Rumat hampaat pilaavat elämäni
Tää hampaiden ulkoinen romahdus tapahtui noin vuosi sitten. Lapsena suoriksi oiotut hampaat vaan alkoivat liikkua takaisin vanhalle paikalleen. Tulos: Toinen etuhammas on kallistunut eteenpäin. Alahampaat sojottavat ihme siksakkia niin, että näyttää kuin osa hampaista ois irti. Tää on pilannut mun koko elämän. Häpeän näitä niin paljon. Piileskelen kotona, harvoin käyn missään, häpeän kavereillakin oloa kun vaan mietin, että nyt ne katsoo mun hampaita. Jos näen vanhoja tuttuja mä saatan oikeesti juosta äkkiä nurkan taa piiloon tai ainakaan en hymyile ollenkaan, kun jutellaan.
Oikomishoidot maksaa 2000-5000, just kysyin hinta-arviota eikä todellakaan ole sellaiseen varaa, ehkä joskus 10 vuoden päästä, kun aikaisemmat velat on maksettu.
Mä en vaan pysty hyväksyyn tätä. Teen vielä asiakaspalvelutyötä, jossa pitäis hymyillä ystävällisesti asiakkaille ja mä vaan häpeän näitä hampaita. Ei kukaan muu kuin toinen hammassurkimus voi tajuta, mitä kärsimystä tää on, Ois edes hoikka ja kaunis naamalta, mut ku ei sitäkään. Eikä voi ajatella, että kun vaan hymyilee ja on iloinen, niin näyttää kauniilta. Juupa juu. En enää käy ravintoloissakaan, saati sit menisi jonnekin treffeille.
Kommentit (81)
Minä rumahampainen en koskaan hymyile niin että hampaat näkyy ja yritän puhuakin niin ettei paljon näy. En kyllä itse kauheasti kiinnitä huomiota muiden hampaisiin, paitsi levästi hymyileville kauniin tasaisen ja valkoisen rivin omistajille olen kyllä kade.
Mulla on toinen etuhammas vinossa, eli kääntyy hieman toisen päälle. Rumaa on, mutta varaa ei ole oikomiseen ja lapsena koulussa ei oiottu, koska kyseessä oli vain kosmeettinen haitta, eikä purentaan vaikuttava. Haluaisin laminaatit kuuteen yläetuhampaaseen ihan esteettisistä syistä, mutta liian kallista.
24, kuulostaa hyvältä kandidaatilta Inman Alignerille. Nopea ja suht edullinen hoito.
Kyllä jotkut on multakin kysynyt miksei hampaitani ole oiottu. Kulmahampaat tulee pupuetuhampaiden päälle ja noi pupuetuhampaat painuneet sisäänpäin. Purennessa ei häikkää, joten on vain kosmeettinen haitta.
Mulle nämä hampaat kelpaa ihan hyvin, harvoin edes muistan niitä ja nauran suu auki.
Kyllä se elämä ihan itse täytyy pilata. Hampaat sitä ei pysty tekemään.
Joo, mä kyllä luulen että suurimmalla osalla itkijöistä ei edes ole mitään suurta vikaa hampaissa. Mulla on vinossa ala- ja ylähampaat ja on "vampyyrihampaat". Aikoinaan ei edes ehdotettu oiontaa, mikä on vähän nyt jälkikäteen ajateltuna ammattitaidotonta lääkärin taholta. Mutta, hyvin tässä on hiihdelty elämässä eteenpäin hassuine hampaineni, onhan niistä kommentoitu monesti ja oon niistä välillä murehtinutkin. Silti on aina ollut isompia murheita, ja mua on pidetty viehättävänä sekä naisten että miesten puolesta, että en ole jaksanut niihin kauheasti sitten ajatuksia uhrata. Hassua kyllä, yksi naisystävä on jotenkin kehitellyt isomman ihastuksenkin noihin vampyyrihampaisiini, ovat kuulemma helvetin seksikkäät. ;)
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 22:55"]
Miksi oikomisen lopettamisen jälkeen ei ole asennettu retentiolankoja?
[/quote]Mitä ne on?
[quote author="Vierailija" time="15.02.2014 klo 00:45"]
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 22:55"]
Miksi oikomisen lopettamisen jälkeen ei ole asennettu retentiolankoja?
[/quote]Mitä ne on?
[/quote]
Ne on semmoiset paikka-aineella hampaiden taakse kiinnitettävät metallilangat, joiden on tarkoitus estää hampaiden liikkuminen pois paikoiltaan oikomisen jälkeen. Itselläkin oli sellaiset, ja tarkoitus oli pitää jopa loppuelämä ,mutta ne häiritsivät niin paljon, että 5 vvuoden päästä oikomisesta halusin ne pois. Kun poistatin ne ,hampaat palasivat samanlaisiksi kuin ennen oikomista. Mutta en sinänsä kadu, oli ne metallinväriset retentiolangatkin ällön näköiset, ällömmät kuin lievästi vinot hampaat.
Ei kaikilla rikkaillakaan ole täydellisiä hampaita:
http://kuvat.kauppalehti.fi/uutinen/20110141819.jpg
Tämä herra yleensä hymyilee suu kiinni, ja vaikka fanina olen seurannut monta vuotta, vasta hiljattain törmäsin kuvaan jossa näkyivät vinot hampaat. Ihan hätkähdin ja pelästyin suoraan sanottuna, olin todella yllättynyt. Mutta hän varmaan on oppinut elämään vinksottavien hampaiden kanssa ja panostaa sitten pukeutumiseen vähän enemmän :-)
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 17:42"]
Mulla on toinen etuhammas vinossa, eli kääntyy hieman toisen päälle. Rumaa on, mutta varaa ei ole oikomiseen ja lapsena koulussa ei oiottu, koska kyseessä oli vain kosmeettinen haitta, eikä purentaan vaikuttava. Haluaisin laminaatit kuuteen yläetuhampaaseen ihan esteettisistä syistä, mutta liian kallista.
[/quote]
Useimmiten tuollainen yksittäisen hampaan pieni vinous on muiden mielestä vain viehättävä yksilöllinen piirre, ei rumaa... Omasta mielestänikin usein "melkein täydellinen" hymy jossa on jokin pieni vika on kauniimpi ja seksikkäämpi kuin täydellinen.
No minulla on myös rumat hampaat, onneksi olen kuitenkin muuten kaunis... Omalle lapselle aion kustantaa vaikka omista rahoistamme oikomishoidon.
Täällä ilmottautuu yksi rumahampainen :) mutta eipä tuo haittaa; olen jopa kiitosta saanut persoonallisista hampaistani. Ne ovat osa mun persoonaa :) Toisaalta, kun on muutenkin "persoonallinen" ulkonäkö, eivät täydellisen kauniit hampaat edes sopisi kuvaan.
Mulla on iso rako etuhampaiden välissä ja ne vielä sojottaa eteenpäin. Oon vaan persoonallisen näköinen enkä mikään filmitähti, jolla täytyy olla täydellinen purukalusto.
Mulla on vuosien oikomisesta huolimatta hiukan ulkonevat kulmahampaat. Hävettää olla dracula :-(
Ihanko oikeasti täällä itkee joku, jolla on yksi hammas vähän toisen kanssa vinossa? Mulla on osa hampaista vinossa noin ja osa vähän pidempiä kuin toiset, ja muutenkin vinksin vonksin. Ja onhan niistä kommentteja kuullut, mutta aina on ollut hyviäkin kommentteja ja olen "saanut" aika perkeleen hyvännäköisiä miehiäkin - persoonallani. Niin, oikeasti löytyy miehiä ja naisia, jotka eivät tuijota yksittäisiä virheitä ihmisessä vaan ihastuvat kokonaisuuteen, ja vielä voivat pitää niitä pieniä kauneusvirheitä jopa äärettömän viehättävinä. Voi teitä naiset, osatkaa olla persoonallisia ja syleilkää sitä. ;)
Ihanaa että kaiken oman häpeän päälle sain vielä alapeukut. Kyllä kelpaa!
Mulla järjettömän kokoiset etuhampaat, suuri suu ja komeuden kruunaa vielä kyömynenä :) En siis ole todellakaan kaunotar.
Asia ei minua juuri haittaa. Minulla on paljon ystäviä, menestyn työelämässä ja olen perheellinen. Kukaan ei varmastikaan valitse minua ulkonäköni vuoksi, joten minun täytyy sitten olla luonteeltani ja persoonaltani aika täydellinen ;)
[quote author="Vierailija" time="14.02.2014 klo 22:42"]
Ihanaa että kaiken oman häpeän päälle sain vielä alapeukut. Kyllä kelpaa!
[/quote]
Jos olet se jolla yksittäinen hammas menee vähän toisen päälle, niin minä olin alapeukuttaja. Syy: oiottu on vaikka kuinka paljon ja revitty hampaita että mahtuisi suorempaan riviin, mutta silti en voi koskaan haaveillakaan tilanteesta jossa vain yksi hammas olisi vähän vinossa... Joten valitus tilanteesta kuulostaa melkoisen turhalta.
Hampaiden oikomisen voi tehdä osamaksulla. Itsekin lykkäsin sitä vuosia, kun luulin, että heti hoidon alussa pitää maksaa tuhansia euroja. Mutta eihän se niin mennytkään. Maksoin hoitoa tonnin vuodessa, 250 euroa neljä kertaa vuodessa.
Missä päin asut ap? (Voisin ehkä suositella sulle oikomislääkäriä)