Erityisherkät ihmiset kertokaa itsestänne

Moi. On niiin ihanaa lukea että meitä herkkiksiä on muitakin. Olen nyt noin puoli vuotta tiennyt olevani tällainen ja pikkuhiljaa alkaa palaset loksahtelemaan paikalleen. Olen jo nelikymppinen ja onneksi edes nyt löysin itseni. Pitkään luulin olevani jotenkin mielenvikainen,kävin jopa psykologin juttusilla mut eihän sieltä apua tullut kun ei mussa mitään vikaa ollutkaan. On ollu mielenkiintosta seurata itseänsä nyt tän muutoksen aikana. Onko joku perustanut tai perustamassa jotain keskustelu foorumia meille herkille?

Nämä ihmissuhde kuviot on kyllä joskus haastavia. Oon edellisten kanssa samaa mieltä, että herkkähipiäisyys voi ikävällä tavalla alkaa hallita suhteessa. Mutta uskon myös, että jos asiat tiedostetaan, pystytään puhumaan ja on haua kasvaa ja kehittyä, niin mahdollisuudet hyvälle suhteelle on avoimena.

Luulen, että nämä erityisherkkyyden piirteet sopii minuun myös aika vahvasti. Olen myös ollut tämmöinen loukkaantuva osapuoli. Minulla oli siis ystävyyssuhde, josta livuin vähitellen pois, koska koin itseni niin usein loukatuksi sen toisen taholta. Yritin miettiä asiaa monelta kantilta ja että onko vika minussa, kunnes tajusin, että syy oli meidän kertakaikkisessa erilaisuudessa. Minua esim. ahdistaa sellainen kontrollointi ja liika suunnitelmallisuus ystävyydessä. Koin, että loukkaavana ja asioihini sekaantumisena monet neuvot ja ohjeistukset miten minun kannattaisi toimia. Alkoi vaan ahdistaa. Sen toisen oli tosi vaikea ymmärtää miksi en halua enää jatkaa ystävyyttä, ainakaan tiiviisti. Ystäväni taas ei pitänyt siitä, että minulla ei useinkaan ollut selviä säveliä yhteisen aikamme viettoon vaan olin liikkeellä enemmän fiilispohjalta.

Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Yliherkät naiset, miten siedätte rintsikoita? Mulla ihan tuskaa, mutta ilmankaan en pysty olemaan (Pelkkä iho ihoa vasten -tunne ärsyttääja rintakudoksen heiluminen liikkuessa sattuu). Kaarituelliset jätin pois jo vuosia sitten. Kärsin epämukavuudesta päivittäin, rintsikat on ylivoimaisesti epämukavin vaate! Onko kellään vastaavaa?

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 23:14"]

Yliherkät naiset, miten siedätte rintsikoita? Mulla ihan tuskaa, mutta ilmankaan en pysty olemaan (Pelkkä iho ihoa vasten -tunne ärsyttääja rintakudoksen heiluminen liikkuessa sattuu). Kaarituelliset jätin pois jo vuosia sitten. Kärsin epämukavuudesta päivittäin, rintsikat on ylivoimaisesti epämukavin vaate! Onko kellään vastaavaa?

[/quote]

sulla on liian pienet rintsikat hei haloo. ei tuollainen liity erityisherkkyyteen mitenkään.

Valehtelematta tuhansilla euroilla vuosien mittaan liiviliikkeistä myyjän avustuksella siedettäviä etsinyt... Vuosi sitten pystyin pitämään ns. normirintsikoita päällä minuutin, enää en edes kokeile. Pystyn käyttämään vaan niin pehmeitä malleja, ettei ne kyllä tuekaan yhtään :-(

Toisten mielialat vaikuttavat minuun voimakkaasti.

Vastaan tähän ketjuun vaikka todella vanha taitaa jo olla.

Lähes kaikkien kirjoitukset tästää itseeni. Olen samalla huojentunut ja vähän hämilläni tästä uudesta uutisesta.

Teini-ikäisenä kamppailin huonon olon takia, koin että olen erilainen kuin muut mutta yritin silti olla samanlainen sillä tuloksella, että meni todella kauan ennenkuin uskalsin sanoa oman rehellisen mielipiteeni ja nykyäänkin saatan olla hukassa itseni kanssa. Olen myös ajanut oman jaksamiseni äärirajoille kun olen yrittänyt "sopeutua" tilanteisiin joihin en vaan ole sopeutunut.

Olen tuntenut huonommuuden tunnetta kun olen erilainen kuin muut. Tuntuu yksinäiseltä kun työpäivän jälkeen ei enää jaksakkaan mennä tapaamaan ystävää. Tuntuu kamalalta katsoa uutisia ja väkivaltaisia ohjelmia, se ahdistus ja ihmisten pahuus on jotain sanoinkuvailematonta.

Ystävälläni on ollut kriisi jo muutaman vuoden ajan. Ensimmäisen vuoden tuin, autoin ja kuuntelin häntä kokoajan. Nyt viimeisen vuoden aikana tuntuu että en enää jaksa. En aluksi tiennyt minkä takia olin kokoajan vihainen, ahdistunut ja väsynyt. Nyt ymmärrän, että en yksinkertaisesti pysty enää auttamaan häntä. Olen ottanut ihmiseen etäisyyttä ja se on auttanut.

Töissä on ollut todella kuormittava ajanjakso ja tämä näkyy heti. En saa unta ja kun asiat kasaantunuvat käyn ylikierroksilla enkä saa yöllä unta. Jatkuva väsymys ja ärsyneisyys tekee minusta aivan kamalan ahdistuneen ja tuntuu että pää räjähtää. Nyt tiedän miksi haluaisin vain jättää kaiken ja lähteä jonnekkin missä ei tarvitse ajatella mitään, haluaisin olla vain ihan yksin ilman että tarvitsee ajatella mitään.

Tässä vain joitain asioita joita tuli mieleeni.

Ei eritysherkkyys ole mitään tummien sielujen näkemistä pelkästään. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Niin myös sinulla. Elä tuppaa herkkien elämään jos herkät ihmiset ärsyttävät.Herkkä ei osaa kovettua niinkuin tavan ihminen tekee.Tai sen elimistö ei osaa tehdä sitä. Herkkä ihminen miettii kiukkuisuuttasi ja on oikeasti ymmärtäväinen jos kerrot vaikeuksistasi. Ei herkkä halua kenellekään vaikeuksia. Ja asiat pitäisi puhumalla ratketa eikä huutamalla tai alaspäinpainamalla. Mieti asiaa miksi herkkä ärsyttää koska ihmiset heijastavat toinen toisiaan. Se voi olla joku oma piirre jota et hyväksy tai usko omaavasi. Toivottavasti vastasi oikeaan väliin..

up

Mielestäni tottakai hienoa, että erityisherkkyydestä puhutaan ja monet sitä kautta pystyvät olemaan armollisempia ja ymmärtämään paremmin itsejään. Mutta se voi joissain tapauksissa ola myös haitallista. Tiedän muutaman "erityisherkän" joiden käytös viittaa enemmän johonkin persoonallisuushäiriöön kuten tunne-elämän epävakaasen persoonallisuushäiriöön. Yhteistä näillä on, että kritiikistä mennään aivan suunniltaan mutta erityisherkkä vaatii yksinoloa ladatakseen akut niin tunne-elämältään epävakaan on taas vaikea olla yksin ja koko ajan taustalla on tyhjyyden tunne. 

Onhan tosin persoonallisuushäiriötkin olleet paljon esillä mutta mielestäni pitäisi silti puhua enemmän, että miten erityisherkkyyden erottaa tietyistä persoonallisuushäiriöstä. Jotkut oikeasti "sairaat" ihmiset tuudittautuvat erityisherkkyyden taakse, eivätkä lähde sen takia hakemaan apua itselleen.  On helppo sanoa olevansa erityisherkkä, kun toiset ihmiset "loukkaavat", vaikka todellisuudessa taustalla onkin omat ongelmat. 

Lapsesta asti olen ollut sellainen jota säälittää huonosti kohdellut esineet, syömättä jäänyt keksi, pyydystän ötökät lasipurkkiin ja vien ne ulos, halveksun sählääviä ja ilkeitä piikitteleviä ihmisiä jne jne, ihmettelen miksi kaikki pitää aina rikkoa, pilata, sotkea tai täyttää ulosteilla, tupakantumpeilla ym. Olen aina kokenut että asun elukoiden keskellä ja järkevintä on vain eristäytyä omaan kuplaan missä saa olla rauhassa ja keskittyä tärkeisiin asioihin.

Ai niin, ja olen myös mies.

Minäkin sain vasta tietää olevani erityisherkkä. Olen ihmetellyt aina tapaani eristäytyä ja vetäytyä seurallisen jakson jälkeen. Vaikka olen ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen, vilkaskin, ja viihdyn seurassa, vetäydyn välillä yksinäisyyteen. Joka alkaa aina lopulta painaa ja hakeudun taas seuraan. Tästä on seurannut aina se, ettei minulla ole kovinkaan syviä ystävyyssuhteita ja se surettaa. Pitäisi vain osata löytää tasapaino elämässä, eikä vetää on/off sosiaalisuudessa. 

Erityisherkkyys näkyy myös siinä, että liikutun helposti. Itkettää usein ja paljon ja yksinollessani tirauttelen kyyneliä ilosta ja surusta. Surullista on se, etten osaa näyttää liikutustani tai surujani muille ihmisille. Olen nyt aikuisena ymmärtänyt sen johtuvan lapsuudestani, silloin en saanut koskaan näyttää negatiivisia tunteita vaan minulta odotettiin ainaista hyväntuulisuutta -vain siten sain tuntea olevani hyvä. Nämä käyttäytymismallit ovat seuranneet minua koko ikäni aiheuttaen turhaa ja ylimääräistä kärsimystä :(

 En voi sietää väkivaltaa ja julmuutta enkä lue väkivaltaisia kirjoja tai voi katsoa väkivaltaisia elokuvia. Vaistoan ihmisten tunnetiloja hyvin herkästi. Se on, kuten joku alussakin kirjoitti, hyvin raskasta silloin, kun huomaan, ettei minusta pidetä. Tällaiselle miellyttämään kasvatetulle ehkä vielä raskaampaa -saan todella tehdä töitä sen kanssa, etten välittäisi puolitutun tai työkaverin tunnelmista minua kohtaan,  ettei ole minun vallassani, jos joku ei tykkää. Samoin vaistoan ihmisten surun, katkeruuden, tyytymättömyyden. Ja läheisteni kanssa vaistoan heidän ajatuksiaankin, joka ilmenee siten, että he alkavat puhua aiheesta, jota olen heidän tiennyt ajattelevan. 

En jaksa lukea koko ketjua mutta tuli mieleen sellainen juttu että rakastan lukea kirjoja ja mielellään lukisin kirjoja laidasta laitaan mutta en vain pysty koska se on niin raastavaa. Menen mukaan kirjan henkilöiden tunteisiin, ongelmiin, kuormitun niistä liikaa. Vaihtoehdoiksi ovat siksi jääneet lähinnä chick lit ja dekkarit, joista olen päätynyt dekkareihin koska chick lit ei vain ole minun juttu vaikka olisi hyvin kirjoitettuakin. Dekkareissa on mukana ihan kelpo kirjallisuuttakin, ja lisäksi yksiulotteiset henkilöt ja juonet varmistavat ettei tarvitse kokea raastavaa pahaa oloa kuvittetteellisen henkilön kohtalon takia. Kammottavat kidutukset sun muut hyppään yli.

Tein tuon ketjun alkupäässä olevan linkin takaa löytyvän testin ja olen sen mukaan erityisherkkä. Itse en kuitenkaan pidä itseäni mitenkään poikkeavana, olen vain tunteellinen, empaattinen introvertti. Mielestäni erityisherkkyydestä kannattaisi puhua oikeastaan vain siinä tapauksessa, että herkkyys häiritsee merkittävästi normaalia elämää (esim. suuria vaikeuksia sopeutua kouluun/työelämään). Iso osa ihmisistä on kuitenkin kaltaisiani introverttejä ja erityisherkkyyden ominaisuudet selittyvät ihan sillä, eikä siinä varsinaisesti ole mitään erityistä sen enempää kuin muissakaan persoonallisuustyypeissä. Luulen myös, että jokaisella ihmisellä on, jos ei aina niin ainakin toisinaan, tuntemuksia siitä, että on jotenkin erilainen kuin muut.

Vierailija kirjoitti:

Tein tuon ketjun alkupäässä olevan linkin takaa löytyvän testin ja olen sen mukaan erityisherkkä. Itse en kuitenkaan pidä itseäni mitenkään poikkeavana, olen vain tunteellinen, empaattinen introvertti. Mielestäni erityisherkkyydestä kannattaisi puhua oikeastaan vain siinä tapauksessa, että herkkyys häiritsee merkittävästi normaalia elämää (esim. suuria vaikeuksia sopeutua kouluun/työelämään). Iso osa ihmisistä on kuitenkin kaltaisiani introverttejä ja erityisherkkyyden ominaisuudet selittyvät ihan sillä, eikä siinä varsinaisesti ole mitään erityistä sen enempää kuin muissakaan persoonallisuustyypeissä. Luulen myös, että jokaisella ihmisellä on, jos ei aina niin ainakin toisinaan, tuntemuksia siitä, että on jotenkin erilainen kuin muut.

Samaa mieltä. Tämän huomasi erityisesti kun keskustelin sisarukseni kanssa siitä että olimme lapsena mukana karjan hoidossa. Sisarukseni sanoi että siitä jäi hyvät muistot mutta minulle se oli ihan kamalaa ja pyörin unta saamatta yöllä kun pelkäsi milloin pitää nousta navettaan. Se haju, lamaannuttava pelko että eläimet potkii tai puskee (mitä ne säännöllisesti yrittivätkin), oikeasti pelkäsin navettavuoroja. En koe että minulla olisi tässä mitään kehuskeltavaa.

up

Vierailija kirjoitti:

Tein tuon ketjun alkupäässä olevan linkin takaa löytyvän testin ja olen sen mukaan erityisherkkä. Itse en kuitenkaan pidä itseäni mitenkään poikkeavana, olen vain tunteellinen, empaattinen introvertti. Mielestäni erityisherkkyydestä kannattaisi puhua oikeastaan vain siinä tapauksessa, että herkkyys häiritsee merkittävästi normaalia elämää (esim. suuria vaikeuksia sopeutua kouluun/työelämään). Iso osa ihmisistä on kuitenkin kaltaisiani introverttejä ja erityisherkkyyden ominaisuudet selittyvät ihan sillä, eikä siinä varsinaisesti ole mitään erityistä sen enempää kuin muissakaan persoonallisuustyypeissä. Luulen myös, että jokaisella ihmisellä on, jos ei aina niin ainakin toisinaan, tuntemuksia siitä, että on jotenkin erilainen kuin muut.

Juuri näin. Minäkin olen läpäissyt kaikki tekemäni erityisherkkyys-testit mennen tullen, mutta koen kyllä olevani ihan vain tavallinen herkkä introvertti.

On nii perseestä kun jotkut puhuvat että tää on vain tälläinen 'trendi juttu' että on kivaa leikkii vähän herkkistä. Miksi v **** joku luulee että tää on oikeesti kivaa? Olisin niin mielellään neutraalisti kokeva ihminen..

Täälläkin yksi, työskentelen kolmatta vuotta mainostoimistossa ja elän rauhallista elämää. Hyvä mielikuvitus, luovuus ja rento työympäristö tekevät toimistosta juuri sopivan paikan kaltaiselleni herkkikselle. Kärsin lapsena ylikorostuneesta syyllisyydentunnosta suunnilleen kaikkea kohtaan. Tunsin huonoa omatuntoa tavaroiden kohtelusta, lytätyistä kasveista, löytämistäni kuolleista linnuista ja siitä jos en aina ollut iloinen vanhempieni nähden. Kovat äänet, lasten remuaminen ja voimakkaat hajut tekivät pahan olon. Kaikista pahinta oli ja on edelleen se että toisten tunteet (etenkin negatiiviset) tarttuvat helposti ja aiheuttavat huonoa vointia. Ihmisten seura on todella kuluttavaa ja vietän mielelläni paljon aikaa yksin. Viime vuosina herkkyyteen on liittynyt myös voimakasta pahoinvointia esimerkiksi väkivaltaa kohtaan ja sitä tulvii melkein joka tuutista niin uutisten kuin fiktionkin muodossa. Välillä suren mielenvikaisuuttani ja mietin mitä järkeä on edes olla elossa kun suunnilleen kaikki saa minut surulliseksi, huonovointiseksi tai tolaltani. En tahdo lapsia tai juuri ystäviäkään, parisuhteessa olen toisen herkän kanssa. Kotona on mukava elellä omassa miellyttävässä kuplassa turvassa kaikelta rasittavalta. Haluan vain elää niin helposti ja mukavasti kuin pystyn ja kuolla sitten pois. Sitä odotellessa hoidan huonekasveja, juon teetä miehen kanssa, luen kirjoja ja käyn töissä.

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksi, työskentelen kolmatta vuotta mainostoimistossa ja elän rauhallista elämää. Hyvä mielikuvitus, luovuus ja rento työympäristö tekevät toimistosta juuri sopivan paikan kaltaiselleni herkkikselle. Kärsin lapsena ylikorostuneesta syyllisyydentunnosta suunnilleen kaikkea kohtaan. Tunsin huonoa omatuntoa tavaroiden kohtelusta, lytätyistä kasveista, löytämistäni kuolleista linnuista ja siitä jos en aina ollut iloinen vanhempieni nähden. Kovat äänet, lasten remuaminen ja voimakkaat hajut tekivät pahan olon. Kaikista pahinta oli ja on edelleen se että toisten tunteet (etenkin negatiiviset) tarttuvat helposti ja aiheuttavat huonoa vointia. Ihmisten seura on todella kuluttavaa ja vietän mielelläni paljon aikaa yksin. Viime vuosina herkkyyteen on liittynyt myös voimakasta pahoinvointia esimerkiksi väkivaltaa kohtaan ja sitä tulvii melkein joka tuutista niin uutisten kuin fiktionkin muodossa. Välillä suren mielenvikaisuuttani ja mietin mitä järkeä on edes olla elossa kun suunnilleen kaikki saa minut surulliseksi, huonovointiseksi tai tolaltani. En tahdo lapsia tai juuri ystäviäkään, parisuhteessa olen toisen herkän kanssa. Kotona on mukava elellä omassa miellyttävässä kuplassa turvassa kaikelta rasittavalta. Haluan vain elää niin helposti ja mukavasti kuin pystyn ja kuolla sitten pois. Sitä odotellessa hoidan huonekasveja, juon teetä miehen kanssa, luen kirjoja ja käyn töissä.

Käy nyt hyvä ihminen psykiatrin luona. Tarvitset oikeasti lääkityksen. Kyllä elämäsi laatu sen jälkeen paranee ja pystyt normaaliin elämään. Valheellisessa tilassa (erityisherkkyys) oleminen ei kannata.