MIKSI minulla ei ole ystäviä? Mitä teen väärin?

Ottakaa kontaktia ja välttäkää liiallista hienotunteisuutta heti tutustumisen alettua. Liian kiinostunut ja kohtelias asenne pitää ihmiset etäisenä.

Ne isot kaveriporukat tuleevat lähinnä esim-.opiskelupaikasta , työpaikasta,tai jostain harastusryhmästä. Ei ne itsestään synny kenellekkään. Ne joila on aikuisenakin paljon ystäviä, ovat jatkaneet ja pitäneet kiinni niistä koulukavereistaan tai lapsuusystävistään. Varmasti MONI eri tekijä vaikuttaa tähän:liikutko paikoissa joissa törmäät vanhoihin kavereihin, ja jos törmäät, pyydätkö kahvile kotiisi vai et? Kyseletkö kuulumisia, vai pakenetko paikalta.  Itse ne suhteet on luotava, etenkin jos lähdet ihan tyhjältä pöydältä liikkeelle. Ei niitä kukaan tule tyrkyttämän. AP; oletko kysynyt vanhojen koulukavereittesi kuulumisia vaikka Facebookissa? Varmasti se ettet ole työeämässätai opiskelemassa on isoin tekijä että olet yksinäinen, mene edes johonkin ryhmäliikuntaan (ei aerobic) vaan joku jossa on pakko tutustua toisiin.Jos asut samalla sunnalla kuin joku tonen, ala kulkea matkat yhdessä harrastepaikaan.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 13:15"]

Tuli mieleen eräs tapaus parin viikon takaa, kun olin sellaisessa käsityöjutussa, missä kokoonnutaan toisen kotona ja opetellaan muilta uusia juttuja. Olen päässyt tähänkin muuten mukaan, kun itse kysyin. Juu, pikku juttu joillekin varmasti mutta minusta olisi kiva jos jokus pyytäisi minuakin... no kuitenkin. Naapurille ei sovi seuraava tapaaminen hänen luonaan, vaan se sovittiin erään toisen luokse. Tämä nainen sanoi minulle suurin piirtein näillä sanoin:

"Me asutaan osoitteessa xxx, voidaan vaihtaa numeroita niin neuvon sinut meille, et sinä muuhun siis sitä tarvitse (hänen numeroaan) mutta kun meille on vaikea löytää". 

Mietin siinä että ziisus, olipa kivasti sanottu. 

Niin ja olen Hämeestä. Ap.

[/quote]

Ei kai tuo mitään haittaa. En jaksa lukea enempää kommentteja. Uskon, että joku muukin on kirjoittanut tämän jo aiemmin:

Olet jo yli kolmekymppinen. Nyt on aika päästä eroon teini-iän epävarmuudesta. Sinulla on seuraa, perhe ja tuttavia, joita kysyä eri tapahtumiin. Mitä se haittaa, vaikka olisit aloitteen tekijä. Tai jos joku sanoo sinulle noin. Elä elämääsi ja tarjoudu mukaan, jos haluat mennä johonkin. Opettele viihtymään itsesi kanssa.

Tuskin kaikki muutkaan aikuiset on kovin aktiivisia seuraelämässään. Eikä sitä enää edes kaipaa

Minullakaan ei ole sosiaalista elämää. Olen sosiaalinen ihminen, puhelias ja vilkas, mutta ystävistä on ollut aina pulaa. Nuorena kun aloin seurustella, uusi poikaystäväni hämmästyi kun tajusi, että minulla oli käytännössä yksi ystävä. Hän sanoi aina luulleensa, että minulla on laaja ystäväpiiri. Minulle on aina ollut mysteeri, miksi näin ei ole. Tällä hetkellä en voi sanoa että minulla olisi yhtään ystävää. Ainoa joka minulle soittaa mieheni ja tyttäreni lisäksi on äitini.

Toisinaan tuntuu et ne jotka EI juoruile, jää ulkopuolelle..

oon vaan sitä mieltä että jos sen ystävän kuulumiset on aina sitä samaa että "kaikki menee hyvin ,ja ei ole mitään ongelmia, meillä on asiat loistavasti" niin jotenkin tulee tunne että hän valehtelee, tai ei halua avautua ja kertoa mulle niistä oikeista kuulumisista. Kokemusta on nimittäin, myöhemmin selvisi että tämä eräs "Täydelinen" olikin salannut multa aika isoja asioita,joten luottamushan siinä meni. itse kun olen kertonut omat ja sukulaistenikin huonot kuulumiset tai vaikeudet vuosien ajan hänelle. Tää kermaperse nimittäin tulee vähän "paremmista piireistä" ja tavalliset ihmiset pidetään kauempana, ei edes lapsien kummiksi kelpaa paras ja läheisin lapsuuusystävä. Lopetin ystävyyden valehteluun. Eli, jos joku ei oikeasti avaudu, ei myöskään saa läheisiä ystäviä. P.s ne sen jutut oli semmosia, että synnytys meni "ihan hyvin" Uskokoon joka tahtoo.

Nro 201 uudestaan isoista kaveriporukoista.Omat lapsuuden ystäväni (osan niistä) hylkäsin mielelläni, koska he kiusasivat minua välillä todella pahasti ala-asteella.En silloin osannut puolustautua joten otin mitä sain..Siksi ei yhtään ala-asteen kaveria enää.Jotku ylä-aste /lukio tutuista vielä facessa kavereina,mutta ajauduin vähän pois niistä porukoista muuttaessani muualle opiskelemaan ja oli niin rankkoja vuosia siinä kaiken suhteen etten jaksanut nähdä ketään.Osa ylemmän koulun tutuista katosi kun valitsivat exäni (hyväksikäyttäjä) minun sijasta ja en voi vaan olla enää sellaisten seurassa jotka voivat olla kavereita sellaisen kanssa..Exä myös ilmeisesti levitteli juoruja koulussa joten sain todella huonoa kohtelua monilta usean vuoden ajan..Uusia tuttuja onnistuin lopulta paljon saamaan,mutta suhteita en ole saanut syvennettyä ollenkaan:( uppoavalta laivalta kyllä tuntuu.

[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 09:38"]

Toisinaan tuntuu et ne jotka EI juoruile, jää ulkopuolelle..

[/quote]

Näin. Itselläni oli ennen jonkun verran kavereita/ystäviä, mutta todella suurelta osin yhteisyys välillämme perustui negatiivisuuteen kuten toisista juoruiluun, yhteisten tuttujen haukkumiseen, miestemme haukkumiseen, poliitikkojen ja julkkisten haukkumiseen. Tunsin aina huonoa omaatuntoa siitä että oin taas tullut juoruilleeksi ja arvostelleeksi ihmisiä itsekin heidän selkänsä takana, tiesin että se on väärin mutta ajauduin siihen aina ystävien kanssa. 

Kyllästyttyäni syyllisyydentuntoon juoruilusta ja ilkeydestä päätin parantaa tapani ja lopettaa ainakin live-elämän tutuista pahan puhumisen selän takana (esim. julkkisten asujen haukkumiset ei minusta ollut niin paha). Valitettavasti tämän myötä kävi niin, että eipä niiden kaverien kanssa enää ollutkaan oikein mitään puhuttavaa, ja he alkoivat vierastaa minua kun en lähtenyt mukaan arvostelemaan jonkun tutun ikään sopimattomia vaatteita tai juoruamaan ja arvailemaan jonkun avioliiton motiiveja ja tilaa. Vähitellen jäi sitten ystävät pois ja olen nykyisin ihan yksinäinen. Mutta toisaalta, parempi näin kuin sellainen ystävyys joka perustui ilkeydelle.

Mä oon yksin... Liian hyvännäköinen tähän maailmaan?? Miehet pitävät aina uhkana, ja sulkevat mut elämästään kun naisen löytävät, Naiset taas eivät uskalla tutustua, ja puhuvat paikkaansa pitämättömiä pelimies juttuja musta?! Aina silloin tällöin kuulen "panoistani", Joita ei kylläkään ole kuin mielikuvituksissani..

Elän erittäin masentuneena, kotona olen lähinnä pimeässä enkä halua kohdata itseäni.. ulos kun menen kerään vain pienen hymyn ´päälle ja koitan olla normaalisti, naiset konttaavat vierestä kävellessä, mutta kun katson kohti kääntävät he katseensa.. Ehkä olenkin vain yksinäinen oman elämänsä pelaaja?

ei minullakaan täällä lappeenrannassa, kai olen liian hiljainen nössö.

Nostelen taas tätä.. eksyin lukemaan ketjun läpi varmaan kymmenettä kertaa kun -taas kerran- näppäilin googleen "mistä ystäviä". Ap:n kirjoitus on kuin omalta näppikseltäni, tasaisin väliajoin ahdistaa ja itkettää kun ei miehen ja lasten lisäksi ole ketään. Ei yhtään ystävää, ei edes kaveria. Leikkipuistossa muut äidit juttelee sujuvasti tyhjänpäiväisyyksiä, mutta taas tänään sain huomata että kun yritän liittyä joukkoon oman lapseni kanssa niin muut vetäytyvät. Itkettää kun tuntuu että pilaan jopa lapsiltani mahdollisuudet kaverustua naapuritalojen lapsien kanssa - enkä edes ymmärrä syytä. Olen ihan normaali, 25 vuotias, siisti (mutta en turhan huoliteltu tietenkään leikkipuistossa), omasta mielestäni ainakin ihan elämänmyönteinen ja hauska tyyppi. Silti kaikki lapsuus- ja nuoruusajan ystävät on kadonneet kuin pieru saharaan. Hävettää että vietän miehen ja lasten jälkeen eniten aikaa oman äitini kanssa, ja äiti onkin paras ystävä mulle tällä hetkellä jos ei miestä lasketa. Välillä sitä vaan niin kaipais sitä yhtä ystävää jolle kertoa ilot ja murheet, voitais lähteä ulos tuulettumaan tai vaikka lenkille tai ihan vaan rötvätä sohvalla kahvia hörppien. Ahdistaa ja harmittaa. :'(

http://storiesfromnameless.blogspot.fi/2016/01/ystavat.html?m=1

Hyvä kirjoitus aiheesta.

Vierailija kirjoitti:

 En osaa sanoa miksi, mutta jotenkin tunnen oloni vaivautuneeksi heidän seurassaan.  

Vanha, mutta edelleen niin ajankohtainen ketju.

Omalla kohdallani voisin poimia montakin syytä aiemmista viesteist, mutta tuossa lainauksessa yksi. Miksi toiset tuntevat olonsa vaivautuneeksi seurassani? Ehkä olen jollakin tavalla "parempi" monesta syystä. En ole tyytynyt kohtalooni vaan opiskellut ja etsinyt parempaa työtä, en ole umpihumalassa juhlissa, en juorua poissaolevista.

Ulkopuoliseksi olen jäänyt jo lapsena, ja se ulkopuolisuus varmaan seuraa minua vanhuuteen. 

Kuuntelen toisten asiota, kerron omistani mutta ilmeisesti "vääriä" asioita, jotka eivät ketää muuta kiinnosta.

Ei unohdeta sitä yhtä tärkeää syytä, jonka moni ulkomailla asunut on kertonut: tämä suomalainen kansanluonne piilottaa todellisenkin ystävyyden niin syvälle, että sitä on vaikea huomata ja löytyy ehkä vasta todellisessa hädässä.

Et välttämättä ole tehnyt mitään väärin.

Tämän hetkinen tilanteesi johtuu karmasta.

Sen minkä kylvää, sen joutuu myös niittämään...ennemmin tai myöhemmin.

Mä inhoon ystävänpäiviä, vittu miten ällöttävää on kattella fb päivityksiä. No tietty oon katkera ja jos mulla ois ystävä tai useempi oisin täysin eri mieltä. Mut taas on tilanne ettei ole. Välillä siis ollu mut kun itse en aktiivisesti ole pitänyt yhteyttä ja kyselly lenkille tai viihteelle tms. niin ei muakaan oo kyselty. Äitiltä ja tyttäreltä tuli henk.koht. ystävänpäiväviestit mut ei keltään muulta. Mulla on siis kolme lasta jotka on mulla jokatoinen vk. Ja mua harmittaa että lapset on huomannu tilanteen ettei mun luona käy ketään kun taas exän uus on sitä tyyppiä et siel on aina joku kaveri ja vapaa viikoilla jokku bileet. Ja ihan kuin lapset vähän säälis mua, yritän väittää et kyl tääl sillon on porukkaa kun te ootte pois. Mä oon oikeesti sosiaalinen ihminen, töissä juttelen kaikille, minut kyllä huomataan. Minusta käsittääkseni tykätään mut töissä kaikki on miehiä ja eihän miesten kanssa ystävä voi olla, no siis mä voisin mut ne ei näköjään. Ja missä mä naisiin tutustuisin? En pidä ryhmäliikunnasta, en tiedä mitä harrastaisin että vois tutustua ihaniin tavallisiin ihmisiin ja ystävystyä. Tuun kyllä paremmin juttuun miesten kans kun ei tarvi ajatella et mitähän ne oikeesti milläkin tarkotti yms. En kans oo viettäny 30siä tai tupareita yms. kun en tienny ketä kutsuisin. Yksin en viitti lähtee leffaan tai baariin yms kun kokoajan miettisin et musta näkee et oon tullu yksin ja miten säälittävänä ne mua pitäis. Yllättävää että teitä mun kaltasia on näin paljon. Mä haluaisin tavata teitä! Miten se onnistuis? Asuuko joku Tampereen seudulla?

Ikä?

34

Onpa tuttua tekstiä.... itse olen reilu pari kymppinen ja asun pienessä kunnassa jossa tuntee milteen kaikki mutta silti yhtään todellista ystävää ei ole.ylä asteella olin koulu kiusattu että ei niitä ystäviä ole ollut oikeen milloinkaan,lapsena leikin yleensä vain sukulaisten kanssa.Tämä ahdistaa kun olen paljon yksin,en saata poistua kotontani moneen päivään Mitä nyt koiria ulkoilutan tuossa lähi metsässä.Tämä on aiheuttanut sen että nyt kärsin masennuksesta ja käyn kerta viikkoon hoitajalle juttelemassa siinä ne sosiaaliset kontaktit miltei onkin :(

Täällä olisi yksi Tampereelta.Nainen 28 ikää.

Nykyään on niin monia fb-ryhmiä sun muita missä voi tavata eri harrastusten ym. parissa. Käyttäkää niitä? Yleisesti ottaen muiden fb-päivitykset kyllä helposti masentaa. Itse asun ulkomailla eikä täällä ole syntynyt yhtään syvempää ystävyyssuhdetta. Joko liikun pinnallisessa porukassa tai sitten tosiaan vaan olen luonteeltani liian suomalainen mikä tulkitaan mielestäni helposti väärin, eli että olisin jotenkin syrjäänvetäytyvä ja hiljainen (en oikeasti kyllä ole, mutta aina en saa puheenvuoroa porukassa vaikka kuinka yrittäisin).