Lue keskustelun säännöt.
MIKSI minulla ei ole ystäviä? Mitä teen väärin?
16.02.2014 |
En enää jaksa tätä yksinäisyyttä. Olen se, joka pitää yhteyttä ja jos ei pidä, ei kukaan muukaan tee niin. Olen se, joka pyytää lenkille tai vaikka lasten kanssa puistoon. Jos en pyydä, saan mennä yksin. Olen se, joka tarjoutui lähtemään elokuviin toisen kanssa, mutta sitten toiselle tulikin parempaa tekemistä (kehtasi tämän minulle vielä kertoa) ja joka sitten luki tänään Facebookista, että tämä henkilö oli mennyt elokuviin muiden kanssa... vaikka pyysin, että kerro kun olet menossa, kaipaisin seuraa.
Ei niin ei.
Olen se, joka ei ole koskaan juhlinut synttäreitä ystävien kanssa, ja joka vietti elämänsä ensimmäisiä pikkujouluja 31-vuotiaana viime joulukuussa, koska ITSE JÄRJESTIN SELLAISET. Minä olen se, joka lukee nimenomaan Facebookista muiden illanvietoista ja kiitoksista miten oli kivat kolmekymppiset/polttarit/babyshowerit... ei varmaan ole vaikea arvata, ettei minulle ole tuollaisia järjestetty koskaan.
Ja tiedättekö, olen ihan tavallinen nainen. Olen avarakatseinen, peruspositiivinen, en juorua muista, osaan kuunnella, en ole takertuva... ja olen aina ulkona kaikesta. Olen näkymätön, minua ei muisteta. Joskus kun joku tuttu tulee kadulla vastaan ja näkee minut, hän näyttää hetken siltä kuin muistaisi että ai niin tuokin ihminen on olemassa.
Tämä kyllä sattuu jo syvälle.
Kommentit (292)
menkää toistenne feissareihin jos kerran kaikki olette tuollaisia. kuulostaa nyt säälipisteiden keräämiseltä tämä "määkin oon ihan yksin". vauhtia vauhtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 15:14"]
Voi kuulostaapa niin tutulta... Mistäpäin ap olet tai muut samassa tilanteessa olevat olette? Etelä-Karjalasta ketään? Mulle voi kirjoitella osotteeseen convallaria1@outlook.com
[/quote]
just näin sen sijaan että alapeukutatte ehdotuksia niintehkää jotain, perse sohvasta. nyt.
Mistä päin olet 46? Täälläkin lapsi 4v ja tuttavilla ei sen ikäisiä lapsia.
Ap, haluatko rehellisen vastauksen? Kuulostat valitettavasti hieman rasittavalta, jos kyselet, että saisitko sinäkin tulla mukaan, tai että sinäkin olisit halunnut osallistua. Älä yritä olla laskelmoiva, kutsu itse ihmisiä käymään, järjestä jotain mukavaa. Puhu omista tekemisistäsi, ole kiinnostunut toisten asioista. Nyt vaikuttaa aika lailla siltä, että mielessäsi syyttelet toisia siitä, että he eivät viihdy seurassasi, vaikka olet hauska ja hyvää seuraa. Sille on kuitenkin joku syy, etteivät viihdy, onko "vika" siis kaikissa muissa vai sinussa? Ennen alapeukuttamista koeta miettiä tilannetta ihan ulkopuolisen silmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä. Osa ihmisistä saa ystävi siksi koska keskittyy toisen asioihin, mutta onko sellainenkaan sitten niin mukavaa. Minulla oli nuorena paljon "ystäviä" ja kun läksin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle sain pinon kirjeitä päivittäin. Olin monia vuosia suosittu koska käytin kaiken energiani muiden hyvitelyyn.
En kuitenkaan kokenut mitään ikävää tai kiintymystä näihin ihmisiin.
Sitten löysin itseni ja sen jälkeen alkoivat vaikeudet ihmisten kanssa, en osannutkaan mitään muuta tyyliä saada ystäviä kuin tämän miellyttävän roolin kautta. Valitsin väärin "ystäviä" ja kun itselle tuli vaikeuksia kukaan ei ollut tukena.
Hokema, että "ole oma itsesi"on siis omassa elämässäni todistetusti keino herättää vieroksuntaa ihmisissä :D.
Yritin hakea ystäviä, mutta tulos oli sellainen, että moni yksinäinen ei kuitenkaan uskaltanutkaan oikeasti tavata uusia ihmisiä.
Nyt en jaksa edes välittää asiasta ekä oikeastaan edes enää kärsi yksinäisyydestä.
Mun läheisimmät ystävät ovat ala-asteajoilta. Jos mulla ei olisi niitä, voisin luultavasti tuntea kuten ap. Uudemmat tuttavuudet ovat juuri enemmänkin sellaisia, että ovat kiva lisä, mutta ei sillä lailla sydän ystäviä, että hekään minua olisivat kutsumassa mukaan kovin aktiivisesti. Olen itsekin sitä tyyppiä, että voisin vaipua vähän itsesääliin kuten ap.
Jos lapsuudenystäviä ei ole, niin ei kannata etsiä itsestään vikoja, vaan hyväksyä se, että aikuisena ystävyyksien synnyttäminen ei ole niin helppoa.
Ala luottaa itseesi. Hyväksy itsesi, älä hae muilta hyväksyntää. Ota riski ja ole rohkeasti oma itsesi.
Ihmiset pitävät aidoista ihmisistä ja sellaisista, jotka antavat jotain itsestään, eli kertovat itsestä rehellisesti. On toki miellyttävää ja kohteliasta kysellä toisten kuulumisia, mutta teet itsestäsi kiinnostavamman kun puhut myös itsestäsi, ihan rehellisesti.
Kaikessa seurassa ei ole yhtä helppo olla oma itsensä. Oletko löytänyt saman henkistä seuraa kuin itse olet? Mistä löytäisit ystäviä, jotka jakavat saman arvomaailman kuin sinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut saavani kavereita sillä, että olen lopettanut itsestäni puhumisen ja alkanut juurikin kysellä ja olemaan aidosti kiinnostunut kavereideni elämästä. Tämä tapa alkaa ensitutustumisella. Kyllä niille omille jutuilla ja murheille on sitten aikaa myöhemmin. Ihmiset haluavat puhua itsestään, jos haluat luoda pysyvän "yhteyden", niin annat heille tilaa esittäytyä ja luoda sinuun kiintymyssuhde.
Tärkeää on myös valita huolella oikean tyyppiset ystävät. Itse roikuin vuosikausia ihmisissä, jotka olin koulussa tai töissä tavannut. Ymmärsin vasta myöhemmin, että suhteet perustuivat enemmänkin käytäntöön, kuin oikeaan ystävyyteen, jossa on paljon puhuttavaa ja naurettavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 14:31"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 13:03"]
[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 12:57"]
Jos aina olet yhtä negatiivinen ja vihainen kun joku yrittää vilpittömästi auttaa niin on varmaan turha spekuloida miksi ihmiset eivät pysy lähelläsi.ja voin mennä itseeni.anteeksi kun yritin auttaa ja ehdotin harrastuksia..
[/quote]
Kai minä saan puolustaa itseäni ja sanoa, että mitä olen jo yrittänyt? Senkin olen jo tähän ketjuun kirjoittanut, että tässä anonyyminä puran tuntojani, niin miksi sitä ei voi ottaa huomioon vaan pitää vetää negatiivisuus mukaan ja olettaa, että olen sellainen aina. Jos koen, että en ole hissukka enkä tylsä, niin minä todellakin saan sanoa sen tässä.
Ap.
[/quote]
Ei millään pahalla, ap, mutta kyllä minusta ihminen, joka vain kuuntelee muiden juttuja kertomatta itsestään mitään, on aikamoisen tylsä ihminen ja hissukka.
Ihmisestä mielenkiintoisen tekevät juuri hänen omat juttunsa. Kaikki karismaattiset ihmiset ovat hyviä kertomaan tarinoita. Ihmiset suorastaan liimautuvat karismaattisen tarinankertojan kylkeen ja kuuntelevat lumoutuneena tällaisen ihmisen juttuja.
Ei tarvitse olla maailman karismaattisin puhuja saadakseen ystäviä, mutta "hyvä kuuntelija", joka vain kuuntelee muiden juttuja, on äärimmäisen tylsää ja epäkiinnostavaa seuraa.
Ehkä sinulle tekisikin hyvää joku improvisaatioteatterin kaltainen harrastusryhmä, jossa opetellaan heittäytymistä ja avautumista yleisön edessä...
[/quote]
Tähänkin olen jo vastannut, että annan kyllä itsestäni ja kerron omista kokemuksista. Kerron, mitä tehtiin kesällä, tai minne matkustettiin viimeksi jos näistä on puhe. Olen kertonut perhesuhteistakin, anoppi-ongelmasta. Tästä edellisestä kokemuksesta vain jäi tunne, että kaikkea sitä, mikä itselle on tärkeää tai mitä on kokenut, en voi enää kertoa. Mutta se ei poissulje vastavuoroisuutta EIKÄ tarkoita sitä, että en puhuisi itsestäni koskaan mitään.
Ap.
ps. Asun Hämeenlinnan lähellä.
Minulla on ystäviä mutta kuitenkin tiedän tuntee siitä, että itse joutuu ylläpitämään suhteita.
Oma elämä on hieman muuttunut ja yhteisiä harrastuksen kohteita ei ole ystävien kanssa, joten se on todella ikävää. Nykyään toivon ystävää, joka jakaisi samat kiinnostuksen kohteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten itsekin toteat, olet näkymätön. Sellainen on auttamatta aika tylsää, kun maailma on täynnä hauskoja ja yllättäviä ja spontaaneja ja idearikkaita ja aktiivisia ihmisiä, joiden seurassa on kevyttä ja kivaa ja joiden kanssa voi silti puhua ihan mistä tahansa niin että toinen osaa oman elämänkokemuksensa perusteella samastua omiin elämäntilanteisiin. Ihmiset tykkäävät persoonallisista ja kivoista ihmisistä. Itsensä surkuttelijat ovat aika väsyttävää seuraa. Pitää olla avoin ja leikkisä ja humoristinen ja tutustua toisiin reippaasti ilman märehtimisiä. Uskon että sun asenteesi paistaa susta ulospäin.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 09:47"]
En ihan jaksanut koko ketjua lukea, mutta jotenkin tulee mieleen oma vähän pessimistinen käsitys ns. "naisten välisistä ystävyyssuhteista" ym sosiaalisista kuvioista. Joskus nuorempana kärsin myös yksinäisyydestä. Ja se lähti jo siitä, että koulussakaan en ollut koskaan suosittu. Kavereita kyllä oli yksi tai kaksi, mutta selvästi olin ulkopuolinen.
Minusta tuli jo silloin sivustakatsoja. Se miksi joku on suosittu ja joku toinen ei, on melkoinen mysteeri, tai ainakin monen osatekijän summa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Iän mukana olen jo vähän oppinut etäännyttämään itseäni näistä sosiaalisista peleistä, mitä ihmiset pelaavat. Jotenkin se vaikuttaa joltain hyvin alkukantaiselta laumakäyttäytymiseltä. Aina kun isompi ryhmä kokoontuu yhteen, lauman jäsenet alkavat mittailemaan itseään toisiin. Se perustuu pelkoon. Tulenko hyväksytyksi? Kuka on se "johtaja"tyyppi, jonka lähipiiri on "turvassa" jne.? Kaikki haluavat olla suositun kavereina, koska silloin osa suosiosta jakautuu myös itselle.
Ihminen, joka jää ulkopuolelle, kantaa usein sitä omaa "ulkopuolisuuden" historiaansa mukanaan. On vaikea olla luonteva ja itsevarma, jos palaute on aina ollut miinusmerkkistä tai välinpitämättömyyttä. Jollain alkeellisella tasolla muut myös vaistovat tällaisen epävarmuuden. Ehkä kyse on loppupeleissä energiasta. Myönteisiä kokemuksia saaneet heijastavat ulospäin myönteistä energiaa, joka vetää puoleensa.
Vähän sekava kirjoitus, enkä väitä sen olevan mikään koko totuus, mutta tällaisiin mietteisiin olen tullut vuosikymmenten saatossa sivustakatsojana.
[/quote]
Täältä löytyy tämän kirjoittajan sukulaissielu :o) Tekstisi oli kuin omaa analyysiani :oD :oD
Aika paljon on kiinni siitä, millaisiin ihmisiin törmäilee. Aina niitä helmiä joskus löytyy, kun puhutaan 1 per 10 vuoteen. Joku vaan sattuu väreilemään enemmän omalla aaltopituudella ja siitä se lähtee. Sitten kun on tälläinen "harvinaisemmalla" aaltopituudella värisevä, niin harvoinhan sitä niihin "sopiviin" ihmisiin voi törmätäkin.
Helpottaisiko se yksinäisyyttä, että yrittäisi hyväksyä oman erityislaatuisuuden sen sijaan että yrittää kalastella sellaisten ihmisten huomiota, joilla ei sitä ole antaa?
Kaikkea hyvää sinulle ap - olet varmasti hyvä ihminen! Niinkuin muutkin tämän ketjun yksinäiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 12:53"]Oot ihan kun minä
[/quote]
Ja minä!
Aloitus olisi voinut tulla minunkin näppäimistöltäni, kovin tutulle kuulostaa. Ja suoraan sanottunaa harmittaa ja mietityttää, miksi olen niin yksinäinen ja epätoivottua seuraa ilmeisesti, vaikka olen kuitenkin mukava ja ihan tavallinen ihminen... Ja välillä tuntuu pahalle kun minä olen se joka pitää erääseen ystävään yhteyttä, hän ei ota minuun yhteyttä. Ja kun minä laitan viestiä tai muuta ja kerron miten olisi kiva nähdä, tämä kaveri haluaa nähdä vain silloin kun voi hyötyä minusta jotenkin, kuten että vahdin hänen lastaan tai lähden hänen kanssaan jonnekin partylite kutsuille että tienaisi rahaa myymällä minulle jotain krääsää... Sitten kuulen häneltä miten on ollut baarissa tai muuta hauskaa pitämässä joidenkin kanssa, minua ei kuitenkaan ole kutsuttu vaikka nimenomaan haluaisin nähdä kaveria joskus ilman hänen lapsiaan. Ilmeisesti muut kaverit on sitten sitä aikaa varten, mutta olen ajatellutkin että ellei hän muuta käytöstään, en minä aio olla enää vain hätävarana... Kyseinen henkilö kun on sanonut aika epäystävällisiäkin asioita ja tuonut ilmi sen, että pyytää minua kun kukaan muu ei tule seuraksi (niihin epämieluisiin juttuihin), sekä hän ei koskaan kysy kuulumisiani vaan aika menee jutellessa hänestä ja pääosin hänen lapsistaan... Noh, tulipa tänne nyt anonyymisti purettua tuntemuksia, mutta koen jotenkin "epäreiluna" tavallaan että tuolla kyseisellä kaverilla kyllä riittää ystäviä mutta minulla ei. Hän kuitenkin on se joka ilkeilee joskus päin naamaa tai ei piittaa muiden mielipiteistä yms. Että vaikealle tuntuu ymmärtää miksi minunlaiseni ihminen sitten on vailla ystäviä, vaikka olen mielestäni ihan fiksu, mukava ja hauskaa seuraakin sekä tykkään tehdä ja puhua monipuolisia asioita, osaan kuunnella yms.
Olen kuvitellut että itse olisin sosiaalisesti kömpelö, mutta olen havainnut että oikeastaan olen ihan ok eivätkä muut ole sen sosiaalisempia. Heillä vain ilmeisesti on jo tutut piirit eikä aikuisiällä kiinnosta aina niin tutustua uusiin ihmisiin. Veikkaan myös, että mun pitää vain löytää sitä oikeaa, minulle sopivaa seuraa jostain :) Mutta kyllähän se pahalle välillä tuntuu,ettei ole ystäviä ja seuraa tekemään juttuja.
Täällä on monta joihin olisi mukava tutustua. Ethkä se on niin, että jos lapsuus ja nuoruusystävät ovat jäänneet niin toisaan aikuisena ei niin vain enää syvällisemmin kehenkään tutustu.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 18:24"]
Ap, haluatko rehellisen vastauksen? Kuulostat valitettavasti hieman rasittavalta, jos kyselet, että saisitko sinäkin tulla mukaan, tai että sinäkin olisit halunnut osallistua. Älä yritä olla laskelmoiva, kutsu itse ihmisiä käymään, järjestä jotain mukavaa. Puhu omista tekemisistäsi, ole kiinnostunut toisten asioista. Nyt vaikuttaa aika lailla siltä, että mielessäsi syyttelet toisia siitä, että he eivät viihdy seurassasi, vaikka olet hauska ja hyvää seuraa. Sille on kuitenkin joku syy, etteivät viihdy, onko "vika" siis kaikissa muissa vai sinussa? Ennen alapeukuttamista koeta miettiä tilannetta ihan ulkopuolisen silmin.
[/quote]
En minä näitä asioita ääneen pohdi, jotenkin epäreilu olettamus että vikani olisi siinä, että menen ja ruikutan toisten perässä. Mies joskus miettii, miksi en saa ystäviä. Hän joskus tarkkailee minua toisten seurassa (heh) ja katselee, miten muut minuun suhtautuvat, ja vastaus on että varautuneesti.
Kokeilin tuota rehellisyyttä myös kerran (tämäkin kuulostaa sitten tökerömmältä kuin onkaan oikeasti) erään ihmisen kanssa, ja kerroin hänelle asioita tavallaan vastapainoksi hänen avoimuudelleen. Hän ei tuntunut kestävän sitä, ja suuttui sitten yhdestä mielipiteestäni niin, että ei enää pitänyt yhteyttä.
Joskus mietin, onko minulla joku syy vaikka Asperger-diagnoosiin tai johonkin. Joskus mietin, että ulkonäössäni on jotain huomautettavaa tai kavahdettavaa. Jos kuitenkin useat keskustelut ON sitäkin vaikka toisten äitien kanssa, että minuaKIN väsyttää ja lapsen kanssa ei aina tiedä mitä tehdä, niin onko se sitten liian avointa taas?
Ja korostan, en puhu näistä hiekkalaatikon reunalla. Täällä anonyyminä vain pohdin. Enkä ole peukutellut en ylös enkä alas mitään kommentteja, tunnen myötätuntoa muita yksinäisiä kohtaan. Sinäkin, joka kirjoitit että kyyneleet valuu tuota kertoessa, niin minulle tuli kyyneleet silmiin sitä lukiessa. Tiedän, miltä sinusta tuntuu.
Hyvää tätä viikkoa yksinäisille ja muillekin. Koitetaan nähdä ne hyvät asiat elämässä! Ap
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 18:24"]
Ap, haluatko rehellisen vastauksen? Kuulostat valitettavasti hieman rasittavalta, jos kyselet, että saisitko sinäkin tulla mukaan, tai että sinäkin olisit halunnut osallistua. Älä yritä olla laskelmoiva, kutsu itse ihmisiä käymään, järjestä jotain mukavaa. Puhu omista tekemisistäsi, ole kiinnostunut toisten asioista. Nyt vaikuttaa aika lailla siltä, että mielessäsi syyttelet toisia siitä, että he eivät viihdy seurassasi, vaikka olet hauska ja hyvää seuraa. Sille on kuitenkin joku syy, etteivät viihdy, onko "vika" siis kaikissa muissa vai sinussa? Ennen alapeukuttamista koeta miettiä tilannetta ihan ulkopuolisen silmin.
[/quote]
En minä näitä asioita ääneen pohdi, jotenkin epäreilu olettamus että vikani olisi siinä, että menen ja ruikutan toisten perässä. Mies joskus miettii, miksi en saa ystäviä. Hän joskus tarkkailee minua toisten seurassa (heh) ja katselee, miten muut minuun suhtautuvat, ja vastaus on että varautuneesti.
Kokeilin tuota rehellisyyttä myös kerran (tämäkin kuulostaa sitten tökerömmältä kuin onkaan oikeasti) erään ihmisen kanssa, ja kerroin hänelle asioita tavallaan vastapainoksi hänen avoimuudelleen. Hän ei tuntunut kestävän sitä, ja suuttui sitten yhdestä mielipiteestäni niin, että ei enää pitänyt yhteyttä.
Joskus mietin, onko minulla joku syy vaikka Asperger-diagnoosiin tai johonkin. Joskus mietin, että ulkonäössäni on jotain huomautettavaa tai kavahdettavaa. Jos kuitenkin useat keskustelut ON sitäkin vaikka toisten äitien kanssa, että minuaKIN väsyttää ja lapsen kanssa ei aina tiedä mitä tehdä, niin onko se sitten liian avointa taas?
Ja korostan, en puhu näistä hiekkalaatikon reunalla. Täällä anonyyminä vain pohdin. Enkä ole peukutellut en ylös enkä alas mitään kommentteja, tunnen myötätuntoa muita yksinäisiä kohtaan. Sinäkin, joka kirjoitit että kyyneleet valuu tuota kertoessa, niin minulle tuli kyyneleet silmiin sitä lukiessa. Tiedän, miltä sinusta tuntuu.
Hyvää tätä viikkoa yksinäisille ja muillekin. Koitetaan nähdä ne hyvät asiat elämässä! Ap
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 15:06"]
Minä veikkaan, että ap. ei käytä alkoholia ja jos käyttää, ei halua tulla känniin. - Me olemme molemmat yksinäisiä juuri siksi.
[/quote]
En juu halua tulla humalaan, mutta en usko että se nyt jossain äitien kesken tai harrastuksessa olisi se kynnyskysymys. Ap.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 14:19"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 14:04"]
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 13:58"]
Näin sosiaalisen ihmisen korvaan kuulostaa vaivalloiselta tuommoinen laskeminen, että kuka kutsui ja kuka muistaa onnitella. Toiset ovat aktiivisempia pitämään yhteyttä kuin toiset. Kutsuttakaa itsenne mukaan vaan ja järkestäkää itsekin hauskaa ja ottakaa rennosti. Ajan kanssa kun teistä tulee läheisempiä, nk. "vakiokalustoa", teidät muistetaan pyytää mukaan.
Surkuttelu on rasittavaa.
[/quote]
En surkuttele ääneen missään! Ymmärrän, että sellaisen silmin tämä vaikuttaakin säälittävältä ja ärsyttävältä, mutta minun silmiin sinä taas olet sellainen, joka ei muista ketään vaan olettaa, että jokainen kutsuu itse itsensä.
Mutta kerro, miten se tehdään? Laitanko viestiä ihmisille joka viikonloppu että oletteko te nyt tekemässä jotain, saanko tulla mukaan?
Ap.
[/quote]
Ei ole syytä suuttua. Minä kyllä kutsun muita myös, mutta ne heljaiset ja ei-läheiset saattaa unohtua helposti vaikka tervetulleita olisivatkin.
Pyydä kylään, kävelylle, uimahalliin, ostoksille.. Tai pyydä, että sopiiko tulla kahville jne.. Tuonko halusit kuulla? Ei se ole vaikeaa. Ihmiset ovat kiireisiä eikä siinä aina muista muistaa hiljaista tuttavaa, kun aika menee läheisempien kavereiden kanssa.
[/quote]
En ole ap, mutta ihan liian tutulta kuulostaa ap:n tarina. Mies on ja lapset, muutama ystäväkin, mutta he asuvat kaukana, joten kaipaisin sosiaalista elämää tällä asuinpaikkakunnallani. Mutta ei niin ei... Olen yrittänyt niin töistä, lasten päiväkotikaverien vanhemmista kuin omista harrastusporukoistakin. Mutta ei... Tutustutaan, vaihdetaan numeroita ja sovitaan että nähdään - ja sitten ei kuitenkaan. Laitan viestiä ja pyydän vaikka puistotreffeille lasten kera - ei luulisi olevan liian vaikeaa istuskella siinä hiekkalaatikon äärellä ja jutustella mukavia, kenenkään ei tarvitse miettiä tarjoomuksia tai kodin siisteystilaa. Mutta aina saan jonkun tekosyyltä kuulostavan selityksen miksi juuri nyt ei sovi. Yritän vaikka kuukauden kuluttua uudelleen, mutta taaskaan ei sovi. Ja olen yrittänyt sekä sopia hyvissä ajoin ("kuulostaa kivalta, mut sovitaan tarkemmin sit lähempänä", "meille nyt tuli tähän muuta menoa") kuin laittaa ihan ex-tempore viestiä tyyliin, et ollaan tunnin päästä menossa puistoon x, ehtisittekö seuraks, mutta ei... Ja ikinä ei kukaan laita viestiä takaisinpäin, et nyt meille sopis, ehtisittekö te.
On oikeasti todella tylsää, kun lapsi (4v) kyselee viikonloppuna, et voitaisko nähä jotakuta kaveria, niin näköjään minä olen hänenkin ystävyyssuhteiden tiellä. Ajattelin seuraavaksi laittaa viestiä, että voinko tuoda tämän (rauhallisen ja sosiaalisen) lapsen yksinään teille leikkimään, minua ei tarvitse katsella, jos ei seura kiinnosta...
Ei mulla muuta... Tätäkin kirjoittaessani kyyneleet valuu, kun sattuu niin paljon olla aina yksin.