen isyys on hyväksyttävää?  Ai niin, äitien omissa päissä.

Jokainen on venhempi tavallaan. Toisen vahemman tulee tukea toisen vanhemmuutta, mutta jos jättää tukematta, niin se menee tukemattajättäjän piikkiin. Näin se menee. Miten näitä ei ikinä mietitä ennen lasten tekoa, vaan vuosi toisensa jälkeen samat typerät virheet toistaa vanhemmaksi haluava.

Minä olen tuollaisen isän lapsi. Isä ei tule rakkaaksi sillä, että asuu samassa asunnossa perheensä kanssa. Oma isä ei ikinä halunnut viettää aikaa lastensa kanssa, ei tehdä mitään eikä edes jutella. Koko mies jäi minulle ihan vieraaksi. Surin sitä niin pitkään, että sitten kun isä kuoli, ei tuntunut missään.

Jep, todellakaan isä ei tule rakkaaksi ihan vain sillä, että asuu samassa kämpässä. Edes se biologinen isyys ei loppupeleissä merkitse yhtään mitään, ei se tee vanhemmasta tärkeää ja rakasta, jos kohtelee lasta välinpitämättömästi, hylkää ja kaltoinkohtelee. Kyllä lapsikin oppii vihaamaan ja halveksimaan omaa vanhempaansa, joka hoitaa vanhemmuutta ”omalla tavallaan” mikä on täysin ristiriidassa lasten tarpeiden kanssa. Lasten tarpeet ja oikeus turvalliseen lapsuuteen menee aikuisten mukavuudenhalun edelle ihan kaikessa.

Ap, miehelläsi voi olla traumataustaa liittyen vanhemmuuteen, mutta hänen VASTUUNSA on hommata apua. Ja sinun vastuusi on vaatia häntä hakemaan apua ja ellei hae, niin eroamaan. Lapsesi tulee vaurioitumaan tuollaisissa olosuhteissa ja tulee syyttämään myös sinua tulevista häiriöistään. Haluatko elää syyllisyydentunnon kanssa koko loppuelämäsi, vaikka voisit tässä tilanteessa toimia täysin toisella tavalla? Hae apua, kerro ongelmistanne ja vaadi miestä kantamaan vastuunsa vanhempana. Eli ottamaan vastaan apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap oletko selvillä millainen lapsuus miehelläsi oli?

Itselleni tulee mieleen onko miestäsi kenties käytetty hyväksi lapsena? Kahden keskinen aika lapsen kanssa nostaa sen muiston/hädän tunteen pintaan?

En ole selvillä miehen lapsuudesta, mies on aina sanonut että ei muista lapsuudestaan oikein mitään eikä myöskään miehen vanhemmat ainakaan minun kuullen ole niistä ajoista oikein ikinä puhuneet. Mutta en minä nyt sentään usko, että olisi hyväksikäytetty tai mitään sellaista. Ap

Minusta tuo että sanoo ettei muista lapsuudestaan oikein mitään viittaa siihen että siellä on ollut jotain ongelmaa varsinkin kun ahdistuu oman lapsen kanssa olemisesta.. Kannattaisi jutella appivanhempien kanssa miehen lapsuudesta, ovatko he näyttäneet hänen lapsuuden valokuviaan? Jos kysyisit voisitteko katsella kuvia ”Matin” lapsuudesta niin samalla voisi tulla juteltua niistä ajosta luontevasti.

Ahdistuksen hoidosta löytyy kirjastosta kirjoja. Voisitko lainata ja lukea ja tarjota vaikka miehelle luettavaksi. Selitä miehellesi ettet syytä miestä siitä että ahdistuu mutta haluat että asialle tehdään jotain koska se vaikuttaa voimakkaasti kaikkien perheen jäsenten Elämään.

Minulla on kaveri jolla on traumaattisia kokemuksia lapsuudestaan ja hän sanoo kanssa ettei muista lapsuudestaan paljoa mitään. Ja hänen traumansa eivät ole mitään yksittäisiä isoja tai hyväksikäyttöä ym. Joskus vain vanhempien tapa olla vanhempi ei anna lapselle turvaa ja tukea riittävästi. Ja silloin lapsi vahingoittuu ja oireilee sitä mahdollisesti loppuelämänsä. Apn tilanteessakin voi olla näin. Eli mies ei ole lapsena saanut riittävästi hoivaa ja tukea. Valitettavasti nyt se sama ongelma voi siirtyä heidän lapsilleen koska mies ei ole valmis hakemaan apua.

Täydestä menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos, että otit tällaisen asian puheeksi. Nykyään tuntuu, että kaikki julkisuudessa, somevirrassa ja lehtien palstoilla esiintyvät miehet ovat niitä ihania nuoria perheenisiä, jotka pitävät isyysvapaat ja hoitovapaat, vievät lapsia lauantaina tuntikausiksi puistoon ja pelaavat iltakaudet kimbleä.

Näinhän ei ole. Omassa (kyllä ihan normaaleja koulutettuja ja työssäkäyviä ihmisiä) on useita esimerkkejä siitä, kuinka isä ei pystykään ottamaan vastuuta lapsesta. Mies ei ikään kuin tajua olevansa isä ja vielä vähemmän tajuaa, että lasta täytyy hoitaa, sen kanssa täytyy olla, aikuinen on aikuinen ja vanhempi, elämä ja ajankäyttö muuttuvat radikaalisti lapsen syntymän jälkeen. Käytännössä tämä näkyy vaikka niin, että isä kieltäytyy viettämästä lapsen kanssa aikaa, koska se on niin hankalaa / tylsää / en osaa. Tai että isä tekee 12-tuntisia työpäiviä ja edelleen ajattelee, että on ihan ok jatkaa lätkäharrastusta, joka vie neljä iltaa viikossa. Ai miten niin mun pitäisi joskus laittaa lapselle ruokaa tai käydä sen kanssa leikkipuistossa, mullahan on peli tänään? 

On hirveä paikka äidille tajuta, että puolisosta ei ollutkaan isäksi ja että jää yksin lapsen kanssa, eikä aiheesta voi / kehtaa puhua oikein kenenkään kanssa, sillä se on niin vaikea ja nolokin.

Omassa tuttavapiirissäni on useampia nelikymppisten eroja tämän takia. Äidit vain joutuvat hyväksymään hiljaa sen, että lapsen isä on arjessa mukana siten, että tapaa lastaan esimerkiksi joka toinen viikonloppu pari tuntia. Isät tuntuvat olevan tällaiseen järjestelyyn ihan tyytyväisiä, äidit tietysti kuormittuvat ns. totaaliyhärin roolissa, onneksi kavereillani on muita tukiverkkoja.

Isät, miksi näin? Jos itse äitinä toimisin lasta kohtaan tuolla tavalla, en kehtaisi katsoa itseäni peilistä.

Mä kysyisin sinulta ja muilta kaltaisiltasi äideiltä että miksi ette ole keksustelleet lapsenhankinnasta juuri ollenkaan ? Kaikki tärkeät asiat jätetty keskustelematta kun on menty vauvalasit päässä sänkyyn. Sinun on turha ihmetellä miksi joku tekee sitä tai tätä, mieti ennemmin missäk ohtaa itse mokasit, ja kanna siitä oma vastuusi.

On keskusteltu. Kaikissa tällaisissa kuvailemissani tapauksissa lapsi on ollut yhdessä suunniteltu ja yhteistuumin hankittu, jossakin tapauksessa pitkään yritettykin kuten AP:n kohdallakin. Ei ole kyse siitä, että mies olisi vahingossa tai vastentahtoisesti tullut isäksi.

Meillä kävi samalla tavalla sillä erotuksella, että jätin miehen ennen kuin lapsi täytti vuoden. En ole kertaakaan katunut, päinvastoin. Eksä on kaiken lisäksi vaikeuttanut elämäämme eron jälkeen muun muassa taloudellisesti ja vainoamalla. Olen todella onnellinen, että lähdin ennen kuin lapsi ymmärsi, mitä tapahtuu. Vastaavissa tilanteissa olleiden kertoman perusteella sanoisin, että eroaminen on sitä hankalampaa, mitä isompia lapset ovat.

Voithan ap yrittää vielä hakea apua, että voit sitten todeta tehneesi kaikkesi, mutta älä odota ihmeitä. Äläkä jää loputtomasti silittelemään tuollaisen miehen päätä. Hän on kuitenkin aikuinen, joka on ihan itse valinnut hankkia lapsen.

Mies kuulostaa lähinnä laiskalta ja mukavuudenhaluiselta. Sinun pitää vaan nyt normalisoida lapsen hoito. Jätät hänet miehen hoitoon vaikka puoleksi tunniksi, sitten tunniksi tai kahdeksi. Ei kannata käyttää aikaa puhumiseen jos siitä ei näytä olevan apua. Näytät vain mistä lapsen ruoka löytyy, tarjoa esille vaikka joku peli jota voivat pelata, ja lähde lenkille tai kaverin kanssa kaupungille. Kyllä mies pikku hiljaa tottuu kun huomaa lastenhoidon alkavan sujua häneltäkin. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsi voi olla täysin tyytyväinen. Hänelle isä on rakas, vaikka ei vietä kahdenkeskeistä aikaa lapsen kanssa. Missä on määritelty että vain tällainen isyys on hyväksyttävää?  Ai niin, äitien omissa päissä.

Jokainen on venhempi tavallaan. Toisen vahemman tulee tukea toisen vanhemmuutta, mutta jos jättää tukematta, niin se menee tukemattajättäjän piikkiin. Näin se menee. Miten näitä ei ikinä mietitä ennen lasten tekoa, vaan vuosi toisensa jälkeen samat typerät virheet toistaa vanhemmaksi haluava.

Sairas ajattelutapa. Kuule ihan sillä tavalla määritelty, että moelmpien vanhempien on otettava vastuu lapsestaan. Tuolla tavalla käyttäytyvä mies ei sitä tee.

Ihmetyttää, kuinka tiukassa elävät vielä nämä raivostuttavat stereotypiat siitä, että A) Mies jotenkin pakotetaan / huijataan / painostetaan isäksi - Aivan kuin aikuinen mies ei osaisi ääneen sanoa, että ei halua lasta ja B) Naisen tehtävä on jotenkin sen lapsen ja oman äitiyden lisäksi myös kasvattaa isää isäksi, ja jos mies on huono ja vastuuton tai osaamaton isä, niin se on oikeastaan äidin vika, joka ei ole häntä tarpeeksi tukenut tai osannut ohjata isyyteen oikein. 

Vierailija kirjoitti:

Mies kuulostaa lähinnä laiskalta ja mukavuudenhaluiselta. Sinun pitää vaan nyt normalisoida lapsen hoito. Jätät hänet miehen hoitoon vaikka puoleksi tunniksi, sitten tunniksi tai kahdeksi. Ei kannata käyttää aikaa puhumiseen jos siitä ei näytä olevan apua. Näytät vain mistä lapsen ruoka löytyy, tarjoa esille vaikka joku peli jota voivat pelata, ja lähde lenkille tai kaverin kanssa kaupungille. Kyllä mies pikku hiljaa tottuu kun huomaa lastenhoidon alkavan sujua häneltäkin. 

Minä olisin vähän tällä samalla linjalla. Sano, että keskustelut on nyt keskusteltu ja kun mies kerran kieltäytyy hakemasta ammattiapua, on asiassa edettävä toisin. Lapsi on hankittu ja teistä on tullut äiti ja isä, joilla on äidin ja isän velvollisuudet ja vastuut. Lasta ei voi takaisin tunkea, joten nyt on vain elettävä tilanteen kanssa. Lapsi ei ole mihinkään syyllinen, häneen miehen outo käytös ei saa heijastua. Sitten vain rupeat jättämään heitä kaksistaan vähitellen vaikka vartiksi tai puoleksi tunniksi aluksi. Katso ainakin muutama kuukausi, tapahtuuko mitään muutosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mies ei suostu terapiaan, niin hae sinä itsellesi sitä. Et kertonut, oletko töissä ja onko lapsi päivähoidossa. Kolmevuotias pärjää hetken lastenohjelmia katsellen, että pääset suihkuun. Miehen käytös on kyllä ikävää ja se vasta ikävää onkin, ettei hän itse tajua tuon olevan epänormaalia.

Olen töissä ja lapsi tarhassa. Mutta lapsi ei halua katsoa telkkaria oikein ikinä joten en pääse suihkuun niin että hän olisi sillä aikaa tv:n ääressä. Ap

Miksi et vaan mene suihkuun, mitä sille 3-vuotiaalle tapahtuu siis, jos ei hänen kanssa koko ajan vartavasten vietä aikaa? Eikö hän voi odottaa sitä varttia, että äiti käy suihkussa? Miksi häntä tarvitsee koko ajan erityisesti viihdyttää ja vahtia? Ymmärtäisin, jos kyseessä oli 1,5v.

Olet ap tehnyt alussa sen virheen, että et ole yksinkertaisesti sanonut miehelle tämän tullessa töistä: "Kiva kun tulit, mä menen nyt lenkille, pärjäilkää". Siis kun olit itse äitiyslomalla.

Pää edellä syvään päähän sitä naisetkin joutuu äitiyteen hyppäämään. Sama toimii miehillä: kun on kerta kaikkiaan pakko pärjätä sen toukan kanssa, sitähän pärjää, oppii ja sopeutuu.

Vierailija kirjoitti:

Mies kuulostaa lähinnä laiskalta ja mukavuudenhaluiselta. Sinun pitää vaan nyt normalisoida lapsen hoito. Jätät hänet miehen hoitoon vaikka puoleksi tunniksi, sitten tunniksi tai kahdeksi. Ei kannata käyttää aikaa puhumiseen jos siitä ei näytä olevan apua. Näytät vain mistä lapsen ruoka löytyy, tarjoa esille vaikka joku peli jota voivat pelata, ja lähde lenkille tai kaverin kanssa kaupungille. Kyllä mies pikku hiljaa tottuu kun huomaa lastenhoidon alkavan sujua häneltäkin. 

Jos kyseessä olisi esimerkiksi omien jälkien siivoaminen niin silloin voisi tehdä niin, että itse ei enää tee mitään ja odottelee tunkioksi muuttuvassa asunnossa, että toinen oppii siisteyttä, jos oppii. Kun kyseessä on lapsesta huolehtiminen, ei näin voi tehdä. Lapsi tarvitsee huolenpitoa nyt, joka päivä. Oli miehen käytös sitten psyykkistä sairautta tai tahallista vallankäyttöä, niin tällaisen ihmisen huostaan ei voi uskoa lasta. Ei voi jäädä odottamaan, josko mies alkaisi huolehtia lapsesta ensi viikolla tai ensi kuussa tai kenties viiden vuoden päästä, koska lapsi tosiaan tarvitsee huolenpitoa nyt. Ei ole todennäköistä, että mies alkaisi jollain lailla normaaliksi vanhemmaksi kun on pakko. Todennäköistä on, että lapsi olisi hänen kanssaan heitteillä. Pahimmassa tapauksessa mies voisi jopa vahingoittaa lasta.