MIKSI minulla ei ole ystäviä? Mitä teen väärin?

Facebookissa on jo aika paljon erilaisia ryhmiä. Kannattaa katsoa mitä löytyy julkisina ja liittyä niin moneen kuin hyviltä näyttää. Ryhmistä pääsee pois helposti, jos ei myöhemmin enää kiinnosta. Tapaamisia järjestetään runsaasti monessakin ryhmässä. Minulle olisi esim. sinkkubileiltoja usein, messuseuraa pariin mielenkiinnon kohteen messuille tai kesäisin eväsretkiä järjestettyinä johonkin kivaan paikkaan. Lisäksi on keskustelu- ja lukupiirejä, joihin voi mennä mikäli aihe kiinnostaa. Kaveriryhmistä olen löytänyt ennestään tuntemattomia facekavereita, ainakin näin on enemmän kommentteja ja tykkäyksiä. Ja osallistun itsekin muiden juttuihin heidän seinillään. Jos joku kaveri ei miellytä tai ei synny minkäänlaista kommunikaatiota, niin pois kavereista ja uusi tilalle. 

Yksi vinkki: Anna itsestäsi jotain! Ole avoin. Mä en ole sosiaalinen mut mulla on yksi kaveri jolla on paljon kavereita ja jonka seuraan kaikki hakeutuvat. Hän puhuu rehellisesti omasta elämästään eikä yritä kaunistella / esittää parempaa. Ihailen tätä ihmistä ja vähän kadehdinkin, koska hän osaa ja uskaltaa olla niin vilpitön. Haluaisin, että mullakin olisi paljon kavereita mutta onneksi on muutama hyvä ystävä kuitenkin :)

Sattuisiko kukaan teistä asumaan Keravalla päin..?

Mitä jos perustettaisiin faceen ryhmä jossa me "yksinäiset" voitaisiin tutustua

Muuta Italiaan. Siellä saat ystäviä automaattisesti kaikista naapureistasi, lastesi kavereiden vanhemmista, käyttämiesi kauppojen ja ravintoloiden työntekijöistä ja omistajista, jopa kadulla kohtaamistasi ihmisistä.

Suomi on niin juro maa ja ihmiset niin sisäänpäinkääntyneitä, että ystävien hankkiminen voi olla hankalaa. Jos täällä Suomessa aiot kököttää, niin hakeudu ainakin sellaisiin piireihin, joissa on sellaisia ihmisiä, joilla on samat kiinnostuksen kohteet kuin sinulla. Harrastuksista, opintojen parista ja työelämästä suurin osa on hankkinut ystävänsä. Aika harva niitä pihalta löytää.

Tee itsestäsi kiinnostava. Unohda hiirulaistyyli ja hissukkana olo. Stailaa itsesi kivalla kampauksella, mielenkiintoisilla silmälaseilla ja tyylikkäillä vaatteilla. Esiinny itsevarmasti ja tee keskustelunavauksia mielenkiintoisista asioista. Ole aina itse aloitteellinen, äläkä odota, että joku muu lähestyy sinua. Lähesty sinä itse aina ensin! Ole hauskaa, itsevarmaa ja mielenkiintoisilla mielipiteillä varustettua seuraa. Ehdota uusille tuttavuuksillesi mielenkiintoisia asioita ja viljele huumorinkukkaa vieraidenkin ihmisten seurassa.

Jos jää odottamaan, että joku muu kutsuu, joku muu lähestyy ja joku muu tekee aloitteen, niin saa odotella maailman tappiin. Tee itse aloite, kutsu itse ihmiset säännöllisesti juhliin, aloita itse keskustelu ventovieraiden kanssa. Siitä se tutustuminen lähtee. Kun jaksat itse sinnikkäästi yrittää, niin pian saat vastakaikua muista!

Ennen kaikkea. Tee itsestäsi mielenkiintoinen! Kukaan ei ole kiinnostunut hissukoista.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 13:56"]

Juoruileva keskivertomatami haluaa samanlaisen kaverin kuinn on itsekin, jos et ole sellainen niin todennäköisyys että sua kysytään tietysti pienenee, koska juoruileva keskivertomatami on kateellinen tai katkera monestakin asiasta ja vertailee asioita ja niin...

[/quote]

Juuri näin.

Miksi ihmeessä sinun, ap, pitäisi hankkia ystäviä jostain puistossa lapsiaan hoitavista mammoista?

Minä en edes koskaan käynyt missään puistoissa lasteni kanssa, koska puistomammat eivät ole minun mielestäni kiinnostavaa seuraa! Pikkusievä ja lapsiin keskittyvä jutustelu ja vertailu kun ei ole lainkaan kiinnostavaa. Olen paljon kiinnostuneempi maailman tapahtumista, historiasta, politiikasta ja vastaavista kuin jostain mammojen perushöpinöistä.

Unohda ne muut mammat ja keskity hankkimaan ystäviä opiskelujesi parista. Hanki myös joku itseäsi kiinnostava harrastus ja hanki ystäviä sieltä. Oma aloitteellisuus on kaiken A ja O!

Tee itsestäsi kiinnostava. Unohda hiirulaistyyli ja hissukkana olo.

Mistä tulee käsitys, että olen hissukka ja hiirulainen? Jos haluatte kuulla tyylistäni, niin voin kertoa: olen klassinen. Minulla on kesällä mekkoja ja ihania ballerinoja ja sandaleita, shortseja ja kauniita paitoja. Syksyisin tykkään trenssitakistani ja talvisin villakangastakeistani ja parkatakista. Minulla on saapikkaita, mutta myös Converseja. Silmälaseja ei ole, mutta aurinkolasit löytyy. Ne on aika näyttävät. Minulla on pitkät hiukset jotka laitan aina jotenkin. Korvikset aina korvissa, koru kaulassa. En liioittele, mutta en myöskään juuri pukeudu vaikka sporttisesti ellen mene lenkille. Sään mukaan toki, mutta minulla ei esim. ole kulahtaneita vaatteita ollenkaan. Eikä verkkareita, tuulitakkia...

Millainen minun pitäisi tyyliltäni sitten olla? Oliko tuo hissukatyyli? En ole hissukka, niin kuin sanoin jo aikaisemmin, osaan jutella ihmisille ja mennä heidän luokseen. OLen kiinnostunut maailmasta, tähtään lukemaan yhteiskuntatieteitä. Minulla on hyvä huumorintaju, hyvä muisti. Muistan, että tuo kertoi silloin viimeksi siitä ja siitä, ja sitten kysyn tästä kun uudestaan nähdään. Jos siis nähdään.

Leikkipuiston mainitsin siksi, että olin monta vuotta kotiäitinä ja se elämä kuului osaksi minua pitkän aikaa. 

Ap.

Jos aina olet yhtä negatiivinen ja vihainen kun joku yrittää vilpittömästi auttaa niin on varmaan turha spekuloida miksi ihmiset eivät pysy lähelläsi.ja voin mennä itseeni.anteeksi kun yritin auttaa ja ehdotin harrastuksia..

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 13:43"]

Minä nimenomaan osaan puhua ja kuunnella, ja olen kiinnostunut asioista. Minä puolestani olen sitten elämäni aikana lakannut kertomasta itsestäni, sillä kommentit kuten "minä en viitsisi" ja "ai sä kerkeät lukeakin vielä kaiken lisäksi" alkaa masentaa vaikka niistä joku muu voisi poimia itselleen kehun.

ap

[/quote]

Ehkä tässä se syy juuri onkin. Itselläni on työkaveri, joka on empaattinen ja hyvä kuuntelija, mutta ei koskaan kerro mitään itsestään. Sulkeutuu kuin simpukka, jos joku uskaltautuu kysymään jotain esimerkiksi loman- tai viikonlopunvietosta. Tosi rasittavaa itse joutua aina keksimään puheenaiheita ja samalla varoa, ettei puhu työkaverin mielestä liian henkilökohtaisista asioista.

Enkä siis tarkoita, että kaikkia asioita pitäisi jakaa työkavereiden kesken, mutta kyllä minusta ihmisten välinen kanssakäyminen on sellaista ottamista ja antamista. Tuon ko. työkaverin kanssa minulle tulee tunne, että olen vain antavana osapuolena.

[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 12:57"]

Jos aina olet yhtä negatiivinen ja vihainen kun joku yrittää vilpittömästi auttaa niin on varmaan turha spekuloida miksi ihmiset eivät pysy lähelläsi.ja voin mennä itseeni.anteeksi kun yritin auttaa ja ehdotin harrastuksia..

[/quote]

Kai minä saan puolustaa itseäni ja sanoa, että mitä olen jo yrittänyt? Senkin olen jo tähän ketjuun kirjoittanut, että tässä anonyyminä puran tuntojani, niin miksi sitä ei voi ottaa huomioon vaan pitää vetää negatiivisuus mukaan ja olettaa, että olen sellainen aina. Jos koen, että en ole hissukka enkä tylsä, niin minä todellakin saan sanoa sen tässä. 

Ap.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 13:15"]Tuli mieleen eräs tapaus parin viikon takaa, kun olin sellaisessa käsityöjutussa, missä kokoonnutaan toisen kotona ja opetellaan muilta uusia juttuja. Olen päässyt tähänkin muuten mukaan, kun itse kysyin. Juu, pikku juttu joillekin varmasti mutta minusta olisi kiva jos jokus pyytäisi minuakin... no kuitenkin. Naapurille ei sovi seuraava tapaaminen hänen luonaan, vaan se sovittiin erään toisen luokse. Tämä nainen sanoi minulle suurin piirtein näillä sanoin:

"Me asutaan osoitteessa xxx, voidaan vaihtaa numeroita niin neuvon sinut meille, et sinä muuhun siis sitä tarvitse (hänen numeroaan) mutta kun meille on vaikea löytää". 

Mietin siinä että ziisus, olipa kivasti sanottu. 

Niin ja olen Hämeestä. Ap.

[/quote]

Oletko hämeenlinnasta? Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Mulla on sama tilanne kuin sulla, löytyy kyllä tuttuja ja kavereita, mutta aina minä teen aloitteen tapaamisille ym. Kukaan ei kysele kuulumisia oma-aloitteisesti vaikka en ottaisi yhteyttä kuukausiin. Olen yksinäinen usein, koska olen kyllästynyt siihen. Surullinen myös..

[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 11:53"]

Muuta Italiaan. Siellä saat ystäviä automaattisesti kaikista naapureistasi, lastesi kavereiden vanhemmista, käyttämiesi kauppojen ja ravintoloiden työntekijöistä ja omistajista, jopa kadulla kohtaamistasi ihmisistä.

Suomi on niin juro maa ja ihmiset niin sisäänpäinkääntyneitä, että ystävien hankkiminen voi olla hankalaa. Jos täällä Suomessa aiot kököttää, niin hakeudu ainakin sellaisiin piireihin, joissa on sellaisia ihmisiä, joilla on samat kiinnostuksen kohteet kuin sinulla. Harrastuksista, opintojen parista ja työelämästä suurin osa on hankkinut ystävänsä. Aika harva niitä pihalta löytää.

Tee itsestäsi kiinnostava. Unohda hiirulaistyyli ja hissukkana olo. Stailaa itsesi kivalla kampauksella, mielenkiintoisilla silmälaseilla ja tyylikkäillä vaatteilla. Esiinny itsevarmasti ja tee keskustelunavauksia mielenkiintoisista asioista. Ole aina itse aloitteellinen, äläkä odota, että joku muu lähestyy sinua. Lähesty sinä itse aina ensin! Ole hauskaa, itsevarmaa ja mielenkiintoisilla mielipiteillä varustettua seuraa. Ehdota uusille tuttavuuksillesi mielenkiintoisia asioita ja viljele huumorinkukkaa vieraidenkin ihmisten seurassa.

Jos jää odottamaan, että joku muu kutsuu, joku muu lähestyy ja joku muu tekee aloitteen, niin saa odotella maailman tappiin. Tee itse aloite, kutsu itse ihmiset säännöllisesti juhliin, aloita itse keskustelu ventovieraiden kanssa. Siitä se tutustuminen lähtee. Kun jaksat itse sinnikkäästi yrittää, niin pian saat vastakaikua muista!

Ennen kaikkea. Tee itsestäsi mielenkiintoinen! Kukaan ei ole kiinnostunut hissukoista.

[/quote]

Ap:n ongelma lienee Suomessa asuminen. Muutin 90-luvulla Espanjaan, melko pieneen kaupunkiin. Olin asunut maassa noin 4 kuukautta kun jos huomasin, että en voi aina suostua jokaiseen kyläilyyn ja tapaamiseen, sillä aika ei vain riittänyt!

Hei tuttu tilanne. Haluatko tutustua?

Mulla katosi jotenkin kaikki ystävät lukion jälkeen. Hain toiseen lukioon, kun kaikki kaverit meni toiseen lukioon. Kuvittelin, etten pääse siihen lukioon mihin he menivät.. No, siitäpä alkoi yksinäisyys. Välillä kestin, välillä en.. Mies sanoo, että mun pitäisi hankkia kavereita (olen 28) mut ei niitä noin vain hankita. Kesätyöpaikoilla on enimmäkseen vanhempaa väkeä ollut (yli 40v). Saa nähdä.. toivon tosiaan, että löytäisi vielä yhden tosi ystävän ja kokemuksista ne tosiaan syntyy.. jotkut saa ystäviä raskauden jälkeen, mutta mene ja tiedä. En aio vielä tulla raskaaksi.. On mulla siskot, mutta nille olen joskus isosisko tai vittumainen sisko. Pidän siskoja kavereinani vaikka asuvat yli 150 km päässä ja joskus facebookista vaihdan kuulumisia.. 

Yksinäinen olo toisinaan tulee.

[quote author="Vierailija" time="22.02.2014 klo 15:43"]

Mulla katosi jotenkin kaikki ystävät lukion jälkeen. Hain toiseen lukioon, kun kaikki kaverit meni toiseen lukioon. Kuvittelin, etten pääse siihen lukioon mihin he menivät.. No, siitäpä alkoi yksinäisyys. Välillä kestin, välillä en.. Mies sanoo, että mun pitäisi hankkia kavereita (olen 28) mut ei niitä noin vain hankita. Kesätyöpaikoilla on enimmäkseen vanhempaa väkeä ollut (yli 40v). Saa nähdä.. toivon tosiaan, että löytäisi vielä yhden tosi ystävän ja kokemuksista ne tosiaan syntyy.. jotkut saa ystäviä raskauden jälkeen, mutta mene ja tiedä. En aio vielä tulla raskaaksi.. On mulla siskot, mutta nille olen joskus isosisko tai vittumainen sisko. Pidän siskoja kavereinani vaikka asuvat yli 150 km päässä ja joskus facebookista vaihdan kuulumisia.. 

Yksinäinen olo toisinaan tulee.

[/quote]

Tarkoitan, että he pitävät minua isosiskona kuin kaverina vaikka he ovat mulle elämäni suola :´)

#19 aiemmin kirjoitti, että on sosiaalinen, avoin jne.Itse koen olevani hyvin samanlainen. Kavereita oli silti vaikea saada, lopulta muutimme, sen kymmenennen kerran. Tällä kertaa työmatkat pidentyivät, mutta kaupunki kiva ja johan alkoi ystäviäkin löytymään. Paljolti muutimme myös siksi, että täällä asui vanhoja lukioaikaisia kavereita ja kannatti. Pointtina, että kaupungeillakin on eroja, miten hyvin tutustuu ihmisiin. Ja totta myös se että aikuisena vaikea enää tutustua. Lasten avulla oon itekin saanut kavereita paljon.

Jo nuorempana huomasin että ne jotka juoruavat tai takertuvat yhteen, kahteen kaveriin, ovat jotenkin suositumpia..edelleenkin olen huomannut, että kiinnostumattomuuteni juoruilua kohtaan saattaa tehdä minusta tylsän oloisen. Lisäksi muutamilla kavereilla tapana aina haukkua miehiään ja kun en itse hauku niin jotenkin olen tosi pihalla heidän jutuistaa.

Mutta, usko pois tilanne voi muuttuakin, vielä aikuisenakin. Minulla kävi ainakin niin. Nyt on kavereita ainakin jonkun verran.

Tässäpä mielenkiintoinen ketju! Ja toivoa antava.

Meitä "yksinäisiä" ja "unohdettuja" ja "karteltuja" on näköjään yllättävän paljon. Nykyisessä SoMe-maailmassa pitäisi olla suosittu ja vapaa-ajan tulisi olla täynnä sosiaalisia menoja läheisten kavereiden kanssa....Onko se totuus? Vai haluavatko kaikki vain valheellisesti esittää, että heidän tilanteensa olisi sellainen?

Itse olen ollut ns. yksinäinen ja ilman läheisiä ystäviä jo niin kauan, että olen alkanut tottua ja suorastaan nauttia siitä. En tiedä osaisinko edes olla (nais)laumassa tai vähimmässäkään määrin nauttia siitä...? Jo kouluiässä mulla oli yksi tai kaksi hyvää ystävää ja muut oli kavereita. Ankaran ja oudon kotikasvatuksen vuoksi en päässyt osallistumaan syntymäpäiväjuhliin tai muihin lasten/nuorten välisiin kanssakäymisiin niin usein kuin muut. Sekin luonnollisesti lisäsi eristäytymistä ja vähensi kaverikontaktien syntymistä.

Ehkä olen vain aina ollut niin vaikeasti lähestyttävä, ehkä liian "hyvännäköinen", ehkä liian menestynyt....onhan näitä erilaisia syitä ja selityksiä.

Olen myös huomannut, ettei monetkaan halua kuulla jos jollakin menee hyvin. Suomalaisessa kulttuurissa pitäisi koko ajan valittaa, narista ja surkutella jotakin. Vaikka sitten säätä jos ei muuta keksitä. Monet tuntuvat suorastaan järkyttyvän jos joku ei olekaan katkera tai kateellinen tai omista negatiivista asennetta kaikkea kohtaan. 

Jos joku kysyy mitä kuuluu, aina pitäisi vain vähätellä ja heittää jotakin epämääräisen passiivisnegatiivista tyyliin: "no jaa, mikäs tässä mutta....", "ihan ok", "samaa kuin viimeksi....", "ei kurjuutta kummempaa"....

Mutta annas olla jos joku vastaakin että kuuluu aivan loistavaa/elämä hymyilee/pääsin siihen kouluun johon aina olen halunnut/meidän perheen asuntotarjous hyväksyttiin/ostettiin kesämökkipalsta josta ollaan jo kauan haaveiltu/ollaan lähdössä lomalle... Jopa vain katoaa muilta mielenkiinto kysellä lisää. Se kateus katkaisee koko sosiaalisen kanssakäymisen jo alkuvaiheessa ja vie kalatkin vedestä. Rehellinen ei siis saisi missään nimessä olla eikä missään nimessä kertoa onnestaan ja tyytyväisyydestään muille. Aina tulisi valehdella ja keksiä negatiivisuutta jota levittää ympärilleen.

Tätä mä en suostu sosiaalisessa kanssakäymisessä ymmärtämään. Ainakin itse tahtoisin ympäröidä itseni iloisilla ja elämänmyönteisillä, onnellisilla ihmisillä. 

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 18:07"]

Entä jos ei ole facessa. Mistä ryhmä minulle?

[/quote]

Sama kysymys täälläkin.

Ei kaikki ole (uskomatonta mutta totta) facebookissa. Mistä ryhmä meille facettomille? Vai siitäkö ystävättömyyteni osaltaan johtuu? Etten ole facebookissa?

[quote author="Vierailija" time="22.04.2014 klo 18:07"]

Täytän pian 50. En juhli. Suurin syy siihen, etten juhli on se, että kuitenkaan ei tulisi kuin muutama sukulainen, jotka ihmettelisivät, että missä muut vieraat ovat. Minä olen joskus ollut varakaveri, jota pyydetään, jos parhaat kaverit ei pääse. Mutta nykyään tämäkin on loppunut. Minulla on eläissäni ollut kaksi hyvää ystävää, toinen lopetti yhteydenpidon ja katosi, olen myöhemmin saanut tietää, että hänen elämässään oli tosi paha tragedia, eli poika kuoli epäselvissä olosuhteissa (on ollut lehdissäkin). Ei vastaa kenenkään viesteihin ja ilmeisesti vaihtanut puhelinnumeronsa ja samantien salaiseksi. Toinen lopetti yhteydenpidon löydettyään miehen ja miehen kautta uusia kavereita. 

Itse kyllä tiedänkin mikä minussa on vikana, mutta luonnettaan on vaikea muuttaa. Olen välillä ihan hiljaa, jos en keksi mitään järkevää sanottavaa. En ole kovin viisas tai älykäs, vaikka olen käynyt paljon kouluja - se on outo yhdistelmä. Olen hyvä vain ammatissani, mutta muu yleistieto - olen pihalla. Sen lisäksi kun en ole koskaan ollut bilettäjätyyppiä, samanhenkisiä ystäviä löytää harvoin. Olen vielä luontoihminen, vaikka asun kaupungissa, niin vielä vaikeampaa.

[/quote]

Hassua. vaadit itseltäsi paljon. Eiväthän tyhmät juoruilijat ole hiljaa, vaikka eivät mitään tiedä. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. 

Ei kukaan välitä mitä paskaa puhut, suurin osa ilahtuu jos juoruat muista.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 11:19"]

Ap, tämä voi kuulostaa tosi hassulta kysymykseltä, mutta miltä näytät? Oletko ns. hyvännäköinen? Olen nimittän puistossa huomannut sellaisenkin erikoisen ilmiön, että kaunis tai vähintäänkin nätti + hyvinpukeutunut äiti nätteine lapsineen voi olla henkilö jota "kierretään". Itselleni kävi taannoin niin, että puistossa oli yksi "kaunis äiti", josta vahingossa loin mielikuvan, että hän on ehkä myös jotenkin ylpeä tai nirppanokkainen. Kerran vaihdoin hänen kanssaan sanasen, ja koska hän on luonteeltaan vähän ujo, hän vastasi jotenkin töksähtävästi. Koska olin jo luonut hänestä mielikuvan, ajattelin heti, että "haa, tuo todella luulee olevansa jotenkin muita parempi". Myöhemmin kuitenkin tutustuin häneen yhteisen tuttumme kautta. Huomasin että hän on viisain, lempein ja vaatimattomin ihminen jonka tunnen. Palaan monesti mielessäni näihin ensitapaamisiin ja omiin kummallisiin ennakkoluuloihini. En olisi koskaan tutustunut tuohon ihanaan ihmiseen, ellen olisi "antanut mahdollisuuden" siksi, kun tuttavani piti häntä ok tyyppinä. Eli yritän sanoa, että joskus myös kateus ja epäluulo ovat taustalla siinä, että jotakin ihmistä ei lähestytä niin helposti. Helpointa on lähestyä "vertaisia". Typerää, mutta ihmismieli toimii joskus typerästi.

[/quote]

Näin. Kun katsoo kun bussi pysähtyy ja minulle tuntemattomia koululaisia tulee ulos iso ryhmä, niin yllättäen se ainoa kaunis ihminen lähtee yksin.