MIKSI minulla ei ole ystäviä? Mitä teen väärin?

Luin kaikki viestit läpi ja uskon itse että nuo positiiviset ja negatiiviset varaukset selittää eniten miksi jotkut jää ulkopuolelle. Ja toisaalta taas että yhteiset kokemukset luo kestävimmät ystävyyssuhteet. Ja ongelmana on siis ettei niitä kokemuksia tule jos energiat ei vedä toisiaan kohden. => Ei pysyvää ystävyysuhdetta

Itse pidän eniten aidoista ystävyyshetkistä jotka välttämättä ei ole tasaisesti toistuvia mutta niissä on jotain aitoa ja hauskaa. Politiikkaa, psykologiaa ja eri kulttuurien ihmettelyä kuin myös lääketiedettä, esim miten syöpä ehkä kohta on nujerrettu plus miten oudoilta zikavirukseen sairastuneiden lapset näyttää. Ja miten vähän aivoja tarvii normaaliin elämään.

Sitten on tosi mielenkiintoista miten jotkut voi olla niin ilkeitä että tekee tällasia leffatreffien peruutuksia ja menee muiden kanssa..

Mutta psykologia onkin jotain josta en ymmärrä ..Jotkut ihmiset peruu treffejä, jotkut hyväksikäyttää alaikäisiä tai räjäyttelee pommeja.

Mä varmaankin vain peruisin treffit jos jotain pahaa kuitenkin pitää tehdä eläessään.

Jos joku kaipaa on/off ystävää (ei aina oo aikaa;) niin laita viestiä Nina.q.waris@gmail.com

Sulla on samanlaista kuin mulla mutta olen vain 12v

babe, oot liian fab sellasille. hanki hyvä ystävä, joka arvostaa sua

Et ole ainoa olen itse juuri täyttänyt 13 ja ajattelin että olisi kiva jotenkin juhlia mutta kukaan ei halua. On niin tylsää olla yksin ja aina kun ajattelen kavereita niin tulee paha mieli en ole tehnyt heille mitään olen ihan normaali mutta kun kysyn pääsetkö ulos niin sanotaan aina että en ehdi nytten.. :((

Mä niin ymmärrän aloittajan postausta ja monien muidenkin. Paljon yhtäläisyyksiä omaan elämään.. Voi kun voisi vaikka ystävystyä jonkun ihmisen kanssa täältä, joka ymmärtää tän asian yhtä hyvin :)

Itse yrittänyt viime aikoina tehdä niitä aloitteita "kavereiden" tapaamiseen yms. Ei sitä enää loputtomiin kehtaa yksin yrittää, pakko vaan todeta ettei niitä kunnon kavereita ole juurikaan. Muutamia juu, mutta ei niillekään voi kertoa kaikke mitä haluaisi. Joihinkin serkkuihin ja vanhoihin kavereihin lopetin jo muutamia vuosia sitten pitämästä yhteyttä, koska aina sai itse kysellä heidän perään. Totesin että turhaa. Nämäkin ihmiset asuvat muualla, mutta käyvät kotikaupungissani aika ajoin, eikä siltikään heistä kuulunut mitään. Jos sieltä jotain jouluntoivotuksia tulee niin lähinnä katson viestiä että mitähän hittoa... Ei olla pariin vuoteen nähty tai oltu edes puhelimessa. Jos ei oikeasti halua olla toisen elämässä mukana niin ei tarvi musta esittää etäisesti kivaa ihmistä.

Myös ystäviä joita tapaan, niin heistäkin huomaa että ei oikeasti kiinnosta mun asiat mut heidän asioitaan pitäis kuunneella... Haluaisin oikean ystävän, edes yhden tai pari. Laatu tosiaankin korvaa määrän. Kaipaisin seuraa tekemiseen, ulkoiluun, joskus baareihin jne. Olen 28v.sinkku niin ois kiva kavereiden kanssa käydä tuulettumassa. Mutta kukaan ei lähde ja lähes kaikki on jo suhteissa. Kaverit vaan hupenee. Koitin ystävystyä muutamiin työkavereihin kenen kanssa juttu luisti, mutta sama homma.. ei heistä kuulu vaikka sanovat että toiste kävis. Eli ei oikeasti halua kuitenkaan tavata mua. Koska eivät ikinä enää itse ehdota. Olen mukava, kohtelias, ilmaisen mielipiteeni ja kuitenkin suht rento. Välillä mietin että onko se naama mikä tässä mättää. Ehkä olen ruma joidenkin mielestä tai sitten liian laitettu, mutta mun mielestä jokaisella on kuitenkin oikeus olla sellainen kuin haluaa. ääh.. :)

Minä olen sellainen myös, jonka seura ei juuri kelpaa. Olen myös vahvasti epäillyt, että luonteessani on jotain, mikä ärsyttää. Kelpaan yleensä silloin, kun joku haluaa baariin, koska vedän humoristisuudellani miehiä ympärille. Olen ns. hauskaa seuraa, mutta muuhun minusta ei ole. Luulin omaavani hyvänkin ystävän, mutta hänenkin kanssa meni sukset ristiin. Minulla oli valmistujaiset ja pyöreät synttärit, jotka hän itse ideoi. Ei sitten kuitenkaan ilmaantunut paikalle, koska oli parempaa tekemistä. Jos jotain positiivista, niin nähdään vanhojen peruskoulukavereiden kanssa pari kertaa vuodessa. Luulen, että he tulevat aina olemaan minun ainoat kaverit. Mutta jos oikein pinnistäisin, niin olisi noita kavereita, mutta he nimen omaan ovat niitä, jotka eivät koskaan kontaktoi minuun päin. Olen jättänyt nämä ihmiset pois elämästäni.

Mutta toisaalta pitää muistaa, että jotkut ystävät ovat vain tottuneet siihen, että heihin otetaan yhteyttä. Heillä ei ole minkäänlaista kokemusta itse ystävyyssuhteiden ylläpidosta. Joten ainakin nyt olen tehnyt niin, että uuden tuttavuuden osuessa odotan, että myös hän ottaa yhteyttä. Muutoin saa jäädä.

Jep, täällä 34-vuotias samassa tilanteessa oleva.

Ketään ei kiinnosta mitä minulle kuuluu. On minulla ihan hyviä kavereita lapsuusajalta jo, tavallaan, mutta tosiaan kukaan ei kysele koskaan mitään tai ehdota tapaamisia. Hyvin mieleen jäänyt esimerkki on, kun sain tästä kaveripiiristä ensimmäisenä lapsen 10 vuotta sitten. Taisin saada kortin? Nyt 3 muulla on myös lapsia, joista yhdellä 3, ja kaikille on hirmu tohinalla järjestetty baby showerit...

Olen nyt raskaana viikolla 22 ja epäilenpä vahvasti, ettei mitään ole tulossa.

Tykkään liikkua ulkona, urheilla, käydä vaikka elokuvissa tai kahviloissa. En tykkää juoruta muista ihmisistä enkä osallistua mihinkään verkostomarkkinointi-iltaan. Ehkä se rajaa minut tietynlaisten porukoiden ulkopuolelle. Enemmän kavereissani on viime vuosina ollutkin miehiä, joiden kanssa on käyty esim. hiihtämässä, pyöräilemässä tai juoksemassa. Mutta kyllä sitä välillä kaipaisi ns. Tyttöjen juttuja myös.

Minulla oli yksi ystäväksi luulemani henkilö, mutta kun muutimme kauemmas, hän onkin vain "vaihtanut" ystävää uuteen.

Noin niinkuin yleistetysti ajattelen, että minun olemassaoloni muistetaan, kun tarvitaan jotakin. Jos joku soittaa, tiedän että on apua vailla. Olen ammatiltani lääkäri. Aina kysytään mitä kuuluu, mutta heti seuraavaksi ollaan jotain apua vailla, joko ammattiini liittyvää tai muuten. Olen perusluonteeltani avulias, ehkä helposti hyväksikäytettäväkin... no, nyt olen vähentänyt sitä. Ei ole mukava auttaa, kun ei saa itse mitään takaisin.

Minun mielestäni on järkyttävää että Ap:sta alettiin heti kysellä mikä "hänessä on vikana". Vaikka asiahan on niin, että se ei todennäiköisesti auta häntä, vaan pahentaa vain oloa. Minulle tulisi ainakin pahamieli kun vaan syyllistettäisiin. Ja vinkkeinä niille joilla on ei ole paljon ystäviä (esim. Minä) niin alkakaa olla itsenne ystäviä. Esim. Jos kukaan ei pääse/halua tulla kanssanne baariin menkää itse ja pitäkää he*vetin hauskaa! Tanssikaa ja nauttikaa. Ja voi sattuakkin niin että joku tulee puhumaan. Tai jos kukaan ei halua tulla kylään niin pidä perheelle kutsut, tai pidä itsellesi :) Jos aikaa on ja voimia, niin voit aloittaa jonkun uuden harrastuksen (ilmaisia kivojakin löytyy) ja siellä on uusia ihmisiä. Jos sieltä ei löydy ketään, niin onneksi vaihtoehtoja on monia, testatkaa itseänne! Hemmottele itseäsi välillä äläkä välitä muista/heidän mielipiteistä. Rankan työpäivän jälkeen kynttilöitä ympäri taloa ja musiikkia, lapset vaikka vanhemmille hoitoon jos siltä tuntuu. Tai vaikka lasten kanssa leikitte yhdessä :) Tiiän että se on vaikee selvitä kun ei ole kenellekkään kenelle puhua, mutta tulkaa sitten tänne. Aina löytyy joku toinenkin yksinäinen täältä, voimia kaikille <3 p.s ootte varmasti ihania ihmisiä, jotka eivät ole vaan tavannut niitä oikeita ystäviä itsellenne.

Hei. En lukenut koko ketjua, mutta laitoin ystävä ilmoituksen taannoin, johon en saanut yhtään vastausta. :D Olen +40v. nainen. Etsin tekevää, kivaa seuraa. IälläsI, tai asuinpaikallasikaan ei ole väliä. Itse asun pohjoispohjanmaalla.

ystävä_juttu@suomi24.fi

Suomalaiset on TOSI nihkeetä porukkaa, jos kaikilla on jo omat kaverit uusia ei vaan oteta mukaan. Eli mun mielestä tää on varmana osittain kulttuurijuttu. Osittain ehkä huonoa tuuriakin. Ja pieni osa voi olla ap:nkin vika. Ehkä vaikutat siltä että haluat kovasti ystävää, ja se pelottaa ihmisiä, varsinkin jos heillä on jo ystäviä.

Jälkimmäisellä kommentilla tarkoitan siis että jos vaikutat tosi innokkaalta ja ehkä takertuvaltakin, ja tapaamillasi ihmisillä ei ole vaan tällaiseen kaveruuteen tarvetta enää.

Yks vinkki, mikä pätee muös seurustelukumppanin etsintään: älä yritä liikaa, älä ripustaudu, älä ole epätoivoinen. Ole rento. Muuten ihmiset karkaa. Meihin, jotka haluamme olla omassa rauhassa, mutta olemme muuten ihan mukavia ja hauskoja ihmisiä, toiset suorastaan liimautuu. Ehkä tietynlainen välinpitämättömyys herättää ihmisissä mielenkiintoa tai jotain. Liimaantujista haluaa eroon vaikka ihmisessä ei muuta varsinaista vikaa tuntuisi olevankaan.

Toinen vinkki: ole kiinnostunut siitä toisesta ihmisestä, ja kuuntele häntä. Puhu sellaisista asioista, jotka häntä kiinnostaa.

Jos tuo aloitus olisi miehen kirjoittama, niin täällä väkisin koitettaisiin etsiä jotain vikaa siitä miehestä. "Oletko pervo ahdistelija, se voisi selittää?" Jne

Naisten ystävyyssuhteet ovat vaikeita. Olen työpaikalla huomannut, kuinka ystävättäret luovat välillä todella ilkeitä katseita toisiinsa. Mielestäni ystävyyteen ei kuulu ilkeys, mutta ehkäpä nämä suhteet ovat kulissi ja todiste porukkaan kuulumisesta. Toisaalta varsinkin uudelle paikkakunnalle muuttaneista ystävää kaipaavista yritetään tehdä terapeutteja tai lasten hoitajia. Edellä mainittuja suhteita en itse kaipaa ja pyristelen eroon terapeutin roolista. Juorujen kuuntelu on myös rasittavaa. Vaikeaa on aikuisena löytää hyviä ystäviä, mutta mieluummin olen yksin kuin huonossa seurassa. Uskon, että kannattaa täyttää elämää harrastuksilla ja siellä voi tavata mukavia ihmisiä. Omista lapsista huomaa, kuinka koko harrastusporukka voi olla mahtava tai sitten niin huono, että harrastus sen vuoksi jätetään. Toki lapsilla on ystäviä muutenkin.

Luin tätä ketjua, kun mietin ystäväasioita. Mulla tilanne on selvästikin ihan ok mut kaipaisin vielä jotain enemmän. Uskon että monilla ystävättömyys juttuu liian korkeista kriteereistä! Itsekin hingun joskus niihin porukoihin, joihin olis muitakin tulijoita ja ystäväksi sellaisten kanssa, joilla on jo paljon, liiankin, ystäviä. Eli haikaillen niiden huippityyppien seuraan, joiden seura olis mulle antoisaa.

Kuitenkin tasaiseen törmää ihmisiin, jotka hakevat ystävyyttä kanssani. Moni näistä on kivoja, mutta eivät kuulu hyviin kaveripiireihin, mikä laskee arvoa ystäväkokelaana. Toki mukana on hyväksikäyttäjiä yms, joihin ei kannata sen paremmin ystävyyttä rakentaa.

Musta yksinäisten kannattaa hakeutua muiden yksinäisten seuraan eikä suoraan pyrkiä hyviin piireihin, mikä voi tuntua tyrkyltä niistä joilla on jo laajat verkostot. Hakeutukaa syrjässä yksin olevien seuraan ja tarttukaa mahdollisuuteen jos joku osoittaa kaveruuden hierominen merkkejä!

Itselläni on kavereita, pitkäaikaisia ystäviäkin MUTTA takana ns. ruuhkavuodet joiden aikana en itse ole jaksanut pitää yhteyttä ja ystävyys on hiipunut. Sitten muutamaan on välit hiipuneet todella esim. muuttojen myötä tai koska ei ole enää yhteistä työpaikkaa tms yhdistävää ja pari kaveria alkoi ilkeiksi mulle jolloin itse otin paljon etäisyyttä. Mutta sinänsä on kavereita, tuttuja jne. Nyt pitäisikin vaan tsempata ja alkaa ylläpitää näitä kaveruuksia paremmin! :) Myöskin tilaa löytyisi muutamalle uudellekin ystävälle nyt kun osa vanhoista kavereista on jäänyt...

Musta myös se kuuluu asiaan, että eri syistä osa kaveruuksista elämän varrella jää ja tilalle tulee uusia. Sydänystävyys on harvinaista ja harvasta kaveruudesta kehittyy sellaista. Jos pyydät vaikka 10 eri tuttavaasi kahville kotiisi 6 kk aikana niin 12 kk päästä ehkä 1 näistä kanssa olet ystävystynyt syvemmin. Ja ystävyys vaatii et pyydät mukaan juttuihin, leffaan ja lenkille tai baariin ja kutsut mukaan juhliin ja kyselet mitä kuuluu ja siltikin osa kaveruuksista etääntyy. Helpoiten saa kaverin kun tarttuu niihin tilanteisiin kun joku haluaa seuraa sinusta. :)

Mutta musta läpi elämän voi saada uusia ystäviä. Aikuisena se voi käydä mm. työn kautta, sukulaisten uusien puolisoiden kautta, lasten kaverien vanhemmat, kutsuu naapureita kahville jne. Eikä lannistu jos ei jonkun kanssa onnistu, jatkaa yrittämistä toisaalla.

Vierailija kirjoitti:

Mitä harrastuksia voi yksinäiselle suositella?

Haluaisin kuulla oikeita vinkkejä täältä muilta! Olen nuorempana ollut kuvataide-ja käsityöharrastuksissa, mutten silloin tutustunut kehenkään. Yksilöliikuntalajeissa nyt ei ainakaan tutustu, mutten koe olevani tarpeeksi liikunnallinen ryhmälajeihin :/ Ehdotuksia?

Jos hengelliset asiat yhtään kiinnostaa, niin seurakunnasta saa melko helpolla ystäviä! Rukous-, raamattupiirit ja ihan seurakunnan käsityökerhot, naisten saunaillat yms. on sellaisia, mistä ystäviä saa. Ja huom siellä käy kyllä nuoretkin, ei ole vain mummojen juttu. Toki mummoille on omia kerhoiluitaan, mutta niin myös nuorille on seurakunnilla toimintaa! :)

Kyllä moni on ihan oikeasti liian valikoiva ystäviensä suhteen ja sitten se ettei jaksaisi itse tikkua ristiin laittaa ystävyyden kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi.

Mitään täydellistä jatkuvaa sielujen sympatiaa on turha etsiä. Hyvällä tuurilla sitäkin voi pieninä hetkinä saada ajan saatossa, muttei sitä löydy noin vaan eikä voi olla oletuksena. Ystävyys on arjen ja ihmisyyden jakamista, hetkittäin.

Yksi ajatus, en tiedä meneekö OT ap:n kohdalla: Olin ennen sellainen, että yritin koko ajan ottaa kaikki mukaan keskusteluihin ja toimintaan ja varmistelin onko kaikki (esim opiskelu- tai työporukkaan kuuluvat) saaneet kutsun jne ja lopputulos oli, että jäin itse herkästi siksi henkilöksi, jota ei huomioitu. Kun tulin itsekkäämmäksi ja huolehdin ensin omasta pe*seestä alettiin minutkin huomata. En tiedä mistä ihmeestä tuo johtuu, mutta niin se vaan menee. Liian kiltistä ei tykätä :(

Vierailija kirjoitti:

Yksi ajatus, en tiedä meneekö OT ap:n kohdalla: Olin ennen sellainen, että yritin koko ajan ottaa kaikki mukaan keskusteluihin ja toimintaan ja varmistelin onko kaikki (esim opiskelu- tai työporukkaan kuuluvat) saaneet kutsun jne ja lopputulos oli, että jäin itse herkästi siksi henkilöksi, jota ei huomioitu. Kun tulin itsekkäämmäksi ja huolehdin ensin omasta pe*seestä alettiin minutkin huomata. En tiedä mistä ihmeestä tuo johtuu, mutta niin se vaan menee. Liian kiltistä ei tykätä :(

Kyllä se menee noin joissain porukoissa, mutta kyllä joissain sitten taas ne kaikkien kaverit on suosiossa. Se niin riippuu siitä porukasta. Monet suomalaiset kieltämättä on ilkeitä, kateellisia, itsekkäitä, kyräileviä jne. ja kilttiä ja kaikkia hyvin ja tasapuolisesti kohtelevaa ei sellaisten porukoihin kaivata. Niillä kun yksi iso yhdistävä juttu on juuri muiden arvottaminen, syrjiminen, selän takana puhuminen jne. niin ei sellaiseen porukkaan joku kiltti tyyppi mitenkään sovi.

Olen ollut aina yksinäinen. Lapsena myös koulukiusattu, joka jätettiin ulkopuolelle kaikesta. Koskaan en ole päässyt mukaan mihinkään porukoihin, en myöskään aikuisena.

Nuorempana yksinäisyys sattui kovaa, nyt siihen on turtunut kun ikää on jo 43v. Yksinäisyys jättää ajan myötä leimansa.