MIKSI minulla ei ole ystäviä? Mitä teen väärin?

Asutko Varsinais- Suomessa siellä vain ihmiset käyttäytyvät noin. Et pysty ystävystyä heidän kanssaan, vaikka olisit kuinka mukava :(

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 13:52"]

Minä en syytä muita tästä, vaan ihan todella mietin mikä MINUSSA on sellaista, että vain mies ja joku harva ihminen joskus viihtyy seurassani. Tuntuu, että kun olen paikalla, saan katseita, mutta minua ei lähestytä. Ei missään, ei edes baarissa ellei sitten joku umpikänninen ihminen tule sanomaan jotain. Ei siinä, että usein baareissa kävisinkään.

Olisi kyllä kivaa sekin välillä. Ap. 

[/quote]

Lähesty sinä! Sitäkin voi kokeilla.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 13:53"]

Asutko Varsinais- Suomessa siellä vain ihmiset käyttäytyvät noin. Et pysty ystävystyä heidän kanssaan, vaikka olisit kuinka mukava :(

[/quote]

Sorry, kysymysmerkki unohtui :(

miksette nytbkaikki mene toistenne feissareiin, valitatte vaan? menkää peukuttamaan, nyt, jos kuvittelette että parempi elämä on siellä.

Juoruileva keskivertomatami haluaa samanlaisen kaverin kuinn on itsekin, jos et ole sellainen niin todennäköisyys että sua kysytään tietysti pienenee, koska juoruileva keskivertomatami on kateellinen tai katkera monestakin asiasta ja vertailee asioita ja niin...

Näin sosiaalisen ihmisen korvaan kuulostaa vaivalloiselta tuommoinen laskeminen, että kuka kutsui ja kuka muistaa onnitella. Toiset ovat aktiivisempia pitämään yhteyttä kuin toiset. Kutsuttakaa itsenne mukaan vaan ja järkestäkää itsekin hauskaa ja ottakaa rennosti. Ajan kanssa kun teistä tulee läheisempiä, nk. "vakiokalustoa", teidät muistetaan pyytää mukaan.

Surkuttelu on rasittavaa.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 13:58"]

Näin sosiaalisen ihmisen korvaan kuulostaa vaivalloiselta tuommoinen laskeminen, että kuka kutsui ja kuka muistaa onnitella. Toiset ovat aktiivisempia pitämään yhteyttä kuin toiset. Kutsuttakaa itsenne mukaan vaan ja järkestäkää itsekin hauskaa ja ottakaa rennosti. Ajan kanssa kun teistä tulee läheisempiä, nk. "vakiokalustoa", teidät muistetaan pyytää mukaan.

Surkuttelu on rasittavaa.

[/quote]

En surkuttele ääneen missään! Ymmärrän, että sellaisen silmin tämä vaikuttaakin säälittävältä ja ärsyttävältä, mutta minun silmiin sinä taas olet sellainen, joka ei muista ketään vaan olettaa, että jokainen kutsuu itse itsensä.

Mutta kerro, miten se tehdään? Laitanko viestiä ihmisille joka viikonloppu että oletteko te nyt tekemässä jotain, saanko tulla mukaan? 

Ap. 

Vaikea on toimivaa ohjetta antaa. Ehkä et vaan ole törmännyt oikeanlaisiin ihmisiin. Ja aikuisiällä ystävystyminen on muutenkin hankalampaa. Lasten kautta voi tavata uusia ihmisiä ja tietysti töissä. Tsemppiä kumminkin ja toivottavasti sun ei tarvi koko ikääsi olla ilman kunnollista ja molemminpuolisuuteen perustuvaa ystävyyttä,

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 14:04"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 13:58"]

Näin sosiaalisen ihmisen korvaan kuulostaa vaivalloiselta tuommoinen laskeminen, että kuka kutsui ja kuka muistaa onnitella. Toiset ovat aktiivisempia pitämään yhteyttä kuin toiset. Kutsuttakaa itsenne mukaan vaan ja järkestäkää itsekin hauskaa ja ottakaa rennosti. Ajan kanssa kun teistä tulee läheisempiä, nk. "vakiokalustoa", teidät muistetaan pyytää mukaan.

Surkuttelu on rasittavaa.

[/quote]

En surkuttele ääneen missään! Ymmärrän, että sellaisen silmin tämä vaikuttaakin säälittävältä ja ärsyttävältä, mutta minun silmiin sinä taas olet sellainen, joka ei muista ketään vaan olettaa, että jokainen kutsuu itse itsensä.

Mutta kerro, miten se tehdään? Laitanko viestiä ihmisille joka viikonloppu että oletteko te nyt tekemässä jotain, saanko tulla mukaan? 

Ap. 

[/quote]

Ei ole syytä suuttua. Minä kyllä kutsun muita myös, mutta ne heljaiset ja ei-läheiset saattaa unohtua helposti vaikka tervetulleita olisivatkin.
Pyydä kylään, kävelylle, uimahalliin, ostoksille.. Tai pyydä, että sopiiko tulla kahville jne.. Tuonko halusit kuulla? Ei se ole vaikeaa. Ihmiset ovat kiireisiä eikä siinä aina muista muistaa hiljaista tuttavaa, kun aika menee läheisempien kavereiden kanssa.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 14:19"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 14:04"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 13:58"]

Näin sosiaalisen ihmisen korvaan kuulostaa vaivalloiselta tuommoinen laskeminen, että kuka kutsui ja kuka muistaa onnitella. Toiset ovat aktiivisempia pitämään yhteyttä kuin toiset. Kutsuttakaa itsenne mukaan vaan ja järkestäkää itsekin hauskaa ja ottakaa rennosti. Ajan kanssa kun teistä tulee läheisempiä, nk. "vakiokalustoa", teidät muistetaan pyytää mukaan.

Surkuttelu on rasittavaa.

[/quote]

En surkuttele ääneen missään! Ymmärrän, että sellaisen silmin tämä vaikuttaakin säälittävältä ja ärsyttävältä, mutta minun silmiin sinä taas olet sellainen, joka ei muista ketään vaan olettaa, että jokainen kutsuu itse itsensä.

Mutta kerro, miten se tehdään? Laitanko viestiä ihmisille joka viikonloppu että oletteko te nyt tekemässä jotain, saanko tulla mukaan? 

Ap. 

[/quote]

Ei ole syytä suuttua. Minä kyllä kutsun muita myös, mutta ne heljaiset ja ei-läheiset saattaa unohtua helposti vaikka tervetulleita olisivatkin.
Pyydä kylään, kävelylle, uimahalliin, ostoksille.. Tai pyydä, että sopiiko tulla kahville jne.. Tuonko halusit kuulla? Ei se ole vaikeaa. Ihmiset ovat kiireisiä eikä siinä aina muista muistaa hiljaista tuttavaa, kun aika menee läheisempien kavereiden kanssa.

[/quote]

Niin minä olen tehnytkin! Olen pyytänyt kylään, kesällä syömään lettuja, olen pyytänyt mukaan lastenteatteriin ja muutama on tullut, mutta se on aina jäänyt siihen - minuun päin ei pidetä yhteyttä. Minusta ei tule sitä läheistä tuttavaa, kenen kanssa aika muilla menee vaikka miten yritän. Se oli minun pointtini. 

Ap

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 14:30"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 14:19"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 14:04"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 13:58"]

Näin sosiaalisen ihmisen korvaan kuulostaa vaivalloiselta tuommoinen laskeminen, että kuka kutsui ja kuka muistaa onnitella. Toiset ovat aktiivisempia pitämään yhteyttä kuin toiset. Kutsuttakaa itsenne mukaan vaan ja järkestäkää itsekin hauskaa ja ottakaa rennosti. Ajan kanssa kun teistä tulee läheisempiä, nk. "vakiokalustoa", teidät muistetaan pyytää mukaan.

Surkuttelu on rasittavaa.

[/quote]

En surkuttele ääneen missään! Ymmärrän, että sellaisen silmin tämä vaikuttaakin säälittävältä ja ärsyttävältä, mutta minun silmiin sinä taas olet sellainen, joka ei muista ketään vaan olettaa, että jokainen kutsuu itse itsensä.

Mutta kerro, miten se tehdään? Laitanko viestiä ihmisille joka viikonloppu että oletteko te nyt tekemässä jotain, saanko tulla mukaan? 

Ap. 

[/quote]

Ei ole syytä suuttua. Minä kyllä kutsun muita myös, mutta ne heljaiset ja ei-läheiset saattaa unohtua helposti vaikka tervetulleita olisivatkin.
Pyydä kylään, kävelylle, uimahalliin, ostoksille.. Tai pyydä, että sopiiko tulla kahville jne.. Tuonko halusit kuulla? Ei se ole vaikeaa. Ihmiset ovat kiireisiä eikä siinä aina muista muistaa hiljaista tuttavaa, kun aika menee läheisempien kavereiden kanssa.

[/quote]

Niin minä olen tehnytkin! Olen pyytänyt kylään, kesällä syömään lettuja, olen pyytänyt mukaan lastenteatteriin ja muutama on tullut, mutta se on aina jäänyt siihen - minuun päin ei pidetä yhteyttä. Minusta ei tule sitä läheistä tuttavaa, kenen kanssa aika muilla menee vaikka miten yritän. Se oli minun pointtini. 

Ap

[/quote]

Hmm no sitten on vaikea tietää. Onko sun seurassa mukavaa ja mielenkiintoista? Jostain nämä asiat aina johtuu.

Jos ei kemiat kohtaa niin minkäs teet.

Annatko itsestäsi mitään? Kerrotko mitään henkilökohtaista? Vai pyritkö olemaan positiivinen, särötön ja virheetön? Mites sun huumorintajun laita?

Mä olen sosiaalinen ja mulla on paljon ystäviä, samoin mieheni. Tästä olemme kiitollisia. Mutta nyt kun luin tämän ketjun, jäin miettimään, että meidän ystävyyssuhteet on vuosien ja vuosien takaa. Jotkut ystävistä on lapsuudesta ja olen tuntenut heidät 35 vuotta! "Uusimmat" ystävätkin yli 15 vuoden takaa. Eli se ystävyys on alkanut jo aikoja sitten ja jatkunut näihin päiviin asti. Tämä on tottakai lujittanut suhdetta. 

Tottakai olen tutustunut uusiin ihmisiin lasten myötä, uusien töiden myötä jne. mutta ne ystävyyssuhteet ovat olleet lyhytaikaisia (muutaman vuoden jne.) tai etäisempiä sen jälkeen. 

Koska aika on lapsiperheessä kortilla, haluan viettää vähäisen vapaa-ajan niiden läheisten ystävien kanssa, joiden kanssa on yhteistä historiaa ja joiden seurassa voi olla verkkareissa, tukka sekaisin. 

En siis varsinaisesti tarvitse uusia ystäviä ja vanhoissakin on muutama mielenterveysongelmainen, yksinäinen ystävä, joihin yritän omien resurssien mukaan pitää yhteyttä ja käynä heidän kanssaan kahvilla jne. Mutta totuus on se, että on kotona ollaan koko ajan vaatimassa kaikkia, vapaalla ei haluaisi olla terapeuttina enää. 

Tällä siis haluan sanoa ap:lle ja muille yksinäisille, että teissä ei ole mitään vikaa, ei yhtään mitään. Monilla vaan ruuhkavuosia elämä on todentotta aikataulutettua ja silloin aika ystäville on tosi vähän, vielä vähemmän uusien ystävyyssuhteiden luomiseen. 

Kannattaa itse olla aktiivinen, eikä laskeskella kumpi on tehnyt aloitteen tms. 

Lisäksi kannattaa mennä mukaan paikalliseen ruokapiiriin tai muuhun toimintaa, etsiä samanhenkistä seuraa tai vaikka ryhtyä ystäväksi vanhukselle. 

Täytyy sanoa että kamala tyyppi sellainen joka peruu leffan ja menee jonkun muun kanssa. En käsitä! Sitten vois mennä vaikka porukalla. Ihme touhua. Olen ap pahoillani että olet törmännyt tuollaisiin.

En osaa selittää miksei joku saa ystäviä tai kumppania. Se on suuri mysteeri miksi jotkut ihan ok olevat tyypit jäävät ulkopuolelle. Olen pohtinut sitä mutten keksi mistä johtuisi.

Itselläni on aina ollut ystäviä. Läpi elämän. 

Mutta olen ''jostain syystä'' väsynyt ystävyyssuhteiden ylläpitoon. Eli olen itse vetäytynyt kaikista kontakteista eli en voi ns. syyttää ystäviäni, valitessani näin.

Ehkä palaan takaisin ystävyyssuhteisiini, kun voimat antavat periksi. Kun voimat hiipuu tai ns. masentuu, ei vain jaksa jakaa itsestään mitään ylimääräistä.

Ja toki ehkä sitä punnitsee, onko itse ollut enemmän aina se antava osapuoli ja kun itse vetäytyy, kukaan ei aidosti ole ns. huolissaan. Koska haluavat vain saada? En tiedä, täytyy pohtia.

Joskus ihmisen elämä on erämaassa kulkemista. Kai siihen on syynsä. Jotain oppimassa karuista taipaleista.

Minä veikkaan, että ap. ei käytä alkoholia ja jos käyttää, ei halua tulla känniin. - Me olemme molemmat yksinäisiä juuri siksi.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 13:37"]Yksinäisyys, joka ei johdu omasta valinnasta, kuulostaa ikävältä. Vaikea sanoa viestien perusteella, mistä on kyse. Mitä jos yrittäisin tarkastella asiaa toisesta näkökulmasta? Olen nimittäin itse sellainen ihminen, jonka seuraan ihmiset oikein etsiytyvät - tarkoitukseni ei nyt ole paukutella henkseleitä ja ylpeillä, olen oikeastaan tajunnut tämän vasta nyt, kun mulla on huomattavasti vähemmän sosiaalisia kontakeja. En omasta mielestäni ole mitenkään erityisen hieno tai jännittävä ihminen, mutta jos kertoisin, millainen minä olen, voisi jollekulle ehkä aueta jotain, en tiedä.

Luulen, että syy, miksi mun on (ala-asteen jälkeen, ala-asteella olin koulukiusattu) ollut aina helppo tutustua ihmisiin, on se, että oon ihan vilpittömän kiinnostunut toisista ihmisistä ja, noh, asioista. Jos joku kertoo mulle jotain itsestään, elämästään, harrastuksistaan ja kiinnostuksenkohteistaan, mulla on aina esittää kysymyksiä ja keskusteluja syntyy. Koska oon yleiskiinnostunut lähes kaikesta, mulla usein on edes jotain pohjatietoa itselleni suht vieraastakin asiasta.

Toinen juttu on kohteliaisuus ja positiivisuus. Olen oppinut tätä etenkin ollessani vaihto-oppilaana ulkomailla. Hävettää omat huonot käytöstavat ennen tuota vaiho-oppilasvuotta. Meillä ei kotona oikein panostettu käytöstapoihin. Positiivisuus siinä mielessä, että vaikka kuuluisi huonoakin (ja Suomessa saa kyllä mielestäni vastata mitä kuuluu -kysymykseen totuutenmukaisesti), yrittäisi sen lisäksi keksiä jotain positiivistakin sanottavaa.

TOisten huomioiminen. Jos keskustellaan isomman porukan kanssa, mä yritän aina keskustella niin, että puhun kaikille ja annan tilaa, vaikka itse olenkin aika kova puhumaan. Inhoan päällepuhumista, joten todellakin välttelen sitä itse ja pyydän anteeksi, jos siihen syyllistyn. Myös palaaminen edellisellä tapaamiskerralla kerrottuihin asioihin on tällaista huomioimista; voi siis vaikka kysyä, onko lapsi parantunut tmv.

Mä olen seurassa varmasti itsevarma, sanavalmis ja hauska, vaikka samassa elämässä olen myös masentunut ja epätoivoinen. Mulla (ja kai yleensä ihmisillä) on monta roolia. En yritä tällä viestillä kertoa, miten mahtava ihminen olen (en pidä itseäni ollenkaan mahtavana ihmisenä, itse asiassa mulle on kiusallista kirjoittaa itsestäni näin kehuvaan sävyyn), vaan tarkoitukseni on antaa mahdollista ajattelemisen aihetta. TOivottavasti joku ystävää kaipaavista saisi siitä jotain irti.

[/quote]

Anteeksi! Nyt painoin vahongossa miinusta! Hyvä teksti :)

Voi kuulostaapa niin tutulta... Mistäpäin ap olet tai muut samassa tilanteessa olevat olette? Etelä-Karjalasta ketään? Mulle voi kirjoitella osotteeseen convallaria1@outlook.com 

Sama tilanne, mutta olen lapsetonkin vielä lisäksi. Yksin asuvana ja lapsettomana yksinäisyys vielä korostuu entisestään, ja kun saman ikäisillä suurimmalla osalla on lapsia, niin heitä ei lapsettoman seura tunnu kiinnostavan sitäkään vähää. Lapsettomuus ei kohdallani ole oma valinta, pidän lapsista, ja vietän mielelläni aikaa myös lasten parissa joten sinkkurientoihin tai muuhun "lapsivapaaseen" ajanviettoon en ystävää kaipaa, vaan ihan vain tavalliseen arkeen. Mieluusti myös tarvittaessa auttaisin lastenhoidossa tms., en kuitenkaan halua tuppautua väkisin seuraan enkä "ostaa" ystävyyttä esimerkiksi tinkaamalla että "joo hoidan toki lapsiasi jos tulet ensin mun luona käymään ja joskus pyytämättä erikseen sopimatta omasta aloitteestasi soitat ja kysyt mitä mulle kuuluu". Minusta vastavuoroisuus kuuluu normaaliin ystävyyteen ihan pakottamatta ja lahjomatta.
Taustalla tässä minulla on useampi muutto paikkakunnalta toiselle, ne vanhat hyvät ystävät asuvat satojen ja tuhansien kilometrien päässä ja uudelta paikkakunnalta ei ole löytynyt ketään. Asun eteläisemmässä Länsi-Lapissa.

Tuli mieleen, että haluaisiko joku perustaa Facebook-ryhmän johon yksinäiset ystävää etsivät voisivat liittyä ja löytää ystävän? Ryhmän voisi linkittää tänne ja jäsenten henkilöllisyydet ja ryhmän seinän keskustelut salata muilta Facebookin käyttäjiltä. Ryhmässä voisi sitten jakaa yhteystiedot ja paikkakunnan ja kehitellä erilaisia tapoja viettää aikaa yhdessä, oli se sitten lukupiiri tai leffailta tai vain sunnuntaikävelyseura, joko kaksin tai suuremmalla joukolla, lasten kanssa tai ilman!