Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
MIKSI minulla ei ole ystäviä? Mitä teen väärin?
16.02.2014 |
En enää jaksa tätä yksinäisyyttä. Olen se, joka pitää yhteyttä ja jos ei pidä, ei kukaan muukaan tee niin. Olen se, joka pyytää lenkille tai vaikka lasten kanssa puistoon. Jos en pyydä, saan mennä yksin. Olen se, joka tarjoutui lähtemään elokuviin toisen kanssa, mutta sitten toiselle tulikin parempaa tekemistä (kehtasi tämän minulle vielä kertoa) ja joka sitten luki tänään Facebookista, että tämä henkilö oli mennyt elokuviin muiden kanssa... vaikka pyysin, että kerro kun olet menossa, kaipaisin seuraa.
Ei niin ei.
Olen se, joka ei ole koskaan juhlinut synttäreitä ystävien kanssa, ja joka vietti elämänsä ensimmäisiä pikkujouluja 31-vuotiaana viime joulukuussa, koska ITSE JÄRJESTIN SELLAISET. Minä olen se, joka lukee nimenomaan Facebookista muiden illanvietoista ja kiitoksista miten oli kivat kolmekymppiset/polttarit/babyshowerit... ei varmaan ole vaikea arvata, ettei minulle ole tuollaisia järjestetty koskaan.
Ja tiedättekö, olen ihan tavallinen nainen. Olen avarakatseinen, peruspositiivinen, en juorua muista, osaan kuunnella, en ole takertuva... ja olen aina ulkona kaikesta. Olen näkymätön, minua ei muisteta. Joskus kun joku tuttu tulee kadulla vastaan ja näkee minut, hän näyttää hetken siltä kuin muistaisi että ai niin tuokin ihminen on olemassa.
Tämä kyllä sattuu jo syvälle.
Kommentit (292)
27 vuoden avioliiton jälkeen yksin jääneenä ihmettelen, miksi en olekaan enää hyväksytty. Ennen oli houkutuksia, jotka torjuin, nyt kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut tekemisistäni. Kai sitä saa, mitä tilaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pakko sanoa että taidan olla sielun siskosi .olen vasta 26 mutta samat systeemit jatkunut jo sen 8 vuotta :(
Täällä yksi kohtalotoveri... Olen 35v Keski-Suomesta . Minulla on mies (ei lasten isä) ja 2 lasta ja normaalisti en kyllä oikein ehdi tavatakaan ketään, mutta heti kun tulee aikaa, haluaisin kyllä ystäviäni tavata mutta silloin huomaan ja muistan että eihän heitä ole... :( En ole koskaan ollut mikään ystävämagneetti mutta nykyään tosiaan tuntuu ettei ole yhtään ystävää kenen kanssa voisi lähteä jonnekin. Olen parilta kysynyt aina kun tilaisuus tulee että voitaisko nähdä mutta nykyään hekään eivät halua tavata. Ikävää kyllä huomata olevansa ihan yksin jos ei olis miestä ja lapsia.. :(
Kerro mulle pari pelottavaa sanaa nii oon sun kaveri
Minullakaan ei ole ystävää. Entiset parhaat kaverini ottivat minun tilalleni toisen ja heivasivat minut pois. Tämä tuntuu vieläkin pahalta. En tiedä mitä teen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoittakaa mullekin!Olen 35v,ihana mies,tyttö melkein 2v ja poika 10v.Olisin ikionnellinen jos nyt lopulta löytyisi ystäväitä!!Ollut niin yksinäinen,perhestä aina ei riitä.Harmitta kovasti !!jannu1978@hotmail.com
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko miettinyt sellaista vaihtoehtoa, että saatat olla "liian mukava"? Siis korostetun korrekti, et halua loukata ketään ja punnitset tarkkaan mitä sanot, ettet vain pahoittaisi kenenkään paikalla olevan tai olemattoman mieltä. Siitä saattaa tulla ihmisille sellainen kuva, ettet luota heihin, sillä kukaan ei voi olla aina täydellisen mukava ja kohtelias: he ikäänkuin tulkitsevat ettet halua päästää heitä lähelle etkä ole ikeasti kiinnostunut.
Niin outoa kuin se onkin niin yhteiset ärsytyksen kohteet ja ongelmat ovat kulttuurissamme hyviä puheenaiheita ja niistä on helppo jutella. Miten itse keskustelisit, jos joku sanoisi "Minulla on kyllä ihana lapsi/onpa tänään kaunis päivä/kyllä varmaan kaikki ehdokkaat kunnallisvaaleissa ovat omalla tavallaan hyviä, ihmiset ovat erilaisia"? Näistä aloittaen keskustelut jäävät pinnallisiksi myhäilyiksi. Sen sijaan hyisestä säästä, lasten riehumisesta ja hoopoista kunnallisvaaliehdokkaista on helppo puhua. Lisäksi kukaan ei voi pitää kaikista: jos sinä ikään kuin aina pidät kaikista tasaveroisesti, kukaan ei uskalla kommentoida muita yhteisiä tuttuja sinun läsnäollessasi. Sitähän me kaikki kuitenkin jatkuvasti teemme: arvostelemme muita.
En nyt tiedä onko nämä parhaita mahdollisia esimerkkejä mutta toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitin.
Minulla vähän samanlainen tarina kun ap:llä en tiedä tunnistaako kukaan muu itseään seuraavasta? Lähdin opiskelemaan toiselle paikkakunnalla muutaman sadankilometrinpäähän. Lapsuudenkavereihin tuli pidettyä yhteyttä netin ja puhelimen välityksellä. Aina kun kävin kotipaikkakunnalla niin kaverit kutsuvat illanviettoon tai muuten vaan ulos. Sitten valmistuin ja muutin takaisin kotipaikkakunnalla, kaverit vuoronsaperään ovat vetäytyneet ja jättäneet vastaamatta kutsuihin yms. Opiskelukaverit joita opiskeluvuosina tuli, pitävät kyllä yhteyttä mutta asuvat, kuitenkin niin kaukana ettei lenkki, leffa yms seura ole mahdollista. Olen miettinyt että oliko valmistumiseni hyvään ammattiin ja tällähetkellä hyväpalkkaisessa työssä oleminen, (lähes) kouluttamattomille lapsuuden kaverilleni liikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten teillä yksinäisillä on mennyt syksy? Tämä pikkujouluaika on kurjaa ainakin minulle. T: yksi ketjuun vastanneista
Minäkin olen ihmetellyt mikä mättää kun puistossa yms en saa yhteyttä muihin äiteihin. Olen ilmeisesti liian laitettu kun meikkaan ja käytän myös farkkuja. Olen myös Helsingistä muuttanut tänne pienempään kaupunkiin. Kyllästyin käymään kun aina sain hiljaisuutta tai lyhyitä vastauksia. Samaa syrjintää oli perhekerhossa.
Onnekseni löysimme lapselle hyvän ystävän naapurustosta. Hänenkin äitinsä kuvitteli minun olevan tyly ja itseääntäynnä. Oletan että tätä ajatusmallia on myös perhekerhon sisäpiirissä.
Ennakkoluulot ovat syvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 13:03"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 12:57"]
Jos aina olet yhtä negatiivinen ja vihainen kun joku yrittää vilpittömästi auttaa niin on varmaan turha spekuloida miksi ihmiset eivät pysy lähelläsi.ja voin mennä itseeni.anteeksi kun yritin auttaa ja ehdotin harrastuksia..
[/quote]
Kai minä saan puolustaa itseäni ja sanoa, että mitä olen jo yrittänyt? Senkin olen jo tähän ketjuun kirjoittanut, että tässä anonyyminä puran tuntojani, niin miksi sitä ei voi ottaa huomioon vaan pitää vetää negatiivisuus mukaan ja olettaa, että olen sellainen aina. Jos koen, että en ole hissukka enkä tylsä, niin minä todellakin saan sanoa sen tässä.
Ap.
[/quote]
Ei millään pahalla, ap, mutta kyllä minusta ihminen, joka vain kuuntelee muiden juttuja kertomatta itsestään mitään, on aikamoisen tylsä ihminen ja hissukka.
Ihmisestä mielenkiintoisen tekevät juuri hänen omat juttunsa. Kaikki karismaattiset ihmiset ovat hyviä kertomaan tarinoita. Ihmiset suorastaan liimautuvat karismaattisen tarinankertojan kylkeen ja kuuntelevat lumoutuneena tällaisen ihmisen juttuja.
Ei tarvitse olla maailman karismaattisin puhuja saadakseen ystäviä, mutta "hyvä kuuntelija", joka vain kuuntelee muiden juttuja, on äärimmäisen tylsää ja epäkiinnostavaa seuraa.
Ehkä sinulle tekisikin hyvää joku improvisaatioteatterin kaltainen harrastusryhmä, jossa opetellaan heittäytymistä ja avautumista yleisön edessä...
Tulin vielä lukemaan. Ei miehenikään mikään kaverihaukka ole, mutta hän ei niitä edes kaipaa. Mutta hän näkee kahta hyvää ystäväänsä viikottain.
Minulla olisi nytkin iso hinku lähteä tuulettumaan... mutta en oikeasti keksi, ketä pyytää. Ap.
Ystävyys syntyy mun mielestä YHTEISISTÄ KOKEMUKSISTA. Hyvän päivän tuttujen kanssa ei oikein tule syvästi ystäväksi. Itselläni parhaat ystävät ovat ala-asteajalta ja partioleiriltä. Jouduimme tekemään viikon kaatosateessa rankkaa työtä leiriläisten eteen. Ystävyys syntyi rankoista yhteisistä kokemuksista. Toisissa tilanteissa emme ehkä olisi ystävystyneet. Yhden ystävän kanssa vietimme baarissa hauskan illan, johon liittyi romantiikkaakin. Tämä lujitti meitä ja juttua on piisannut. Sitten on ystäviä, joita tapaan seurakunnassa. Heihin voin luottaa ja he ovat aina saatavilla seurakunnan tilaisuuksissa.
Itse koen tylsiksi ihmiset, jotka eivät yhtään juorua tai päivittele maailman menoa. Ei tarvitse juoruta naapureista mutta voi päivitellä vaikka perussuomalaisten homolausuntoja ja nauraa niille. Hyvän ystävän kanssa ollessa nimenomaan "juoruillaan" ja tapaamisen jälkeen on taas maailma parannettu :)
Mutta facebookin kautta saatu kuva muiden ihmisten onnesta ja kaveri-illoista ei ole todellinen kuva maailmasta. Vaikka minulla on ystäviä, tulen itsekin joskus loukkaantuneeksi, kun luen, että muut ovat olleet yhdessä enkä ole itse ollut mukana.
Ap:n kirjoitus oli täysin kuin omasta elämästäni. Voisin kaiken kirjoittaa ihan samoin!
Olen hyväsydäminen, mukava ihminen, hieman ujo isoissa porukoissa ja siellä jään muiden varjoon, mutta 1-2 hengen porukoissa puhun samoin kuten muutkin. Koen olevani hauska ja kiva kaveri. Ja koska päivisin ei tekemistä liiemmin ole (mitä nyt lasten kanssa tulee oltua) niin aina olisi aikaa kahvitella, kyläillä, lenkkeillä...mutta seuraa ei ole :/.
Viikonloppuna tapahtui jotain mikä sai taas ajattelemaan tätä yksinäisyyttä ja se kyllä sattuu ja tosi syvälle.
Alue: Aihe vapaa
Minäkin.
Olan kanssa miettnyt joskus onko mussa jotain autistisia piirteitä tms, joiden vuoksi en pärjää sosiaalisissa ympyröissä, mutta tuskin. Ja kun täällä nyt oletetaan yksinäisten olevan kotona nysvääviä hissukoita, niin minä ainakin olen/olisin poikkeus. Nautin suunnattomasti iltaelämästä enkä tuoppiinkaan sylje joskin osaan juoda sillä tavalla sivistyneesti että humalasta huolimatta en kaatuile tai sammu tai vastaavaa. Lähtisin innoissani festareille, keikoille, baariin ym, mutta kun ei ole ketään menokaveria.
Osaaa jutella ihmisille mielestäni ihan asiallisesti, pukeudun ihan normaalisti ja näytänkin mielestäni ihan normaalilta, harrastuksia löytyy. Mutta kavereita ei ole, eikä näköjään tule.