Hei lapsellinen ystävä, voitaisko sopia että

Oli mullakin aikaa, kun oli 1 lapsi. Nyt on 2, en ehdi hoitaa kotia kunnolla, käydä suihkussa tai ostaa uusia vaatteita. Voin vaan kuvitella, kuinka vähän aikaa olis vaikka kolmilapsisessa perheessä.

Ja ennen kuin joku nillittää, että miten ei ole aikaa kun mullakin on, niin: lapset on erilaisia ja mun lapset on melko vaativia.

Onneksi mun lapsettomat kaverit on niin ihania ja ajattelevaisia, että tulee meille kylään ja tuo jopa safkatkin tullessaan! Ihan vaan ettei mun tarttis alkaa väkertää mitään tarjottavaa.

[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 00:55"]

Oli mullakin aikaa, kun oli 1 lapsi. Nyt on 2, en ehdi hoitaa kotia kunnolla, käydä suihkussa tai ostaa uusia vaatteita. Voin vaan kuvitella, kuinka vähän aikaa olis vaikka kolmilapsisessa perheessä.

Ja ennen kuin joku nillittää, että miten ei ole aikaa kun mullakin on, niin: lapset on erilaisia ja mun lapset on melko vaativia.

Onneksi mun lapsettomat kaverit on niin ihania ja ajattelevaisia, että tulee meille kylään ja tuo jopa safkatkin tullessaan! Ihan vaan ettei mun tarttis alkaa väkertää mitään tarjottavaa.

[/quote]

En usko, että se lasten lukumäärä tai niiden vaativuus on se juttu, vaan se, onko perheessä yksi vai kaksi osallistuvaa aikuista. Varsinkin silloin, jos kotona on useampi vaativa lapsi, kaipaa sitä, että voi lähteä tuulettumaan ulos toisen ottaessa vastuun kodista. Jos on yksi helppo lapsi, voi kotonakin ottaa rennommin.

Ehkä tämä asia ei niinkään liity siihen, mikä kenenkin kotitilanne on, vaan siihen miten ystävyys koetaan. Voiko ystävyyden noin vain laittaa hyllylle ruuhkavuosiksi ja kaivaa sitten uudelleen esiin kun on enemmän aikaa. Mielestäni ei.

Oman lapseni vauvavuotena läheisin ystäväni menetti rakkaan äitinsä. Olisinko niin vain voinut jättää hänet huomioimatta, koska minulla ei nyt ole aikaa? Ystäväni ovat tukeneet minua iloissa ja suruissa, en minä voi heitä hylätä vaan siksi, että juuri nyt ei ole aikaa. Joskus aikaa on enemmän, joskus vähemmän, mutta kyllä ystävälle löytyy vähintään se 5 minuuttia puhelimessa. Ei elämä pyöri vain minun ja lapseni ympärillä. Ystävyys on vastavuoroista.

Ehkä tämä asia ei niinkään liity siihen, mikä kenenkin kotitilanne on, vaan siihen miten ystävyys koetaan. Voiko ystävyyden noin vain laittaa hyllylle ruuhkavuosiksi ja kaivaa sitten uudelleen esiin kun on enemmän aikaa. Mielestäni ei.

Oman lapseni vauvavuotena läheisin ystäväni menetti rakkaan äitinsä. Olisinko niin vain voinut jättää hänet huomioimatta, koska minulla ei nyt ole aikaa? Ystäväni ovat tukeneet minua iloissa ja suruissa, en minä voi heitä hylätä vaan siksi, että juuri nyt ei ole aikaa. Joskus aikaa on enemmän, joskus vähemmän, mutta kyllä ystävälle löytyy vähintään se 5 minuuttia puhelimessa. Ei elämä pyöri vain minun ja lapseni ympärillä. Ystävyys on vastavuoroista.

[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 01:21"]

Ehkä tämä asia ei niinkään liity siihen, mikä kenenkin kotitilanne on, vaan siihen miten ystävyys koetaan. Voiko ystävyyden noin vain laittaa hyllylle ruuhkavuosiksi ja kaivaa sitten uudelleen esiin kun on enemmän aikaa. Mielestäni ei.

Oman lapseni vauvavuotena läheisin ystäväni menetti rakkaan äitinsä. Olisinko niin vain voinut jättää hänet huomioimatta, koska minulla ei nyt ole aikaa? Ystäväni ovat tukeneet minua iloissa ja suruissa, en minä voi heitä hylätä vaan siksi, että juuri nyt ei ole aikaa. Joskus aikaa on enemmän, joskus vähemmän, mutta kyllä ystävälle löytyy vähintään se 5 minuuttia puhelimessa. Ei elämä pyöri vain minun ja lapseni ympärillä. Ystävyys on vastavuoroista.

[/quote]

Jostain syystä jotkut ajattelee, että ystävyys on resurssipankki, josta voi vaan ottaa mitä tarvitsee silloin kun tarvitsee laittamatta sinne itse mitään.

Ohoh, onpas tullut vastauksia :)! Olen miettinyt tätä asiaa viime päivinä tosi paljon ja päätynyt siihen että aion jutella tästä suoraan kavereiden kanssa. Luonteva hetki tulee varmaankin silloin, kun ollaan sovittu kahdenkeskiset treffit ja mukana onkin jälleen kerran yllättäen lapsi. Silloin ei mennäkään oluelle tai rauhassa syömään aikuisten kesken vaan pitää aina keksiä jotain muuta. Viimeksi luulin meneväni ystävän kanssa viinilasilliselle, mutta löysinkin itseni koko hänen perheensä kanssa autoilemasta ruokamarkettiin. Ostarilla sitten vetäistiin jotkut pikasafkat ja sitten kotiin. Hei haloo. Ei mua kiinnosta tuollainen ohjelma työpäivän jälkeen. Jos ollaan sovittu jotain, eikö siitä voisi pitää kiinni? Poikkeustilanteet tietysti erikseen, jos esim. toinen vanhempi on sairastunut eikä voikaan hoitaa lasta tmv. Tänä viikonloppuna olin lähdössä keikalle raskaana olevan kaverin kanssa. Hän kirjoitteli perjantaina että kovasti on väsynyt. Lauantaina en sitten saanut kiinni enää ollenkaan. Juu, hänpä olikin päättänyt lepäillä kotona, ei kuitenkaan tullut mieleen ilmoittaa mulle asiasta. On se ihmeellistä, miten nopeasti elämä alkaa pyöriä totaalisesti sen oman navan ympärillä.

 Ap

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:20"][quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:15"][quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 19:05"][quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:50"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:01"]soitat mulle joskus myös silloin kun sulla on oikeasti aikaa puhua mun kanssa? Olisiko sun mahdollista mennä edes joskus toiseen huoneeseen puhumaan puhelimeen vaikka viideksi minuutiksi? Vaikka se sun lapsesi onkin maailman ihanin, huomaatko ettei me olla puhuttu kokonaista lausetta kolmeen vuoteen? En uskalla edes toivoa, että voitaisiin joskus nähdä kahdestaan niinkuin ennen, mutta jos edes viiden minuutin järkevä aikuisten ihmisten puhelu silloin tällöin? Ja pahoittelen, mutta mua ei kiinnosta lähteä viikonloppuisin kukonlaulun aikaan teidän kanssa leikkipuistoon eikä Hoploppiin. Jos olisin itse voinut saada lapsia, varmasti kiinnostaisi, mutta ei kai kukaan täysjärkinen noissa paikoissa huvikseen ruokottomiin kellonaikoihin notku? Mä olen nyt kolme vuotta jokeltanut, kontannut, hyppyyttänyt, laulanut, paijannut, loruttanut ja pissattanut sun lasta. Voitaisko tehdä joskus jotain muuta? T. Minä, muistatko mua vielä? Mulla on sua ihan sairas ikävä.

[/quote]

Mulle tuli tästä surkea olo, sillä mulla ei ole mahdollisuutta jättää lasta kenellekään. Mies on aina töissä ja muu tukiverkko asuu 400 km päässä. Jos näen kavereita, niin lapsi on aina mukana. Jos joskus harvoin saan lapsenvahdin, niin teen silloin miehen kanssa jotain, en valitse olla kaverin kanssa, anteeksi, mutta perhe on tärkein - ja parisuhde.

[/quote]

Miksi sä pistät miehesi, parisuhteesi ja perheesi oman elämäsi edelle, kun miehellesi arvojärjestys ei tosiaankaan vaikuta olevan sama, vaan te näytätte tulevan jossain kaukana kärjestä?

Jos toinen oikeasti on aina töissä, on varmasti rahaa palkata lastenhoitaja muutenkin kuin vain parisuhdeaikaa varten. Jos ei ole rahaa siitä huolimatta ettei ole aikaa elämässään millekään muulle kuin työlle, kannattaa varmaan etsiä joku ihan normaali 8-16 -päivätyö.

Vai onko se mies sittenkään aina töissä, vai mahtuuko tuohon aikaan myös miehen harrastukset ja omien kavereiden tapaaminen ilman lapsia, johon hänellä jostain syystä on yksinoikeus teidän perheessä?

[/quote]

Niin ja ei mahdu kavereiden kanssa olemista. Kyseessä on yrittäjä, jonka yrityksellä menee hävyttömän hyvin ja lujaa. Valitettavasti rautaa pitää takoa kun se on kuuma.

[/quote]

Jotenkin koomista miten tuolla vastarannankiikskillä on käsitys että tän toisen mies on joku kavereiden kanssa olutta kiskova pösilö, joka laittaa perheen viimeiseksi. On ihan utopiaa hänelle, että jonkun toisen mies on ihan aikuisten oikeasti joku muu kuin putkimies tai bussikuski... Huoh!!!!

[/quote]

ihan niinku vinkiks, bussikuskin päivä saattaa kestää 12h, mutta työaika on 8-9h. Työ on vuorotyötä ja kaukoliikennekuskit myös yöpyy muuallakin kuin ns. asemapaikkakunnalla. Esim omat työaikani, jotka ovat poikkeuksellisen hyvät, on aamuvkoilla 4.40-14 ja iltavkoilla 14-22, yhtenä iltana tosin 15-01.05.

Olen tuo bussikuski, mutta mulla riittäis aikaa kuudesta lapsesta huolimatta myös ystävälle, jos mulla olis sellainen (siis koku muukin kuin mieheni), jolla olis aikaa mulle... Ne harvat on kaukana, eikä tykkää puhua puhelimessa.

Eikä mulla oo peruskoulu tai lukioaikaisia javereita

Näitä tekstejä kun lukee, huomaa olevansa kaveripiirinsä kanssa ihan uskomattoman onnekas. Mun lapselliset kaverit tulee mun juhliin, lähtee mun kaa teatteriin tai kaljalle. Niiden kanssa voi jutella ihan mistä vaan, joko niistä lapsista tai pohjois-koreasta tai kaljan koostumuksesta tai peräpukamista tai jumalasta tai omista tunteista ja hassuista arjen sattumuksista. Oon kiitollinen heistä! <3

En ymmärrä niitä äitejä joilta tämä elämä jää pois lapsen synnyttyä. En ymmärrä en ymmärrä en ymmärrä.

Kunpa AP saisit tällaisen tunteen itsekin ystävistäsi!

Mä tapaan ystäviä lasten kanssa ja ilman, riippuen ihan siitä miten tapaaminen sovitaan. Jos puhutaan puhelimessa yritän etsiä rauhallisen sopien, paitsi jos olen saanut sen puhelun esim. kun olen pienen lapsen kanssa kahdestaan kotona ja jostain syystä puhelu on hoidettava just silloin. Yritän sovtella yhteen perhe-elämää, parisuhdetta, työelämää, harrastuksia, tapaamisia ystävien kanssa, tapaamisia sukulaisten kanssa jne. Vaikka miten haluaisin käyttää kaikkeen runsaasti aikaa niin tunnit vuorokaudessa ovat rajallisia ja välillä joku osa-alue jää vähemmälle. Ei se tarkoita etten välittäisi.

[/quote]

hyväksyn kyllä. Hän kun soittaa ei minua kiinnosta jutella yhden yön sekoiluista ja kännäämisestä kai ymmärrät?

Ei mun kaveri piirissä oo ketään sinkkua joka oikeesti kävis teatterissa ja tekis jotai kiinnostavaa ja yhteistä josta vois jutella. Koska alkoholi on niin monella pääosassa elämää. Sinkuilla varsinki ja SE on fakta suomessa. Alkoholismi niin yleistä

[/quote]

Missä ihmeen piireissä oikein liikut?

[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 13:31"]

En edelleenkään ymmärrä tätä. "Tiina" tulee raskaaksi. Hänen ystävänsä vetäytyvät, koska heitä ei kiinnosta "Tiinan" jutut. Tiina saa vauvan, ja elää vauva-arkea, näkee joskus jotain ystävää ja yrittää kohteliasuudesta olla puhumatta vauva-arjesta. MITÄ HELVETTIÄ?!

Mitä kohteliasta siinä on, että lapsellisen pitää olla hiljaa elämästään koska lapseton päättää että häntä ei se kiinnosta? 

[/quote]

Juuri näin! Kummankinhan pitäisi voida puhua siitä omasta elämätilanteestaan. Lapsellisen elämäntilanteeseen ne kappas vaan kuuluvat "aika" oleellisesti. Enkä nyt tietenkään takoita, että juttujen pitäisi pyöriä ainoastaan sen ympärillä, mitä lapsi/lapset on/ovat tehneet tms.

Tuntuu jotenkin hullulta, että matkoista, uudesta työstä, mielenkiintoisesta kirjasta, harrastuksesta tms. keskustelu olisi ok, mutta jutut lapsesta/lapsista pitäisi suodattaa pois. Mitäs vastavuoroisesti sen lapsettoman/sinkun sitten pitäisi suodattaa jutuistaan, jotta tapaaminen menisi taiteen sääntöjen mukaan?

No voi nyt herranjumala. Ei kai nyt kukaan ole sanonut ettei niistä lapsista saa puhua. Tottakai saa puhua! Ja kyllä mua nyt todellakin ystävänä kiinnostaakin toisen lapset ja raskaudet, koska ne kuuluu niin oleellisesti siihen miten sillä menee. Tässä oli nyt kyse semmoisesta tilanteesta, kun siihen omaan perhemaailmaan ei mahdu enää mitään muita kiinnostuksenkohteita. Alkuperäistä tekstiäni lainatakseni: "Huomaatko, ettei me olla puhuttu kolmeen vuoteen yhtään kokonaista lausetta?". Jos paikalla on muutama taapero, ne vievät kaiken tilan ja huomion ja hyvä niin. Voisiko kolmeen vuoteen kuitenkin onnistua edes YKSI tapaaminen tai puhelu, jossa muksut ovat useamman metrin päässä, jotta lapsellinen ihminen ehtisi kysyä myös että mitä minulle kululuu. Onko se ystävyyttä, jos toisella ei ole hajuakaan miten mulla menee, mutta mun pitää olla jatkuvasti niin tukeva ja kuunteleva ja empaattinen ja auttavainen, koska luoja paratkoon, tämä ihminen on saanut lapsia!

Ihme saivarteluksi menee aina tämä meno täällä. Miten ihmeessä se, että toivoisi kerran kolmeen vuoteen hetken keskustelua ystävänsä kanssa onnistutaan kääntämään lasten vihaamiseksi ja itsekkyydeksi?

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 12:36"]

[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 13:31"]

En edelleenkään ymmärrä tätä. "Tiina" tulee raskaaksi. Hänen ystävänsä vetäytyvät, koska heitä ei kiinnosta "Tiinan" jutut. Tiina saa vauvan, ja elää vauva-arkea, näkee joskus jotain ystävää ja yrittää kohteliasuudesta olla puhumatta vauva-arjesta. MITÄ HELVETTIÄ?!

Mitä kohteliasta siinä on, että lapsellisen pitää olla hiljaa elämästään koska lapseton päättää että häntä ei se kiinnosta? 

[/quote]

Juuri näin! Kummankinhan pitäisi voida puhua siitä omasta elämätilanteestaan. Lapsellisen elämäntilanteeseen ne kappas vaan kuuluvat "aika" oleellisesti. Enkä nyt tietenkään takoita, että juttujen pitäisi pyöriä ainoastaan sen ympärillä, mitä lapsi/lapset on/ovat tehneet tms.

Tuntuu jotenkin hullulta, että matkoista, uudesta työstä, mielenkiintoisesta kirjasta, harrastuksesta tms. keskustelu olisi ok, mutta jutut lapsesta/lapsista pitäisi suodattaa pois. Mitäs vastavuoroisesti sen lapsettoman/sinkun sitten pitäisi suodattaa jutuistaan, jotta tapaaminen menisi taiteen sääntöjen mukaan?

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 12:52"]

No voi nyt herranjumala. Ei kai nyt kukaan ole sanonut ettei niistä lapsista saa puhua. Tottakai saa puhua! Ja kyllä mua nyt todellakin ystävänä kiinnostaakin toisen lapset ja raskaudet, koska ne kuuluu niin oleellisesti siihen miten sillä menee. Tässä oli nyt kyse semmoisesta tilanteesta, kun siihen omaan perhemaailmaan ei mahdu enää mitään muita kiinnostuksenkohteita. Alkuperäistä tekstiäni lainatakseni: "Huomaatko, ettei me olla puhuttu kolmeen vuoteen yhtään kokonaista lausetta?". Jos paikalla on muutama taapero, ne vievät kaiken tilan ja huomion ja hyvä niin. Voisiko kolmeen vuoteen kuitenkin onnistua edes YKSI tapaaminen tai puhelu, jossa muksut ovat useamman metrin päässä, jotta lapsellinen ihminen ehtisi kysyä myös että mitä minulle kululuu. Onko se ystävyyttä, jos toisella ei ole hajuakaan miten mulla menee, mutta mun pitää olla jatkuvasti niin tukeva ja kuunteleva ja empaattinen ja auttavainen, koska luoja paratkoon, tämä ihminen on saanut lapsia!

Ihme saivarteluksi menee aina tämä meno täällä. Miten ihmeessä se, että toivoisi kerran kolmeen vuoteen hetken keskustelua ystävänsä kanssa onnistutaan kääntämään lasten vihaamiseksi ja itsekkyydeksi?

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 12:36"]

[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 13:31"]

En edelleenkään ymmärrä tätä. "Tiina" tulee raskaaksi. Hänen ystävänsä vetäytyvät, koska heitä ei kiinnosta "Tiinan" jutut. Tiina saa vauvan, ja elää vauva-arkea, näkee joskus jotain ystävää ja yrittää kohteliasuudesta olla puhumatta vauva-arjesta. MITÄ HELVETTIÄ?!

Mitä kohteliasta siinä on, että lapsellisen pitää olla hiljaa elämästään koska lapseton päättää että häntä ei se kiinnosta? 

[/quote]

Juuri näin! Kummankinhan pitäisi voida puhua siitä omasta elämätilanteestaan. Lapsellisen elämäntilanteeseen ne kappas vaan kuuluvat "aika" oleellisesti. Enkä nyt tietenkään takoita, että juttujen pitäisi pyöriä ainoastaan sen ympärillä, mitä lapsi/lapset on/ovat tehneet tms.

Tuntuu jotenkin hullulta, että matkoista, uudesta työstä, mielenkiintoisesta kirjasta, harrastuksesta tms. keskustelu olisi ok, mutta jutut lapsesta/lapsista pitäisi suodattaa pois. Mitäs vastavuoroisesti sen lapsettoman/sinkun sitten pitäisi suodattaa jutuistaan, jotta tapaaminen menisi taiteen sääntöjen mukaan?

[/quote]

[/quote]

Missä ihmeessä kirjoitin lasten vihaamisesta ja/tai itsekkyydestä? Kunhan nyt vain kysyin, mitä aihepiirejä sen lapsettoman sitten kuuluisi tasapuolisuuden vuoksi vältellä tai ainakin rajoittaa ;)

Ihme marttyyriystävyyttä muuten tuollainen "kertaakaan kolmeen vuoteen ei olla keskusteltu kunnolla vaikka kaikkeni olen tehnyt". No hitto, jos se ystävä on muuttunut niin totaalisesti, ettei sen elämään mahdu enää muuta kuin perhe, lapset ja niistä puhuminen, niin miksi siitä pitää silti yrittää pitää kiinni? Joskus ihmiset, ystävätkin, kasvavat erilleen eikä yhteistä koskestuspintaa (juurikaan) enää ole. Miksei sitä vain voi hyväksyä?

Totta. Hyvä että tulit kertomaan että ongelmani ovat vääriä.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 13:31"]

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 12:52"]

No voi nyt herranjumala. Ei kai nyt kukaan ole sanonut ettei niistä lapsista saa puhua. Tottakai saa puhua! Ja kyllä mua nyt todellakin ystävänä kiinnostaakin toisen lapset ja raskaudet, koska ne kuuluu niin oleellisesti siihen miten sillä menee. Tässä oli nyt kyse semmoisesta tilanteesta, kun siihen omaan perhemaailmaan ei mahdu enää mitään muita kiinnostuksenkohteita. Alkuperäistä tekstiäni lainatakseni: "Huomaatko, ettei me olla puhuttu kolmeen vuoteen yhtään kokonaista lausetta?". Jos paikalla on muutama taapero, ne vievät kaiken tilan ja huomion ja hyvä niin. Voisiko kolmeen vuoteen kuitenkin onnistua edes YKSI tapaaminen tai puhelu, jossa muksut ovat useamman metrin päässä, jotta lapsellinen ihminen ehtisi kysyä myös että mitä minulle kululuu. Onko se ystävyyttä, jos toisella ei ole hajuakaan miten mulla menee, mutta mun pitää olla jatkuvasti niin tukeva ja kuunteleva ja empaattinen ja auttavainen, koska luoja paratkoon, tämä ihminen on saanut lapsia!

Ihme saivarteluksi menee aina tämä meno täällä. Miten ihmeessä se, että toivoisi kerran kolmeen vuoteen hetken keskustelua ystävänsä kanssa onnistutaan kääntämään lasten vihaamiseksi ja itsekkyydeksi?

[quote author="Vierailija" time="19.02.2014 klo 12:36"]

[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 13:31"]

En edelleenkään ymmärrä tätä. "Tiina" tulee raskaaksi. Hänen ystävänsä vetäytyvät, koska heitä ei kiinnosta "Tiinan" jutut. Tiina saa vauvan, ja elää vauva-arkea, näkee joskus jotain ystävää ja yrittää kohteliasuudesta olla puhumatta vauva-arjesta. MITÄ HELVETTIÄ?!

Mitä kohteliasta siinä on, että lapsellisen pitää olla hiljaa elämästään koska lapseton päättää että häntä ei se kiinnosta? 

[/quote]

Juuri näin! Kummankinhan pitäisi voida puhua siitä omasta elämätilanteestaan. Lapsellisen elämäntilanteeseen ne kappas vaan kuuluvat "aika" oleellisesti. Enkä nyt tietenkään takoita, että juttujen pitäisi pyöriä ainoastaan sen ympärillä, mitä lapsi/lapset on/ovat tehneet tms.

Tuntuu jotenkin hullulta, että matkoista, uudesta työstä, mielenkiintoisesta kirjasta, harrastuksesta tms. keskustelu olisi ok, mutta jutut lapsesta/lapsista pitäisi suodattaa pois. Mitäs vastavuoroisesti sen lapsettoman/sinkun sitten pitäisi suodattaa jutuistaan, jotta tapaaminen menisi taiteen sääntöjen mukaan?

[/quote]

[/quote]

Missä ihmeessä kirjoitin lasten vihaamisesta ja/tai itsekkyydestä? Kunhan nyt vain kysyin, mitä aihepiirejä sen lapsettoman sitten kuuluisi tasapuolisuuden vuoksi vältellä tai ainakin rajoittaa ;)

Ihme marttyyriystävyyttä muuten tuollainen "kertaakaan kolmeen vuoteen ei olla keskusteltu kunnolla vaikka kaikkeni olen tehnyt". No hitto, jos se ystävä on muuttunut niin totaalisesti, ettei sen elämään mahdu enää muuta kuin perhe, lapset ja niistä puhuminen, niin miksi siitä pitää silti yrittää pitää kiinni? Joskus ihmiset, ystävätkin, kasvavat erilleen eikä yhteistä koskestuspintaa (juurikaan) enää ole. Miksei sitä vain voi hyväksyä?

[/quote]

Hei, lapseton ystäväni! Ymmärräthän, että lapsen saamisen myötä minulla ei ole mahdollisuutta pyrähtää luoksesi myöhäiselle brunssille, sillä lapsen hoidon järjestäminen vaatii ennakointia ja suunnitelmallisuutta? En voi enää nukkua kello kymmeneen aamulla, vaan aamumme alkaa jo klo 6, joten meille tuo klo 10 on jjo hyvin myöhäinen ajakohta lähteä liikkeelle! Lapsi vaatii osansa ja huomionsa, missä vain, milloin vain, myös kahvilassa ja kyläpaikassa. Ja varsinkin kyläpaikassa, jossa ei ole lapsille virikkeitä, eikä asunnon omistaja pidä siitä, että hänen tavaroihinsa kosketaan.. Ymmärräthän, että elämäntilaneeni on muuttunut, enkä ole enää sama spontaani nainen, jonka kanssa nuorempana saatoit piipahtaa nopeasti ravintolassa tai yön pikkutunneilla purkamassa sydäntäsi? Myös elämän arvoni ovat muuttuneet; perhe on minulle tärkein.

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:50"]

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:01"]soitat mulle joskus myös silloin kun sulla on oikeasti aikaa puhua mun kanssa? Olisiko sun mahdollista mennä edes joskus toiseen huoneeseen puhumaan puhelimeen vaikka viideksi minuutiksi? Vaikka se sun lapsesi onkin maailman ihanin, huomaatko ettei me olla puhuttu kokonaista lausetta kolmeen vuoteen? En uskalla edes toivoa, että voitaisiin joskus nähdä kahdestaan niinkuin ennen, mutta jos edes viiden minuutin järkevä aikuisten ihmisten puhelu silloin tällöin? Ja pahoittelen, mutta mua ei kiinnosta lähteä viikonloppuisin kukonlaulun aikaan teidän kanssa leikkipuistoon eikä Hoploppiin. Jos olisin itse voinut saada lapsia, varmasti kiinnostaisi, mutta ei kai kukaan täysjärkinen noissa paikoissa huvikseen ruokottomiin kellonaikoihin notku? Mä olen nyt kolme vuotta jokeltanut, kontannut, hyppyyttänyt, laulanut, paijannut, loruttanut ja pissattanut sun lasta. Voitaisko tehdä joskus jotain muuta? T. Minä, muistatko mua vielä? Mulla on sua ihan sairas ikävä.

[/quote]

Mulle tuli tästä surkea olo, sillä mulla ei ole mahdollisuutta jättää lasta kenellekään. Mies on aina töissä ja muu tukiverkko asuu 400 km päässä. Jos näen kavereita, niin lapsi on aina mukana. Jos joskus harvoin saan lapsenvahdin, niin teen silloin miehen kanssa jotain, en valitse olla kaverin kanssa, anteeksi, mutta perhe on tärkein - ja parisuhde.

[/quote]

Ai mies on 24/7 töissä? En oikeen usko jos se ei oo filippiiniläinen merimies, mutta nekin pääsee 2x vuodessa kotiin.

Miten te naiset alistutte tuollaiseen, että lasten hankkiminen lopettaa teidän oman elämän ja miehen elämä ei muutu mitenkään?

Kun kerran noin kovasti korpeaa, niin mitäpä jos sanoisit asiasta suoraan ystävällesi? Av:lla murehtiminen kun ei asiaasi voi korjata.

Miksi sulle muuten on noin tärkeää pitää kiinni juuri tuosta ystävästä? Kun siis tuon ystävyyden nykytila tuntuu sua noin kovasti ahdistavan.

Voi tota ap:n aloitusviestin loppua: T. Minä, muistatko mua vielä? Mulla on sua ihan sairas ikävä.

Tulee ihan mieleen ihminen, joka kaipaa entistä rakastaan, jota ei ole nähnyt aikoihin. Silti ap:n viestistä saa sen kuvan, että yhteyttä on pidetty ja monesti nähtykin - ei toki just sillälailla kuin ap olisi tahtonut.

Ihmiset muuttuvat (eivätkä vain lastensaannin myötä) ja ystävyyssuhteet sen myötä. Joskus vain käy niin, että tuo muutos on niin suuri, ettei ystävyys säily hengissä (ei ainakaan sellaisena, että se tyydyttäisi kumpaakin osapuolta) muutosten keskellä. Vaikka se kurjaa onkin, niin sellaista sattuu. Ei sitä silti kannata jäädä loputtomasti murehtimaan.

[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 18:20"]

Moi! en muistele sua enää ainakaan usein koska se sattuu.

Mun mies ei hoida lasta kun tulee töistä joten teen sen täyspäiväsesti yksin. Mulla ei myöskään ole rahaa palkata ketään, kun meillä on yhteiset rahat joista tosi suuri osa menee miehen harrastukseen ja poikieniltoihin jossa käy monta kertaa viikossa, että jaksaa taas lapsiperhe arkea. Tiistaisin saan käydä jumpassa ja joskus kampaajalla. Arvaatkin varmaan ketä varten minun pitää itsestäni pitää huolta. Muina päivinä en yksinkertaisesti jaksa! Mieheni katsoo telkkaria rankan päivän jälkeen, eikä touhua lasten kanssa kuin pakolliset. Käyn kaupassa, koska mies ei jaksa ja teen ruuan koska mies ei jaksa. Illalla laitan lapset nukkumaan ja mies rupeaa kinuamaan seksiä. Siihenkin pitää säästellä energiaa, jos olisin ollut kanssasi kahvilla en jaksaisi tehdä sitä ja ero tulisi pian kun mies lähtisi seksittömästä liitosta.

Puhelusi aikana esitän olevani onnellinen, vaikken sitä ole. Haluan esittää vahvaa ja pärjäävää.

Olen pahoillani mutta minulta on viety kaikki. Olisimpa minäkin lapseton mikset ravistellut minua kunnolla kun rupesin haaveilemaan perhe-elämästä. Anteeksi ei se oikeasti ole sinun vikasi minusta vain tuntuu, että kaikki viha ja katkeruus kaatuu velojen päälle, vaikka itse olen itseni tähän perhehelvettiin laittanut.

Onneksi mies on sentään tyytyväinen ja saa tehdä juttuja entiseen tapaan. Tähänhän minut on aina opetettu...näin sen kuuluu mennä.

T hukkuva ystäväsi

ps. oletteko huomanneet, että yh:t ja viikko viikko periaatteella menevät kyllä osaa pitää hauskaa ja puhua muustakin kuin lapsista? Jännä juttu.

[/quote]

Yh;lla ei ole välttämättä yhtään sen helpompi mennä minnekkään koska ei ole luotettavaa lastenhoitajaa. Toimivassa yhteishuoltajuudessa äidilläkin on aikaa.