Lue keskustelun säännöt.
MIKSI minulla ei ole ystäviä? Mitä teen väärin?
16.02.2014 |
En enää jaksa tätä yksinäisyyttä. Olen se, joka pitää yhteyttä ja jos ei pidä, ei kukaan muukaan tee niin. Olen se, joka pyytää lenkille tai vaikka lasten kanssa puistoon. Jos en pyydä, saan mennä yksin. Olen se, joka tarjoutui lähtemään elokuviin toisen kanssa, mutta sitten toiselle tulikin parempaa tekemistä (kehtasi tämän minulle vielä kertoa) ja joka sitten luki tänään Facebookista, että tämä henkilö oli mennyt elokuviin muiden kanssa... vaikka pyysin, että kerro kun olet menossa, kaipaisin seuraa.
Ei niin ei.
Olen se, joka ei ole koskaan juhlinut synttäreitä ystävien kanssa, ja joka vietti elämänsä ensimmäisiä pikkujouluja 31-vuotiaana viime joulukuussa, koska ITSE JÄRJESTIN SELLAISET. Minä olen se, joka lukee nimenomaan Facebookista muiden illanvietoista ja kiitoksista miten oli kivat kolmekymppiset/polttarit/babyshowerit... ei varmaan ole vaikea arvata, ettei minulle ole tuollaisia järjestetty koskaan.
Ja tiedättekö, olen ihan tavallinen nainen. Olen avarakatseinen, peruspositiivinen, en juorua muista, osaan kuunnella, en ole takertuva... ja olen aina ulkona kaikesta. Olen näkymätön, minua ei muisteta. Joskus kun joku tuttu tulee kadulla vastaan ja näkee minut, hän näyttää hetken siltä kuin muistaisi että ai niin tuokin ihminen on olemassa.
Tämä kyllä sattuu jo syvälle.
Kommentit (292)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen näköjään kirjoittanut tähän ketjuun neljä vuotta sitten. Eipä ole tilanne muuttunut muuten kuin että menetin toisen kahdesta ainoasta ystävästä. Jossain vaiheessa huomasin taas jälleen kerran että olen itse ainoa joka ottaa yhteyttä, ja kaveri vastaa viesteihin parin päivän viiveellä. Harvensin itsekin yhteydenottoja koska en halua toki ahdistella ketään, ja lopputuloksena yhteydenpito loppui lopulta kokonaan. Ei vaan jaksa enää yrittää. Ainoa jäljellä oleva kaveri asuu parin tuhannen kilometrin päässä eikä koskaan itse ehdota soittelua. Saa nähdä miten siinäkin käy, kyseessä ystävä 25 vuoden ajan ja jos hänet menetän, menee siinä kyllä kaikki usko ihmisiin.
Tässä neljän vuoden aikana olen myös opiskellut toisen tutkinnon, ja yritin TOSI aktiivisesti tutustua muihin opiskelijoihin, sekä oman ikäisiin että nuorempiin. Lopputulos - muut käyvät yhdessä kahvilla ja näyttävät vaivaantuneilta jos menen samaan pöytään, muut ovat keskenään fB-kavereita, muilla on oma ryhmäkeskustelu whatsappissa... Minun kahvikutsut tai harrasteehdotukset ohitetaan vaivautuneesti, ja luokkaan mennessä muut menivät istumaan ihan toiselle puolelle huonetta. ei siis ole kyse siitä että olisin vain odottanut muiden aloitteita mutta kyllähän sen huomaa kun seura ei ole kaivattua.
Viimeisimpänä, autoin paljon uutta työntekijää muuttoasioissa, ja oletin että tulemme tosi hyvin juttuun. Sitten kun kyselin joko hän löysi asunnon, hän olikin jo muuttanut. Nyt huomasin kun laitoin hänelle viestiä, että hän on vaihtanut puhelinnumeron (eikä ole laittanut minulle uutta). Eli taas tulkitsin väärin, minusta oli vain hyötyä neuvojana mutta heti kun asiat on järjestyksessä, ei olekaan syytä pitää yhteyttä (teemme kaikki paljon asiakkailla ja etänä töitä, joten näemme toimistolla vain pari kertaa kuussa).
Ei vaan enää jaksa, kymmenet ja kymmenet yritykset kaikilla mahdollisilla taktiikoilla ovat epäonnistuneet, myös se "lakkaa yrittämästä". Ei ole tuttavia tullut, kavereista tai ystävistä puhumattakaan. Luovutan ja olen yksin loppuelämäni, loppuu ainakin pettymykset. Ja kyllä, tottakai kuulostan tässä vaiheessa katkeralta ja pessimistiseltä, olisi täysin epäinhimillistä jaksaa olla positiivinen enää kaikkien vuosien ja 100% torjumisten jälkeen!
Oletko tullut ajatelleeksi, että olet ehkä aika kärsimätön? Mulla on toistakymmentä vuotta kestänyt ystävyyssuhde ja on ihan normaalia, että vastaus voi tulla vasta parin päivän päästä. Nytkin oli ystävä laittanut perjantai-iltana Skypessä viestin, mutta en ollut viikonloppuna tietokoneella, joten vastasin viestiin tänään. Jos on niin kiireellistä asiaa, että vastaus on saatava heti, silloin soitetaan.
En, koska tiedän että ko ihminen vastaa muille kyllä välittömästi, esim silloin kun olin hänen kanssaan jossakin.
Lisäksi hän ei enää koskaan itse ehdottanut soittelua, eikä itse aloittanut viestittelyä. Ei mulla ainakaan siitä pokka eikä itsetuntokaan jatkuvasti tyrkyttää seuraani, jos toinen osoittaa että se ei kiinnosta.
Ainahan täälläkin perätään sitä että "pitäisi ymmärtää jatkuvat vihjeet jos toista ei kiinnosta". Ja mä siis tosiaan yritin VUOSIA kun yritin ajatella positiivisesti, mutta kun toisen puolelta yhteydenpito hiipuu koko ajan enemmän ja enemmän, jossain vaiheessa pitää älytä antaa periksi, eikö? Jos tätä toista kiinnostaisi, miksi hän ei ole ottanut yhteyttä kertaakaan kun lopetin sen itse noin vuosi sitten?
Okei, sitten ymmärrän. Noin muutoin kannattaa kuitenkin miettiä, miten jatkuvaa valmiudessaoloa odottaa muilta ihmisiltä. Yhä useampi kertoo olevansa jo stressaantunut jatkuvaan viestitulvaan. Erityisesti Whatsapp-ryhmissä monien "kiintiö" tuntuu olevan täynnä, kun on viestiä viestin perään eikä suurin osa edes koske itseä millään tavalla. Jotkut eivät enää edes kanna kännykkää mukanaan, kun lähtevät esim lenkille tai kauppaan. Hidas vastaaminen viestiin voi siis johtua joskus ihan siitäkin, että viestejä tulee ihan liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minullakaan ole ystäviä. 30-vuotias synttärit menivät töissä. Työkaverit tietty ihmettelivät, mutta kun ei ole ketään jonka kanssa juhlia, niin yksinhän ne vietetään. Työkaverit myös ihmettelivät, kun olen kuitenkin niin sosiaalinen, mutta tosiasiassa, jaksan olla sosiaalinen vain työpaikalla. Työt on vienyt milloin minnekin päin suomea, lapsuudenystävät on myös ajautuneet kuka minnekin. Olen alkanut epäillä, eikö ihmiset siedä mun puheääntä vai mikä on. Nauhoituksena kun kuuntelin, aloin itsekin inhoamaan itseäni. Kun ei ole kavereita, ei tietty naissuhteitakaan ole koskaan ollut. Todennäköisesti vietän loppuelämäni yksin tietokoneen äärellä.
M32
Yksinäisten tilanne on kaikin tavoin surullinen. Suomessa on valtava määrä yksinäisiä ihmisiä, jotka kaipaavat seuraa mutta eivät kohtaa toisiaan. Tarvittaisiin joku ystäväsovellus tai pelkästään ystävyyden etsimiselle omistettu "treffi"palsta.. Tai jos kaikki uusia ystäviä kaipaavat ihmiset alkaisivat käyttää vaikka rintanappia, josta tunnistaisivat toisensa eivätkä vahingossa yrittäisi tutustua näihin "minulla on jo liikaa ystäviä, en kaipaa uusia" -tyyppeihin.
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisten tilanne on kaikin tavoin surullinen. Suomessa on valtava määrä yksinäisiä ihmisiä, jotka kaipaavat seuraa mutta eivät kohtaa toisiaan. Tarvittaisiin joku ystäväsovellus tai pelkästään ystävyyden etsimiselle omistettu "treffi"palsta.. Tai jos kaikki uusia ystäviä kaipaavat ihmiset alkaisivat käyttää vaikka rintanappia, josta tunnistaisivat toisensa eivätkä vahingossa yrittäisi tutustua näihin "minulla on jo liikaa ystäviä, en kaipaa uusia" -tyyppeihin.
Ja sitten pitää muistaa, että yksinäisyys ei ole juuri mitenkään yhdistävä tekijä, sen enempää kuin vaikka hiustenväri. Ts se että kaksi ihmistä on yksinäisiä, ei tee heistä mitenkään automaattisesti toisilleen sopivia ystäviä.
Toki se auttaa jos molemmilla on "tilaus" ystävälle, mutta sama kuin parisuhteessa - ei ketä tahansa sinkkua voi parittaa kenen tahansa toisen sinkun kanssa, vaan kyllä ihmissuhteessa tarvitaan paljon muitakin yhdistäviä tekijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisten tilanne on kaikin tavoin surullinen. Suomessa on valtava määrä yksinäisiä ihmisiä, jotka kaipaavat seuraa mutta eivät kohtaa toisiaan. Tarvittaisiin joku ystäväsovellus tai pelkästään ystävyyden etsimiselle omistettu "treffi"palsta.. Tai jos kaikki uusia ystäviä kaipaavat ihmiset alkaisivat käyttää vaikka rintanappia, josta tunnistaisivat toisensa eivätkä vahingossa yrittäisi tutustua näihin "minulla on jo liikaa ystäviä, en kaipaa uusia" -tyyppeihin.
No niitä sovelluksia on, ja Facebookissa vaikka mitä ryhmiä!! Liittykää niihin ja osallistukaa. Olen itsekin näissä ryhmissä mukana ihan huvikseni, vaikka en ole yksinäinen, koska niiden kautta pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin ja kokeilemaan sellaisia juttuja, joihin ei ehkä muuten tulisi lähdettyä. Ei tietenkään tuollaisessa ryhmässä kukaan ala heti sydänystäväksi toiselle, mutta kun tutustuu useaan tyyppiin, niin hyvinkin voi löytyä sellaisia ihmisiä, joiden kanssa ystävyys syvenee pikkuhiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisten tilanne on kaikin tavoin surullinen. Suomessa on valtava määrä yksinäisiä ihmisiä, jotka kaipaavat seuraa mutta eivät kohtaa toisiaan. Tarvittaisiin joku ystäväsovellus tai pelkästään ystävyyden etsimiselle omistettu "treffi"palsta.. Tai jos kaikki uusia ystäviä kaipaavat ihmiset alkaisivat käyttää vaikka rintanappia, josta tunnistaisivat toisensa eivätkä vahingossa yrittäisi tutustua näihin "minulla on jo liikaa ystäviä, en kaipaa uusia" -tyyppeihin.
Ja sitten pitää muistaa, että yksinäisyys ei ole juuri mitenkään yhdistävä tekijä, sen enempää kuin vaikka hiustenväri. Ts se että kaksi ihmistä on yksinäisiä, ei tee heistä mitenkään automaattisesti toisilleen sopivia ystäviä.
Toki se auttaa jos molemmilla on "tilaus" ystävälle, mutta sama kuin parisuhteessa - ei ketä tahansa sinkkua voi parittaa kenen tahansa toisen sinkun kanssa, vaan kyllä ihmissuhteessa tarvitaan paljon muitakin yhdistäviä tekijöitä.
Ei pelkästään auta vaan on edellytys. Ihmiset ovat nykyisin kiireisiä. On työt, harrastukset, perheet, sukulaiset, ystävät ja kaverit. Kaikenlaista kissanristiäistä ja osallistumista. Monilla on jo valmiiksi huono omatunto, kun eivät ehdi tai jaksa pitää yhteyttä edes läheisiinsä niin usein kuin haluaisivat. Siihen saumaan ei kiinnosta enää uudet ihmissuhteet.
Minulla toisin päin. En oikeastaan kaipaa ystäviä, mutta kun muutama ihminen soittelee ja ehdottelee tapaamisia, en kehtaa kieltäytyä. Tänäänkin yhden kanssa kahvilla ja kokoajan oli tunne, että en jaksaisi yhtään kuunnella aina samoja juttuja (aiheet ei paljoa vaihtele). Kiinnostusta harvalla tuntuu olevan mitään muuta kuin oma perhe ja sen vointi ja sattumukset.
Itseä kiinnostaisi yleiset asiat, politiikka, tieteen uutiset, maailman tapahtumat, kirjallisuus, runot ja vain eri juttujen pohdinta. Näihin ei näillä seuraan tuppautujilla koskaan ole mielipidettä ja aloitteeni tyssää heti alkuunsa.
Oli pakko lähteä pitkälle lenkille tapaamisen jälkeen, kun tuntui että tämä tapaaminen vei hapen, sekä energian, ja toi ainoastaan ahdistuksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisten tilanne on kaikin tavoin surullinen. Suomessa on valtava määrä yksinäisiä ihmisiä, jotka kaipaavat seuraa mutta eivät kohtaa toisiaan. Tarvittaisiin joku ystäväsovellus tai pelkästään ystävyyden etsimiselle omistettu "treffi"palsta.. Tai jos kaikki uusia ystäviä kaipaavat ihmiset alkaisivat käyttää vaikka rintanappia, josta tunnistaisivat toisensa eivätkä vahingossa yrittäisi tutustua näihin "minulla on jo liikaa ystäviä, en kaipaa uusia" -tyyppeihin.
Ja sitten pitää muistaa, että yksinäisyys ei ole juuri mitenkään yhdistävä tekijä, sen enempää kuin vaikka hiustenväri. Ts se että kaksi ihmistä on yksinäisiä, ei tee heistä mitenkään automaattisesti toisilleen sopivia ystäviä.
Toki se auttaa jos molemmilla on "tilaus" ystävälle, mutta sama kuin parisuhteessa - ei ketä tahansa sinkkua voi parittaa kenen tahansa toisen sinkun kanssa, vaan kyllä ihmissuhteessa tarvitaan paljon muitakin yhdistäviä tekijöitä.
Ei pelkästään auta vaan on edellytys. Ihmiset ovat nykyisin kiireisiä. On työt, harrastukset, perheet, sukulaiset, ystävät ja kaverit. Kaikenlaista kissanristiäistä ja osallistumista. Monilla on jo valmiiksi huono omatunto, kun eivät ehdi tai jaksa pitää yhteyttä edes läheisiinsä niin usein kuin haluaisivat. Siihen saumaan ei kiinnosta enää uudet ihmissuhteet.
Tämäpä juuri, joillakin on kiireitä ja muita suhteita hoidettavana, mutta ystävää etsivä yksinäinen ei voi tietää, että toisen ihmisen elämässä ei ole tilaa uusille ystäville. Harvoin kukaan tätä suoraan sanoo vaan tapaamispyynnöistä kieltäydytään jne. ja odotetaan toisen vain ymmärtävän yskän.
Ei kahden yksinäisen tarvi ystävystyä vain siksi, että ovat yksinäisiä, mutta sieltä yksinäisten joukosta voisi löytää itselleen sopivaa seuraa, jos olisi edes tarjolla se joukko joka on halukas tutustumaan.
Jos kaksi ihmistä on yksinäisiä, niin ei se edes automaattisesti toimi, että naps nyt he voivat olla ystäviä.
Yksinäisyys ei ole vain yksinäisten ongelma, se on maailmanlaajuinen ongelma, jota sosiaalinen media lisää, koska siellä ihmiset harvoin ovat aidoimmillaan. Yksinäisyys on monen addiktion pääsyy.
Sellainen teoria olisi, ei omani, mutta että kaikki sosialisointi perustuu lähtökohtaisesti eri aspektejen sivuun sysäämiseen. Jo lapsesta saakka vanhempasi saattavat olla sinulle, että "älä ole noin tuollainen x" Se tekee sinussa sisäisen egon "hajoamisen" kun alitajuisesti alat vastustamaan vaikka omaa äänekkyyttäsi. Ulkomaailmassa kohtaat helposti muita, joilla on sama, koska tuota tapahtuu kaikille. Myös erilaiset syvät tunteet, kuten häpeä, pelko ja traumatisoituneisuus ovat taustalla. Ydinratkaisu on tulla tietoiseksi noista kaikista ja hyväksyä ne, ei enää taistella niitä vastaan. Toki helpommin sanottu kuin tehty.
Yksinäisillä on todennäköisesti paljon hylkäämiskokemuksia, joita peilataan kaikkiin mahdollisiin ihmissuhteisiin. Pitäisi jotenkin olla miettimättä mennyttä mutta ei taistella pelkoa hylkäämisestä, vastaan. Yksinäiseksi myös helposti identifioituu suojamekanismina.
Toivottavasti te kanssaihmiset saatte vielä aurinkoisempia päiviä ihmissuhteiden suhteen <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatelkaa mistä te yksinäiset ihmiset jäätte paitsi, kaikki ne seksiorgiat ja hyvänmielen päihteet, kaikki niitä harrastaa paistsi hylätyt sielut. Voi Voi.
Vierailija kirjoitti:
Jos kaksi ihmistä on yksinäisiä, niin ei se edes automaattisesti toimi, että naps nyt he voivat olla ystäviä.
Yksinäisyys ei ole vain yksinäisten ongelma, se on maailmanlaajuinen ongelma, jota sosiaalinen media lisää, koska siellä ihmiset harvoin ovat aidoimmillaan. Yksinäisyys on monen addiktion pääsyy.
Sellainen teoria olisi, ei omani, mutta että kaikki sosialisointi perustuu lähtökohtaisesti eri aspektejen sivuun sysäämiseen. Jo lapsesta saakka vanhempasi saattavat olla sinulle, että "älä ole noin tuollainen x" Se tekee sinussa sisäisen egon "hajoamisen" kun alitajuisesti alat vastustamaan vaikka omaa äänekkyyttäsi. Ulkomaailmassa kohtaat helposti muita, joilla on sama, koska tuota tapahtuu kaikille. Myös erilaiset syvät tunteet, kuten häpeä, pelko ja traumatisoituneisuus ovat taustalla. Ydinratkaisu on tulla tietoiseksi noista kaikista ja hyväksyä ne, ei enää taistella niitä vastaan. Toki helpommin sanottu kuin tehty.
Yksinäisillä on todennäköisesti paljon hylkäämiskokemuksia, joita peilataan kaikkiin mahdollisiin ihmissuhteisiin. Pitäisi jotenkin olla miettimättä mennyttä mutta ei taistella pelkoa hylkäämisestä, vastaan. Yksinäiseksi myös helposti identifioituu suojamekanismina.
Toivottavasti te kanssaihmiset saatte vielä aurinkoisempia päiviä ihmissuhteiden suhteen <3
Tämä! Tiedän muutamia yksinäisiä, joihin ei ole voinut kunnolla edes tutustua, koska heillä on jatkuva eräänlainen "torjunta" päällä.
En, koska tiedän että ko ihminen vastaa muille kyllä välittömästi, esim silloin kun olin hänen kanssaan jossakin.
Lisäksi hän ei enää koskaan itse ehdottanut soittelua, eikä itse aloittanut viestittelyä. Ei mulla ainakaan siitä pokka eikä itsetuntokaan jatkuvasti tyrkyttää seuraani, jos toinen osoittaa että se ei kiinnosta.
Ainahan täälläkin perätään sitä että "pitäisi ymmärtää jatkuvat vihjeet jos toista ei kiinnosta". Ja mä siis tosiaan yritin VUOSIA kun yritin ajatella positiivisesti, mutta kun toisen puolelta yhteydenpito hiipuu koko ajan enemmän ja enemmän, jossain vaiheessa pitää älytä antaa periksi, eikö? Jos tätä toista kiinnostaisi, miksi hän ei ole ottanut yhteyttä kertaakaan kun lopetin sen itse noin vuosi sitten?