Lue keskustelun säännöt.
Erityisherkät ihmiset kertokaa itsestänne
Tajusin juuri olevani erityisherkkä ihminen. Tein muutaman netistä löytyvän testin ja huomasin kuinka hyvin moni asia sopi minuun. Jotenkin tuli oikeen sellanen ahaa-elämys että tätäkö tämä on. Olen aina tiennyt olevani jotenkin erilainen kuin muut. Olisi mukava kuulla sellaisten ihmisten tarinoita jotka tietävät kuuluvansa tähän ryhmään. Miten herkkyys teissä ilmenee? Minkälaista elämää elätte? Mistä asioista saatte helpotusta stressaaviin tilanteisiin?
Kommentit (288)
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi, työskentelen kolmatta vuotta mainostoimistossa ja elän rauhallista elämää. Hyvä mielikuvitus, luovuus ja rento työympäristö tekevät toimistosta juuri sopivan paikan kaltaiselleni herkkikselle. Kärsin lapsena ylikorostuneesta syyllisyydentunnosta suunnilleen kaikkea kohtaan. Tunsin huonoa omatuntoa tavaroiden kohtelusta, lytätyistä kasveista, löytämistäni kuolleista linnuista ja siitä jos en aina ollut iloinen vanhempieni nähden. Kovat äänet, lasten remuaminen ja voimakkaat hajut tekivät pahan olon. Kaikista pahinta oli ja on edelleen se että toisten tunteet (etenkin negatiiviset) tarttuvat helposti ja aiheuttavat huonoa vointia. Ihmisten seura on todella kuluttavaa ja vietän mielelläni paljon aikaa yksin. Viime vuosina herkkyyteen on liittynyt myös voimakasta pahoinvointia esimerkiksi väkivaltaa kohtaan ja sitä tulvii melkein joka tuutista niin uutisten kuin fiktionkin muodossa. Välillä suren mielenvikaisuuttani ja mietin mitä järkeä on edes olla elossa kun suunnilleen kaikki saa minut surulliseksi, huonovointiseksi tai tolaltani. En tahdo lapsia tai juuri ystäviäkään, parisuhteessa olen toisen herkän kanssa. Kotona on mukava elellä omassa miellyttävässä kuplassa turvassa kaikelta rasittavalta. Haluan vain elää niin helposti ja mukavasti kuin pystyn ja kuolla sitten pois. Sitä odotellessa hoidan huonekasveja, juon teetä miehen kanssa, luen kirjoja ja käyn töissä.
Sorry vaan mut sut on huonosti kasvatettu, olet mielenvikainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tiedän olevani herkkä, mutta en jotenkin halua itselleni siitä mitään diagnoosia, koska kokonaisuudessaan ominaisuus on elämääni rikastuttava, ei haittaava ominaisuus.
Äitini huomasi herkkyyteni jo kun olin pikkulapsi. Saduissa monet kohdat oli niin surullisia että itkin hulluna, ja märehdin niitä monta päivää. Sellaiset tavalliset sadut, jotka ei useimpia lapsia sillä tasolla hetkauta. Lisäksi en pitänyt kovaa nauravista tai puhuvista ihmisistä, hankaavista tai pistelevistä vaatekappaleista, kuumasta tai kylmästä, vaan kaikki voimakkaat ärsykkeet ahdistivat ja itkettivät.
Olen 1970-luvun lapsi ja silloin oltiin sitä mieltä, että itkupillit ei elämässä pärjää joten minut pitäisi karaista. Äidin karaisu johti siihen, että opin piilottamaan herkkyyteni ulkomaailmalta, kärsimään sisälläni vaan. Tämän uskon olevan iso syy siihen, miksi teini-iässä sairastuin paniikkihäiriöön ja yleistyneeseen ahdistushäiriöön, ja opiskelijana keskivaikeaan masennukseen.
Mutta näistä pääsin yli lopulta, kun hyväksyin että olen mikä olen eikä minun ole pakko pakottaa itseäni paikkoihin joissa kuormitun liikaa. Esim. valitsin alan jossa saa tehdä paljon yksikseen, en hankkinut miestä tai lapsia jne. Herkkyydelläni on paljon myös hyviä puolia. Vaistoan ihmisistä, eläimistä ja kasveista ikään kuin näiden energian, sellaisen värähtelyn. Tämä auttaa usein ymmärtämään kaikkia hyvin ja moni on sanonut minulle että lähelläni on valtavan helppo olla. Myös monet eläimet etsiytyvät seuraani mielellään. (Tämä toki tarkoittaa myös, että visiitti ruuhkaisessa kauppakeskuksessa on todella kuormittava, koska tunnen kaikki ne kaoottiset energiat joita ihmisistä lähtee) . Vaistoan myös hyvin oman sisäisen maailmani, minusta tuntuu että minulla on "alitajunnassa" paljon vähemmän kuin muilla, ja pystyn tiedostamaan suuremman osan siitä mikä minua ajaa. Elämäni nykyisin on hyvää, mutta se tosiaan on vaatinut sen että olen valinnut elämäntavan, joka huomioi herkkyyteni.
En raapusta tähän koko elämäntarinaani, mutta minulle oli jotakin erityisherkkyys-testiä täyttäessäni aikamoinen järkytys tajuta, että musiikin "syvää kokemista" pidetään poikkeuksellisena. Minkä takia ihmiset edes kuuntelisivat niin paljon musiikkia, ellei siitä saa jotakin muutakin irti kuin taustamelua?
Hieman kyseenalaistan koko erityisherkkyys-termin. Mielestäni kyse ei ole sen kummemmasta ilmiöstä kuin herkkyydestä, jota on ihmisillä enemmän tai vähemmän. Miksi ominaisuus joka on tyypillinen noin joka viidennelle, olisi jotakin erityistä? Ja herkkyys voi myös vaihdella iän ja elämäntilanteen mukaan. Itse olen nyt koronavuoden aikana "vääntänyt" herkkyyden nollille, koska siitä ei ole näin mittavan kriisin aikana juurikaan hyötyä.
Ihmisillä ei ole mitään ongelmaa tunnustaa että on olemassa psykopaatteja joita ei hetkauta mikään. Enpä ole ikinä nähnyt sellaista kommenttia että takuulla mitään psykopatiaa ei ole olemassakaan, täyttä huuhaata, ovat vain huomionhakuisia. No ehkä näin olisi, jos psykopatia olisi keksitty nimetä ERITYISepäherkkyydeksi, niin johan huonoitsetuntoiset suomalaiset älähtäisivät että luuletko olevasi jotain erityistä, mitähäh, ja saavasi tuolla jotain HUOMIOTA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi, työskentelen kolmatta vuotta mainostoimistossa ja elän rauhallista elämää. Hyvä mielikuvitus, luovuus ja rento työympäristö tekevät toimistosta juuri sopivan paikan kaltaiselleni herkkikselle. Kärsin lapsena ylikorostuneesta syyllisyydentunnosta suunnilleen kaikkea kohtaan. Tunsin huonoa omatuntoa tavaroiden kohtelusta, lytätyistä kasveista, löytämistäni kuolleista linnuista ja siitä jos en aina ollut iloinen vanhempieni nähden. Kovat äänet, lasten remuaminen ja voimakkaat hajut tekivät pahan olon. Kaikista pahinta oli ja on edelleen se että toisten tunteet (etenkin negatiiviset) tarttuvat helposti ja aiheuttavat huonoa vointia. Ihmisten seura on todella kuluttavaa ja vietän mielelläni paljon aikaa yksin. Viime vuosina herkkyyteen on liittynyt myös voimakasta pahoinvointia esimerkiksi väkivaltaa kohtaan ja sitä tulvii melkein joka tuutista niin uutisten kuin fiktionkin muodossa. Välillä suren mielenvikaisuuttani ja mietin mitä järkeä on edes olla elossa kun suunnilleen kaikki saa minut surulliseksi, huonovointiseksi tai tolaltani. En tahdo lapsia tai juuri ystäviäkään, parisuhteessa olen toisen herkän kanssa. Kotona on mukava elellä omassa miellyttävässä kuplassa turvassa kaikelta rasittavalta. Haluan vain elää niin helposti ja mukavasti kuin pystyn ja kuolla sitten pois. Sitä odotellessa hoidan huonekasveja, juon teetä miehen kanssa, luen kirjoja ja käyn töissä.
Sorry vaan mut sut on huonosti kasvatettu, olet mielenvikainen
Löysin tämän ketjun uudelleen ja oman vanhan viestinikin näköjään, mielenkiintoinen tuulahdus menneestä! Kommenttiin sen verran että minulla oli ihan mukava lapsuus ja huolehtivat fiksut vanhemmat, joten en usko että tempperamenttiani voi laittaa sen syyksi. Paljon on kuitenkin muuttunut tuon viestin kirjoittamisen jälkeen, joten ajattelin päivittää tänne.
Sekä minulle että sisarukselleni on diagnosoitu viime vuonna ocd, mikä mielestäni selittää paljon noita viestini kokemuksia lapsuudesta. Kävin myös välissä terapiassa käsittelemässä masennuksen ruotuun, joten ajatusmaailmani ei ole enää yhtä surullinen kuin vanhaa viestiä kirjoittaessani. Olen edelleen pohjimmiltani hyvin herkkä, mutta perusasenteeni elämää kohtaan on optimistinen. Minulla on nykyään ihania ystäviä ja siedän maailman kolhuja paljon paremmin. Masentuneena kaikki jotenkin tuntui ekstramusertavalta ja halusin jatkuvasti sulkea maailman ulkopuolelle säästääkseni itseäni. En koe itseäni enää millään tavalla mielenvikaiseksi yksilöksi tai piileskele kuplassa odottamassa kuolemaa. Tsemppiä kaikille herkkiksille, toivottavasti seuraava vuosi on kaikille hieman lempeämpi.
Vierailija kirjoitti:
En raapusta tähän koko elämäntarinaani, mutta minulle oli jotakin erityisherkkyys-testiä täyttäessäni aikamoinen järkytys tajuta, että musiikin "syvää kokemista" pidetään poikkeuksellisena. Minkä takia ihmiset edes kuuntelisivat niin paljon musiikkia, ellei siitä saa jotakin muutakin irti kuin taustamelua?
Hieman kyseenalaistan koko erityisherkkyys-termin. Mielestäni kyse ei ole sen kummemmasta ilmiöstä kuin herkkyydestä, jota on ihmisillä enemmän tai vähemmän. Miksi ominaisuus joka on tyypillinen noin joka viidennelle, olisi jotakin erityistä? Ja herkkyys voi myös vaihdella iän ja elämäntilanteen mukaan. Itse olen nyt koronavuoden aikana "vääntänyt" herkkyyden nollille, koska siitä ei ole näin mittavan kriisin aikana juurikaan hyötyä.
Sama juttu! Ihmettelen voiko oikeasti olla muka näin. Sain testistä täydet pisteet, mutta olen omasta mielestäni ihan jämpti ja jämäkkä tyyppi, mutta en vaan suutu herkästi tai kanna kaunaa tai ryhdy kostamaan jotain vääryyksiä tai jää märehtimään asioita. Sen sijaan huomaan elämän ihanuuksia. Se on usein kuin elokuvaa. Myös "ankeat" asiat ovat kauniita ja romanttisia, saan fyysistä mielihyvää ja elämyksiä hyvästä ruoasta ja musiikista. Toisaalta välillä saatan ahdistua kovasti monista asioista, jotka eivät muita juuri hetkauta ja olen opetellut teeskentelemään, että olen itsekin viilipytty. Annan sitten tunteiden vyöryä, kun olen yksin ja minulla on kanavointikeinoja ahdistuksen purkamiseen. Olen aiemmin kertonut niistä ystävilleni, mutta he eivät samaistu eivätkä ymmärrä. Jotkut ovat kaikonneet ja jotenkin ymmärtäneet sanomiseni täysin väärin. Tarvitsen paljon omaa aikaa ja hiljaisuutta tähän nollaamiseen. Aina jos olen tuntemuksistani mitään positiivistakaan kertonut olen saanut kuulla olevani "lapsellinen", "outo" tai "typerä"??? Ymmärrän tietysti järjellä, ettei ihmisiin voi luottaa ja maailman raadollisuus on tullut monilla tavoilla vastaan. Senkin kanssa sitten selviytyy, vaikka se ahdistaa. Joka tapauksessa epäilen, että meistä moni piilottaa itsensä eikä uskalla kertoa leimautumisen pelossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä pysyn sinkkuna,en jaksa yhtään riitoja tms. Töissä on onneksi itsenäistä ja kotona ei tarvitse riidellä kenenkään kanssa. Näin on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa linkki, http://www.anna.fi/hyva-olo/testaa-oletko-erityisherkka/ Löysin muitakin testiä ja sain kaikista isot pistemäärät, eli sen mukaan ainaki olisin erityisherkkä. Minulla se ilmenee niin että minulla on niinkuin "kuudes aisti". Vaistoan ihmisten tunnetiloja tosi herkästi. Luulen tietäväni mitä pohjimmiltaan tarkoittaa, vaikka ihminen peittelisi sitä. Monesti muutenkin aavistan asioita, jotenkin vain tiedän, vaikka minulle sitä ei ole kerrottu. Jälkeenpäin saan useasti sanoa miehelleni että mitäs minä sanoin, tiesinhän tämän. Nään myös joskus enneunia. En kestä kovaa hälinää, isoja ihmisjoukkoja. En kestä kirkkaita mainosvaloja, stressaannun niin sanotusti kaikesta "ylimääräisestä". Käyn kaupassakin silloin kun tiedän siellä olevan hiljaista. Pohdiskelen paljon asioita, mietin tarkotuksia, ja kyllä, myös joskus jään vatvomaan asioita. Loukkaannun herkästi ja vaivun itsesääliin. En kestä kaltoinkohtelua, en eläinten enkä ihmisten. ilkeät kylmät ihmiset saavat minut joskus voimaan suorastaan pahoin. Minusta aika useat ihmiset tuntuvat tunteettomilta. Joskus joku typerä asia voi saada ihan älyttömät mittasuhteet jos se alkaa vaivaamaan minua. Valvon sen takia sitten öitä ja murehdin. Itken ja liikutun todella herkästi, mutta myös nauran ja iloitsen samalla syvyydellä ja sekin voi saada minut itkemään. Joskus minua hävettää kun juttelen vieraammallekin ihmiselle ja puhun esimerkiksi lapsistani, niin pelkkä arkipäiväinen juttelu omista lapsistani voi tuoda kyyneleet silmiini. Ajattelen että pitävätköhän minua ihan hulluna. Niin rakkaita lapseni vaan ovat minulle. Stressaannun valtavasti kiireen tunteesta, ja muutun täysin toimintakyvyttömäksi jos stressaannun liikaa. Jätän kaiken tekemättä jos on liian kiire, vaikka muuten olenkin tunnollinen ja aikaansaava jos vaan saan tehdä omassa rauhassa. Ihmiset pitävät minua varmasti sosiaalisena, iloisena, positiivisena ja reippaana, mutta todellisuudessa väsyn ihmisten seurasta tosi paljon. Tykkään olla vain omissa oloissani, en kaipaa vieraita ja heti stressaannun jos esim. useampana päivänä peräkkäin meille on tulossa vieraita. Minua on jotenkin kamalasti hävettänyt tämä piirre itsessäni, olen ajatellut että minussa on jotain vikaa, mutta törmätessäni artikkeleihin erityisherkistä ihmisistä jotenkin kolahti että tätäkö se on!!! tv. ap
Erityisherkkyys on juuri näitä asioita ja itsekin olen erityisherkkä. Saan kaikista erityisherkkätesteistä aina täydet pisteet. Olen tiennyt itseni herkäksi jo melko nuoresta lähtien ja tuolloin myös löysin termin erityisherkkä.
Erityisesti erityisherkkyys näkyy itselläni kuormituksena hälystä, metelistä, kiireestä, ihmisistä noin yleensäkin. Olen sosiaalinen, mutta en esim. jaksa tavata ystäviä kuin 1-2 krt/kk, työpäivät kun imevät jo varsin tehokkaasti kaikki voimat kun joudun sosialisoimaan työssäni niin paljon. Viikonloppu, jossa ohjelmaa sekä la että su päiville saa lähinnä olon stressaantuneeksi. Vapaapäivät ja lomat pitää olla kalenterin osalta pääasiassa tyhjiä, koska mieluummin katson menoja oman jaksamisen mukaan päivä kerrallaan. Kerran osui yhdelle kuukaudelle joka viikonlopulle jotkin häät/kissanristiäiset ja kuukauden lopuksi olin aivan loppu ja valmis heittää hanskat tiskiin.... :O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös yksi erityisherkkä! Minua kiinnostaisi näin opiskelijana tietää, missä ammatissa/ millä alalla te kanssaihmiset työskentelette, ja miten erityisherkkyytenne vaikuttaa työntekoon. Olisin todella kiitollinen vastauksista :)
Olen terveydenhoitaja-sairaanhoitaja. Erityisherkkyydestä koen suuren hyödyn hoitoalan työssä, sillä ihmisten kohtaaminen ja kuuntelu ja empatia ovat vahvuuksia jota herkkyys korostaa. Olenkin usein saanut kuulla asiakkailta kiitosta miten olen huomioinut ja auttanut heitä asioissaan.
Harmi että hoitoala on vedetty niin tiukoille että itsekin olen miettinyt miten pitkään alalla jaksaa tehdä töitä koska työmäärät ovat ihan hurjia.... Hoitoalan tilanne tuskin kellekään tulee yllätyksenä. Jos joskus alalta lähden pois niin voin kyllä käsi sydämellä sanoa että silloin ala menettää yhden hyvin empaattisen hoitajan lisää....
Minulla ei ole erityisherkkyydestä diagnoosia vaan adhd dg. Olen myös herkkä, intensiivinen ja traumatisoitunutkin.
Olen niellyt niin paljon sisääni että joskus kun joku loukkaa tahallaan, valehtelee ja on epäoikeudenmukainen niin menen rikki. Tunnen äärimmäistä pahaa oloa.
Vihaan ilkeyttä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Havaittu että nyt siitepölyaikana asiat moninkertaistuvat, tunne-elämykset, tuoksut ym. Näistä ei paljoa puhuttu kun olin nuori, nyt 64 v. sen tähden käännyin usein sisäänpäin. Pahoinvointi sai aikaan etten voinut keskittyä mihinkään muuhun, sitten vielä kiinnitettiin huomiota, se pahensi.
Ihania kirjotuksia ja kuulostaa tosi tutulta miten koette ja reagoitte asioihin 🙂
Minulla on ollut äärettömän huono lapsuus ja nuori aikuisuus elämä mutta nykyään kaikki hyvin 🙂 se vaikuttaa mm.henkistä kuormaa en kestä enkä luota ihmisiin helposti.
Ehkä sen takia kun olen oppinut selviytymään aina itse, pääsen helpommin yli pettymyksistä ja olen super positiivinen ja haen huumorin vaikka pakolla aina takaisin! 🙂
Testistä sain kaikki pisteet mutta en koe aistiherkkyyttä ja muita erityisherkkyyksiä riesana. En jaksa niin miettiä niitä nega juttuja, tiedostan ne kyllä päivittäin mutta on oikeasti syy elää rauhallisemmin. En jaksa aina mainita vaikka hierojalla että olen aistiherkkä. Helpottaa ettei toinen muuta käytöstään ja itsekkin on rennompi. Minusta on ihanaa olla itkupilli. On niin herkkä olo, mietin taas. Herkkyysmaailmoissa! Xd tä
Lapsellani on myös sama ominaispiirre ja kunhan muistan oman ajan sekä pitää unesta huolta ja itsestä,syöminen niin hyvin menee🙂 hällä myös tarkkaa.
toista lasta en halua. Sektioleikkauksen kokeneena ymmärsin paljonkin, mutta varmaan sama miten olisin synnyttänyt niin se oma jaksaminen, unettomuus yms, raha-asiat,parisuhde, oma aika ja en oikeen normi vauva arjesta ymmärrä.
En halunnut sellasta se unettomuus varsinkin. En imettänyt kun 1 kk ja omassa sängyssään nukkui vain baby.
Kaikki valinnat vaikuttaa positiivisesti edelleen.
Tulee ahdistus kyllä kaupoissa kun lapset itkee ja kaikki vaikuttaa kaaokselta. Mietin että ei sen tarvis olla tällasta.
Jos meillä lapsi on jo rauhottumassa unille 7 aikaan niin jotkut kaupoissa menee vauvojen kans.
Että on kyllä arjen rakentamisen taidot itsellä🥰
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erityisherkkänä puran tunteeni taiteen tekemiseen. Auttaa hyvin.
Jotenkin niin rakastan ja ihailen tätä piirrettä itsessäni! Se että sitä häpeää,johtuu usein ainakin itsellä siitä, että sillon on ihmisten/ihmisen kanssa joiden kans ei vaan natsaa.. koska olen suht rento uuden ihmisenkin kans jos on rauhallinen mutta puhuu kuitenkin tai tosi rento ja puhelias. Hyvät tunnetaidot. Iloinen. Huumori.
Se että on älykkyyttä niin helpottaa elämää tosi paljon. Elämänhallintaa,valintoja.
Aina oon viihtynyt miespuolisten kans paremmin. Teininäkin suurin osa kavereista oli poikia, tyttöjen kans tuli riitoja ja ne tuntui suurin osa lapsellisilta. Aikusiällä on vaan naisia ystävinä ofc, koska oma ukko :)
Tykkään kahtoa jääkiekkoa,kaikkia ruoka ohjelmia,saunoa ja tehdä pihatöitä ja puuhommia. Minussa on myös tosi tyttömäisiä ja naisellisia puolia ,sellaista poikamaisuutta on vaan luonteessa.
Nautin lihaskunnosta,liikunnasta ja omasta rauhasta. Luen paljon lihaskuntoon liittyviä juttuja, liikeharjoituksiin. Terveyteen.
En käytä mitään tuotteita missä on jotain ylimäärästä. Shamppoot yms. Ruokavaliosta oon tarkka. Kiinnostaa kaikki luonnonmukanen mutta ei vege jutut minusta ei saa liian pitkälle miettiä ihminen tarvii lihaa ,edes kalaa kun meret ja järvet niitä täynnä.
Elämä kun on ollut super vaikea, niin se asennoituminen ja sinnikkyys sekä pienistä asioista nauttiminen on se minun vahvuus vaikeankin elämän takia. En ole kauhean moksis ns pienistä asioista ja osaan ne itse selvittää. Asioista mitä koen päivittäin, mutta joista jotkut ei pääse ikinä tyyliin yli.
Myös äiti ihmisenä olen niin eri kaliperia etten omista kun yhden ystävän jonka kanssa jakaa ajatuksia tähän liittyen. Äitiys on helppoa ja ihanaa, vaikkakin joudun ja jouduin sen eteen tekemään kaikenmoista että se on sitä.
N28
Olen lapsesta asti ollut erityisherkkä, ja aina vihannut sitä piirrettä itsessäni. Vihaan vieläkin. Täytän kohta 40.
Se nyt on yksi juttu että kokee tunteet voimakkaina, pelkät unet saavat sekaisin jne. mutta kun nyt muukin kroppa on lähtenyt samalle tielle. Olen yllättäen herkistynyt/allergisoitunut useille eri asioille, ja kannan mukanani adrenaliinikynää. Minä, joka olen voinut syödä lähes mitä vaan + nauttinut etnisestä ruoasta syvästi, pengon nyt laukustani kolmiolääkkeitä (vahva antihistamiini) kun ruoassa olikin lisäainetta X. (En ole koskaan uskonut lisäaineherkkyyksiin, mutta pakko se oli uskoa kahden sairaalareissun jälkeen.)
Viimeksi tänään löytyi taas kerran uusi asia, jolle reagoin. Se sama asia sopi vielä viime viikolla. (Reaktiot eivät ole pääni sisällä, ne myös näkyvät ulospäin mm.iholla.) Tekee mieli kirkua. Tätäkö elämäni on loppuajan, kotiin poteroitumista ja ruokana keitettyä riisiä hippusella suolaa??
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös yksi erityisherkkä! Minua kiinnostaisi näin opiskelijana tietää, missä ammatissa/ millä alalla te kanssaihmiset työskentelette, ja miten erityisherkkyytenne vaikuttaa työntekoon. Olisin todella kiitollinen vastauksista :)
Olen työterveyshoitaja. Koen että eritysherkkyydestäni, empaattisuudesta ja kuuntelutaidoista on ollut työssäni terveydenhuollossa suuri apu. Erityisesti ihmisten tunnetilojen havainnoinnista, koska työni on pääasiassa kommunikaatioon pohjautuvaa ja toisten tukemista. Olin lapsena todella ujo introvertti, aikuisena olen ujoudesta päässyt aika hyvin yli ja juttelu vieraiden kanssa on luontevaa. Päällepäin ihmiset eivät ehkä heti arvaisi minua herkäksi, ulospäin näyttäydyn ehkä reippaana. Sanoisin että olen sosiaalinen introvertti erityisherkkyyden ohella.
Pidän sosiaalisista tilanteista, mutta vastapainoksi tarvitsen runsaasti hiljaista omaa aikaa. Tässä ehkä yksi syy miksi minulla ei ole lapsia vaikka lapsista pidänkin. En kestä kotonani minkäänlaista hälyä ja keskeytyksiä. Hälyä ja keskeytyksiä tulee jo arjessa työssä riittävästi. Ystäviä rakastan tavata, mutta näitäkin tilanteita jaksan ehkä max pari kertaa kuukaudessa.
Usein jos mahdollista niin teen paperitöitä ja tai ihan vain olen muutoinkin vastamelukuulokkeet päässä, ilman musiikkia. Luonnossa ulkoilu on myös tärkeä palautumiskeino. Asuinpaikkanikin olen valinnut niin että kotini sopivan syrjässä haja-asutusalueella, kaikessa hiljaisuudessa.
Olen varmaan lievän/keskitason aistiyliherkkä. Puristavat vaatteet, melu, muruset lattialla jalkojen alla tai sängyllä, väärä lämpötila, sukan kastuminen tai tarttuminen tahmaan, käsin tiskaaminen ja tiettyjen elintarvikkeiden käsittely on tuskaista. Hajuaisti on erittäin herkkä ja pahat hajut etoo. Ruuan paistaminen on käryn vuoksi vaikeaa ja olo on huono, jos vaatteisiin on tarttunut jostain paha haju tai käry. Käytän paljon samoja vaatteita, pitää olla ne tietynlaiset ja päällä mukavat. Ruuhkaliikenteessä ajaminen saa minut paniikkiin. Elän tällä hetkellä ihan normaalisti. hankin itselleni sellaisen työn jossa on mahdollisimman vähän ärsykkeitä. Lapsia ei ole, enkä usko jaksavani lapsiarkea vaikka lapsista tykkäänkin. Olen mukavuushaluinen, liikun paljon jotta mikään paikka ei olisi kipeä ja tykkään saunoa, kylpeä ja hakea kehollista mielihyvää erilaisita jutuista.
Lapsuus oli turvallinen, mutta olin herkkis ja halusin vältellä konflikteja, kynnysmattoutta on aikuisena ollut. Pidän ihmisistä mutta kuormitun heistä valtavasti.
Vierailija kirjoitti:
Minä tiedän olevani herkkä, mutta en jotenkin halua itselleni siitä mitään diagnoosia, koska kokonaisuudessaan ominaisuus on elämääni rikastuttava, ei haittaava ominaisuus.
Äitini huomasi herkkyyteni jo kun olin pikkulapsi. Saduissa monet kohdat oli niin surullisia että itkin hulluna, ja märehdin niitä monta päivää. Sellaiset tavalliset sadut, jotka ei useimpia lapsia sillä tasolla hetkauta. Lisäksi en pitänyt kovaa nauravista tai puhuvista ihmisistä, hankaavista tai pistelevistä vaatekappaleista, kuumasta tai kylmästä, vaan kaikki voimakkaat ärsykkeet ahdistivat ja itkettivät.
Olen 1970-luvun lapsi ja silloin oltiin sitä mieltä, että itkupillit ei elämässä pärjää joten minut pitäisi karaista. Äidin karaisu johti siihen, että opin piilottamaan herkkyyteni ulkomaailmalta, kärsimään sisälläni vaan. Tämän uskon olevan iso syy siihen, miksi teini-iässä sairastuin paniikkihäiriöön ja yleistyneeseen ahdistushäiriöön, ja o
Eritysherkkyys ei ole diagnoosin, se on ominaisuus jota voi esiintyä korostuneesti joidenkin diagnoosien yhteydessä.
Kun käyn paskalla, itken ihanuudesta ja ilmoitan muille. Haluan että muut kokevat saman
Nauran ja itken aina