Lue keskustelun säännöt.
MIKSI minulla ei ole ystäviä? Mitä teen väärin?
16.02.2014 |
En enää jaksa tätä yksinäisyyttä. Olen se, joka pitää yhteyttä ja jos ei pidä, ei kukaan muukaan tee niin. Olen se, joka pyytää lenkille tai vaikka lasten kanssa puistoon. Jos en pyydä, saan mennä yksin. Olen se, joka tarjoutui lähtemään elokuviin toisen kanssa, mutta sitten toiselle tulikin parempaa tekemistä (kehtasi tämän minulle vielä kertoa) ja joka sitten luki tänään Facebookista, että tämä henkilö oli mennyt elokuviin muiden kanssa... vaikka pyysin, että kerro kun olet menossa, kaipaisin seuraa.
Ei niin ei.
Olen se, joka ei ole koskaan juhlinut synttäreitä ystävien kanssa, ja joka vietti elämänsä ensimmäisiä pikkujouluja 31-vuotiaana viime joulukuussa, koska ITSE JÄRJESTIN SELLAISET. Minä olen se, joka lukee nimenomaan Facebookista muiden illanvietoista ja kiitoksista miten oli kivat kolmekymppiset/polttarit/babyshowerit... ei varmaan ole vaikea arvata, ettei minulle ole tuollaisia järjestetty koskaan.
Ja tiedättekö, olen ihan tavallinen nainen. Olen avarakatseinen, peruspositiivinen, en juorua muista, osaan kuunnella, en ole takertuva... ja olen aina ulkona kaikesta. Olen näkymätön, minua ei muisteta. Joskus kun joku tuttu tulee kadulla vastaan ja näkee minut, hän näyttää hetken siltä kuin muistaisi että ai niin tuokin ihminen on olemassa.
Tämä kyllä sattuu jo syvälle.
Kommentit (292)
Kylläpä oli tutun oloista tekstiä :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sama juttu, ja luulen sen johtuvan siitä, että olen aika tylsä ja hiljainen tyyppi. En kai erityisen haluttua seuraa.
Et ole yksin, ap. Olisi voinut olla minun kirjoittamani. T. ikuisesti näkymätön
Kuulostat mun tyyppiseltä ihmiseltä. Mistä olet? Minä Pohjois-Pohjanmaalta.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 13:04"]
Et ole yksin, ap. Olisi voinut olla minun kirjoittamani. T. ikuisesti näkymätön
[/quote]
Lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa. Mietittekö te muut esim. Facebookista lähtemistä, mutta olette jotenkin koukussa ja pelkäätte että sitten ne viimeisetkin toivonrippeet on poisheitetty jos niin tekee? Minä suurimmaksi osaksi käyn siellä kirppiskauppaa, joskus päivitän jotain ja saan pari tykkäystä. Ihmettelen, miten toisia onnittelee viisikymmentäkin ihmistä, minua muutama...
Ja siis en ole yleensä näin FB-keskeinen, tänään nyt vaan sattui olemaan tällainen päivä mietteineen. Ap.
Ja kovasti jaksamista muille samanlaisille... minulla ei kyllä ole mitään lohdunsanaa sanottavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kuin minun kirjoittamani paitsi, että kukaan ei tulisi minun pikkujouluihin kun ei ole ketään kutsua :( naamatuttuja kyllä, mutta ei yhtään ystävää tai kaveria. en tiedä miten näin on käynyt... olisi kiva joskus lähteä ulos tuulettumaankin, mutta yksin sekin on kovin tylsää. mies ja lapset löytyy, mutta ei ketään muuta.
Tuli mieleen eräs tapaus parin viikon takaa, kun olin sellaisessa käsityöjutussa, missä kokoonnutaan toisen kotona ja opetellaan muilta uusia juttuja. Olen päässyt tähänkin muuten mukaan, kun itse kysyin. Juu, pikku juttu joillekin varmasti mutta minusta olisi kiva jos jokus pyytäisi minuakin... no kuitenkin. Naapurille ei sovi seuraava tapaaminen hänen luonaan, vaan se sovittiin erään toisen luokse. Tämä nainen sanoi minulle suurin piirtein näillä sanoin:
"Me asutaan osoitteessa xxx, voidaan vaihtaa numeroita niin neuvon sinut meille, et sinä muuhun siis sitä tarvitse (hänen numeroaan) mutta kun meille on vaikea löytää".
Mietin siinä että ziisus, olipa kivasti sanottu.
Niin ja olen Hämeestä. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua :( minut unohdettiin kun esikoinen syntyi pari vuotta sitten. Olen usein sanonut, että olisi paljon mukavampi edes kieltäytyä, kuin kuulla myöhemmin, ettö ethän sä kuitenkaan ois tullut. (Ja siis useimmiten OLISIN TODELLA halunnut osallistua ja olisin varmana mukaan lähtenyt)
Hei AP! Sinulla on sentään mies ja lapset. Minulla ei niitäkään. Iloitse siitä mitä on ja unohda muut. Niin minä teen. Onnellinen olen :D. Onni elää minssa itsessäni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap oletko hissukka? Sellaisten ihmisten seura ei yleensä kiinnosta. Valitettavasti :( T. Hissukka
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 13:21"]
Ap oletko hissukka? Sellaisten ihmisten seura ei yleensä kiinnosta. Valitettavasti :( T. Hissukka
[/quote]
En mielestäni. En kylläkään kiroile enkä uhoa mistään koskaan, mutta olen sanavalmis tarvittaessa. Hymyilen mielestäni paljon, lasten kanssa jos vaikka olen leikkipuistossa niin en jää kyhjöttämään mihinkään vaan olen lasten kanssa ja juttelen kyllä muiden kanssa, mutta siitä ei koskaan kehkeydy mitään vaikka näkisin samoja naamoja joka päivä.
Sellaisen olen huomannut, että minut kyllä vaikka siellä leikkipuistossa (opiskelen nykyään, mutta se on jo eri tarina) huomataan, mutta hyvin harvoin kukaan tekee aloitetta puhua. Mietin johtuuko se yksinäisyydestäni kun tuntuu, että varsinkin äidit tuijottavat minua ja jos puhun heille, menee hetki ennen kuin he "lämpenevät". En osaa selittää tätä kyllä ollenkaan ja olen tässä aika varovainen mitä sanon, kun ei näin kirjoittamalla oikein osaa kuvailla tapahtumia.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä oon. Sun tukena mut voisiko joku tullla auttaa siin kissa ongelmassa pliis
Pitäisikö oikeasti teidänkin vain vähä infota mistä suunnalta olette? Ja järjestää vaikka tapaamisia tätä kautta? Itselläni ei kummemmin ole ongelmaa, sillä olen hyvin sosiaalinen, mutta pyrin myös ottamaan kaikki huomioon :) sellaisiaki löytyy joten kaverit vaihtoon vaan jos on yksinäinen olo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisyys, joka ei johdu omasta valinnasta, kuulostaa ikävältä. Vaikea sanoa viestien perusteella, mistä on kyse. Mitä jos yrittäisin tarkastella asiaa toisesta näkökulmasta? Olen nimittäin itse sellainen ihminen, jonka seuraan ihmiset oikein etsiytyvät - tarkoitukseni ei nyt ole paukutella henkseleitä ja ylpeillä, olen oikeastaan tajunnut tämän vasta nyt, kun mulla on huomattavasti vähemmän sosiaalisia kontakeja. En omasta mielestäni ole mitenkään erityisen hieno tai jännittävä ihminen, mutta jos kertoisin, millainen minä olen, voisi jollekulle ehkä aueta jotain, en tiedä.
Luulen, että syy, miksi mun on (ala-asteen jälkeen, ala-asteella olin koulukiusattu) ollut aina helppo tutustua ihmisiin, on se, että oon ihan vilpittömän kiinnostunut toisista ihmisistä ja, noh, asioista. Jos joku kertoo mulle jotain itsestään, elämästään, harrastuksistaan ja kiinnostuksenkohteistaan, mulla on aina esittää kysymyksiä ja keskusteluja syntyy. Koska oon yleiskiinnostunut lähes kaikesta, mulla usein on edes jotain pohjatietoa itselleni suht vieraastakin asiasta.
Toinen juttu on kohteliaisuus ja positiivisuus. Olen oppinut tätä etenkin ollessani vaihto-oppilaana ulkomailla. Hävettää omat huonot käytöstavat ennen tuota vaiho-oppilasvuotta. Meillä ei kotona oikein panostettu käytöstapoihin. Positiivisuus siinä mielessä, että vaikka kuuluisi huonoakin (ja Suomessa saa kyllä mielestäni vastata mitä kuuluu -kysymykseen totuutenmukaisesti), yrittäisi sen lisäksi keksiä jotain positiivistakin sanottavaa.
TOisten huomioiminen. Jos keskustellaan isomman porukan kanssa, mä yritän aina keskustella niin, että puhun kaikille ja annan tilaa, vaikka itse olenkin aika kova puhumaan. Inhoan päällepuhumista, joten todellakin välttelen sitä itse ja pyydän anteeksi, jos siihen syyllistyn. Myös palaaminen edellisellä tapaamiskerralla kerrottuihin asioihin on tällaista huomioimista; voi siis vaikka kysyä, onko lapsi parantunut tmv.
Mä olen seurassa varmasti itsevarma, sanavalmis ja hauska, vaikka samassa elämässä olen myös masentunut ja epätoivoinen. Mulla (ja kai yleensä ihmisillä) on monta roolia. En yritä tällä viestillä kertoa, miten mahtava ihminen olen (en pidä itseäni ollenkaan mahtavana ihmisenä, itse asiassa mulle on kiusallista kirjoittaa itsestäni näin kehuvaan sävyyn), vaan tarkoitukseni on antaa mahdollista ajattelemisen aihetta. TOivottavasti joku ystävää kaipaavista saisi siitä jotain irti.
Niin, enkä yritä sanoa, ettette te, jotka ystäviä kaipaatte, olisi hauskoja, positiivisia, kiinnostuneita jne. En yritä sanoa teistä mitään!
#18
Olen normaalisti aika hiljainen ja varmaan vähän sulkeutuneen näköinen tyyppi, joka ei kerää kauheasti kavereita. Ei sillä, että kaipaisinkaan juuri ystäviä.
Nykyisen parisuhteeni alkuvaiheen rakastumishuumeissa olin tavallista iloisempi, hymyilevämpi ja avoimempi. Silloin huomasin, että uusia ystäviä tuli itsestään, ei tarvinnut edes yrittää. Ihmiset hakeutuvat sellaiseen seuraan, joka tuo heille hyvää oloa.
Minä nimenomaan osaan puhua ja kuunnella, ja olen kiinnostunut asioista. Minä puolestani olen sitten elämäni aikana lakannut kertomasta itsestäni, sillä kommentit kuten "minä en viitsisi" ja "ai sä kerkeät lukeakin vielä kaiken lisäksi" alkaa masentaa vaikka niistä joku muu voisi poimia itselleen kehun. Saan aina juttua aikaiseksi, mutta se on vain sitä. Minun puhelimeni ei esimerkiksi soi kuin silloin, kun isällä tai miehelläni on asiaa. Tai lehtimyyjällä.
Sähköpostiin tulee koulujuttuja ja mainoksia Booking.comista. Facebookissa ei mitään!
Vaikka osaan kysellä ihmisiltä, kun olen huomannut että ihmiset siitä pitävät. Sanon joskus pienen kehun. Tarjoudun joskus auttamaan jossain (mutta siihen ei kukaan tartu). Ehkä olen jo liian laskelmoiva, kun yritän välttää ne sadat virheet mitkä vaikuttaa siihen, että joistain ei tykätä.
Huoh, esim. vastaaja n. 18 ei kuulostaa sen erilaisemmalta kuin mitä olen, mutta ero on se, ettei minun seuraan hakeudu kukaan. Ei ole koskaan hakeutunut.
ap
Eipä ole täälläkään tosi ystäviä. Olen jo niin kauan elänyt omissa oloissa oman perheen kanssa (17 vuotta), etten enää ees välttämättä halua keneenkään tutustuakaan kovin läheisesti. Noin äkkiseltään en edes muista koska meillä olisi käynyt vieraita. Ei tarvii yllätysvieraita pelätä... Olisin kylläkin positiivisesti yllättyny jos ovikello soisi :) Varmaan meikäläisessä on jotain vikaa. Mutta sillä mentävä mitä sattuu olemaan.
Minä en syytä muita tästä, vaan ihan todella mietin mikä MINUSSA on sellaista, että vain mies ja joku harva ihminen joskus viihtyy seurassani. Tuntuu, että kun olen paikalla, saan katseita, mutta minua ei lähestytä. Ei missään, ei edes baarissa ellei sitten joku umpikänninen ihminen tule sanomaan jotain. Ei siinä, että usein baareissa kävisinkään.
Olisi kyllä kivaa sekin välillä. Ap.
[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 12:58"]
:( Tuli paha mieli sun puolesta. Onko näillä muilla lapsia? Jos itse mietin ketä ei koskaan kutsuta omassa tuttavapiirissäni niin ne, jotka puhuvat jatkuvasti lapsista eivätkä tiedä ympäröivästä maailmasta mitään.
[/quote]
On muilla lapsia, ja osaan puhua paljon muustakin kuin lapsista. Luen paljon ja seuraan maailman tapahtumia. Ap.