Hei lapsellinen ystävä, voitaisko sopia että

Onko teidän vanhemmilla montaa ystävää ketä he tapaavat? Tai muistatteko lapsuudesta, että vanhemmalla olisi ollut joku pitkäaikaisempi ystävä teillä tai jotain? Jos kyllä niin kuinka usein näin oli?

Itse olen lapseton mutta jotenkin ymmärrän näitä tapauksia (joita on todella paljon) kun ystävät erkaantuvat toisistaan sen jälkeen kun jompikumpi on saanut lapsen. Se on kuitenkin todella surullista, että näin käy.

Ensin on se oma perhe jossa kasvaa ja joka tukee meitä. Sitten ollaan sen verran vanhoja, että pyöritään mielummin kavereiden kanssa. Muutetaan pois kotoota. Sitten tulee se joku jonka kanssa perustetaan perhe. Jätetään aina ne edelliset vähän niin kuin jälkeen. Ollaan yhteydessä joo ja nähdään joo mutta se ei ole sitä samaa enää koskaan. Tämä tällainen todella tyypillinen jopa ehkä stereotyyppinen elämänkulku.

Minusta on myös mielenkiintoista kuinka jotkut vannovat ystävilleen, että minua äitiys ei muuta ja minusta ei ainakaan tule tuollaista tai tällaista. Tottakai se muuttaa. Ei sitä voi ennustaa millainen lapsi sinulla tulee olemaan. Sinulla on siinä toinen ihminen josta olet täysin vastuussa ja koska hoidat sitä lasta 24/7 niin jutut ovat sen mukaiset.

Se vaatii paljon toisen ymmärtämistä puolin ja toisin eikä kannata antaa periksi.

Ja älkää te 'lapselliset' koskaan katuko sitä, että teillä on noin upea lahja. Se lapsi. Toivon, että minäkin voisin olla joskus äiti. :)

Vaalikaa ystävyyttä mitä teillä on.

Toivottavasti teksti ei ollut sekava. Kello on jo paljon ;)

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 02:52"]

Onko teidän vanhemmilla montaa ystävää ketä he tapaavat? Tai muistatteko lapsuudesta, että vanhemmalla olisi ollut joku pitkäaikaisempi ystävä teillä tai jotain? Jos kyllä niin kuinka usein näin oli?

Itse olen lapseton mutta jotenkin ymmärrän näitä tapauksia (joita on todella paljon) kun ystävät erkaantuvat toisistaan sen jälkeen kun jompikumpi on saanut lapsen. Se on kuitenkin todella surullista, että näin käy.

Ensin on se oma perhe jossa kasvaa ja joka tukee meitä. Sitten ollaan sen verran vanhoja, että pyöritään mielummin kavereiden kanssa. Muutetaan pois kotoota. Sitten tulee se joku jonka kanssa perustetaan perhe. Jätetään aina ne edelliset vähän niin kuin jälkeen. Ollaan yhteydessä joo ja nähdään joo mutta se ei ole sitä samaa enää koskaan. Tämä tällainen todella tyypillinen jopa ehkä stereotyyppinen elämänkulku.

Minusta on myös mielenkiintoista kuinka jotkut vannovat ystävilleen, että minua äitiys ei muuta ja minusta ei ainakaan tule tuollaista tai tällaista. Tottakai se muuttaa. Ei sitä voi ennustaa millainen lapsi sinulla tulee olemaan. Sinulla on siinä toinen ihminen josta olet täysin vastuussa ja koska hoidat sitä lasta 24/7 niin jutut ovat sen mukaiset.

Se vaatii paljon toisen ymmärtämistä puolin ja toisin eikä kannata antaa periksi.

Ja älkää te 'lapselliset' koskaan katuko sitä, että teillä on noin upea lahja. Se lapsi. Toivon, että minäkin voisin olla joskus äiti. :)

Vaalikaa ystävyyttä mitä teillä on.

Toivottavasti teksti ei ollut sekava. Kello on jo paljon ;)

[/quote]

Kun minä ajattelen minun vanhempien ikäluokkaa, niin juuri niin se tuntuu menevän, että miehillä on edelleen omia ystäviä ympyröissä ihan opiskeluajoilta ja lapsuudestakin asti, naisilla ei. Ne naisten sosiaaliset kontaktit ovat joko omassa perheessä ja suvussa tai sitten ovat onnistuneet lasten jo kasvettua löytämään työpaikalta jonkun harrastusporukan.

Siksi kai tunnenkin niin vahvasti tästä asiasta nyt vielä lapsettomana, kun näen, miten nuo minun ystäväni hoitavat lapsiaan kotona yksin ilman miehen tukea ja apua. Tiedän, että meillä on oikeasti kohta edessämme teidän erkaneminen samaan aikaan, kun heidän miehensä kyllä harrastavat ja tapaavat kavereitaan entiseen malliin. 

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:34"]Minä lähtisin vaikka sinne Hoploppiin, jos siellä sitten voisi edes pari sanaa vaihtaa sen lapsellisen ystävän kanssa. Nyt vaan on tilanne se, että näen samalla seudulla asuvia entisiä läheisiä ystäviäni enää kerran pari vuodessa. Sitten kun joskus tavataan, niin kuulen jälkikäteen, miten ne kaikki on kyläilleet vilkkaasti toistensa luona lastenkutsuilla ja käyneet yhdessä lastentapahtumissa.

Aika haikeaa se on, kun joskus olin tuon koko porukan kokoaja ja nyt olen sivuajatus, jos sitäkään. Sen olen jo päättänyt, että jos joskus itse vielä löydän itseni lapsi kainalosta, niin heidän poissulkeviin piirileikkeihinsä en lähde. 

[/quote]

Muistan elävästi tuon tunteen!

Meitä kyllä kutsuttiin lasten synttäreille joskus.

Se arki on vain niin erilaista. Yhden lapsen äitinä tuli vielä nähtyä lapsettomia kavereita ja lapsiperhekavereita, joilla ei ole autoa. Nyt ei jaksa. Nyt ei ole sitä viittä minuuttia edes itselle. Taaperoajan jälkeen varmasti helpottaa.

Minulla oli kaksi jättiläisylläriä kun tulin äidiksi:

1. Rakkauden määrä

2. Oman ajan menetyksen totaalisuus vauvan kanssa

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:47"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:44"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:37"]

Miksi teitä ei kiinnosta kuulla lapsellisten arjesta? Mistä haluaisitte jutella?

[/quote]

Kuka nyt arjesta jaksaa muutenkaan puhua? Itse puhun ystävieni kanssa mm. kirjoista, tv-sarjoista, arvoista, tieteestä, yhteisistä harrastuksista ja mielenkiinnonkohteista, tulevaisuudesta jne. Se, miten miehen autotalliremontti edistyy tai mitä Nico-Jessica piirsi viime viikolla eivät ole kovin mielenkiintoisia keskustelunaiheita.

[/quote]

kun ei ole niitä yhteisiä harrastuksia, tulevaisuuden näkymiä ja haaveita ja mielenkiinnonkohteeni nyt sattuu olemaan lapsen kehitys tässä vaiheessa. Olemme eri teillä hyväksy se äläkä soita enää.

Minun ei pidä muuttaa itseäni sinun vuoksesi vaan itseni ja perheeni koska se on minulle nyt tärkeämpää.

[/quote]

Ethän sitten vaadi, että toisenkaan osapuolen pitäisi muuttua sinun tarpeiden mukaan?

No kiitti vsaaaa mä olin soittamassa just ku kuuluu yskintää ja mun llapsi melkee tukkehttu

Menkää paikkaa nimeltäää kamui sielt selvii kaikki jjutut

Menkää paikkaa nimeltäää kamui sielt selvii kaikki jjutut

Mimä olen sitä mieltä että vanhaa ei kannata. Jäädä roikkumaan. Ihmisiä. Tulee ja. Menee tilanteiden mukaan. Entidiä jää ja uusia tulee. Uudet ksverit on perheellisiä.. Ei kummampaa

mikdi raahsta matkassa tuttuja, joiden kanssa ei ole enää mitään yhteistä

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:50"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:01"]soitat mulle joskus myös silloin kun sulla on oikeasti aikaa puhua mun kanssa? Olisiko sun mahdollista mennä edes joskus toiseen huoneeseen puhumaan puhelimeen vaikka viideksi minuutiksi? Vaikka se sun lapsesi onkin maailman ihanin, huomaatko ettei me olla puhuttu kokonaista lausetta kolmeen vuoteen? En uskalla edes toivoa, että voitaisiin joskus nähdä kahdestaan niinkuin ennen, mutta jos edes viiden minuutin järkevä aikuisten ihmisten puhelu silloin tällöin? Ja pahoittelen, mutta mua ei kiinnosta lähteä viikonloppuisin kukonlaulun aikaan teidän kanssa leikkipuistoon eikä Hoploppiin. Jos olisin itse voinut saada lapsia, varmasti kiinnostaisi, mutta ei kai kukaan täysjärkinen noissa paikoissa huvikseen ruokottomiin kellonaikoihin notku? Mä olen nyt kolme vuotta jokeltanut, kontannut, hyppyyttänyt, laulanut, paijannut, loruttanut ja pissattanut sun lasta. Voitaisko tehdä joskus jotain muuta? T. Minä, muistatko mua vielä? Mulla on sua ihan sairas ikävä.

[/quote]

Mulle tuli tästä surkea olo, sillä mulla ei ole mahdollisuutta jättää lasta kenellekään. Mies on aina töissä ja muu tukiverkko asuu 400 km päässä. Jos näen kavereita, niin lapsi on aina mukana. Jos joskus harvoin saan lapsenvahdin, niin teen silloin miehen kanssa jotain, en valitse olla kaverin kanssa, anteeksi, mutta perhe on tärkein - ja parisuhde.

[/quote]

Oletteko te todella ihan koko ajan niiden lasten kanssa? En ihan ymmärrä miksi tarvittaisiin lapsenvahtia siihen, että soittaa kaverille?

AP:n pyyntö oli 5 minuutin puhelu, hän ei edes rajannut aihepiiriä koskemaan vain ei-lapsiaiheita.

Vastasyntyneet ja vauvat nukkuvat päiväunia, myös viikonloppuisin, kun se lapseton kaveri ei ole töissä.

Taaperotkin nukkuvat. Ja pienet lapset menevät yleensä aikaisin nukkumaan, harvempi aikuinen esim. klo 20.

Vähänkään isommille lapsille voi sanoa yksinkertaisesti ODOTA, puhun nyt puhelimessa. Leiki sen aikaa. Tai laittaa DVD:n pyörimään.

Lasten ulkoillessa voi puhua (ja silloinkin voi lapselle sanoa että odota hetki).

Minä olen puhunut sujuvasti maratonpuheluita imettäessäni vauvoja.

Ymmärrän että tapaamisiin lähteminen on hankalaa ja jopa mahdotonta, meillä mies kyllä olisi hoitanut ja esikoisen kanssa onnistui mainiosti, mutta kaksi seuraavaa olivat pullosta kieltäytyjiä ja vieläpä aivan raivopäitä jos eivät saaneet rintaa suuhun, niitä ei voinut jättää kovin pitkäksi aikaa kenellekään.

Vielä isommistakin lapsista, koululaisista, huomaa ne, jotka ovat aina saaneet jakamattoman huomion osakseen. Jos äiti yrittää jutella yhdenkin kokonaisen lauseen jonkun vieraan kanssa, on lapsella aina jotain maailman tärkeintä asiaa, vaikkapa että äiti, muistatko kun viime kesänä sain ongella ahvenen. Ja tällainen äitityyppi myös sanoo aina sille ystävälle kesken lauseen, että odota ja kuuntelee sen lapsen maailman tärkeimmän jutun. Ja seuraavan. Ja seuraavan. Ja seuraavan. Näiden ihmisten kanssa ei todellakaan pysty puhumaan edes sitä yhtä kokonaista lausetta, koska sillä lapsella on koko ajan sanottavaa eikä hänelle ole opetettu ihan sitä perusasiaa, että on epäkohteliasta keskeyttää.

Enemmän se on omaa saamattomuutta ettei jaksa tai halua soittaa, eikä siinä mitään, mutta se kannattaa varmaan kertoa rehellisesti eikä aina vedota siihen kaoottiseen arkeen.

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 02:52"]

Onko teidän vanhemmilla montaa ystävää ketä he tapaavat? Tai muistatteko lapsuudesta, että vanhemmalla olisi ollut joku pitkäaikaisempi ystävä teillä tai jotain? Jos kyllä niin kuinka usein näin oli?

Itse olen lapseton mutta jotenkin ymmärrän näitä tapauksia (joita on todella paljon) kun ystävät erkaantuvat toisistaan sen jälkeen kun jompikumpi on saanut lapsen. Se on kuitenkin todella surullista, että näin käy.

Ensin on se oma perhe jossa kasvaa ja joka tukee meitä. Sitten ollaan sen verran vanhoja, että pyöritään mielummin kavereiden kanssa. Muutetaan pois kotoota. Sitten tulee se joku jonka kanssa perustetaan perhe. Jätetään aina ne edelliset vähän niin kuin jälkeen. Ollaan yhteydessä joo ja nähdään joo mutta se ei ole sitä samaa enää koskaan. Tämä tällainen todella tyypillinen jopa ehkä stereotyyppinen elämänkulku.

Minusta on myös mielenkiintoista kuinka jotkut vannovat ystävilleen, että minua äitiys ei muuta ja minusta ei ainakaan tule tuollaista tai tällaista. Tottakai se muuttaa. Ei sitä voi ennustaa millainen lapsi sinulla tulee olemaan. Sinulla on siinä toinen ihminen josta olet täysin vastuussa ja koska hoidat sitä lasta 24/7 niin jutut ovat sen mukaiset.

Se vaatii paljon toisen ymmärtämistä puolin ja toisin eikä kannata antaa periksi.

Ja älkää te 'lapselliset' koskaan katuko sitä, että teillä on noin upea lahja. Se lapsi. Toivon, että minäkin voisin olla joskus äiti. :)

Vaalikaa ystävyyttä mitä teillä on.

Toivottavasti teksti ei ollut sekava. Kello on jo paljon ;)

[/quote]

Siis minun vanhemmilla? Tietääkseni äidilläni on kaksi lapsuusajoista asti pysynyt ystävä. Itselläni on vaan yksi ja näen häntä harvoin, mutta aina tuntuu kuin välissä ei olisi ollut kuin pari päivää. Hän on lapseton ja kyllä mä kyselen hänen työstään ja muusta elämästään. Omasta lapsiperhearjesta en puhu paljon mitään, koska ajattelen että häntä ei kiinnosta. Olen sen kyllä hänellekin sanonut ja ollaan näistä jutuista muutenkin puhuttu... Lapsellisia ystäviä on paljon enemmän ja puhumme heidän kanssaan paljon muustakin kuin lapsista. Johtuu varmaan siitäkin, että meillä on monella jo 3 tai enemmän lasta niin ei enää ne kakkajutut niin jaksa kiinnostaa. ;) Mutta muuten, ehkä olemme yhtä tyhmää porukkaa kaikki, puhumme enemmän ihan arkisista asioista ja "mikä fiilis" tyyppistä keskustelua. Enemmän mua kiinnostaa ystäväni ajatukset ja elämäntilanne kuin joku kirja tai politiikka. :)

Olen huomannut, että joillakin ihmisillä täällä av:lla paistaa aika vahvasti läpi se asenne, että parisuhde ja perhe on ainoa millä on väliä. Että sen jälkeen kun pariutuu, jätetään ensin pois ne kaikki "uhkaavat ystävät", eli vastakkaista sukupuolta olevat ja sellaiset jotka käyttää alkoholia liikaa. Eihän sellaisten kanssa kiinnosta enää olla, kun on se parisuhde.

Sitten kun saadaan lapsia, jätetään kuvioista ne lapsettomat ystävät. Eihän niiden kanssa ole enää mitään yhteistä, eikä muutenkaan ole aikaa tehdä mitään. Silloin harvoin kun saa sen lapsenvahdin, mennään miehen kanssa johonkin. Ja mieshän ei useimmiten tosiaan vahdi niitä muksujaan, että äiti pääsis johonkin.

No, jos toi on sitä mitä haluat, niin ok. Mutta muista sitten, että niiden ystävyysuhteiden katkaisu oli oma päätöksesi, kun teille tulee miehen kanssa ero. Ne sun uudet pariskuntaystävät eivät nimittäin välttämättä ole sun tukena silloin. On ihan yleinen ilmiö, että eron jälkeen ne ystäväpariskunnat joko valkkaa puolia, eli saattavat päättää jäädä miehesi ystäviksi, eivät sinun. Tai eivät pidä enää yhteyttä kumpaankaan teihin, koska nyt kun olette sinkkuja, pariskunta kokee teidät uhaksi. Tai on vaan niin vaivaannuttavaa, kun ei tiedä mitä eronneelle oikein voisi sanoa.

Voi olla, että siinä eron jälkimainingeissa tuleekin ikävä sitä vanhaa ystävää. Mut sitä ei välttämättä enää kiinnosta kuunnella sun murheita, jos käänsit sille selkäsi seitsemän vuotta sitten.

Hei rakas ystävä, onneksi meidän ystävyys ei ole kärsinyt, vaikka sainkin lapsen. Kiitos miehelleni, että hän osallistuu arkeen ja vauvan hoitoon yhtälailla kuin minäkin, joten pääsen käymään vaikka kahvilla tai ravintolassa. Pidetään yhteyttä jatkossakin, koska olet minulle tärkeä. 

Minä kerroin viimeksi kaksi "ystävääni" nähdessäni heille, että olin saanut vakituisen työpaikan. "Ystäväni" eivät edes onnitelleet, olivat niin kiinni samassa pöydässä istuvissa lapsissaan. Silloin päätin, että nyt on aika luopua, en odota enää tilanteen muuttumista. 

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:36"][quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:20"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:15"][quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:05"][quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:50"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:01"]soitat mulle joskus myös silloin kun sulla on oikeasti aikaa puhua mun kanssa? Olisiko sun mahdollista mennä edes joskus toiseen huoneeseen puhumaan puhelimeen vaikka viideksi minuutiksi? Vaikka se sun lapsesi onkin maailman ihanin, huomaatko ettei me olla puhuttu kokonaista lausetta kolmeen vuoteen? En uskalla edes toivoa, että voitaisiin joskus nähdä kahdestaan niinkuin ennen, mutta jos edes viiden minuutin järkevä aikuisten ihmisten puhelu silloin tällöin? Ja pahoittelen, mutta mua ei kiinnosta lähteä viikonloppuisin kukonlaulun aikaan teidän kanssa leikkipuistoon eikä Hoploppiin. Jos olisin itse voinut saada lapsia, varmasti kiinnostaisi, mutta ei kai kukaan täysjärkinen noissa paikoissa huvikseen ruokottomiin kellonaikoihin notku? Mä olen nyt kolme vuotta jokeltanut, kontannut, hyppyyttänyt, laulanut, paijannut, loruttanut ja pissattanut sun lasta. Voitaisko tehdä joskus jotain muuta? T. Minä, muistatko mua vielä? Mulla on sua ihan sairas ikävä.

[/quote]

Mulle tuli tästä surkea olo, sillä mulla ei ole mahdollisuutta jättää lasta kenellekään. Mies on aina töissä ja muu tukiverkko asuu 400 km päässä. Jos näen kavereita, niin lapsi on aina mukana. Jos joskus harvoin saan lapsenvahdin, niin teen silloin miehen kanssa jotain, en valitse olla kaverin kanssa, anteeksi, mutta perhe on tärkein - ja parisuhde.

[/quote]

Miksi sä pistät miehesi, parisuhteesi ja perheesi oman elämäsi edelle, kun miehellesi arvojärjestys ei tosiaankaan vaikuta olevan sama, vaan te näytätte tulevan jossain kaukana kärjestä?

Jos toinen oikeasti on aina töissä, on varmasti rahaa palkata lastenhoitaja muutenkin kuin vain parisuhdeaikaa varten. Jos ei ole rahaa siitä huolimatta ettei ole aikaa elämässään millekään muulle kuin työlle, kannattaa varmaan etsiä joku ihan normaali 8-16 -päivätyö.

Vai onko se mies sittenkään aina töissä, vai mahtuuko tuohon aikaan myös miehen harrastukset ja omien kavereiden tapaaminen ilman lapsia, johon hänellä jostain syystä on yksinoikeus teidän perheessä?

[/quote]

Niin ja ei mahdu kavereiden kanssa olemista. Kyseessä on yrittäjä, jonka yrityksellä menee hävyttömän hyvin ja lujaa. Valitettavasti rautaa pitää takoa kun se on kuuma.

[/quote]

Jotenkin koomista miten tuolla vastarannankiikskillä on käsitys että tän toisen mies on joku kavereiden kanssa olutta kiskova pösilö, joka laittaa perheen viimeiseksi. On ihan utopiaa hänelle, että jonkun toisen mies on ihan aikuisten oikeasti joku muu kuin putkimies tai bussikuski... Huoh!!!!

[/quote]

No kyllähän mies tuossakin tilanteessa laittaa erittäin voimakkaasti parisuhteen ja perheen edelle sen yrityksensä ja itsensä toteuttamisen työelämässä. Ihan yhtälailla hän on poissa perhe-elämästä kuin jos olisi dokaamassa kavereiden kanssa tai vaikka heittämässä tikkaa pubissa. Kait jollakin pokerinpeluullakin voi rikastua, mutta kyllä silti suurin osa ihmisistä pitää aika paskana isänä ja kumppanina miestä, joka vaan pelaa pokeria koko ajan eikä vietä koskaan aikaa lastensa kanssa.

Jos ei HALUA viettää aikaa ystävien kanssa vaan vain miehen, voi sen musta ihan suoraan sanoa niille ystäville että muiden kuin miehen seura ilman lapsia ei oikeastaan kiinnosta, eivät turhaan edes odottele milloin se päivä tulisi että heillekin olisi aikaa. Jos tuosta tilanteesta olisi oikeasti pahoillaan, sille tekisi jotain.

[/quote]

Minulla on sen verran kova elintaso etten valita. Minä en käy töissä ja haluan miehen tekevän töitä. Oma tulevaisuuteni on turvattu ihan muulla tavalla. Sinulla ei ole miestä ja yrität nyt väkisin laittaa kaikki perheenäidit johonkin alistettuun rooliin, jotta sinulle tulisi parempi olo yksinäisestä elämästäsi.

No, olihan tän ketjun alku ihan hyvä. Kiitos siitä, AP, ajatuksesi oli hyvä ja keskustelun herättely hieno idea, mutta sitten tämä meni haukkumiseksi ja kissanhännävedoksi ja ihan pilalle. Mukavaa viikonloppua, AP, toivottavasti tilanne vielä muuttuu ja ystäväsi havahtuu huomaamaan olevansa menettämäisillään sut.

Voisitteko ystävällisesti siirtyä jatkamaan tätä jonnekin toisaalle?

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:46"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:36"][quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:20"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:15"][quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:05"][quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:50"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:01"]soitat mulle joskus myös silloin kun sulla on oikeasti aikaa puhua mun kanssa? Olisiko sun mahdollista mennä edes joskus toiseen huoneeseen puhumaan puhelimeen vaikka viideksi minuutiksi? Vaikka se sun lapsesi onkin maailman ihanin, huomaatko ettei me olla puhuttu kokonaista lausetta kolmeen vuoteen? En uskalla edes toivoa, että voitaisiin joskus nähdä kahdestaan niinkuin ennen, mutta jos edes viiden minuutin järkevä aikuisten ihmisten puhelu silloin tällöin? Ja pahoittelen, mutta mua ei kiinnosta lähteä viikonloppuisin kukonlaulun aikaan teidän kanssa leikkipuistoon eikä Hoploppiin. Jos olisin itse voinut saada lapsia, varmasti kiinnostaisi, mutta ei kai kukaan täysjärkinen noissa paikoissa huvikseen ruokottomiin kellonaikoihin notku? Mä olen nyt kolme vuotta jokeltanut, kontannut, hyppyyttänyt, laulanut, paijannut, loruttanut ja pissattanut sun lasta. Voitaisko tehdä joskus jotain muuta? T. Minä, muistatko mua vielä? Mulla on sua ihan sairas ikävä.

[/quote]

Mulle tuli tästä surkea olo, sillä mulla ei ole mahdollisuutta jättää lasta kenellekään. Mies on aina töissä ja muu tukiverkko asuu 400 km päässä. Jos näen kavereita, niin lapsi on aina mukana. Jos joskus harvoin saan lapsenvahdin, niin teen silloin miehen kanssa jotain, en valitse olla kaverin kanssa, anteeksi, mutta perhe on tärkein - ja parisuhde.

[/quote]

Miksi sä pistät miehesi, parisuhteesi ja perheesi oman elämäsi edelle, kun miehellesi arvojärjestys ei tosiaankaan vaikuta olevan sama, vaan te näytätte tulevan jossain kaukana kärjestä?

Jos toinen oikeasti on aina töissä, on varmasti rahaa palkata lastenhoitaja muutenkin kuin vain parisuhdeaikaa varten. Jos ei ole rahaa siitä huolimatta ettei ole aikaa elämässään millekään muulle kuin työlle, kannattaa varmaan etsiä joku ihan normaali 8-16 -päivätyö.

Vai onko se mies sittenkään aina töissä, vai mahtuuko tuohon aikaan myös miehen harrastukset ja omien kavereiden tapaaminen ilman lapsia, johon hänellä jostain syystä on yksinoikeus teidän perheessä?

[/quote]

Niin ja ei mahdu kavereiden kanssa olemista. Kyseessä on yrittäjä, jonka yrityksellä menee hävyttömän hyvin ja lujaa. Valitettavasti rautaa pitää takoa kun se on kuuma.

[/quote]

Jotenkin koomista miten tuolla vastarannankiikskillä on käsitys että tän toisen mies on joku kavereiden kanssa olutta kiskova pösilö, joka laittaa perheen viimeiseksi. On ihan utopiaa hänelle, että jonkun toisen mies on ihan aikuisten oikeasti joku muu kuin putkimies tai bussikuski... Huoh!!!!

[/quote]

No kyllähän mies tuossakin tilanteessa laittaa erittäin voimakkaasti parisuhteen ja perheen edelle sen yrityksensä ja itsensä toteuttamisen työelämässä. Ihan yhtälailla hän on poissa perhe-elämästä kuin jos olisi dokaamassa kavereiden kanssa tai vaikka heittämässä tikkaa pubissa. Kait jollakin pokerinpeluullakin voi rikastua, mutta kyllä silti suurin osa ihmisistä pitää aika paskana isänä ja kumppanina miestä, joka vaan pelaa pokeria koko ajan eikä vietä koskaan aikaa lastensa kanssa.

Jos ei HALUA viettää aikaa ystävien kanssa vaan vain miehen, voi sen musta ihan suoraan sanoa niille ystäville että muiden kuin miehen seura ilman lapsia ei oikeastaan kiinnosta, eivät turhaan edes odottele milloin se päivä tulisi että heillekin olisi aikaa. Jos tuosta tilanteesta olisi oikeasti pahoillaan, sille tekisi jotain.

[/quote]

Minulla on sen verran kova elintaso etten valita. Minä en käy töissä ja haluan miehen tekevän töitä. Oma tulevaisuuteni on turvattu ihan muulla tavalla. Sinulla ei ole miestä ja yrität nyt väkisin laittaa kaikki perheenäidit johonkin alistettuun rooliin, jotta sinulle tulisi parempi olo yksinäisestä elämästäsi.

[/quote]

Kiitos hyvästä aloituksesta!

Minä olen vauvan äiti ja toivon, että minua useammin kutsuttaisiin tapahtumiin/illanviettoihin ilman lasta. Voisin jättää lapsen kotiin isänsä kanssa ja jutella aikuistenasioita ystävieni kanssa. Totta on, että aina en välttämättä pääsisi, mutta toivoisin, että minua ei unohdettaisi kokonaan.

On näitä fanaattisia äitejä, jotka lähes loukkaantuvat jos heitä kutsuu vauvavuonna jonnekin "en tietystikään lähde ilman lasta!!!". He eivät tajua, että kutsuminen on jokatapauksessa ystävällinen ele. Älkää kuitenkaan heidän takiaan jättäkö meitä rennompia äitejä kutsumatta! Ilmoitamme toki, jos emme pääse, mutta niissäkin tapauksissa jo pelkkä kutsu lämmittää mieltä.

Onko näiden kommenttien kirjoittaja sama henkilö:

"Mulle tuli tästä surkea olo, sillä mulla ei ole mahdollisuutta jättää lasta kenellekään. Mies on aina töissä ja muu tukiverkko asuu 400 km päässä."

JA

"Minulla on sen verran kova elintaso etten valita"

Jos on, niin aika eri sävy näissä teksteissä. Turha puhua surkeasta olosta jonkun anonyymin aloituksesta vauva-palstalla, jos oikeasti ei yhtään valituta.

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:46"][quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:36"][quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:20"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:15"][quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:05"][quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:50"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:01"]soitat mulle joskus myös silloin kun sulla on oikeasti aikaa puhua mun kanssa? Olisiko sun mahdollista mennä edes joskus toiseen huoneeseen puhumaan puhelimeen vaikka viideksi minuutiksi? Vaikka se sun lapsesi onkin maailman ihanin, huomaatko ettei me olla puhuttu kokonaista lausetta kolmeen vuoteen? En uskalla edes toivoa, että voitaisiin joskus nähdä kahdestaan niinkuin ennen, mutta jos edes viiden minuutin järkevä aikuisten ihmisten puhelu silloin tällöin? Ja pahoittelen, mutta mua ei kiinnosta lähteä viikonloppuisin kukonlaulun aikaan teidän kanssa leikkipuistoon eikä Hoploppiin. Jos olisin itse voinut saada lapsia, varmasti kiinnostaisi, mutta ei kai kukaan täysjärkinen noissa paikoissa huvikseen ruokottomiin kellonaikoihin notku? Mä olen nyt kolme vuotta jokeltanut, kontannut, hyppyyttänyt, laulanut, paijannut, loruttanut ja pissattanut sun lasta. Voitaisko tehdä joskus jotain muuta? T. Minä, muistatko mua vielä? Mulla on sua ihan sairas ikävä.

[/quote]

Mulle tuli tästä surkea olo, sillä mulla ei ole mahdollisuutta jättää lasta kenellekään. Mies on aina töissä ja muu tukiverkko asuu 400 km päässä. Jos näen kavereita, niin lapsi on aina mukana. Jos joskus harvoin saan lapsenvahdin, niin teen silloin miehen kanssa jotain, en valitse olla kaverin kanssa, anteeksi, mutta perhe on tärkein - ja parisuhde.

[/quote]

Miksi sä pistät miehesi, parisuhteesi ja perheesi oman elämäsi edelle, kun miehellesi arvojärjestys ei tosiaankaan vaikuta olevan sama, vaan te näytätte tulevan jossain kaukana kärjestä?

Jos toinen oikeasti on aina töissä, on varmasti rahaa palkata lastenhoitaja muutenkin kuin vain parisuhdeaikaa varten. Jos ei ole rahaa siitä huolimatta ettei ole aikaa elämässään millekään muulle kuin työlle, kannattaa varmaan etsiä joku ihan normaali 8-16 -päivätyö.

Vai onko se mies sittenkään aina töissä, vai mahtuuko tuohon aikaan myös miehen harrastukset ja omien kavereiden tapaaminen ilman lapsia, johon hänellä jostain syystä on yksinoikeus teidän perheessä?

[/quote]

Niin ja ei mahdu kavereiden kanssa olemista. Kyseessä on yrittäjä, jonka yrityksellä menee hävyttömän hyvin ja lujaa. Valitettavasti rautaa pitää takoa kun se on kuuma.

[/quote]

Jotenkin koomista miten tuolla vastarannankiikskillä on käsitys että tän toisen mies on joku kavereiden kanssa olutta kiskova pösilö, joka laittaa perheen viimeiseksi. On ihan utopiaa hänelle, että jonkun toisen mies on ihan aikuisten oikeasti joku muu kuin putkimies tai bussikuski... Huoh!!!!

[/quote]

No kyllähän mies tuossakin tilanteessa laittaa erittäin voimakkaasti parisuhteen ja perheen edelle sen yrityksensä ja itsensä toteuttamisen työelämässä. Ihan yhtälailla hän on poissa perhe-elämästä kuin jos olisi dokaamassa kavereiden kanssa tai vaikka heittämässä tikkaa pubissa. Kait jollakin pokerinpeluullakin voi rikastua, mutta kyllä silti suurin osa ihmisistä pitää aika paskana isänä ja kumppanina miestä, joka vaan pelaa pokeria koko ajan eikä vietä koskaan aikaa lastensa kanssa.

Jos ei HALUA viettää aikaa ystävien kanssa vaan vain miehen, voi sen musta ihan suoraan sanoa niille ystäville että muiden kuin miehen seura ilman lapsia ei oikeastaan kiinnosta, eivät turhaan edes odottele milloin se päivä tulisi että heillekin olisi aikaa. Jos tuosta tilanteesta olisi oikeasti pahoillaan, sille tekisi jotain.

[/quote]

Minulla on sen verran kova elintaso etten valita. Minä en käy töissä ja haluan miehen tekevän töitä. Oma tulevaisuuteni on turvattu ihan muulla tavalla. Sinulla ei ole miestä ja yrität nyt väkisin laittaa kaikki perheenäidit johonkin alistettuun rooliin, jotta sinulle tulisi parempi olo yksinäisestä elämästäsi.

[/quote]

Missä luki, että olisin sinkku? Olen pian perheellinen itsekin. Elämääni mahtuu myös muita tärkeitä ihmisiä, joista aion pitää kiinni.

Elintasokin on ihan riittävä, en tosin siihen tarvitse miestä kun käyn töissä itsekin, kunnes jään äitiyslomalle.

LOPETTAKAA TÄÄ! Ei kuulu aiheeseen mitenkään. Nyt ihan oikeesti. Se joka on fiksumpi lopettaa.

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 20:11"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:46"][quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:36"][quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:20"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:15"][quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:05"][quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:50"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:01"]soitat mulle joskus myös silloin kun sulla on oikeasti aikaa puhua mun kanssa? Olisiko sun mahdollista mennä edes joskus toiseen huoneeseen puhumaan puhelimeen vaikka viideksi minuutiksi? Vaikka se sun lapsesi onkin maailman ihanin, huomaatko ettei me olla puhuttu kokonaista lausetta kolmeen vuoteen? En uskalla edes toivoa, että voitaisiin joskus nähdä kahdestaan niinkuin ennen, mutta jos edes viiden minuutin järkevä aikuisten ihmisten puhelu silloin tällöin? Ja pahoittelen, mutta mua ei kiinnosta lähteä viikonloppuisin kukonlaulun aikaan teidän kanssa leikkipuistoon eikä Hoploppiin. Jos olisin itse voinut saada lapsia, varmasti kiinnostaisi, mutta ei kai kukaan täysjärkinen noissa paikoissa huvikseen ruokottomiin kellonaikoihin notku? Mä olen nyt kolme vuotta jokeltanut, kontannut, hyppyyttänyt, laulanut, paijannut, loruttanut ja pissattanut sun lasta. Voitaisko tehdä joskus jotain muuta? T. Minä, muistatko mua vielä? Mulla on sua ihan sairas ikävä.

[/quote]

Mulle tuli tästä surkea olo, sillä mulla ei ole mahdollisuutta jättää lasta kenellekään. Mies on aina töissä ja muu tukiverkko asuu 400 km päässä. Jos näen kavereita, niin lapsi on aina mukana. Jos joskus harvoin saan lapsenvahdin, niin teen silloin miehen kanssa jotain, en valitse olla kaverin kanssa, anteeksi, mutta perhe on tärkein - ja parisuhde.

[/quote]

Miksi sä pistät miehesi, parisuhteesi ja perheesi oman elämäsi edelle, kun miehellesi arvojärjestys ei tosiaankaan vaikuta olevan sama, vaan te näytätte tulevan jossain kaukana kärjestä?

Jos toinen oikeasti on aina töissä, on varmasti rahaa palkata lastenhoitaja muutenkin kuin vain parisuhdeaikaa varten. Jos ei ole rahaa siitä huolimatta ettei ole aikaa elämässään millekään muulle kuin työlle, kannattaa varmaan etsiä joku ihan normaali 8-16 -päivätyö.

Vai onko se mies sittenkään aina töissä, vai mahtuuko tuohon aikaan myös miehen harrastukset ja omien kavereiden tapaaminen ilman lapsia, johon hänellä jostain syystä on yksinoikeus teidän perheessä?

[/quote]

Niin ja ei mahdu kavereiden kanssa olemista. Kyseessä on yrittäjä, jonka yrityksellä menee hävyttömän hyvin ja lujaa. Valitettavasti rautaa pitää takoa kun se on kuuma.

[/quote]

Jotenkin koomista miten tuolla vastarannankiikskillä on käsitys että tän toisen mies on joku kavereiden kanssa olutta kiskova pösilö, joka laittaa perheen viimeiseksi. On ihan utopiaa hänelle, että jonkun toisen mies on ihan aikuisten oikeasti joku muu kuin putkimies tai bussikuski... Huoh!!!!

[/quote]

No kyllähän mies tuossakin tilanteessa laittaa erittäin voimakkaasti parisuhteen ja perheen edelle sen yrityksensä ja itsensä toteuttamisen työelämässä. Ihan yhtälailla hän on poissa perhe-elämästä kuin jos olisi dokaamassa kavereiden kanssa tai vaikka heittämässä tikkaa pubissa. Kait jollakin pokerinpeluullakin voi rikastua, mutta kyllä silti suurin osa ihmisistä pitää aika paskana isänä ja kumppanina miestä, joka vaan pelaa pokeria koko ajan eikä vietä koskaan aikaa lastensa kanssa.

Jos ei HALUA viettää aikaa ystävien kanssa vaan vain miehen, voi sen musta ihan suoraan sanoa niille ystäville että muiden kuin miehen seura ilman lapsia ei oikeastaan kiinnosta, eivät turhaan edes odottele milloin se päivä tulisi että heillekin olisi aikaa. Jos tuosta tilanteesta olisi oikeasti pahoillaan, sille tekisi jotain.

[/quote]

Minulla on sen verran kova elintaso etten valita. Minä en käy töissä ja haluan miehen tekevän töitä. Oma tulevaisuuteni on turvattu ihan muulla tavalla. Sinulla ei ole miestä ja yrität nyt väkisin laittaa kaikki perheenäidit johonkin alistettuun rooliin, jotta sinulle tulisi parempi olo yksinäisestä elämästäsi.

[/quote]

Missä luki, että olisin sinkku? Olen pian perheellinen itsekin. Elämääni mahtuu myös muita tärkeitä ihmisiä, joista aion pitää kiinni.

Elintasokin on ihan riittävä, en tosin siihen tarvitse miestä kun käyn töissä itsekin, kunnes jään äitiyslomalle.

[/quote]